Damokleen vesileimat

Facebookissa huhutaan, että nykyisellään DRM:llä raiskattu Elisa Kirja -palvelu olisi menossa ainakin hieman avoimempaan suuntaan. Huhu kertoo, että myytävien kirjojen oletuspolitiikaksi tulisi vesileima aktiivisen DRM:n sijaan. Ilmeisesti kustantaja saisi valita jatkossakin myös aktiivisen myynninestojärjestelmän kirjoilleen, mutta olisihan tämä askel eteenpäin.

Toivottavasti kuitenkin vesileimojenkin käyttö on vain oletusasetus, jonka asiakasystävällinen kustantaja saa aktiivisen DRM:n ohella pois päältä. Äkkiseltään ajatellen harmittomanoloiset vesileimatut tiedostot ovat nimittäin käyttäjilleen suorastaan vaarallisia nykyisessä lainsäädännöllisessä ilmastossa.

Vesileimat perustuvat siihen, että tiedostossa on enemmän tai vähemmän piilotettuna mukana ostajan henkilöllisyys, jolloin tiedoston levitessä yleiseen jakeluun voidaan vuotaja tunnistaa. Näin siis teoriassa. Käytännössä erilaisten haittaohjelmien, turva-aukkojen, tiedostojakojen väärinkonfiguroinnin ja ihan perinteisten lukulaitevarkauksien seurauksena tiedoston vuotajaksi voi päätyä joku ihan muu kuin alkuperäinen ostaja.

Kuinka isoja seuraamuksia voidaan ja on kohtuullista laittaa jäljitetylle asiakkaalle kirjan vuotamisesta? Tekijänoikeustuomiot ovat maailmalla jo kasvaneet tähtitieteellisiksi, ja Suomessakin noususuhdanne on selvä. Hyvällä asiakkaalla voi lisäksi olla isokin kirjasto lukijallaan, jolloin pienetkin sanktiot kasautuisivat varkauden tai tietomurron uhrille todella ikävästi.

Vesileimat voi tietysti myös murtaa esimerkiksi vertailemalla useampaa eri vesileimalla varustettua tiedostoa, ja laittaa kirja jakoon ilman ostajatietoa. Tämä toki vaatii aktiivisuutta ja osaamista ainakin ensi alkuun, mutta voidaan kehitysvaiheen jälkeen tuotteistaa helppokäyttöiseksi ohjelmaksi. Lisäksi, kuten aktiivisen DRM:nkin tapauksessa, jokaisen kirjan kohdalta riittää joka tapauksessa vain yksi vuotaja teoksen saattamiseksi piraattilevitykseen. Kirjojen näkymistä vertaisverkoissa vesileimat eivät siis estä.

Perusasiakas kuitenkin varmaankin varoisi lähipiirissään kopiointia tavallista enemmän. Ehkäpä tämän — Suomessa vielä laillisen — kopioinnin vähentäminen pelon ilmapiiriä luomalla onkin eräs vesileimojen päätarkoituksista. Joka tapauksessa vesileiman ostaja ostaa samalla kooltaan määräämättömän taloudellisen riskin.

Kunpa lait olisivatkin samat netissä ja sen ulkopuolella

Taas tätä.

TTVK, IFPI ja kumppanit yrittävät saada käräjäoikeuden määräämään, että internetoperaattori Elisa estäisi asiakkaidensa pääsyn The Pirate Bay -tiedostonjakopalveluun. Kaikki tämä vaiva (ja luovan alan rahat), vaikka estot voidaan kiertää vaivatta, ja esimerkiksi Tanskassa TPB:n blokkaamisen jälkeen palvelun käyttäjämäärä vain nousi.

Tehdään näin alkuun selväksi, mitä TPB tekee ja mitä se ei tee. The Pirate Bay on indeksointipalvelu ja hakukone – kuten Google. Aiemmin TPB:n ohjasi lataajan torrent-tiedostojen avulla muiden käyttäjien luokse, joilta haluttu tiedosto löytyi. Nykyään palvelu viittaa vain tiedostoihin, ja seurantapalvelin on kuopattu. Käyttäjien keskenään jakamia tiedostoja ei ole missään välissä The Pirate Bayn omilla palvelimilla.

The Pirate Bayn oikeusprosessi on Ruotsissa vielä kesken, eikä sivuston toimintaa ole todettu Suomessa laittomaksi. TPB ei enää edes tarjoa sitä palvelua, josta sitä alunperin oikeudessa syytettiin.

Sivuston estämisvaade aiheutti jälleen kerran sananvapauskeskustelun. Sananvapaus on kuitenkin yksi huonoimmista tiedostonjakoargumenteista, vaikka suuri osa eri kommenttipalstojen kinastelusta ja ihan perinteisten yksisuuntaisten tiedotusvälineidenkin jutuista siihen keskittyykin. Näin piraattiaktiivin näkökulmasta keskustelun ongelma näyttää lähinnä olevan, että luullaan piraattien olevan sitä ja tätä mieltä – ihan kuin kyseessä edes olisi yksi täysin homogeeninen, samaa mieltä oleva ryhmittymä.

Yritys estää pääsy jollekin internetsivustolle on paljon vakavampi tapaus kuin ”pelkkä sananvapausasia”. Piraattipuolue puolustaa yksityisyydensuojaa ja viestintäsalaisuutta, ja tähän kuuluu olennaisesti viestinviejän – tässä tapauksessa Elisan – riippumattomuus. Puolueen tavoitteet eivät ole oudot: vaadimme, että valtiot ja yksityiset tahot eivät yritä kontrolloida nettiä ja siellä tapahtuvaa tiedonvälitystä eri tavalla kuin offline-viestintää.

