Oikeusministeriö ei pysty nykyisellä lailla valvomaan vaalirahoitusta

Oikeusministeriö antoi ymmärtää lausunnossaan oikeuskansleri Jaakko Jonkalle, ettei voi valvoa vaalirahoituksen tietojen oikeellisuutta tai sisältöä, josta johtuen OM voi edelleen ottaa vaalirahoitusilmoitukset vastaan, mutta vastuu sysätään medialle ja muutoin asiasta kiinnostuneille tahoille. Oikeusministeriö toteaa, ettei sillä ole lain mukaan oikeutta tarkastaa ilmoituksessa olevien tietojen oikeellisuutta.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaalirahoituksen valvonnalle ei ole määritelty mitään virallista tahoa, jonka tehtävä olisi seurata tai edes epäilyttävissä tapauksissa tutkia ja varmistaa rahoitus ja sen tietojen oikeellisuus. Vaalirahoituslakia ollaan tällä hetkellä uudistamassa. Positiivisena kehityksenä ilmoitusvelvollisuuteen velvoittavien summien alarajaa ollaan pienentämässä, mutta toistaiseksi ei ole vielä mitään konkreettista tietoa valvonnan osalta. Jotta uudistuksesta olisi mitään hyötyä, tulisi vaalirahoituslaki uudistaa siten, että valvontavastuu ja mahdollisuus annetaan lain voimalla oikeusministeriölle tai jollekin muulle viranomaistaholle. Jo nykyistä lakia on tietoisesti rikottu siinä tiedossa, ettei rikkomuksista ole tiedossa rangaistuksia. Mitä syytä olisi olettaa, että uudistetun lain suhteen oltaisiin yhtään sen parempia?

Mikäli vaalirahoitus halutaan säilyttää edes nykyisessä muodossa, tulee sen rikkomisesta olla selkeät ja riittävän suuret rangaistukset, ja viranomaistahot aktiivisesti sitä valvomassa. Muussa tapauksessa voitaisiin laki saman tien unohtaa kokonaan, toimimattomana vitsinä.

Internet on lähikapakka

Välillä tuntuu siltä, kuin viranomaiset olisivat vasta vähän aikaa sitten heränneet Internetin olemassaoloon. EU:ssa ollaan huolestuneita blogaajista, ja puhutaan siitä miten ”tarvitsemme blogeja varten virallisen laatumerkinnän ja tiedon siitä, kuka blogia todella kirjottaa ja miksi”. Helsingin Sanomat taas uutisoi tuoreeltaan miten netin valvontaa halutaan rasismin pelossa tiukentaa, ja ”esimerkiksi blogien ylläpitäjille asetettaisiin vastuu seurata ja poistaa blogeistaan rasistiset viestit”. Lisäksi nettikirjoituksista on jo annettu kunnianloukkaustuomioita.

Onkohan tämä kuitenkaan oikea tapa ajatella asiaa? Virolaisen europarlamentaariikon Marianne Mikkon mietinnössä todetaan seuraavasti:

Tässä yhteydessä mietintö muistuttaa, että weblogien laatijoiden ja julkaisijoiden määrittelemätön ja ilmoittamaton asema aiheuttaa epätietoisuutta puolueettomuuden, luotettavuuden sekä lähdesuojan ja eettisten sääntöjen noudattamisen suhteen sekä vastuun suhteen mahdollisissa oikeusjutuissa.

”Weblogien laatijoiden ja julkaisijoiden asema.” ”Epätietoisuutta puolueettomuuden, luotettavuuden sekä lähdesuojan suhteen.” Selvää on, että blogeja ajatellaan sanomalehtien vastineina, ja halutaan tuoda journalismiin soveltuvan lainsäädännön piiriin. Niin, ja mietinnön otsikkohan oli ”Euroopan unionin päätöslauselmaesitys tiedotusvälineiden keskittymisestä ja moniarvoisuudesta Euroopan unionissa”.

