Pirate Bayn Sunde piraattien haastattelussa

Piraatit olivat Assembly Summer 2010 -tapahtumassa noin 65 paikan ryhmätilauksen voimin. The Pirate Baysta ja Flattr-projektista tuttu Peter Sunde sekä Effin sisarjärjestö EFF:n puheenjohtaja ja Magnatune-levykaupan vetäjä John Buckman olivat Assemblyssä seminaaripuhujina. Piraattinuorten Joonas Mäkinen pääsi haastattelemaan herroja, ja tässä on tulos:

Peter Sunden haastattelu

John Buckmanin haastattelu

Sananvapauden käyttäminen on uskaliasta

Kaikki eivät ymmärrä vapaan kansalaiskeskustelun arvoa. Tämän osoitti isku Helsinki Pride -tapahtumaan. Kokoontumisvapauden harjoittaminen voi olla Suomessakin terveydelle vaarallista, mikä on erittäin huolestuttavaa.

Huolestuttavaa oli myös se, että Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten johtohenkilöt ryhtyivät puolustelemaan iskun tekijöitä arvokonservatiivista äänestäjäkuntaansa miellyttääkseen. Europarlamentaarikko Timo Soinin (ps) mielestä väkivaltarikolliset ovat ”samassa sarjassa” kuin ”puoluekokouksia häiriköivät Greenpeacen porukat” (HS 9.7.). Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) katsoo, että isku oli ”vastareaktio poliittisen eliitin voimakkaalle arvoliberalistiselle kehitykselle”. Viestintäpäällikkö Asmo Maanselän (kd) mielestä Pride-kulkue oli ”provokaatio”, johon osallistujat suorastaan kerjäsivät turpaansa. ”Marginaalin — pitäisi ymmärtää jättää suomalainen valtakulttuuri rauhaan”, kuului hänen näkemyksensä. Ei sananvapautta vähemmistöille, siis?

Eivätpä tosin liberaalimmatkaan sammakoitta selvinneet. Kansanedustaja Ville Niinistö (vihr) ilmeisesti pitää syypäänä iskuun liiallista sananvapautta. Hänen mielestään ”ääriliikkeillä on enemmän edellytyksiä syntyä”, kun julkinen keskustelu on muuttunut vähemmistöjen kannalta kielteisemmäksi (HS 9.7.). Kannattaako hän ratkaisukeinoksi julkisen keskustelun tiukempaa rajoittamista?

Kovin harvassa tuntuvat olevan ne, joiden mielestä sananvapaus kuuluu kaikille, myös vastapuolelle. Piraattipuolue kannattaa sananvapautta kaikille.

Piraatitkin joutuivat juuri toteamaan, että sananvapauden rajat tulevat äkkiä vastaan. Puolueaktiivimme olivat jakamassa lehtisiä espoolaisella uimarannalla, kun ensin rantavahdit ja sitten poliisit hätyyttelivät heidät pois (HS, Vartti, Kansan Uutiset). Poliisi vetosi järjestyslain pykälään, joka kieltää yleisen järjestyksen häiritsemisen ”metelöimällä tai muulla vastaavalla tavalla”.

Aktiivimme eivät pyrkineet häiritsemään ketään, joten syytös tuntuu loukkaavalta. Lisäksi lain valmistelutekstissä todetaan: ”Metelöinnin kieltämisellä ei muutenkaan ole tarkoitus kaventaa sananvapautta eikä puuttua mielipiteen ilmaisemisen normaaleihin muotoihin.”

Poliittisten lehtisten jakaminen on epäilemättä normaali mielipiteen ilmaisemisen muoto, ja sitä saa harrastaa yleisellä paikalla, jollainen yleinen uimarantakin on. Uimaranta ei tässä luokittelussa eroa mistä tahansa kadunkulmasta.

Varmasti lehtisten jako yleisellä paikalla häiritsee aina muutamaa ihmistä, oli kyse mistä yleisestä paikasta tahansa. Paljon enemmän häiriötä aiheuttavat kuitenkin esimerkiksi mielenosoitukset, jotka tukkivat teitä ja aiheuttavat meteliä. Tällainen toiminta yleisillä paikoilla on kuitenkin lain mukaan sallittua, koska elämme vapaassa maassa. Tätä vapautta on nyt loukattu.

Ps. Ranskassa burka-kielto on valitettavasti menossa läpi. On väärin kieltää tietyt vaatteet lailla. Jos joku pakottaa toisen pukeutumaan tietyllä tavalla, siihen voidaan puuttua tavanomaisella lainsäädännöllä.

Pps. Eduskunnan toinen varapuhemies Tarja Filatov kommentoi lehtistenjakotapausta blogissaan.

Pps. Kansanedustaja Hanna-Leena Hemmingin (kok) mielestä banderollin esitteleminen puoluekokouksessa on ”vähintään vastaava” kuin väkivaltainen hyökkäys kymmenien ihmisten terveyttä vastaan.

