Vertaisverkko – kirjaston ylivilkas serkkupoika?

Heikki Poroilan vieraskirjoitus, julkaistu 13.10.2008.

Jokaisen kirjaston perusidea on kerätä, järjestää, säilyttää ja kierrättää. Kirjastot ovat luonnostaan kierrättäjiä. Kerran hankittua käytetään uudestaan ja uudestaan, kunnes se hajoaa käsiin. Kirjastot hoitavat myös muistajan tehtävää keräämällä ja säilyttämällä kaupallisilta markkinoilta kadonnutta.

Kirjaston perusidea on niin hieno, ettei sitä ole tapettu edes kaikkialle tunkevan bisneksen tieltä. Kas kun jopa liikemiehet ja muut vallankäyttäjät tarvitsevat kirjaston palveluita, vaikka hoitaisivat tarpeensa käytännössä juoksupojan avulla.

Eivät kirjastot silti mitään rasavillejä vastarinnan pesäkkeitä ole. Kirjasto on konservatiivinen järjestelmä, joka suhtautuu uusiin ajatuksiin epäillen ja tutkaillen. Näin varsinkin, jos uusi näyttää toimivan jotenkin kirjaston perinteisellä reviirillä. Suhtautuminen vertaisverkkoihin on tällainen uusi asia, johon ei oikein osata vielä suhtautua.

Periaatteessa tiedostojen jakaminen verkon kautta edustaa pitkälle samaa ideaa, jota kirjastotkin toteuttavat omassa ympäristössään. Käytännössä törmätään ennakkoluuloihin ja asenteisiin, jotka voi tiivistää kolmen otsikon alle: laki – luotettavuus ja järjestys – hajautus.

Kirjastot ovat aina palvelleet esivaltaa kiltisti, eikä ajatus mistään lainvastaisesta saa ammattikunnan sympatioita. Vertaisverkkoihin liitetty laittomuuden mielikuva hallitsee useimpien ammattilaisten reaktioita. Jos kohta toiminnan sukulaisuus myönnetäänkin, muistutetaan herkästi serkkupojan toimien liikkuvan vähintäänkin laillisen rajalla.

Kirjastoissa suhtaudutaan myös epäluuloisesti siihen anarkiaan, joka vertaisverkossa liittyy tiedostojen nimeämiseen, sisältöön ja laatuun. Kirjastojen maailmassa dokumentit – fyysiset esineet – ovat varsin vakaita yksiköitä, joita voidaan käsitellä suhteellisen mekaanisin perusoletuksin. Ammattilaiselle on raskas ajatus, että kuka tahansa voi muuttaa ”kirjan” nimen tai sisällön.

Ongelmana vähemmän ilmeinen, mutta silti todellinen on vertaisverkkoihin liittyvä hajautetun toiminnan malli. Kirjastotkin toimivat käytännössä hajautetusti, mutta verkko on selkeästi nähtävissä, julkinen ja vastuullinen. Vertaisverkon näkymättömyys ja anonymiteetti eivät välttämättä ollenkaan sovi kirjaston julkisen perinteen arvomaailmaan.

* * *

Henkilökohtaiset näkemykseni eivät luultavasti edusta kirjastoalan ammattilaisten enemmistön näkemyksiä vertaisverkosta tai lainsäädännöstä (aina sellaista ei tosin ole edes olemassa). Olen vuosikausia pohtinut tekijänoikeuslainsäädännön roolia ja yksityiskohtia julkisen palvelun ja tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Olen myös kiinnostunut uuden tekniikan sovelluksista, vaikken insinööriluonne olekaan.

Itse en hyödynnä vertaisverkkoja millään tavalla, mutta lähisukulainen hyödyntää. Sitä kautta olen selvillä peruskuvioista ja uskallan asiasta jotain ääneen tuumata, vaikken asianosainen siis olekaan. Mielestäni on erotettava toisistaan juridinen ja toiminnallinen arviointi, koska niissä voidaan päätyä hyvinkin erilaisiin johtopäätöksiin.

Vertaisverkko juridisen säätelyn kohteena on itselleni suhteellisen selkeä asia. Olen harkitusti ja vakaasti sitä mieltä, että ei-kaupallinen tiedostojen liikuttelu yksityishenkilöiden välillä on säädettävä tekijänoikeudellisesti neutraaliksi toiminnaksi. Perusteluni liittyy yksityisyyden suojaan, jota ei koskaan tule kaventaa ilman äärimmäisen painavia perusteluja. Kaupalliset intressit eivät mielestäni ole tällaisia perusteluja. Tiedostojen jakaminen vertaisverkkojen kautta aiheuttaa kaupallisille yrittäjille jonkinlaisia tulonmenetyksiä, kuten on kautta historian aiheuttanut mahdollisuus lukea naapurin ostama kirja tai kuunnella koulutoverin ostama levy. Nämä menetykset kuuluvat kuitenkin yrittäjän riskiin, jonka hän joka tapauksessa kompensoi tuotteidensa hinnoittelussa.