Mutta miten moni ihminen oikeasti pitää blogikirjoituksia sanomalehtiin verrattavina? Tai kirjoittaa keskustelupalstoille kommentteja ajatellen, että tämähän on ihan niin kuin sanomalehden mielipideosastolle kirjoittaisi?

Internetistä on sanottu että se on tiedon valtatie, sarja putkia, Al Goren neronleimaus, ja ties mitä muuta. Lisään tähän listaan oman vertaukseni: Internet on lähikapakka. Siellä keskustellaan kaverien ja tuntemattomien kanssa, avaudutaan asioista jotka sattuvat painamaan, puhutaan mistä ikinä sattuukaan tulemaan mieleen. Blogien kirjoittajat kertovat toisille mielipiteistään, keräävät mielipiteitä ajatuksiinsa, jakavat kokemuksia ja päivittäisiä mietteitä. Niiden avulla ihmiset rakentavat persoonaa, sekä ulkopuolisille että itselleen. Blogaaminen on rentouttavaa ja se parantaa terveyttä.

Sanomalehden julkaisemista se ei kuitenkaan ole.

Vielä enemmän analogia hajoaa jos puhutaan keskustelupalstoista. Törmäsin vähän aikaa sitten loistavaan huomioon: kunnianloukkauslait olivat järkeviä aikana, jolloin jotakuta oli mahdollista solvata julkisuudessa, antamatta tälle mahdollisuutta vastata solvaukseen mitenkään. Jos yksittäisestä ihmisestä kirjoitettiin isossa sanomalehdessä jotain pahaa, ei tällä ollut oikein mitään tapaa järkevästi vastata asiaan. Nettikeskusteluihin tämä ei sovellu: jos joku kirjoittaa sinusta jotain pahaa keskustelupalstalle, sinun on täysin mahdollista tulla keskusteluun mukaan ja kumota nämä väitteet, tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa vastine vaikka omaan blogiisi. (Valitettavasti ehdin jo unohtaa mistä tämän huomion luin, mutta veikkasin TechDirtiä.)

Ja keskustelupalstoja ajatellaan vielä voimakkaammin lähikapakkana kuin blogeja. Voit mennä naapurissa olevaan baariin ja avautua siellä koko porukalle kärsimisistäsi vääryyksistä, tai kertoa miten inhottavana pidät jotakuta. Ei kukaan poliisi tule vetämään sinua oikeuteen kunnianloukkauksesta sen perusteella. (Mahdollisesti sinua saatetaan kyllä vetää turpaan, mutta ei oikeuteen.) Ihmiset tarvitsevat mahdollisuuden keskustella, valittaa ja nillittää, ja nykyään se tapahtuu yhä enemmän keskustelupalstoilla ja sanomalehdissä.

Jos sellaista halutaan ruveta lakikeinoin rajoittamaan, vaatimaan laatumerkintöjä ja kasaamaan kunnianloukkaussyytteitä, mennään ihan yhtä pahasti metsään kuin jos jokaiselle kapakkakeskustelulle haluttaisiin asettaa samat normit kuin sanomalehtikirjoituksille.

Hallituksen kokous tulossa & postituslista perustettu

Piraattipuolueen puoluehallitus pitää 9. heinäkuuta irkkikokouksen kello 18, paikkana #hallituskokous @ irc.piraattipuolue.fi. Äänioikeus on puoluehallituksen jäsenillä, mutta kaikki ovat tervetulleita osallistumaan keskusteluun ja antamaan mielipiteensä. Asialista löytyy wikistä, ja siitä on mahdollista keskustella etukäteen joko täällä tai asiaa varten avatussa foorumiketjussa. Toivomme kaikkien mielipiteitä, annettiin ne sitten etukäteen tai kokouksen aikana. Alustavassa keskustelussa kiistanalaisimmiksi kohdiksi nousivat mahdollinen jäsenyyden ikäraja (jätetäänkö kokonaan pois vai laitetaanko 15 vuoteen) ja se, miten julkinen puolueelle rahaa lahjoittaneiden listan pitäisi olla.

