Alkava viisivuotiskausi ratkaisee vapauksiemme kohtalon

Tämä poliittisen piraattiliikkeen perustaja Rick Falkvingen kolumni julkaistiin alun perin vertaisverkkoasioihin keskittyvällä TorrentFreak-sivustolla:

Euroopan parlamentin vaalit ovat ovella. Äänestyksen alkuun on noin kuukausi aikaa, ja varsinaiset äänestyspäivät ovat 22.-25.5. Verkon vapautta puolustaneet aktivistit ja huolestuneet kansalaiset ovat saavuttaneet viiden viime vuoden aikana monia voittoja, mutta näyttää siltä, että ratkaisevat taistelut käydään seuraavan viiden vuoden aikana. Äänelläsi on väliä.

Euroopan parlamentin jäsenistä äänestettiin viimeksi kesäkuussa 2009. Vaalikausi on nyt lopuillaan, ja vaalit pidetään kuuden viikon kuluttua. Verkon vapautta puolustava liike on saanut ennennäkemätöntä menestystä ja pystynyt pitämään pimeyden voimat kahleissa kuluvana vaalikautena. Seuraavalla kaudella on pelkän pahan vastustamisen sijasta mahdollista kääntää muutoksen suunta ja saada aikaan parannuksia.

Kuten tiedätte, olen ensimmäisen, Ruotsin, piraattipuolueen perustaja. Ruotsin piraattipuolue menestyi vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa ja on sen kautta saanut paljon aikaan osana laajempaa vapausliikettä. Pysäytimme kolmesta poikki -lakien rantautumisen Eurooppaan. Monilta on tainnut jo unohtua, että oli olemassa aivan todellinen vaara siitä, että viihdeteollisuus olisi saanut oikeuden katkaista ihmisten nettiyhteyksiä pelkän sormella osoittelun perusteella. Myös ACTA-sopimuksen pysäyttämisessä oli tärkeää se, että meillä oli omat edustajamme parlamentissa. Verkkoneutraliteettia puolustava kantamme sai tärkeässä ensimmäisessä käsittelyssä juuri taakseen Euroopan parlamentin enemmistön. Onnistuimme myös saamaan merkittävää tukea radikaalille tekijänoikeusehdotukselle, joka muun muassa laillistaisi epäkaupallisen kopioinnin ja kieltäisi DRM-kopiosuojaukset. Tämä vain taustatiedoksi.

Viiden viime vuoden aikana vapausliikkeemme ja melkeinpä kokonainen sukupolvi on onnistunut pitämään pimeyden voimat aisoissa. Seuraavan viiden vuoden aikana meillä on mahdollisuus ottaa aloite omiin käsiimme ja oikeasti parantaa asioita sen sijaan että vain koetamme estää niiden menemisen huonompaan suuntaan. On mahdotonta korostaa liikaa tämän tilaisuuden tärkeyttä. Tilaisuuden hyödyntäminen riippuu kuitenkin siitä, että Euroopan parlamentissa on edustajia, jotka pystyvät olemaan yritysten lobbareita äänekkäämpiä.

Euroopan parlamentin jäsenen on itse asiassa aika helppo olla yrityslobbareita äänekkäämpi. Lobbareilla on valta silloin, ja vain silloin, kun parlamentin jäsenillä ei ole itsellään selkeää näkemystä käsiteltävästä asiasta. Kun parlamentissa on jäseniä, jotka pystyvät kuittaamaan lobbareiden paskapuheet paskapuheina, lobbareiden vaikutusvalta romahtaa nopeasti. Siksi europarlamentaarikoiksi on saatava ihmisiä, yksilöitä, jotka ymmärtävät näitä kysymyksiä ja osaavat pitää meteliä.

Seuraavan viiden vuoden aikana käsittelyyn tulee asioita, joiden kautta pääsemme liputtamaan vapauden puolesta. Euroopan parlamentissa on jo käsittelyssä verkkoneutraliteetin varmistava laki, jossa tehdään selväksi, että kaikki asiakkaat ovat tasa-arvoisia, eivätkä teleyritykset voi suosia yksittäisiä asiakkaita toisten kustannuksella. Tämä on ratkaisevan tärkeää. Kyse on siitä, haluammeko markkinoiden olevan oikeasti vapaita kaikille. Voitimme jo lain ensimmäisen käsittelyn, mutta lakia pallotellaan vielä edes takaisin eri EU-toimielinten välillä, joten asia ratkaistaan tulevalla vaalikaudella.

Verkkoneutraliteetista päätetään lopullisesti seuraavan viiden vuoden aikana.

Vieläkin tärkeämpää on se, että Euroopan Unionin koko tekijänoikeuslainsäädännön perusteet määritellään uusiksi tulevalla vaalikaudella. Aivan kirjaimellisesti kaikki mahdollisuudet ovat avoinna, ja monet yritysten edunvalvojat pyrkivät lyttäämään valinnan- ja sananvapauden. Olemme kuitenkin jo oppineet olemaan heitä äänekkäämpiä ja menestyksekkäämpiä. On todellakin mahdollista saada pitkäaikaisesti varmistettua sananvapauden, viestintäsalaisuuden ja perusoikeuksien toteutuminen verkossa, ja täysin selvästi osoittaa että nämä oikeudet ovat vahvempia kuin voimakkaan, mutta nykyaikana pohjimmiltaan tarpeettoman viihdeteollisuuden kopiointimonopolit.

Tiedostonjakaminen voidaan laillistaa ja kopiosuojaukset kieltää seuraavan viiden vuoden aikana.

Verkon tulevaisuudesta päätetään kuuden viikon kuluttua. Euroopan tapahtumat vaikuttavat muuhun maailmaan. Jos kulttuurin ja tiedon jakaminen laillistetaan Euroopassa, sitä ei voida missään muuallakaan täysin kieltää. Nykypäivän naurettavan tekijänoikeusjärjestelmän kumoamiseen riittää yhdenkin maan päätös. Kunhan tiedostonjakaminen laillistetaan, ja tosiaankin painotan sen olevan aivan mahdollista, vaatimukset kovemmista keinoista tekijänoikeuksien rikkojia vastaan valuvat tyhjiin.

En halua käyttää TorrentFreakin [kolumnin alkuperäinen julkaisupaikka] palstoja vain yritykseen saada lisää ääniä piraattipuolueille. Se olisi tämän arvokkaan palstatilan väärinkäyttöä, eikä siihen ole tarvettakaan kun kaikki muutenkin tietävät, että olen piraattiliikkeen perustaja, ja osaavat suhtautua teksteihini sitä kautta. Lähdin perustamaan piraattiliikettä siksi, että silloin oli, ja edelleenkin on, huutava pula poliitikoista, jotka antavat näille asioille riittävästi painoarvoa. Toisin sanoen, on huutava pula vaaleilla luottamustehtäviin valituista vapausaktivisteista, jotka ymmärtävät verkon tärkeyden.

Pyydänkin kaikkia Euroopassa asuvia äänestämään Euroopan parlamentin vaaleissa. Äänestä ehdokasta, joka ottaa nämä asiat tosissaan.

Ehdokkaan puoluetaustalla ei ole niin väliä. Kaikki samalla asialla olevat ihmiset toimivat joka tapauksessa yhteistyössä Euroopan parlamentissa, puolueesta riippumatta. Tarvitsemmekin parlamenttiin juuri yksilöitä, jotka ymmärtävät verkkoneutraliteetin, perusoikeuksien ja tekijänoikeusjärjestelmän uudistamisen päälle. Jos luet tätä, kuulut hyvin todennäköisesti siihen joukkoon, joka ymmärtää näiden asioiden olennaisen ja arkipäiväisen merkityksen yhteisessä tulevaisuudessamme.

Toukokuussa valta on käsissämme. Pyydän vain, että olet mukana päättämässä.

Käännös: Piraattipuolue. Tekstin ja suomennoksen lisenssi: CC-by-nc
Kuva: Carl Johan Rehbinder / Wikimedia Commons (CC-by-sa)

Mozart – Voron muotokuva

Monet nykyistä tekijänoikeusjärjestelmää ja levy-yhtiöitä puolustavat artistit eivät ilmeisesti ymmärrä, että muutoksia on aina tapahtunut musiikin esittämisen ja säveltämisen rintamalla. Yleensä hyvissä asemissa olevat henkilöt haluavat pitää kiinni kaikin keinoin erityisasemastaan, mutta usein myös merkittävät henkilöt ovat haistattaneet olemassa olevalle järjestelmälle paskat ja romuttaneet vanhat käsityksemme asioista.

