Ung Pirat tapaa nuoria piraatteja Helsingissä 29.1.

Piraattipuolueiden kansainvälisen konferenssin yhteydessä Ung Pirat:in delegaatti vierailee Suomessa jakaakseen ideoita poliittisesta nuortenjärjestötoiminnasta. Ung Pirat jos kukaan on oikea opettaja, sillä Ruotsin Piraattipuolueen nuortenjärjestö on kahdessa vuodessa kasvanut Ruotsin kolmanneksi suurimmaksi nuortenjärjestöksi ja nauttii valtiollisista miljoonatuista.

Alkutapaaminen pidetään torstaina 29.1. klo 12.30 – 16.00 Café Soihdussa, Aurorankatu 13:ssa (Eduskuntatalon takana). Nuortentoiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita paikalle. Ung Piratin vierailu kestää sunnuntaihin saakka, joten nuoret piraatit ovat tervetulleita kanssakäymään heidän kanssaan viikonloppunakin. Ties vaikka tapaamisen seurauksena perustettaisiin Suomeen Piraattinuoret ;)

Ung Pirat sai valtiolta miljoonatukia

Ruotsin kolmanneksi suurimmalle nuortenjärjestölle, Ung Piratille, myönnettiin eilen 1,3 miljoonaa kruunua (n. 120 000 €) tukea Ruotsin nuorisohallinnolta (Ungdomsstyrelsen). Ruotsin Piraattipuolueen nuortenjärjestöllä oli 4800 jäsentä 16. tammikuuta 2009. ”Tämä on ilouutinen ja osoittaa, että politiikallemme on kysyntää”, kommentoi järjestön puheenjohtaja Stefan Flod.

Ung Pirat on Ruotsin vauhdikkaimmin kasvava nuortenjärjestö vaikka sillä on vain reilut kaksi vuotta ikää. Järjestö perustettiin joulukuussa 2006. Isäntäpuolue Piratpartiet on suurin valtionpäivien ulkopuolinen puolue.

Stefan Flodin mukaan tietämättömyys nuorten internetkulttuurista johtaa valvontayhteiskuntaan. ”Kyse ei ole terrorismista tai siitä, että internet olisi vaarallinen. Kyse on puhtaasta tietämättömyydestä siitä, miten me nuoret elämme. Me edustamme uutta ja tuoretta. Nuoret ovat aina pelottaneet aikuisyhteiskuntaa ja aina ajan myötä voittaneet.”

Young Pirates receive millions from the state – The Local

Ung Piratin lehdistötiedote