Jos pidät The Pirate Bayn kaltaisen palvelun sensurointiyritystä harmittomana, niin mietipä vertailun vuoksi, miten postiliikenne toimii. Kyllähän internetissä ja sen ulkopuolella pitäisi päteä samat lait. Sähköposti, fyysinen kirje ja bittorrent-protokollan alainen yhteydenotto toiseen käyttäjään ovat samanarvoisia, henkilökohtaisia ja kirjesalaisuuden piiriin kuuluvia viestintätapoja. Rick Falkvingeä mukaillen tällä hetkellä tilanne on seuraavanlainen:

Kirje: Minä päätän, kirjoitanko omat tietoni kuoreen tai sen sisälle.
Internet: Lähetystiedot tallentuvat palveluntarjoajalle, joka Suomessa joutuu arkistoimaan niitä 12 kuukautta.

Kirje: Kun lähetän kirjeen, minun ei tarvitse ilmoittaa siitä kenellekään, eikä mikään etujärjestö, yhtiö tai hallitus voi vaatia minua niin tekemään.
Internet: EU:ssa vaaditaan palveluntarjoajia tallentamaan koko ajan enemmän tietoa käyttäjistään ja säilyttämään niitä kauemmin. Vanhat tekijänoikeusjärjestöt haluavat internetoperaattorit valvomaan käyttäjiensä tekemisiä.

Kirje: Postivirkailija ei tiedä eikä saa tietää, mitä lähetän.
Internet: Internetoperaattori pystyy käytännössä (joskin ei aukottomasti) erittelemään tietoliikennettä sen tyypin perusteella, ja nytkin TTVK arvelee: ”Operaattori pystyisi varmasti jakamaan sivulta laittomat ja lailliset tiedot.”

Kirje: Kirjesalaisuus on loukkaamaton. Kirjeeni saa avata vain poliisi, ja sekin vain, kun kyseessä on vakava rikos ja minuun on kohdistettu ennakkoepäilys. Ei hakuammuntaa.
Internet: Jopa Gramexin kaltaiset yksityiset järjestöt ovat olleet mukana ratsioissa.

Kirje: Jos otan osaa rikolliseen toimintaan kirjeitse, niin kynää, paperia tai muita työvälineitäni ei takavarikoida.
Internet: Poliisi voi takavarikoida tietokoneen, jota on käytetty tiedostojen levittämiseen tai lataamiseen. Tekijänoikeusjärjestöt ovat omineet takavarikoituja tietokoneita.

Hyväksyisitkö, että yksityisten etujärjestöjen painostuksesta postilaitoksen pitäisi lukea läpi jokaisen kirjeen osoitetiedot ja pysäyttää tiettyyn paikkaan menevät kirjeet? Tällaisen käytännön puuttuminen ei johdu siitä, etteikö sitä olisi voitu ennen tietoliikenteen digitaalista murrosta toteuttaa, vaan siksi, että meillä kunnioitetaan yksityisyydensuojaa.

Kiinalainen sananlasku:
”Kun muutoksen tuulet puhaltavat, toiset menevät suojaan ja muut rakentavat tuulimyllyjä.”

Tässä tapauksessa sieltä suojasta yritetään ampua muiden tuulimyllyt kumoon, eikä välitetä, jos joku jää alle.

Vaalit lähestyvät, vauhti kasvaa!

Hieman reilu kuukausi vaaleihin, missä mennään?

Piraattipuolue on asettanut 126 ehdokasta lähes ympäri maata. Yhteensä 11 vaalipiiriä saa nauttia piraattitarjonnasta. Ehdokasmäärä on suorastaan suurenmoinen ja harva pystyi kuvittelemaan Piraattipuolueen voivan kasvaa jo eduskuntavaaleihin mennessä niin suureksi, että tuollainen ehdokasmäärä onnistuisi. Erityisen myönteistä on se, että suurimpaan Uudenmaan vaalipiiriin saatiin täysi 35 ehdokkaan lista.

Ehdokkaina on yrittäjiä, luovan alan tekijöitä, IT-alan konkareita, työttömiä, opiskelijoita, duunareita ja montaa muutakin elämänaluetta edustavaa henkilöä. Olemme saaneet innostettua paljon nuoria ehdokkaiksi laajasta ikäjakaumasta tinkimättä.

Piraatit ovat olleet esillä kiitettävästi erilaisissa keskustelutilaisuuksissa ja meihin kohdistuu nyt paljon myönteistä mielenkiintoa. Näissä vaaleissa onkin pitkästä aikaa erityisen otollinen ilmapiiri uusien puolueiden nousulle eduskuntaan. Jakakaa tietoa puolueesta ja piraattien toiminnasta parhaanne mukaan. Katsomalla motivaatiotamme, vapaaehtoisten tekijöiden määrää ja osaamisemme kysyntää, voi vain todeta meillä olevan mainiot eväät menestykseen!

Yksi usein kuultu kritisoinnin aihe on puoluekurin puuttuminen merkittävistä osa-alueista, esimerkiksi talouspolitiikasta. Vaikka talouspolitiikka ei olekaan puolueohjelmassa selkeästi eroteltu, on piraattien toiminnalla siihenkin suuret vaikutukset. Järkevän tietoyhteiskunnan rakentaminen vaikuttaa siihen, onko ekologisemman, taloudellisemman ja ihmisystävällisemmän yhteiskunnan kehittyminen mahdollista. Tätä kehitystä vanhat puolueet eivät enää yksin kykene luotsaamaan ilman piraattien tuomaa osaamista. Ilman piraatteja ei harkittua tietoyhteiskuntaa tai edes toimivaa yhteiskunta- tai talouspolitiikkaa ole mahdollista toteuttaa seuraavan neljän vuoden aikana.