Klassinen esimerkki tästä on Wolfgang Amadeus Mozart, joka oli ensimmäisiä vapaita säveltäjiä. Nykyinen tilanne on yhtä kieroutunut, kuin aikoinaan se, jonka Mozart koki turmelevan hänen herkkää ilmaisuaan ja rajoittavan merkittävästi hänen taiteellisia vapauksia itsenäisenä artistina.

Koska Mozartin aikana feodaaliherrat rahoittivat musiikin tekemisen, säveltäjät ja orkesteri olivat vailla suurtakaan sananvaltaa. Mitä kovempi pamppu, sitä arvostetumpi säveltäjä ja suurempi orkesteri. Vain kovimmilla riistäjillä oli varaa kokonaiseen sinfoniaorkesteriin.

Säveltäjä oli siis käytännössä monesti ruhtinaalle pelkkä hyödyke ja nokitteluväline, sillä tunnetumpi säveltäjä tallissa takasi suuremman suosion snobien keskuudessa. Musiikin esittäminen tapahtui käytännössä ainoastaan seurapiirieliitille, eivätkä he arvostelleet sitä usein musiikillisin perustein, vaan vaikuttimena olivat kyseisten piirien psykoottiset mielenliikkeet ja nopeasti vaihtuvat trendit. Säveltäjän vapauksia rajoitettiin, ja esimerkiksi oopperoiden librettoihin ei ollut suurtakaan vaikutusvaltaa, vaan aiheen teksti ja esityskieli annettiin herrojen toimesta.

Useiden vastoinkäymisten sekä uralla nousemiseen tarvittavan mielistelyn takia, musiikin tekeminen näihin lähtökohtiin ei enää kiinnostanut Mozartia. Hän päätti irrottautua tästä kuviosta ja ryhtyi vapaaksi säveltäjäksi. Vaikka Mozartin elämä päättyikin lopulta aika kurjissa oloissa emme voi kiistää hänen tekemisensä uhrauksien vaikutusta siihen, että artistit lopulta murtautuivat pois tästä järjestelmästä. Monet Mozartin merkittävistä teoksista on tehty aikana, jolloin hän toimi vapaana säveltäjänä.

Onneksi monet nykyajan mozartit, kuten Radiohead, ovat alkaneet tajuta mikä merkitys on artistin vapaudella ja pyrkineet pois ruhtinaiden ikeestä, kohti todellista vapautta. Teostojen ja levy-yhtiöiden ylivallasta irrottautuminen onkin nähdäkseni samanlainen kuoriutumisprosessi, jonka Mozart kävi aikoinaan läpi.

Meidän on muistettava, että tämä prosessi tähtää ennen kaikkea artistin ilmaisun vapauteen ja musiikin tuomiseen sitä rakastavien ihmisten saataville. Nykyajan salierit ovat tyytyväisiä tilanteeseen ja he vihaavat mozarteja, koska pelkäävät näiden tuoman vapauden uhkaavan toimeentuloaan ja asemaansa. He ovat kuitenkin pian muinaisjäänteitä ja heidät muistetaan katkerina valittajina, jotka olivat muutoksen tiellä.

Mozartin elämästä kiinnostuneet voivat lukea lisää kirjasta Mozart – Neron muotokuva.

Hallituksen esityksen virheelliset oletukset vesittävät johtopäätökset

Kirjoittaja on Effi ry:n jäsen ja opiskelee tietotekniikkaa Aalto-yliopistossa. Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia henkilökohtaisia kantojaan, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Hallituksen tuore esitys ISP-varoituskirjeiden lähettämisestä on karua luettavaa. Mikäli esitystä on uskominen, on EU kriisissä tekijänoikeusongelmien kanssa seuraavien viiden tai kymmenen vuoden aikana. Esityksen yleisperustelujen mukaan euroalueelta katosi jo vuonna 2008 kymmenen miljardia rahaa ja 180 000 työpaikkaa tekijänoikeusrikkomusten johdosta. Päättäjiä johdetaan tällä johdannolla harhaan.

Luvut on otettu tutkimuksesta, joka on levy- ja elokuvateollisuuden eturyhmän tilaama. Tutkimuksen tekijä, TERA Consultants kertoo sivuillaan toimenkuvastaan seuraavaa: ”To promote corporate lobbying, TERA Consultants writes specific and general reports, for a targeted or general audience.” Konsulttifirma siis avoimesti laulaa niiden lauluja, joiden leipää syö.

Tutkimuksessa ei sentään käytetä vanhaa ”yksi lataus on yksi menetetty myynti” -laskutapaa. Sen sijaan ihmisiltä on kysytty, kuinka todennäköisesti nämä katsoisivat lataamansa leffan teatterissa, vuokraisivat sen tai ostaisivat omakseen. Lähestymistapa on sinänsä pätevä ja antaisi parempia arvioita, ellei jatko-oletuksena tehtäisi, että yksi lataus on pois kaikista kategorioista. Yksi netistä ladattu leffa maksaa laskukaavan mukaan murto-osan leffalipusta, leffavuokrasta ja leffamyynnistä, eikä suinkaan vain yhdestä. Tilastotieteilijä sanoisi, että elokuvissakäynti, vuokraus ja osto on oletettu toisistaan riippumattomiksi, mitä ne eivät missään tapauksessa ole. Tämä aiheuttaa tilastollisen harhan, joka nostaa arviota tilaajan (eli tekijänoikeusteollisuuden) toivomaan suuntaan.

Menetettyjä työpaikkoja arvioitaessa lähdetään siitä, että liikevaihto per työntekijä on vakio. Tämän jälkeen otetaan aiemmin kelvottomaksi oletettu paisuteltu arvio ”puuttuvasta” liiketoiminnasta ja sanotaan, että jokainen menetetty euro vähentää työpaikkoja. Malli on viallinen useammastakin syystä: ensinnäkin liikevaihdon lisääntyminen lisää voittoja, ei työpaikkoja. Yhtiöt pyrkivät minimoimaan kustannuksiaan ja maksimoimaan voittojaan, eivät työllistämään. Toisekseen oletus siitä, että kaikki kuviteltu raha on pois markkinoilta, on virheellinen. Se menee jonnekin muualle talouteen. Eivät piraatit istu rahakirstun päällä räkäisesti nauraen. Kolmanneksi ja suurimmaksi, oletus siitä, että jokainen piratoitu tuote on pois EU:n viihdeteollisuudelta on virheellinen. Ainakin Suomessa katsotaan varsin paljon Hollywood-viihdettä ja käytetään Yhdysvalloissa tehtyjä ohjelmistoja. Windowsin ostaminen lisää luovan alan työpaikkoja siellä, missä Windowsia tehdään, ei siellä missä se ostetaan. Toki kaupan alan työpaikkoja syntyy Suomeenkin, mutta niitä ei tutkimuksessa arvioitukaan.

Päättäjämme ovat vain niin viisaita ja valistuneita kuin heille tietoa tiivistävät tahot. On mielestäni kestämätöntä, että hallituksen esityksessä kritiikittä lainataan etujärjestön maksamaa, selkeästi puolueellista tutkimusta. Ministeriön tehtävä on tuottaa mahdollisimman objektiivinen esitys säädettävän lain vaikutteista ja tarpeesta. Missä on suomalaisten virkamiesten omanarvontunto ja puolueettomuus?

DRM olisi estänyt indiepelipaketin menestyksen! KATSO KUVAT!

Menneellä viikolla indiepelipaja Wolfire Games järjesti tuttujen indiepelikehittäjien kanssa tarjouksen josta oli hankala kieltäytyä. He tarjosivat yhdessä viikon ajan viittä peliä, joista sai maksaa aivan mitä vain haluaa ja minkä näkee sopivaksi hinnaksi. Myöhemmin pakettiin lahjoitettiin kuudeskin peli.

Tämä paketti oli monella tavalla ainutlaatuinen. Ensinnäkin siihen otettiin vain pelejä, jotka toimivat sekä Windows-, Linux-, että OS X -käyttöjärjestelmissä, toisaalta taas peleissä ei ollut minkäänlaista kopiointisuojausta (DRM).

Pakettiin oli laitettu lisäksi kaksi hyväntekeväisyyskohdetta, EFF ja Child’s Play. Rahojen jaon sai maksaja valita itse. Oletusjakona oli 1/7 kaikille viidelle pelintekijälle ja molempiin hyväntekeväisyyksiin. Jaon sai kuitenkin päättää itse varsin monipuolisesti, kuitenkaan yksilöimättä kehittäjiä.