En pidä kohtuullisena, että kaikki vertaisverkkotekniikoita soveltava toiminta säädettäisiin tekijänoikeudellisesti vapaaksi. Pidän oikeutettuina vaatimuksia, joiden mukaan liiketoiminta toisen omistamalla immateriaalisisällöllä on tekijänoikeuslaissa säädettävä kielletyksi ja rangaistavaksi toiminnaksi (tämä on lain sisältö jo nyt). Logiikka on tässä sama kuin perinteisessä bootleg- ja trade-toiminnassa; se on mielestäni yksityisyyden piirissä olevaa toimintaa, jos rahaa tai sen vastikkeita ei käytetä. Pidän siis oikeutettuina ns. liiketaloudelliseen piratismiin kohdistettuja painostus- ja rankaisutoimia. Niiden ulottaminen yksityisyyden piiriin on kuitenkin ehdottomasti estettävä.

Tiedostojen jakaminen käytännön toimintana on kirjastonhoitajalle ristiriitainen ilmiö. Yhtäältä voi vain iloita siitä, kuinka moderni viestintätekniikka tarjoaa mahdollisuuksia jakaa kulttuurisia sisältöjä nopeasti, edullisesti ja ennen kokemattoman suurelle ihmisjoukolle. Tiedostoja jakava vertaisverkko voidaan nähdä kirjaston kaltaisena resurssina, joka edistää informaation vapaata kulkua, sananvapautta ja sivistyksellistä tasa-arvoa.

Aivan näin yksinkertainen ei todellisuus tietenkään ole. Kirjastoalan ammattilainen näkee tiedostojen jakamisen kuviossa myös mietityttäviä, jopa arveluttavia piirteitä. Niiden takia omakin suhtautumiseni vertaisverkkoihin kirjastojen ”kilpailijana” on jossain määrin ristiriitainen.

Eniten vierastan vertaisverkkoihin vääjäämättä liittyvää koherenssin alhaista astetta. Kun miljoonat yksilöt liikuttelevat vapaasti muokattavia tiedostoja, ei ole mitään keinoa pitää huolta alkeellisestakaan bibliografisesta dokumentoinnista. Jokainen verkon mp3-nimeämispalveluita käyttänyt tietää, kuinka lukemattomilla eri tavoilla sinänsä yksinkertaiset ja yksiselitteiset laulujen ja jopa albumien nimet voidaan ilmaista. Tanssipoppia kuuntelevalle tämä ei ole ehkä suuri ongelma, mutta kirjaston kaltaiselle organisoidulle palvelulle se ei yksinkertaisesti riitä.

Nimeämistä suurempi ongelma on epävarmuus tiedostojen sisällöstä. Teoriassa voitaisiin ehkä jollain älykkäällä ohjelmalla yhdenmukaistaa tiedostojen nimeämisiä, mutta en usko, että meillä on mitään mahdollisuutta pitää huolta tiedostojen sisällöllisestä luotettavuudesta. Enkä tarkoita pelkästään oikeudenhaltijoiden tarkoituksella syöttämiä feikkitiedostoja tai virusten tai haittaohjelmien piilottamista tiedostoihin. Kun kuka tahansa tiedostoja levittävä voi halutessaan pilkkoa, katkoa ja muuntaa tiedostojen informaatiosisältöä, häviää hyvin nopeasti käsitys esimerkiksi yksittäisen laulun alkuperäisestä ja muuttamattomasta sisällöstä. Ainakaan pelkästään vertaisverkkoa käyttävällä ei ole keinoa varmistua siitä, että otsikon lupaama sisältö on se, mitä tekijä tai tekijät ovat alun perin tarkoittaneet.

Edellisiä vähäisempi, joskaan ei merkityksetön, on tarjonnan satunnaisuus tai yksipuolisuus. Tähänastiset kokemukset viittaavat siihen, että vertaisverkko tarjoaa kulttuurisesti suhteellisen kapean segmentin olemassa olevista henkisistä tuotoksista. Näin käy, koska tarjonta perustuu vain mukaan lähteneiden henkilökohtaiseen harrastukseen ja mieltymyksiin. Vertaisverkkojen käyttäjät muodostavat sosiaalisesti niin homogeenisen joukon, ettei se pysty heijastamaan kulttuurin koko kirjoa. Voi toki olla, että joskus tulevaisuudessa vertaisverkko palvelee korkeatasoisesti myös tangokansaa ja vanhan musiikin harrastajaa. Tällä hetkellä näin ei käsitykseni mukaan kuitenkaan ole (ja korjatkaa, jos olen mielestänne väärässä).

Mainitsen vielä sanat harrastelijamaisuus ja maksuttomuus. Vaikka osa vertaisverkoissa toimivista on planeetan parhaita tietotekniikan, musiikin, elokuvan ja pelien asiantuntijoita, massa muodostuu kuitenkin innokkaista ja usein vain innokkaista harrastajista. Tiedossani ei ole keinoa, jonka avulla vertaisverkkojen kautta leviävän harrastelijamaisuuden huonot puolet voitaisiin estää. On myös mahdollista, että maksuttomaan tiedostojen jakamiseen tottuminen vääristää mukana olijoiden käsitystä niistä ehdoista, joilla luovia tuotoksia loppujen lopuksi syntyy. Tätä puolta ei ole mielestäni riittävästi ja vakavasti pohdiskeltu, koska oikeudenhaltijat harrastavat suoraviivaista propagandaa ja siihen vastataan yhtä suoraviivaisella keskisormen heristelyllä.