(Mikäli haluat osallistua itse kokoukseen, muttet osaa käyttää irkkiä, sinua voi auttaa esim. tämä IRC-ohje – kunhan muistat korvata ohjeessa käytetyn #kupoli-kanavan #hallituskokous-kanavalla, ja tampere.fi.b2irc.net -palvelimen irc.piraattipuolue.fi -palvelimella.)

Lisäksi Piraattipuolueelle on perustettu oma sähköpostilista, jolle on tarkoitus lähettää suunnilleen viikottain yhteenvedot sen viikon tapahtumista, mukaanlukien Piraattipuolue mediassa-foorumin havainnot sekä yhteenvedot ja linkit uusimpiin blogauksiin. Jos siis seuraat blogia ja foorumeita jo muutenkin, ei listasta ole juuri lisähyötyä. Sen sijaan sen toivotaan olevan hyödyllinen ihmisille jotka mielummin seuraavat sähköposteja kuin nettisivuja. Viikottaisten yhteenvetojen lisäksi sille saatetaan ajoittain myös lähettää kiireellisempiä tiedonantoja, mikäli sellaisille tulee jotain tarvetta. Tarkoitus on kuitenkin pitää se yleisenä tiedotus-, ei keskustelulistana – keskutelua varten on jo olemassa irkki, foorumit ja blogi, ei hajauteta sitä enempää kuin on pakko.

FRA-valvontalaki: Avoin kysymys Suomen eduskunnalle ja hallitukselle.

Naapurimaassamme Ruotsissa astuu ensi vuoden alusta voimaan FRA-valvontalaiksi kutsuttu Ruotsin puolustusvoimien käyttöön tarkoitettu salakuuntelulaki, joka antaa oikeuden vakoilla kaikkea yksityisenkilöiden ja yritysten tietoliikennettä, joka kulkee Ruotsin rajojen ylitse. Suurin osa, itseasiassa jopa lähes kaikki Suomen rajat ylittävä tietoliikenne, kulkee Ruotsin kautta. Tämän merkitys on käytännössä suurempi, kuin nähtävästi tällä hetkellä päättäjien tiedossa on. Jatkossa kaikki rajat ylittävä tietoliikenne on vapaata riistaa, niin sähköposti, puhelut ja faxit kuin kaikki muukin sähköinen liikenne. Lain verukkeella on jopa mahdollista seurata mitä ihminen tekee työaikanaan, mitä vapaa-aikanaan.

Ruotsin FRA-valvontalaki vaarantaa liikesalaisuudet, yksityisyyden suojan, kirjesalaisuuden ja jopa valtionsalaisuudet. Jo nyt monet suuren luokan yritykset ovat ilmoittaneet jättäytyvänsä pois Ruotsista, pitävänsä palvelimensa muualla ja keskittävänsä liikenteensä muualle. Suomen osalta tilanne on vielä pahempi kuin Ruotsin. Ruotsin uusi laki ei oikeuta vakoilemaan Ruotsin sisäistä liikennettä, mutta kun maamme tietoliikenteestä lähes kaikki ulkomaanliikenne kulkee Ruotsin kautta,osoittautuu Suomi vielä riskimmäksi sijainniksi palvelinten tai liikenteen kehittämiselle. Tämä on varma keino sysätä viimeinkin jo ennestään tietoliikenteen alalla laahaavaksi jättäytynyt Suomi kokonaan pois näiltä markkinoilta.

Vaikka tätä kirjoittaessani olen syvästi huolissani yksityisyyden loukkaamisesta kuluttajien näkökulmasta, kuten puheluiden ja viestien sisällön, lähettäjän ja kohteen seurannasta,
halusin kuitenkin eritoten tuoda esille lain tuomat taloudelliset haitat ja estot. Ruotsin uusi FRA-valvontalaki aiheuttaa ehkä jopa eniten haittaa juurikin Suomen valtiolle, niin kansalaisille, hallinnolle kuin yrityksille.