Olin #wolfire-irkkikanavalla, jossa jännitettiin kovasti lopullista rahasummaa. Vaikka ostajat eivät aina jostain syystä saaneetkaan sähköpostia, tai usein viesti meni roskapostilaatikkoon, asiakaspalvelu oli kohdallaan ja Wolfire-tiimi avusti henkilökohtaisesti tarvittaessa. Jännäämisen syynä oli se, että Wolfire oli mennyt tekemään muutamia sopimuksia. He olivat muun muassa sopineet, että mikäli paketti saa kokoon miljoona dollaria, pelien Gish, Lugaru, ja Penumbra Overture kehittäjät julkaisevat niiden lähdekoodit.

Viimeisenä päivänä tilanne näytti varsin kehnolta, mutta loppua kohden vauhti yltyi, ja lahjoitus joka rikkoi miljoonan dollarin rajan, oli suuruudeltaan 3333,33 $. Aikaakin jäi vielä noin tunti. Lopullinen summa oli miljoona ja kaksikymmentäkolmetuhatta dollaria kun aika viimein loppui. Rahat menivät yllättävän tasan, molempien hyväntekeväisyyksien saadessa aavistuksen enemmän kuin oman seitsemäsosansa.

Wolfire epäonnistui hieman tiedottamisessa, sillä lähdekoodisopimusta ei markkinoitu käytännössä ollenkaan. Siitä kerrottiin ainoastaan paketin mainosvideolla esiintyvässä paketin nettisivujen vanhemmassa versiossa, mikä aiheutti paljon epäilystä sopimuksen olemassaolosta. Huhuttiin, että kehittäjät olisivat myöntäneet irkissä sopimuksen olemassaolon, mutta nämä välttelivät kysymystä, mikä lähinnä pahensi tilannetta. Vasta melko viime hetkillä eräs kehittäjä totesi, että vaikka paketti ei aivan miljoonaa saisikaan, se ei todennäköisesti estäisi koodin avausta.

Samainen kehittäjä valaisi jälkeenpäin asiaa pahoitellen. Hän oli todennut tiimilleen, että paketti tuskin saa kasaan läheskään miljoonaa. Niinpä he poistivat sekä sivustolta, että videon lopusta maininnan sopimuksesta, mutta videolle jätettiin kuitenkin edellämainittu kohtaus. Sopimusta oli kuitenkin jo mainostettu, joten Wolfire-tiimi valmisteli koodin avausta vielä viime hetkillä, kun alkoi näyttää, että he voivat joutua lunastamaan lupauksensa.

Jälkeenpäin todettiin, että mikäli lähdekoodin avaamista olisi mainostettu kunnolla, paketti todennäköisesti olisi kerännyt miljoonan paljon aiemmin. Koodi kuitenkin avattiin ja yllättäen myös Aquaria-pelin lähdekoodi sisältyi kauppaan. Yhteisö teki useita parannuksia ensimmäiseen avattuun peliin jo ”nollapäivänä”. Koska väki ei tiennyt lähdekoodin avaamisesta, ja menestyksen juhlistamiseksi, tarjousta päätettiin jatkaa vielä neljällä päivällä. Tällä hetkellä rahaa on kerätty yhteensä noin 1,2 miljoonaa dollaria, ja aikaa on jäljellä vielä yli kaksi päivää.

Paketin saama mediahuomio on hieman kyseenalaista. Wolfire kertoi varsin tarkkoja tilastoja paketista, ja useat sivustot kiinnittivät paljon huomiota siihen, että Wolfire kertoi ”piratismiprosentin” olevan 25% luokkaa. Kuinka kamalia ihmisiä nuo piraatit ovat, kun eivät kehtaa dollarin sadasosaa maksaa kuudesta pelistä! Edomen kanta asiaan on ”Varastetun tavaran ihanaa, koskematonta tuoksua ei näemmä voita mikään.”

Se, mitä nämä artikkelit eivät huomioi ollenkaan, on Wolfiren kanta asiaan. Mitä Wolfire aikookaan tehdä ehkäistäkseen piratismia? ”Emme juuri mitään… Jatkamme loistavien pelien tekemistä, annamme hyvää asiakaspalvelua ja pidämme hauskaa, se todellakin näyttää toimivan!”

Wolfiren Jeff jatkaa kopiosuojauksesta: ”Kun harkitaan minkäänlaista kopiosuojausta, täytyy kysyä itseltään: ’Kuinka monen maksavan asiakkaan elämää on oikein hankaloittaa piratismin vähentämiseksi?’ Vastauksen pitäisi olla, ettei ensimmäisenkään.” He kuitenkin toteavat lopuksi, että ”jos aiotte kopioida pelit maksamatta, olkaa hyvät ja käyttäkää BitTorrenttia, ettette kuluttaisi kaistaamme. Lisäksi, vaikka lataattekin pelejämme maksutta, pyydämme teitä kertomaan ystävillenne paketista. Kertokaa siitä Facebookissa tai Twitterissä, tai mainitkaa siitä edes jollekulle kun juttelette. Se ainakin onnistuu ilman luottokorttia.” Myöskään Piraattipuolueen mielestä ”tiedostonjakamista ei tule rajoittaa, eikä siitä pidä rangaista…”

Minun kantani DRM-suojaukseen on sama kuin Wolfirellä. Mikäli suojauksesta on käyttäjälle minkäännäköistä haittaa, on itse suojaus haitallinen. Wolfire ei todellakaan kärsi piratismista. Myöskään tämä pelipaketti ei ole epäonnistunut; ei olisi, vaikka piratismiluvut olisivat paljon suuremmatkin. Merkityksellistä onkin, että rahaa tuli paljon enemmän kuin mitä kehittäjät saattoivat uskoa, eikä suinkaan se, että muutama ilkeä piraatti on saanut jotain maksamatta siitä. Humble Indie Bundle oli menestys, katsoo sitä millä tahansa järkevällä mittarilla hyvänsä.

Kysyisinkin, olisiko se puuttuva 25% ostanut kopiosuojatun paketin? Epäilen vahvasti, sillä yksi paketin kiinnostavimmista piirteistä oli juuri DRM:n puute. Sen lisäksi, että DRM olisi epäilemättä ajanut muita ostajia pois, se olisi heikentänyt kaikkien ostajien kokemusta. Keskustelupalstoilla mainitaan ostajia motivoivien tekijöiden olleen kopiosuojaamattomuus, tuki Linuxille ja OS X:lle ja lähdekoodin avaaminen, joskaan viimeisestä ei juuri kukaan tiennyt etukäteen. Kehtaan näin ollen väittää, että DRM olisi helposti estänyt paketin menestyksen.

Wolfire on tunnettu DRM-vastaisesta kannastaan ja pitää kopiosuojausta haitallisena ja turhana.

Vuonna 2030

Se tapahtui lopulta; viimeinen valtio on ilmoittanut luopuvansa tekijänoikeuksista ja patenttijärjestelmästä. Liberian päätös ei ollut yllätys kenellekään, koska oli vain ajan kysymys milloin vanhanaikaisesta informaatiomonopolin käsitteestä päästiin eroon. Lailla ei ollut mitään käytännön vaikutusta yli kymmeneen vuoteen, mutta se oli tärkeä periaatteellinen voitto Liberian piraattipuolueelle.

Sisällön kopioinnin rajoittaminen nähdään huonotapaisena toimintana, ja vaikka joku yritys sitä välillä yrittääkin digitaalisella rajoitusten hallinnalla, estot ohitetaan nopeasti. Tuotantoyhtiötä myös boikotoidaan jättämällä klikkaamatta mikromaksupainiketta.

Tekijät saavat palkkansa lähinnä lahjoitusten, mikromaksujen (jotka ovat äärimmäisen suosittuja) ja fanituotteiden avulla. Harrastelijat tekevät valtaosan sisällöstä ja sitä tehdään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vapautuneiden sisältöpalveluiden ansiosta jokainen ihminen saa äänensä kuuluville. Teollisuuden automatisoinnin viedessä työpaikkoja on mediateollisuus nopeiten kasvava ala, ja perustulon ansiosta sisällön tuottaminen on huoletonta jokaiselle. Remix-kulttuuri on suosittua, ja suurin osa teoksista pohjautuu muihin teoksiin.

Patenttien luopumisen ansiosta teknologian kehitys vain nopeutui, ja vapaisiin ohjelmistoihin saatiin lopulta kaikki ominaisuudet laillisiksi. Yhä kasvava patenttiviidakko oli tehnyt vapaat ohjelmistot suurelta osin laittomiksi, ja niitä pitikin jakaa anonyymissä Freenetissä. Tämän kaltaiset palvelut myös osoittivat sensuurilistat tehottomiksi, ja valtiot päätyivät poistamaan rajoitukset sananvapauteen.

