Tiedostonjakamista vastustetaan kaksinaismoralistisesti

Sattuipa kerran, kun vielä olin ala-asteella, että olin tullut kopioineeksi ystävältäni erään tietokonepelin. Sitä tulikin sitten pelattua. Niin paljon, että aloin miettiä sen ihan aitoa ostamistakin. Kyllähän alkuperäisille tekijöille piti niin hyvästä kokemuksesta jotain maksaa.

Lähdin siis kaupungille kiertämään pelikauppoja. Löysinkin eräästä kaupasta käytetyn kopion, ja harkitsin sen ostamista. Tässä kohtaa alkoi päässäni kuitenkin raksuttaa – jos halusin maksaa tekijöille jotain takaisin pelin tekemisestä, miksi ihmeessä ostaisin sen käytettynä? Eiväthän he siitä enää mitään saisi. Päädyinkin siis olemaan ostamatta sitä. (Pieneksi häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten myöskään sitten tullut ostaneeksi sitä uutena. Toisaalta ostin kylläkin sen kaksi lisäosaa, sen henkisen jatko-osan, sen henkisen jatko-osan lisäosan, sen virallisen jatko-osan, sen virallisen jatko-jatko-osan, ja sen virallisen jatko-jatko-osan lisäosan. Mikä osoittaa taas, ettei se luvaton kopiointi sittenkään ehkä niin paha asia ole.)

Tästä tullaan mielenkiintoiseen ristiriitaan. On ihmisiä, jotka kovaan ääneen tuomitsevat tiedostonjakamisen ja pitävät sitä moraalittomana. Samaan aikaan heillä ei ole minkäänlaisia ongelmia ostaa viihdettään – tai ylipäänsä mitään muutakaan – käytettynä. Tätä saatetaan puolustella sillä, että käytettyjen tuotteiden kauppa on kokonaan eri mittakaavan toimintaa kuin tiedostonjakaminen. Käytetyn teoksen voi vain uudelleenmyydä, siinä missä tiedostonjakamisessa voidaan valmistaa lähes äärettömästi kopioita jostain teoksesta. Tämä argumentti on jossain määrin toimiva jos puhutaan tiedostonjakamisen laillisuudesta – mutta ei silloin, jos puhutaan omista teoista. Jos ihminen pitää tiedostonjakamista moraalittomana ja kieltäytyy harrastamasta sitä, tulisi hänen johdonmukaisuuden nimessä myös kieltäytyä käytettyjen teosten ostamisesta. Tekijän näkökulmasta tilanne on täsmälleen sama: joku muu nauttii hänen tekemästään viihteestä, hän itse ei saa penniäkään. Kuitenkaan kukaan ei moralisoi käytetyn tavaran kaupasta – ehkä koska sen suhteen tekijänoikeusteollisuuden aivopesukaan ei enää pystyisi päihittämään maalaisjärkeä. Kukaan ei ole niin aivopesty, että pystyisi johdonmukaisesti soveltamaan samaa logiikkaa kaikkeen toimintaan, ja pitämään käytetyn tavaran kauppaa moraalittomana.

Monet tiedostonjakamisen nimelliset vastustajat harrastavat sitä itsekin, ja siinä tapauksessa kaksinaismoralismi lienee selkeä. Mutta jos joku tuomitsee tiedostonjakamisen ja kiistää koskaan harrastavansa sitä itse, kysykää häneltä onko hän koskaan ostanut mitään käytettynä. Useimmat todennäköisesti ovat.

0 vastausta artikkeliin ”Tiedostonjakamista vastustetaan kaksinaismoralistisesti

  1. Muistutan tässä sivussa että, kuten hieman aiemmin kirjoitin, suojaamattoman AV-tallenteen tapauksessahan on täysin laillista pitää itsellään kopio mediasta vaikka sen myisi poiskin.

    Tekijänoikeuksien jatkuvan tiukentamisen seurauksena tietokoneohjelmien ja ”teknisesti suojatun” median tapauksessa tällaista oikeutta ei kuitenkaan ole.

