Raportti Teoston syysseminarista ”Sisältöä elämään – ja verkkoon”

Musiikin tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö Teosto järjesti syysseminaarinsa Finlandia-talolla torstaina 10. päivä. Muutaman tunnin seminaarin teemana olivat erityisesti sosiaalinen media ja user generated content (UGC) eli kulttuuriteosten käyttäjien itse nettiin lataamat sisällöt. Käytännössä aihetta käsiteltiin aamupäivän mittaan useiden lyhyiden puheenvuorojen ja esitelmien avulla.



(Klikkaa suuremmaksi.)

Saavuttuani paikalle pidin vähän outona, että sosiaalisen median seminaarissa olin nähtävästi ainut, jolla oli läppäri esillä. Näin yhden tutun merkinneen Foursquaressa sijainnikseen Finlandia-talon ja taisin olla ainut, joka oma-aloitteisesti kirjoitti tapahtumasta Twitteriin.

Ohjelma muuttui hieman tuosta vanhasta rungosta, ja Googlen kannoista saapui kertomaan Anni Ronkaisen sijasta Ari Ojansivu. Olen linkannut tekstissä joihinkin puheenvuorojen diaesityksiin. Suunnittelutoimisto N2:n strategi Riku Vassinen veti semman todella hyvin, ja seuraavassa tiivistelmäni esityksistä.

Intron jälkeen ensimmäisen puheenvuoron piti konsultti Jari Muikku Digital Media Finlandista. Hän esitteli yleisölle user generated contentin käsitteen ja selitti tekijöitä, jotka saavat ihmiset tuottamaan remix-kulttuuria nettiin. Tekijöiden, palveluntarjoajien ja teosten käyttäjien välillä on paljon erilaisia sosiaalisia ja kaupallisia intressejä, ja tulee muistaa, ettei UGC:ssa kyse ole vain harrastelijoiden kiinnostuksesta.

En todellakaan odottanut näkeväni Teoston seminaarissa Hitler saa tietää -videota tai Pink Floydin ja Bee Geesiä yhdistelevää mash-uppia, mutta näin kävi. Lasketaankohan seminaari julkiseksi esitykseksi…

Korkeimman oikeuden esittelijäneuvos Kristiina Harenko kertoi sen jälkeen lyhyesti siitä, mitä laki sanoo tekijänoikeudella suojattujen teosten uusiokäytöstä ja levityksestä. Esimerkiksi suuren joukon yhdessä tekemien teosten käyttöä vartenhan pitäisi oletuksena kysyä kaikkien tekijöiden lupa, mutta tätä harvoin esimerkiksi mash-uppien YouTube-levityksessä näkee.

Erityisesti isyysoikeus saattaa mahdollisesti kokea jonkinlaisen mullistuksen lähiaikoina, sillä tekijän nimi tulee mainita esityksen yhteydessä alan hyvän tavan mukaisesti, mutta jos nettivideoiden levityksessä alan tavaksi muodostuu vuosien mittaan se, että kansalaisten tekemissä jälkiperäistuotoksissa (derivative works) ei mainita lähteitä, niin tämä saattaa muodostua uudeksi laintulkinnaksi. Harenko oli sitä mieltä, että vanha luova ala pääsee kyllä osalliseksi uudesta digiympäristöstä ja sen liikemalleista ilman lakimuutoksiakin, kunhan vain lähtee ennakkoluulottomasti mukaan. Muutos olisi siten pikemminkin hallinnollinen eikä lainsäädännöllinen.

Googlen toimialajohtaja Ari Ojansivu valisti yleisöä ihmisten netinkäyttötottumuksista ja erityisesti YouTubesta, joka on Suomen suurin musiikkipalvelu, vaikkei sitä ole Suomessa vielä edes lisensoitu. Mielenkiintoista oli kuulla esimerkiksi Ciscon arviosta, että nykyään 40 % internetliikenteestä koostuu videoista. Hämmästyttävä oli myös tutkimustulos, että 17 % keski-ikäisistä ja eläkeläisistä on katsonut elokuvan aluista loppuun netissä.

Videoiden käytön hurjan sosiaalisuuden lisäksi hän painotti myös tekijöiden ja esittäjien uutta mahdollisuutta päästä maailmanmaineeseen. Esimerkiksi Britain’s Got Talent -kykyjenetsintäohjelmasta suosioon noussut Susan Boyle olisi arvioitu jääneen vain kansalliseksi laulajatähdeksi ilman videoiden internetlevitystä .

Googlella on uskomaton määrä dataa käytettävänään, josta voidaan hyötyä liikemallien suunnittelussa. Pelkästään YouTube voi antaa esiintyjille ja tekijöille niin laajat ja monipuoliset tiedot yleisöstä, että monet bändit suunnittelevat nykyään kiertueita pelkästään katsoja-analytiikan perusteella. Hurjaa YouTubessa on myös videomateriaalin määrä – sitä kun ladataan palveluun 48 tunnin edestä joka minuutti!

Ei-kaupallinen harrastelijasisältö kiinnostaa myös Yleisradiota. Internetpäällikkö Jari lahti kertoi, miten YleX esittelee demoja Uuden musiikin iltavuorossa, miten muutama ammattikuvaaja ei voi pärjätä uutistarjonnassa crowdsourcingille ja miten YLE ottaa mieluusti vastaan harrastelijakuvamateriaalia. Ja sosiaalisessa mediassa ison mediatalonkin täytyy nöyrtyä. ”UGC:ssä broadcasterilla ei ole mitään erityisasemaa kaveripiiriin verrattuna”, Lahti muistutti. ”Median pitää ansaita relevanssinsa.” Nykyinen toiminta johtaa datan avautumiseen, ja hän pitääkin materiaalien laajaa käyttöä hyvänä asiana. Yhtenä menestyksenä mainittiin Elävä arkisto, ja miten Ylen aineistoja hyödynnettiin esimerkiksi Altervative Party -tapahtumassa.

MTV3:n internet- ja kuluttajaliiketoiminnan toimituspäällikkö Jyrki Huotari esitteli geokätköilyä, otti kaupallisemman asenteen käyttäjien itse luomaan sisältöön ja käytti esimerkkinä esimerkkinä Eat.fi-palvelua. Käyttäjät ja yleisö luovat vapaaehtoisesti paljon sisältöä, josta voidaan hyötyä kaupallisesti. Esimerkiksi Salattujen elämien Facebook-sivu on suurin Maikkarin televisio-ohjelmia käsittelevä sivu – fanikunnan ansiosta.

Olen itsekin säveltäjänä Opera by You -projektissa, ja oli hienoa nähdä crowsourcingin kiinnostavan Teosto-porukkaa niin paljon, että kutsuivat projektipäällikkö Päivi Salmen pitämään aiheesta esitelmän. Opera by Youssa oopperan suunnittelu säveltämisestä ja käsikirjoituksesta puvustukseen on ulkoistettu Wreckamovie-alustan avulla, ja tuotantoon on suositeltu ilmaisohjelmistoja. Kokeilu on ensimmäinen maailmassa. Valmis ooppera, Free Will, kantaesitetään Savonlinnan oopperajuhlilla heinäkuussa 2012.

Pelkästään erittäin mielenkiintoisen kokeilun lisäksi projektilla haetaan uutta yleisöä ja tartuntapintaa oopperaan. Nykyäänhän kävijät ovat keskimäärin yli 50-vuotiaita, ja entinen kuulijakunta on katoamassa. Ideana on, että oopperan tekeminen voisi innostaa myös yleisöksi. Osittain tämä uuden demografian saavuttaminen on jo saavutettu, sillä tavallisesti oopperassa käyvien enemmistö on naisia, mutta Opera by Youn tekijöiden enemmistö on miehiä.

Osallistujilla on paljon erilaisia motiiveja lähteä tekemään oopperaa vapaaehtoisesti, ilman palkkaa. Huomautettakoon kuitenkin, että ottaessaan osaa projektiin säveltäjä, valaisija, graafikko tai pukusuunnittelija luopuu taloudellisista oikeuksistaan: Savonlinnan oopperajuhlat julkaisee oopperan perinteiseen tyyliin, all rights reserved, tosin tekijäluettelosta tulee varsin pitkä.

Ehkä seminaarin kohokohdaksi ajateltu oli puolen tunnin paneeli ”Hyvä vai paha UGC?” – tekijöiden näkökulma, jossa keskustelivat musiikintekijä ja Rähinä Recordsin toimistusjohtaja Elastinen (Kimmo Laiho), musiikintekijä ja Pepe Deluxe -yhtyeen jäsen James Spectrum (Jari Salo) sekä säveltäjä ja Tampere Biennalen taiteellinen johtaja Olli Virtaperko, joka tunnetaan myös Ultra Bran laulajana.