Sisältöä ei ainoastaan tehdä valtavasti enemmän, se on myös vapaampaa. GNU/Linux on selvästi suosituin käyttöjärjestelmä, ja suljettuja käyttöjärjestelmiä käytetään lähinnä teollisuudessa erikoistarkoituksiin. Suljetut ohjelmistot ovat muutenkin harvinaisia eikä niille ole edes kysyntää. Ohjelmistoyritykset saavat tulonsa ohjelmistotuen ja räätälöinnin avulla.

Yksityisyydestä on alettu vapaaehtoisesti luopua yhteisöpalveluiden avulla, mutta kansalaisten yksityisyydensuoja on silti vahva. Googlen tietokannat ovat äärimmäisen laajat, ja ihmiset voivat hakea esimerkiksi geenejä genomitietokannasta. Jokainen henkilöllisyyksiä koskeva palvelu on kuitenkin vapaaehtoinen, ja ihmisten pitää käydä erikseen hyväksymässä tietojen käyttö palveluissa.

Kansalaisilla on enemmän valtaa kuin koskaan aikaisemmin. Valtiot tekevät lakia valmisteltaessa usein mielipidemittauksia, joihin vastaaminen onnistuu helposti kotikoneelta. Äänestys tapahtuu kuitenkin perinteisellä tavalla, koska sähköisestä äänestyksestä luovuttiin Yhdysvaltojen äänestysskandaalin jälkeen. Toinen presidenttiehdokkaista oli palkannut ohjelmoijan sabotoimaan vaalikoneet, ja miljoonat äänet väärennettiin.

Yllä esitetty tulevaisuudenkuva on kuitenkin vain yksi mahdollisuus, eikä edes se todennäköisin. Politiikassa oleva trendi on oikeasti vastakkaiseen suuntaan; vähemmän yksityisyyttä, enemmän tekijänoikeuksia sekä vähemmän vapautta nauttia sisällöstä. Vaikka teknologinen kehitys puoltaa immateriaalioikeuksista luopumista, ei sen varaan saa jättäytyä. Internet on vielä vapaa, mutta ei välttämättä ikuisesti.

Kirjoittaja on Piraattipuolueen jäsen.

Vieraskirjoituksia julkaistaan epäsäännöllisin väliajoin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistosta. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.

Informaation epävapaus

Jari Lehtisen vieraskirjoitus, julkaistu 29.1.2010.

”Todellinen yhteiskunnallinen ja kulttuurinen ongelma on oikeus informaatioon. Sillä  kysymyksellä ei ole koskaan ollut yhtymäkohtia tekijänoikeuteen. Poliittisen  järjestelmämme ytimessä oleva oikeus tiedon saamiseen ja mielipiteen ilmaisemiseen  (sananvapaus) ei näytä toimivan.”

— dosentti Jukka Kemppinen omassa blogissaan 21.12.2009

(Harri Kivistö lausuu): ”Tämä kuvastaa varsin osuvasti nykyistä suuntaa, jossa väärät  tuntemukset ja asenteetkin ovat pian kriminalisoitavia”.

”Mikähän tällainen suunta on? En  ole havainnut.”

— nimimerkki Nimimerkin takaa Piraattipuolueen blogissa 20.1.2010

”Missä tässä on oikein kysymys? Tuskin kukaan näin vahvasti ajaa oikeuttaan  sananvapauteen? Eihän kukaan esim. raivostu leffojen ikärajoista. Onko sananvapaus joku  keppihevonen, jolla ajetaan vapautta johonkin muuhun, esim. nettipiratismiin?”

– kaupunginvaltuutettu Kaisa Rastimo Uuden Suomen blogissa 20.12.2008

Kolme sitaattia samasta aiheesta, kolme eri katsantokantaa. Hahmottelen seuraavassa  neljännen.

Jos perustavaksi ajatukseksi, yhteiskuntarakennelman loukkaamattomaksi peruspilariksi, ei otettaisi nykyään niin muodikasta ihmisten suojelua kaikelta mahdolliselta kuviteltavissa  olevalta mielipahalta, vaan sellainen verrattomasti tärkeämpi ikivanha uutuus kuin informaation vapaus, niin monet nimimerkkikirjoittajan ja Kaisa Rastimon kysymykset saisivat heti vastauksensa.

Tietenkään informaatio ei voi koskaan olla täysin vapaata. Laissa on monia hyviä esimerkkejä tapauksista, joissa informaation julkistamisen rankaiseminen on perusteltua, kuten valtio- ja sotilassalaisuudet. Yrityssalaisuuksista, kunnian suojasta ja ikärajoista on olemassa vanhoja ja etenkin uusia säädöksiä, joissa on tunnetut ongelmansa, joiden ratkominen luo kymmenen uutta.

Itselläni ei ole sananvapauskysymyksissä kuin yksi ainoa toivomus: olisi hauskaa, jos perustuslakia kunnioitettaisiin. Nykyään se on liikaa pyydetty.

Pyydän blogistien huomiota. Näin vuosikymmenen taitteessa on paikallaan luoda pikainen katsaus päättyvän vuosikymmenen tähtihetkiin. On syytä huomauttaa, että suomalainen yhteiskunnallinen todellisuus ei ole näin huono. Se on vielä huonompi, sillä luettelossa on runsaasti puutteita.

2003: Dragon Ball -sarjakuvaa vaaditaan Suomen tasavallan eduskunnassa pois myynnistä, koska iltapäivälehtipsykologi Raisa Cacciatore pitää sitä pedofiliana. [1, 2, 3]

2004: Lex Karpela ja ”mustaa valkoisella”. Sittemmin muutaman vuoden sisällä lähes kokonaan käytöstä poistuneiden DRM-suojausten purkaminen tulee lainvastaiseksi. [4]

2004: Venäjän suurlähettiläs ihmettelee kansanedustajien aamukahvilla, miksi Suomessa toimii tsetseenikapinallisten tiedotusväylä, verkkopalvelin kavkazcenter. Palvelin suljetaan Suomessa ja siirretään Ruotsiin. [5]

2005: Ville Ranta piirtää Muhammed-sarjakuvana tunnetun työn, jossa hän kritisoi eurooppalaista ajattelua ja Suomen hallitusta. Skandaali. Seuraavaksi hän piirtää sarjakuvan sarjakuvakohun vaiheista. Se sensuroidaan journalismikritiikin vuosikirjasta(!). [6]

2005: Kulttuuriministeri Tanja Karpela ryhtyy suosittelemaan kouluihin ja kirjastoihin nettifilttereitä. Mm. Vantaan kaupunki luopuu niiden käytöstä. ”Kirjasto on sananvapauden pyhä paikka, josta pitää olla esteetön pääsy kaikkialle” puki asian sanoiksi Vantaan kirjastotoimenjohtaja Seija Köppä. [7]

2006: Laki lapsipornografian leviämisen estotoimista. Pian osoittautuu, että KRP:n nettiosoitteiden estolista on salainen, eikä sille joutuneen sivun ylläpitäjällä ole valitusoikeutta virheistä tai epäkohdista. Kiellettyjen osoitteiden joukkoon sisältyy huvittavia tapauksia ja myös estolistaa kritisoiva sivu. ”Olemme siis luoneet ennakkosensuurimekanismin, jolla ei ole minkäänlaista laillisuusvalvontaa tai valitusmekanismia” kirjoittaa kansanedustaja Jyrki J. Kasvi. [8]

2006: Uutiskevennys: Sisäministeriön tarmokas virkamies Jouni Laiho haluaa kieltää tv:n puhelinvisailut. [9]

2008: Pasi Viheraho soittaa nettiradiolähetyksessä KRP:n Lars Henrikssonille. ”Google on selain”. [10]

2008: Lex Nokia ja Suvi Linden riisumassa ihmisiä alasti. [11]

2008: Julkisen Sanan Neuvoston nyttemmin eronnut puheenjohtaja Pekka Hyvärinen esittää, että nettikeskustelussa ei saisi käyttää nimimerkkiä. [12]

2008: Helsingin hovioikeuden päätöksellä dvd-levyjen katsominen linux-koneilla tulee tosiasiallisesti laittomaksi, koska siinä käytetty purkutekniikka on oikeuden mielestä vuoden 2004 tekijänoikeuslailla kriminalisoitua tehokkaan suojauksen kiertämistä. [13]

2008: Oikeusministeri Tuija Brax ei usko, että sähköisessä äänestyksessä voisi hävitä ääniä. Kunnallisvaalit uusitaan, koska sähköisessä äänestyksessä 232 ääntä jäi rekisteröimättä. [14]

