Informaationvallankumous on käynnissä

Henry Vistmäen vieraskirjoitus, julkaistu 27.11.2008.

Informaatio hylkii rajoituksia. Suurin osa kaikesta julkaistusta musiikista päätyy ennemmin tai myöhemmin jakoon nettiin, luvan kanssa tai ilman. Olen synnyttänyt musiikkia aktiivisesti viimeiset viisi vuotta, ja alusta alkaen on ollut selvää, että tahdon luovuttaa ääneni CD-muodon lisäksi myös vapaaseen levitykseen. Merkittävä määrä ihmisiä ei edes halua omistaa kuuntelemaansa musiikkia fyysisessä muodossa. 2000-luvun henki on, että kaikenlaisen informaation – kuvan, äänen, tekstin, ideoiden sekä ajatusten – leviäminen ja levittäminen helpottuu jatkuvasti. Uudenlaisia sovelluksia otetaan koko ajan käyttöön ja niitä opitaan hyödyntämään odottamattomilla tavoilla. Verkostoitumisen tarjoamia hillittömiä mahdollisuuksia on vaikea hahmottaa kattavasti, koska ne kehittyvät sitä mukaa kun niitä käytetään. Esimerkiksi Last.fm:n, Mikseri.netin ja YouTuben kaltaisten palvelujen merkitys musiikin leviämiselle on mittaamaton.

Koska internet on pohjimmiltaan anarkkinen järjestelmä, se anarkisoi koko kulttuuriamme. Kulahtanut tuottajat/kuluttajat-jaottelu on tullut tiensä päähän – kuka tahansa voi tehdä molempia, ja tämä inspiroi kollektiiviseen luovuuden evoluutioon. Internet auttaa kyseenalaistamaan ja murentamaan hierarkioita. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että opimme maksamaan asioista enemmänkin niihin liittämämme subjektiivisen arvon kuin tehokkaan markkinoinnin luomien mielikuvien perusteella. Tahdomme sijoittaa asioihin, jotka olemme ensin itse todenneet laadukkaiksi ja kestäviksi. Kasvottomien koneistojen valta on kutistumassa. Raha on alkanut virrata ennennäkemättömiin suuntiin. Taiteen merkitys yhteiskuntaa muovaavana voimana on laajentumassa.

Ilmeisen loputtomassa ahneudessa rypevät tekijänoikeusjärjestöt ja isot levy-yhtiöt esittävät olevansa taiteilijoiden asialla, mutta kieltäytyvät hyväksymästä aikamme teknologisia realiteetteja. Kehityksen etulinjassa kulkemisen sijaan ne ovat päättäneet keskittyä nyhtämään mafiamaisesti yksittäisiltä ihmisiltä mielivaltaisia korvauksia tekijänoikeusrikkomuksista. Tiedonvälityksen tehokkuuden kasvaessa informaatiosta on kuitenkin yhä vaikeampaa pakottaa maksamaan. Levityksen helpottuminen vähentää olennaisesti painostusta kaupallisiin kompromisseihin – persoonallinen ilmaisu löytää hetki hetkeltä sujuvammin kohdeyleisönsä. Vielä jokin aika sitten asia oli toisin, koska ilman isoja kanavia useimmat taiteilijat olivat käytännössä lähiympäristönsä mieltymysten armoilla. Materialliset haasteet eivät enää rajoita samalla tavalla kuin ennen. Tietoverkoston hyperpuskaradio kuljettaa sanaa mielenkiintoisiksi koetuista jutuista, ja tuntemattoman tekijän hyvä idea saattaa räjähtää valtavaksi, satojatuhansia ihmisiä tavoittavaksi nettimeemiksi yhdessä yössä. Tämä on täysin vallankumouksellista.

Myyn omaa musiikkiani ”ostaja päättää hinnan”-periaatteella. Painokseni ovat pieniä eikä minun ja kuuntelijoiden välissä ole isoa levy-yhtiötä loisimassa. Siksi minun ei tarvitse saada jokaisesta myydystä levystä pariakymmentä euroa – jotkut maksavat enemmän, toiset vähemmän. Etenkin koska varmasti ärsytän joitakin olemassaolollani, olisin voinut kuvitella että hintapolitiikallani suorastaan kutsun ihmisiä tilaamaan massoittain levyjäni muutamalla sentillä. Tällaista ei kuitenkaan ole esiintynyt. Siltä varalta että joku kuitenkin yrittäisi vedättää esimerkiksi organisoimalla massaoston sentillä per levy, varaan oikeuden epämääräisissä tapauksissa perua kaupat ja palauttaa rahat – painattaminen ja postitus ei ole ilmaista. Ajoittain silti lahjoitan levyjäni korvauksettakin. Rakastan luovaa prosessia ja sen hedelmien jakamista mahdollisimman monille fiilisteleville korville; siksi musiikkini löytyy ilmaiseksi netistä niillekin, joita CD:t eivät kiinnosta.

Kaoottinen suhtautuminen rahaan tuntuu vapauttavalta. Informaatiovallankumous on uskomatonta.

”Art at its most significant is a Distant Early Warning System that can always be relied on to tell the old culture what is beginning to happen to it. As the unity of the modern world becomes increasingly a technological rather than a social affair, the techniques of the arts provide the most valuable means of insight into the real direction of our own collective purposes.” -Marshall McLuhan

Henry Vistmäki on hypertaiteilija, jonka ääniteoksia löytyy mm. mikseri.netistä (Satumnaisuus, Ihmineläin, Taiunta). Kolmas levy, Ihmineläin: Lähde, on juuri ilmestymässä (nyrjähtänyt Ihmineläin-musiikkivideo). Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia henkilökohtaisia kantojaan, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Vieraskirjoituksia pyritään julkaisemaan kerran viikossa aina torstaisin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistoista. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*