Useimmat puolueet julistavat kannattavansa kansalaisten sananvapautta ja yksityisyyden suojaa, mutta jo vähäisellä vertailulla puheet paljastuvat sanahelinäksi. Piraatit ovat perustaneet paljolti toimintansa yksilön oikeuksien varaan ja siksi voi aina olla varma piraattien puolustavan niitä. Mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei ole ilmoittanut aikovansa lopettaa yksityisyyden ja sananvapauden kaventamista tai tavallisiin ihmisiin kohdistuvaa piraattijahtia. Päinvastoin, lakiin ajetaan uusia keinoja vakoilla ihmisten tekemisiä ja yksityistä viestintää. Puolueet ovat yksimielisesti eduskunnassa todenneet haluavansa laajentaa piratismin vastaisia keinoja.

Toivon jokaisen piraatin keskittyvän nyt vaalityöhön, sillä kuten on helppo havaita, kukaan muu ei aja meidän asiaamme yhtä tehokkaasti kuin me itse!

Piraattipuolueen vaalisivusto
Lehdistötiedote: Piraattipuolue asettaa 126 ehdokasta eduskuntavaaleihin

Sormenjälkirekisterin käyttöä ei pidä laajentaa

Tämä on Piraattipuolueen vastaus passien sormenjälkirekisterin käyttötarkoitusten laajentamista koskevaan kyselyyn Kerrokantasi.fi-verkkosivustolla.

”Tulisiko mielestäsi poliisilla olla mahdollisuus käyttää passin sormenjälkitietoja erityisen vakavien rikosten, esimerkiksi terrorismirikosten, murhan, tapon, seksuaalirikosten, törkeän pahoinpitelyn tai törkeän varkauden tutkinnassa?”

Piraattipuolueen mielestä sormenjälkirekisterin käyttömahdollisuuksia ei pidä missään tapauksessa laajentaa.

Sormenjälkirekisteri merkitsee pysyvän biotunnisteen keräämistä käytännössä kaikista kansalaisista. Sormenjälkien kerääminen passeja varten perustuu passien turvallisuuden parantamiseen, ei rikostorjuntaan. Sen rikostorjunnalliselle käytölle ei ole riittäviä hyväksyttäviä perusteita. Yhteiskunta, jossa rikosten selvittämisprosentti olisi 100, ei olisi enää vapaa yhteiskunta. Vapaudella on hintansa, mutta se on paljon pienempi kuin kaikkialle tunkeutuvasta valvonnasta aiheutuva hinta.

Mikäli käyttötarkoituksia kuitenkin laajennetaan, ne on ehdottomasti rajattava vain vakaviin henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin, eikä niitä saa missään nimessä käyttää pelkkien omaisuusrikosten selvittämiseen.

”Kuka saisi päättää sormenjälkitietojen käyttämisestä a) poliisi itsenäisesti b) tuomioistuin c) syyttäjä?”

Mikäli sormenjälkitietojen käyttömahdollisuuksia päätetään laajentaa siitä huolimatta, että perustuslakivaliokunta on jo tyrmännyt ajatuksen, että ehdotus on tietosuojan kannalta vaarallinen, että ehdotus on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätösten kanssa ja että ehdotus itse asiassa vaarantaisi sormenjälkien käyttömahdollisuudet rikostutkinnassa tietovuotoriskin johdosta, päätöksen tietojen käyttämisestä pitäisi olla tuomioistuimen, ei poliisin tai syyttäjän käsissä.

”Liittyykö sormenjälkitietojen käyttämiseen rikostutkinnassa mielestäsi oikeusturvakysymyksiä?”

Yksityisyyden loukkaukset merkitsevät tunkeutumista ihmisen identiteetin ydinalueille: ajatuksiin, mielipiteisiin, vakaumuksiin, ihmissuhteisiin ja elintapoihin. Kansalaisten säännönmukainen, laajamittainen valvonta johtaa vääjäämättä väärinkäytöksiin, eikä sille ole vapaassa yhteiskunnassa mitään perusteita.

Sormenjälkirekisteriä ei pidä laajentaa, vaan se on lakkautettava. EU-asetus velvoittaa lisäämään sormenjäljet passeihin, mutta se ei velvoita sormenjälkirekisterin perustamiseen, eikä rekisteriä ole perustettu esimerkiksi Ruotsiin eikä Tanskaan.

Suomessa poliisiviranomaiset olisivat halunneet käyttää rekisteriä laajasti rikosten selvittämiseen ja ehkäisemiseen. Tämä ihmisten yksityisyyteen rajusti tunkeutuva ehdotus sai perustuslakivaliokunnalta tylyä kritiikkiä. Perustuslakivaliokunta kehotti hallintovaliokuntaa harkitsemaan vakavasti sormenjälkirekisteristä luopumista. Lisäksi valiokunta totesi, ettei poliisille ole syytä antaa laajaa pääsyä sormenjälkitietoihin.

Poliisin käyttöoikeus rekisteriin rajattiin minimiin perustuslakivaliokunnan vaatimuksesta, mutta oli odotettavissa, että käyttötarkoitusten laajentamista yritetään vielä myöhemmin ujuttaa läpi, ja näin on nyt käymässä.

On syytä pelätä, että sormenjäljet vuotavat jossain päin maailmaa järjestäytyneelle rikollisuudelle. Tällöin viattomat ihmiset saattavat joutua vakaviin vaikeuksiin, jos heidän sormenjälkiään on käytetty esimerkiksi väärennetyissä passeissa. Tällöin myöskin vaarantuisi sormenjälkien käytettävyys rikostorjuntaan, kun järjestäytyneiden rikollisryhmien olisi helppo käyttää väärennettyjä sormenjälkiä toimintansa peittelyyn. Sormenjälkipassien tietoturva ei ole missään nimessä aukoton.