* * *

Kirjastoalan ammattilaisena näen tiedostojen jakamisen lähinnä organisoitua, bibliografisesti hallittua ja kulttuurisesti monipuolista palvelua täydentävänä järjestelmänä. Se on kulttuurisesti arvokas ja osin korvaamatonkin asia osalle väestöä, mutta ei kaikille. En itse osaa tällä hetkellä kuvitella, kuinka vertaisverkot täyttäisivät systemaattisen, laaja-alaisen ja kunnianhimoisen sisältöihin liittyvät tarpeet. En halua tuomita sitä mahdottomaksi, mutta olen skeptinen.

Pidän kuitenkin yhteiskunnallisesti tärkeänä, että verkkotekniikoihin ja –käytäntöihin suhtaudutaan myös perinteisellä puolella uteliaasti ja tutkivasti. Juridisin menetelmin ei tule estää kehitystä, jonka avulla avataan kokonaan uusia uria ihmisen toiminnassa. Vertaisverkot ja tiedostojen levittäminen edustavat myös inhimillistä luovuutta, eivät pelkästään massamittaista bittivirtaa.

Heikki Poroila on kirjastonhoitaja ja johtava informaatikko (musiikki) Vantaan kaupunginkirjastossa. Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia henkilökohtaisia kantojaan, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Vieraskirjoituksia pyritään julkaisemaan kerran viikossa aina torstaisin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistoista. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.

0 vastausta artikkeliin ”Vertaisverkko – kirjaston ylivilkas serkkupoika?

  1. Eräs nuorimies oli kuulemma yrittänyt löytää kirjastohaulla rickrollia, mutta ei löytynyt. Vertaisverkosta rickroll sen sijaan löytyi. Olisiko musiikkiosastolta kysymällä löytynyt? :)

  2. Kirjastoilla ja tiedostojen laittomalla kopioinnilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. kirjastot nimittäin maksavat teoksistaan aivan kuten kaikki muutkin. Toisin sanoen kustantajat ja kirjailijat saavat oman osuutensa. Sen sijaan tiedostojen laittomassa kopioinnissa palvelun tai tuotteen tuottajat eivät saa pennin hyrrää.

  3. ”kirjastot nimittäin maksavat teoksistaan aivan kuten kaikki muutkin”

    Eivät kyllä maksa mitä tahansa hintaa, joka kustantajalla sattuu olemaan mielessä. Ja kyllähän joku siitä vertaisverkkoon laitetusta teoksestakin on joskus maksanut.

    Tietenkään kirjastot ja vertaisverkot eivät ole sama asia, sehän on selvä. Mutta jos kirjasto keksittäisiin vasta nyt, koko hanke ammuttaisiin alas sisällöntuottajien taholta.

  4. Voi toki olla, että joskus tulevaisuudessa vertaisverkko palvelee korkeatasoisesti myös tangokansaa ja vanhan musiikin harrastajaa. Tällä hetkellä näin ei käsitykseni mukaan kuitenkaan ole (ja korjatkaa, jos olen mielestänne väärässä).

    Voi olla että tilanne joidenkin musiikkityylien kohdalla tosiaan on noin, mutta toisaalta on monia tyylejä joiden kohdalla tilanne kirjastoihin verrattuna on aivan päinvastainen. Vertaisverkoissa kysyntä ja tarjonta vastaavat hyvin toisiaan – olisi mielenkiintoista tietää kuinka suuri osa kirjastojen musiikkikäyttäjistä on tyytymätön tarjontaan.

    Kirjastoilla ja tiedostojen laittomalla kopioinnilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. kirjastot nimittäin maksavat teoksistaan aivan kuten kaikki muutkin. Toisin sanoen kustantajat ja kirjailijat saavat oman osuutensa. Sen sijaan tiedostojen laittomassa kopioinnissa palvelun tai tuotteen tuottajat eivät saa pennin hyrrää.

    Ymmärtäisin että kirjasto maksaa teoksesta kertaalleen, sen jälkeen ilmaisia käyttäjiä ja käyttökertoja voi olla periaatteessa kuinka paljon hyvänsä. Vertaisverkoissa alkuperäinen jakaja on ostanut teoksen, sen jälkeen käyttäjiä ja käyttökertoja voi olla käytännössäkin kuinka paljon hyvänsä.

    Erona on julkaisijalle suoritettavan maksun suuruus ja se että yksittäinen kirjastokopio on vain yhdellä kerrallaan, mutta ”ei mitään tekemistä” ei selvästikään ole totta.