    Rajat ovat luonnollisesti täysin mielivaltaisia sen suhteen, mitä saa yksityiskäyttöönsä kopioida ja millä tavoin. Tapakinhan on oleellinen: kopion saa tehdä vain laillisesta lähteestä, koska muu olisi liian näppärää – mutta toisaalta olisi poliittisesti hankalaa kategorisesti kieltää yksityiskopiontia. Helpompi antaa mediayhtiöille oikeus tehdä se itse suojausten kiertokiellon kautta…

  2. Henri: Kerron jos joku sen onnistuneesti arvaa, soveltuvia vaihtoehtoja ei niin hirveästi ole. Irkin puolella osuivat jo oikeaan, C&C tosin ei ole oikea vastaus. ;)

  3. Ihan mielenkiintoinen näkökanta mutta mielestäni kaksinaismoralismia löytyy molemmin puolin. Itse ainakin waretin pentuna kaiken mahdollisen kun se nyt vaan oli helppoa ja mahdollista. Sitten kun aikuisikä viimein koitti ja duuni toi mukanaan säännölliset tulot, pistin (ja yhä pistän) kaiken liikenevän sellaiseen, jonka yhtä kaikki voisi hankkia ilmaiseksi.

    Dilemma syntyy siitä, että waretettavaa viihdettä on nykyisin luokattoman paljon. Ostan sen minkä lompakko vain suinkin sallii mutta kas kummaa, sisäinen lapseni ottaa yhä ilmaiseksi kaiken sen, mihin varat eivät yksinkertaisesti riitä. Vaikka ostovoima siihen teini-ikäiseen penskaan on moninkertaistunut niin varsinainen perusongelma ei ole muuttunut miksikään – ainoastaan käytettävissä olevat varat ovat.

    Tuosta syystä ristiretki tiedostonvaihdon laillistamiseksi pitää minut skeptisenä vaikka kuinka sitä itsekin edelleen harrastan ja vaikka todennäköisesti kannan jo parin kuukauden aikajaksolla enemmän rahaa kulttuurintuottajien kassaan aitoina ostoksina kuin asialleen vannoutunut kotipiraatti koko elämänsä aikana.

    Mutta ei siinä mitään, kukin taaplaa tyylillään ja jos maailman piraattipuolueet pystyvät edes tuon lataus=myynti -myytin murtamaan niin hyvää työtä!

  4. Mielestäni käytettynäkin ostaminen tukee alkuperäistä tekijää ja myyntikanavaa ainakin jossain määrin. Verrataan esim. autoihin. Ostat mielelläsi tunnetun autovalmistajan uuden tuotteen ja maksat siitä hyvin, koska tiedät, että sillä on myös toimivat jälkimarkkinat, ts. löydät aikanaan käytetylle autolle helposti ostajan.

    Immateriaalisissa tuotteissa on tietysti omat näkökohtansa, esim. klassinen DRM tuhoaa tällaiset jälkimarkkinat.

  5. Daishin: En ole varma, missä tässä on ongelma. Nykyisellään siis ostat niin paljon kuin sinulla vain on varaa, ja sen mitä et pystyisi ostamaan, waretat. Eikös tämä ole juuri optimitilanne? Maksimoi sekä kulttuurintekijöiden saamat rahat että sinun itsesi saaman kulttuurin.

    Ville: Tämä on kieltämättä totta.

  6. Kaj Sotala: Eikös tämä ole juuri optimitilanne? Maksimoi sekä kulttuurintekijöiden saamat rahat että sinun itsesi saaman kulttuurin.

    Tuota samaa minäkin jäin hetkeksi postaukseni jälkeen miettimään mutta tulin siihen tulokseen, ettei se niin mene. Vaikka käytettävissäni olevin varoin tuen asialliseksi katsomaani kulttuuria sen minkä pystyn, ei se edelleenkään oikeuta minua ottamaan sitä loppua ilmaiseksi.

    Jos A ja B haluavat kulttuurihyödykkeestä rahaa ja minä molemmista haluaisin maksaa mutta vain yhteen on varaa ja minä sen päätän A:lle antaa niin kyllä sen B:n tilanne on ihan se sama, jätin väliin tai otin ilmaiseksi. Sikäli tiedostonvaihto puoltaa paikkaansa kun B ei menetä mitään. Toisaalta, minulle se on moraalinen kysymys. B oli harkinnan arvoinen jo alkuunsa. Odotanko sen verran, että saan rahaa ostaakseni myös B:n vai nautinko samoin tein? Jos odotan, seuraavan tilin tullessa se voi olla vain B mutta todennäköisemmin B tai C tai D. Jos se on B niin kuukautta myöhemmin se on C tai D tai E tai F. Toisaalta, minulla on mahdollisuus myös pistää alkuperäinen A johonkin ihan muuhun ja nauttia A-F koko kirjossaan. Aika houkutteleva vaihtoehto varsin monelle, veikkaisin.