”Oon luonut urani kyllä ihan tekijänoikeusrikkomusten pohjalta”, aloitti Spectrum. Paljon esimerkiksi hip hopissa käytetty samplaus on aina ollut laillisuudeltaan kyseenalaista. Suuremman suosion saavuttamisen jälkeen hoidettiin sitten uran alkutaipaleen materiaalien oikeudet kuntoon ja julkaistiin sitten uudet, laillistettu versiot. Byrokratia tai aiemminkin mainitut tekijänoikeuden hallinnolliset asiat tuntuvat olevan aika kova paikka. Uutta musiikkia tehdessään on kuulemma joutunut antamaan pätkän kaverille ”Tee tästä laillista!” -viestin kera. Sointuja ja melodiaa saa aina muokattua niin, ettei se vastaa liikaa jo jotakin olemassa olevaa, mutta se vaatii paljon työtä.

Jonkin verran keskustelua syntyi myös piratismista, mutta ei ainakaan näin poliittisen piraatin näkökulmasta mitään kovin huolestuttavaa. Levy-yhtiöiden vallasta Spectrum muistutti: ”Jos viet levyn meiltä, sä et vie meiltä vaan levy-yhtiöltä.” Piikittelyä levy-yhtiöiden toimintaa ja vanhoillisuutta kohtaan riitti muillakin keskustelijoilla.

Fintelligensistä tuttu Elastinen kertoi Rähinä Recordsin olevan Suomen suurin levy-yhtiö ja että YouTubessa 3 miljoonan katselukerran suomenkielinen musiikkikanava on jo kovaa näyttöä. Elastinen piti itseään enemmän käyttäjänä, userina, eikä niinkään erotellut itseään UGC:n ja nettifanituksen kohdalla vain tekijäksi tai esiintyjäksi. Hän ihmetteli, että miksi ihmeessä aikoinaan tuhlattiin resursseja CD-levyjen kopiosuojauksiin, kun sekin aika olisi voitu käyttää internetiin: nyt YouTube on Suomen suurin musiikkipalvelu, mutta suomalaiset tekijät eivät hyödy siitä. Jos saisi edes jotain siitä suurimmasta, niin se olisi mahtavaa. Elastinen suositteli esimerkiksi Spotifyta ja sanoi, että näin myöhässäkin on ehdottomasti parempi saada edes vähän kuin ei yhtään mitään. Rähinä Recordsin tuloista puolet tulevat digimarkkinoilta ja siitäkin jo puolet streamauspalveluista.

Virtaperko sai yleisöltä aplodeja useaan otteeseen lähinnä hyvin osuvilla kommenteillaan kulttuurin arvostuksesta ja kehityksestä. Tiede ja taide kasaantuvat yhteisestä panoksesta ja sitten yksilöt tekevät sen päälle rohkeita kokeiluja. Terveisiä meni myös Opera by Youlle siitä, että ammattisäveltäjän kajoaminen noiden kymmenien vapaaehtoisten työhön tekee materiaalista välttämättäkin lattean. Vähän irraleen kontekstista jäi väite: ”Tekijänoikeusrikkomusten kasauma luo ansaintalogiikan ytimen, tätä ei tule jättää huomiotta.”

Seminaarin viimeisenä esitelmänä Teoston tuotehallinta- ja online-päällikkö Jani Jalonen ja tutkimuspäällikkö Ano Sirppiniemi esittelivät tutkimustietoa musiikinkäytöstä internetissä ja esittivät sen jälkeen ehdotuksensa siitä, miten järjestelmää pitäisi kehittää. Jonkinlaisena ideaalina haettiin loppukäyttäjälle esimerkiksi ehdottoman helppoa lisensointijärjestelmää, jossa laajasta katalogista voisi pientä maksua vastaan saada käyttöönsä musiikkia vaikkapa omia YouTube-videoita varten.

Tutustukaa ihmeessä itse tarkemmin matskuissa mainittuihin tutkimuksiin, vaikka ne oletuksiltaan ja kysymyksenasetteluiltaan olisivatkin kyseenalaisia. En pysty tässä kaikkea erittelemään. Itseäni jäi esimerkiksi häiritsemään se, että kyselyissä eroteltiin musiikin kuuntelu netistä ja kännykällä, koska näin streamauspalveluiden suosion jo noustua moni kuuntelee musiikkia juuri netistä, kännykällä. Nämä eivät sulje toisiaan pois.

Puheenvuorossa esiteltiin monipuolisesti erilaisten musiikkipalveluiden kuten Spotifyn, YouTube ja The Pirate Bayn eroja käyttäjien ikäjakaumissa. Jopa Grooveshark mainittiin. Muita mainittuja tutkimustuloksia ja huomioita:

  • Musiikinkuluttajat, jotka käyttävät älypuhelimia, tuntevat paremmin musiikkipalveluita, kokevat kuuntelevansa enemmän musiikkia ja käyttävät enemmän rahaa musiikkiin.
  • YouTube on suosituin musiikkipalvelu ja 2,5 miljoonaa suomalaista katsoo YouTubesta erityisesti musiikkia. Palveluun ladatuista videoista yli puolet on käyttäjien omaa tuotantoa – musiikista yli puolet on muiden tekemää.
  • 8 prosenttia ikäluokasta 18–30 vuotiaat sanoi julkaisseensa YouTubessa musiikkia sisältäviä videoita.
  • YouTuben käyttäjät kokivat olennaisiksi musiikkipalveluiksi soittolistat, mahdollisuuden nähdä muiden käyttäjien kanavia, ajan tasalla pysymisen ja uusien bändien löytämisen.
  • YouTuben käytössä koettiin epäselväksi erityisesti tekijänoikeusasiat. Tämä muodostaa monille suuren kynnyksen videoiden lataamiseen palveluun.
  • Ehdotus laillisen musiikkikirjaston (tai ”musapankin”) kehittämisestä nosti kysymyksiä aidosta valintamahdollisuudesta ja siitä, löytyisikö sieltä muutakin kuin valtavirtamusiikkia.
  • ”50 % of the inernet users in USA are creating content to internet in 2012” (emarketer)
  • ”25 % of content will be user generated in 2012” (Nokia)

Oli varsin rohkaisevaa nähdä tällainen halu tehdä musiikin käytöstä mahdollisimman helppoa. Ratkaisuehdotuksia esitettiin niin jälkiperäisteosten tekijöiden, sisältöjen oikeudenomistajien ja palveluntarjoajien huoliin. Kaikki tuntuvat ratkeavan, jos saataisiin aikaan toimiva kuluttajalisenssi, jolla saa hoidettua kaikki oikeudet kerralla kuntoon ja että lisenssien ostaminen integroidaan osaksi viihdealustoja.

”Musabisnes ei oikeasti ole tehnyt musan käyttämisestä helppoa”, Jani Jalonen muistutti. ”Musiikkibisnes ei ole aina tehnyt laillista käyttämistä helpoimmaksi vaihtoehdoksi.” Esimerkkinä toimi kuuluisa Sonyn paljon mainostettu ja paljon maksanut CD-kopiosuojaus, joka lopulta ohitettiin huopakynällä. Jalonen jatkoi, ettäd digitaalinen ympäristö on kiehtova, mutta se on syntynyt jopa musiikkibisneksestä huolimatta. Nyt olisi aika lähteä mukaan…

Teoston hallituksen puheenjohtaja, pitkän linjan musiikintekijä Kim Kuusi päätti seminaarin toteamalla, että UGC on lainsäädännöllisesti helppo mutta hallinnollisesti vaikea asia. ”Työ kaatuu juuri Teoston niskaan. Meidän tehtävä on pitää huoli siitä, että ammattimainen musiikintekeminen on mahdollista Suomessa.” Musiikin käyttö on räjähdysmäisesti lisääntynyt ja Kuusi esitti huolen siitä, että miten tehdä musiikin käyttö mahdollisimman helposti myös niin, että tekijät saavat siitä rahaa. Teostolla olisi kuitenkin tämän ratkaisun löytämiseen hyvät puitteet, sillä heillä on jo maailmanlaajuinen sopimusjärjestelmä sekä tietoa siitä, mitä musiikkia käytetään ja kuunnellaan. Viimeinen toive oli, että user generated contentille keksittäisiin vihdoin jokin suomenkielinen ilmaisu.