Helsingin piraattien vuosikokous

Piraattipuolueella on Helsingissä vaalipiiriyhdistys, joka järjestää paikallistoimintaa yhdessä Piraattinuorten paikallisten aktiivien ja Uudenmaan piiriyhdistyksen kanssa. Piiriyhdistys päättää myös lähes itsenäisesti eduskuntavaalien ehdokasasettelusta alueellaan. Piiriyhdistykseen kannattaa liittyä nyt. Liittyminen onnistuu osoitteessa http://www.olepiraatti.fi.

Piraattipuolue ei jatkossa tiedota piiriyhdistyksen toiminnasta sähköpostitse, joten saadaksesi lisätietoa Helsingin paikallistoiminnasta, on suositeltavaa liittyä piiriyhdistyksen jäseneksi.

Piraattipuolueen Helsingin piiriyhdistys pitää vuosikokouksen keskiviikkona 30.6.2010 klo 17.30 Rikhardinkadun kirjaston kokoushuoneessa, osoitteessa Rikhardinkatu 3, Helsinki. Kokouksessa valitaan muun muassa uusi hallitus.

Piiriyhdistyksen jäsenet käyttävät päätösvaltaa kokouksessa, mutta paikalle saa tulla vaikkei olisikaan jäsen. Jäseneksi ehtii vielä liittyä ennen kokousta, viimeistään keskiviikkona aamupäivällä.

Kirjastot ”piraattipalveluiksi”

Kirjoitin jo helmikuussa Helsingin Sanomain yleisönosastolle, että mielestäni oikea suunta kirjastojen kehittämiselle tietoyhteiskunnassa olisi niiden valjastaminen kirjojen sähköisten ilmaiskopioiden jakajiksi. Kirjasto ostaisi kustantajalta lisenssin, jonka myötä se saisi jakaa kirjaa verkossa. Kirjaston verkkosivuista tulisi kansalaisille helppo, luotettava, laillinen ja ilmainen sähkökirjojen latauspaikka.

Pidin 26.5. Tieteellisen kirjastoseuran seminaarissa Helsingissä esitelmän otsikolla ”Tekijänoikeusreformi ja kirjastot tietoyhteiskunnassa”. Vertasin siinä kirjastoja vertaisverkkoihin. Yleisten lainakirjastojen tarkoituksena on ollut tuoda kulttuuri ja tieto kaikkien saataville varallisuudesta riippumatta. Näin tehdessään kirjastot lisäävät hyvinvointia ja tasa-arvoa. Kirjastoissa lainattavissa olevat teokset ovat ikään kuin jokaisen kansalaisen henkilökohtaisen omaisuuden jatke, sillä ne ovat varsin vapaasti käytettävissä. Jokainen suomalainen omistaa kirjahyllyssään olevien teosten lisäksi tavallaan myös kaikki kirjastoissa olevat kirjat. Kuinka rikkaita olemmekaan!

Myös vertaisverkot tuovat kulttuurin kaikkien saataville varallisuudesta riippumatta ja siten lisäävät hyvinvointia ja tasa-arvoa. Vertaisverkoista ladattavissa olevat teokset ovat ikään kuin jokaisen kansalaisen henkilökohtaisen omaisuuden jatke, sillä ne ovat varsin vapaasti käytettävissä. Jokainen vertaisverkkokäyttäjä omistaa kirja-, levy- ja videohyllyissään olevien teosten lisäksi tavallaan myös kaikki vertaisverkoista ladattavissa olevat teokset. Kuinka rikkaita olemmekaan!

Useimpien on varmasti helppo hyväksyä kirjastojen toteuttama ideaali kulttuurin ja tiedon tuomisesta vapaasti saataville ilman, että käyttäjän tarvitsee maksaa siitä suoraan. Vertaisverkot toteuttavat samaa ideaalia, mutta toki hieman eri tavalla. Yhtäläisyyttä on sikäli paljonkin, että sen paremmin vertaisverkoissa kuin kirjastoissakaan ei ole ollut tapana maksaa lataus- tai lainausmääriin perustuvia korvauksia tekijöille. Kirjastoihin tällainen lainausmääriin perustuva korvaus hyväksyttiin Suomessa pitkin hampain EU:n vaatimuksesta muutama vuosi sitten. Toisaalta sekä vertaisverkoissa että kirjastoissa jonkun pitää ensin maksaa teoksesta, jotta sen voisi panna levitykseen tai lainata sitä.

Vertaisverkkojen ja kirjastojen ero on perinteisesti ollut lähinnä siinä, että vertaisverkot ovat villimpiä. Niissä teosten levitystoiminta ei ole sidottua fyysisiin kappaleisiin, ja siksi kyse ei olekaan ollut lainaustoiminnasta, vaan teosten pysyvästä kopioinnista. Lisäksi teosten kopiointi verkossa on selvästi tehokkaampi kopiointitapa kuin mikään aikaisempi. On aivan ymmärrettävää, että tästä ollaan hämmentyneitä. Heikki Poroila esitti vieraskirjoituksessaan Piraattipuolueen blogissa kysymyksen, onko vertaisverkko kirjaston ylivilkas serkkupoika? Sanoisin, että on. Kirjastot ovat julkisina instituutioina paremmin kontrolloitavissa kuin yksittäisten ihmisten harjoittama latailu. Vertaisverkot mielletään ongelmaksi juuri tuon ylivilkkauden takia, ei sen takia, että kulttuurin ja tiedon vapaata saatavuutta ei pidettäisi hyvänä periaatteena.

