Aihearkisto: vastineet

Kopiointi ei ole varkaus

Julkaistu , kirjoittanut
6

STT:n eilen julkaiseman uutisen mukaan Suomessa varastettiin viime vuonna 146 miljoonan edestä ohjelmistoja. Uutinen perustuu Business Software Alliancen (BSA) tutkimukseen.

Uutisessa rinnastetaan varkaus ja kopiointi. Varkaudessa alkuperäisen tuotteen omistaja menettää jotain, kun taas kopioinnissa alkuperäinen tuote kahdennetaan, eikä osoitettavaa haittaa synny. Myös suomalainen lainsäädäntö tekee selvän eron tekijänoikeusrikkomuksen ja varkauden välille.

Vaikka ohjelmistojen nettilatailu on verrattain yleistä, lienevät varsinaiset ohjelmistovarkaudet melko harvinaisia. En ainakaan osaa kuvitella ketään tunkemassa uusinta Microsoft Officea takin alle Anttilan hyllyjen välissä, kun saman ohjelmiston voi saada vahinkoa aiheuttamatta ja pienemmällä vaivalla internetistä.

BSA:n ilmoittama rahasumma perustuu arvioon kaikkiin suomalaisiin tietokoneisiin asennettujen ohjelmistojen kaupallisesta arvosta. Tämä tarkoittaa sitä, että BSA on laskenut jokaisen ladatun ohjelmiston olevan arvonsa verran pois myynnistä, vaikka todellisuudessa läheskään jokaista ladattua ohjelmistoa ei oltaisi ostettu, jos ne eivät olisi olleet saatavilla kopioina.

Vaikka ohjelmistojen kopioiminen aiheuttaisikin ohjelmistoteollisuudelle tulonmenetyksiä, on BSA:n ilmoittamaa 146 miljoonaa euroa roimasti ylimitoitettu. BSA:n lehdistötiedotteesta toimitettu uutinen on virheellinen.

Sinänsä koko tappelu siitä, onko piratismi varkautta vai ei, on todella typerä ja kopioinnin varakudeksi rinnastaminen on pelkkää keskustelun pois raiteilta viemistä. Kopioinnin varkaudeksi leimaavat pyrkivät seuraavanlaiseen päättelyketjuun: ”Koska varkaus on aina väärin ja kopiointi on varkautta, kopiointikin on väärin.” Ikävä kyllä kumpikaan premissi ei pidä paikkaansa.

Se, onko piratismi varkautta vai ei, on tietenkin vain määrittelykysymys. Nykyisen varkauden määritelmän mukaan se ei ole (katso kuva). Varkauskaan ei ole absoluuttisesti väärin. ”Koska varkaus on yleensä väärin ja kopiointi ei ole varkautta, kopiointikin on väärin.” Päätelmä vaikuttaa järjenvastaiselta, kun premissit on korjattu.

Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että pelkkien varkausleimojen heittelemisen sijaan piratismia vastustavat henkilöt alkaisivat oikeasti esittämään perusteita kopiointia vastaan. Ylinopeutta vastaan ei voi argumentoida kertomalla, että humalassa auton ajaminen johtaa kolareihin. Ylinopeutta vastaan on esitettävä täysin omat argumenttinsa.

Jos oikeasti haluatte koittaa vakuuttaa ihmiset tiedostonjaon vahingollisuudesta, koittakaa olla aliarvioimatta heidän älykkyyttään lähtemällä keskustelemaan pelkällä vastapuolen leimaamisella todellisen perustelemisen sijaan.

Vastine Olli Leppäselle – Väärinkäsityksiä kaupallisesta suoja-ajasta

Julkaistu , kirjoittanut
4

Verkkotutka.fi uutisoi lauluntekijä/muusikko Olli Leppäsen huolesta musiikinteon kannattavuudesta Piraattipuolueen esittämillä tekijänoikeuden suoja-ajoilla. Leppäsen huoli toimeentulosta on tietenkin aito, sillä hänen kertomansa mukaan teoksen tekemiseen ja sille oikean esittäjän löytymiseen ja tuottamiseen voi helposti kulua kymmenenkin vuotta.

Kaupallinen suoja-aika tarkoittaa aikaa, jolloin tekijällä on yksinoikeus päättää teoksen kaupallisesta käytöstä tai käyttämättömyydestä. Useimmilla aloilla tällaisia erioikeuksia ei ole olemassakaan.

Haluan huojentaa Leppäsen mieltä tällä varsin yksinkertaisella korjauksella. En tiedä mistä virheellinen käsitys Leppäselle on kantautunut, mutta Piraattipuolue ei tavoittele mallia jossa teoksen tekijä voisi menettää oikeudet teokseen jo ennen julkaisua, vaan Piraattipuolue on nimenomaisesti tarjoamassa suoja-aikaa julkaistulle teokselle. Piraattipuolueen tavoite on antaa teokselle 5-10 vuoden kaupallinen suoja-aika teoksen julkaisusta, ei tekohetkestä. Määritellyssä ajassa teos yleensä ehtii tuottaa merkittävimmän osan kaikesta tuottamastaan tulosta tekijälleen silti tarjoten mahdollisuuden teoksen hyödyntämiseen vielä tulevaisuudessakin.

Vaikka kaupallisen suoja-ajan loputtua yksinpäätäntäoikeus teoksen käytöstä lakkaa ja tarjoaa muillekin mahdollisuuden hyödyntää jo olemassaolevaa teosta osana muuta kokonaisuutta, jatkokehittää sitä tai muutoin hyödyntää, on yhtälailla myös alkuperäisellä tekijällä teokseen täydet käyttöoikeudet edelleen. Myös moraaliset oikeudet koskevat teosta vielä kaupallisen suoja-ajan päätyttyäkin.

Leppäsen pelkäämää tilanne ei ole mahdollinen Piraattipuolueen esittämin toimintamallein.

Vihreiden tekijänoikeuslinjauksen tarkastelua

Julkaistu , kirjoittanut
3

Vihreiden puoluehallitus hyväksyi 26.11. tekijänoikeuslinjauksen, jota puolueen tekijänoikeustyöryhmä on vuoden mittaan valmistellut. Piraatitpuolue sekä Vihreät nuoret ja opiskelijat antoivat linjauksesta melko kitkerät kommentit. Kitkeryyteen oli Piraattipuolueen näkökulmasta perustellut syyt, vaikka linjauksesta löytyy myönteistäkin. Käyn alla läpi vihreiden tekijänoikeuslinjausta jaoteltuna linjauksen pääotsikoiden mukaan.

Ensin kuitenkin kirjoituksen ADHD-versio:

+ Vaatimukset kansainvälisten tekijänoikeussopimusten avoimemmasta valmistelusta.
+ Keskustelunavauksia suoja-aikojen merkittävästä lyhentämisestä joidenkin käyttötarkoitusten osalta.
+ Vaatimukset ”reilun käytön” (fair use) laajentamisesta ja selkiyttämisestä (esim. sitaatti- ja parodiaoikeuden osalta).
+ Vaatimus teosten käyttökorvausten maksamistapojen helpottamisesta yksityishenkilöitä ajatellen.
+ Orpojen teosten käyttömahdollisuuksien parantaminen.
+ Vaatimukset viranomaisten tuottaman tiedon vapaasta käytettävyydestä ja viranomaisten siirtymisestä avoimen lähdekoodin käyttöön.

– Vastustetaan ehdottomasti teosten epäkaupallisen käytön laillistamista.
– Ei vastusteta teosten epäkaupallisesta käytöstä langetettavia rikosoikeudellisia seuraamuksia ja korvauksia.
– Jätettäisiin suuri osa fanikulttuurista laittomaksi.
– Ajatus tekijänoikeuksista tekijöiden eläketurvana.
– Kasettimaksujen laajentamisvaatimukset ja kasettimaksujärjestelmän ihanuuden korostaminen.

”Tekijänoikeuksia tarvitaan”

Linjauksessa tuodaan hyvin esille, että raja tekijöiden ja kuluttajien välillä on hämärtynyt. Ihmisten on internetin ja muun teknologian kehittyessä yhä helpompi tehdä ja julkaista itse erilaisia teoksia – ja myös muokata aiempien teosten pohjalta jotain uutta ja luovaa. Valitettavasti tämä julkaisupuoli törmää nykyisiin tiukkoihin tekijänoikeuksiin.

