Sairasta vastakkainasettelua

Kun ihminen oppii jotakin, hän asettaa vanhoja ja jo ennestään tuttuja käsitteitä erilaisiin kategorioihin. Nykyiselle älyllisen kehityksen tasolle ei olisi päästy, ellei samankaltaisia asioita olisi voitu ryhmitellä yhteen ja tunnistaa syy–seuraussuhteita. Ihmisellä on kuitenkin valitettavasti tapana pitää kynsin hampain kiinni jo muodostetuista yhteyksistä, ja asioiden uudelleenryhmittely koetaan vaikeaksi ja epämukavaksi.

Tämä on politiikan suurin ongelma. Ihmisen muutoshaluttomuuden vuoksi jokainen kehitysehdotus koetaan oletusarvoisesti uhkaavana, päätökset tehdään myöhässä ja ennakkoluulot estävät meitä tekemästä yhteistyötä. Totuuden tavoittelu ja hyvinvointi jäävät toissijaisiksi, kun oman egon ja ajatusmailman pönkittäminen muodostuu niin tärkeäksi, että mielummin on hiljaa kuin keskustelee.

Piraattipuolue järjesti sunnuntaina Helsingissä englanninkielisen keskustelutilaisuuden tekijöiden toimeentulosta, johon osallistuivat Piratpartietin perustaja Rick Falkvinge, The Pirate Bayn perustaja ja Flattr-mikromaksupalvelun kehittäjä Peter Sunde Kolmisoppi sekä tutkija Tarmo Toikkanen Aalto-yliopistosta. Useiden viikkojen suunnittelusta huolimatta vain mainitut kolme hyvin paljolti toistensa kanssa samaa mieltä olevaa osallistujaa lähtivät mukaan. Missä vasta-argumentit? Missä uudet ideat?

Kutsuinhan sentään mukaan myös Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK:n – neljästi. Esitin pyynnön niin sähköpostilla, soittamalla kuin henkilökohtaisestikin, mutta en saanut mitään vastausta. Säveltäjien ja sanoittajien yhdistys Elvis ry on ollut yhteistyöhaluisempi, mutta hekin ohittivat piraatit tietoisesti, kun ilmoittivat kysyneensä puolueiden mielipiteitä musiikin nettilataamisesta ja hyvitysmaksuista.

Mutta mitäpä olisi pitänyt odottaa järjestöiltä, joiden johto on palkattu suojelemaan vanhoja assosiaatioita? Piraatit koetaan uhkana, koska tuomme esille tietoa, joka uhkaa vanhoja liikemalleja ja ajattelutapoja. Esimerkiksi Elvis ry:n väitteessä ”Suurin syy tulojen laskuun on nettipiratismi, joka näkyy mm. äänitetulojen roimana laskuna” on piraattien kannalta niin paljon väärää, että tilanne tuntuu toivottomalta. Vaikka kuinka latoisi pöytään tutkimuksia ja faktoja tekijöiden kasvaneista tuloista, laittoman tiedostonjaon haitattomuudesta ja siitä, että digitaalisten äänitteiden myynti on jo ylittänyt fyysisten äänitteiden laskun, he esittäisivät meidän olevan edelleen tekijöitä vastaan. Puolustuskannassa on menty niin pitkälle, että eräässä käydyssäni puhelinkeskustelussa jopa Creative Commons -lisensointia sanottiin vastapuoleksi.

Kulttuuribisnes ei suinkaan ole ainut ala, jossa eri mieltä olevat ihmiset ja uusi data jätetään täysin huomiotta tai nähdään ongelmana, jota yritetään ratkoa pakkokeinoilla ja pelon lietsomisella. Missä tahansa yhteiskunnallisessa keskustelussa esiintyy ihmisten jakamista meihin ja niihin. Se voi motivoimisen vuoksi olla hetkellisesti hyödyllistä, mutta pidemmän päälle se johtaa tilaan, missä kehitystä ei tapahdu, vaan pikemminkin yhteiskunta taantuu.