Kaikkein vaarallisinta on, että sormenjälkitietoja saisi käyttää myös rikosten ehkäisyyn, siis ennen kuin mitään rikosta on edes tapahtunut. Tämä olisi äärimmäisen suuri periaatteellinen muutos ja tarkoittaisi käytännössä syyttömyysolettamasta luopumista. Ihmisiä ei voi vangita enneltaehkäisevästi, eikä myöskään heidän sormenjälkiään pidä voida käyttää ennaltaehkäisevästi heitä vastaan.

Ihmiset pitävät seksistä, ruotsalaiset eivät

Ruotsissa kohistaan samaan aikaan sekä piirretystä seksivalistusfilmistä että AdultTV:n lähetyksistä jotka näkyvät paikoittain Ruotsin puolella. Piirretty ”seksivalistusfilmi” täyttää luultavasti Ruotsissa voimassa olevaa, hyvin epämääräistä lapsipornokieltoa, joka suojaa piirroshahmojakin riistolta. Tämä ei kuitenkaan ole kohun aiheena, vaan se että nuoria valistetaan seksistä.

Miksi ruotsalaiset eivät pidä seksistä?

En ole koskaan voinut käsittää miten joku kykenee suoralla naamalla väittämään että todellisuudesta tietäminen olisi jotenkin potentiaalisesti vahingollista. Tämä koskee niin tietoa huumeista, seksistä kuin ilmastomuutoksestakin. Omat kulttuurisidonnaiset mielipiteet eivät voi olla tärkeämpiä kun todellisuudesta tietäminen. Heteroyhdynnästä voi naisosapuoli tulla raskaaksi. Riippumatta siitä kerrotaanko tämä nuorille vai ei. Riippumatta siitä mihin uskontoon näiden nuorten vanhemmat kuuluvat. Onko nyt todellakin kannattavaa kertoa ihmisille muuta kuin totuutta?

Sitten on toki toinenkin näkökulma asiaan. Kaikki ihmiset pitävät seksistä. Jotenkin kuitenkin yhteiskunta turmeltuisi jos ihmiset ymmärtäisivät tämän? Kaikki saisivat traumoja ja epätodellisia käsityksiä siitä että voi myös harrastaa seksiä?

Ei. Ihmiset eivät yksinkertaisesti traumatisoidu siitä että tekevät jotain mitä haluavat. Jostain kauhistelevasta reaktiosta sentään saattaa negatiivisia kehityssuuntia saada.

Yhteiskunnan tulisi siis olla ottamatta millään tavalla kantaa seksiin ja siihen liittyvään muuhun toimintaan. Valtion tehtävä ei ole säätää lailla ja luvilla milloin jokin TV-kanava saa lähettää pornoa, millaista videomateriaalia saa katsoa eikä mitä seksuaalisia palveluita kansalaiset saavat tarjota toisilleen. Traumatisointia vältetään ja hyvää oloa tuotetaan sillä että ihmiset voivat itse valita mitä haluavat katsoa ja tehdä, eikä sillä että yksittäisten ihmisten tekemisistä säädetään täysin turhia moraalihysteriaan perustuvia lakeja.

Eduskuntaan tarvitaan kansanedustajia joilla on munaa olla tunkematta omia moraalikäsityksiä kansalle, vaan antaa kansan itse päättää mistä tykkää.

Oskar Elmgren, Uudenmaan piraattien puheenjohtaja ja ehdokas eduskuntavaaleissa

Hyvä, Wikileaks!

WikiLeaks-sivuston viimeaikainen toiminta valtiosalaisuuksien paljastajana on ollut kansalaisyhteiskunnan riemuvoitto. Maailman mahtavin valtio Yhdysvallat on polvillaan vuotojen edessä. Se ei ole voinut kuin epätoivoisesti pyytää sivustoa lopettamaan asiakirjojen julkaisun. WikiLeaks on vain nenäkkäästi torjunut anelut, eikä sille ole kyetty tekemään mitään.

WikiLeaksin johtohahmo Julian Assangen henkilökohtainen vapaus ja turvallisuus ovat tosin vaarassa. Assangea on varoitettu menemästä Yhdysvaltoihin ja hän on tiettävästi lähes jatkuvasti liikkeellä paikasta toiseen. Ecuador ilmoitti tarjoavansa miehelle turvapaikkaa, mikä on tosin nähtävä osana vasemmistolaisen hallinnon yleistä Yhdysvaltojen ärsyttämispolitiikkaa.

Nyt WikiLeaks on julkaissut Yhdysvaltain suurlähetystöjen Washingtoniin lähettämiä rapotteja. Ulkoasiainministeri Alexander Stubb (kok.), joka on aiemmin puhunut avoimemman ulkopolitiikan puolesta, ilmoitti tällä kertaa:

”Sinänsä kannatan avoimuutta, mutta salaisissa asiakirjoissa menee raja.”

Toisin sanoen, Stubb kannattaa avoimuutta niin kauan kuin saa itse valita, minkä asioiden kohdalla ollaan avoimia. Subb näkee siis avoimuuden valtion pr-toimintana, ei kansalaisyhteiskunnan edun näkökulmasta. Stubb on vieläpä niellyt Yhdysvaltain hallinnon levittämän varkaus-kielikuvan vuodosta, vaikka kysehän on, aivan, kopioinnista.