Kuten Piraattipuolueen lehdistötiedotteessakin otettiin esille, kannanotossa syytetään epäsuorasti piraatteja ”filosofoinnista”, josta puuttuu ”realismia”:

”Erilaisilla tekijänoikeuslainsäädäntöä radikaalistikin muuttavilla malleilla on mielenkiintoista filosofoida, mutta realistisen, hyvän ja kaikkia osapuolia tyydyttävän tekijänoikeuspolitiikan tekeminen on kaikkea muuta kuin helppoa.”

Lausahdus on hieman huvittava siksi, että vihreiden omassa linjauksessakin esitetään suoja-aikojen lyhentämisestä radikaaleja visioita, joiden toteuttaminen edellyttäisi tekijänoikeuksien kivijalan, Bernin sopimuksen, muuttamista. Liiallisesta lyhyen aikavälin realismista vihreiden linjausta ei tältä osin voi syyttää.

Teosten epäkaupallisen käytön dekriminalisointi olisi juridiselta kannalta paljon pienempi ja helpompi muutos. Se voitaisiin toteuttaa seuraavalla vaalikaudella Suomen eduskunnassa EU-säädöksiä rikkomatta. Viittaan nyt EU:n tekijänoikeusdirektiivin 8 artiklan 1. kohtaan, jonka mukaan jäsenmaiden tulee säätää ”asianmukaisista seuraamuksista ja oikeussuojakeinoista” tekijänoikeuksien rikkomiseen puuttumiseksi. Rikosoikeudellisia keinoja direktiivi ei edellytä. Niitä ei edellytetä myöskään uudemmassa niin kutsutussa IPRED-direktiivissä.

Epäkaupallisen käytön rikosoikeudellinen rangaistavuus voitaisiin siis poistaa. Tällöin jäisivät siviilioikeudelliset seuraamukset, mutta ne eivät mahdollistaisi kotietsintöjä tai muita vastaavia pakkokeinoja.

Vihreät tyrmää linjauksessaan nettiyhteyden katkaisemisen kolmesta rikkeestä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään erityinen saavutus, koska esimerkiksi Euroopan parlamentissa tällaisia keinoja on vastustanut reilu enemmistö.

Vihreiden linjauksessa kritisoidaan ansaitusti ”väärentämisen vastaisen”, käytännössä myös yksityishenkilöihin kohdistuvaan piraattijahtiin liittyvän, ACTA-sopimuksen valmistelukäytäntöjä EU:ssa. Valmistelu on tehty suljettujen ovien takana ja kansalaisyhteiskunta on saanut siitä tietoja lähinnä vuotojen kautta. Vihreiden europarlamentaarikkojen ryhmä, johon kuuluu myös Ruotsin piraattipuolueen europarlamentaarikko Christian Engström, on tehnyt ACTA-sopimukseen liittyen kyllä hyvää työtä. Alla Engströmin mainio puheenvuoro ACTA:sta europarlamentissa.

Linjauksessa todetaan:

”Suomessa tekijänoikeusrikkomuksista langetetut jättikorvaukset koettelevat oikeustajua.”

Linjauksessa kuitenkin selkeästi tuomitaan teosten luvaton epäkaupallinen käyttö, josta niitä jättikorvauksia on langetettu. Linjauksessa ei esitetä minkäänlaisia ratkaisumalleja siihen, miten näistä oikeustajua loukkaavista korvauksista voitaisiin päästä eroon.

”Teosten hyödyntäminen ja suoja-ajat ajateltava uudelleen – käyttötarkoituksen mukaan”

Linjauksen mielenkiintoisinta ja uusinta antia ovat ehdotukset tekijänoikeuksien suoja-aikojen porrastamiseksi käyttötarkoituksen mukaan. Tekijän oikeus kieltää tietty käyttö tai johdannaisteosten luominen rajoitettaisiin nykyistä selkeästi lyhyemmäksi, mutta oikeus saada korvausta käytöstä säilyisi pidempään.

Saman tyyppisestä mallista on keskusteltu myös Piraattipuolueen sisällä. Tässä porraslisenssiksi kutsutussa mallissa tekijän oikeus kieltää teoksen tietty kaupallinen käyttö kestäisi vain hyvin lyhyen aikaa teoksen julkaisusta, mutta oikeus saada korvausta kaupallisesta käytöstä kestäisi pidempään.

Mallia käsitellään tarkemmin minun ja Kaj Sotalan kirjoittamassa teoksessa Jokapiraatinoikeus (s. 245-246, linkki johtaa teoksen ilmaiseen pdf-versioon). Piraattipuolueen piirissä keskustelluissa malleissa olennainen ero vihreiden esittämään olisi se, että piraatit edellyttävät teosten epäkaupallisen käytön sallimista heti julkaisuhetkestä, mikä ei sisälly vihreiden malliin.

Ennen kuin kehun vihreiden kaavailuja kaupallisen käytön suoja-ajan lyhentämiseksi enempää, odotan, millaisia konkreettisia ehdotuksia lyhyemmästä suoja-ajasta tulee. Teosten erilaisten käyttötapojen välinen rajanveto on sitä paitsi häilyvää, ja siksi lukuisat erilaiset suoja-ajat johtaisivat entistäkin sekavampaan lainsäädäntöön. Vihreillä ovat kuitenkin prioriteetit vinksallaan, jos heidän mielestään suoja-aikojen lyhentäminen on tärkeämpi tavoite kuin teosten epäkaupallisen käytön salliminen.

Lievää hiustenrepimishalua herätti linjauksen toteamus:

”Tekijänoikeusjärjestelmässä on huolehdittava siitä, että tekijät saavat korvauksen työstään myös eläkepäivinään.”

Tämä ei kyllä anna kovin lupaavaa kuvaa siitä, kuinka paljon vihreät olisivat valmiita lyhentämään suoja-aikoja. Tekijänoikeusjärjestelmän tarkoitus ei sitä paitsi ole olla mikään eläketurva. Jos tekijöiden eläketurvaa halutaan parantaa oikeasti, pitäisi huolehtia siitä, että esimerkiksi saadut tekijänoikeuskorvaukset kerryttäisivät eläkettä, lisätä taiteilijaeläkkeiden määrää tai muuta vastaavaa. Piraattien piiristä löytyy tähän kyllä haluja.

”Reilu käyttö, reilu peli – myös orvoille”

Vihreiden linjauksessa vaaditaan selkeämpää mahdollisuutta teosten ”reiluun käyttöön” ja sitaatti- ja parodiaoikeuksien turvaamista kaikissa teosmuodoissa. Tämä on hyvä tavoite ja vastaa Piraattipuolueen vaaliohjelmaa, jossa todetaan:

”Sitaattioikeuden ja muiden tekijänoikeuden kohtuullisten rajoitusten toteutuminen käytännössä on varmistettava tarvittaessa lainsäädäntömuutoksin.”

”Tekijänoikeutta ei saa käyttää yhteiskunnallisen keskustelun rajoittamiseen. Parodia, satiiri ja muu teosten käyttö yhteiskunnallisessa keskustelussa on turvattava tarvittaessa lakimuutoksin.”

Linjauksessa myös halutaan laillistaa mashup-teokset ja remix-versioiden tekeminen. Vaatimus kuitenkin lässähtää, kun lupaa kokonaisten teosten (tai huomattavan suuren osan teoksesta) epäkaupalliseen käyttöön ei kuitenkaan annettaisi. Ruohonjuuritason epäkaupallinen luova toiminta pysyisi edelleen laittomana.

Linjauksen mukaan sitaattioikeutta pitäisi tulkita sitä suopeammin, mitä epäkaupallisempaa, pienemmälle piirille suunnattua ja vähäisempää käyttö on. No, onnea niille juristeille jotka näitä rajanvetoja tekevät työkseen. Tämä ei kuitenkaan helpota sen yksityishenkilön asemaa, joka miettii, mahtaako hänen käyttötarkoituksensa nyt olla riittävän epäkaupallista, pienelle piirille suunnattua ja vähäistä, vaiko ei.