Minä elän nyt vuoden 2011 pahoinvointivaltiossa, jossa vasemmisto ja oikeisto vielä kinastelevat keskenään, säästöjen toivossa leikataan mielenterveyspalveluita, yhteiskunta pakotetaan pitämään 1900-luvun liikemallit tekohengityksessä kansalaisoikeuksien kustannuksella ja vaaleissa vanhat sosiaalidemokraatit vouhottavat työstä, kun eivät parempaa osaa vaatia. Nuori katselee häpeissään, kun vanhemmat yrittävät pakottaa muuttuvan maailman omiin ajatusmalleihinsa sopeutumatta itse. Ja me suremme, että vanhojen ideoiden taistellessa tuulimyllyjä vastaan sivulliset kärsivät.

En ole vastuussa isoisieni teoista, enkä jatka heidän sotiaan. Tämän takia eduskunta tulee vaihtaa. Tämän takia nuorten tulee olla mukana politiikassa, eikä vain odottaa, että jokin nuorisojärjestö edustaa heitä. Tämän takia meidän on haastettava vanhempiemme ja isovanhempiemme käsitys siitä, miten yhteiskunta toimii ja miten pitää elää.

Piraattipuolue haluaa tuoda esiin uusia näkökulmia ja tietoa kansalaisoikeuksista, tietoyhteiskunnasta ja kulttuurista. Nämä ovat kaikki asioita, jotka jokainen lukija on jo tavalla tai toisella omaksunut. Tulevien vuosien aikana selviää, miten opimme jäsentämään nämä käsitteet uudelleen.

Tänään on viimeinen ennakkoäänestyspäivä eduskuntavaaleissa 2011. Jos sinusta tuntuu, että kukaan ei aja etuasi, saatat hyvinkin olla oikeassa. Nyt sinulla on mahdollisuus laittaa tälle piste.

Piraatit ovat Pirkanmaan liberaaleimpia

Nyt se on osoitettu, neljä arvoliberaaleinta ehdokasta Pirkanmaalta löytyy Piraattipuolueesta: Tarmo Leinonen, Jaakko Koivula, Panu Horsmalahti sekä Harri Kivistö. Tiedot perustuvat analyysiin Helsingin Sanomien vaalikonedatasta, joka on julkaistu avoimena datana. HS on osoittanut kuinka paljon hyötyä avoimesta datasta voi olla kansalaisille, ja siksi Piraattipuoluekin ajaa avoimuutta valtionhallintoon.

Viidenneksi liberaalein ehdokas Pirkanmaalla on vaaliliittolaisemme Oula Lintula, joka on mielestäni Muutoksen näkyvimpiä ehdokkaita tässä vaalipiirissä. Äänestäjä voi siis olla käytännössä varma, että ääni piraatille on ääni arvoliberaalille ajatuksille, kuten sukupuolineutraalille avioliitolle. Ei ole ihme, että HLBTI-väen keskuudessa piraateilla on jopa 4.7% kannatus.

Piraattipuolueen kannoissa ei ole erityisen suurta hajoamaa. Ehdokkaat ovat hieman vasemmistolaisia sekä erityisen arvoliberaaleja. Ja Muutoksenkin ehdokkaat ovat varsin lähellä meitä. Kaikki Pirkanmaan piraatit ajavat myös perustuloa, joten ei tarvitse pelätä etteikö meiltä löydy kantoja myös talouspolitiikkaan. Perustulon tarkoituksena on poistaa sosiaalitukijärjestelmän kannustinloukut, ja kannustaa ihmisiä työntekoon ja yrittäjyyteen.

Tänään on viimeinen päivä käydä ennakkoäänestämässä. Suosittelen äänestämään piraattia Pirkanmaalla, jotta saamme uusia ideoita sekä arvoliberaalia ajattelua eduskuntaan. Itse olen ehdolla numerolla 10, ja muihin ehdokkaisin voit tutustua tästä. Minua voi myös tykätä Facebookissa.

Poliittisesti sitoutumaton kauppakeskusta

Tiedustelin kuluneella viikolla mahdollisuutta pitää vaalitelttaa Riihimäellä kauppakeskus Atomin edessä. Tiedusteluun vastattiin kieltävästi:

Hei Harry

Kiitos yhteydenotostasi, valitettavasti meillä Atomissa on kaikenlainen puolueiden mainostaminen ja poliittinen toiminta kielletty. Emme isona kauppakeskuksena halua että meitä yhdistetään mihinkään puolueeseen.