Yksittäisten ihmisten harrastuspohjalta ylläpitämät vertaisverkot voitaisiin tehdä melko tarpeettomiksi muuttamalla kirjastot laillisiksi teosten latauskeskuksiksi. Tämä ei edellyttäisi lainsäädännön muuttamista, vaan asennemuutosta. Kustantajien sekä levy- ja elokuvayhtiöiden pitäisi muuttaa asenteitaan ja antaa teoksensa kohtuullista korvausta vastaan kirjastojen käyttöön niin, että kirjastot voisivat tarjota niitä ihmisille ilmaiseksi ladattavaksi. Kehitystä voitaisiin helpottaa myös muuttamalla lakia siten, että tekijä ei voisi kieltää teoksensa ottamista kirjastojen käyttöön. Kirjastot joutuisivat maksamaan korvauksen ottaessaan teoksen käyttöönsä, mutta tekijä (kustantaja) ei voisi kieltäytyä siitä, toisin kuin nykyään. Myös latausmääriin perustuvat korvaukset olisivat mahdollisia.

Kirjastojen muuttaminen latauskeskuksiksi olisi vain kirjastojen palvelutason parantamista. Fyysisen teoksen kaikki kappaleet saattavat olla yhtä aikaa lainassa, jolloin muut halukkaat joutuvat odottamaan. Digitaalisessa kopioinnissa tällaista rajoitusta ei olisi. Kirjastojen luonnollinen rooli tietoyhteiskunnassa on olla laillisia ”piraattipalveluita”.

Tekijänoikeusreformi ja kirjastot tietoyhteiskunnassa:
Esitelmä äänitiedostona (ogg, 40 min)
Luentokalvot (pdf)

Onko Piraattipuolueessa mitään järkeä?

Vaalien lähetessä monet pohtivat, oliko piraattien ylipäänsä järkevää järjestäytyä puolueeksi, ja onko Piraattipuolueella menestymismahdollisuuksia. Miksi Piraattipuolueen agendalla on juuri nämä tietyt asiat? Ovatko ne nyt niin suuria epäkohtia, että niiden vuoksi piti perustaa puolue?

Tuskin kukaan kyselee vaikkapa Effiltä, ovatko kansalaisoikeuskysymykset nyt niin tärkeitä, että piti perustaa kansalaisjärjestö. Piraattipuolueelta tätä kuitenkin kysytään, sillä monet ihmiset mieltävät, että puolueen pitäisi olla laaja yleispuolue. Pohdinta tiivistyy kahteen kysymykseen. Miksi juuri puolue eikä kansalaisjärjestö? Voiko ”fokuspuolue” menestyä?

Onko puoluetoiminta piraattiliikkelle oikea vaikuttamisen muoto?

Piraattipuolueen ajamia asioita voitaisiin ajaa myös pelkkänä puoluepoliittisesti sitoutumattomana kansalaisjärjestönä. Effi ajaakin osittain samoja asioita ansiokkaasti. Piraattipuolueen syntymisen taustalla olikin Piraattiliitto-uutissivusto, jonka ympärille piraattiaktiivit alun perin kerääntyivät. Piraattipuolueen voikin mieltää strategisista syistä puolueeksi muuntautuneeksi kansalaisjärjestöksi.

Strategisia syitä on kaksi:

1) Asiaa yritettiin ensin ajaa ilman puoluetta kansalaisaktivismilla ja Effin kaltaisten järjestöjen kautta, mutta se ei johtanut riittäviin tuloksiin. Päättäjät eivät ottaneet opikseen, joten pitää itse päästä päättämään.

2) Muiden puolueiden on vaikeampi jättää huomioimatta heidän kanssaan äänistä kilpaileva puolue kuin kansalaisjärjestö. Puoluetoiminnan kautta muita puolueita voidaan kansalaisjärjestötoimintaa tehokkaammin painostaa ottamaan kantaa Piraattipuolueen ajamiin asioihin ja muuttaa niiden näkemyksiä.

Onko vain muutamiin kysymyksiin keskittyvän puolueen mahdollista menestyä?

Viime vuosisadan alussa kehittyneet puolueet ajoivat aluksi rajatun kansanryhmän asioita. Vanhimmat puolueet ovat jakautuneet sääty-yhteiskunnan mukaisesti. RKP on ”aatelisto”, kokoomus on ”papisto ja porvaristo”, keskusta on ”talonpojat” ja SDP on ”säätyihin kuulumaton työväenluokka ja köyhälistö”. Kannattajakunnat eivät ole tietenkään nykyään enää näin jyrkästi jakautuneita, mutta sääty-yhteiskunta kummittelee varsin selvästi nykyisen puoluejaon taustalla.

