Tulin ylipuhuttua Lex Nokia -miekkaria edeltävänä iltana sen juontajaksi. Meni se kai kohtuullisesti, vaikka aina vähän sitä tavallista kohellustakin ilmenee. Kiitoksia järjestäjille (joihin kai nyt voin itsenikin laskea), mielenosoittajille ja myös meitä vastaanottaneille poliitikoille, kannoistaan huolimatta — on aina hyvä että väärää mieltäkin olevat viitsivät kuitenkin osallistua diskurssiin, jopa buuauksen uhalla.

Jälkipolvia varten seuraavassa on valmisteltu alustuspuheeni; käytännössä toki käytin tekstiä osin suuntaa-antavana tuijottamatta aivan koko aikaa orjallisesti paperiin, mutta pääasiat menivät suunnilleen kuten kirjoitettu:

Arvoisa yleisö, puhujavieraat, kansanedustajat, tervetuloa taas kerran tänne eduskuntatalon edustalle yrittämään käydä jonkinlaista produktiivista diskurssia ajankohtaisista tapahtumassa olevista mokista ynnä vääryyksistä.

Juontajaksenne tähän tapahtumaan erehdyin lupautumaan minä, Mikko Rauhala, pitkän linjan tietoyhteiskunta-aktivisti sekä poliisin vanha tuttu. Jos sallitte hetken muistelon, tulee mieleeni pitämäni pieni puheenvuoro myös jokusen vuoden takaisessa Lex Karpela -mielenosoituksessa. Olen sittemmin saanut kyseisen lain seurauksena hovioikeudessa tuomion DVD-videolevyjen katseluun tarvittavan tiedon levittämisestä internetissä. Ihmisoikeustuomioistuimessa jatkettaneen, mutta sekin nyt on valitettavan altis poliittiselle pelille. Pikainen kiitos nyt joka tapauksessa eduskunnalle näin tilaisuuden tullen tästäkin. Sekin laki meni perustuslaintallomisvaliokunnasta nätisti läpi. Sananvapautta tosiaan.

Nyt ajankohtaisessa Lex Nokiassa on taas toki kyse pintapuolin eri asiasta, mutta perimmäinen ongelma molemmissa tapauksessa on nähdäkseni sama: kansanedustajat toimivat maailmassa, jonka toimintamekanismeja he eivät joukkona enää kykene ollenkaan ymmärtämään. On liian helppoa seurata sekä porkkanaa että keppiä tarjoavia suuryrityksiä näiden kertoessa naama pokerilla, että tapahtuu kauheita jos emme saa vielä näitä ja näitä erioikeuksia häiritä kansalaisten elämää. Asiaa ei auta se, etteivät nämä lobbaritkaan välttämättä tiedä, mitä ihmeen iloa heille pyytämistään erioikeuksista lopulta käytännössä edes voi olla, muuta kuin että enempi parempi.

Yhteistä on myös se, että vastustus tämänkaltaisille laeille tulee perinteiset puoluerajat ylittäen pääosin nuorempien polvien taholta, vaikka toki visiota joiltain vanhempienkin polvien edustajilta löytyy — meistä jo väliinputoajakastiin siirtyvistä puhumattakaan. Liikaa ei meidän nousevien polvienkaan toki kannata kuvitella itsestämme; emme välttämättä ole ikäluokkina huimasti edeltäjiämme älykkäämpiä, mutta ainakin olemme kasvaneet paremmin sisään nykyiseen tietoyhteiskuntaamme; maailma ei ole vielä ehtinyt kokonaan muuttua altamme, toisin kuin valtaapitävän polven, jonka intuitiot tietoyhteiskunnan lainalaisuuksista sopisivat eduskuntatalon sijaan paremmin kansallismuseoon, missä niistä ei olisi nykyisenlaista haittaa.

En aio tässä listata Lex Nokian lukuisia ongelmia, sitä varten on julkilausuma ja arvoisat puhujavieraamme, mutta vetoan vielä yleisesti vallanpitäjiin — en mitenkään erityisesti juuri teihin tänne sentään uskaltautuneisiin, mutta toivottavasti terveiseni kantavat myös eteenpäin; kun kerran ette itse ymmärrä säätämienne lakien kauaskantoisia seurauksia, kuunnelkaa edes joskus meitä tietoyhteiskunnan lapsia, sillä emme me näistä sekoiluista lämpimiksemme valita. Jokainen Lex Karpela, sensuurilaki ja Lex Nokia on yksi naula lisää kansalaisoikeuksien arkkuun — naula, joka meidän nousevien polvien on aikamme tullen suurella vaivalla kiskottava taas irti. Ja vaikka nauloja alkaa olla aivan liikaa, jokainen uusi ongelma, oli se sitten todellinen tai vain vaikutusvaltaisten intressien keksimä, näyttäisi teidän mielestänne vaativan vain lisää vasaraa.

En usko, että kukaan ministeri tai kansanedustaja todella haluaa Orwellin Vuonna 1984:ssä visioimaa maailmaa lapsilleen, mutta yksin toimienne perusteella moderni ihminen voisi helposti päätellä päinvastaista. Näillä linjoilla jatkaessanne tulette vielä tunnetuksi sukupolvena, joka tietoyhteiskunnan murrosajan paniikissa möi innolla perusoikeuksiamme varastontyhjennyshintaan jokaiselle vaikutusvaltaiselle vastaantulijalle, joka vain kehtasi pyytää. Ja jos lopulta ehditte aiheuttaa tälle teillä meiltä lainassa olevalle yhteiskunnallemme liikaa vahinkoa meidän enää ajoissa korjata, tuskin se teidänkään eläkepäiviänne parantaa.

Kiitos.