Piraattipuolue pääsi käsiksi tekijänoikeuksiin EU:ssa

Julia Reda, Saksan Piraattipuolueen europarlamentaarikko, sai tehtäväksi kirjoittaa raportin InfoSec tekijänoikeusdirektiivin toimivuudesta ja siitä miten tekijänoikeuslakia pitäisi kehittää Euroopassa seuraavaksi. Kyllä, piraattipuolueen edustaja kirjoittaa unionin virallisen arvioinnin tekijänoikeusmonopolin tilanteesta ja ehdottaa siihen muutoksia. Torrentfreakin uutisen mukaan näistä tullaan äänestämään huhtikuusta alkaen. Raportin 12-sivuinen luonnos on julkaistu ja se on varsin mielenkiintoinen.

Redan twiitti tiivistää olennaisen: ”Vaikkakin direktiivin tarkoitus oli sovittaa tekijänoikeudet digiaikaan, todellisuudessa se nykyään rajoittaa tiedon ja kulttuurin vaihtamista rajojen yli.”

Mitä raportissa halutaan muuttaa?

InfoSec direktiivin tarkoitus oli harmonisoida jäsenvaltioiden tekijänoikeuslakeja ja tehdä siitä paremmin digitaaliseen maailmaamme soveltuva. Raportti kertoo, että tässä on epäonnistuttu ja selvittää, miten tavoitteeseen päästään.

* Tekijänoikeuslaista on saatava selkeä. Raportin mukaan ymmärrettävyys on keskeistä lain hyväksymisen ja legitimiteetin kannalta, mutta on yleistä, että käytännössä direktiivistä johdettuja lakeja ei kyetä ymmärtämään. ”Tekijänoikeuslaki on siihen eri syistä tehtyjen lukuisten osittaismuutosten seurauksena muodostunut varsin mutkikkaaksi ja vaikeaselkoiseksi, eikä käsiteltävänä oleva lakiehdotus ole kaikin osin omiaan lisäämään sääntelyn selkeyttä ja ymmärrettävyyttä.”, todetaan myös Suomessa.

* Raportti kertoo, että komissio ymmärtää EU:n tekijänoikeuslain olevan pirstoutunut ja läpinäkymätön, ja että komissio haluaa purkaa kansallista eriytymistä tässä. Direktiivi asetti erilaisia valinnaisia poikkeuksia ja rajoituksia tekijänoikeuteen. Tämä on lisännyt direktiivistä johdettujen lakien erilaisuutta jäsenvaltioissa, vastoin alkuperäistä tavoitetta. Raportin mukaan on erittäin tärkeää tehdä kaikista direktiivin sallimista tekijänoikeuden poikkeuksista ja rajoituksista pakollisia kaikissa jäsenvaltioissa yhtenäisyyden, selkeyden ja käyttäjäystävällisyyden vuoksi.

Täältä löytyy lista kyseisistä rajoituksista dokumentin kohdassa ”poikkeukset ja rajoitukset”. Listasta löytyy muunmuassa parodia, mikä ilmeisesti tulisi siis myös koko unionissa sallituksi. Suomessahan on vastikään Matti Nikki tuomittu ”huonosta parodiasta”.

* Tekijänoikeussuoja-ajan pituuden laskeminen pienimpiin Bernin sopimuksen sallimiin rajoihin. Direktiivi ei ota kantaa suoja-ajan pituuteen, minkä raportti sanoo todistettavasti tekevän laista vähemmän selkeän. Eri jäsenvaltioissa on järkyttävän eri mittaisia suoja-aikoja ja jotkut vaativat tietoa tekijän kuolinajasta tai jopa tämän perillisen kuolinajasta, mitä ei välttämättä ole saatavilla, kun pitäisi saada selvää teoksen suojan tilanteesta. Lisäksi uusimmat suoja-aikojen pidennykset euroopassa on tehty selkeästi vastoin komission teettämien akateemisten tutkimusten nimenomaista kehotusta, sillä suoja-ajan pidentämisen tiedetään huonontavan teosten saatavuutta.

* Aluerajoitusten poistaminen, viitaten internetin streamauspalveluihin. Raportin mukaan tämä on itsestäänselvää, kun ajetaan takaa yhtenäisiä digitaalisia sisämarkkinoita ja tämä myös auttaisi eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä ja innovatiivisuutta.

* Tekijänoikeuslaista tulee tehdä teknologianeutraalimpi ja se pitää muotoilla paremmin ajan tasalla pysyväksi. Esimerkiksi kirjastojen sähkökirjalainauksissa on ollut ongelmia. Tämänkin direktiivin arviointi tapahtuu vasta nyt yli vuosikymmenen päästä sen toimeenpanosta. Tällä tavalla on mahdotonta pysyä teknologian perässä.

* Joitain kilpailua edistäviä toimenpiteitä, kuten verkkoneutraliteetti ja kannusteita avoimien tiedostomuotojen käyttöön alentaakseemme kynnystä tulla kilpailemaan markkinoille ja välttääksemme monopolien kehittymistä.

* Lainaamisen (quotation) tulisi toimia muissakin kuin tekstimuodoissa.

Tämänhetkinen tekijänoikeuslain tilanne on huono, minkä monet asiantuntijat myönsivät Järkeä Tekijänoikeuslakiin aloitteen aikana. Perinteisesti tekijänoikeuslakeihin ovat päässeet vaikuttamaan lähinnä tekijänoikeuksien haltijoiden edustajat.

Toivotaan, että tekijänoikeustilanteen kurssia saadaan nyt korjattua nykyisestä karikosta tämän raportin myötä. Päivitetään tekijänoikeuslaki nykyaikaan!

Olli Markkanen, ehdokkaaksi aikova piraattiaktiivi Lapista
Linkki alkuperäiseen tekstiin: http://ollimarkkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184934-piraattipuolue-paasi-kasiksi-tekijanoikeuksiin-eussa