Arhinmäki herätti henkiin tekijänoikeuslobbareiden sensuurilain

Itsekin elättelin viime eduskuntavaalien jälkeen toiveita, että Paavo Arhinmäki saattaisi kulttuuriministerinä tuoda edes hieman järkeä tekijänoikeuslakiin. Maanantaina pidetyn vuosittaisen tekijänoikeusfoorumin myötä nämä toiveet ovat karisseet. Arhinmäen retoriikka on kaunista, mutta teot rumia.

Arhinmäki kertoi maanantaiaamuisessa puheessaan ministeriön hänen pyynnöstään käynnistämästä tekijänoikeuslain muutosselvityksestä. Ajatuksia esittelivät ministeriön virkamiehet tarkemmin myöhemmin päivällä.

Puheissaan Arhinmäki on suhtautunut kielteisesti verkkosensuuriin, siis sivustoille pääsyn estämiseen tekijänoikeuksien rikkomisen perusteella. Hän ei kuitenkaan taannoin reagoinut mitenkään, siis esimerkiksi esittänyt lainmuutoksia, kun The Pirate Bay sensuroitiin nykyisen lain puitteissa. (Sensuuri ei toki käytännössä ole erityisen tehokas, mutta tämä on sivuseikka.)

Nyt Arhinmäen johdolla suunnitellaan, ei suinkaan sensuurin vähentämistä, vaan helpottamista. Kaavailtujen muutosten myötä tekijänoikeusjärjestöjen olisi helpompi vaatia ulkomaisia nettisivustoja pysyvästi sensuroiduiksi. Tällä hetkellä sensuuri on periaatteessa väliaikainen toimenpide, joka edellyttää kanteen nostamista myös sensuroitavaa verkkopalvelua vastaan, ja joka pitää hakea jokaisen teleyrityksen osalta erikseen. Ehdotettujen muutosten myötä toimenpiteestä tulisi pysyvä, ja sen voisi hakea kerralla kaikkia teleyrityksiä koskien.

Ehdotus on tältä osin käytännössä sama kuin pari vuotta sitten Musiikkituottajien Lauri Rechardtin johdolla suljettujen ovien takana viimeistä pilkkua myöten valmisteltu lakiehdotus, jonka Piraattipuolue tuolloin vuoti julkisuuteen.

Kyseisen ehdotuksen keskeisiä pointteja olivat juurikin, että sensuuria ei olisi sidottu kanteen nostamiseen verkkopalvelua vastaan, ja että sen voisi hakea kerralla kaikkia teleyrityksiä kohtaan. Juuri näitä samoja seikkoja korostivat ministeriön virkamiehet esitellessään kaavailtuja muutoksia nyt tekijänoikeusfoorumissa!

Lisäksi ministeriössä pohditaan jostain käsittämättömästä loukosta esiin putkahtanutta ehdotusta piratismiin liittyvän verkkoliikenteen hidastamisesta. Apuna käytettäisiin deep packet inspection -menetelmää, joka ei suinkaan ole ongelmaton yksityisyyden suojan suhteen. Ongelmavyyhti pikemminkin. Teleyritysten järjestön Ficomin edustaja suhtautuikin omassa puheenvuorossaan ideaan nihkeästi.

Ehkä tässä on jokin sellainen tausta-ajatus, että ehdotetaan niin älyttömiä keinoja, että ne tarkemmassa tarkastelussa osoittautuvat mahdottomiksi toteuttaa. Siten säilytettäisiin kasvot sekä tekijänoikeusjärjestöihin että nuoreen äänestäjäkuntaan päin. Toivossa on hyvä elää. Tekojen tasolla Arhinmäki kuitenkin toistaiseksi siis siunaa nettisensuurin.