Yhteenvetoa ja kommenteja

Seminaari user generated contentista oli tietenkin nyt hyvin paikallaan, vaikka esitelmien fokus heilahtelikin paljon. ”Tämä oli ylivoimaisesti suosituin Teoston seminaareista. Teoston on selvästi ajan tasalla ymmärtäessään, mikä tällä hetkellä on ajankohtaista”, sanoi Kuusi vielä seminaarin päätöspuheenvuorossaan. Innokkaasta ja positiivisesta lähestymisestä huolimatta joudun toteamaan Teostolle, että ei tässä nyt aivan ajan tasalla olla, sillä UGC on jo vanha juttu. Tekijänoikeudella suojatuista (musiikki)materiaaleista tehtyjä jälkiperäisteoksia ja erityisesti muiden tekemien teosten levittämistä on harrastettu aina, mutta internet tarjoaa nykyään vain toiminnalle uuden tehokkaan alusta. Tai ei oikeastaan ihan uudenkaan, koska internet on jo teknologiana yli 40 vuotta ja julkisena palveluna yli 20 vuotta vanha. On harmillista, että näihin muutoksiin herätään vasta siinä vaiheessa, kun tarjonta ei mitenkään vastaa enää kysyntää ja kulttuurin ”mustat markkinat” ovat jo syntyneet. Edistystä ei auta myöskään suora ja epäsuora fanien, asiakkaiden sekä palveluiden kiusaaminen oikeusteitse.

Seminaarissa oli kuitenkin hämmästyttävän eteenpäin katsovaa sisältöä, ja kokemus vahvisti osaltani, että näillä vanhoilla tekijänoikeusorganisaatioilla on lopulta yllättävän paljon samoja tavoitteita piraattien kanssa, mutta prioriteetit ja keinot eroavat. Vai johtuisiko tämä mielikuva kenties siitä, että seminaari ei ollut niinkään PR-tilaisuus ja puhujina oli paljon muita kuin tekijänoikeusjärjestöjen palkattuja lakimiehiä? Ei mitään mainintaa tiedostonjakamisen pahuudesta, sensuurista, oikeusjutuista, …

Lisäksi tekisin huomion, että on hurjaa ajatella, että myös villin tiedostonjakelun vastainen taistelu on johtanut teknologiseen kehitykseen. Esimerkiksi YouTube on tehnyt uskomattomia harppauksia sisällön tunnistamisessa ja käsittelyssä juuri tekijänoikeusteollisuuden paineen alla. Jonkinlaista kultaista reunaa tässäkin pilvessä, vaikka lähtökohdat olisivatkin väärät. Internet on mullistanut kulttuurin, talouden ja kulttuuritalouden niin nopeasti, että mukana on kieltämättä vaikea pysyä, ja niin lainsäädäntö, bisnesmallit kuin kansalaisten mielikuvat harvoin perustuvat nykyaikaiseen tietoon kulttuurialalta.

Tietämättömyyden ja ennakkoluulojen vastineeksi tarvitaan raakaa dataa reaalimaailmasta. Olen henkilökohtaisesti monesti yliarvioinut kansalaisen netinkäyttöä ja kompetenssia. Toisaalta tuntuu, että poliittinen päätöksenteko ja bisnessuunnittelu on jäljessä ja pyörivät suurilta osin viime vuosituhannen tiedoilla. Teosto on nyt selvästi ottanut hienon askeleen eteenpäin, mutta työtä on vielä tehtävä.

Lähettäisin siis terveisiä, että Teosto ja verrattavat ryhmät toisivat keskustelun internetiin, vaikka sinne sosiaaliseen mediaan, josta niin paljon puhuttiin. Tällä hetkellä Twitterin hakusanalla #tekijänoikeus löytyy lähinnä tekijänoikeusneuvoja opettajille ja TTVK:n mollaamista. Myös hashtag #Teosto on käytössä, mutta seminaarissa ei lopulta kehotettu ketään viemään keskustelua nettiin.

Koska katse on nyt selvästi tulevaisuuteen ja seminaarissa kehotettiin hyvin laaja-alaiseen keskusteluun, niin eiköhän kaikki nyt kommentoida, miten musiikin saatavuutta voitaisiin kehittää ja internetiä hyödyntää paremmin. Palautetta ja ehdotuksia pyydettiin lähettämään suoraan osoitteeseen teosto@teosto.fi. Teosto löytyy myös Facebookista.

Mozart – Voron muotokuva

Monet nykyistä tekijänoikeusjärjestelmää ja levy-yhtiöitä puolustavat artistit eivät ilmeisesti ymmärrä, että muutoksia on aina tapahtunut musiikin esittämisen ja säveltämisen rintamalla. Yleensä hyvissä asemissa olevat henkilöt haluavat pitää kiinni kaikin keinoin erityisasemastaan, mutta usein myös merkittävät henkilöt ovat haistattaneet olemassa olevalle järjestelmälle paskat ja romuttaneet vanhat käsityksemme asioista.

Klassinen esimerkki tästä on Wolfgang Amadeus Mozart, joka oli ensimmäisiä vapaita säveltäjiä. Nykyinen tilanne on yhtä kieroutunut, kuin aikoinaan se, jonka Mozart koki turmelevan hänen herkkää ilmaisuaan ja rajoittavan merkittävästi hänen taiteellisia vapauksia itsenäisenä artistina.

Koska Mozartin aikana feodaaliherrat rahoittivat musiikin tekemisen, säveltäjät ja orkesteri olivat vailla suurtakaan sananvaltaa. Mitä kovempi pamppu, sitä arvostetumpi säveltäjä ja suurempi orkesteri. Vain kovimmilla riistäjillä oli varaa kokonaiseen sinfoniaorkesteriin.

Säveltäjä oli siis käytännössä monesti ruhtinaalle pelkkä hyödyke ja nokitteluväline, sillä tunnetumpi säveltäjä tallissa takasi suuremman suosion snobien keskuudessa. Musiikin esittäminen tapahtui käytännössä ainoastaan seurapiirieliitille, eivätkä he arvostelleet sitä usein musiikillisin perustein, vaan vaikuttimena olivat kyseisten piirien psykoottiset mielenliikkeet ja nopeasti vaihtuvat trendit. Säveltäjän vapauksia rajoitettiin, ja esimerkiksi oopperoiden librettoihin ei ollut suurtakaan vaikutusvaltaa, vaan aiheen teksti ja esityskieli annettiin herrojen toimesta.

Useiden vastoinkäymisten sekä uralla nousemiseen tarvittavan mielistelyn takia, musiikin tekeminen näihin lähtökohtiin ei enää kiinnostanut Mozartia. Hän päätti irrottautua tästä kuviosta ja ryhtyi vapaaksi säveltäjäksi. Vaikka Mozartin elämä päättyikin lopulta aika kurjissa oloissa emme voi kiistää hänen tekemisensä uhrauksien vaikutusta siihen, että artistit lopulta murtautuivat pois tästä järjestelmästä. Monet Mozartin merkittävistä teoksista on tehty aikana, jolloin hän toimi vapaana säveltäjänä.

Onneksi monet nykyajan mozartit, kuten Radiohead, ovat alkaneet tajuta mikä merkitys on artistin vapaudella ja pyrkineet pois ruhtinaiden ikeestä, kohti todellista vapautta. Teostojen ja levy-yhtiöiden ylivallasta irrottautuminen onkin nähdäkseni samanlainen kuoriutumisprosessi, jonka Mozart kävi aikoinaan läpi.

Meidän on muistettava, että tämä prosessi tähtää ennen kaikkea artistin ilmaisun vapauteen ja musiikin tuomiseen sitä rakastavien ihmisten saataville. Nykyajan salierit ovat tyytyväisiä tilanteeseen ja he vihaavat mozarteja, koska pelkäävät näiden tuoman vapauden uhkaavan toimeentuloaan ja asemaansa. He ovat kuitenkin pian muinaisjäänteitä ja heidät muistetaan katkerina valittajina, jotka olivat muutoksen tiellä.

Mozartin elämästä kiinnostuneet voivat lukea lisää kirjasta Mozart – Neron muotokuva.

Sähkökirja uhkaa (ehkä) suomalaisia kirjailijoita

Sähkökirjojen yleistymisen on peloteltu laajentavan verkkopiratismin kirjoihin ja uhkaavan siten kirjailijoiden elantoa. Olen samaa mieltä siitä, että suomalaisten kirjailijoiden elanto saattaa sähkökirjojen myötä heiketä. Tai sitten ei. Piratismin kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.

Sain viikko sitten käsiini Kindlen, Amazon-verkkokaupan sähkökirjanlukijan. Monet olivat kehuneet laitetta, ja pienten alkuhankaluuksien jälkeen päädyin olemaan samaa mieltä. Kirjantappajan tuloa on ennusteltu pitkään, mutta nyt se on vihdoin täällä. Osan hakuteoksista saatan edelleen haluta fyysisinä, mutta siihen se sitten jääkin. Vastedes ainoa syyni hankkia kaunokirjallisuutta paperilla on se, jos sitä ei saa Kindlelle. Saakin sitten olla erittäin hyvää kirjallisuutta, jotta vaivautuisin.