  5. Hyvä kirjoitus.

    Vertaisverkkojen ja piratismin informatiikka on aika jännä juttu. Ns. ”oikealla piraattiskenellä” (joka vastaa suurimmasta osasta ennakkoon leviävistä kopioista ja muusta kovan luokan piratismista) on itse asiassa hyvin tarkat nimeämiskäytännöt ja laadunvalvonta, jossa mikä tahansa piraattiryhmän levittämä julkaisu voidaan ns. nukettaa, eli merkitä levityskieltoon vikojen tai puutteiden takia. MP3-julkaisujen osalta uusimmat säännöt löytyvät netistä saitilta aboutthescene piste com (piru periköön wordpressin spämmisuojan) . Piraattiryhmien julkaisuissa on aina mukana tarkistussummatiedostot, joilla voidaan varmistaa etteivät biisit ole vahingoittuneet tiedostonsiirrossa.

    Tässä on tosin sellainen vitsi, että tämä ns. oikea skene ei halua olla missään tekemisissä vertaisverkkojen tai piraattiliikkeen kanssa, vaan eksplisiittisesti kieltää ”julkaisemiensa” levyjen jakelun p2p:ssä. Syyt tähän ovat tietoturva ja kiinnijäännin välttely, sekä yleinen elitismi. (Warez-toiminnasta lisää kertoo enkku-Wikipedia esim. hakusanoilla Topsite ja Warez). Piraattiliikkeen suhde warez-skeneen on mielenkiintoinen ja muistuttaa vähän katutaiteen puolestapuhujien ja graffitien tekijöiden suhdetta: toiset yrittävät politisoida ja laillistaa sen mitä toiset tekevät elämäntapana huvin, urheilun ja jännityksen vuoksi. Warez-skene suojelee itse itseään monimutkaisin mekanismein kuin järjestäytynyt rikollisuus ikään, sitä ei saatu taltutettua purkkien ja modeemien aikakaudella, eikä sitä saada voimakeinoin tukahdutettua nytkään, tietoliikenteen volyymin kasvettua ja kryptografian tehostuttua. Vertaisverkkojen kimppuun hyökkääminen on kuin huumesodan satunnaisten pössyttelijöiden pidättäminen: poliisien resurssien tuhlausta joka ei vaikuta mihinkään yhtään mitään, mutta jota tehdään koska isojen tekijöiden nappaaminen on liian hankalaa ja ”jotain pitää tehdä”.

    Mutta nyt harhauduin alkuperäisestä aiheesta.

    Yksi, mielestäni erittäin onnistunut ratkaisu verkkolevitetyn musiikin informatiikkaan on MusicBrainz. Se on eräänlainen levytietokantojen Wikipedia: avoin, vertaiseditoitu tietokanta johon on tavoitteena saada lisättyä kaikki maailmassa julkaistu musiikki (niin virallinen kuin bootleg-kamakin). Se sisältää kattavan metadatan lisäksi biisien sormenjäljet ja koko kanta on lisensioitu avoimesti, joten CDDB:n tapaista korporaatiolle myyntiä ei voi tapahtua. Hyvä puoli palvelun teknisessä toteutuksessa on se, että jokaisella raidalla on oma uniikki tunnisteensa, joka tallentuu ID3-tägeihin (tai vastaaviin metadata-osioihin muissa formaateissa). Vaikka kappale olisi eri periaattein nimetty, sen voi Musicbrainzin asiakasohjelmalla nimetä uudestaan omien mieltymystyen mukaan.

    Ideana on kuitenkin se, että kun suurin osa levyistä löytyy kannasta, voi tavallinen käyttäjä esimerkiksi lainata levyn kirjastosta, kopioida sen koneelle ja MusicBrainzin asiakasohjelmistolla saada sen nimettyä yhdellä klikkauksella oikein ja johdonmukaisesti. Verkosta imuroitujen väärin nimettyjen levyjen nimeäminen on yhtä helppoa, ja uusien levyjen lisääminen kantaan www-käyttöliittymän kautta on melko helppoa sekin. (Esim. suora tietojen tuonti CDDB:stä ja freeDB:stä onnistuu, ja toisin kuin CDDB:ssä, MusicBrainzin kantaan tehtyjä muutoksia valvotaan ja korjaillaan aktiivisesti.)

    Lisäksi MusicBrainzin yhteisöllisessä kehitystyössä on jouduttu pohtimaan nimeämis- ja organisointikysymyksiä aika huolellisesti: ongelmia on aiheuttanut esimerkiksi kevyelle musiikille suunniteltu Title – Artist – Album -jako tiedostojen tägeissä: miten näihin kenttiin voidaan saada klassisen musiikin kannalta oleelliset tiedot säveltäjästä, teoksen nimestä ja numerosta, solistista ja kapellimestarista lisättyä. MusicBrainzin sivuilta kohta help -> Style Guidelines kertoo millaisiin ratkaisuihin näiden osalta on lopulta päädytty.

    Yksi merkittävä tekijä vertaisverkkojen heikkolaatuisen musiikin suureen määrään ovat muuten iTunesin ja Windows Media Playerin huonot oletusasetukset: normaali käyttäjä ei osaa vääntää enkoodauksen laatua 128 kpbs:stä ylöspäin, ja näin jakoon päätyy suuria määriä hirveää kihinää ja suhinaa.