”Mikäli äiti laittaa YouTubeen luvatta ”videon”, joka sisältää vain yhden valokuvan, ja jonka taustalla soi tuorein listahitti, ja jonka ainoa tarkoitus on saattaa kappale laajan yleisön kuultavaksi, on varsin kohtuullista vaatia, että artisti saisi musiikista tekijänoikeuskorvauksia.”

Ehkä, mutta onko oikein saattaa äiti rikosoikeudelliseen vastuuseen videosta? Linjauksessa ei oteta tähän selkeää kantaa.

Ehkä oivaltavin huomio linjauksessa on se, että teosten käytöstä maksaminen on liian vaikeaa yksityishenkilöille. Suurilla levittäjäyhtiöillä on vakiintuneet reitit käyttökorvausten maksamiseen. Yksityishenkilöt nauretaan pihalle jos he alkavat kysellä jostain suurelta elokuvayhtiöltä miten voi maksaa käyttökorvaukset elokuvan näyttämisestä urheiluseuran pikkujouluissa. Tekstarimaksut käyttöön!

Orpojen teosten käyttömahdollisuuksien parantaminen mainitaan linjauksessa, mikä on toki hyvä.

”Hyvitysmaksujärjestelmää on ryhdyttävä ajattelemaan uudelleen”

Kaikkein kummallisin osio linjauksessa on kasettimaksujen ylistys.

”Hyvitysmaksujärjestelmällä tehdään mahdolliseksi tekijänoikeuden suojaamien teosten pienimuotoinen, yksityinen kopiointi laillisista lähteestä.”

No ei. Se olisi toki mahdollista muutenkin. Kun Suomen tekijänoikeuslakiin vuonna 1953 valmisteltiin muutosta, todettiin työn alla olevasta laista seuraavasti: ”Olisi yleistä oikeustuntoa loukkaavaa, jos tekijä saisi rajattomasti sekaantua yksityiselämän piiriin, esim. kieltämällä sitä, joka on lainannut runoteoksen, omaa käyttöään varten jäljentämästä yksityistä runoa.” Tämän vuoksi tekijänoikeuslakiin sisältyy poikkeus yksityistä kopiointia varten.

Jossain vaiheessa sitten keksittiin, että tällaisesta kopioinnista on muka jotain haittaa, ja otettiin käyttöön yksityisen kopioinnin hyvitysmaksut, tuttavallisemmin kasettimaksut. Koko ajatus ”haitasta” tässä yhteydessä on perverssi, ja lisäksi laillisen yksityiskopioinnin rajoja on koko ajan kavennettu, kun vuonna 2006 tuli kielletyksi hankkia teos ”laittomasta lähteestä” ja kiertää tehokkaita kopiosuojauksia.

Allaoleva kuva kertoo, miten kasettimaksu vaikuttaa suomalaiseen liiketoimintaan.

Kasettimaksun vihreät on jostain syystä nostanut linjauksessaan luovan työn turvaamisen peruskiveksi. Kämmeneni kohtaa otsani.

No, ehdottavat kyllä yhdeksi mahdollisuudeksi kasettimaksun siirtämistä valtion budjetista maksettavaksi. Se on fiksu ehdotus.

”Heikomman puolella”

Linjauksessa puolustetaan mediayhtiöiden kanssa joskus heikoilla olevien tekijöiden oikeutta käyttää itse omia teoksiaan. Tästä on myös Piraattipuolueen vaaliohjelmassa kohta:

”Tekijöiden tulee saada käyttää tekemiään teoksia mahdollisimman vapaasti. Tekijällä on säilyttävä sekä oikeus teoksen epäkaupalliseen käyttöön, että oikeus uudelleenkäyttää teosta.”

”Kohti avointa tietoa”

Linjauksessa vaaditaan verorahoin maksettua viranomaisten tuottamaa tietoa kaikkien vapaasti käytettäväksi ja kannustetaan julkista sektoria siirtymään avoimen lähdekoodin järjestelmiin ja Creative Commons -lisensseihin. Vapaa viranomaistieto ja avoin lähdekoodi julkisella sektorilla ovat hyviä vaatimuksia, jotka ovatkin jo saaneet jonkin verran vastakaikua valtionhallinnossa. Asiaan liittyviä selvityshenkkeita on meneillään. Piraattipuolue toki tukee myös näitä tavoitteita.

”Oikein toimimisen on oltava helppoa”

Linjauksessa asetutaan vastustamaan liian ankaria keinoja nettipiraattien jahtaamisessa ja korostetaan sitä, että laittomuudet lopettaa parhaiten parempien kaupallisten palveluiden kehittäminen. Tästä olen samaa mieltä. Mediayhtiöt eivät kuitenkaan ole vapaaehtoisesti luopumassa ankarasta piraattijahdista vaan päin vastoin koventamassa sitä. Yhtiöt tulee lainsäädäntöä muuttamalla pakottaa luopumaan jahdistaan ja keskittyä palveluiden kehittämiseen. Tämän tavoitteen osalta linjaus tarjoilee kylmää kyytiä:

”Luovan työn tekijöiden tai luovan talouden kannalta realistinen, hyvä tai toivottava ratkaisu ei ole laittoman lataamisen muuttaminen lailliseksi.”

Piraattipuolueen mielestä juuri se olisi kaikkien kannalta realistinen, hyvä ja toivottava ratkaisu. Edellä oleva lainaus kuvastaa mielestäni vihreiden tekijänoikeuslinjauksen peruslähtökohtaa. Linjauksessa tarjotaan latteita ratkaisuja, joista melkein kaikkien on helppo tykätä. Rohkeutta siitä ei löydy, lukuunottamatta ehkä keskustelunavausta suoja-aikojen kenties merkittävästkin lyhentämisestä joidenkin käyttötarkoitusten osalta. Kuten jo sanottu, vihreiden prioriteetit ovat tässä hukassa. Ykköstavoitteena pitäisi olla tavallisten ihmisten jahtaamisen lopettaminen. Tähän taistoon ei vihreiltä ole tulossa mitään konkreettista apua.

Hieman pahaenteinen on myös linjauksen vaatimus tekijänoikeustiedon levittämisestä oppilaitoksissa. Samalla tosin todetaan, että tiedon pitää olla neutraalia. Käytännössä on kuitenkin selvää, että tällaista tietoa pääsevät kouluihin jakamaan vain tekijänoikeusjärjestöjen propagandistit. On vihreiltä vaarallisen naiivia näyttää vihreää valoa näille tiedotuskampanjoille. Peruskoulun saati lukion pakollisiin opintoihin ei sitä paitsi kuulu mikään lakikohtaisen oikeustiedon jakaminen. Miksi tekijänoikeussäännöksille pitäisi antaa tässä erityiskohtelua?

Jarkko Tontti on sokea kartantekijä

Julkaistu , kirjoittanut
1

Vihreässä Langassa julkaistiin 29.11. Jarkko Tontin kolumni ”Tekijänoikeusanarkisti on uusi Linkola”. Tontti kirjoittaa tekstissään, että ”piraattihenkiset tekijänoikeusanarkistit ovat samanlainen jalat tukevasti ilmassa –porukka kuin maahanmuuttohysteerikot tai linkolalaiset ekototalitaristi” ja että ”kaikilla näillä on lievää vakavampia ongelmia todellisuuden hahmottamisessa, ja kaikki he tarjoavat epärealistisia visioita tulevaisuudesta, joita kuunnellessa on välillä vaikea pidätellä nauruaan”.

Kirjoituksessa toivotaan, että Kaisa Rastimon lähtö Vihreistä herättäisi puolueen ”realosiiven”, ja varoitetaan, että ”tekijänoikeusanarkistien mielistely kulttuurin olemassaolon edellytyksiä tuhoavilla linjauksilla” on ajamassa lisää väkeä Vihreistä pois. Toivottavasti onkin. Vihreät on yleensä ollut kohtuullisen järkevä puolue, ja ehdinkin jo toivoa Rastimon olevan niitä ainoita ihmisiä puolueessa joka lähestyy aihetta puhtaasti omiin ennakkoluuloihinsa nojaten ja kädet tiukasti korvillaan. Tontin puheenvuorosta päätellen tämäkin väki on edelleen edustettuna.