Taannoin eduskunnan käsittelyssä oli niin kutsuttu varoituskirjelaki, joka raukesi vaalikauden päättymiseen. Laissa teleyritykset olisi valjastettu lähettelemään piratismista epäillyille varoituskirjeitä ilman mitään ”turhaa” oikeuskäsittelyä. Tekijänoikeusfoorumissa tehtiin nyt selväksi, että tätä lakia ei ole tulossa. Musiikkituottajien Lauri Rechardt kyllä ilmoitti edelleen toivovansa sellaista.

Nykyinen tekijänoikeusjärjestöjen kiristyskirjetoiminta Nalle Puh -läppärien takavarikointeineen saa kuitenkin Arhinmäen puolesta jatkua. Sitä ei esitetä mitenkään rajoitettavaksi.

Ministeriö aikoo kuitenkin selvittää, olisiko yksityishenkilöille koituvia seuraamuksia tekijänoikeusrikoksista tarvetta kohtuullistaa. Tämä on ehdotukseen kirjattu sen verran ympäripyöreästi, ettei mitään todellista muutosta kannata toivoa. Ehdotuksessa esitetty ajatus siitä, että rikosasioiden sovittelua voitaisiin soveltaa nuoriin tekijänoikeusrikollisiin, olisi käytännössä hyvin vähämerkityksinen. Jättikorvauksia se ei varsinaisesti estäisi. Nykyiselläänkin korvauksia voidaan sovitella, mutta sehän on täysin tekijänoikeusjärjestöistä ja viihdeteollisuudesta kiinni paljonko haluavat sovitella, ja niin olisi kyseisen muutoksen jälkeenkin.

Arhinmäki syytti puheessaan epäsuorasti Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen laatijoita harhaanjohtamisesta: ”aloitteeseen on kirjattu sisään paljon sellaisia esityksiä, jotka eivät ole käynyt ilmi aloitteen lyhyessä esittelyssä”. Arhinmäki myös vältti ottamasta mitään kantaa aloitteen sisältöön. Kannan ottaminen olisi ”kansalaisaloitteen ideaa vastaan”, koska ideahan on juurikin ohittaa ministeriövalmistelu viemällä asia suoraan eduskuntaan.

Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloite jätetään eduskunnalle 26.11., jolloin asiasta järjestetään myös monipuolinen seminaari. Aloitteen lähetekeskustelu varmaankin nähdään ennen joulua, ja sen valiokuntakäsittely sijoittunee helmi-maaliskuulle. Toivo kohdistuu nyt tähän aloitteeseen. Mikäli aloitteen käsittelyn aikana valiokunta ilmaisee esimerkiksi paheksuntansa joistakin kohtuuttomista rangaistuksista tai kyseenelaistaa verkkosensuurin mielekkyyden, saattaisi tällä olla merkittävä vaikutus ministeriön suunnitelmiin.

Tärkeää on, että sivistysvaliokuntaan päätyy tällä kertaa kuultavaksi oikeasti monipuolinen asiantuntijajoukko.

Se olisi uutta.

Eduskunta on nimittäin juuri hyväksymäisillään erään tekijänoikeuslain muutospaketin. Sitä käsiteltäessä valiokunta kuuli pelkästään tekijänoikeusjärjestöjen ja viihdeteollisuuden lobbareita. Tämä siitä huolimatta, että niinkin hiljattain kuin viime keväänä julkisuudessa heräsi arvostelua valiokunnan yksipuolisia kuulemisia kohtaan.

Nyt eduskunnasta putkahtavassa paketissa on itse asiassa jotain hyvääkin. Niin sanottuihin orpoteoksiin liittyviä ongelmia vähennetään. Mediayhtiöt saavat myös mahdollisuuden helposti uudelleenjulkaista reilua kymmentä vuotta vanhempaa aineistoa vaikkapa verkkoarkistoissa. Näin historianopiskelijan näkökulmasta se on merkittävä muutos, joka parantaa arkistoaineistojen saatavuutta.

Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Tähän lainmuutokseen liittyy myös musiikkiäänitteiden suojan (nk. lähioikeuksien) pidentäminen 50:stä 70:een vuoteen.