Mukavaa kevättä ja menestystä vaaleissa

Ystävällisin terveisin

Sari Mustapää
kauppakeskuspäällikkö
Kauppakeskus Galleria ja Atomi

Asia selvä! On ihan ymmärrettävää, ettei kauppakeskus halua leimautua poliittisesti. Suuntasimme siis telttoinemme Riihimäen Graniitin aukiolle kauppakeskuksen sijaan. Onneksi tyhjähköllä Graniitin Aukiolla keskustelemaan tulleiden ihmisten laatu korvasi määrän. Saimme informoitua ihmisiä tavoitteistamme ja huolistamme. Muutamista paikallaolleista saatiinkin heti uusia äänestäjiä piraateille. Perusoikeudet, perustulo ja tietoyhteiskunta kiinnostavat ihmisiä!

Aikamme kampanjoitua pakkasimme tavaramme ja suuntasimme kotia. Kotia päästyäni ei mennyt montaa minuuttia, ennen kuin kännykkäni piippasi tekstiviestin saapumisen merkiksi:

”Mari Kiviniemi, sorkka-liisa ja muut keskustan tyypit esiintyy nyt tämän poliittisesti sitoutumattoman kauppakeskuksen edessä.”

Jaahas, eikös Piraateilta äsken kielletty vastaava toiminta kauppakeskuksen alueella? Ei muuta kuin kamera mukaan ja paikanpäälle toteamaan tilaane omin linssein:

Keskustan vaaliteltta piraateilta kielletyllä paikalla. Atomi ei halua leimautua poliittisesti.

Oletettavasti Keskusta ei ollut ilmaantunut paikalle hetken mielijohteesta, koska paikalla oli maan eliittiä pääministeristä lähtien tukkimassa sisäänkäyntiä kauppakeskukseen. Turvajärjestelyt olivat myös mittavat:

Mittavat turvajärjestelyt...

Vaalitilaisuuden jo loputtua Piraattipuolueen Hämeen vaalipiirin ehdokas Mari Palmulehto kävi juttelemassa Keskustan vaaliteltan pitäjien kanssa, tarkoituksenaan selvittää mitä kautta Keskusta oli saanut luvan vaalitapahtumaan kauppakeskuksen alueella. Tästä seurasi varsin närkästyneitä kommentteja Keskustan vaalityöntekijöiltä, joista eräs käski Maria ”painumaan töihin”, ilmeisesti sekoittaen hänet mieltään osoittaneisiin eläinoikeusaktivisteihin. Tästä voitaneen kuitenkin päätellä jotain Keskustan kenttäväen stereotypioista.

Turkistarhaajien rahoilla kampanjoiva Mari Kiviniemi puolustamassa eläinoikeuksia.

Aion tiedustella kauppakeskukselta uudelleen lupaa vaalitelttailuun. Poliittisen leimautumisen pelosta ei ainakaan näytä olevan kyse. Jatkoa seuraanee…

Nuoret pohtivat: SDP vai piraatit?

Piraattipuolue kilpailee 18-28-vuotiaiden äänestäjien keskuudessa suosiosta SDP:n kanssa.

Allianssi ry:n TNS Gallupilla teettämästä tutkimuksesta selviää, että Piraattipuoluetta kannattaa 4,5 % niistä 18-28-vuotiaista, jotka osasivat ja halusivat kertoa puoluekantansa. * SDP:n kannatus samassa ikäryhmässä on kesimäärin 6,5 %. Piraattipuolueen kannatus 18-vuotiaden keskuudessa on peräti 11 %, mikä tarkoittaa, että Piraattipuolue kilpailee kolmanneksi suosituimman puolueen paikasta vasemmistoliiton ja perussuomalaisten kanssa. SDP:n kannatus jää tässä ikäryhmässä 2 %:iin.

Piraattipuolue on paitsi selkeästi suosituin eduskunnan ulkopuolinen puolue nuorten aikuisten keskuudessa, myös kilpailee suosiosta useiden perinteisten eduskuntapuolueiden kanssa ja monessa kohtaa ohittaakin monien suosion. Kristillisdemokraatit ja RKP jäävät kannatuksessa piraattien 4,5 %:n taakse 3 ja 2 %:iin.

