Assembly-raportti

assembly1p

Assembly Summer 2009 -tapahtuma päättyi viime sunnuntaina ja onnistui piraattien kannalta mukavasti. Piraattinuoret ja Piraattipuolue olivat läsnä muutaman kymmenen hengen yhteisen konepaikkatilauksen voimin. Konepaikoillamme saattoi liittyä jäseneksi, napata mukaansa flyereitä tai haastaa piraatteja poliittisiin väittelyihin.

Piraattien osallistuminen Assemblyn lukuisiin kilpailuihin näkyi ja kuului. Jo ennen itse tapahtuman alkua piraatit ownasivat Kill All Audio and Lights -videokisan. Piraattiaktiivit osallistuivat myös lyhytelokuvakilpailussa toiseksi sijoittuneen There Will Be Balls Touching -teoksen tuotantoon. Onnittelut!

Allekirjoittanut osallistui eri poliittisten nuorisojärjestöjen edustajien kanssa Effin järjestämään paneelikeskusteluun tietoyhteiskunnan polttavista aiheista. Muut järjestöt olivat valinneet edustajansa tapahtuman yleisöä ajatellen, joten kovin valtavia mielipide-eroja ei syntynyt. Oli toki mukava huomata, että eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöissä on havaittavissa pieni muutoksen tuulenvire asenteissa tietoyhteiskunnan kehittämistä ja kansalaisoikeuksia sekä tekijänoikeuksia kohtaan.

Piraattinuoret järjesti Assemblyn aikana pari tapaamista, joihin osallistui 20-30 ihmistä kumpaankin. Assemblyssä jo perinteeksi muodostunut elefanttimarssi saavutti tällä kertaa huimat noin 250 osallistujaa ja lähti liikkeelle legendaarisen ”siikahan se siellä” -kylttimme ja Piraattinuorten varapuheenjohtaja Joonas Mäkisen johdattamana. Lisäksi hän osallistui grafiikkakilpailun juryn edustajana AssemblyTV:n lähetykseen ja antoi teekkareiden OUBS-kanavalle haastattelun, kuten myös allekirjoittanut.

Piraattinuorten konepaikat
Piraattinuorten konepaikat.

Paneelikeskustelu
Effin järjestämä paneelikeskustelu (allekirjoittanut oik.).

Abyss onnittelee

Leo Loikkanen (2. vas.) joukkoineen vastaanotti Jussi ”Abyss” Laakkoselta (oik.) onnittelut Kill All Audio and Lights -kisan voitosta.

Kiitokset kuvista: Charris ja Zele.

0 vastausta artikkeliin ”Assembly-raportti

  1. Päivitysilmoitus: Kanava DELTA by Tekotuotanto — omglog

  2. Päivitysilmoitus: Piraattipuolueen blogi » Mietteitä Assembly-paneelista

  3. Päivitysilmoitus: Piraattipuolueen blogi » Piraattinuorten Assembly Summer 2010 -ryhmätilaus

  4. Päivitysilmoitus: Piraattinuorten Assembly Summer 2010 -ryhmätilaus : Piraattinuoret

  5. Päivitysilmoitus: Piraattipuolueen blogi » Piraattien Assembly-ryhmätilaus!

  6. Päivitysilmoitus: Piraattien Assembly-ryhmätilaus!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*