Autojen satelliittipaikannus on torjuttava

Ajatus autojen satelliittipaikannukseen perustuvasta verotuksesta on kohdannut kritiikkiä. Suunnitelman keskeistä yksityisyysongelmaa on kuitenkin käsitelty lähinnä sivuasiana.

Sanakirja määrittelee [1, 2, 3] totalitarismin järjestelmäksi, jossa valtio pyrkii hallitsemaan kaikkia elämänalueita. Totalitarismissa valta ”ulottuu alueille, jotka länsimaissa yleensä käsitetään kansalaisten yksityiselämään kuuluviksi”.

Kylmän sodan aikana kansalaisten laajamittainen valvonta nähtiin itäblokin epädemokraattisten järjestelmien ominaispiirteenä. Kylmän sodan päätyttyä katosi tarve ylläpitää tätä viholliskuvaa. Samalla länsimaiden turvallisuuskoneistoilta katosivat melkein kaikki pidäkkeet kansalaisten valvonnan suhteen. Kun ei ollut pahaa vertailukohtaa idässä, valvonnan lisäämistä alettiin propagoida hyvien arvojen puolustamisena.

Passien sormenjälkirekisterin myötä Suomi astui jo askeleen totalitaariseen suuntaan. Vastaavaa rekisteriä ei suinkaan joka EU-maassa toteutettu. Autolla liikkumisen satelliittipaikannus olisi vielä paljon suurempi yksityisyyden loukkaus.

Asiaa ei voi verrata kännyköiden paikantamiseen. Kännykän saa halutessaan helposti pois päältä. Lisäksi sen saa paikantaa vain rikostutkintaa tai pelastamista varten. Verotuksen tehostaminen ei ole riittävä peruste luoda mittasuhteiltaan järisyttävää kyttäysjärjestelmää. On toki myös kyseenalaista, miten verotus tehostuisi. Meillä on jo auton käyttöön perustuva vero, jota kutsutaan polttoaineveroksi.

Autojen satelliittipaikannusta ja vastaavia suunnitelmia voisi luonnehtia pehmeäksi totalitarismiksi. Niissä ei käytetä raakaa väkivaltaa, mutta kylläkin heikennetään ihmisoikeuksien tasoa lakiin perustuvalla pakolla.

Autojen pakollinen satelliittipaikannus ulottaisi valtion valtaa alueelle, joka aiemmin on länsimaissa yleensä käsitetty kansalaisten yksityiselämään kuuluvaksi. Yksityisyysongelma ei ole kilometriverotuksen sivujuonne, jonka voi kuitata parilla lauseella. Se on ydinkysymys, jonka myötä koko suunnitelma muuttuu täysin mahdottomaksi hyväksyä.

Suunnitelmaa käsittelevän työryhmän raportti valmistuu vuoden loppuun mennessä. Silloin selviää, kuinka tosissaan pakollista satelliittivalvontaa ollaan esittämässä.

Piraatitko friikkejä?

Jussi Ahlroth kirjoitti Helsingin Sanomien verkkosivujen kolumnissaan piraateista sanoen, että olemme oikeassa, mutta silti friikkejä. Tässä hieman kirjoituksen herättämiä ajatuksia.

”Salaliittoteorioista on vähän mennyt maku. Ei jaksa enää naureskella spekulaatioille kaikkialle piilotetuista seurantajärjestelmistä”, toteaa Ahlroth viitaten jatkuvasti paljastuviin uusiin vakoiluskandaaleihin.

Maailmanlaajuiset seurantajärjestelmät eivät ole pitkään aikaan olleet mitään spekulaatioita vaan selkeitä tosiasioita. Euroopan unionin raportti totesi jo vuonna 2001, että Yhdysvaltain NSA:lla oli Echelon-niminen maailmanlaajuinen teleliikenteen valvontajärjestelmä. Raportti on ollut koko ajan kenen tahansa luettavissa verkossa. Kesällä paljastunut Prism on käytännössä vain seuraavan sukupolven versio Echelonista. Harmi, että Ahlrothin yleissivistyksessä on ollut tässä kohtaa aukko.