Tämä tulos osoittaa, että monien vanhojen puolueiden kannattaisi ottaa Piraattipuolueen ajamat asiat vakavasti, jos haluavat jatkossakin saada nuoria äänestäjiä. Piraattipuolueen tulevaisuus näyttää valoisalta, toisin kuin esimerkiksi SDP:n.

Esimerkki Piraattipuolueen suosiosta nuorten keskuudessa saatiin myös Jämsän lukiossa järjestetyissä varjovaaleissa, joissa Piraattipuolue oli puolueista suosituin. Ääniharava oli keski-suomalainen piraattiehdokas Dorrit Näsi.

Mikään eduskuntapuolueista ei ole vielä selkeästi profiloitunut sananvapautta ja yksityisyyttä puolustavaksi ja avointa tietoyhteiskuntaa ajavaksi puolueeksi. Vihreät tosin on menossa vähän sinne päin tuoreessa tietoyhteiskuntaohjelmassaan, joka on yksityisyyden suojan ja sananvapauden osalta varsin myönteistä luettavaa. Valitettavasti ohjelman toteuttamista rasittaa puolueen kulttuuri- ja kukkahattusiiven suuri vaikutus. Tuota siipeä edustaa arviolta 40 % puolueessa aktiivisesti vaikuttavista, päätellen siitä, että tuo määrä vihreiden eduskuntavaaliehdokkaista vastustaa säännönmukaisesti sananvapautta.

Vihreät on toki sentään edellä keskustaa, jonka vuoteen 2020 ulottuvasta suuresta tavoiteohjelmasta ei löydy tietoyhteiskunta-asioita lainkaan. Ei sen puoleen, ei sieltä kyllä löydä kaiken diibadaaban seasta oikein mitään selkeitä tavoitteitakaan.

Piraattipuolue on edelleen ainoa puolue, joka selkeästi kannattaa yhteiskuntaa, jossa tieto liikkuu vapaasti tekijänoikeuksien, patenttien ja yrityssalaisuuksien turhia estelemättä, jossa sananvapautta ja yksityisyyden suojaa kunnioitetaan, ja jossa päätöksenteon suljetut ovet avataan. Meiltä löytyy myös paljon kaikin puolin vapaamielisiä ehdokkaita. Ennakkoäänestys on käynnissä.

* = Tutkimuksessa ”en osaa sanoa” ja ”en halua sanoa” -vastaajia oli huomattavan paljon. Poistin laskelmasta ”en osaa sanoa” ja ”en halua sanoa” vastanneet, ja laskin suhteellisen kannatuksen niiden keskuudessa, jotka ylipäänsä osasivat ja halusivat sanoa puoluekantansa. Näin saatiin kannatuslukemat, jotka ovat verrannollisia tavanomaisten puoluegallupien tulosten kanssa.

Lähteet:
http://www.alli.fi/sitenews/view/-/nid/814/ngid/40
http://www.alli.fi/binary/file/-/id/661/fid/1044/
http://www.alli.fi/binary/file/-/id/661/fid/1049/

Nettisensuuri loppuu Saksassa, milloin Suomessa?

Effin uusimman lehdistötiedotteen mukaan Saksa on luopumassa paljon parjatusta nettisensuurista, koska – kuten järjestelmää käyttöönottaessa kriitikot jo sanoivat – se on osoittautunut tehottamaksi. Sensuurijärjestelmästä luopumisen jälkeen hallitus aikoo keskittää voimavaransa lapsipornon saamiseksi pois netistä ongelman maton alle lakaisemisen sijaan.

Nyt, kun Saksa on luopumassa vasta reilut kaksi vuotta käytössä olleesta nettisensuurijärjestelmästä, on hyvä aika miettiä, tulisiko Suomen hypätä samaan kelkkaan. Kuten edellä on todettu, ei sensuurijärjestelmä oikeasti tee muuta kuin lakaise ongelman maton alle. Sensuurilaki nimittäin ei sulje sivustoja. Sen sijaan se piilottaa ne. ”Poissa silmistä, poissa mielestä.”