2009: Kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-Aho tuomitaan nettikirjoittelustaan oikeudessa. Rikosnimike: Uskonrauhan rikkominen. Tuomiolauselmassa todetaan: ”Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa”. [15]

2009: Ruotsin kuningaskunnan tiedustelu saa lailliset valtuudet ryhtyä seuraamaan kaikkea valtakunnan läpi kulkevaa tietoliikennettä, myös suomalaista Ruotsin kautta kulkevaa liikennettä. Suomi vastaa turvaamalla kansalaistensa yksityisyydensuojan tarmokkailla toimenpiteillä: Viestintävirasto julkaisee teleoperaattoreille suunnatun varoituksen, jossa muistutetaan, että näillä on sähköisen viestinnän tietosuojalain mukainen velvollisuus ilmoittaa asiakkailleen ja virastolle itselleen palveluihinsa kohdistuvista tietoturvauhkista. [16]

2010: Oikeusministeriön esitys rasistisista rikoksista. Työryhmä esittää, että nettisivun linkin avaaminen on rangaistavaa. Työryhmän Ilari Hannula selittää perään, että asiassa on valitettava väärinkäsitys. ”Kysymys on tietenkin linkin perustamisesta, eikä siitä, että joku ryhtyy lukemaan eli avaa sivun.” Hannula ei ryhdy selittämään, mitä tarkoittaa linkin ”perustaminen” tai tarkoittaako hän sillä nettisivun julkaisemista. [17]

Mutta millään tällä ei ole todellista merkitystä, sillä maassamme on ilmennyt fasismia:

2006: Lordi voittaa euroviisut. Voittajan kohtelusta suivaantuneet fanit kääntävät telineissä Seitsemän Päivää -lehtiä ylösalaisin. Kansanedustaja Tuulikki Ukkola paheksuu pontevasti nuorten käytöstä, jota hän vertaa kolumnissaan fasismiin. [18]

Kerrassaan erinomaista. Seuraava kysymys: Mitä aineksia edellälueteltu tarjoaa sille, että olisi aihetta luottaa sekunninkaan vertaa viestimien, viranomaisten, virkamiesten, tai poliitikkojen harkintakykyyn ja/tai toimiin? Mitkä kuvatut 00-luvun tapahtumat olisivat omiaan palauttamaan luottamusta siihen, että perustuslain 12. ja 16. pykälä olisivat yhä voimassa? (Lyhyesti 12§: oikeus lähettää ja ottaa vastaan viestejä eli sananvapaus, 16§: Tieteen ja taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu.)

Suurenmoisten ja hyvien asioiden markkinointi on ainakin pettänyt pahemman kerran. Silloin kun näitä lakivyöryjä ja ehdotuksia on yleensä vaivauduttu puolustamaan millään tavalla, argumentti on ollut joko ”EU sanoo” tai ”laki sanoo”. Edellinen perustelu ei ota ollenkaan huomioon kansallisten hallitusten liikkumavaraa – jota muissa maissa kumma kyllä on ollut mahdollista käyttää hyväksi – ja jälkimmäinen on tautologiaa.

Mutta se sopii mainiosti, jos haluaa käsitellä asioita mahdollisimman vähällä vaivalla. Missään asiassa maamme hallinto ei ole nähnyt niin suurta vaivaa kuin pyrkimyksissään päästä mahdollisimman vähällä vaivalla.

Meillä on syyttäjiä, viranomaisia ja asiamiehiä joka lähtöön, mutta ei yhtäkään sellaista oikeusasiamiestä, joka valtionhallinnossa virkansa puolesta keskittyisi demokratian ydinkysymykseen, puolustamaan kansalaisten oikeuksia informaatioon, viestintään ja mielipiteenvaihtoon. Esimerkiksi sähköpostiviestinnän luottamuksellisuus nimenomaan EI kuulu tietosuojavaltuutetun toimialaan. Kenelle sitten kuuluu, sopii kysyä. Varmaan siksi tietosuojavaltuutettu ottaa kantaa sellaisiin epäkohtiin kuin ammatin mainitsemiseen rekistereissä. Ehkä jonakin päivänä hän tutustuu puhelinluetteloon. Siellä on mainittu aika monta ammattia.

Haluaisinpa nähdä edes kerran elämäni aikana tällaisia otsikoita: ”Kirjastojen uusi kampanja: Lue kiellettyjä kirjoja”, ”Kansalaiskeskustelun suitsiminen vastatuulessa ­poliitikot eivät innostu mielipiteenvaihdon rajoituksista”, ”Suomalaisten yksityisyydensuoja vaarassa, Suomi jätti Ruotsille nootin”.

Englannissa keskustellaan paraikaa kiivaasti näistä asioista. Entinen MI5:n päällikkö Stella Rimington on varoittanut, että hallitukset käyttävät hyväksi terrorismin pelkoa murentaakseen kansalaisoikeuksia, jolloin vaarana on poliisivaltio. Melkoista puhetta Britannian tiedustelun johtajalta. Kun kansalaiset Suomessa yrittävät sanoa samaa, se saa poliitikot ihmettelemään, mistä on kysymys ja miten kummassa jotkut viitsivätkin välittää asioista jotka heille kuuluvat. [18]

Olennaista on, että kansalaisyhteiskunta on liian arvokas asia kansalaisten käsiin annettavaksi. Olemme edelleen hallintoalamaisia, joita on kuritettava ja nuhdeltava. Ei vallitse luottamusta siihen, että ymmärtäisimme itse lukemaamme ja pystyisimme käsittelemään sitä kriittisesti. Informaation arviointi on ulkoistettu vaivojamme säästääksemme viranomaisille.

Mitä siis tapahtuu, kun minä nimenomaan en halua säästää vaivojani, vaan seurata kaikkien puolien näkökantoja, kuten valppaan kansalaisen pitäisikin? Sellaista mahdollisuutta ei tunnusteta, eikä sitä haluta edistää.

Kuitenkin jopa Suomen tasavallan ratifioima YK:n lasten oikeuksien sopimus sanoo pykälässä 13 että ”Lapsella on oikeus ilmaista vapaasti mielipiteensä. Tämä oikeus sisältää vapauden hakea, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia yli rajojen suullisessa, kirjallisessa, painetussa, taiteen tai missä tahansa muussa lapsen valitsemassa muodossa.” Tämä on vahvistettu perussääntö. Tyypillisiä hyväksyttyjä poikkeuksia ovat ikärajoitukset.

Voitteko kuvitella? Kaikenlaisia tietoja, missä tahansa valitsemassaan muodossa. Jos tämä pitää yhä paikkansa, siinä tapauksessa nettikansalaisella saattaisi olla enemmän oikeuksia, jos häntä kohdeltaisiin lainsäädännössä lapsena. Kuinkahan tämä asia saataisiin järjestettyä?

Viikko sitten Italiassa esiteltiin maan oma versio EU:n säännöksestä, joka Suomessa on tuomassa viharikoksen käsitteen lainsäädäntöön. Italian versiossa määrätään mm. että omia videoita ei saa saattaa julki ilman hallituksen hyväksyntää. Kärjistetysti: jos videollasi sanot jotakin, mistä Musso— Berlusconi ei ehkä pidä, rikot lakia. Jostain kumman syystä hanke on herättänyt Italiassa arvostelua. [19]

Suomessa ei tarvita sentään hallituksen hyväksyntää. Meillä riittää, että maksaa elokuvatarkastamon tarkastusmaksun, luokkaa 800 euroa vuosi. Amatöörifilmin budjetti on monesti tarkastusmaksun murto-osa. Tämäkin on uusi 2000-luvun laki ja verrattoman typerä sellainen.

Mikä, jos mikään, estäisi sen, että huonoon tai valheelliseen informaatioon ei voisi vastata paremmalla informaatiolla? Sekö, että siitä olisi vaivaa, joutuisi kenties jopa nostamaan ahterinsa tuolilta ja tekemään oikeasti jotakin asioiden eteen, sen sijaan että kuittaisi asian kieltämällä suunvuoron niiltä, joiden naama on vino? Rasismin juuriminen fasismilla on kuin parantaisi syöpää giljotiinilla.

Milloin ja miten suunta kääntyisi, tai edes pysähtyisi? Mikä riittää? Mikä koskaan voisi riittää? Mikä seuraavaksi kriminalisoidaan? Huono maku kenties?

Ennen suomalainen ongelma oli Management by Perkele. Tänä päivänä se on Management by Image. Ei mitään väliä, millainen todellisuus on, kunhan se näyttää paperilla hyvältä.