Vuonna 2008 Piraattipuolue onnistui nostattamaan hieman julkista keskustelua Ruotsin armeijan tiedustelun FRA:n harjoittamasta vakoilusta. FRA oli harjoittanut vakoilua aiemmin laittomasti, mutta hommasta haluttiin tehdä laillista, ja asiasta säädettiin laki. FRA saa vakoilla kaikkea ulkomailta tulevaa Ruotsin kautta kulkevaa viestintää, siis käytännössä kaikkien suomalaisten verkkoviestintää, ilman mitään rikosepäilyjä tai tuomioistuimen päätöksiä.

FRA:lla oli tuolloin yksi maailman tehokkaimmista supertietokoneista – parhaimmillaan maailman viidenneksi tehokkain. Miksihän Ruotsin kokoisen maan tiedustelu oli sellaisen hankkinut? Päivänselvästikin siihen, että sillä saisi käsiteltyä paljon tietoja, joilla voisi käydä kauppaa jonkun muun kanssa. Kenenkähän muun? Epäilemättä Yhdysvaltojen. Tämä oli kaikille asiaa seuraaville aivan selvää jo vuonna 2008. Kuinka ollakaan, nyt on Euroopan parlamentin selvittelyissä paljastunut, että FRA on tehnyt tiivistä yhteistyötä Yhdysvaltain NSA:n ja brittien GCHQ:n kanssa.

Piraatit peräänkuuluttivat jo vuonna 2008, että Suomen pitäisi ohittaa Ruotsi ja rakentaa telekaapelit suoraan Saksaan. Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen vaati pari kuukautta sitten samaa. Friikkiä?

Ihan kiva, että suurempi yleisö on herännyt vihdoin tähän asiaan. Mutta silloin kun te piditte niitä salaliittoteorioina, oli jo selvää että kyse on ihan faktoista. Erityisen hälyttävää on, että ilmeisesti nämä asiat tulivat puolustusministerillekin täysin yllätyksenä. Kannattaisi ehkä pitää silmät vähän paremmin auki tulevaisuudessa tällaisten ilmiöiden varalta.

Nyt kannattaisi toimittajien kysellä vaikkapa sitä, mitä Suomessa toimivat Viestikoelaitos (FRA:n vastine Suomessa) ja pääesikunnan tiedusteluosasto tekevät. Epäilemättä vakoilevat samalla tavalla ulkomailta tulevaa viestintää, toki paljon pienemmin resurssein. Varmasti saavat myös tietoja FRA:lta. Veikkaisinpa, että vakoilevat myös kotimaisia tahoja, laittomasti.

Paheksuin vuonna 2009 Helsingin Sanomien mielipidepalstalla ja vuonna 2011 eräässä ihmisoikeusseminaarissa sitä, että valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta oli unohdettu yksityisyysasiat kokonaan. Seminaaripuheenvuorossani viittasin Echelon-järjestelemään ja valittelin myös, ettei salaisten pakkokeinojen käyttöä valvota Suomessa. Jälkimmäinenkin asia pomppasi viimein kesällä laajasti julkisuuteen.

Yksityisyydensuoja on yhtä tärkeä ihmisoikeus kuin kaikki muutkin, mutta se on jatkuvasti jätetty täysin huomiotta, vaikka tiedossa on ollut monta vakavaa yksityisyysuhkaa.

Piraatit ja PR

Ahlroth moitti piraatteja myös huonosta pr-strategiasta lapsipornografian levittämisen estotoimia koskevan lain suhteen. Varsinainen kampanja lakia vastaan tapahtui ennen kuin puoluetta oli edes perustettu. Olemme kyllä asiasta sittemmin puhuneet.