Uudemmat puolueet kuten vihreät ja perussuomalaiset ovat puolestaan rakentaneet kannatuksensa tiettyjen harvojen kysymysten ympärille. Vihreät on keskittynyt ympäristöasioihin ja perussuomalaiset EU- ja maahanmuuttokritiikkiin. Suurin osa puolueista on aloittanut muuna kuin kannattajia joka puolelta haalivana yleispuolueena. Piraattipuolueen keskittyminen rajattuun asialistaan onkin nähtävä varsin luonnollisena.

Piraattipuolue ei niinkään tavoittele ”mahdollisimman paljon valtaa” kuten suuret yleispuolueet. Piraattipuolue tavoittelee ennemminkin ”riittävästi valtaa oikeaan aikaan oikeissa paikoissa”. Jos asiaa miettii tältä kannalta, piraattien valitsemassa toimintatavassa voidaan katsoa piilevän varsin hyviä onnistumismahdollisuuksia.

Piraattipuolueen sivuilta löytyvät myös vastaukset näihin kysymyksiin:
Onko puolue oikea vaikuttamisen muoto?
Onko olemassa yhtään esimerkkiä menestyneestä, ideologisesti rajatusta puolueesta?

Vihreä ja punainen tietoyhteiskunta?

Vihreät hyväksyi viikko sitten uuden poliittisen ohjelman ja vasemmistoliitto on julkaissut luonnoksen omaksi tavoiteohjelmakseen, joka hyväksytään muutaman viikon kuluttua. Mitä puolueet sanovat tekijänoikeuksista, kansalaisoikeuksista ja tietoyhteiskunta-asioista ylipäänsä?

Tekijänoikeudet

Tietoyhteiskunta perustuu tiedon tuottamiseen, hyödyntämiseen ja jakamiseen sekä mahdollisuuteen päästä tietoon käsiksi.

Lupaavan kuuloisista lauseista huolimatta vihreiden poliittinen ohjelma ei lupaa juuri mitään konkreettisia parannuksia tekijänoikeusjärjestelmän pahimpiin ongelmakohtiin. Ohjelman mukaan esimerkiksi tekijänoikeuden suoja-aikoja on kohtuullistettava sitomalla ne tekijöiden kuolinajan sijaan teoksen luomishetkeen. Tämä voi kuitenkin aivan hyvin tarkoittaa vaikka sitä, että suoja-aika olisi 100 vuotta teoksen luomisesta, mikä ei olisi olennainen muutos.

Ohjelman mukaan ”tekijöiden, kuluttajien ja välittäjien oikeuksille on löydettävä nykyistä toimivampi tasapaino”. Ohjelma ei kuitenkaan millään tavalla viittaa siihen ongelmaan, että satojen tuhansien suomalaisten päivittäiset kopiointi- ja fanikulttuuriharrastukset ovat laittomia ja kopioijia ahdistellaan kohtuuttomilla korvausvaatimuksilla.

Ohjelmassa korostetaan nimenomaan tekijöiden oikeuksia esimerkiksi suuryrityksiä vastaan. Ohjelmassa ei mainita sitä, miten tekijänoikeuden monopolivoima aiheuttaa jo lähtökohtaisesti haittaa kuluttajille, ja miten nämä ongelmat voitaisiin ratkaista.

Ohjelmassa todetaan, että ”tekijänoikeudet tarvitsevat suojaa myös jatkossa”. Vaikka Piraattipuoluekaan ei kannata tekijänoikeuksista luopumista kokonaan, vihreiden poliittisen ohjelman sanamuodot viittaavat lähinnä siihen, ettei puolueella ole haluja tehdä merkittäviä muutoksia tekijänoikeusjärjestelmään.

Vihreiden poliittisen ohjelman tekijänoikeuksia koskevat kohdat on jätetty sen verran epämääräisiksi, että puolueen piirissä työskentelevällä tekijänoikeustyöryhmällä on vielä liikkumavaraa vetää puolueen kantoja lähemmäksi piraattien ajatusmaailmaa. Työryhmä esittänee tarkemman tekijänoikeuskannanoton puolue-elinten hyväksyttäväksi vielä ennen vaaleja.

Vasemmistoliiton ohjelmaluonnoksessakin keskitytään lähinnä haukkumaan suuryhtiöitä. Puolueen suhtautuminen tekijänoikeuksiin ei käy kovin selväksi ohjelmaluonnoksesta. Toisaalta halutaan ”turvata luovan työn tekijöiden oikeudet omaan työhönsä”. Toisaalta ”tekijänoikeusjärjestelmässä etusijalla pitää olla ihmisten mahdollisuus päästä käsiksi tietoon ja kulttuuriin”. Ilmeisesti ihmisten mahdollisuus päästä vertaisverkkojen kautta käsiksi kulttuuriin ei kuitenkaan kuulu puolueen tavoitteisiin.