”Varastetaan informaatiota ja julkaistaan se. Tuomitsen sellaisen. Se on vähän sama kuin varastettaisiin ihmisen päiväkirja ja laitettaisiin se julki.”

Paitsi, että Yhdysvaltojen viranomaisilla on edelleen hallussaan ne ”varastetut” tiedot. Päiväkirja on edelleen hyllyssä. Kyse on myös yhteiskunnalliselta merkittävyydeltään aivan eri tasoisesta asiasta kuin yksityishenkilön päiväkirjajorinat. Näiden rinnastaminen on varsin säälittävää.

Valtiollisten tahojen kritiikki ei ole kohdistunut vuototietoja tarkistaneisiin, seuloneisiin ja julkaisseisiin arvostettuihin sanomalehtiin, vaan nimenomaan WikiLeaksiin, joka ei vielä edes ole ehättänyt julkaista omilla sivuillaan kuin murto-osan aineistosta. Tämä on osoitus ”vanhan median” edelleen suuresta mahdista. WikiLeaksin julkaisema valtava tietopaketti olisi useimmille ihmisille lähes hyödytön, elleivät ammattijournalistit olisi kaivaneet sekalmelskasta olennaisinta ja merkittävintä tietoa. Vuodot ovatkin paitsi kansalaisyhteiskunnan ja avoimen tietoyhteiskunnan, myös vapaan lehdistön voitto.

Yhdysvaltojen mahdin uskottavuus on kuitenkin kärsinyt vuodoista. Paineet puuttua WikiLeaksin kaltaisten palveluiden toimintaan (joita on muitakin, esimerkkinä jo vuodesta 1996 toiminut Cryptome) kasvavat. Ehkä terrorismin vastainen sota vaihtuu kohta avoimuuden vastaiseksi sodaksi, tai sivustojen ylläpitäjät julistetaan terroristeiksi, kuten Yhdysvalloissa on jo vaadittu.

Demokraattisetkin valtiot keräävät kansalaisistaan yhä enemmän tietoa ja vaativat yhä suurempia valtaoikeuksia puuttua kansalaistensa yksityisyyteen. Sanotaan, että ”rehellisellä kansalaisella ei ole mitään salattavaa”. Entä rehellisellä valtiolla?

Ps. Myös vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen ehätti ilmaisemaan tukensa WikiLeaksille. Hyvää vaalitaktikointia, kun ulkoasiainministerin paikka ei satu olemaan vihreillä. ;)

Varoituskirjelaki tulossa – kymmeniä tuhansia pyyntöjä jonossa?

Eduskunnassa oli eilen lähetekeskustelussa niin kutsuttu varoituskirjelaki. Kyse on muutoksesta sähköisen viestinnän tietosuojalakiin, siihen jota juuri turhaksi todettu Lex Nokiakin muutti. Oikeudenhaltijoille annetaan valta vaatia teleyrityksiä lähettämään tekijänoikeusrikkomuksista epäiltyjen koteihin varoituskirjeitä (mikäli teleyritykset hyväksyvät oikeudenhaltijoiden tarjouksen kirjeiden lähettämisestä koituvien kustannusten korvaamisesta).

Kyse on taas aivan poikkeuksellisesta järjestelystä, jossa teosten levittäjäyhtiöt saavat kummallisia etuoikeuksia, joita ei ole millään muulla alalla. Laki on lisäksi turha. Kuten Piraattipuolueen lausuntoa hallituksen esityksessä referoidaan:

”Piraattipuolue katsoi, että laiton verkkolataaminen on viihdeteollisuuden aiheuttaman markkinahäiriön seuraus eikä sen aiheuttaja ja ettei ilmoitusmenettelyllä ratkaista digitaalisten markkinoiden kehitykseen liittyviä ongelmia.”

Ehdotettuun järjestelmään ei sisältyisi mitään kasautuvia seuraamuksia. Kenenkään nettiyhteyttä ei varoituskirjeiden perusteella katkaistaisi eikä epäiltyjen yhteystietoja ei luovutettaisi oikeudenhaltijoille. Oikeudenhaltijat ovatkin järjestään vaatineet tiukempia seuraamuksia lain valmisteluvaiheessa, mutta tähän hallitus ei suostunut.

Itse asiassa vaikuttaa siltä, että opetus- ja kulttuuriministeriö on pyrkinyt laatimaan mahdollisimman vesitetyn kompromissin. Jotain on ollut oikeudenhaltijoiden lobbausvoiman alla ”pakko tehdä”, mutta on suostuttu vaatimuksiin mahdollisimman vähäisesti. Esityksessä suhtaudutaan kielteisesti nettiyhteyksien katkaisemiseen ja todetaan, että jotta sellaisen käytännön voisi luoda, pitäisi ”tarkastella seuraamusjärjestelmää perinpohjaisesti”. Näin siis, vaikka seuraamusjärjestelmää on juuri tarkasteltu perinpohjaisesti vuodesta 2008 lähtien. Laki saattaa kuitenkin vielä tiukentua eduskuntakäsittelyn aikana. Tekijänoikeusjärjestöjen lobbarit epäilemättä pyrkivät valiokuntakuulemisissa siihen.

Jyrki Kasvi (vihr.) piti laista ainoan puheenvuoron eduskunnassa. Puheenvuorossa todellinen yllätys oli se, että Kasvin mukaan teleyrityksille on tullut kymmeniä tuhansia yhteystietopyyntöjä oikeudenhaltijoita. Lain hyväksymistä saattaisi siis seurata valtava varoituskirjevyöry. Näin siis siinä tapauksessa, että teleyritykset ja oikeudenhaltijat pääsisivät sopuun kustannusten korvaamisesta. Teleyritykset ovat tähän saakka enimmäkseen vastustaneet lakia, joten voi olla, etteivät ne suostuisi sopimuksiin oikeudenhaltijoiden kanssa.