Kyse on laista, josta Keskusrikospoliisi lausui ennen sen hyväksymistä: ”laki ei valitettavasti tuo poliisille mitään uutta merkittävää työkalua rikostorjuntaan”. Perkasin lain ja sen soveltamisen huonoja puolia hiljattain blogikirjoituksessa. Kukaan ei tullut kommenteissa friikiksi haukkumaan. Vasemmistonuorten aktiivi Saara Huttunen sen sijaan kommentoi: ”Lähdetään kyllä vaarallisille vesille jos linkin (kirjallisessa muodossa taikka klikattavana) levittäminen on yhtä kuin lapsipornon levittäminen.” No, friikkiporukaksi jotkut Vasemmistonuoriakin nimittävät. Kokoomusnuorista nyt puhumattakaan!

Ahlroth piti ”friikkiyden” ilmentymänä myös sitä kun Piraattipuolue totesi, ettei Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite mene tarpeeksi pitkälle. Vaan mitäpä tekijänoikeuksien asiantuntija, professori Tuomas Mylly kirjoitti aloitteesta pari päivää sitten? Näin: ”Aloite ei ehkä mene kaikilta osin riittävän pitkälle.” Friikki mikä friikki.

Mitä ihmeen hyötyä piraateille olisi ollut pelkästä aloitteen kiittelemisestä? Lähes kaikkien eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt olivat jo sen takana. Oli tärkeää muistuttaa, ettei aloite toteuttaisi Piraattipuolueen perusvaatimuksia. Tekijänoikeusjärjestöt yrittävät leimata aloitteen ”piraattialoitteeksi”. Totta kai meidän pitää sanoa, ettei se ole piraattialoite, kun se ei ole.

Ahlroth tuntui kolumnissaan ottavan ymmärtävän, jopa eräiltä osin puoltavan asenteen piraatteihin. Tähän nähden on valitettavaa, että hän käytännössä lähinnä levitti puolueesta huonosti perusteltuja stereotypioita sen sijaan, että olisi syventynyt aiheeseen hieman paremmin.

Äärimmäiset linjaukset?

Piraattipuolueen ”on tehtävä politiikkaa, jota valtavirta ymmärtää ja luovuttava äärimmäisimmistä linjauksistaan”, väittää Ahlroth.

Höpö höpö. Mikään uusi poliittinen liike ei ole koskaan menestynyt sillä, että se olisi kiltisti mukautunut olemassaolevaan poliittiseen keskusteluun. Uudet poliittiset liikkeet menestyvät pyrkimällä aggressiivisesti muokkaamaan uusiksi ne raamit, joiden sisällä joistakin asioista keskustellaan. Näin toimi viimeksi perussuomalaiset ja menestyi. Valtavirtaan mukautuneiden vihreiden kannatus sen sijaan on jämähtänyt paikoilleen. Ongelma on ennemminkin, että Piraattipuolue ei ole ollut riittävän aggressiivinen.

Mitä tulee valtavirtaan, NSA-paljastusten myötä valtavirta on yksityisyysasioissa tullut kohti piraatteja. Samoin on tapahtumassa tekijänoikeuksien suhteen sekä taloustieteen että oikeustieteen piirissä.

Me ”friikit” olemme ”äärimmäisillä linjauksillamme” onnistuneet pääsemään Euroopan parlamenttiin Ruotsista, kansalliseen parlamenttiin Islannissa ja Tsekeissä ja useisiin osavaltioparlamentteihin Saksassa.

Ahlroth toteaa, että ”kriisiaikana yksityisyydensuojan rajat saattavat hyvinkin muuttua – muistan kuulleeni sen jo vuosia sitten vihreiden Jyrki Kasvilta”. Vihreiden Jyrki Kasvi vain sattui tippumaan eduskunnasta, koska vihreät osoitti epäuskottavuutensa hänen ydinkannattajakuntansa kannalta tärkeissä asioissa. Äänivuotoa tapahtui mitä ilmeisimmin ainakin Piraattipuolueen Pasi Palmulehdolle. Palmulehto oli eduskunnan ulkopuolisten puolueiden valtakunnallinen ääniharava.