    Tuosta saa jo ihan nykyisilläkin markkinoilla kärsiä riittämiin. Jo nyt moni ns. niche-yleisön julkaisu jää väliin kun niille ei yksinkertaisesti ole riittävästi markkinoita. Jonkin verran ostajia mahdollisesti löytyisi mutta kun ei löydy riittävästi niin unohdetaan koko homma. Tiedostonvaihto sinänsä on jo lähtökohtaisesti moraalisesti väärin mutta jos se laillistettaisiin, pelkään, että pahimmat häviäjät löytyisivät nimenomaan tuolta niche-rintamalta.

    Jo nyt millä tahansa viihdealalla ns. mainstream-roska myy todella hyvin ja todella epäilen, ettei niiden menestyksellä ole yhtään mitään tekemistä nykyisen tiedostonvaihdon kanssa tai että niiden menekki suhteellisesti mihinkään muuttuisi, vaikka tiedostonvaihto laillistettaisiinkin.

  7. ”Vaikka käytettävissäni olevin varoin tuen asialliseksi katsomaani kulttuuria sen minkä pystyn, ei se edelleenkään oikeuta minua ottamaan sitä loppua ilmaiseksi.”

    Miksei oikeuta?

    Vääntelet jotain ihmeellisiä A-B-C-rakennelmia joilla ei ole mitään kosketuspintaa todellisuuteen. Toivottavasti et ruokakaupan hyllyllä käy yhtä monimutkaisia ajatuskuvioita margariinipurkkia valitessasi. ”Mietin otanko A:n vai B:n… Jos otankin A:n niin B ei saa rahaa.” WTF?

    ”Tiedostonvaihto sinänsä on jo lähtökohtaisesti moraalisesti väärin mutta jos se laillistettaisiin, pelkään, että pahimmat häviäjät löytyisivät nimenomaan tuolta niche-rintamalta.”

    Miksi tiedostonvaihto on mielestäsi moraalisesti väärin? Sen ei ole todettu vahingoittavan kulttuuria, sen ei ole todettu aiheuttavan taloudellisia menetyksiä kenellekään, se ei ole suoraan keneltäkään pois (kuten esim. varastaminen). Miksi se on väärin? Ihmisillä on kuitenkin sananvapaus eli oikeus lähettää ja vastaanottaa viestejä. Nykyiset tiukat tekijänoikeudet ovat rajoittavat varsin merkittävästi tätä ihmisoikeutta. Miten nämä tiukat rajoitukset ovat perusteltavissa?

    Tutkimuksissa on jatkuvasti todettu, että tiedostonjakaminen hyödyttää nimenomaan pieniä artisteja. Tämä on täysin loogista. Tiedostonjakaminen luo valtavat potentiaaliset markkinat jokaiselle artistille, ilman että huomion saaminen olisi kiinni pelkästään levytyssopimuksen mukanaan tuomasta mainosrahasta.

    Luepa vaikka seuraavat kirjoitukset:
    http://blog.piraattipuolue.fi/2009/01/mita-jos-tiedostonjakaminen-olisi-laillista/
    http://blog.piraattipuolue.fi/2008/11/peruskasitteita-lataaminen-ostaminen-levitys/

    Näet argumenttiesi murentuvan.

  8. Daishin: Vaikka käytettävissäni olevin varoin tuen asialliseksi katsomaani kulttuuria sen minkä pystyn, ei se edelleenkään oikeuta minua ottamaan sitä loppua ilmaiseksi

    ”Oikeutus” on hassu termi. Yleensä on parempi katsoa käytännön seurauksia kuin miettiä oikeutuksia pilvilinnatasolla. Jos kaikki nyt toimisivat sinun laillasi, lopputulos olisi, että sekä yhteiskunnan tuottaman että yhteiskunnan jäsenten kuluttaman kulttuurin määrä olisi maksimoitu. Jos lopputulos on tämä, kyllä minä sanoisin sen lopun ilmaiseksi ottamisen olevan täysin oikeutettua. Koko yhteiskuntaan yleistettynä sellainen toiminta kun koituisi kaikkien maksimaaliseksi hyödyksi (ainakin kulttuurin saralla).