Pahinta nettisensuurilaissa sen tarkoituksen kannalta on se, että se itseasiassa lisää ja helpottaa lapsipornografian leviämistä. Kun sivusto merkataan sensuroiduksi, on se todella helppo löytää tarkoitusta varten luodulla tietokoneohjelmalla. Tällä hetkellä suomalaiset poliisit siis etsivät suomalaisten veronmaksajien rahoilla pedofiilien puolesta lapsipornoa netistä.

Lisäksi asiaan liittyy sellainen ”pieni” ongelma, että samalla järjestelmällä, joka on luotu lapsipornoa varten on mahdollista sensuroida mitä tahansa. Kun tällainen järjestelmä on luotu jo valmiiksi, voi sensuurilistalle joutua aivan mitä vain, ja valtiovalta voi aloittaa mielivaltaisen sensuroimisen milloin vain.

Tähänkin mennessä sensuurilistalle on joutunut vaikka mitä sivustoja ”vahingossa”, ja aivan tarkoituksellakin on sensuroitu listalle oikeasti kuulumatonta materiaalia. Tällaisista tapauksista kuuluisin lienee suomalaisen nettiaktiivin, Matti Nikin, lapsiporno.info-sivusto.

Tällä hetkellä sensuurijärjestelmä on vapaaehtoinen internetoperaattoreille, mutta Suomessa on väläytelty järjestelmän pakolliseksi tekemistä. Tähän ei tule missään nimessä lähteä, vaan järjestelmä on ajettava alas. Suomalaisista puolueista näkyvimmin nettisensuuria vastaan taistelee ehdottomasti Piraattipuolue.

Nyt vaaleissa on hyvä paikka päästä päättämään tietoyhteiskunta-asioiden kehityssuunta. En usko, että kukaan haluaa, että joudumme kärsimään surkeista päätöksistä, joiden tekijöillä ei ole minkään asteista käsitystä asioiden vaikutuksesta. Äänestä piraatti eduskuntaan.

Piraatteja voi tavata vaalimökeillä

Piraattipuolueen ehdokkaita ja aktiiveja voi käydä tapaamassa vaalimökeillämme Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Mökit pyritään pitämään avoinna vaalipäivään saakka joka päivä ainakin aamu- ja iltapäivällä.

Helsingin keskusta, Lasipalatsin ja Forumin välissä.

Tampere, Keskustori.

Turku, Yliopistonkadun kävelykatu.

Lahjoita Piraattipuolueelle

Puolue tarvitsee tukeasi nyt äärimmäisen kipeästi. Tätä kirjoittaessa eduskuntavaaleihin on hiukan yli kaksi viikkoa aikaa. Piraattiaktiivien tekemä työ on jo vuosia tähdännyt näihin vaaleihin. Eduskuntavaaleissa Piraattipuolue pääsee ensimmäistä kertaa näyttämään todelliset kyntensä.

Vaaleihin valmistautuminen on kallista. Jaettava paperimateriaali ja vaalijulisteet ovat maksaneet paljon, vaalimökit ja teltat on ollut pakko maksaa, samoin kuin myös erilaiset mainospaikat. Valtio tukee eduskuntapuolueita sadoilla tuhansilla euroilla, mutta Piraattipuolueen pitää pärjätä omin voimin. Aktiivit ovatkin hoitaneet monet asiat talkoohengessä. Tilavuokria ja painokustannuksia ei vapaaehtoistyöllä kuitenkaan saa maksettua.

Lahjoituksen ei tarvitse olla suuri. Jokainen pienikin lahjoitus auttaa meitä tilaamaan seuraavat julisteet tai maksamaan uuden vaalimökin vuokran. Lahjoittaminen on äänestämisen lisäksi eräs helpoimmista osallistumisen muodoista. Jos toivot näkeväsi Piraattipuolueella enemmän sananvaltaa tämän maan asioissa, niin tue työtämme vapaavalintaisella summalla.

Lahjoituksen teko on helppoa. Voit lahjoittaa jopa tekstiviestillä:

Puhelinnumero: 16130

Viesti: PIRAATTI2, PIRAATTI5 tai PIRAATTI10

Viestin lopussa oleva luku kertoo matkapuhelinlaskussa lahjoitettavan kokonaissumman.

Tilisiirtona voit lahjoittaa seuraavasti:

Tilinumero: 563062-224891 (Osuuspankki)

Saaja: Piraattipuolue r.p.