Ei näytä hyvältä.

Kirjoittaja on nuortenlehden päätoimittaja, joka mainostaa mielellään inhoavansa demokraattisesti ja tasa-arvoisesti kaikkia puolueita ja jokaista poliitikkoa. Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia henkilökohtaisia kantojaan, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Vieraskirjoituksia julkaistaan epäsäännöllisin väliajoin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistoista. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.

Pienlevy-yhtiöt ja Teosto

Vieraskirjoittajana Iiro Karlström, Target Media Records

Aloitin Teoston toiminnan tarkkailun verrattain nuorella iällä ja perusluonteestani johtuen, se oli alusta lähtien skeptinen. Silmäni aukenivat todella, kun aloitin oman levy-yhtiöni perustamisprosessin. Muutaman kyselykierroksen jälkeen verovirastossa, puhelimeeni alkoi tulla kummia puheluita Teostolta. He kertoivat tukevansa minua hankkeessani ja kertoivat miten he toisivat yritykselleni rahaa, kunhan vain ilmoittautuisin jäseneksi ja maksaisin vuosimaksua. Kerroin ettei minulla ole mitään aikomusta tuoda heille penniäkään, koska heidän toimensa sulkivat ainoan mahdollisen vapaan levityskanavan pienlevy-yhtiöille Suomessa, nettiradiot. Vastaukseni sain puhelimen tuuttausta. Myöhemmin etsiessäni yritykseni alaisille CD:eille monistusfirmaa, törmäsin seuraavaan Teoston iskuun. Yksikään firma ei ala Suomessa painamaan (ainakaan minulle) yli sadan kappaleen eriä, jos en ole Teoston jäsen.

1.4.2009 Teosto julkisti vuoden 2008 tulokset. Teosto keräsi ko. vuonna 39 miljoonaa euroa. Teosto kertoo myös, että 36 miljoonaa ko. rahasta menee laulujen esittäjille, tekijöille yms. Onko kukaan miettinyt mihin välistä vedetty 3 miljoonaa katoaa? Ei yhden pienen hallintoyksikön luulisi imevän noin paljoa rahaa. Montako ihmistä Teosto oikeastaan edes työllistää? Eikö tuo puuttuva 3 miljoonaa euroa lämmittäisi paljon enemmän artistien ja lauluntekijöiden taskuissa, kuin hallintoyksikön pyörittäjien taskuissa? Luultavasti useampi ihminen ostaisi levyjä, mikäli hän tietäisi sen menevän artisteille.

Jo vuosia ovat suuret, monikansalliset levy-yhtiöt, sekä niiden muodostama RIAA kertoneet uhkanäkymistä joissa kaiken musiikin ja musiikkiteollisuuden tuhoaa piratismi. Tänä päivänä, n. kymmenen vuotta Napsterin kultavuosien jälkeen, pienet levykaupat ja indie levy-yhtiöt pitävät puolensa, sekä kaikki suuret levy-yhtiöt ovat pystyssä. Miten tämä on mahdollista? Uhkana olleet piratismin muodot, eivät hävinneet, ne kasvoivat. Tänä päivänä lähes jokaiselta tietokoneelta löytyy KaZaa, utorrent, DC++, BitComet tai jokin muu vastaava vertaisverkko. Minun näkemykseni mukaan tämä on oikeasti, sitä paljon puhuttua vapaata markkinataloutta. Kuten joku sanoikin eräällä keskustelupalstalla ” Vapailla markkinoilla hinnan pitää määräytyä kysynnän mukaan eikä minkään Teoston sanelemana”. Ihmiset saavat ladata ilmaiseksi mitä haluavat ja mikäli he pitävät musiikista, toivon mukaan he ostavat audion, jossain muodossa.

Jos joku miettii tämän blogin mahdollista pointtia, voitte lopettaa. En hae tällä kirjoituksella mitään erityistä takaa, vaan halusin vain tuoda ilmi oman näkemykseni Teoston lukuisista epäkohdista. Vaikka kirjoitinkin tätä tekstiä pitkään, olen täysin varma, että olen unohtanut lukuisia epäkohtia. Olkoon se osoituksena niiden monilukuisuudesta. Teosto on yhä minun silmissäni se jokaisen tuntema ihminen koulusta. Se vastenmielisen oloinen, ylimielinen, lellitty lapsi. Se joka, kiusasi kaikkia näyttämättä ikinä mitään inhimillisyyden merkkiä. Minun silmissäni Teosto on vain loinen, joka tahtoo sinnitellä muiden meriittien tuotoilla. Jopa mafiaveljekset jäävät kakkoseksi Teoston rinnalla. Mafia ottaa suojelurahaa vastaan, mutta Teosto sortaa jopa omiaan.

PS. Ilmeisesti hallintoyksikön tienaamat 3 miljoonaa euroa, eivät ole tarpeeksi. Teosto nimittäin näyttää harkitsevan myös jonkin sortin laajakaistamaksua.

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=35766

Iiro Karlström,
Target Media Records

Iiro Karlström on Target Media Records edustaja joka tuli tarjoamaan Piraattipuolueelle yhteistyötä nyt myös verkkokauppaamme ilmestyneen Against The Teosto -levyn tiimoilta. Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia henkilökohtaisia kantojaan, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Vieraskirjoituksia julkaistaan epäsäännöllisin väliajoin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistoista. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.

Tekijänoikeuslait uhkaavat vapauttamme verkossa

Elvis Presley Wikipedia-hakuna tuottaa runsaasti tekstiä ja muutamia yleiseen levitykseen hyväksyttyjä kuvia. Wikipediassa ei ole tekijänoikeusrajoitusten takia musiikkia eikä videomateriaalia. Yhteisenä pitämämme kulttuuriperintö ei olekaan yhteistä.

Yhä useammat lisäävät MySpace- ja YouTube-sivustoille omia musiikki- ja videotuotoksiaan kaikkien nautittaviksi, kunnes ne poistetaan suurten elokuva- ja levy-yhtiöiden vaatimuksesta. Teknologia luo uusia mahdollisuuksia, tekijänoikeuslait tukahduttavat ne.

Tästä ei pitäisi olla kyse. Tekijänoikeuslakien tarkoitus on kannustaa luovuutta, eikä rajoittaa sitä. Jo tämä riittää perusteluksi uudistustarpeelle. Nykyisellä järjestelmällä on kuitenkin vielä haitallisempiakin vaikutuksia. Tarkoituksenaan valvoa tekijänoikeuslakien noudattamista valtiot ovat alkaneet rajoittaa oikeuttamme viestintäsalaisuuteen.

Tiedoston lähettäminen toiselle on tiedostonjakamista. Ainoa tapa edes yrittää rajoittaa sitä on valvoa kaikkea tavallisten ihmisten keskinäistä viestintää. Tiedostonjakaminen on yleistynyt räjähdysmäisesti huolimatta Napsterin, Kazaan ja eräiden muiden vertaisverkkopalvelujen kaatamisesta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vaikka viranomaiset sulkisivat kaikki vertaisverkot ja muut vapaan tiedostonjaon kanavat, tiedostoja voitaisiin silti jakaa vaikkapa sähköpostin liitetiedostoina tai yksityisissä verkoissa. Jos näin kävisi, pitäisikö valtiovallan saada tarkkailla kaikkea sähköpostiliikennettä ja suojattuja verkkoja? Niin kauan kuin on mahdollista viestiä yksityisesti, on mahdollista jakaa tekijänoikeudella suojattuja tiedostoja. Jos tiedostonjakaminen halutaan pysäyttää, ihmisiltä täytyy viedä oikeus yksityiseen viestintään. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Yhteiskunnan on valittava tiensä.

Maailma on tienhaarassa. Internet ja uusi viestintäteknologia ylipäänsä ovat niin tehokkaita, että yhteiskunta muuttuu joka tapauksessa. Muutoksen suuntaa ei kuitenkaan ole vielä päätetty.

Tekniikkaa hyväksikäyttämällä voidaan luoda pahimmat painajaisemmekin ylittävä isoveliyhteiskunta, jossa valtiot ja yritykset tarkkailevat jokaisen elämää yksityiskohtaisesti. Entisessä Itä-Saksassa valtio tarvitsi kymmeniätuhansia työntekijöitä vakoillakseen kansalaisia kirjoituskonein, lyijykynin ja kortistoin. Nykyään pari tietokonetta voi hoitaa yhdellä napinpainalluksella saman tehtävän miljoona kertaa nopeammin. Monet poliitikot haluaisivat painaa sitä nappia.