Patentit
Myönteistä on se, että vihreiden mielestä ”tietokoneohjelmistojen, geenien tai algoritmien ei pidä olla patentoitavissa”. Yleensä kehitysmaiden ahdinkoon myöntätuntoisesti suhtautuvat vihreät eivät kuitenkaan päätyneet kannattamaan esimerkiksi kehitysmaiden ahdinkoa lisäävien lääke- tai vihreän teknologian patenttien lakkauttamista.

Vasemmistoliiton ohjelmaluonnoksessa vastustetaan niin ikään ohjelmistopatentteja. Sen enempää sanottavaa patenteista puolueella ei ole.

Sananvapaus ja yksityisyys
Vihreät toteavat, että ”sananvapaus ja yksityisyyden suoja on turvattava kaikille myös Internetissä”. Heidän tavoitteensa jäävät kuitenkin tähän yhteen yleisluontoiseen lauseeseen, joten sillä tuskin tulee olemaan vihreiden politiikassa oleellista merkitystä.

Sananvapaus- ja yksityisyyskysymykset eivät ainakaan ole puolueohjelman perusteella vihreille millään tavalla keskeinen asia. Se on kyllä hyvin pääteltävissä vihreiden käytännön politiikasta jo muutenkin. Olivathan vihreät mukana hyväksymässä sormenjälkirekisterin käyttöönottoa viime kesänä ja hiljattain vihreä oikeusministeri Tuija Brax on kunnostautunut vaatimalla sananvapauden rajoittamista.

Ohjelmassa vaaditaan autoliikenteen valtakunnallista valvontaa tienkäyttömaksujen keräämiseksi (eikös meillä ole jo polttoainevero?), mutta vaaditaan samalla sen toteuttamista yksityisyyden turvaavalla tavalla. Mitenköhän sekin mahtaisi onnistua? On melko vaikeaa sovittaa yhteen auton omistajan tunnistamista edellyttävä maksujärjestelmä ja yksityisyyden suoja. Pääkaupunkiseudulle suunnitellun ruuhkamaksujärjestelmän yksityisyysongelmat jätetään ohjelmassa mainitsematta.

Vasemmistoliiton ohjelmaluonnoksessa todetaan, että ”Internetin ja uusien teknologioiden mahdollisuuksia on käytettävä ihmisten vapauksien lisäämiseen, ei kansalaisten kontrollin vahvistamiseen”. Tämä kuulostaa sinänsä hyvältä ja vasemmistoliitto onkin oppositioasemassa ollut vastustamassa niin Lex Nokiaa kuin sormenjälkirekisteriäkin. Tavoitetta ei kuitenkaan sen enempää selkiytetä, eikä ohjelmaluonnoksen perusteella ole mitenkään selvää, että puolue mahdollisesti hallitukseen päästessään jatkaisi yhtä myönteisellä linjalla.

Demokratia ja avoimuus
Ehkä vihreiden poliittisen ohjelman iloisinta antia on selkeä tuki suoremmalle demokratialle kansalais- ja kansanäänestysaloitteiden muodossa ja vaatimus lainvalmistelun avoimuuden parantamisesta.

Tulossa olevaa, demokratiaa halveksuvaa 3 %:n valtakunnallista äänikynnystä ei ohjelmassa mainita. Vihreät tukevat tätä ”puoluekentän pirstaloitumisen estämiseen” ja ”puolueiden nykyisiin voimasuhteisiin puuttumattomuuteen” tarkoitettua hanketta, mutta miksei tukea ilmaista poliittisessa ohjelmassa? Hävettääkö koko asia jo vähän vihreitä itseäänkin?

Vasemmistoliitto ei ole ottamssa kantaa vaaliuudistukseen eikä ylipäänsä demokratian kehittämiseen saati päätöksenteon avoimuuden lisäämiseen.

Tietoyhteiskunta
Vasemmistoliitto on ottanut avoimet ohjelmistot sydämen asiakseen.

Julkisten tietojärjestelmien on rakennuttava avoimien standardien varaan. Viranomaisten kanssa asiointiin tarvittavien ohjelmien tulee olla vapaasti saatavilla. Julkisen sektorin, erityisesti terveydenhuollon ja sosiaalitoimen, kalliit ja keskenään huonosti yhteensopivat järjestelmät on yhtenäistettävä avoimia standardeja ja -ohjelmistoja hyödyntäen. Tietokoneohjelmistojen piilotetut, ja yhteiskunnallisesti huomattavan suuret, lisenssikustannukset on tehtävä julkisella sektorilla näkyviksi.

Lisäksi vasemmistoliitto vaatii aidossa piraattihengessä, että ”julkisin varoin tuetun tutkimuksen ja kehitystyön tulosten tulee olla julkisia”.

Vihreätkään eivät tällä saralla jää huonommiksi. He vaativat, että ”koulujen, kirjastojen, virastojen yms. tietojärjestelmissä on sitouduttava avoimiin standardeihin ja avoimiin rajapintoihin”.