Viitenumero:

10029 Lahjoittajan nimen saa julkaista.

10003 Lahjoittaja pysyy tuntemattomana, ellei summa ylitä 300 euroa / kalenterivuosi.

Lisää tietoa lahjoittamisesta löytyy sivulta http://ostapiraatti.fi

Helsingissä Urheilukatu 46 (Töölö) sijaitsevan toimiston vuokraan tarvitaan myös rahaa. Piraattinuoret maksavat 390€ ja puolue 100€ tuosta tilasta kuukausittain. Jo 5 euroakin auttaa. Tili (Nordea) FI14 1083 3000 2165 41 / Piraattinuoret. Viestiksi vaikka ”Vuokra”

Rankkaa puoluetoimintaa

Vaalit lähestyvät ja puolueaktiivien työtahti kiihtyy. Moni ei tiedäkään, miten paljon puolueissa tehdään töitä ”kulissien takana” vaaleihin valmistauduttaessa. On vaalijulisteiden painatukset ja kiinnitykset, esitteiden suunnittelut, tapahtumien järjestelyt, ehdokkaiden lähettely haastatteluihin ja kuvauksiin, vaalikonepatistelut suuntaan ja toiseen, muutamia mainitakseni. Omassa virassani tiedottajana eniten aikaa menee sähköpostiviestintään.

Täytyy rehellisesti todeta, että puoluetoiminta lähes nollabudjetilla on rankkaa puuhaa. Tulokset revitään pienemmistä palkkatyötuntimääristä ja yöunista, mielenterveydestä, sekä omalta säästötililtä. Varsinaista vapaa-aikaa en muista viikkoihin minulla olleenkaan – tänäänkin olen pyöritellyt toimintaa melko lailla täysipainoisesti viimeiset 14 tuntia. Edessä on muutaman tunnin yöunet, jonka jälkeen kiire alkaa taas. Mutta ensin on päästävä siirtymään toimistolta asuntoni sänkyyn.

Torstain ja perjantain välinen yö sujui puoluejohdolta muutenkin työteliäissä merkeissä. Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja Piraattinuorten puheenjohtaja kantoivat puolueen toimistolle puheenjohtajan itse sirkkelöimiä vaalijulisteiden taustalevyjä. Tärkeään tehtävään tarvitaan arvovaltaiset tekijät… On vaikea arvata etukäteen sitä, mihin kaikkeen puoluetoiminnassa menee aikaa. Rahastonhoitajamme on esimerkiksi kunnostautunut tärveltyneiden kuittien silittämisessä.

Valtapuolueilla on toisin. Niillä on takanaan mittava puolue- ja lehdistötuki, joilla saadaan ammatti-ihmisten toimesta teetettyä niitä hartijatöitä, joiden ei oikeasti pitäisi kuulua puolueiden arvojohtajille. Näin on esimerkiksi mainostamisen kanssa. Valtapuolueiden hyvin brändätty näkyvyys mainonnassa korreloi saadun äänimäärän kanssa suunnattomasti. Monen kaupungin ja kunnan vaalimainonta on lisäksi organisoitu sellaiseksi, että pienellä mainosbudjetilla pelatessa mainostaminen on käytännössä ja teoriassa mahdotonta. Tämä tuntuu olevan toisinaan ihan tarkoituksellista.

Esimerkiksi Vantaa antoi vaalijulisteiden painatukseen ja levitysyritykselle toimittamiseen yhden arkipäivän aikaa siitä, kun ehdokasnumerot julkistettiin. Tähän aikalokeroon mahtuminen offset-tekniikalla vaatisi käytännössä kokonaisen painotalon vuokraamisen puolueen omaan kiirekäyttöön viikonlopuksi. Ei millään puoluetukia saamattomalla puolueella ole sellaiseen varaa. Julisteiden kiinnitys sujuu nyt Vantaallakin ilmeisesti talkootyönä.

Kukaan ei tietenkään pakota minua puoluetoimintaan. Olen kuitenkin aktiivisesti mukana, jotta tulevaisuudessa voisimme nauttia paremmasta sananvapaudesta ja yksityisyydensuojasta.

Positiivisena ajatuksena voisi heittää, että vaalit ovat kuitenkin jo 17.4. Tämän jälkeen välitön kiiretoiminta taukoaa, ja voi ainakin hetkeksi keskittyä nauttimaan töidensä hedelmistä.