Kasvi oli hallituspuolueen edustajana muun muassa hyväksymässä kansallista passinhaltijoiden sormenjälkirekisteriä, josta nyt on viime viikkoina käyty Helsingin Sanomien yleisönosastossa kriittistä keskustelua.

Mainittakoon, että eräs saksalainen piraattinuori oli kesällä aivan äimän käkenä kun kerroin, että Suomessa nämä passien sormenjäljet tosiaan kerätään rekisteriin. Saksassa sellainen ei ikinä olisi onnistunut, sillä saksalaiset ovat, tutkimusten mukaan, eurooppalaisista kiinnostuneimpia yksityisyydestään (ks. raportti Attitudes on Data Protection and Electronic Identity in the European Union, taulukko s. 21, vrt. erityisesti Saksa ja Suomi).

Suomessa vihreät ajoi yksityisyyden suojan kannalta täysin katastrofaalisen autojen satelliittivalvontahankkeen nykyiseen hallitusohjelmaan ja Oras Tynkkynenkin tukee ideaa. Vihreät, jos joku, on kansalaisten massavalvontaa koskevilla ”äärimmäisillä linjauksillaan” ajautumassa marginaaliin.

Tarvitaanko Piraattipuoluetta?

”Sillä vaikka piraatit ehkä niin uskovat, suomalaiset eivät Piraattipuoluetta eduskuntaan välttämättä tarvitse”, Alroth toteaa.

Jyrki Kasvin eduskunnasta putoamisen myötä lopahti käsittääkseni myös eduskunnan vapaamuotoisen tietoyhteiskuntaryhmän toiminta. Ei siellä kukaan tällä hetkellä huolehdi näistä asioista. Vihreät ovat aivan kipsissä insinööri- ja kukkahattusiipiensä välisten kitkojen vuoksi. Sieltä ei mitään hyviä tietoyhteiskunta-aloitteita ole tulossa. Jonkin verran hyviä paikallisia vaikuttajia puolueessa toki on.

Kokoomuksessa kansanedustaja Lasse Männistö taustajoukkoineen yrittää ajaa jotain myönteistä puolueen ohjelmaan ensi kesän puoluekokouksessa. Jos siitä ylipäänsä tulee mitään, niin laimeaa se tulee olemaan. SDP, Keskusta ja Perussuomalaiset ovat vielä paljon surkeammassa jamassa. Niissä eletään täysin menneessä maailmassa. Vasemmistoliiton kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ei ole juuri mitään myönteistä saanut aikaan, ja hänkin saattaa vielä Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen käsittelyn yhteydessä kyyristyä tekijänoikeusjärjestöjen paineen alla.

Suomi ja koko Eurooppa ovat viime vuosina jääneet jälkeen tietoyhteiskunnan kehityksessä ja verkon kaupallisten mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Olin hiljattain kuuntelemassa Aalto-yliopiston professori Erkki Ormalan aihetta koskevaa esitystä Helsingin Edistyskokoomuksen tilaisuudessa. Ormala valitteli muun muassa ylitiukkoja tekijänoikeussäännöksiä, jotka ovat liiaksi rajoittaneet verkkopalveluiden ylläpitäjien vastuuvapautta. Esityksen voisi aikalailla sellaisenaan kopioida Piraattipuolueen eurovaaliohjelmaksi. No, ehkä Ormalakin on friikki.

Ormalan tai muidenkaan kriittiset näkemykset eivät ole vielä osa politiikan valtavirtaa. Piraattipuoluetta tarvitaan nimenomaan linjauksineen, jotka yleissivistymättömille ja naiiveille silmille saattavat näyttää ”äärimmäisiltä”. Piraatit ovat tärkeä osa sitä monipuolista joukkoa ihmisiä, joka pyrkii tekemään niistä valtavirtanäkemyksiä.