Tontti kirjoittaa, että ”Kaikki helposti netistä mulle –ihmisillä ei ole tarjota mitään realistista vastausta siihen varsinaiseen kysymykseen. Miten järjestetään toimeentulo sille joukolle ihmiskuntaa, joka tekee heidän kopioitavakseen kirjat, elokuvat ja musiikin?”

Puheenvuoro on pöyristyttävä. Piraatit ovat jo pidempään pyrkineet perustelemaan kantaansa huolellisilla selvityksillä. Tontti kritisoi vastapuoltaan ”vakavammista ongelmista todellisuuden hahmottamisessa” ja realististen vastauksien puutteesta, mutta esimerkiksi allekirjoittaneen ja Ahto Apajalahden tämän vuoden keväällä julkaisema Jokapiraatinoikeus-kirja käsittelee perusteellisesti niin tiedostonjakamisen vähäistä vaikutusta myyntiin kuin mahdollisia keinoja elannon suojaamiseenkin. Tontti antaa ymmärtää, ettei piraateilla ole ”vähäisintäkään tajua siitä, minkälaista on yrittää hankkia elantonsa luovilla aloilla”, antaen ymmärtää ettei ole itse vaivautunut lukemaan sitä Jokapiraatinoikeuden kuudetta lukua, jossa käydään läpi kulttuurintekemisen todellisuutta ja todetaan miten vaikeaa alalla on nykypäivänäkään elää.

Ovatko kenties Jokapiraatinoikeuden perustelut niin naurettavia, ettei niitä edes tarvitse vaivautua mainitsemaan? Tämä vaikuttaa epäuskottavalta, sillä esimerkiksi Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi sekä tietokirjailija ja musiikkikirjastonhoitaja Heikki Poroila ovat suhtautuneet teokseen positiivisesti. Todennäköisempää on, ettei Tontilla ollut aikaa tutustua kirjaan ennen kolumninsa kirjoittamista. Tämä on toki ymmärrettävää. Kyseessä on melko pitkä teos, ja olisihan se nyt liikaa vaadittu, että vaivautuisi tutustumaan mitä vastapuoli oikeasti sanoo ennen lyttäämistä. Kolumnejahan tarvitsee kirjoittaa säännöllisesti, eikä siitä mitään tulisi jos esimerkiksi kerran viikossa tarvitsisi nähdä niin paljon vaivaa että kävisi kirjastossa vähän selailemassa mitä aiheesta on oikeasti sanottu.

Ai niin, paitsi ettei Tontin olisi tarvinnut vaivautua edes kirjastoon asti, koska Jokapiraatinoikeushan on netissä vapaasti luettavissa. Sen saamiseksi käsiinsä olisi siis tarvittu vain muutama hiirenklikkaus. Ja sitä paitsi, vaikka kolmeasataa sivua ei jaksaisikaan lukea, onhan Piraattipuolueen sivuilla ollut jo pitkään ylhäällä selkeästi lyhyempiä selvityksiä esim. tiedostonjakamisen vaikutuksesta kulttuurintuotannon, joissa näitä asioita esitetään suppeammassa muodossa. No, mutta eihän sitä nyt voi käyttää ajastaan puolta tuntia siihen että lueskelisi esimerkiksi sitä, mitä puolueettomat tutkijat ovat aiheesta sanoneet.

Ruotsin Piraattipuolueen perustaja Rick Falkvinge luonnehti kaksi vuotta sitten Ruotsin tekijänoikeusväittelyä seuraavasti:

”Merkittävää tässä tilanteessa oli se, että vihollisemme – voimat, jotka haluavat lukita kulttuurin omistukseensa totalitäärisen valvonnan hinnalla – havaitsi olevansa vakavan hyökkäyksen kohteena, ja se pani liikekannalle puolustuksensa koko miesvahvuuden. Ensimmäistä kertaa me näimme, mitä kaikkea he kykenevät tuomaan taisteluun.

Ja se oli.. ei mitään. Ei edes pihahdusta. Kaikki, mitä he pystyivät sanomaan, oli: ”Varas! Meillä on meidän oikeutemme, me haluamme meidän oikeutemme, mikään ei saa muuttua, me haluamme lisää rahaa, varas, varas, varas!” Ja sitten he tyrkkäsivät muutaman artistiparan eturintamaan kertomaan omaa viestiään. Ja samaan aikaan me puhumme niukkuuden ja runsauden markkinoiden eroista, monopoleista, omaisuuden luonteesta, 500-vuotisesta historiallisesta perspektiivistä kulttuuriin ja tietoon, kannustinjärjestelmien rakenteesta, ekonomisista teorioista, disruptiivisista teknologioista jne. Ero kiistan osapuolien älyllisessä tasossa on hämmästyttävä.”

Reiluuden nimissä on todettava, että on Suomessa kuultu muutamiakin järkeviä puheenvuoroja tekijänoikeuksien puolustajilta. Esimerkiksi Hannu Oskala ja Vesa Sisättö ovat ajoittain esittäneet aivan asiallista kritiikkiä. Jarkko Tontti ei kuitenkaan tee näin. Sen sijaan, että hän kritisoisi piraatteja ongelmallisesta argumentaatiosta, hän ei osoita mitään merkkejä siitä että olisi edes tutustunut kyseiseen argumentaatioon. Häntä ei ilmeisestikään kiinnosta asioiden yhteinen hoitaminen, vaan pelkästään oman ideologiansa julistaminen.

(En nyt viitsi kiusata miestä menemällä tässä vielä hänen kirjoituksensa muihinkin heikkouksiin – kuten siihen, että hän puolustaa hyvitysmaksuja tarpeellisena korvauksena sallitusta yksityisestä kopioinnista, vaikka nykyaikana tapahtuvasta yksityisestä kopioinnista valtaosa ei lain mukaan ole sallittua.)

Jarkko Tontin mielestä ”piraattihenkiset tekijänoikeusanarkistit” ovat samaa luokkaa kuin linkolalaiset ekototalitaristit. Olkoon hän sitä mieltä. Vastavuoroisesti taas nimeän Tontin kartantekijäksi, joka istuu olohuoneessaan piirtämässä karttaa vaivautumatta lähtemään ovesta ulos. Hän piirtää karttaansa muistinsa varassa, ja jos hän ei muista millainen jokin seutu sattuu olemaan, tai jos hän ei ole siellä koskaan käynyt, ei se häntä haittaa. Voihan hän aina kuvitella, millaista siellä voisi olla. Ja kun hän pohjaa karttansa puhtaasti siihen mitä on hänen oman päänsä sisällä, miksi hänen tarvitsisi kysyä mitä muut ovat asiasta mieltä? Eihän hän voi olla väärässä siitä, millainen hänen oman mielensä sisältö on.

Mikäli Tontti piirtäisi karttaa vain omaksi ilokseen, olisi se vain harmiton harrastus. Valitettavasti hän on nyt ryhtynyt laittamaan karttojaan myös ihmisten saataville nettiin, missä ne johdattavat pahaa aavistamattomia ihmisiä ylimielisyyden heikkojen jäiden kautta harhakuvitelmien rotkoon.

Hyvitysmaksu, Pekka Rislakki ja Effi

Julkaistu , kirjoittanut
1

Pekka Rislakki, Kopioston toimitusjohtaja, kirjoittaa Lyhdyssä Effistä ja Ville Oksasesta. Toimitusjohtaja Rislakki esittää seuraavan väittämän. Jos kuvittelitte, että vastakkainasettelun aika kuluttajien ja tekijänoikeusteollisuuden välillä on ohi, niin lukekaapa miehen artikkeli.

Sitä paitsi kuluttajien pitäisi lobata hyvitysmaksun puolesta eikä vastaan, sillä maksu on varsin pieni hinta siitä, että yksityinen kopiointi on sallittua.