Kirjoista on liikkunut verkossa luvattomia skanneja jo pitkään, mutta tähän asti ne ovat lähinnä lisänneet fyysisten kirjojen myyntiä (ks. tilastot Jokapiraatinoikeuden 2. luvussa). Kirjoja on kuitenkin hankala lukea tietokoneen näytöltä, mikä on saattanut vähentää piratismin vaikutusta. Ovatko kirjailijoiden tulot nyt vaarassa, kun lukulaitteista on tullut perinteistä kirjaa mukavampia käyttää?

Ei. Sähkökirjat vaarantavat etenkin suomalaisten kirjailijoiden tulot jo muutenkin niin rajusti, ettei piratismilla ole sen jälkeen enää mitään merkitystä. Tämän ymmärtämiseksi on syytä ensin katsoa mitä muutama ulkomainen kirjailija sanoo sähkökirjoista.

Randy Ingermanson (kuusi romaania, yksi tietokirja) ja Joe Konrath (16 romaania) ovat kaksi yhdysvaltalaista kirjailijaa, jotka blogaavat säännöllisesti sähkökirjoista ja niiden markkinatilanteesta. Näitä blogeja kannattaa seurata, jos aihe kiinnostaa. Sähkökirjat ovat tuomassa valtaista muutosta kirja-alalle. Sähkökirjojen julkaiseminen omakustanteina on usein paljon kannattavampaa kuin perinteisen julkaisijan etsiminen. Niin ensikertalaiset kuin veteraanitkin ovat siirtymässä omakustanteisiin.

Syy on yksinkertainen. Omakustanteen saa myytyä halvemmalla ja paremmalla katteella. Joe Konrath myy sähkökirjojaan omakustanteina kolmen dollarin hintaan, ja saa myyntihinnasta itselleen 70%. Perinteisen kustantajan kautta hän saisi itselleen vajaat 20%. Hän ansaitsee yhtä myytyä kolmen dollarin sähkökirjaa kohden enemmän kuin hän ansaitsisi kahdeksan dollarin pehmeäkantisesta kirjasta. 25 dollarin kovakantisella tekisi kyllä jonkin verran enemmän voittoa per myyty kappale, mutta halvempia sähkökirjoja myydään paljon enemmän.

Konrath on todennut, että kolme dollaria on sähkökirjalle se hinta, jolla ansaitsee eniten rahaa. Tammikuussa hän ansaitsi sillä 42 000 dollaria. Ja vaikka Konrath onkin vakiintunut kirja-alan ammattilainen, toimii sama strategia amatööreillekin. Otetaan vaikka Amanda Hocking, joka laittoi ensimmäiset kirjansa myyntiin viime vuoden marraskuussa. Useimpien niiden hinta vaihteli yhden ja kolmen dollarin välillä. Hän myi viime vuoden aikana 164 000 kirjaa; tämän vuoden tammikuussa, 450 000 kirjaa.  Randy Ingermanson arvioi, että maailmanhistorian ensimmäinen miljardin dollarin kirja tullaan julkaisemaan lähitulevaisuudessa. Hän veikkaa sen hinnan olevan noin kolmen dollarin paikkeilla. Se voi hyvin tulla täydeltä aloittelijalta.

Tämänlaisilla hinnoilla on selvää, ettei piratismilla ole enää mitään merkitystä. Jos kirjan hinta on dollarista kolmeen dollariin, kuka vaivautuu hankkimaan sen laittomasti? Kindlen kautta tehtävät ostokset ovat vieläpä niin käteviä, että piratisointi olisi turhan vaivalloista. Kindleni hankittuani otin netistä jokusen ilmaisen kirjan, joiden tekijänoikeudet olivat rauenneet. Ajattelin että siirtäisin ne tietokoneeltani lukulaitteelle. Tähän asti en ole jaksanut, koska se vaatisi Kindlen yhdistämistä tietokoneeseen ja tiedostojen kopiointia käsin. On paljon helpompaa ostaa kirjoja muutamien dollareiden hintaan suoraan Kindlen omasta kaupasta, johon laite yhdistää langattomasti. Piratismi on kirja-alalla merkityksetön ongelma jos sitä vertaa digitaalisen ympäristön muihin haasteisiin, aivan kuten kaikilla muillakin kulttuurinaloilla.

Mutta suomalaisille kirjailijoille on ongelma, jos hintakilpailu pudottaa kirjojen hinnat muutamaan dollariin. Sillä hinnoittelustrategialla voi tehdä isot rahat englanninkielisillä markkinoilla, joissa lukijoita riittää. Suomen kielialue on kuitenkin harmillisen pieni. Kaikkein aikojen myydyimpien suomalaisten kirjojen top kymppiin pääsee niinkin pienellä kuin 200 000 kappaleen myynnillä. Tyypilliset kirjat myyvät monta, monta kertaa tätä vähemmän. Hintojen tiputtaminen voi varmasti auttaa asiaa, mutta lukijoita on silti vain se vajaat kuusi miljoonaa.

Tietenkin suomalaisilla kirjoilla on se etu, että ne ovat suomenkielisiä. Ne eivät siis aivan suoraan kilpaile ulkomaisten kanssa, ja niistä voi pyytää suurempia hintoja. Mutta etenkin lukemista harrastava osuus nuorisosta on hyvin kielitaitoista, ja tulee vain kielitaitoistumaan lisää. Jos samalla hinnalla voi saada viisi englanninkielistä kirjaa tai yhden suomenkielisen, valinta tuskin on vaikea.

Toisaalta osa suomalaisista kirjailijoista voi hyötyäkin. Pitkänkin uran tehneen kirjailijan myyntipalkkiot saattavat tyypillisesti jäädä tuhanteen euroon vuodessa. Apurahat ovatkin useimmille suurempi tulonlähde kuin varsinaiset myyntitulot. Parin euron kirjoilla ei ehkä tee elantoa, mutta niiden avulla voi silti saada huomattavasti enemmän voittoa kuin nyt. Lisäksi suomalaisetkin kirjailijat voivat panostaa hyviin kääntäjiin ja tuoda teoksensa maailmanmarkkinoille, tai kirjoittaa suoraan englanniksi.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Seis hyvitysmaksun laajentamiselle!

Hyvitysmaksua ollaan jälleen laajentamassa. Se halutaan ulottaa jokaiseen laitteeseen, jotka pystyvät kopioimaan tietoa. Kasettimaksu ei kuitenkaan sovi nykypäivään. Se nostaa tuotteiden hinnat turhan korkeiksi, ja maksun joutuu maksamaan, vaikka laitteella ei edes kopioisi musiikkia.

Hyvitysmaksun tulot tilitetään menestyneimmille artisteille, eikä niille joita kuluttaja itse haluaisi tukea. Minä en ainakaan halua tukea hyvin menestyneitä bändejä, koska ne pärjäävät muutenkin. Indiemuusikot kaipaavat eniten tukea, mutta näitä maksuja ei heille juurikaan tilitetä.

Hyvitysmaksut eivät ole kovin loogisia. Miksi taitelijat tarvitsevat ”hyvitystä” siitä, että kopioin ostamaani musiikkia itselleni? Jos hyvitysmaksut olisivat loogisia, pitäisi niiden maksamisen jälkeen olla laillista ladata netistä musiikkia ilmaiseksi.

Hyvitysmaksujärjestelmä tulee mielestäni lakkauttaa. Selvää on ainakin se, että vanhentunutta järjestelmää ei pidä enää laajentaa. Artistit luovuttivat tiistaina addressin Eduskunnalle hyvitysmaksun laajentamista. Nyt on aika kansalaisten luovuttaa oma addressinsa.

Allekirjoita addressi, ja kerro kaverille!

Se luovutetaan mahdollisesti jo huomenna Eduskunnassa.
Seis hyvitysmaksun laajentamiselle!

Joulukalenteri 4: Piraattiradio & sankaripiratismia

Piraattiradio on pitänyt pitkän joululoman jo syksyllä, ja palaa nyt aalloille. Joulukuun aikana julkaistaan sekä uutta tuotantoa että ennen julkaisematonta arkistomateriaalia kuluneelta vuodelta.

Aloitamme 11. marraskuuta järjestetyn Tekijänoikeudet ja sankaripiratismi -keskustelutilaisuuden äänitteellä. Vallilan kirjastossa tekijänoikeuksista keskustelemassa olivat Piraattipuolueen varapuheenjohtaja ja Jokapiraatinoikeus-kirjan kirjoittaja Ahto Apajalahti ja Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen. Tämä on Piraattiradion 25. jakso.

Tunnin ja 45 minuutin keskustelun voi ladata ogg tai mp3-muodossa tai kuunnella sen alla olevalla HTML5-soittimella, joka toimii moderneilla selaimilla.