Vihreät haluaa myös saada julkishallinnon tuottamaa tietoa vapaampaan käyttöön:

Kartta-aineistot, säätiedot, tilastot ja vastaava julkisin varoin tuotettu tieto tulee avata julkiseen käyttöön. Julkishallinnon ja julkisomisteisten organisaatioiden tuottamat julkiset tietovarannot tulee saada laadukkaina maksutta saataville verkkoon myös koneluettavassa muodossa.

Yhteenveto
Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri Jussi Saramo hehkutti juuri blogissaan vasemmistolaista tietoyhteiskuntapolitiikkaa ja puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki korosti sen merkitystä jo viime syksynä. Näihin ulostuloihin nähden tavoiteohjelmaluonnoksen anti jää valitettavan laihaksi. Prioriteetit taitavat sittenkin olla ihan muissa asioissa? Vihreistäkään ei mitään kunnon tietoyhteiskuntapuoluetta näytä olevan tulossa.

Keskustan valmisteilla olevasta 28-sivuisesta, koko 2010-luvun kattavasta tavoiteohjelmasta ei löydy näistä aiheista mitään. Häpeällistä, että maan suurin puolue ei näe tietoyhteiskunnan tuloa vieläkään.

Piraattipuolueen ajamista asioista lähinnä avointen ohjelmistojen ja rajapintojen ilosanoma on rantautunut selkeästi sekä vihreisiin että vasemmistoliittoon. Näyttääkin siltä, ettei Piraattipuolueen tarvitse aivan vielä lakkauttaa itseään tarpeettomana!

Luovuus kielletty

Parin viikon takainen uutinen kertoo, kuinka YouTubessa suosituiksi tulleita Adolf Hitlerin elämän viimeisistä viikoista kertovasta Perikato-elokuvasta tehtyjä parodioita on alettu poistaa palvelusta. Videopätkissä on kyse elokuvan kohtauksesta, jossa Hitler raivoaa kenraaleilleen. Parodioissa kohtaukseen on lisätty tekstitykset, joiden mukaan Hitler raivoaa milloin Idols-kilpailun tuloksesta, milloin suosikkijoukkueen häviöstä, milloin poliittisesta epäonnesta.

Parodiat saivat olla useamman vuoden rauhassa. Nyt tuotantoyhtiö on valittanut, että ne loukkaavat tekijänoikeuksia ja alkanut vaatia niiden poistamista, mihin YouTube on suostunut. Tuotantoyhtiön arvio videoiden lainvastaisuudesta on todennäköisesti oikea. Vaikka parodia onkin suojattu monien maiden laeissa tai oikeuskäytännöissä, tuskin missään maassa sallitaan viiden minuutin elokuvakohtauksen käyttämistä sellaisenaan.

Perikato-parodioista monet olivat varsin hauskoja ja luovia. Ihmiset käyttivät niissä ilmaisunvapauttaan luodakseen toisen tekemän teoksen pohjalta jotain uutta ja viihdyttävää. Valitettavasti nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä sallii ilmaisunvapauden törkeän rajoittamisen. Tuotantoyhtiö voi päättää, että parodiat pitää poistaa netistä, vaikka on hyvin vaikea nähdä, mitä ihmeen haittaa näistä videoista olisi voinut olla. Todennäköistä ennemminkin on, että ne ovat lisänneet elokuvan suosiota.

Tekijänoikeuslakia pitäisi muuttaa siten, että luovan työn tekeminen toisen teoksen pohjalta olisi sallittua epäkaupallisessa tarkoituksessa. Tässä on kyse jo ilmaisun- eli sananvapaudesta. Jokaisella pitäisi olla oikeus ilmaista poliittinen tai muu mielipide taikka ihan vain tarjota ihmisille viihdettä käyttäen jonkun toisen teoksia oman luovan ilmaisunsa pohjana.

Piraatit kokoontuvat Brysselissä

Brysselissä järjestetään 16.−18.4. piraattipuolueiden kansainvälinen konferenssi. Tarkoituksena on hyväksyä säännöt ja valita hallitus Pirate Parties Internationalille (PPI), joka on piraattipuolueiden kansainvälinen yhteistyöjärjestö. PPI on tähän saakka toiminut epävirallisena verkostona. Konferenssin yhteydessä tutustutaan myös Euroopan parlamentin toimintaan.

Suomen piraattien näkökulmasta piraattipuolueiden kansainvälisen yhteistyön lisääminen on tärkeää, koska tekijänoikeuksia ja tietoyhteiskuntaa yleisemminkin säädellään paljon kansainvälisin sopimuksin. Niiden valmisteluun on voitava vaikuttaa maailmanlaajuisesti. Konferenssiin on tulossa edustajia noin 20 maasta.  Suomen piraatteja konferenssissa edustavat Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Harri Kivistö ja Piraattinuorten varapuheenjohtaja Joonas Mäkinen.

Päivitys 16.4.: Islannin Eyjafjallajökull-tulivuoren purkautumisesta seuranneesta tuhkapilvestä johtuen kaikki lennot Suomesta Brysseliin peruuntuivat. Suomen edustajat eivät siis pääse konferenssiin paikan päälle tällä kertaa, mutta otamme osaa kokoukseen etänä.