Esimerkiksi DVD:n hinnasta yli 70% on yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua. Jokainen voi itse miettiä, onko 70% tuotteen hinnasta pieni hinta? Tallennuslaitteet halpenevat vuosi vuodelta, joten ero muuttuu vain räikeämmäksi.

Kuluttajajärjestöä edustavaa Oksasta syytetään kierretyin sanakääntein väärennöksistä:

En tiedä mihin helvettiin itse joudun dantelaisessa maailmassa, en kuitenkaan väärentäjien kerrokseen. Toivoisin kuitenkin että nämä valheensa totuuden kaapuun peittävät ajatusten ja tietojen väärentäjät kertoisivat rehellisesti tavoittelevansa maailmaa, jossa tekniikka rulettaa ja kulttuuriarvot ovat vain humanistien lällyilyä – ja jossa heidän suosimansa tekniikkayritykset korjaisivat isomman potin. Katsotaan sitten rehellisessä pelissä, kenen toivo heitetään pois.

Ja voisivat he vielä lisäksi pukeutua nahkarotsiin, jossa lukee selässä N.B.C.K. – Natural Born Culture Killers.

Oliko tämä nyt sitä aikuista keskustelua, jossa keskustellaan asiasta vai pikkumaista kiukuttelua, kun joku kehtaa olla eri mieltä? Kirjoitusta ja sen sävyä voi verrata vaikkapa Effin alun perin julkaisemaan kirjoitukseen suunnitellusta kiristyskirjelaista.

Haluatko sinä, että Pekka Rislakin kaltaiset ihmiset pääsevät sanelemaan lainsäädäntömme tekijänoikeuksista? Muista vaikuttaa. Muista äänestää.

Kirjoittaja on Piraattipuolueen eduskuntavaaliehdokas Uudenmaan vaalipiirissä.

Lordin paheksunta ei osu maaliinsa

Julkaistu , kirjoittanut
54

Heppoisesti informoitu Lordi ”raivostui Piraattipuolueelle” Iltasanomissa. Lordi on aivan oikein ymmärtänyt, että Piraattipuolue kannattaa musiikin luvattomankin nettijakelun laillistamista, mutta yksinkertaistaa kannan perusteita suorastaan älyllisen epärehellisesti. Ei voi olla saamatta mielikuvaa, ettei hra. Lordi kumppaneineen ole todellisuudessa jaksanut tutustua vastustamaansa asiaan lainkaan, vaan turvautuu yksinkertaisesti refleksiiviseen paheksuntaan.

Se, että vapaa kopiointi on teknisesti mahdollista, on toki ennakkoedellytys laillisuuskeskustelun relevanssille. Varsinaisena argumenttina se on aivan yhtä kehno, kuin Lordi antaa ymmärtääkin — ja siksipä kukaan ei sitä sellaisena käytäkään. Lordi sortuu epärehelliseen retoriseen taktiikkaan laittaessaan koetun vastustajansa suuhun typeryyksiä voidakseen siten helposti ohittaa tämän todelliset argumentit.

Todellisuudessahan kyse on tiivistettynä siitä, että yksityiskopioinnin vapauttamisesta ei ole alalle osoitettavissa olevaa haittaa siinä missä yhteiskunnalliset hyödyt kulttuurin laajemman levinneisyyden ja hyödyntämisen muodossa ovat ilmeiset. Vieläkin oleellisemmin tämä turha kielto ja sen valvonta rapauttaa pahasti kansalaisoikeuksia. Tulilinjalla ovat esimerkiksi sellaiset pikkujutut kuin yksityisyydensuoja, syyttömyysolettama ja sananvapaus. Rangaistukset ja muut seuraamukset eivät myöskään tyypillisesti ole missään suhteessa todellisiin aiheutettuihin vahinkoihin — eikä ihme, eihän tekijänoikeusjutuissa todellisia syntyneitä vahinkoja tarvitse edes osoittaa! — ja hingutaanpa asiassa soveltamaan myös perinteiselle länsimaiselle oikeuskäsitykselle vieraita kollektiivisia rangaistuksia kokonaisten talouksien verkkoyhteyksien (l. perusoikeuden) katkaisun muodossa.

Amenin autovarkausvertaus taas on niin väsynyt retorinen kikka, että se kilpailee eloisuudessa tasaväkisesti miehen maskin kanssa. Argumenttia on vaikea kunnioittaa tarpeeksi formuloidakseen sille jälleen uutta vastausta, joten tyydyn viittaamaan Kaj Sotalan huomioon, että koko väite on keskustelua epäproduktiiviseen suuntaan vievä kehäpäätelmä.

Lordin Tsekkitarinan opetus jää myös hieman epäselväksi. Olisiko ollut parempi, että keikalla olisi ollut 40 ihmistä sen sijaan, että bändiä tuli kuulemaan ihmisiä jäähallin täydeltä? Kuvittelisi, että Lordille edes raha kelpaisi, mutta tällainen faniensa — ja konserttiasiakkaidensa — halveksunta on erittäin kummallista käytöstä.

Pienimuotoisena Lordi-fanina olisin toivonut bändiltä rakentavampaa suhtautumista asioihin. En ole tosin tähän mennessäkään voinut ostaa yhtyeen levyjä tämän levy-yhtiön takia — suurilta levy-yhtiöiltä ostaminen kun on kansalaisoikeuksien vastaisen liikehdinnän tukemista ja sikäli eettisesti arveluttavaa toimintaa. Keikalle olisin saattanut eksyäkin, mutten enää.

Ei kuitenkaan hätää, en ole asiassa paha piraatti. Lordi-materiaalini on nimittäin kopioitu laillisesti kirjaston CD-levyiltä ja digi-TV-lähetyksistä. Patologisenkin legalistisesta näkökulmasta olen siis täysin puhtoinen fani!

Rock on!

Petteri Järvinen ulkona tekijänoikeuskeskustelusta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Petteri Järvisen tuoreessa blogikirjoituksessa Helsingin Sanomissa käynnissä olevasta tekijänoikeuskeskustelusta oli muutamia hyviä havaintoja, mutta myös suoria epäloogisuuksia. Järvisen pointti on edelleen, että piraatit sekä ”tekijänoikeuksien puolustajat” edustavat ääripäitä, ja jostain pitäisi löytää se kultainen keskitie. Ongelma on lähinnä siinä, että yksityisyys viestinnässä joko on, tai sitä ei ole ollenkaan. Jos yksityisyys menetetään puoliksi, voidaan sanoa ettei sitä ole enää lainkaan.

Esimerkki yksityisyydensuojasta on hullunkurinen myös toisella tapaa. Järvisen mielestä yksityisyydestä voidaan luopua, jos rikoksia tehdään. Tällä logiikalla voitaisiin asentaa jokaisen kansalaisen kotiin valvontakamera tarkkailemaan esimerkiksi huumeidenkäyttöä, jos valtiossa on pieni vähemmistö rikollisia.

Järvisen ratkaisu on, että tekijä saa päättää mitä julkaisukanavaa ja bisnesmallia hän haluaa käyttää. Tämä on mahdollista jo nyt, joten jää kysymykseksi, mitä muutosta Järvinen hakee kultaisella keskitiellään. Ratkaisu myös sivuuttaa kaikki yksityisyysongelmat, jotka syntyvät tiedostonjakamisen estämisestä, sekä esimerkiksi fanikulttuurin, jota harjoitettaessa rikotaan nykyisellään laajasti tekijänoikeuslakia.

Järvisen mukaan on kohtuutonta, että ”ulkopuoliset piraatit” haluavat ajaa lakimuutosta. Hän tekee ivaa ”kulttuurin edistämisestä”, vaikka on ilmiselvää, että tiedostonjakaminen lisää kulttuurin leviämistä varsinkin köyhän kansanosan piirissä. ”Ulkopuolinen” on myös erikoinen sananvalinta, koska samalla logiikalla vasemmistolaisia voisi kutsua ulkopuolisiksi. Oikeus ajaa muutosta työolosuhteisiin saataisiin ilmeisesti vasta sitten, kun vasemmistolaiset omistaisivat tehtaita.