    Vertaisverkkojen laadunvalvontaa ovat lähinnä suljettujen torrent-trackereiden moderaatiomekanismit, joissa huonolaatuiset ja huonosti nimetyt tallenteet poistetaan jaosta. Suoraan jakamiseen perustuvat P2P-teknologiat kuten DC++ eivät tarjoa tämänkään vertaa kontrollia, vaan DC-hubeilta potkitaan yleensä lähinnä lapsipornoa tai muuta vastaavaa yleistä oikeustajua todella härskisti rikkovaa materiaalia jakavat käyttäjät, tai ne joilta lataaminen ei ylipäätään onnistu (vapaamatkustajat). Verkkoja suunnittelevilla tyypeillä on kuitenkin yleensä aika kunnianhimoisia visioita, joten uskon että seruraavan sukupolven vertaisverkot saattavat sisältää parantuneen kryptaauksen, yksityisyydensuojan ja tietoturvan lisäksi kehittyneempiä mekanismeja kulttuuriartifaktien löytämiseen ja organisointiin esim. metadatan, folksonomioiden ja muiden vastaavien muodossa.

  6. Kiitos Laurille mielenkiintoisesta puheenvuorosta, joka sisälsi ainakin itselleni aivan uutta tietoa (olen pappasarjan ihminen, jolle skenet ovat intressipiirin äärimmäistä laitaa). Epäilemättä onkin niin, että verkossa kunnianhimoisesti toimivat – lain puitteissa tai siitä liiemmin piittaamatta – ratkaisevat monia tunnistamiseen, oikeellisuuteen ja löytämiseen liittyviä ongelmia.

    Sille ei kuitenkaan voitane mitään, että P2P-maailmassa (ja vielä ammattimaisemmissa jakelupiireissä) ei vallitse samanlainen musiikkimakujen kirjo kuin suomalaisessa yleisessä kirjastossa. Meiltä puuttuu monia uudempia populaarimusiikin alalajeja (rickroll saattaa tosiaan jäädä löytymättä), mutta toisaalta P2P-porukkaa tuskin laajemmin kiinnostavat esimerkiksi renessanssin ajan musiikin levytykset periodisoittimin.

    Kirjastot ovat joutuneet ratkomaan musiikin etsimiseen ja löytämiseen liittyviä pulmia yleisellä tasolla, erikoistumatta mihinkään täsmälliseen tyyliin. Meillä on tavallisen kansalaisen näkökulmasta melko hyvät välineet organisoida musiikillista tietoa. Mutta se mikä yleisessä iskuvalmiudessa voitetaan, helposti menetetään yksittäisen ilmiön syvällisessä tuntemisessa. Tässä olisi kuitenkin pikemminkin yhteistyön kuin hyvästelyjen paikka. On iso haaste yhdistää kulttuurisesti verkon epävirallinen liikenne kirjastojen lailliseen ja usein jäykähköön maailmaan. Se saattaisi kuitenkin olla antoisaa.

    Lyhyt kommentti vielä tähän rahapuoleen. Yritin puheenvuorossani korostaa sitä, että kirjastojen ja vertaisverkkojen kierrätysidea on pitkälti sama. Ja kyllä siellä vertaisverkoissakin on takana rahalla ostettuja lähdejulkaisuja kuten kirjastoissakin. Vaatimukseni vertaisverkkojakelun jättämisestä juridisen säätelyn ulkopuolelle perustuu siihen näkemykseen, että lainsäädäntö on tältä osin väärässä, itse toiminta on kokonaisuutena sivistyksellisesti hieno juttu.

  7. Kiitos Poroilalle täyspainoisesta ja mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Kirjastojen ja vertaisverkkojen suhdetta. Tällaiseen pohdintaan en taida olla vielä törmännyt.
    Haluaisin tuoda esille, että itse asiassa vertaisverkoissa leviää varsin monipuolista materiaalia. Mainitsemasi renessanssiajan musiikki periodisoittimilla ei ole vertaisverkoille tuntematonta, mutta toki kovin harvinaista ja varmaankin vaikea löytää. Myöskään harvinaisemmat ja vähemmän tunnetut vanhat elokuvat eivät loista poissaolollaan. Tällainen valtavirran ulkopuolella oleva materiaali ei toki tavallisesti hyppää silmille satunnaiselle vertaisverkkojen käyttäjälle (esimerkiksi jostain torrentsivustolta), mutta etsivä yllättävän usein myös löytää. Esimerkiksi nopealla haulla löytyi Händelin Messias-oratoriosta kuusi eri versiota torrentsivustoilta, kun taas Tampereen kirjaston hausta niitä löytyi äkkiseltään viisi. Toki kirjastosta löytyvä audiomateriaali on aina cd-tasoista, kun taas vertaisverkkojen materiaalin taso vaihtelee hyvin suuresti. Klassinen musiikki tosin tuntuu kovin usein olevan flac tai 320-bps mp3. Kuitenkin loppujen lopuksi tarjonta ei ole yhtä monipuolista kuin kirjastoissa; varsinkin suomalaisen musiikin suhteen vertaisverkot jäävät aivan selvästi kakkoseksi.