    Lisäksi, kuten Ahto jo huomauttakin, ihmisillä on usein taipumuksena nimenomaan tukea niitä pienimpiä nimiä silloin kun valitsevat ketä tukea. Nettilevitys nimenomaan hyödyttää niitä pienimpiä, jotka tarvitsevat sen mahdollisimman suuren joukon potentiaalisia ostajia. (Nämä pointit käsitelläänkin tuossa linkitetyssä peruskäsitteitä -kirjoituksessa.)

  9. Ville, jeah, tietyntyyppisten DRM-järjestelmien aikaansaama käytettyjen tuotteiden markkinoiden esto tai ainakin merkittävä hankaloittaminen onkin saatu myytyä kuluttajille yllättävän hyvin.

    Lieneekö maalaisjärki sittenkin häviämässä tässäkin asiassa, kun pelejä, musiikkia ja kirjoja ostellaan suuren näppäryyshypen kera nettikaupoista jotka pyrkivät hankaloittamaan jälleenmyyntiä mahdollisimman paljon? Mikäli kehitystä päästetään liikaa tähän suuntaan, loikka jälleenmyyntikelvottomuuden itsestäänselvyyteen ei ole mahdottoman iso.

  10. Askel kerrallaanhan tässä pitäisikin edetä. Ongelma on, että toinen osapuoli on kasvanut pitämään waretusta jo lähes kansalaisoikeutena ja jakaa sen minkä ehtii kaikkea, mitä suinkin voi jakaa ja se toinen osapuoli laskee jokaisen laittoman latauksen menetettynä tulona ja hakee sitten miljoonien korvauksia yksittäisiltä ihmisiltä ja oikeussalin ulkopuolella koettaa ratkaista ongelman DRM-saastalla.

    Monien mielestä tuo tämänhetkinen TPB-oikeudenkäynti on merkittävä mutta uskokaa pois, voitti kumpi osapuoli tahansa niin se ei poista tuota alkuperäistä ongelmaa suuntaan eikä toiseen. Tämä siksi, että kyseessä on oikeustapaus 21:stä levystä, kahdeksasta elokuvasta, yhdestä TV-sarjasta ja neljästä pelistä.

    Tuossa mielessä toivon, että TPB voittaa, koska kyseessä ei ole oikeudenkäynti tiedostonvaihdon laillisuudesta vaan mediateollisuuden ajojahdista.

    Se varsinainen ongelma on (mielestäni) siinä, että internet yllätti ihan kaikki ihan täysin. Joskus 80-luvulla tupladekillä kopioitiin kasetti parille koulukaverille ja se oli ihan OK. Väärin kyllä mutta kokonaisuutta katsoen OK. Tänä päivänä tuo samainen kopio leviää vähemmällä vaivalla kertaheitolla kymmenille tuhansille ympäri maailmaa ja aivan varmasti siitä tulee sanomista ja niin pitääkin.

    Yksityisen tiedostonvaihdon laillistaminen näin internetin globaalina aikakautena on mielestäni yhtä paljon holtitonta anarkismia kuin mediayhtiöiden vanhakantainen lähestymistapa (hillittömiä oikeussirkuksia ja DRM-saastaa kuluttajille) on vanhakantaista fasismia.

    Tuon vuoksi koko yhteiskunnallinen debatti ajautuu mustavalkeaan ajatteluun, jossa molemmat osapuolet ovat varmoja oman lähestymistapansa oikeellisuudesta ja keskittyvät lähinnä toistensa mustamaalaamiseen. Varsinainen ratkaisu olisi todennäköisesti jossain siellä puolivälissä sillä harmaalla alueella mutta itsekään en tiedä, mikä se olisi.

    Tosin mitä margariiniin tulee, jos minulla on varaa vain siihen tai maksapasteijaan niin otan todennäköisesti jommankumman vaikka kauppa takahuoneessa tahkoaisi niitä Sammon myllyllä sen minkä ehtii :)

  11. Daishin; puoliväliratkaisut eivät ole historiallisesti eikä reaalipoliittisesti stabiileja. Ennen vanhaan tekijänoikeuden olivat käytännössä melko puoliväliratkaisu suhteessa ”anarkismiin” ja nykytilaan – lait eivät käytännössä koskettaneet epäkaupallisesti toimivia yksityishenkilöitä, ja kestoajoissa oli edes jotain tolkkua.