Vihreiden tekijänoikeuslinjauksen tarkastelua

Vihreiden puoluehallitus hyväksyi 26.11. tekijänoikeuslinjauksen, jota puolueen tekijänoikeustyöryhmä on vuoden mittaan valmistellut. Piraatitpuolue sekä Vihreät nuoret ja opiskelijat antoivat linjauksesta melko kitkerät kommentit. Kitkeryyteen oli Piraattipuolueen näkökulmasta perustellut syyt, vaikka linjauksesta löytyy myönteistäkin. Käyn alla läpi vihreiden tekijänoikeuslinjausta jaoteltuna linjauksen pääotsikoiden mukaan.

Ensin kuitenkin kirjoituksen ADHD-versio:

+ Vaatimukset kansainvälisten tekijänoikeussopimusten avoimemmasta valmistelusta.
+ Keskustelunavauksia suoja-aikojen merkittävästä lyhentämisestä joidenkin käyttötarkoitusten osalta.
+ Vaatimukset ”reilun käytön” (fair use) laajentamisesta ja selkiyttämisestä (esim. sitaatti- ja parodiaoikeuden osalta).
+ Vaatimus teosten käyttökorvausten maksamistapojen helpottamisesta yksityishenkilöitä ajatellen.
+ Orpojen teosten käyttömahdollisuuksien parantaminen.
+ Vaatimukset viranomaisten tuottaman tiedon vapaasta käytettävyydestä ja viranomaisten siirtymisestä avoimen lähdekoodin käyttöön.

– Vastustetaan ehdottomasti teosten epäkaupallisen käytön laillistamista.
– Ei vastusteta teosten epäkaupallisesta käytöstä langetettavia rikosoikeudellisia seuraamuksia ja korvauksia.
– Jätettäisiin suuri osa fanikulttuurista laittomaksi.
– Ajatus tekijänoikeuksista tekijöiden eläketurvana.
– Kasettimaksujen laajentamisvaatimukset ja kasettimaksujärjestelmän ihanuuden korostaminen.

”Tekijänoikeuksia tarvitaan”

Linjauksessa tuodaan hyvin esille, että raja tekijöiden ja kuluttajien välillä on hämärtynyt. Ihmisten on internetin ja muun teknologian kehittyessä yhä helpompi tehdä ja julkaista itse erilaisia teoksia – ja myös muokata aiempien teosten pohjalta jotain uutta ja luovaa. Valitettavasti tämä julkaisupuoli törmää nykyisiin tiukkoihin tekijänoikeuksiin.

Kuten Piraattipuolueen lehdistötiedotteessakin otettiin esille, kannanotossa syytetään epäsuorasti piraatteja ”filosofoinnista”, josta puuttuu ”realismia”:

”Erilaisilla tekijänoikeuslainsäädäntöä radikaalistikin muuttavilla malleilla on mielenkiintoista filosofoida, mutta realistisen, hyvän ja kaikkia osapuolia tyydyttävän tekijänoikeuspolitiikan tekeminen on kaikkea muuta kuin helppoa.”

Lausahdus on hieman huvittava siksi, että vihreiden omassa linjauksessakin esitetään suoja-aikojen lyhentämisestä radikaaleja visioita, joiden toteuttaminen edellyttäisi tekijänoikeuksien kivijalan, Bernin sopimuksen, muuttamista. Liiallisesta lyhyen aikavälin realismista vihreiden linjausta ei tältä osin voi syyttää.

Teosten epäkaupallisen käytön dekriminalisointi olisi juridiselta kannalta paljon pienempi ja helpompi muutos. Se voitaisiin toteuttaa seuraavalla vaalikaudella Suomen eduskunnassa EU-säädöksiä rikkomatta. Viittaan nyt EU:n tekijänoikeusdirektiivin 8 artiklan 1. kohtaan, jonka mukaan jäsenmaiden tulee säätää ”asianmukaisista seuraamuksista ja oikeussuojakeinoista” tekijänoikeuksien rikkomiseen puuttumiseksi. Rikosoikeudellisia keinoja direktiivi ei edellytä. Niitä ei edellytetä myöskään uudemmassa niin kutsutussa IPRED-direktiivissä.

Epäkaupallisen käytön rikosoikeudellinen rangaistavuus voitaisiin siis poistaa. Tällöin jäisivät siviilioikeudelliset seuraamukset, mutta ne eivät mahdollistaisi kotietsintöjä tai muita vastaavia pakkokeinoja.

Vihreät tyrmää linjauksessaan nettiyhteyden katkaisemisen kolmesta rikkeestä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään erityinen saavutus, koska esimerkiksi Euroopan parlamentissa tällaisia keinoja on vastustanut reilu enemmistö.

Vihreiden linjauksessa kritisoidaan ansaitusti ”väärentämisen vastaisen”, käytännössä myös yksityishenkilöihin kohdistuvaan piraattijahtiin liittyvän, ACTA-sopimuksen valmistelukäytäntöjä EU:ssa. Valmistelu on tehty suljettujen ovien takana ja kansalaisyhteiskunta on saanut siitä tietoja lähinnä vuotojen kautta. Vihreiden europarlamentaarikkojen ryhmä, johon kuuluu myös Ruotsin piraattipuolueen europarlamentaarikko Christian Engström, on tehnyt ACTA-sopimukseen liittyen kyllä hyvää työtä. Alla Engströmin mainio puheenvuoro ACTA:sta europarlamentissa.

Linjauksessa todetaan:

”Suomessa tekijänoikeusrikkomuksista langetetut jättikorvaukset koettelevat oikeustajua.”

Linjauksessa kuitenkin selkeästi tuomitaan teosten luvaton epäkaupallinen käyttö, josta niitä jättikorvauksia on langetettu. Linjauksessa ei esitetä minkäänlaisia ratkaisumalleja siihen, miten näistä oikeustajua loukkaavista korvauksista voitaisiin päästä eroon.

”Teosten hyödyntäminen ja suoja-ajat ajateltava uudelleen – käyttötarkoituksen mukaan”

Linjauksen mielenkiintoisinta ja uusinta antia ovat ehdotukset tekijänoikeuksien suoja-aikojen porrastamiseksi käyttötarkoituksen mukaan. Tekijän oikeus kieltää tietty käyttö tai johdannaisteosten luominen rajoitettaisiin nykyistä selkeästi lyhyemmäksi, mutta oikeus saada korvausta käytöstä säilyisi pidempään.

Saman tyyppisestä mallista on keskusteltu myös Piraattipuolueen sisällä. Tässä porraslisenssiksi kutsutussa mallissa tekijän oikeus kieltää teoksen tietty kaupallinen käyttö kestäisi vain hyvin lyhyen aikaa teoksen julkaisusta, mutta oikeus saada korvausta kaupallisesta käytöstä kestäisi pidempään.

Mallia käsitellään tarkemmin minun ja Kaj Sotalan kirjoittamassa teoksessa Jokapiraatinoikeus (s. 245-246, linkki johtaa teoksen ilmaiseen pdf-versioon). Piraattipuolueen piirissä keskustelluissa malleissa olennainen ero vihreiden esittämään olisi se, että piraatit edellyttävät teosten epäkaupallisen käytön sallimista heti julkaisuhetkestä, mikä ei sisälly vihreiden malliin.

Ennen kuin kehun vihreiden kaavailuja kaupallisen käytön suoja-ajan lyhentämiseksi enempää, odotan, millaisia konkreettisia ehdotuksia lyhyemmästä suoja-ajasta tulee. Teosten erilaisten käyttötapojen välinen rajanveto on sitä paitsi häilyvää, ja siksi lukuisat erilaiset suoja-ajat johtaisivat entistäkin sekavampaan lainsäädäntöön. Vihreillä ovat kuitenkin prioriteetit vinksallaan, jos heidän mielestään suoja-aikojen lyhentäminen on tärkeämpi tavoite kuin teosten epäkaupallisen käytön salliminen.

Lievää hiustenrepimishalua herätti linjauksen toteamus:

”Tekijänoikeusjärjestelmässä on huolehdittava siitä, että tekijät saavat korvauksen työstään myös eläkepäivinään.”

Tämä ei kyllä anna kovin lupaavaa kuvaa siitä, kuinka paljon vihreät olisivat valmiita lyhentämään suoja-aikoja. Tekijänoikeusjärjestelmän tarkoitus ei sitä paitsi ole olla mikään eläketurva. Jos tekijöiden eläketurvaa halutaan parantaa oikeasti, pitäisi huolehtia siitä, että esimerkiksi saadut tekijänoikeuskorvaukset kerryttäisivät eläkettä, lisätä taiteilijaeläkkeiden määrää tai muuta vastaavaa. Piraattien piiristä löytyy tähän kyllä haluja.