Blogikirjoituksen lopuksi Järvinen ottaa esille harhaanjohtavan termin ”immateriaalinen omaisuus”. Kyseinen käsite sekoittaa toisiinsa tekijänoikeudet, tavaramerkit ja patentit, eikä siten edistä keskustelua mitenkään. Piraattipuolue kannattaa myös tekijänoikeuksien, tavaramerkkien ja patenttien olemassaoloa sinänsä. Muutosten taustalla onkin halu muokata lainsäädäntö vastaamaan paremmin nykyaikaa.

Keskustelusta on selvästi tulossa pitkä. Toivoa ei lisää se tosiasia, että harva on edes lukenut Piraattipuolueen puolueohjelman, tai tutustunut talousteoreettiseen taustaan nettijakelusta esimerkiksi Against Intellectual Monopoly -kirjan avulla (jonka voi muuten lukea ilmaiseksi).

Keskustelua auttaisi myös taustalla olevien oletusten perusteleminen. On turhauttavaa lukea jokaisesta mielipidekirjoituksesta tosiasiana väite, että nettijakelu lopettaisi tekijöiden tulot, vaikka sitä ei koskaan perustella mitenkään. Empiiriset havainnotkaan eivät tue väitettä.

Sourin kannanotto puutteellinen – vastine

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Allaoleva vastineeni Katariina Sourin kirjoitukseen ”Piraatit vievät kirjailijoilta toimeentulon” julkaistiin Helsingin Sanomissa 26.5. otsikolla ”Emme aja alas tekijänoikeuslakia”.

Katariina Souri kommentoi Helsingin Sanomissa 16.5. tekijänoikeuskeskustelua ja mm. minun ja Ahto Apajalahden Jokapiraatinoikeus-pamflettia. Olemme tyytyväisiä siihen että olemme saaneet herätettyä keskustelua.

Valitettavasti kirjoituksen perusteella vaikuttaisi, että Souri kommentoi teosta jota ei ole lukenut. Ainoa verkkolataamisen laillistamisen puolesta esitetty perustelu johon hän ottaa kantaa on vapaan jakelun suhde sananvapauteen. Erikoista tämä on siksi, ettei jakamista Jokapiraatinoikeudessa perusteltu sananvapaudella kertaakaan. Sen sijaan perusteluiksi esitettiin mm. lataamisen vähäinen vaikutus myyntiin, vapaasti saatavan kulttuurin hyvinvointia ja taiteen laatua kasvattava vaikutus, sekä lataajien jahtaamisen tuottama uhka oikeusturvalle.

Näistä Souri ottaa vain kantaa verkkolataamisen aiheuttamiin myyntitappioihin. Valitettavasti kannanotto tapahtuu julistamalla yksipuolisesti, että lataaminen tuhoaisi kirjamyynnin. Näin sanoessaan Souri ei mitenkään huomioi lukuisia tilastoja ja tutkimuksia, jotka sanovat täsmälleen vastakkaista. Ainoa ala, jonka myyntitilastoissa on näkynyt vakavaa laskua on levymyynti, ja senkin saralla ollaan nyt Suomessakin pääsemässä pisteeseen, jossa digitaalimyynnin kasvu on kompensoimassa fyysisen myynnin laskun. Muualla maailmassa näin kävi jo aikaa sitten, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa on rikottu myyntiennätyksiä vuosi toisensa jälkeen. Kirjamyynti taas on Suomessakin kasvanut tiedostonjakamisen aikakaudellakin.

Souri kirjoittaa pitkällisesti tekijänpalkkioiden vähentymisen vaikutuksista, muttei huomioi että suomalaiset kirjailijat elävät jo nyt enemmän apurahojen kuin tekijänpalkkioiden varassa. Harhaanjohtava on myös maininta ”tekijänoikeuksien alasajosta”. Tekijänoikeuksien poistamista ei ole vaatinut niin Jokapiraatinoikeus kuin Piraattipuoluekaan. Tavoitteena on aina ollut lakien uudistaminen nykypäivää vastaavaksi, ei suora kumoaminen.

Toivoisimme, että vastustajamme vastaisuudessa perehtyisivät kantoihimme ennen niiden lyttäämistä. Jokapiraatinoikeus on verkosta vapaasti kaikkien luettavissa.

Tekijänoikeuden tulevaisuus — vastaus Hannu Oskalalle

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Puoluekannaltaan vihreä muusikko Hannu Oskala on kirjoitellut blogissaan tekijänoikeuksista ja käynyt kommentoimassa kirjoituksia Piraattipuolueen blogissa. Viime helmikuussa keskustelu kiihtyi sen verran, että kerroin pitäväni Oskalan ajatusmaailmaa ”järkyttävänä”, johon tämä vastasi, että samat sanat! Maaliskuun alussa Oskala kirjoitti blogiinsa oman näkemyksensä tekijänoikeuksien uudistamisesta ja huomasin, että ajatusmaailmoissammehan onkin enemmän yhteistä kuin olin luullut. Vasta nyt löysin aikaa vastata kirjoituksessa esitettyihin huomioihin, joten tässä tulee.

Oskala esitteli teosten kaupallisen käytön osalta seuraavanlaisen mallin:

1. Oikeus korvaukseen kaupallisesta hyödyntämisestä
– Tekijän elinikä + 20 vuotta, kuitenkin vähintään 50 vuotta ensijulkaisusta

2. Oikeus määrätä samplaamisesta tai muusta uudelleenkäytöstä kuten sovittamisesta
– 20 vuotta ensijulkaisusta

3. Oikeus määrätä tallennusluvasta
– 20 vuotta ensijulkaisusta

4. Oikeus määrätä kaupallisesta käytöstä (esim. mainoksissa tai elokuvissa)
– 50 vuotta ensijulkaisusta

Yllätyin siitä, kuinka reippaasti tässä ehdotetaan lyhennettäväksi tiettyjä suoja-aikoja. Oskala selkeästi näkee jonkinlaisen reformin tarpeelliseksi, mutta kuten hän itse sanoo, pienen ongelman ratkaisemiseksi ei kannata ”tuhota muuten hyvin toimivaa järjestelmää”.

Oskalan esittämässä mallissa jätettiin kuitenkin muutama seikka huomioimatta.

Yksi näistä on orpojen teosten ongelma, eli niiden teosten, joiden tekijät eivät ole (enää) tiedossa. Pitkän suoja-ajan aikana tiedot monien teosten tekijöistä katoavat. Teosten oikeudet vaihtavat myös omistajaa yrityskauppojen seurauksena — kustantaja tai levittäjähän omistaa usein suurimman osan oikeuksista. On paljon teoksia, joiden tekijänoikeuksien haltija ei ole yleisesti tiedossa.

Ongelma korostuu internetissä, kun teoksia ei ole aina tapana signeerata, ja tiedoston nimeä voi muokata vapaasti. Teoksen alkuperäistä tekijää ei välttämättä juuri kukaan tiedä enää viikon kuluttua teoksen julkaisusta, jos se on levinnyt ympäri nettiä. Usein näissä tapauksissa tekijä itsekin haluaisi, että teosta uudelleenkäytettäisiin. Harva kuitenkaan uskaltaa ottaa riskiä ainakaan teoksen kaupalliseen käyttöön, ja teos jää hyödyntämättä, kun sen tekijältä ei ole mahdollista kysyä lupaa teoksen käyttöön.

Lisäksi Oskala jätti käsittelemättä teosten epäkaupallisen hyödyntämisen. Olisi vielä mielenkiintoista kuulla, miten kopiointi ja fanikulttuuriin kuuluva uudelleenhyödyntäminen olisi huomioitu Oskalan mallissa. Pitäisikö fanien odottaa 20 vuotta ennen kuin sen fani-remix-videon pistäminen YouTubeen olisi laillista? Pitäisikö fanien jättäytyä oikeudenomistajien armeliaisuuden varaan ja toivoa, ettei heitä haasteta oikeuteen?

Jos oletetaan, että epäkaupallisen uudelleenkäytön raja olisi 20 vuotta, mutta epäkaupallinen kopiointi ei vielä vapautuisi, törmätään ongelmiin. Esimerkiksi uudelleensovitettu kappale uudelleen esitettynä voi olla lähes samanlainen kuin alkuperäinen. Remix-versio voi olla hyvin samankaltainen alkuperäisen kanssa. Missä menee raja? Entä fanikulttuuri? Kuinka pitkän pätkän teoksesta saisi ottaa, jotta se menisi vielä uudelleenkäytön piikkiin eikä olisi pahaa piraattikopiointia?