Toisaalta samaa tekniikkaa käyttämällä voidaan luoda yhteiskunta, joka kannustaa oma-aloitteisuutta, yhteistyötä ja monimuotoisuutta. Passiivisesta yksisuuntaisen median informaatiotulvan hukuttamasta kuluttajasta voisi tulla aktiivinen osallistuja tietoyhteiskunnassa, yhteisellä matkallamme tulevaisuuteen.

Internet on yhä lapsenkengissään, mutta jo nyt esille putkahtelee loistavia ilmiöitä kuin itsestään. Esimerkkeinä mainittakoon vapaa käyttöjärjestelmä Linux ja vapaa tietosanakirja Wikipedia. Samanlaista osallistavaa kulttuuria harjoitetaan MySpace- ja YouTube -sivustoilla, ja sen kasvusta on myös merkkinä The Pirate Bay, jonka ansiosta valtavasti kulttuuria on helposti saatavilla jokaiselle, jolla on yhteys verkkoon. Valitettavasti siinä missä tekniikka luo uusia mahdollisuuksia, lainsäädäntö tukahduttaa ne. Linuxin kehitystä haittaavat patentit, mainittuja verkkosivustoja tekijänoikeudet.

Suuri yleisö tiedostaa uudistustarpeet enenevässä määrin. Siksipä Piratpartiet, piraattipuolue, saavutti 7,1 %:n kannatuksen Ruotsin EU-vaaleissa ja lunasti piraattiliikkeelle ensimmäisen paikan Euroopan parlamentissa.

Piraattiliikkeen tavoite on tekijänoikeuslakien uudistaminen ja patenttijärjestelmän asteittainen hävittäminen. Vastustamme valvontayhteiskuntaa ja sensuuria niin verkossa kuin yleisemminkin. Haluamme muuttaa EU:n toimintaa demokraattisemmaksi ja avoimemmaksi. Tässä on koko ohjelmamme.

Aiomme pyhittää kaiken aikamme ja kaikki voimavaramme perustavanlaatuisten kansalaisoikeuksien puolustamiseen niin verkossa kuin muuallakin. Seitsemän prosenttia ruotsalaisista äänestäjistä oli kanssamme samaa mieltä siitä, että näiden perusasioiden turvaamiseksi on järkevää siirtää sivuun muut poliittiset erimielisyydet.

Seuraavien viiden vuoden kuluessa tehtävät poliittiset päätökset määrittelevät suurelta osin sen, millaista polkua kuljemme kohti tulevaisuuden tietoyhteiskuntaa. Nämä päätökset vaikuttavat miljoonien ihmisten elämään vuosien ajan. Annammeko pelkojemme johtaa meidät epätoivottavaan kontrolliyhteiskuntaan, vai olemmeko tarpeeksi rohkeita ja viisaita kokeillaksemme, miltä tulevaisuus näyttää vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa?

Tiedonvälityksen vallankumous on käynnissä tässä ja nyt. On aika päättää, millaisen tulevaisuuden haluamme.

Kirjoittaja Christian Engström on Ruotsin piraattipuoluetta edustava Euroopan parlamentin jäsen.

Julkaistu alun perin 7.7.2009 Financial Timesin verkkosivuilla.

Suomennettu yhteistyönä.

Piraattipuolue

Jukka Kemppisen vieraskirjoitus, julkaistu 22.6.2009. Alunperin julkaistu kirjoittajan omassa blogissa 16.6., uudelleenjulkaistu luvalla.

Viimeksi epäilin Ruotsin piraatteja peitellystä rahastuksesta ja olin myös vihainen virheellisten ja lapsellisten perusteiden käyttämisestä. Kyllä lakia on muutettu niin kiivaasti, että joka tapauksessa valmistajan mielestä luvattomien kopioiden linkkien listaaminen kotisivulle loukkaa tekijänoikeutta.

Olen nyt kuunnellut suomalaisten argumentteja, ja eräässä tilaisuudessa huomasin toistavani yhden niistä.

Puolueen tai ”puolueen” tarpeellisuutta tukee tekijänoikeuden haltijoiden ja järjestöjen ylivalta lainvalmistelussa ja valvonnassa. Käyttäjillä eli ihmisillä ei ole edustusta.

Aikoinaan SAK ilmoittautui erilaisiin komiteoihin ja toimikuntiin valvomaan asiakkaiden etua. Nyt taitaa järjestöllä olla muita kiireitä.

Kansanedustajien olisi edistettävä kaikenlaisia hyviä asioita, mutta ei se riitä. Piraattijoukko näyttää viehättävän nuoria, jollaisia sanottiin joskus nörteiksi. Ehkä suurkuluttaja oli suomennos sanalla ”poweruser”.

Ehkä ero EFFI:n joukkoon, jonka väkeä tunnen henkilökohtaisesti, ei sittenkään ole suuri. EFFI:n lähellä olevista hankkeista olen sekaantunut itse Creative Commonsiin, ja pidän sitä edelleen hienona ajatuksena.

Piraatit eivät julkisissa esiintymisissään tuo riittävän raivokkaasti esiin sitä tosiasiaa, että 90 prosenttia teoksista luodaan ajattelematta taloudellista hyötyä ja objektiivisesti vailla mitään toivoa sellaisesta.

Esimerkki on tiede.

Nuoren tutkijan uralla on tarpeellista julkaista review-artikkeleita, mutta ei se liity ansiotoimintaan, vaikka voi olla yksi tekijä virkaa täytettäessä. Kirjallisuudessa ja taiteessa näkyvä asiakkaiden kalastelu on kautta aikojen, todellisuudessa kautta vuosituhansien, leimattu ala-arvoiseksi toiminnaksi.

Vieläkään ”painosten kuningattaria” ei nosteta niiden rinnalle, jotka harjoittavat taiteellista toimintaa. ”Luominen” on itsensä ilmaisemista, joka puolestaan on sekä noloa että äärimmäisen vaivalloista.

Tauluja voi maalata sekä torilla myytäviksi että ihmisten iloksi. Moni panee rahansa tauluun tai pieneen veistokseen ja saa siitä vuosikymmeniä mielihyvää.

Jos siis piraattipuolueen ajatus on vastustaa sitä kehitystä, että tekijänoikeuden tuotteet rinnastuvat hillomunkkeihin, puoluetta on syytä kannattaa. Ostamisen ja myymisen aika oli historiallinen aikakausi, joka on ohi. Sekä ympäristö että sosiaaliset ongelmat osoittavat, ettei mikään ole sillä hyvä, että tuputetaan tavaraa ja siihen liittyviä palveluja.

Puolue voisi edistää tietokoneohjelmissa prekariaattihenkisiä ratkaisuja. Häpeä sellaisille henkiöille kuin minä, jotka käyttävät Mikkisoftan tuotteita. Adoben ohjelmat julistettakoon kerskakulutukseksi, koska ilmais- ja verkko-ohjelmilla tulee toimeen mainiosti. Ja on Open Office.

Maa oli hyvin kauan rikkauden ja siis tuotannon lähde. Suuret maareformit olivat inhimillisempään ja samalla tuloksekkaampaan järjestelmään siirtymisen edellytys.

Kun nyt arvioimme tietävämme, että informaatio on tuotannontekijä työn, maan ja pääoman rinnalla, ja kun keskeiset informaation muodot ovat monopolististen oikeuksien suojaamia, johtopäätös on ”maareformin” tarve ja ”maaorjuuden” lopettaminen.

Tältä osin piraatit ovat nähdäkseni aivan oikeassa. Informaatio-latifundiat ovat uhka. Näin ajatellen tekijä, esimerkiksi muusikko, on proletaari eli riistetty ja kurjistuva työläinen, jonka työstä joku toinen saa keskeisen hyödyn.

Reformeja on toteutettu rauhanomaisesti ja väkivaltaisesti. Kokemuksen mukaan etuoikeutettu joukko ei luovu asemistaan vapaaehtoisesti eikä vähällä.

Jos tässä esittämäni ajatuskuvio on oikean suuntainen, jokin osa asioitani ja opetustani on oikeaa vain tässä ja nyt eli toistaiseksi.

Miksi informaatioalustojen valmistaminen ja markkinointi ei voisi olla kokemassa jotain samanlaista kuin sijoitus- ja velkainstrumentit? Tapahtuihan maailmassa valtava murros muutama vuosikymmen sitten kun kaikenkarvaiset saamistodisteet irtautuivat tavaran ja palvelujen tuotannosta.

Edelle kirjoittamani ei ole mielipide, vaan ääneen ajattelua. En tiedä, mitä mieltä olla. Mutta nuo kysymykset halusin esittää ääneen.