    Mutta kun lobbarille on annettu pikkusormi yksinoikeusrahasammosta puhumattakaan, tämä helposti saa pikkuhiljaa nakerrettua kansalaisoikeuksia pois koko ajan enemmän ja enemmän (sillä mistä muualta yksinoikeudet ovat pois kuin kansalaisoikeuksista, kysyn vain?)

    Samaan johtopäätökseen tulee myös Against Intellectual Monopoly -kirja, ks. erit. Chapter 10, s. 23-24, mutta koko kirja on toki taustatietoineen suositeltava: http://levine.sscnet.ucla.edu/general/intellectual/againstnew.htm

    Kuten itsekin huomaat, on helppoa kuvitella, että jokin _toimiva_ kompromissi olisi olemassa, mutta vaikea esittää sellaista – eikä sellaisen olemassaolo mikään luonnonlaki olekaan.

    Kompromissithan ovat usein ratkaisuja, joihin kukaan ei ole tyytyväinen. Joskus tyytymättömyyteen on hyviä syitä, kuten halu säilyttää oikeusvaltio. Minusta tämä ei ole holtitonta anarkismia.

  12. Daishin:
    mutta uskokaa pois, voitti kumpi osapuoli tahansa niin se ei poista tuota alkuperäistä ongelmaa suuntaan eikä toiseen

    En ole tätä koskaan epäillytkään. :)

    Yksityisen tiedostonvaihdon laillistaminen näin internetin globaalina aikakautena on mielestäni yhtä paljon holtitonta anarkismia

    Tähän olisi mukava kuulla perusteluja. Sinä vain toteat, että tiedostonjakaminen ja siihen verrattava kopiointi on jotenkin moraalitonta, mutta et ole varsinaisesti vielä kertonut miksi näin olisi järkevää ajatella.

  13. ”Ongelma on, että toinen osapuoli on kasvanut pitämään waretusta jo lähes kansalaisoikeutena –”

    Joo, itsekin olen kasvanut pitämään sananvapautta kansalaisoikeutena. Sananvapauden rajoitusten tulee olla järkevästi perusteltuja. Tekijänoikeuden mielivaltainen, yksilön kannalta käytännössä ikuinen, kesto ja tiukkuus ovat merkittäviä rajoituksia sananvapauteen. Järkeviä perusteita en ole tälle kuullut.

    Piraattipuolueen ratkaisu on itse asiassa kompromissiratkaisu. Piraattipuolueen esittämässä mallissa tekijänoikeus on olemassa, mutta se on kohtuullisemmassa suhteessa sananvapauteen ja yhteiskunnalliseen hyötyyn nähden. Käytännössä yritämme hilata tekijänoikeusjärjestelmää vapaampaan suuntaan siinä missä viihdeteollisuus yrittää hilata sitä repressiivisempään suuntaan.

  14. Kaj Sotala:
    Erittäin hyvät nostot tuosta luokattomasti oikelukemattomasta ja jäsentelemättömästä vuodatuksesta ja kun koko debatti on jo pidempään ollut tapetilla, sitä on tosiaan tullut mietittyä jo vähän useammastakin vinkkelistä (ja varmasti niitä tulee jatkossa lisääkin).

    Anyway…

    Mitä itse ongelmaan tulee, uskoisin molempien osapuolien ulosannin kärsivän nimenomaan takertumisesta omiin äärinäkemyksiinsä. Toinen ajaa totalitääristä kontrollia omaisuudelleen, toinen taas uskoo täydelliseen vastakohtaan. Ilmiö on niin uusi, ettei sillanrakentajia vielä ole. Konkretian tasolla näkisin mediayhtiöiden olevan linnake rotkon toisella puolella ja Piraattipuolueiden kaltaisten ilmiöiden olevan sillä toisella puolella. Molempien kannattajajoukot (ei itse ilmiö) viestivät – tahtoen tai tahtomattaan – syvää katkeruutta toisiaan kohtaan. Vähän kuin… No sanotaan nyt sitten niinkin rohkeasti kuin Israel ja Palestiina. Molempien puolella on taatusti paljonkin yksilöitä, joita koko konflikti risoo mutta molempien puolelta löytyy riittävästi fanatismia pitämään tilanne päällä. Mediayhtiöt käyvät naurettavan ylimitoitettuja oikeustaisteluita kun taas toinen puoli pitää jakamista jo kansalaisoikeutena. Yksittäisiä taisteluja käydään ja tuloksia joko hekumoidaan tai vähätellään, riippuen siitä miten kulloinkin kävi.