”Reilu käyttö, reilu peli – myös orvoille”

Vihreiden linjauksessa vaaditaan selkeämpää mahdollisuutta teosten ”reiluun käyttöön” ja sitaatti- ja parodiaoikeuksien turvaamista kaikissa teosmuodoissa. Tämä on hyvä tavoite ja vastaa Piraattipuolueen vaaliohjelmaa, jossa todetaan:

”Sitaattioikeuden ja muiden tekijänoikeuden kohtuullisten rajoitusten toteutuminen käytännössä on varmistettava tarvittaessa lainsäädäntömuutoksin.”

”Tekijänoikeutta ei saa käyttää yhteiskunnallisen keskustelun rajoittamiseen. Parodia, satiiri ja muu teosten käyttö yhteiskunnallisessa keskustelussa on turvattava tarvittaessa lakimuutoksin.”

Linjauksessa myös halutaan laillistaa mashup-teokset ja remix-versioiden tekeminen. Vaatimus kuitenkin lässähtää, kun lupaa kokonaisten teosten (tai huomattavan suuren osan teoksesta) epäkaupalliseen käyttöön ei kuitenkaan annettaisi. Ruohonjuuritason epäkaupallinen luova toiminta pysyisi edelleen laittomana.

Linjauksen mukaan sitaattioikeutta pitäisi tulkita sitä suopeammin, mitä epäkaupallisempaa, pienemmälle piirille suunnattua ja vähäisempää käyttö on. No, onnea niille juristeille jotka näitä rajanvetoja tekevät työkseen. Tämä ei kuitenkaan helpota sen yksityishenkilön asemaa, joka miettii, mahtaako hänen käyttötarkoituksensa nyt olla riittävän epäkaupallista, pienelle piirille suunnattua ja vähäistä, vaiko ei.

”Mikäli äiti laittaa YouTubeen luvatta ”videon”, joka sisältää vain yhden valokuvan, ja jonka taustalla soi tuorein listahitti, ja jonka ainoa tarkoitus on saattaa kappale laajan yleisön kuultavaksi, on varsin kohtuullista vaatia, että artisti saisi musiikista tekijänoikeuskorvauksia.”

Ehkä, mutta onko oikein saattaa äiti rikosoikeudelliseen vastuuseen videosta? Linjauksessa ei oteta tähän selkeää kantaa.

Ehkä oivaltavin huomio linjauksessa on se, että teosten käytöstä maksaminen on liian vaikeaa yksityishenkilöille. Suurilla levittäjäyhtiöillä on vakiintuneet reitit käyttökorvausten maksamiseen. Yksityishenkilöt nauretaan pihalle jos he alkavat kysellä jostain suurelta elokuvayhtiöltä miten voi maksaa käyttökorvaukset elokuvan näyttämisestä urheiluseuran pikkujouluissa. Tekstarimaksut käyttöön!

Orpojen teosten käyttömahdollisuuksien parantaminen mainitaan linjauksessa, mikä on toki hyvä.

”Hyvitysmaksujärjestelmää on ryhdyttävä ajattelemaan uudelleen”

Kaikkein kummallisin osio linjauksessa on kasettimaksujen ylistys.

”Hyvitysmaksujärjestelmällä tehdään mahdolliseksi tekijänoikeuden suojaamien teosten pienimuotoinen, yksityinen kopiointi laillisista lähteestä.”

No ei. Se olisi toki mahdollista muutenkin. Kun Suomen tekijänoikeuslakiin vuonna 1953 valmisteltiin muutosta, todettiin työn alla olevasta laista seuraavasti: ”Olisi yleistä oikeustuntoa loukkaavaa, jos tekijä saisi rajattomasti sekaantua yksityiselämän piiriin, esim. kieltämällä sitä, joka on lainannut runoteoksen, omaa käyttöään varten jäljentämästä yksityistä runoa.” Tämän vuoksi tekijänoikeuslakiin sisältyy poikkeus yksityistä kopiointia varten.

Jossain vaiheessa sitten keksittiin, että tällaisesta kopioinnista on muka jotain haittaa, ja otettiin käyttöön yksityisen kopioinnin hyvitysmaksut, tuttavallisemmin kasettimaksut. Koko ajatus ”haitasta” tässä yhteydessä on perverssi, ja lisäksi laillisen yksityiskopioinnin rajoja on koko ajan kavennettu, kun vuonna 2006 tuli kielletyksi hankkia teos ”laittomasta lähteestä” ja kiertää tehokkaita kopiosuojauksia.

Allaoleva kuva kertoo, miten kasettimaksu vaikuttaa suomalaiseen liiketoimintaan.

Kasettimaksun vihreät on jostain syystä nostanut linjauksessaan luovan työn turvaamisen peruskiveksi. Kämmeneni kohtaa otsani.

No, ehdottavat kyllä yhdeksi mahdollisuudeksi kasettimaksun siirtämistä valtion budjetista maksettavaksi. Se on fiksu ehdotus.

”Heikomman puolella”

Linjauksessa puolustetaan mediayhtiöiden kanssa joskus heikoilla olevien tekijöiden oikeutta käyttää itse omia teoksiaan. Tästä on myös Piraattipuolueen vaaliohjelmassa kohta:

”Tekijöiden tulee saada käyttää tekemiään teoksia mahdollisimman vapaasti. Tekijällä on säilyttävä sekä oikeus teoksen epäkaupalliseen käyttöön, että oikeus uudelleenkäyttää teosta.”

”Kohti avointa tietoa”

Linjauksessa vaaditaan verorahoin maksettua viranomaisten tuottamaa tietoa kaikkien vapaasti käytettäväksi ja kannustetaan julkista sektoria siirtymään avoimen lähdekoodin järjestelmiin ja Creative Commons -lisensseihin. Vapaa viranomaistieto ja avoin lähdekoodi julkisella sektorilla ovat hyviä vaatimuksia, jotka ovatkin jo saaneet jonkin verran vastakaikua valtionhallinnossa. Asiaan liittyviä selvityshenkkeita on meneillään. Piraattipuolue toki tukee myös näitä tavoitteita.

”Oikein toimimisen on oltava helppoa”

Linjauksessa asetutaan vastustamaan liian ankaria keinoja nettipiraattien jahtaamisessa ja korostetaan sitä, että laittomuudet lopettaa parhaiten parempien kaupallisten palveluiden kehittäminen. Tästä olen samaa mieltä. Mediayhtiöt eivät kuitenkaan ole vapaaehtoisesti luopumassa ankarasta piraattijahdista vaan päin vastoin koventamassa sitä. Yhtiöt tulee lainsäädäntöä muuttamalla pakottaa luopumaan jahdistaan ja keskittyä palveluiden kehittämiseen. Tämän tavoitteen osalta linjaus tarjoilee kylmää kyytiä:

”Luovan työn tekijöiden tai luovan talouden kannalta realistinen, hyvä tai toivottava ratkaisu ei ole laittoman lataamisen muuttaminen lailliseksi.”

Piraattipuolueen mielestä juuri se olisi kaikkien kannalta realistinen, hyvä ja toivottava ratkaisu. Edellä oleva lainaus kuvastaa mielestäni vihreiden tekijänoikeuslinjauksen peruslähtökohtaa. Linjauksessa tarjotaan latteita ratkaisuja, joista melkein kaikkien on helppo tykätä. Rohkeutta siitä ei löydy, lukuunottamatta ehkä keskustelunavausta suoja-aikojen kenties merkittävästkin lyhentämisestä joidenkin käyttötarkoitusten osalta. Kuten jo sanottu, vihreiden prioriteetit ovat tässä hukassa. Ykköstavoitteena pitäisi olla tavallisten ihmisten jahtaamisen lopettaminen. Tähän taistoon ei vihreiltä ole tulossa mitään konkreettista apua.

Hieman pahaenteinen on myös linjauksen vaatimus tekijänoikeustiedon levittämisestä oppilaitoksissa. Samalla tosin todetaan, että tiedon pitää olla neutraalia. Käytännössä on kuitenkin selvää, että tällaista tietoa pääsevät kouluihin jakamaan vain tekijänoikeusjärjestöjen propagandistit. On vihreiltä vaarallisen naiivia näyttää vihreää valoa näille tiedotuskampanjoille. Peruskoulun saati lukion pakollisiin opintoihin ei sitä paitsi kuulu mikään lakikohtaisen oikeustiedon jakaminen. Miksi tekijänoikeussäännöksille pitäisi antaa tässä erityiskohtelua?

Miksi waretamme?

Kolumni on julkaistu Purjeessa 5/2010.

Finreactorin ja parin muunkin tiedostonjakotuomion jälkimaingeissa on paikallaan kysyä, miksi ihmiset lataavat tekijänoikeudella suojattua materiaalia.