Kasvin puheenvuorossa oli merkillepantavaa se, ettei hän asettunut suoraan vastustamaan lakia. Pidän todennäköisenä, ettei vihreistä aiota ylipäänsä äänestyttää lakia. Se olisi hallituspuolueelta liian huonoa käytöstä vaalien alla. Vasemmistoliitto varmaankin äänestyttää lain. Veikkaukseni lopputuloksesta: laki hyväksytään äänin 130-20 (50 poissa). Kansalaisaktivismilla ei enää tässä vaiheessa ehditä lakiin vaikuttaa, mutta onhan sitä symboliikan vuoksi kannattavaa tehdä varsinkin näin vaalien alla. Ehkä mielenosoitus?

Yksityisyys julkisilla paikoilla on tullut lähteäkseen

Törmäsin pari päivää sitten juttuun Looxcie-kuulokekamerasta. Noin kahdensadan dollarin hintaan saa handsfree-kuulokkeet, jotka kaikkien tavallisten ominaisuuksien lisäksi sisältävät pienen videokameran. Kenen tahansa mukana voi nyt kulkea pieni kamera, jonka muistiin mahtuu tällä hetkellä noin neljän tunnin verran videokuvaa. Firman virallisisissa promovideoissa laatu näyttää varsin hyvältä, joskaan kaikki arvostelut eivät anna aivan yhtä ruusuista kuvaa.

Kiinnostavaa ei kuitenkaan ole tämä laite itsessään, vaan se trendi jota se edustaa. Se maksaa nyt 200 dollaria, on saatavilla vain Yhdysvalloissa ja pystyy tallettamaan vain neljän tunnin edestä kuvia. Tuskinpa kuitenkaan menee kovinkaan kauaa, ennen kuin Suomessakin saa viidellä kympillä vastaavan laitteen joka tallettaa kaksi kertaa parempilaatuista kuvaa neljä kertaa pidempään.

Mitä tämänlaisella laitteella varsinaisesti tekee? Mahdolisuuksia on monenlaisia.

  • Luentojen ja oppituntien taltiointi. Ajoittainen huomiokyvyn harhailu ei enää haittaa, kun kaiken professorin kertoman saa talteen laitteen muistiin. Jälkikäteen voi sitten katsella luennon rauhassa uudestaan, pysäyttäen niissä kohdissa kun tarvitsee miettimäaikaa ja pikakelata ne kohdat jotka jo tuntee.
  • Hauskojen juttujen taltiointi ja jakaminen. Kun kamera on aina mukana, ei mitään kuulemaansa enää tarvitse unohtaa. Oletusasetuksena laite nauhoittaa jatkuvasti kuvaa, mutta säilyttää siitä vain viimeisimmät 30 sekuntia. Mikäli joku kertoo jonkun hauskan jutun tai tekee muuten jotain minkä tahtoisi muistaa, voi käyttäjä käskeä laitetta tallentamaan viimeisen puolen minuutin aikana nauhoitetun. Jos juttu oli tarpeeksi hauska, voi videon jakaa suoraan YouTubeen parilla napinpainannuksella.
  • Päiväkirjan pito, joko julkisena tai yksityisenä. Termi lifelogging viittaa kaiken ihmisen kokeman nauhoittamiseen siten, ettei mitään osaa elämästään tarvitse unohtaa ellei itse niin halua. Miksi tyytyä pelkkiin valokuviin, kun voi paljon vaivattomammin katsella lävitse parin tunnin nauhoituksen rantalomastaan, lapsensa ensimmäisistä vuosista tai omista lapsuudenhetkistään?
  • ”Hei missä sä oot?” Verkossa on jo nyt palveluita kuten Google Latitude ja Facebook Places, joilla ihmiset voivat päivittää fyysisen sijaintinsa lähes tosiaikaisesti verkkoon. Näitä palveluita hyödyntämällä voi esimerkiksi huomata kaverinsa olevansa parin korttelin päässä, ja mennä tervehtimään. Striimaamalla tosiaikaisesti verkkoon kaiken näkemänsä voi saada aikaan saman ja vielä paremman, kun kivat kuvat innostavat muitakin liittymään mukaan.
  • Viranomaisten toiminnan taltiointi. Suomessakin on jo ollut ainakin yksi tapaus, joissa vartijoiden tarpeeton väkivalta on tallennettu videolle ja laitettu verkkoon. Mikäli tulee arkipäiväksi että ihmiset tallentavat näkemäänsä ja lähettävät sen suoraan verkkoon, jäävät viranomaisetkin valtuuksiensa mahdollisesta väärinkäytöstä paljon herkemmin kiinni.

Koen tämänlaisen teknologian jossain määrin pelottavana, sen monista hyvistä puolista huolimatta. Mikäli kaikilla ulkona liikkuvilla on jatkuvasti nauhoittavat kamerat, tulee mahdottomaksi liikkua julkisilla paikoilla ilman että tulee samalla jonkun kuvaamaksi. Jo nyt on noussut kohua Facebookin Places-toiminnosta, joka sallii ihmisten tehdä julkisia merkintöjä siitä, missä he ovat nähneet kavereitaan*. Placesin merkinnät ovat kuitenkin kiistettävissä, sillä mikään ei takaa että sinne tehdyt merkinnät ovat paikkansapitäviä. Videokuvaa on vaikeampi kiistää.