Tekijänoikeuden tulevaisuus — vastaus Hannu Oskalalle

Puoluekannaltaan vihreä muusikko Hannu Oskala on kirjoitellut blogissaan tekijänoikeuksista ja käynyt kommentoimassa kirjoituksia Piraattipuolueen blogissa. Viime helmikuussa keskustelu kiihtyi sen verran, että kerroin pitäväni Oskalan ajatusmaailmaa ”järkyttävänä”, johon tämä vastasi, että samat sanat! Maaliskuun alussa Oskala kirjoitti blogiinsa oman näkemyksensä tekijänoikeuksien uudistamisesta ja huomasin, että ajatusmaailmoissammehan onkin enemmän yhteistä kuin olin luullut. Vasta nyt löysin aikaa vastata kirjoituksessa esitettyihin huomioihin, joten tässä tulee.

Oskala esitteli teosten kaupallisen käytön osalta seuraavanlaisen mallin:

1. Oikeus korvaukseen kaupallisesta hyödyntämisestä
- Tekijän elinikä + 20 vuotta, kuitenkin vähintään 50 vuotta ensijulkaisusta

2. Oikeus määrätä samplaamisesta tai muusta uudelleenkäytöstä kuten sovittamisesta
- 20 vuotta ensijulkaisusta

3. Oikeus määrätä tallennusluvasta
- 20 vuotta ensijulkaisusta

4. Oikeus määrätä kaupallisesta käytöstä (esim. mainoksissa tai elokuvissa)
- 50 vuotta ensijulkaisusta

Yllätyin siitä, kuinka reippaasti tässä ehdotetaan lyhennettäväksi tiettyjä suoja-aikoja. Oskala selkeästi näkee jonkinlaisen reformin tarpeelliseksi, mutta kuten hän itse sanoo, pienen ongelman ratkaisemiseksi ei kannata ”tuhota muuten hyvin toimivaa järjestelmää”.

Oskalan esittämässä mallissa jätettiin kuitenkin muutama seikka huomioimatta.

Yksi näistä on orpojen teosten ongelma, eli niiden teosten, joiden tekijät eivät ole (enää) tiedossa. Pitkän suoja-ajan aikana tiedot monien teosten tekijöistä katoavat. Teosten oikeudet vaihtavat myös omistajaa yrityskauppojen seurauksena — kustantaja tai levittäjähän omistaa usein suurimman osan oikeuksista. On paljon teoksia, joiden tekijänoikeuksien haltija ei ole yleisesti tiedossa.

Ongelma korostuu internetissä, kun teoksia ei ole aina tapana signeerata, ja tiedoston nimeä voi muokata vapaasti. Teoksen alkuperäistä tekijää ei välttämättä juuri kukaan tiedä enää viikon kuluttua teoksen julkaisusta, jos se on levinnyt ympäri nettiä. Usein näissä tapauksissa tekijä itsekin haluaisi, että teosta uudelleenkäytettäisiin. Harva kuitenkaan uskaltaa ottaa riskiä ainakaan teoksen kaupalliseen käyttöön, ja teos jää hyödyntämättä, kun sen tekijältä ei ole mahdollista kysyä lupaa teoksen käyttöön.

Lisäksi Oskala jätti käsittelemättä teosten epäkaupallisen hyödyntämisen. Olisi vielä mielenkiintoista kuulla, miten kopiointi ja fanikulttuuriin kuuluva uudelleenhyödyntäminen olisi huomioitu Oskalan mallissa. Pitäisikö fanien odottaa 20 vuotta ennen kuin sen fani-remix-videon pistäminen YouTubeen olisi laillista? Pitäisikö fanien jättäytyä oikeudenomistajien armeliaisuuden varaan ja toivoa, ettei heitä haasteta oikeuteen?

Jos oletetaan, että epäkaupallisen uudelleenkäytön raja olisi 20 vuotta, mutta epäkaupallinen kopiointi ei vielä vapautuisi, törmätään ongelmiin. Esimerkiksi uudelleensovitettu kappale uudelleen esitettynä voi olla lähes samanlainen kuin alkuperäinen. Remix-versio voi olla hyvin samankaltainen alkuperäisen kanssa. Missä menee raja? Entä fanikulttuuri? Kuinka pitkän pätkän teoksesta saisi ottaa, jotta se menisi vielä uudelleenkäytön piikkiin eikä olisi pahaa piraattikopiointia?

Jos remix- ja fanikulttuurit halutaan oikeasti laillistaa, päädytään hyvin äkkiä myös kokonaisten teosten kopioinnin laillistamiseen (ks. Jokapiraatinoikeus-kirjan sivut 159—160). Muutoin asia jää tuomioistuinten tulkittavaksi ja suurimmat oikeudenomistajayhtiöt voivat oikeudenkäynneillä uhkailemalla pelotella ihmiset niin varovaisiksi, että uudelleenkäyttöoikeudesta ei olisi käytännössä juurikaan iloa. Vastaava tilannehan on nykyään sitaattioikeuden kanssa musiikin ja elokuvien kohdalla. Harva uskaltaa missään kovin virallisessa yhteydessä esittää edes muutamien sekuntien sitaattia jostakin Hollywood-elokuvasta tai hittibiisistä, minä en ainakaan.