Ihmisillä on polttava halu niin hankkia kuin jakaakin kaikkea. Villi tiedostonjako on lisensoitujen kaupallisten palveluiden ohella vain yksi tapa saada haluamansa. Jos laillista ja helppoa keinoa hankkia esimerkiksi tv-sarjoja ei ole, se tehdään laittomasti. Tässä ei ole mitään omituista: kun virallista tarjontaa ei ole, syntyvät mustat markkinat.

Mitä teen, kun haluan katsoa brittiläisen Doctor Who -tv-sarjan viidennen tuotantokauden toisen jakson heti ja hyvälaatuisena? Tätä ei BBC tarjoa. Entä jos haluan kuunnella Alivaltiosihteerin jonkin Radio Mafiassa soineen sketsin? En saa, vaikka haluaisin maksaa.

Mediateollisuuden edustajat ihmettelevät usein sitä, miksi nykyiset palvelut eivät kelpaa: “Mikseivät jotkut ole valmiita maksamaan nettikaupassa edes euroa musiikkitiedostosta?” Suomessakin jaksetaan ihmetellä sitä, miksi useammat eivät käytä jo olemassa olevia esimerkiksi äänitteiden nettiostopalveluita.

Syy epäsuosioon on se, että nämä palvelut tuppaavat aina olemaan myöhässä, ja ne pilataan usein kopiosuojauksilla ja huonolla käytettävyydellä. Lobbarit ihmettelevät nyt yksittäisten musiikkitiedostojen myyntiä, vaikka sellaisten palveluiden olisi pitänyt olla kaiken kansan saatavilla reilut kymmenen vuotta sitten. Taas ollaan myöhässä. Musiikin saralla nyt on Groovesharkin ja Spotifyn streamauksen aikakausi.

Kerta toisensa jälkeen huomataan, että korkean profiilin viihdeteollisuuden ulkopuoliset harrastelijat luovat parempia palveluita kuin ne, joilla on käytettävissään tuotekehitykseen paljon rahaa.

Luovan alan markkinat ovat kysyntävetoiset. Tärkeintä ei ole, että tuottajat saavat uuden rahastuskanavan, vaan että kansalaiset saavat haluamansa kulttuurinautinnon mahdollisimman helposti. Uudet, toimivat ja helppokäyttöiset musiikin kuunteluun ja videoiden katseluun keskittyvät palvelut eivät ole tiedostonjaon ”tappajia” vaan sen suurimpia kilpailijoita.

Ihmiset eivät hae viihdettään sieltä, mistä sen saa halvimpaan hintaan, vaan sieltä, mistä sen saa helpoiten. Piratismi ei ole ongelma eikä syy rangaista kuluttajia, vaan seuraus viihdeteollisuuden omasta hitaudesta ja välinpitämättömyydestä.

E-kirjabisnes toistaa historian virheet

Suomalainen(kin) e-kirjabisnes on ampumassa itseään jalkaan heti lähtöviivoilta; kirjakaupat ovat astumassa markkinoille digitaalisilla rajoitusmenetelmillä (DRM) rampautetuilla tuotteilla. Tämä aiheuttaa kuluttajille harmaita hiuksia käytön hankaloitumisen ja lukulaitteiden yhteensopivuusongelmien muodossa. Käytön jatkuvuus on myös kyseenalaista; kuka takaa, että käyttörajoitettu kirja avautuu vuosien päästäkin uusilla laitteilla?

Ongelmat eivät ole uusia, vaan ne on käyty jo läpi musiikkitiedostojen kaupassa: ostetut kappaleet eivät toimineet kuin tiettyjen valmistajien soittimissa, ja saattoipa asiakas jäädä musiikin sijaan kokonaan lehdellä soittelemaan kauppiaan mentyä nurin tai kyllästyttyä tukemaan vanhaa tiedostomuotoa. Musiikkiteollisuus siirtyikin lopulta, vaikka vastahakoisesti, myymään tiedostojaan pääosin rampauttamattomissa muodoissa.

Vähittäismyyjät ovat toki e-kirjojen kanssa paperista eroon päästyäänkin laajalti puun ja kuoren välissä; palvellakseen asiakkaitaan tällä saralla ollenkaan niiden on tanssittava kustantajien pillin mukaan. Kirjakustantajilla olisi ollut mahdollisuus ottaa oppia verkkomusiikkibisneksen virheistä ja viheltää peli auki valmiiksi kestävillä kauppatavoilla, mutta ahneus ei tunnu antavan periksi järjelle. Piratismin pelossa kauppiailta vaaditaan asiakkaiden ylimääräistä kiusaamista ja piraattiversioita huonompien tuotteiden myyntiä. Ei voi kuin toivoa, että kustantajat heräisivät asiakaspalveluhenkisyyteen musiikkibisnestä nopeammin.

On myös melko lyhytnäköistä laskuttaa kuluiltaan oleellisesti halvemmilta e-kirjoista paperikirjojen hintoja. Maksuvalmius pelkistä biteistä itsessäänkin kalliiseen lukulaitteeseen ei ole kovin laajalla yleisöllä sama kuin konkreettisesta kirjahyllyntäytteestä. Toivottavasti kustantajat ymmärtävät kiireisimmiltä e-kirja-faneilta rahat pois kerättyään inhimillistää hintoja eivätkä hukkaa tätä kustannusten alenemisen tuomaa tilaisuutta edistää kulttuurin leviämistä entistä laajemmalle yleisölle.

Erityisen huvittavana nylkyesimerkkinä mainittakoon Akateemisen kirjakaupan myymä DRM-rajoitettu e-kirjaversio kansalliseepoksestamme Seitsemän veljestä. Hintaa tiedostolle tulee 26,90 euroa. Saman jo kauan sitten tekijänoikeuksista vapautuneen teoksen saa Gutenberg-projektin kirjavarastosta täysin ilmaiseksi useammassakin muodossa. Kovakantisena paperipainoksena Akateemisen hinnan ymmärtäisi, mutta tuskin Gummeruksen versio e-kirjasta on aivan näin muikeasti ilmaista laadukkaampi.

Muotiala ei kaipaa tekijänoikeuksia

Tekijänoikeudet mielletään usein kulttuurialoille välttämättömiksi. On kuitenkin paljon luovia aloja, joiden tuotoksia tekijänoikeudet, tai muutkaan immateriaalioikeudet, eivät juuri suojaa. Muotiala on yksi tällainen.

Media-alaan keskittyvän Norman Lear Center -ajatushautomon varajohtaja Johanna Blakley kertoo mainiossa esitelmässään TED Talks -tapahtumassa aloista, joilla immateriaalioikeuksille ei ole nähty tarvetta.

Hän kertoo, että Yhdysvalloissa muotiala ei nauti juuri minkäänlaista tekijänoikeus- tai muutakaan suojaa. Muotisuunnittelijat saavat vapaasti kopioida aineksia toistensa luomuksista, ja halpakopioiden valmistajat saavat toimia vapaasti. Ainoa rajoitus on tavaramerkkisuoja, eli ei saa valmistaa sellaisia tuotteita, joissa on erehdyttävästi olemassaolevaa tavaramerkkiä muistuttava logo.

Blakley toteaa, että muotialan toimijoiden enemmistö ei kaipaa tekijänoikeussuojaa. Yhdysvalloissa on ollut vireillä laki, joka toisi tiukempaa säätelyä alalle, mutta Blakley ei usko esityksen etenevän. Muotialan sisällä on sille yksinkertaisesti liian paljon vastustusta!

Blakley huomauttaa, että EU:ssa sääntely on tiukempaa ja omalle vaateluomukselleen voi saada suojan (luullakseni kyse on niin kutsutusta mallisuojasta, jonka enimmäissuoja-aika on Suomessa 25 vuotta). Blakleyn mukaan mallisuojaa ei kuitenkaan kovin usein muotialalla haeta, sillä rima on asetettu niin alas, että selkeät plagiaatitkin saavat helposti suojan. Suojan hakeminen ei siis juuri hyödytä.

Blakley muistuttaa, että muotiala on erittäin menestynyt liiketoiminta-ala. Hänen mielestään ala on hyötynyt avoimen luovuuden ilmapiiristä, jonka immateriaalioikeuksien puute on mahdollistanut. Alalla vallitsee ”kopioinnin kulttuuri”. Ne alan toimijat, jotka eivät siitä pidä, tekevät sellaisia designeja, joita on mahdollisimman vaikea matkia. Muut kopioivat toisiaan vapaasti ja pärjäävät.

Sen sijaan, että jahtaisivat piraatteja, osa yrityksistä on todennut, etteivät vähävaraiset piraattiversioita ostavat kuluttajat olisi heidän asiakkaitaan kuitenkaan. Toiset taas ovat lähteneet mukaan leikkiin ja luoneet itse halpisversiot omista tuotteistaan.