    Itsekin olen nykyisen tietoyhteiskunnan lapsi ja muistan yhä sen hetken, kun itse internet joskus parikymppisenä lävähti päin silmiä. 20 vuotta aiemmin kulttuuri levisi laittomin keinoin siinä missä tänäänkin mutta silloin se oli lähinnä sattumankauppaa ja kappalemäärä laskettiin kymmenissä. Silloinkin tiedosti, että laitontahan se oli mutta kun ei kukaan sanonut mitään niin ihan sama. Tänäkin päivänä tuntuisi aika absurdilta joutua linssin alle moisesta paheesta.

    Ja tuossa se ongelma sitten tuleekin vastaan. Saman sortin kotikopiointia voisi yhä harrastaa tänäkin päivänä mutta internetin ja varsinkin p2p-teknologian myötä mittasuhde on helposti tuhatkertainen. Mikä ennen oli kiva biisi radiosta tai hyvä leffa televisiosta on nyt parin minuutin etsimisen vaiva netissä, jos ei se subjektiivinen moraali muuta sano. Helppoa ja näppärää ja kulttuuri kyllä leviää sen minkä ehtii mutta ainakin omasta mielestäni jo vähän liiankin hyvin. Alkuperäislähteet tuntuvat olevan samaa mieltä, joskin ajavat pointtiaan varsin vanhanaikaisin keinoin.

    …tai jotain.

  15. Toinen ajaa totalitääristä kontrollia omaisuudelleen, toinen taas uskoo täydelliseen vastakohtaan.

    Tämä virke kirvoitti vastaukseksi erillisen kirjoituksen.

    Olet itsekin myöntänyt, ettei sinulla ole nykytilanteeseen ratkaisua, johon ei kuuluisi joko nykytilanteen säilyttäminen tai tiedostonjakamisen laillistaminen. Ei ole kenellekään muullakaan. Käytännön politiikkaa ei valitettavasti voida tehdä sillä, että pyritään toteuttamaan tavoitteita joista ei tiedetä, mitä ne ovat. Olemme valmiita kuuntelemaan parempia ideoita jos niitä on, mutta siihen asti on vähän hassua kritisoida hankkeita epäkaupallisen käytön laillistamisesta noin ankarasti. Laillistaminen on kuitenkin paras – tai vähiten huono, jos asian niin tahtoo ajatella – vaihtoehto niistä, joita meillä tällä hetkellä on.

    Et muuten ole vieläkään esittänyt, miksi se laillistaminen olisi niin paha asia (muuta kuin epäilyillä pienten tekijöiden kärsimisestä, joka taidettiin jo kumota?).

  16. Kaj Sotala:
    Toivon todella, että tuo erillinen kirjoitus poikii rakentavia kommentteja, jotka ohjaavat keskustelua varsinaiseen kipupisteeseen. Itse olen poliittisesti, yhteiskunnallisesti ja moraalikäsityksellisesti sitä keskikastin valtavaa harmaata massaa, jolle vallitseva linja, asiassa kuin asiassa, ei aiheuta aihetta henkilökohtaisiin toimenpiteisiin – edes niinkään pieneen kuin äänestämiseen.

    Noista lähtökohdista olen yksilönä vapaata riistaa ihan mille asialle tahansa mutta pidätän yhä oikeuteni olla vaikuttamatta. Perinteinen vasta-argumentti on väittää, että sitten kun haluaisin vaikuttaa on jo liian myöhäistä mutta itse uskon siihen, että vasta tuolloin on se hetki, kun se valtava harmaa massa herää eikä silloin ole enää kysymys myöhäisyydestä vaan oikeasta ajoituksesta.

    Herääminen voi tietty tapahtua aiemminkin. Vähän off-topiciksi menee mutta tähän samaan aikaan käydään kovin kiivasta debattia maahanmuutosta ja kun asiaa on sivusta seurannut, näyttää vähän siltä, että aika moni nukkuva vääntyy tuon yhden asian perusteella uurnille ja jos näin näyttää menevän niin pakko kai se on lopettaa nukkuminen itsekin, vaikka nyt sitten vain torpatakseen edes yhden ääripään edustajan, jonka mielestä demokratia on yksittäisen asian puolustamista.