Samplaukseen ja mashupiin ei oikeastaan pitäisi nykyisen järjestelmänkään puitteissa tarvita mitään lupia, sen luulisi menevän sitaattioikeuden piikkiin. Jostain syystä kuitenkin on tulkittu, ettei mene. Kyse on lähinnä, tässäkin, suurimpien levittäjäyhtiöiden harjoittamasta oikeudellisesta ahdistelusta. Suomessa Teosto ja tekijänoikeusneuvosto pyrkivät tulkitsemaan lakia hyvin tiukasti (ks. Jokapiraatinoikeus, s. 195—203).

Oskalan esittämä malli on itse asiassa eräs sovellutus piraattien piirissä pohditusta ”porrasmallista” (ks. Jokapiraatinoikeus, s. 245—246). Porrasmallissa kaikki Oskalan erottelemat tekijän neljä oikeutta olisivat kaupallisen hyödyntämisen osalta voimassa 5—10 vuotta teoksen julkaisusta (tosin useimmat piraatit varmaankin haluaisivat helpotuksia samplaamiseen). Tämän tiukan suoja-ajan jälkeen tekijällä olisi vielä pidemmän ajan oikeus korvaukseen teoksen kaupallisesta hyödyntämisestä (mutta ei siis oikeutta määrätä kaupallisesta käytöstä). Sitä on vaikea sanoa, mikä olisi sopiva aika tälle pidemmälle hyödyntämiselle.

Mielestäni tällainen porrasmalli voisi olla hyvä askel siirryttäessä kohti vapaampaa teosten käyttöä. Epäkaupallisen käytön täydellisestä vapauttamisesta en ole kuitenkaan valmis tinkimään.

Erilaisia malleja pohdittaessa olisi syytä miettiä, mikä pohjimmiltaan on tekijänoikeuden tarkoitus? Onko tekijänoikeuden tarkoitus yhteiskunnallinen, eli onko se tapa maksimoida kulttuurin tuotanto? Vai onko tarkoitus yksilöllinen, eli tapa ”taata tekijöille oikeus saada korvaus työnsä tulosten käytöstä”, mihin Oskalakin viittaa?

On syytä aina muistaa, että luovat alat ovat ainoita, joilla toimivilla on oikeus saada korvaus työnsä tulosten käytöstä hamaan tulevaisuuteen. Tätä selostetaan esimerkiksi minun ja Kaj Sotalan Jokapiraatinoikeus-kirjan sivuilla 129—132 ja 216—218. Tällainen erityisoikeus voidaan mielestäni perustella hyväksyttävästi korkeintaan sillä, että ilman sitä luovaa työtä tehtäisiin huomattavasti vähemmän. Näin voidaankin mielestäni melko hyvin perustella lyhyt, 5—10 vuoden suoja-aika, mutta ei enää muutamaa kymmentä vuotta pidempää suoja-aikaa.

Mielestäni ”ansaitseeko tekijä X saada rahaa vielä Y vuoden kuluttua” on väärä kysymys. Oikeammin olisi kysyä: ”olisiko maailmassa tehty yhtä paljon teoksia, jos suoja-aika olisi Y”. Jälkimmäisellä kysymyksenasettelulla päädytään varmasti lyhyempään suoja-aikaan kuin ensinmainitulla.

Jokapiraatinoikeus myynnissä ja mediassa

Jokapiraatinoikeus Allekirjoittaneen ja Kaj Sotalan Jokapiraatinoikeus-pamfletti julkaistiin 22.3. Jokapiraatinoikeus käsittelee tekijänoikeuksia piraattinäkökulmasta ja vastaa piraateille usein esitettyihin kysymyksiin siitä, miten tekijät saavat rahaa, jos kopiointi on laillista ja suoja-aika lyhyempi.

Kirja on ostettavissa ainakin seuraavista verkkokaupoista:
Adlibris
Akateeminen kirjakauppa
Levykauppa Äx
Suomalainen kirjakauppa

Kirja on myös luettavissa ilmaiseksi selaimella ja ladattavana pdf:nä.

Viikon aikana on kertynyt julkisuutta sekä kirjalle että Piraattipuolueelle:
HS: Pamfletti syyttää tekijänoikeuksien etujärjestöä kiristyksestä
Jyrki Kasvin kirja-arvio HS:ssa: Piraatit avautuvat aatteestaan
Nelosen videopätkiä Jokapiraatinoikeudesta
YLE TV2, Pressiklubi, vieraana Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto
WSOY:n uutinen julkistamistilaisuudesta
Tietokirjailija Petteri Järvisen blogikirjoitus
Kolumni Suomen Kuvalehden verkkosivuilla: Tiedeyhteisö on maailman suurin piraattijärjestö

Ks. myös WSOY:n esittelysivu kirjasta ja video, jossa kirjoittajat kertovat siitä.