Jos remix- ja fanikulttuurit halutaan oikeasti laillistaa, päädytään hyvin äkkiä myös kokonaisten teosten kopioinnin laillistamiseen (ks. Jokapiraatinoikeus-kirjan sivut 159—160). Muutoin asia jää tuomioistuinten tulkittavaksi ja suurimmat oikeudenomistajayhtiöt voivat oikeudenkäynneillä uhkailemalla pelotella ihmiset niin varovaisiksi, että uudelleenkäyttöoikeudesta ei olisi käytännössä juurikaan iloa. Vastaava tilannehan on nykyään sitaattioikeuden kanssa musiikin ja elokuvien kohdalla. Harva uskaltaa missään kovin virallisessa yhteydessä esittää edes muutamien sekuntien sitaattia jostakin Hollywood-elokuvasta tai hittibiisistä, minä en ainakaan.

Samplaukseen ja mashupiin ei oikeastaan pitäisi nykyisen järjestelmänkään puitteissa tarvita mitään lupia, sen luulisi menevän sitaattioikeuden piikkiin. Jostain syystä kuitenkin on tulkittu, ettei mene. Kyse on lähinnä, tässäkin, suurimpien levittäjäyhtiöiden harjoittamasta oikeudellisesta ahdistelusta. Suomessa Teosto ja tekijänoikeusneuvosto pyrkivät tulkitsemaan lakia hyvin tiukasti (ks. Jokapiraatinoikeus, s. 195—203).

Oskalan esittämä malli on itse asiassa eräs sovellutus piraattien piirissä pohditusta ”porrasmallista” (ks. Jokapiraatinoikeus, s. 245—246). Porrasmallissa kaikki Oskalan erottelemat tekijän neljä oikeutta olisivat kaupallisen hyödyntämisen osalta voimassa 5—10 vuotta teoksen julkaisusta (tosin useimmat piraatit varmaankin haluaisivat helpotuksia samplaamiseen). Tämän tiukan suoja-ajan jälkeen tekijällä olisi vielä pidemmän ajan oikeus korvaukseen teoksen kaupallisesta hyödyntämisestä (mutta ei siis oikeutta määrätä kaupallisesta käytöstä). Sitä on vaikea sanoa, mikä olisi sopiva aika tälle pidemmälle hyödyntämiselle.

Mielestäni tällainen porrasmalli voisi olla hyvä askel siirryttäessä kohti vapaampaa teosten käyttöä. Epäkaupallisen käytön täydellisestä vapauttamisesta en ole kuitenkaan valmis tinkimään.

Erilaisia malleja pohdittaessa olisi syytä miettiä, mikä pohjimmiltaan on tekijänoikeuden tarkoitus? Onko tekijänoikeuden tarkoitus yhteiskunnallinen, eli onko se tapa maksimoida kulttuurin tuotanto? Vai onko tarkoitus yksilöllinen, eli tapa ”taata tekijöille oikeus saada korvaus työnsä tulosten käytöstä”, mihin Oskalakin viittaa?

On syytä aina muistaa, että luovat alat ovat ainoita, joilla toimivilla on oikeus saada korvaus työnsä tulosten käytöstä hamaan tulevaisuuteen. Tätä selostetaan esimerkiksi minun ja Kaj Sotalan Jokapiraatinoikeus-kirjan sivuilla 129—132 ja 216—218. Tällainen erityisoikeus voidaan mielestäni perustella hyväksyttävästi korkeintaan sillä, että ilman sitä luovaa työtä tehtäisiin huomattavasti vähemmän. Näin voidaankin mielestäni melko hyvin perustella lyhyt, 5—10 vuoden suoja-aika, mutta ei enää muutamaa kymmentä vuotta pidempää suoja-aikaa.

Mielestäni ”ansaitseeko tekijä X saada rahaa vielä Y vuoden kuluttua” on väärä kysymys. Oikeammin olisi kysyä: ”olisiko maailmassa tehty yhtä paljon teoksia, jos suoja-aika olisi Y”. Jälkimmäisellä kysymyksenasettelulla päädytään varmasti lyhyempään suoja-aikaan kuin ensinmainitulla.

Vastine vihreään keskustelunavaukseen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Espoolaisen vihreän kaupunginvaltuutetun ja elokuvaohjaajan, Kaisa Rastimon, pari viimeisintä blogikirjoitusta ovat poikineet runsaan määrän vastineita ja satoja kommentteja. Yritän tässä vetää keskustelun langanpätkiä yhteen.

Rastimon ja piraattien aiemmasta yhteiselosta kerrottakoon sen verran, että olin vuoden 2009 lopulla panelistina eräässä paneelikeskustelussa hänen kanssaan. Tammikuussa piraatteja oli yleisönä Espoon vihreiden järjestämässä keskustelutilaisuudessa, mikä antoikin Rastimolle aiheen kirjoittaa ensimmäisen kahdesta kiistellystä blogikirjoituksestaan. Rastimon suhtautuminen piratismiin on nähdäkseni tiukempaa kuin esimerkiksi opetusministeriön eräiden virkamiesten, eli tekijänoikeusneuvos Viveca Stillin ja Lex Karpelan valmistelusta aikanaan vastanneen johtaja Jukka Liedeksen, joiden ajatuksia olen myös päässyt kuulemaan kasvokkain.

Vihreissä on kova kahtiajako piraatteja ymmärtävien ja Rastimon mielipiteitä lähellä olevien välillä. Eräs vaikutusvaltainen Rastimon ajatuksia lähellä oleva vihreä on kansanedustaja Heli Järvinen. Puolueen sisäiset sähköpostilistat käyvät kuumana. On mielenkiintoista seurata, millaisiin kompromisseihin puolueen tietoyhteiskunta- ja tekijänoikeustyöryhmät päätyvät. Rastimo on tehnyt piratismin vastustamisesta nyt itselleen vaaliteeman. Mikäli hän päätyy eduskuntavaaliehdokkaaksi, olisi varsinainen ironian huipentuma, jos niinikään espoolaisen Jyrki Kasvin äänet vetäisivät Rastimonkin eduskuntaan.

Piratismista
Siirrytäänpä kommentoimaan Rastimon blogikirjoituksia. Ensinnäkin, piratismia on mahdotonta valvoa sellaisella tavalla, että päästäisiin tyydyttävään kiinnijäämisprosenttiin. Verkkoyhteyksien nopeutuessa ja tallennuskapasiteetin kasvaessa tekijänoikeuslait muuttuvat yhä merkityksettömämmiksi. Siinä vaiheessa kun jokaisella on kaikki maailmassa koskaan tuotettu kulttuuri ja kirjallinen tieto koneellaan, on herttaisen yhdentekevää, miten he ovat sen kaiken saaneet. Mikäli tiedostonjakajia vainotaan enemmän, jakaminen siirtyy suljetumpiin verkkoihin. Tavallisten ihmistenkin käytössä on salauksia, joita eivät helposti pura edes suurvaltioiden tiedustelupalvelut. Tämän ansiosta nettipankinkin käyttö on varsin turvallista.

Rastimolla ja piraateilla on tekijänoikeuksista yksinkertaisesti erilaiset mielipiteet. Lisätietojen hankkiminen toisen mielipiteistä ja niiden perusteista edistää keskustelua, mutta tuskin koskaan johtaa siihen, että mielipiteet muuttuisivat aivan toiseen suuntaan. Jokaisella on oikeus ilmaista tekijänoikeuksista mielipiteensä ilman, että hänen henkilöään tai henkilökohtaisia ominaisuuksiaan vastaan hyökätään hänen mielipiteidensä vuoksi. Tämä koskee kaikkia osapuolia.