Jukka Kemppinen (fil. toht.) on tutkija, kirjailija, suomentaja sekä informaatio- ja teknologiaoikeuden professori. Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia kantojaan yksityishenkilöinä, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Vieraskirjoituksia julkaistaan epäsäännöllisin väliajoin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistoista. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.

Vapaahkon kulttuurin puolesta

Saate kirjoittajalta: Kirjoitin otsikolla ”Vapaahkon kulttuurin puolesta” kolumnin alkukevään MikroBittiin. Sitä ei julkaistu. Turhatutuneena muun muassa Pirate Bay -”oikeudenkäynnin” järkeä ja oikeudentajua loukkaavista päätöksistä ja hävyttömistä tuomarikuvioista, päätin lopulta laittaa tämän irkkiin kiertämään. Piraattipuolue halusi kolumnini vieraskirjoitustensa joukkoon. Pitäkää hyvänänne.

Vapaahkon kulttuurin puolesta
Tämä teksti on julkaisijan omaisuutta, joten en voi antaa lupaa sen kopioimiseen. Myyn oikeudet luomaani sillä hetkellä, kun toimittaja katsoo sen täyttävän tilatut vaatimukset ja hyväksyy jutun.

Tekijänoikeudet suojaavat kolumniani. Ei niin, että tekstin kopiointi olisi hankalaa. Suuri osa toistaiseksi toimittamistani artikkeleista on levinnyt netin suomalaisissa torrent-parvissa. Koko MikroBitti on löytynyt vuosien ajan ilmestymispäivänä verkosta. Itse asiassa paljon pidempään kuin lehteä on tarjottu Sanomien puolesta verkossa luettavaksi.

Seurantapalvelimien avulla torrent-parvista on haettavissa käytännössä kaikki merkittävä helposti digitoitava populaarikulttuuri. Harvat aikakauslehdet on laskettavissa tähän, mutta suositun tv-ohjelman jakson tullessa televisiosta Yhdysvalloissa, pääsee muu maailma halutessaan aloittamaan katselun usein noin tunnin viiveellä.

Tallennustila ei maksa käytännössä mitään verkosta kopioivan kannalta. Kirjoitushetkellä puolentoista teratavun kiintolevy maksaa 140 euroa, eli euroa kohden saa 11 gigatavua tallennustilaa helppoina isoina levyinä. Gigatavuun voi laskea mahtuvan yhdestä kuuteen jaksoa tv-ohjelmia, joten eurolla saa tallennustilan aika monelle tunnille viihdettä.

Suomen nopeimmat kuluttajayhteydet ovat ylittäneet 100 mbit/s rajan. Nopein juuri nyt on Welho 110 megabitin (13,75 megatavun) yhteydellään. Käyttäjä ei todennäköisesti yleensä saavuta täyttä vauhtia. Gigatavu on silti haettu alle kahdessa ja puolessa minuutissa, vaikka parvista saisi mediaa vain puolella vauhdilla.

Eli: katsoessasi 25 minuutin jakson matalatarkkuuksista ja pakkausvirheiden vaivaamaa digi-tv-kuvaa kalliilla tallentavalla boksillasi, joku toinen voi ladata yli seitsemän tuntia teräväpiirtotason tv-sarjoja netistä, ja tallentaa ne alle euron maksavaan tilaan.

Haparoiden tuntemattomaan
Mediakokemuksen laadusta välittävän näkökulmasta lähes kaikki edut ovat viihteen verkosta hakemisen puolella. Nettilatauksina tv-sarjat ovat teknisesti laadukkaampia, ne eivät sisällä mainoksia, eikä niiden toistomahdollisuuksia ole rajoitettu digitaalisin suojakeinoin. Ladattua mediaa varten ei myöskään tarvitse erikseen tuottaa muovinpalasia ja ajeluttaa niitä laivoilla ja rekoilla pitkin maailmaa.

Lähes kaikki nimellisesti kulttuurin vapautta estämään suunnatut toimet haittaavat ainoastaan median laillista käyttäjää. Elokuvansa netistä hakevat eivät näe alussa ”you wouldn’t steal a soul” -pätkää josta saa kärsiä, kun ostetun tai vuokratun dvd:n laittaa sisään asemaan.

Toisin kuin usein erilaisin suojauksin rampautetut ostettavat musiikkitiedostot, voi verkosta otetun median toistaa vapaasti autosoittimella, taskusoittimella, olohuoneen mediasoittimella, ja kaikilla tietokoneilla. Universaalisti toimivan ja varmasti aikaa kestävän digitaalisen mediakokoelman saa tällä hetkellä ainoastaan, jos siitä ei ole valmis maksamaan mitään.

Kun media on jo vapaata, sitä ei tarvitse vapauttaa. Sen sijaan olisi mukavaa, kun ei tarvitsisi ikinä miettiä voiko tarjotun mediatiedoston ottaa, tai onko sen toistaminen kiellettyä siellä missä istujalihakset sillä hetkellä sijaitsevat. Tai sillä laitteella mikä sylissä on. Tämä muuten on yksi isoista kulttuurieroista verkkosukupolven ja verkon ohittaneiden välillä. Suuri osa 45 täyttäneistä ei taida edes tiedostaa asiaa, kun taas monet nuoret aikuiset suhtautuvat siihen kiihkeästi.

Sokea mies ja siivilä
Suomalainen kasettimaksu perustuu käytännössä siihen ymmärrykseen, että käyttäjät kuitenkin kopioivat omistamansa viihteen myös muille. Tämän jatkeet erilaisiin mediatyyppeihin ovat päässeet hyvään vauhtiin. Perusajatusta kasettimaksun takana on kuitenkin alettu demonisoida ja vastustaa ääneen digitaalisen jaon aikana.

Maailman kaikki uusi popkulttuuri on lähes jokaisen halukkaan ulottuvissa. Eri järjestöt yrittävät peitellä tätä ja kieltää sen, huonoin tuloksin. Muutamien satojen ihmisten edunvalvontaryhmät ovat melko heikkoja vastuksia miljoonien ihmisten anonyymeille vertaisvaihtoon perustuville warettaja-yhteisöille.

Keinojen puuttuessa käytössä ovat lähinnä pelotustaktiikat ja isottelu. Suomessa järjestöjen suurimpia saavutuksia digitaalisen median maailmassa on muutaman teknisesti lahjakkaan teinin nuoruuden pilaaminen jättimäisillä sakoilla. Ei kovinkaan kustannustehokasta, eikä poikkea maailman yleisestä linjasta. Tästä huolimatta valvontajärjestöt elävät paksusti mediayhtiöiden, taltiomaksujen ja valtiollisten tukien varassa.

Verkkojakelua myymälävarkauteen vertaavat ja nälkää näkeviin megatähtiin vetoavat järjestöt eivät  käytännössä pysty hyödyttämään taiteilijoita mitenkään. Siivilä ei pysäytä vettä, eikä sokeasti sohiva edunvalvoja kulttuuria.

Maksetaan yhdessä
Toinen perinteinen tapa rahoittaa popkulttuuria Suomessa on tv-lupamaksu. Sillä maksetaan varmasti kaikkea typerää, turhaa ja tehotonta, mutta myös parempaa Ylen toimintaa ja tuotantoa. Menneisyyden mahdottomat aatteet kumisevat myös tv-luvan onttojen nykyperusteiden takana, mutta idea on mielekkäämpi kuin estot, pelottelut tai kertamaksut taltioista.

Eikö verkkolataaminen voitaisi maksaa samaan tapaan yhdessä? Tähän yhteiseen hintalappuun voitaisiin lisätä myös taltiomyynneistä otettavat kasettimaksusiivut ja tuo tv-lupa. Kutsutaan tätä alustavasti vaikka kulttuuriveroksi. Jos tv-virittimen omistamisesta ja käyttämisestä tai tallennustilan ostamisesta ei enää tarvitsisi maksaa ylimääräistä, hyväksyisin mielelläni pienen lisäsiivun palkastani napattavaan veroon.

Minä nimittäin ainakin haluaisin juuri sen mitä warettajat saavat. Eli kaiken maailman median helposti hiirellä kliksutellen. Laadukkaammin ja paremmin kuin Anttilasta tai Play.comista. Koska ja missä vain, ekologisesti ja nopeasti.

Eikö voitaisi kaikki warettaa yhdessä?

Kirjoittaja on entinen MikroBitti-lehden kolumnisti. Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia henkilökohtaisia kantojaan, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Vieraskirjoituksia julkaistaan epäsäännöllisin väliajoin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistoista. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.