Kuvitellaanpa jotakin päivää ehkä kymmenen vuoden päästä, kun kuulokekamerat ovat yleistyneet. Moni välttää yhä sijaintinsa julkista tai edes puolijulkista kuvaamista. Kuitenkin etenkin nuorista tarpeeksi monet ovat ottaneet sen tavakseen jotta missä tahansa liikkuessa saattaa jäädä kameran muistiin. Kasvontunnistusohjelmistot ovat kehittyneet jo varsin hyviksi, ja netissä on palveluita jotka vertaavat niille lähetettyä videokuvaa suureen joukkoon nettiin ladattuja valokuvia ihmisistä. Seurauksena suuri osa kuvatuista ohitsekulkijoista voidaan luotettavasti tunnistaa, ja kun videokuva siirretään tosiaikaisena käyttäjänsä Facebook-profiiliin, tagitetaan siitä automaattisesti kaikki tunnistetut ihmiset. Vaikka ihminen ei omaa kuvaa lähettäisikään, voidaan hänen liikkeitään edelleen hyvällä todennäköisyydellä luotettavasti seurata.

Mutta haluammeko oikeasti sitä, että ne kaikki ärsyttävätkin tyypit tietävät jatkuvasti missä olemme? Tai sitä, että mahdolliset työnantajamme tekevät omia johtopäätöksiään siitä miten käymme katsomassa seksikaupan vieressä asuvaa isoäitiämme?

En tiedä, tuottaako tämä kokonaisuudessaan enemmän hyvää vai huonoa. Toivon että hyvää, mutta se jää nähtäväksi.

* Facebook-käyttäjät voivat halutessaan kieltää itsestään tehdyt merkinnät Places-palvelussa, ohjeet esimerkiksi täällä.

Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani Facebook-fanisivulle.

Pilvipalvelut uhka ja mahdollisuus

Internet kehitettiin aikoinaan toimimaan hajautettuna tietoverkkona, jossa verkon muodostavat tasa-arvoisessa asemassa olevat noodit. Mikään yksittäinen noodi ei ollut hallitsevassa asemassa toisiinsa nähden, ja toisaalta yhden noodin tuhoutuminen ei estänyt koko verkon toimintaa. Nykyaikana kehitys on mennyt päinvastaiseen suuntaan alkuperäisestä ideasta.

Tieto kasaantuu suuriin palvelimiin, joihin ottavat yhteyden asiakkaat. Kaikki valta ja yksityinen tieto kasaantuu yritysten hallitsemiin tietokoneisiin, eikä asiakkailla ole mitään oikeutta tai kontrollia omaan yksityiseen tietoliikenteeseensä. Jos Facebook päättää pitää yksityiset keskustelut ikuisesti tallessa ja myydä niissä olevan tiedon mainostajille, käyttäjät eivät voi sanoa asiaan mitään.

Pilvipalveluissa ihmiset eivät enää edes aja suljettuja ohjelmia kotikoneilla, vaan suljetut ohjelmat ajetaan muiden tietokoneilla, jolloin käyttäjät eivät enää edes omista dataansa. Termillä tarkoitetaan erinäisiä tekniikoita virtualisoida sekä siirtää palvelimia fyysisestä paikasta riippumatta.

Käyttäjät saavat toki vastineeksi yksityisen tietoliikenteen vakoilusta, profiloinnista ja mainostuksesta esimerkiksi sähköpostipalvelun, ja muutamien senttien edestä kiintolevytilaa. Palvelut myös monopolisoituvat helposti internetissä. Mitä enemmän käyttäjiä löytyy sosiaalisesta palvelusta, sitä enemmän hyötyä se tuottaa käyttäjälle. Tämä luonnollinen mekanismi varmistaa, että Facebookilla ja Googlella on tulevaisuudessakin palvelukohtaiset monopolit. YouTube ei ole teknisesti erityisen hyvä palvelu, mutta koska sieltä löytyvät muut käyttäjät, sen suosio jatkuu.

Pilvipalvelun vastineeksi tulee kehittää hajautettu sosiaalinen ja käyttäjien omistama pilvipalvelu. Rautapuolella ihmiset pystyvät lähivuosina ostamaan 25 euroa maksavan palvelimen, joka on kännykkälaturin kokoinen, ja joka asentuu itsestään seinään kytkettäessä. Toinen vaihtoehto on integroida palvelin ADSL-modeemiin.

Ohjelmiston yhdeksi osaksi sopii esimerkiksi Diaspora, josta kirjoittelin jo aiemmin. Nämä noodit pystyisivät keskustelemaan toistensa kanssa salattujen yhteyksien avulla ilman että edes FRA pystyy salakuuntelemaan. Lisäominaisuuksia ovat Tor-verkon tehostaminen ja tiedon varmuuskopiointi kaverien noodien avulla.

Tulevaisuus ilman yksityisyyttä ja yritysten kontrollissa ei varmasti lämmitä kenenkään mieltä. Tällä hetkellä Yhdysvaltojen hallituksella on käytännössä suora pääsy kaikkeen ihmisten yksityiseen telekommunikaatioon. Jos palvelimet siirtyvät koteihin, tarvitaan sentään kotietsintälupa, ja salakuuntelu onnistuu ainoastaan oman valtion kansalaisia kohtaan. Tietotekniikan vapauteen eivät tule riittämään pelkät vapaat ohjelmistot kotikoneella, vaan tarvitaan lisäksi vapaa Internet.

Sananvapauden päivän avoin kirje

Arvoisat ministeri Astrid Thors ja Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen!

Sananvapauden päivänä 3.5. julkaistiin lehtiartikkeli, jossa kuvailitte näkemyksiänne sananvapaudesta. Näkemyksenne ovat sananvapauden päivän arvoa halventavia.