Mitä asialle siis voi tehdä?
Yksi ratkaisu, tai kuten sanotaan: purkkaviritys, olisi kaikkien Suomen operaattoreiden yhteisvoimin toteuttama salaus liikenteeseen. Kyseinen metodi kuitenkin on huono, sillä se edellyttää valmiutta myös jokaiselta liikenteen vastaanottajalta Suomen ulkopuolella. Käytännössä siis lähes mahdotonta. Tämän lisäksi tulee myös muistaa; kaikki mikä on salattavissa, on myös purettavissa. Kyse on vain ajasta ja resursseista.

Toinen ratkaisu olisi vaatia Ruotsia olemaan tutkimatta Suomesta tulevaa liikennettä. Suostumuksen jälkeenkin tiedon salassapysyminen olisi hyvin hataralla pohjalla, vain lupauksen päässä murtamisesta.

Mikäli Ruotsin televakoilulakiin ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa, eikä epätoivoisesti tarrata huonosti toimivaan salaukseen, jäljelle jää vain Ruotsin täydellinen kiertäminen. Tässä ehdotetuista ratkaisuista ainoa toimiva siis on rakentaa Suomesta kunnolliset yhteydet suoraan esim. Saksaan. Saksa on keskeisellä paikalla euroopan kannalta, joten sinne korvaavan yhteyden luominen on loogisin sijainti. Suomen yhteydet täytyvät nykypäivänä myös olla kapasiteetiltaan sen suuruiset ja nopeuksiset, ettei liikenteen kierto Venäjän kautta tule kyseeseen. Jopa Tanskassa on jo tajuttu kyseisen lain aiheuttavan myös itse parlamentin ulkomaanliikenteen vakoilua. Tänään aamulla myös Tanskan kirkko on ilmoittanut pelkäävänsä uutta lakia, sillä kirkon sähköinen liikenne kiertää Ruotsin kautta ja näin altistaa kaikki kirkon kanssa käydyt jopa vaitiolovelvollisuuden alaiset keskustelut vapaaksi riistaksi vakoilulle.

Yhteenvetona siis totean, ettei mikään tekninen toteutus ole riittävä, ellei koko Ruotsia aleta boikotoimaan tietoliikenneyhteyksissä. Vain Ruotsiin kohdistuva liikenne tulisi kulkea Ruotsiin ja tällöinkin on vakoiluriskeistä tiedotettava tarpeeksi selkeästi. FRA-valvontalaki tulee joka tapauksessa aiheuttamaan taloudellista tappiota Suomessa, nyt on kyettävä reagoimaan nopeasti ja minimoimaan tappiot.

Lunnasmalli ja sen lähisukulaiset

Lue myös Greg Stolzen yhteenveto lunnasmallin toimivuudesta käytännössä, hyvine ja huonoine puolineen.

Ennen seuraavien tutkimusten käsittelyä ajattelin käyttää hetken vaihtoehtoisista ansaitsemismalleista kertomiseen. Jos tehdään se (täysin epärealistinen) oletus, että tiedostonjakaminen tuhoaisi perinteisen myynnin liikemallina kokonaan, eikä harrastelijakulttuuriakaan tehtäisi, kyllähän varmaan jo silloin kulttuuri olisi ongelmissa?

Tuskinpa. Puhdas lunnasmalli toimii seuraavanlaisesti: taiteilija, jonka aiemmat teokset ovat jo olleet ilmaislevityksessä ja siten keränneet hänelle mainetta, ilmoittaa saaneensa uuden teoksen valmiiksi ja pitävänsä sitä panttivankina lunnaita vastaan. Kuka tahansa voi maksaa lunnaspottiin haluamansa summan, ja kun summa saadaan kokoon, teos vapautetaan kaikkien käyttöön. Klassinen myyntimalli synnyttää tiedostonjakamista harrastavassa yhteiskunnassa vapaamatkustajan ongelman: ostaminen ei kannata, koska saman saa kuitenkin ilmaiseksi. Sen sijaan lunnasmallissa maksaminen nopeuttaa ja tuo lähemmäs sitä ajankohtaa, jolloin teoksen saa käsiinsä, jolloin maksaminen käy taas hyödylliseksi. Lisäksi mikäli kaikki lunnaita maksaneet saavat mahdollisuuden saada nimensä ja lahjoitussummansa julkisesti esille, voi pelkkä kunnianhimo (”minä maksoin tämän loistavan teoksen tekijälle, käykää vaikka itse katsomassa”) lisätä lahjoitusten määriä.