    Laadun tae vertaisverkoissa, kuten jo mainittiin, ovat erilaiset ryhmät tai itsenäiset ”rippaajat”, joiden seasta löytyy myös sellaisia, jotka keskittyvät harvinaisempiin, valtavirran ulkopuolisiin, teoksiin. Elokuvien kohdalla tulevat nopeasti mieleen Sirius Share ja freakyflicks. Musiikissa huomionarvoinen ilmiö on Avant Garde Project, joka julkaisee out of print -vinyyleitä flac muodossa keskittyen elektroakustiseen, kokeelliseen ”klassiseen” musiikkiin. Uusin ”numero” taitaa olla 121.

    Vertaisverkkojen ja kirjastojen yhteistyö on kiehtova ajatus. Olen täysin samaa mieltä, että molempien parhaiden puolien yhdistäminen olisi hyödyllistä. Kirjastoissa kuitenkin työskentelee tiedonhaun ammattilaisia, ja usein esimerkiksi musiikkipuolella asiantuntemus on todella laajaa. Kenties tulevaisuudessa, kun tekijänoikeuslainsäädäntö lähestyy järkevää, kirjastot voivat streamata materiaalia netissä, kenties jopa sallia materiaalin suoraa lataamista. Kaistan säästämiseksi olisi tällöin kannattavaa käyttää esimerkiksi torrent-tekniikkaa materiaalin jakamiseksi, jolloin lataajat antavat samalla omaa kaistaansa lähettämällä lataamaansa dataa muille lataajille.

  8. Poroilalta erinomainen kirjoitus. Itseäni ainakin kiinnostaisi nimenomaan tehdä kirjastoista eräänlainen luotettava lähde p2p-tiedostojenjakoon. Eli ei nähdä p2p:tä kirjaston kilpailijana vaan nimenomaan kaverina. Eli siis kirjasto voisi luoda omat virityksensä tiedostojen nimeämisiin sun muihin (tiedostoihin saa nykyään liitettyä paljon erilaista dataa, kuten koska julkaistu, mikä artisti, mikä levy, kuka säveltäny, sovittanu, pelitalon nimi, kustantaja, kirjailija, jne) ja ihan pyörittää omaa trackeriä, mistä teoksia voisi kuka tahansa hakea (luotettavasti). Tosin nykyisen scenetouhun luotettavuus on kyllä hyvin korkea sekin.

    Jos joskus jouduttaisiin siihen, että teoksia ei ihan oikeasti tuotettaisi tarpeeksi, koska niistä ei kukaan maksaisi (en usko, että näin tulisi käymään) niin kirjastojen luotettavista lähteistä lataaminen olisi varmaan varsin yleistä ja sitä kautta saataisiin statistiikkaa siitä, mikä on suosittua ja sen mukaan valtion budjetista voitaisiin jakaa tekijöille korvausta. Olen siis sitä mieltä, että tekijälle kuuluu korvaus, kyllä, mutta tekijälle (yrittäjälle) kuuluu myös riski siitä, ettei teos tuotakaan.

    Uskoisin, että Poroilan kokemukset ovat torrent-puolelta. Torrenttien tarjonta ei varsinaisesti ole mitenkään hirveän köyhää, mutta niiden käyttö on sitä helpompaa, mitä enemmän kiinnostuneita teoksen ympärillä on. Vanhat torrentit tuppaavat kuolemaan – ei johtuen siitä, ettei teosta olisi enää ladanneiden koneilla vaan siksi, että ne ovat vaan poistettu jaosta. Esim. eMule tai DC taas soveltuvat siihen, että voi toisten koneelta etsiä helposti kaikkea koneen sisältöä oli se sitten kuinka vanhaa tahansa ja oli siitä kukaan muu kiinnostunut tai ei. Eli riittää, että teos on edes kerran jostain, niin se on helppo löytää uudestaan ja se voi levitä taas uudestaan vaikka miten paljon. Kirjasto voisi toimia tällaisena säilyttäjänä (ihan lailla pakottamallakin).

    Nykyään lainsäädäntö ikään kuin pakottaa ihmisiä käyttämään torrentteja, siis tyypillisesti yksittäisten teosten lataamista, koska niissä ei voi jäädä kiinni, kuin yksittäisistä teoksista. Eli nykyinen lainsäädäntö itse asiassa haittaa vanhoja teoksia myös p2p puolella, ei vain kaupallisella puolella.

    Ja lopuksi vielä yhdyn siis Kivistön sanoihin:

    ”Vertaisverkkojen ja kirjastojen yhteistyö on kiehtova ajatus. Olen täysin samaa mieltä, että molempien parhaiden puolien yhdistäminen olisi hyödyllistä. Kirjastoissa kuitenkin työskentelee tiedonhaun ammattilaisia, ja usein esimerkiksi musiikkipuolella asiantuntemus on todella laajaa. Kenties tulevaisuudessa, kun tekijänoikeuslainsäädäntö lähestyy järkevää, kirjastot voivat streamata materiaalia netissä, kenties jopa sallia materiaalin suoraa lataamista. Kaistan säästämiseksi olisi tällöin kannattavaa käyttää esimerkiksi torrent-tekniikkaa materiaalin jakamiseksi, jolloin lataajat antavat samalla omaa kaistaansa lähettämällä lataamaansa dataa muille lataajille.”