Vaalit lähestyvät, vauhti kasvaa!

Hieman reilu kuukausi vaaleihin, missä mennään?

Piraattipuolue on asettanut 126 ehdokasta lähes ympäri maata. Yhteensä 11 vaalipiiriä saa nauttia piraattitarjonnasta. Ehdokasmäärä on suorastaan suurenmoinen ja harva pystyi kuvittelemaan Piraattipuolueen voivan kasvaa jo eduskuntavaaleihin mennessä niin suureksi, että tuollainen ehdokasmäärä onnistuisi. Erityisen myönteistä on se, että suurimpaan Uudenmaan vaalipiiriin saatiin täysi 35 ehdokkaan lista.

Ehdokkaina on yrittäjiä, luovan alan tekijöitä, IT-alan konkareita, työttömiä, opiskelijoita, duunareita ja montaa muutakin elämänaluetta edustavaa henkilöä. Olemme saaneet innostettua paljon nuoria ehdokkaiksi laajasta ikäjakaumasta tinkimättä.

Piraatit ovat olleet esillä kiitettävästi erilaisissa keskustelutilaisuuksissa ja meihin kohdistuu nyt paljon myönteistä mielenkiintoa. Näissä vaaleissa onkin pitkästä aikaa erityisen otollinen ilmapiiri uusien puolueiden nousulle eduskuntaan. Jakakaa tietoa puolueesta ja piraattien toiminnasta parhaanne mukaan. Katsomalla motivaatiotamme, vapaaehtoisten tekijöiden määrää ja osaamisemme kysyntää, voi vain todeta meillä olevan mainiot eväät menestykseen!

Yksi usein kuultu kritisoinnin aihe on puoluekurin puuttuminen merkittävistä osa-alueista, esimerkiksi talouspolitiikasta. Vaikka talouspolitiikka ei olekaan puolueohjelmassa selkeästi eroteltu, on piraattien toiminnalla siihenkin suuret vaikutukset. Järkevän tietoyhteiskunnan rakentaminen vaikuttaa siihen, onko ekologisemman, taloudellisemman ja ihmisystävällisemmän yhteiskunnan kehittyminen mahdollista. Tätä kehitystä vanhat puolueet eivät enää yksin kykene luotsaamaan ilman piraattien tuomaa osaamista. Ilman piraatteja ei harkittua tietoyhteiskuntaa tai edes toimivaa yhteiskunta- tai talouspolitiikkaa ole mahdollista toteuttaa seuraavan neljän vuoden aikana.

Useimmat puolueet julistavat kannattavansa kansalaisten sananvapautta ja yksityisyyden suojaa, mutta jo vähäisellä vertailulla puheet paljastuvat sanahelinäksi. Piraatit ovat perustaneet paljolti toimintansa yksilön oikeuksien varaan ja siksi voi aina olla varma piraattien puolustavan niitä. Mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei ole ilmoittanut aikovansa lopettaa yksityisyyden ja sananvapauden kaventamista tai tavallisiin ihmisiin kohdistuvaa piraattijahtia. Päinvastoin, lakiin ajetaan uusia keinoja vakoilla ihmisten tekemisiä ja yksityistä viestintää. Puolueet ovat yksimielisesti eduskunnassa todenneet haluavansa laajentaa piratismin vastaisia keinoja.

Toivon jokaisen piraatin keskittyvän nyt vaalityöhön, sillä kuten on helppo havaita, kukaan muu ei aja meidän asiaamme yhtä tehokkaasti kuin me itse!

Piraattipuolueen vaalisivusto
Lehdistötiedote: Piraattipuolue asettaa 126 ehdokasta eduskuntavaaleihin

Piraatit ja maahanmuutto

Monet mediat ovat ennustaneet maahanmuuttoaiheiden nousevan tulevien eduskuntavaalien tärkeimmiksi teemoiksi. Mielestäni maahanmuutto on aiheena niin laaja, että sitä tulee lähestyä monista eri näkökulmista. Uskoakseni Piraattipuolueen jäsenillä on laajan tietotekniikan kokemuksen myötä uniikki ja tervetullut näkökulma aiheeseen.