Ministeri Thorsille Internetin viestintämahdollisuudet tarkoittavat ilmeisesti paria suosituinta keskustelupalstaa. Lakeja ei kuitenkaan voida laatia niiden perusteella, vaan huomioon on otettava verkon keskustelupalstojen, yhteisöpalvelujen, blogien ja niiden kommenttiosioiden, reaaliaikaisten keskustelu- ja kirjoitusjärjestelmien, sekä videoiden, kuvien ja tekstien julkaisupalvelujen muodostaman kokonaisuuden monipuolisuus. Useat palvelut ovat luonteeltaan sellaisia, että vaatimus tiukasta valvonnasta tekisi niiden toiminnasta mahdotonta.

On esimerkiksi täysin mahdoton ajatus, että yksittäiset blogeja pitävät ihmiset olisivat vastuussa blogeihinsa kirjoitetuista kommenteista. Yksityishenkilöitä ei voida velvoittaa valvomaan yötä päivää blogiensa kommenttiosioita. Blogipalvelun ylläpitäjien vastuuseen asettaminen tarkoittaisi jo samaa kuin kirjapainon asettaminen vastuuseen lehden sisällöstä. Vaikka kirjapainoja on Suomessakin aikoinaan poltettu, yleensä tällainen toiminta mielletään epäoikeudenmukaiseksi. Viestin kirjoittaja on vastuussa, ei se, joka tarjoaa julkaisualustan. Nyt ministeri Thors on ryhtymässä symboliseksi kirjapainonpolttajaksi.

Viestien ennakkotarkastuksen ulottaminen (edes vapaaehtoisesti tai puolipakollisesti) kaikkiin viestintäpalveluihin puolestaan tukahduttaisi Internetin yhteisöllisen luonteen. Lisäksi sanomattakin on selvää, että kaikki nämä keinot merkitsisivät huomattavaa sananvapauden rajoittamista ja paluuta Internetiä edeltäneeseen mediayhtiöiden ja viranomaisten kontrolloiman sananvapauden aikaan, tai vieläkin kauemmaksi virallisen ennakkosensuurin aikaan.

Puheenjohtaja Uimosen esittämä ajatus oikealla nimellä kirjoittamisen vaatimisesta on hämmentävä. Oman nimen käyttö aiheuttaisi todennäköisesti vain enemmän sekaannuksia, koska Suomessa on paljon samannimisiä ihmisiä. Moni voisi olla hyvinkin närkästynyt siitä, että joku toinen samanniminen esittäisi vaikkapa erityisen kärjekkäitä mielipiteitä keskustelupalstalla. Tämä saattaisi aiheuttaa haittaa kaikille samannimisille. Nimimerkin käyttö on tässä mielessä turvallisempaa, koska nimimerkkiä ei mielletä samalla tavalla henkilökohtaiseksi.

Oman nimen käyttämisen vaatimus luultavasti lisäisi houkutusta esiintyä valheellisesti jonkun toisen nimellä. Lisäksi herkistä asioista keskustelu tyrehtyisi. Toisaalta silloin kun ”anonyymiutta” halutaan ehdottomasti välttää, pseudonyymius, eli nimimerkin käyttö, ei suinkaan tarkoita anonyymiutta, eli nimettömyyttä. Monilla on netissä vakiintuneesti käytössä tietty nimimerkki, jolla heidät saatetaan tunnistaa paremmin kuin omalla nimellä.

Vapaaehtoinen itsesääntely on se tie, jolle jokaisella verkkopalvelun ylläpitäjällä on oikeus lähteä. Viranomaiset voivat myös ilmaista tukensa vapaaehtoiselle itsesääntelylle, mutta ei saa syntyä sellaista kuvaa, että itsesääntelyä pidettäisiin ehtona sille, ettei säädetä tiukempia lakeja. Itsesääntely lailla pakottamisen uhkan edessä ei ole oikeasti vapaaehtoista.

Piraattipuolueen sananvapauskannanotossa todetaan, että sananvapaudessa ei ole kysymys siitä, millaiselle viestinnälle on tarvetta, eikä siitä, millainen viestintä on hyödyllistä, eikä liioin siitä, millainen viestintä täyttää tietyt esteettiset tai laadulliset kriteerit. Myös herkistä yhteiskunnallisista kysymyksistä tulee voida esittää kärjekkäitä mielipiteitä sekä yksityisesti että julkisesti ilman pelkoa rangaistuksi tulemisesta.

On valitettavaa, että sananvapauden päivänä julkaistiin teidän sananvapauden rajoittamista vaativia näkemyksiänne. Sananvapauden päivänä olisi pitänyt juhlia vaikkapa sitä, miten Internet auttaa diktatuurimaiden kansalaisia kommunikoimaan vapaammin. Sananvapauden päivään liittyen sanomalehdissä tuomittiinkin ääriuskonnollisten tahojen South Park -animaatiosarjan tekijöihin kohdistama uhkailu (TS 2.5.) ja arvosteltiin Venäjän ja Balkanin sananvapaustilannetta (HS 3.5.). Samaan aikaan te annoitte ristiriitaisen kuvan sananvapauden kunnioituksesta Suomessa. Nettikeskustelut eivät tarvitse suursiivousta, vaan teidän ajatusmaailmanne.

Sananvapauden päivänä 3.5.2010
Piraattipuolueen hallitus
——–
Kuva Piratepadin käytöstä.
Tämä kirje kirjoitettiin Ruotsin piraattipuolueen ylläpitämällä reaaliaikaisella PiratePad-kirjoitusalustalla. Pitäisikö Ruotsin piraattipuolueen olla vastuussa kuvassa näkyvistä chat-osion kommenteista?