Puhtaan lunnasmallin suurin ongelma on, ettei se toimi kovin hyvin sellaisille tekijöille, jotka eivät vielä ole saaneet nimeä itselleen. Sinänsä tämä ei ole kovinkaan iso ongelma, jos verrataan perinteisiin myynnin malleihin: pienet ja tuntemattomat tekijät eivät muutenkaan ansaitse juuri mitään ennen kuin tulevat kuuluisiksi. Yksi vaihtoehto on vapauttaa ensimmäiset teoksensa ilmaiseen levitykseen ja toivoa, että niistä saa tarpeeksi mainetta jotta voisi pyytää seuraavasta teoksestaan lunnaita. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto: porrastetussa lunnasmallissa esimerkiksi muusikko laittaa kappaleistaan matalalaatuiset versiot ilmaisjakeluun, vapauttaen parempilaatuisia versioita sitä mukaa kun niille asetetut lunnassummat tulevat täyteen. Vaikka seuraavasti (luvut pelkkiä esimerkkejä, vähemmän / enemmän menestyneet artistit voivat pyytää alempia / korkeampia hintoja):

* 64 kbps versio: ilmainen alusta lähtien
* 96 kbps: vapautetaan kun lunnaspotissa yhteensä 1000 euroa
* 128 kbps: vapautetaan kun lunnaspotissa yhteensä 2500 euroa
* 160 kbps: vapautetaan kun lunnaspotissa yhteensä 3500 euroa
* Pakkaamaton raakatiedosto: vapautetaan kun lunnaspotissa yhteensä 4000 euroa

Samaa periaatetta voi myös soveltaa muihin aloihin kuin vain musiikkiin: ainakin elokuvia, TV-sarjoja, kuvataidetta (mukaanlukien sarjakuvat) ja tietokoneohjelmia voi kaikkia levittää samalla periaatteella. Tietokoneohjelmien kohdalla tämä ei olisi kovinkaan suuri muutos kauan käytettyyn shareware-malliin, jossa ohjelman riisuttu versio laitetaan yleiseen levitykseen ja myydään kuluttajille kokoversiota. Mikäli teos on pilkottavissa osiin, voidaan lunnaat porrastaa laadun lisäksi myös osiin: esim. kirjan ensimmäiset neljä lukua tai TV-sarjan ensimmäinen neljäsosa ilmaiseksi nettiin, ja loput kun rahaa kertyy lisää.

Porrastetun lunnasmallin voi myös yhdistää esim. osittain tilauspohjaiseen ratkaisuun: mikäli tuotoksia syntyy säännölliseen tahtiin, voivat fanit maksaa pienen kuukausittaisen summan suoraan tekijälle. Vapautettavien tuotosten laatu riippuu siitä, miten paljon tällä tapaa on kertynyt siinä kuussa, jossa teos julkaistaan. Tämä mahdollistaa tekijälle säännölliset tulot, ja säännöllisesti maksaville faneille lisäbonuksia – esim. mahdollisuuden päästä ”pisimpään yhtäjaksoisesti lahjoittaneet” -listaan tekijän sivuille, ajoittaista signeerattua krääsää tai (muusikkojen kohdalla) etuoikeuden varata parhaat paikat tekijän konserteissa.

Tähän kaikkeen voi luonnollisesti myös yhdistää perinteisemmän t-paitojen ja vastaavien myynnin verkon ylitse. Tiedostonjakaminen ei mitenkään estä ansaitsemista: se vain pakottaa olemaan kekseliäämpi ansaitsemistapojen suhteen.