Blakley mainitsee myös muita aloja, kuten ruokien reseptit, ruoka-annokset, pelien säännöt, koomikkojen vitsit, hajuvesien tuoksut, taikatemput ja kampaukset esimerkkeinä aloista, jotka voisi mieltää luoviksi, mutta joita immateriaalioikeudet eivät suojaa.

Lopuksi Blakley ottaa esille elokuva- ja musiikkiteollisuuden. Hän kehottaa mainittuja aloja harkitsemaan uudelleen tiukkaa asennettaan tekijänoikeuksiin. Teknologia on irrottanut monet teokset fyysisistä olomuodoista, ja koska ne ovat helposti kopioitavissa, käsitämme ne omistuksen suhteen ennemmin vapaasti leviäviksi ideoiksi kuin fyysisiksi esineiksi.

Jos joskus on vaikea vakuuttua parikymppisten piraattipuoluelaisten argumenteista, suunnittelen katsomaan tämän asiantuntijatädin esityksen. Sen jälkeen kannattaa katsoa professori Larry Lessigin kolmen vuoden takainen ytimekäs, elokuva- ja musiikkialoihin keskittyvä esitys tekijänoikeuksien ongelmista. Kumpaankin esitykseen on saatavilla myös tekstitys lähes 20 eri kielellä, jos englanti ei luonnistu.

Ohjelmistotuotanto ei tarvitse tekijänoikeuksia

Tekijänoikeuskriittiset kannanotot tapaavat usein keskittyä mediateollisuuteen ohjelmistoteollisuuden jäädessä vähemmälle huomiolle. Tämä ei ole sattumaa. Toki perusoikeuksien rapautus ja kansalaisten ajojahdit ovat myös ohjelmistotuottajien taholta tuomittavia, mutta he eivät yksinkertaisesti harrasta tällaisia aktiviteetteja läheskään mediamoguleita vastaavalla innolla. Ainakin osasyy asiaan on selvä: maailman ohjelmistotuotanto ei yksinkertaisesti ole yhtä riippuvainen tekijänoikeuksista kuin nykyinen mediabisnes. Osin tämä johtuu jälkimmäisen harhaisesta tuotekeskeisestä näkökulmasta alalla, jolle palvelukeskeinen lähestymistapa soveltuisi luontevammin. Osin kyse on kuitenkin myös alojen laadullisemmista eroista.

Monille tulee ohjelmistoalan konkretiana mieleen kauppojen hyllyiltä myytävät ohjelmapaketit. Tämä on kuitenkin harhaanjohtava mielikuva. Suurin osa ohjelmistokehityksestä tapahtuu enemmän tai vähemmän räätälöityjen ratkaisujen parissa. Tämä ohjelmoijien leijonanosan leipäpuu on samalla ohjelmistoteollisuuden osa-alueista vähiten tekijänoikeuksista riippuvainen.

Yritysten sisäinen ohjelmistokehitys omiin tarpeisiin tapahtuu triviaalisti tekijänoikeuksista melko lailla riippumatta. Ilman tekijänoikeuksia tietovuotojen vaikutus mahdollisesti hieman kasvaisi, joskin yrityssalaisuus- ja -vakoilulainsäädäntö tarjoavat haluttaessa tekijänoikeuslaista riippumattomia keinoja puuttua näihin.

Yritysten välisissä tilaustöissä taas ehdot voidaan määritellä sopimusoikeudellisesti tarvitsematta rasittaa koko yhteiskuntaa yksinoikeusjärjestelmillä. Vuotojen vaikutus voi taaskin olla hieman suurempi, mutta yllä mainittujen keinojen lisäksi näihin voidaan osin varautua sopimussanktioilla. Osassa tapauksia palvelun myynti on lisäksi käypä vaihtoehto ohjelmiston itsensä myynnille.

Mutta entäpä ne hyllyltä saatavat ohjelmapaketit? Pelien tapauksessa trendi on aika selvä: ison rahan tuotannot sidotaan yhä enemmän ja enemmän verkkoon. Massiivisten moninpelien tapauksessa sidonta on luonteva: pelaamiseen tarvitaan hyvin ylläpidetyt palvelimet, joihin pääsystä laskuttamalla pelin kehitystyö rahoitetaan. Malli on hyvin palvelukeskeinen, eikä riipu juurikaan lakisääteisistä yksinoikeuksista.

Yksinpelien tapauksessa sidonta muuttuu keinotekoiseksi, mutta silti lopulta teoriassa tehokkaaksi. Toistaiseksi tuottajat ovat soveltaneet lähinnä erilaisia DRM-järjestelmiä vaihtelevalla menestyksellä. Moni peli on saanut runsaasti risuja kehnosti toimivista ja pelaamista estävistä virityksistä, jotka on lopulta helppo murtaa. Toisaalta innovatiivisesti palveluakin DRM:n lisäksi tarjoava Steam näyttäisi porskuttavan hyvin.

Tulevaisuudessa näkisin yksinpelienkin siirtävän varsinaista toiminnallisuuttaan verkkoon pelivalmistajan palvelimille. Pelkän DRM:n voi aina murtaa, mutta kokonaisten pelin osien uudelleentoteuttaminen onkin jo potentiaalisesti kertaluokkia hankalampaa. Kehityskulku ei toki ole pelkästään positiivinen: käytettävyys pakostakin kärsii, ja avoimuuskin lähinnä vähenee entisestään. Vaakakupissa kuitenkin painaa enemmän, ettei peliä sinänsä rehdisti palveluna myyvän bisneksen tarvitse lytätä kansalaisoikeuksia olennaisena osana toimintaansa. Lisäksi trendi tuntuu olevan aika väistämätön: valmistajilla ei yksinkertaisesti ole luottamusta tekijänoikeusjärjestelmän toimintaan – ja syystäkin.

Mitä tulee pienemmän rahan indie-tuotantoon, näiden kustannukset on mahdollista kattaa ihan vain kunniajärjestelmällä — joka on käytännössä tilanne nytkin! Hyvät pelit hyvällä markkinoinnilla voivat kerätä kohtuullisesti rahaa lyhyessäkin ajassa. Esimerkiksi The Humble Indie Bundle-kampanja keräsi tekijöille ja valikoiduille hyväntekeväisyysjärjestöille yli miljoonan parissa viikossa, eivätkä pelit edes olleet enää uusinta uutta.

Mutta entäpä hyllyjen hyötyohjelmat? Peruskäyttäjän varusohjelmistotarpeen voi jo nykyisellään täyttää lähes kokonaan vapailla (ja epävapailla mutta ilmaisilla) ohjelmistoilla, joten suljettujen ja maksullisten vaihtoehtojen melko pieni tuotannonala ei ole yhteiskunnallisesti järin tarpeellinen. Vapaiden ohjelmistojen kiihtyvälle kehitykselle tekijänoikeudet eivät taas ole kovin oleellisia. Ns. copyleft-ohjelmistot toki käyttävät hyväkseen tekijänoikeuslakia varmistaakseen johdannaisteostenkin vapauden, mutta moni vapaa projekti pärjää varsin hyvin muutenkin. Muutosten suljettuna pitäminen on usein jo käytännön syistä huono idea, ja onpa hyvä mainekin kehittäjäpiireissä eduksi.

Jäljelle jäävät lähinnä ammattilaisohjelmistot erikoistuneisiin tarpeisiin, joita ei vapailla ohjelmilla saada riittävän hyvin tyydytettyä kovin lähitulevaisuudessa. Niiltä osin kuin näitä ei helposti muuta palvelupohjaisiksi, Piraattipuolueen 5-10 vuoden kaupallisen yksinoikeuden malli kattaisi nykymuotoisen teollisuuden tarpeet varsin hyvin. Kokonaistehokkuuden kannalta parempi ratkaisu saattaisi silti olla jopa strategisten alojen vapaiden ohjelmistojen kehittäminen tai ostaminen julkisen sektorin taholta. Tämä kun vähentäisi ohjelmistoalalla yleistä pyörien uudelleenkeksimistä, yhteensopivuusongelmia sekä niistä johtuvia usein tarkoituksellisia markkinahäiriöitä. Lisäksi vapaiden ohjelmistojen saatavuus helpottaisi kilpailua niitä käyttävillä aloilla.

Tekijänoikeudet etenkään nykylaajuudessaan eivät siis ole erityisen tärkeitä ohjelmistotuotannolle. Toki moni tämänkin alan tekijä on yksinoikeuksiinsa kiintynyt, vaikka lobbaus- ja ajojahtimääristä päätellen selvästi mediapuolta vähemmän. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tekijänoikeusjärjestelmän rapistuminen uhkaisi osaavan ohjelmoijan leipäpuuta tai ohjelmistotuotannon tulevaisuutta.