  9. Nämä tämän blogin vieraskirjoitukset (joita luen nyt myöhäisheränneenä) ovat pääpiirteissään erittäin tasokkaita. Kiitos siitä. Erityisesti lämmittää tämä Poroilan asteittainen lämpeneminen piraattiajatukselle, josko se toimisi laajempanakin päänavauksena kirjastotoimijoiden keskuudessa. Muutamia pointteja on kuitenkin tuotava esiin, sitä vartenhan täällä ollaan.

    Kuten pari edellä olevaa kommentoijaa jo kertoikin, siitä käsityksestä, että ”Vertaisverkkojen käyttäjät muodostavat sosiaalisesti niin homogeenisen joukon, ettei se pysty heijastamaan kulttuurin koko kirjoa.”, pitäisi päästä eroon, sillä se on paitsi väärinkäsitys, myös suurimpia yksittäisiä, näennäisiä esteitä suhtautua vertaisverkkojakeluun myönteisemmin.

    Eikö asiaa voisi kääntää päälaelleen? Jos vertaisverkkoja käytetäänkin sen takia, ettei markkinatalous pysty heijastamaan kulttuurin koko kirjoa, ja sitä kautta kuluttajien toiveita?

    Kirjastolaitoksen yksi tehtävistä on astua tässä vaiheessa palvelemaan kansalaisia. Mutta kirjaston aineiston hankinta on aina yhteydessä jos jonkinlaisiin sidosryhmiin, poliittisiin ja ennen kaikkea taloudellisiin. Jos ei ole rahaa tai tiloja hankkia uusia teoksia, niin ei sitten. Joka tapauksessa on aina tietyn ihmisjoukon subjektiivinen näkemys se, mitä teoksia milloinkin hankitaan. Kirjastollahan on myös etälainan käsite, mutta se on maksullinen, usein hankala tai ainakin aikaa vievä, eikä suinkaan kaiken kattava järjestelmä sekään.

    Omakohtainen vertaisverkkoihin tutustuminen tapahtui aikana, jolloin kyseinen tekniikka oli vain pienten piirien tiedossa, mutta piakkoin räjähtävässä kasvussa (vrt. Metallican Napster -oikeudenkäynti v.2000). Herkässä iässä hain kulttuurivaikutteita vähän joka puolelta, mutta pian huomasin, ettei se, mitä oli yleisesti saatavilla radiosta, televisiosta tai X-marketista liikuttanut minua juurikaan. Käännyin kirjaston puoleen ja löysinkin sieltä jotain, mikä sysäsi minua eteenpäin.

    Keskivertoa pienemmän kaupungin asukkaana tarjonta oli kuitenkin käyty pian läpi. Mainitsemasi musiikkimakujen kirjo suomalaisessa yleisessä kirjastossa ei ainakaan tässä tapauksessa tyydyttänyt, ja nälkä kuitenkin kasvoi syödessä. Verkkokaupan mahdollisuuksia ei oltu vielä otettu hirveästi käyttöön kotimaassa, ja ulkomailta tilaaminen ei tullut kysymykseen, koska ei minulla mitään Visaa ollut. Problematiikka oli selvä – tiesin mihin vähät varani halusin käyttää, muttei ollut mitään mahdollisuuksia, että raha ja tavara kohtaisivat. Onneksi samoihin aikoihin tulivat ensimmäiset laajakaistat.

    Nykyisellään käytän ehkä 500e-1000e kuukaudessa levyihin, konsertteihin ja kulttuurin edistämiseen, se on myös työtäni. Hypoteettisesti voitaneen sanoa, että en olisi ikinä kasvanut sille alalle missä nyt olen, jos en olisi käyttänyt nettiä. Uskon maksaneeni asiasta saamani ”hyödyn” (juridisena terminä) moninkertaisesti takaisin.

    Tämän jokseenkin tylsän mutta onneksi varsin lyhyen elämänkerrallisen kertomuksen ydin on varmasti monelle lukijalle tuttu, harrastivatpa he sitten mitä tahansa kulttuuria, joka ei sovellu markkinoiden laajuudesta päättävien herrojen demografioiden tuloksiin. Globalisaatio ja tekniikan kehitys on toki helpottanut maailmanlaajuisen tarjonnan saavutettavuutta, mutta perusongelma on silti vielä olemassa. Niin kauan, kuin myynnin pitää olla tehokasta ja kaupanläynti on sidottu esimerkiksi fyysisten myymälöiden vuokriin, ”renessanssiajan musiikkia periodisoittimilla” ei voida X-marketissa tarjota, kun taas P2P ja Internet voivat pitää tätäkin kulttuuria yllä ilman suurempia taloudellisia riskejä.

    P2P ovat ihmiset ja mitä he verkkoon haluavat laittaa, eikä mikään muista erillään oleva markkinasegmentti. Sitä mikä on kullekin elämyksellistä, halutaan luonnollisesti jakaa.

    Verkossa jaetun materiaalin oikeellisuuteen ja alkuperän merkkaukseen on kyllä työkaluja, kuten Lauri totesi. Jos ja kun alkuperä on näin suuri kysymys, paljon suurempi ongelma on pienten harvinaisuuksiin erikoistuneiden julkaisijoiden asema siinä tapauksessa, että suoja-aika nousee. Lähde siinä sitten muutaman kymmenen vuoden päästä selvittelemään sitä 60-luvun alun Malissa tehdyn musiikkikappaleen omistajaa.