    Takaisin aiheeseen palaten, yksityisen tiedostonvaihdon laillistaminen on paha ihan vain oman, itsekkään, täysin henkilökohtaisen moraalikäsitykseni perusteella. Minulle laillistaminen ei toisi yhtään lisäarvoa. Osoitan mielelläni kaiken rahallisen tukeni niille kohteille, jotka katson sen arvoisiksi ja joihin rahani riittävät. Jos waretankin loput, teen sen siksi, että se on niin naurettavan helppoa. Jos riittävän vahva ukaasi sanoo että ei näin niin se on sitten siinä. Itselleni riittäisi varmaan tuo maili ISP:ltä että jos ei se waretus lopu niin pistetään linjat kiinni. Jos moisesta syytettäisiin ilman perusteita niin kyllä vain nostaisin niin maan hirveän mekkalan mutta jos perusteita on niin uskoisin kyllä kerrasta. Lammas mikä lammas mutta ainakin omista tekemisistään tietoinen lammas.

  17. ”Mikä ennen oli kiva biisi radiosta tai hyvä leffa televisiosta on nyt parin minuutin etsimisen vaiva netissä, jos ei se subjektiivinen moraali muuta sano.”

    No nyt on ihan pakko kommentoida että ennen vanhaan se oli yksi kasettimankan nauhoitusnappulan painallus ja sitten oli biisi nauhalla. Ja VHS:t menneet myöskin aika kätevästi nauhalle pitkään. Kyllähän niistä kasettimaksut meni, mutta vähemmän se silti on kuin että ostaisi alkuperäisen. Erona on vain se, että tällainen kasetille kopiointi oli ja on laillista, toisin kuin ns. waretus. Kummallista, koska kyllä se kasetille kopiointi varsin laajamittaista myöskin.

    (Kasettimaksuja menee myös netistä ladatusta kamasta jonkin verran tallennusmedioiden kasettimaksujen muodossa, mutta kasettimaksuhan on korvaus laillisesta kopioinnista, ei laittomasta.)

    Tätä kommenttia nyt ei pidä kuitenkaan tulkita kannanotoksi laajakaistaliittymään yhdistettävän teostomaksun puolesta. Yksikään ammattiala ei mielestäni kaipaa tällaista erikoiskohtelua. Joka tapauksessa kasettimaksut ovat perusteltuja vain, jos yksityiskopioinnista osoitettaisiin olevan jotain haittaa oikeudenomistajille. Toistaiseksi sellaista ei ole osoitettu.

  18. ”kasetille kopiointi oli ja on laillista, toisin kuin ns. waretus”

    Jep, eiköhän silloinkin kyse ollut siitä samasta ”muutama kopio yksityistä käyttöä varten” periaatteesta. Sehän rikkoutui heti, kun lähdettiin puhumaan kopion kopioista. Omastaan sai ja yhä saa ottaa nuo muutamat kopiot jos siltä tuntuu mutta siihen se tänäkin päivänä jää.

    Miksei hommaa voisi ratkaista ihan tuon Creative Commons -lisenssin kautta? Jos kulttuurin tuottaja haluaa materiaalinsa leviävän vapaasti niin sehän on jo siinä. Star Wreck veti tuota linjaa. Nine Inch Nailsin Ghosts I-IV -albumi myös. Todennäköisesti paljon muutakin CC:n alta löytyy.

    Minkä ihmeen vuoksi pitäisi olla OK pakottaa kaikki muukin saman lisenssin alle? Jos joku välttämättä haluaa jotain myydä tai semminkin myy sitä tuon tekijänoikeus”mafian” alaisuudessa niin miksi ihmeessä moista toimintaa ei tuomita yksinkertaisella ostoboikotilla vaan nauttimalla ihan siitä samasta sisällöstä oman käden idealistisella oikeudella?

  19. Miksei hommaa voisi ratkaista ihan tuon Creative Commons -lisenssin kautta?

    Siis käytännössä säilytettäisiin nykytilanne, eli tiedostonjakamisen laittomuuteen liittyvät ongelmat eivät muuttuisi mihinkään suuntaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*