Internet on pieni

On tunnustettava, että modeemipurkeista siirtyminen Internetiin 1990-luvun alussa oli aika iso pala ymmärrettäväksi. Ajatus siitä, että voin kommunikoida paitsi maakunnan, mutta myös maan rajojen ulkopuolelle ilman lisämaksuja, oli uutta ja hienoa. Viimeisen vuosikymmenen aikana tämä ihmetys on muuttunut itsestäänselvyydeksi. Internet ei noudata maan rajoja, sen paremmin kartalle piirrettyjä kuin poliittisiakaan. Parhaatkaan sensuurijärjestelmät eivät estä ajatusten kulkua halki maapallon ja takaisin.

On luonnollista, että nettiprojekteissa kerätään saman aiheen ääreen ihmisiä monista eri maista. Tämä pätee alallamme myös netin ulkopuolella. On vaikeaa löytää keskisuuri tai suuri tietotekniikan alalla toimiva yritys, josta et löydä palkkalistoilta vaikkapa intialaisia tai kiinalaisia. Mielestäni voidaan jopa hieman yleistää toteamalla, että kansainvälisyys ja työperäinen maahanmuutto ovat välttämättömiä tietotekniikan alalla. Tarvittava, erikoistunut osaaminen hankitaan taloon sieltä mistä se saadaan. Kansainvälistyminen parantaa osaamisen lisäksi kontakteja, eri kulttuurien tuntemusta sekä yrityksen kielitaitoja.

Ongelmia piisaa

Kansainvälisyydestä suuresti riippuvaisia aloja on toki muitakin. Itse toimin tukkukaupan alalla, jossa kansainvälisyys on myöskin paitsi itsestäänselvyys, myös ehdoton välttämättömyys. Niin tieto kuin ihmisetkin kulkevat puolin ja toisin vierailemassa yhtenään. Maahanmuuttopolitiikan kärkevin keskustelu tuntuu sen rinnalla hyvin etäiseltä. Tällainen yritys ei palkkaa vierasmaalaista imagosyistä, vaan yksinkertaisesti liiketaloudellisin perustein. Uskoakseni moni piraatti näkee työperäisen maahanmuuton juuri näin, päivänselvänä osana nykyaikaista, kansainvälistä yritystoimintaa.

Oma kokemukseni on, että työperäinen maahanmuutto on Suomessa kömpelösti hoidettua. Työnantajalle työluvan saaminen haluamalleen työntekijälle on usein liialti tuurista ja virkamiehen mielialasta kiinni. Pienet yritykset ovat monesti vaikeuksissa asiaan liittyvän byrokratian ja maan tapojen välissä. Tulkinnat ja käytännöt vaihtelevat eri puolilla maata ja usein myös jatkuvasti kalenterivuoden varrella. Ajankohtaisohjelmat ovat muistuttaneet aiheeseen liittyvän myös rikollisuutta monessa muodossa. Näitä ongelmia ei ratkota yksinkertaistaen huutamalla maahanmuuton puolesta tai vastaan.

Vain osa totuudesta

Maahanmuutto on, kuten aiemminkin todettu, laaja aihe. Työperäinen maahanmuutto on vain osa tätä kokonaisuutta. Aiheen laaja-alaisuuden vuoksi olisikin eduksi, että asiasta olisi päättämässä hyvin monenlaisia näkemyksiä. Piraattipuolueella on varmasti annettavaa tähän keskusteluun uniikin ja käytännönläheisen näkökulman muodossa. Monipuolisiin näkemyksiin ja kokemuksiin perustuvalla avoimella keskustelulla voidaan varmasti lähteä avaamaan myös muita esille tulleita maahanmuuton ongelmia. Piraattipuolueen voimallisesti ajama avoimuus ja läpinäkyvyys eivät nekään ole huonoja työkaluja tämän ongelman edessä.

Luonnollisesti Piraattipuolueen monilla kansanedustajaehdokkailla, myös allekirjoittaneelle, on monenlaisia mielipiteitä maahanmuutosta laajemmaltikin. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaakin tutustua ehdokkaiden kotisivuihin ja blogeihin.

Olen ehdolla Pirkanmaan vaalipiirissä. Tutustu kotisivuihini tai blogiini.