    Toivottavasti vertaisverkot pystyisivät olemaan jonkinmoinen osa tulevaisuuden kirjastojärjestelmää. Ajatuksen tasolla tätä kehitystä olisi mukava viedä eteenpäin jo nyt kunnallisvaaleissa, mutta mistään vaalikoneesta ei saa suoranaista käsitystä siitä, mitä mieltä valtuustoehdokkaat ovat kysymyksestä. Ylen koneessahan on yksi suora kysymys kirjastoja koskien, mutta sekin koskee lähinnä aineiston hankintaa, verkkoja vain erittäin epäsuorasti.

  10. Olen enemmän kuin otettu tästä erinomaisten kommenttien vyörystä, johon olen voinut antaa ainakin tekosyyn. On hienoa voida lukea näin perusteltuja ja asiantuntevia puheenvuoroja. Minun onkin pakko hiukan tarkentaa noita mutu-näkemyksiäni vertaisverkon tarjonnan monipuolisuudesta.

    Itselläni ei siis ole omakohtaista empiiristä aineistoa kuin muutaman laiskan Zappa-selailun verran. Arveluni tarjonnan rajallisuuteen perustuvatkin enemmän väestötieteellisiin oletuksiin kuin P2P:n tuntemukseen (joka on hyvin lähellä nollaa). Tarkoitukseni ei ollut väittää, että vertaisverkoissa paljon liikkuvat kuuntelevat vain yhtä ja samaa ja sitä samaa on eniten tarjolla (tästä minulla ei ole faktaa).

    Yritin tarkastella todennäköistä tilanne ikäpolvikysymyksenä lähtien itsestäni ja tuntemistani P2P-ihmisistä. Kärjistäen: en tunne ketään ikäistäni, joka touhuaisi vertaisverkoissa ja kaikki tuntemani siellä touhuavat ovat syntyneet aikaisintaan 1970-luvun lopulla. Iästähän ei suoraan seuraa mikään tietty musiikkimaku, mutta todennäköisesti oman ikäpolveni musiikilliset profiilit (nuoruus 1960-luvulla) eivät ole verkoissa vahvasti läsnä.

    Ei ole sattunut myöskään silmiini sellaista neutraalia tutkimustietoa, joka antaisi ymmärtää verkkokansan edustavan jotenkin keskiverrosti todellistakin kansaa. Siksi rohkenen edelleen olettaa, että siellä on nuoremmilla ikäpolvilla vahva yliedustus. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tilanne on todellisuudessa toisenlainen, mutta kaipaisin asiasta jotain kiistatonta faktaakin. Verkossa toimivat eivät voi itse hahmottaa joukkonsa koostumusta ihan mukana olevien lukumäärän valtavuuden takia. Anonyymiyden suuri määrä vaikeuttaa havaintojen tekemistä sekin.

    Jos kuitenkin lähdemme oletuksesta, ettei vertaisverkkojen käyttäjien sosiaalinen koostumus merkittävästi rajoita tarjonnan kirjoa verrattuna potentiaalisiin mahdollisuuksiin, voidaan mielestäni hyvinkin määritellä vertaisverkko (kaikkine eri tekniikoineen) ilmiöksi, joka suurella todennäköisyydellä korjaa kirjaston ja myös kaupan tarjonnan puutteet.

    Kirjastojen pysyvänä ongelmana on pakko toimia (a) omien määrärahojen ja (b) laillisten julkaisuiden puitteissa. On selvää, että yksittäinen kaupunginkirjasto – varsinkaan pieni sellainen – ei voi tarjota kuin murto-osan edes julkaistusta aineistosta. Edes suurimmilla kirjastoilla ei ole rahaa hankkia musiikin tarjonnasta kuin kapeita siivuja. Kirjastot yhdessä voivat tarjota enemmän kuin mikään yksin, mutta kaikki kasassakin on vain kulttuurisen vuoren yksi kylki tms.

    Me joudumme myös jättämään hankintojen ulkopuolelle paljon sellaista kulttuurisesti kiinnostavaa, jota ei myydä normaaleilla markkinoilla. Se on sekä juridinen että kulttuurinen fakta. Kirjastot eivät tule koskaan meillä toimimaan lain tuolla puolen, sellaiseen ei löydy rahoitusta.

    Ainoa keino saada tarjolle maksimaalinen valikoima on yhdistää kirjastojen kokoelmatyö ja verkon miljoonien yksilöiden puuhailuun perustuva kokoelmatyö. Miten se voitaisiin tehdä, jää nähtäväksi (minulla ei siihen ole kuningasajatusta, koska tunnen verkkopuolta liian huonosti). En myöskään uskalla luvata, että kollegat ympäri Suomen ovat yhtä kiinnostuneita näinkin epäsovinnaisesta palvelulinjauksesta. Mutta sitä mukaan kun työntekijät kirjastoissakin nuorentuvat, muuttuvat asenteet myös sillä puolella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*