Lasten oikeuksista
Lapsia koskevat lähtökohtaisesti samat ihmisoikeudet kuin kaikkia muitakin. Yksi näistä oikeuksista on viestintäsalaisuus, jonka kunnioittamisessa Rastimolla on aiemman blogikirjoituksensa perusteella parantamisen varaa. Olin hiljattain Suomen Internet-yhdistyksen järjestämässä Nuoret ja Internet -seminaarissa, joka oli suunnattu vanhemmille ja ammattikasvattajille. Siellä aihetta käsiteltiin niin poliisin, kaupallisen alan, Internet-gurujen kuin nuorten itsensäkin näkökulmasta. Seminaarissa esitelmän pitäneiden kahdeksasluokkalaisten keskeinen sanoma, johon myös muut esitelmöijät yhtyivät, oli se, että vanhempien ei pitäisi vakoilla lastensa Internetin käyttöä, vaan keskustella siitä avoimesti.

Pitää täysin paikkansa, että Internet jonkin verran lisää lasten mahdollisuuksia törmätä epämiellyttäviin mediasisältöihin. Sitä ei voi täysin estää. Television keksiminenkin lisäsi tätä mahdollisuutta. Televisionhan voi panna päälle helposti, ja sieltä tulee silloin tällöin lapsille sopimatonta ohjelmaa. Internet ei kuitenkaan ole sen vaarallisempi kuin elämä muutenkaan. Jos uskaltaa päästää lapsensa yksin ulos talosta, uskaltaa päästää hänet myös Internetiin.

Palveluntarjoajien vastuusta
Rastimo astuu hyvin heikoille jäille vaatiessaan palveluntarjoajia vastuuseen asiakkaidensa tekemisistä. Ilmeisesti hän tarkoitti termillä myös teleyrityksiä. On ehdottomasti pidettävä kiinni periaatteesta, että viestin välittäjä ei ole vastuussa viestistä. Jokainen vastaa itse siitä, mitä Internetissä tekee. Vastuuta ei voi sälyttää teleyrityksille ilman katastrofaalisia seurauksia. Teleyritysten intressinä olisi tällöin olla ylivarovaisia, ja käytännössä kaikki vähänkin kiistanalainen mielipiteenilmaisu tukahtuisi. Kyse olisi ilmaisunvapauden palauttamisesta 1700-luvun tasolle. Demokraattisista sivistysmaista ei toivoakseni tule koskaan löytymään laajaa tukea tällaisille vaatimuksille.

Valistusta piraateille?
Rastimo totesi Espoon vihreiden järjestämästä keskustelutilaisuudesta, että hän päätyi ottamaan valistuksellisen linjan: ”Niinpä olin valmistanut paneelia varten valistuspaketin elokuvan rahoitus -ja levitysrakenteesta käyttäen siinä casena omaa Myrsky-elokuvaani.  Vihreiden vähyydestä johtuen tietopakettini anti suuntautuikin itse piraattipuolueelle, jotka (toivottavasti!) oppivat siitä jotain.”

Itselleni tietopaketissa ei ainakaan ollut mitään uutta. Olen jo ennen piraattipuolueen olemassaoloa, sen olemassaolon aikana ja etenkin itseni ja puoluetoveri Kaj Sotalan piratismiaiheiseen kirjaprojektiin liittyen tutustunut elokuva-alan toimintaan. Jonkin verran olen elokuva-alaa seurannut läheltä jo pienestä pitäen, sillä eräällä sukulaisellani on alalla toimiva liikeyritys. Elokuva-alan toimintaan tutustuminen ei ole saanut minua muuttamaan mielipiteitäni. Päin vastoin, piraattiaatteeni on saanut vain lisää vankkaa ideologista pohjaa sitten teinivuosieni.

Henkilökohtainen näkökulma
Rastimon luonnehdinta piraateista hentoina, honteloina, kaksikymppisinä poikasina, ”joista selvästi näki päältä, että tietokone on heille se tärkein asia elämässä”, kohdistui henkilökohtaisesti minuun. Olin yleisön joukossa hänen mainitsemassaan paneelikeskustelussa ja esitin panelisteille kysymyksiä. Kuvaus sopii minuun ruumiinrakenteeni ja ikäni osalta, joskin pidän hieman epäreiluna väitettä, että tietokone olisi minulle elämän tärkein asia.

Piraattipuolueessa toimiminen on ollut minulle henkilökohtainen uhraus. Voidakseni keskittyä sekä opiskeluun että puoluetoimintaan kunnolla jäin pois osa-aikaisesta työpaikasta. Henkilökohtaiset puoluetoiminnan vuoksi saamatta jääneet nettotuloni ovat tällä hetkellä jossakin kymppitonnin kieppeillä, mikä on ikäiselleni nuorelle paljon. Voi siis sanoa, että ”piratismi” on ”aiheuttanut” minulle yli 10 000 euron ”tappiot”. :)

Jos haluaisin vain ladata teoksia ilmaiseksi, voisin tehdä sitä jatkuvasti ilman huolta kiinnijäämisestä. Ei minulla olisi ollut mitään syytä perustaa puoluetta tai luopua hyvästä työpaikasta sen vuoksi. Itse en muuten ole minkään sortin tietotekniikka-asiantuntija tai ”matematiikkanero” vaan historianopiskelija, joka ei edes viitsinyt kirjoittaa matematiikkaa ylioppilaskirjoituksissa.

Piratismi on altruismia
Meitä piraatteja syytetään usein itsekkäiksi ”kaikki mulle heti nyt” -ihmisiksi. Me olemmekin ihmisiä, jotka haluavat kaiken tiedon ja kulttuurin heti nyt, mutta emme pelkästään itsellemme, vaan kaikille, koko ihmiskunnalle. Olemme ”kaikki kaikille heti nyt” -ihmisiä. Meidän silmissämme itsekkäiltä vaikuttavat ne, jotka haluavat pitää työnsä hedelmät itsellään, ja kieltää muita hyödyntämästä niitä. Kun omastaan on mahdollista jakaa toisille ilman, että menettää itse mitään, jakaminen on helppoa. Omansa jakaminen toisten kanssa on lähimmäisenrakkautta parhaimmillaan, mutta jakamisesta kieltäytyminen on itsekästä. Teosten jakamisesta kieltäytyminen on kulttuurielämysten ja sivistyksen kieltämistä toisilta.

Teknologia on aina muuttanut liiketoimintamalleja. Katulamppujen sytyttäjiä ei enää tarvita. Tehtaissa ei enää tarvita valtavaa määrää työntekijöitä. Internet on mahdollistanut todella nopean kulttuurin ja tiedon jakamisen, eikä Internet enää häviä mihinkään. Teknologinen muutos on tapahtunut ja siihen on yksinkertaisesti sopeuduttava, vaikka se tarkoittaakin kulttuurialan toimintakentän muuttumista. Mikä tietoyhteiskunta se sellainen on, jossa tietoa pantataan tekijänoikeuksien avulla? Todellisessa tietoyhteiskunnassa tieto liikkuu vapaasti.

Provosoitu provosoituu
Se, että Rastimon blogiin sateli myös varsin kärkkäitä ja loukkaaviakin kommentteja, kertoo siitä, että moni hänen kirjoitustensa lukija on selvästi loukkaantunut niistä henkilökohtaisella tasolla. Kun kirjoittaa provosoivasti jostakin sellaisesta ryhmästä, johon monet ihmiset identifioituvat, on varmaa, että osa provosoituu, ja pahasti. Esimerkiksi etninen stereotypisointi saa monet helposti kiihtymään, eivätkä nörtit ryhmänä ole tästä poikkeus. Kansalaisoikeuksista puhumisen leimaaminen ”liirumlaarumiksi” on varmasti ollut myös monelle kova pala nieltäväksi. Jos provosoi, on oltava valmis kestämään se, että joku provosoituu.

Nostaisin Rastimon blogikirjoituksista yhden virkkeen erityisesti esille:

Kun tunteet nousevat pintaan, ei todellisuutta näe selvästi.

Toivoisin hänen itsensä pohtivan tarkasti kyseisen virkkeen sisältöä.

Aiheeseen liittyviä linkkejä
Kaisa Rastimon blogikirjoitukset:

Vastineita:

Uutisia:

Jos jokin vastine puuttuu listasta, ilmoitathan siitä kommenteissa!