Kunnallisvaalien jälkipuintia

Kunnallisvaalitulos oli tällä kertaa erikoinen sikäli että jossain mielessä kaikki hävisivät. Kaikki puolueet menettivät kannatusta edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna paitsi Perussuomalaiset, joiden kannatus taas romahti sekä eduskuntavaalitulokseen että odotuksiin nähden. Jos katsoo pelkästään kunnallisvaalien kannatusta, Perussuomalaiset oli selkeä vaalivoittaja, mutta tulosten analysointi mediassa ei ole koskaan näin yksinkertaista.

Vain vähän yli puolet äänioikeutetuista (58,3%) äänesti. Tulos ei ole ennenkuulumattoman heikko, mutta jonkin verran kertoo demokratian tilasta, että porukkaa ei vain kiinnosta riittävästi. Syitä tähän voi etsiä monesta suunnasta, mutta haihattelua on kuvitella sähköisen äänestyksen tai edes nettiäänestyksen tuovan ratkaisua.

Piraattipuolue ei saanut yhtään valtuustopaikkaa, mikä oli meille pettymys. Muun muassa eduskuntavaalitulosten perusteella pidimme useampaa valtuustopaikkaa todennäköisenä. On toki selvää, että eduskuntavaaleissa äänestetään eri lähtökohdista kuin kunnallisvaaleissa, mutta emme odottaneet eron olevan näin suuri, varsinkin kun kunnallisvaaleissa on ”helpompi” päästä läpi ja sen vuoksi ajatus äänikynnyksestä ei merkittävästi estä äänestämästä uusia puolueita. Emme myöskään osanneet odottaa näin matalaa äänestysaktiivisuutta ja sen vaikutusta; ilmeisesti kunnallisvaalit ja erityisesti ne teemat, joista mediassa eniten puhuttiin, eivät innostaneet nuoria äänestäjiä.

Nämä olivat kuitenkin Piraattipuolueen ensimmäiset kunnallisvaalit, ja minusta teimme siihen nähden hyvän ja voimakkaan kampanjan. Onnistuimme tuomaan hyvin konkreettisia ja realistisia tavoitteita paikallistasolle ja saimme monilla paikkakunnilla kasvatettua ehdokasmäärää voimakkaasti. Ehdokkaita olisi kuitenkin pitänyt olla kenties jopa puolet enemmän, jotta valtuustopaikka olisi saavutettu esimerkiksi Tampereella tai Helsingissä.

Harri Kivistö

Räiskäleenpaistoa Tampereen keskustorilla

Kampanjoin itse Tampereella, jossa pidimme vaalimökkiä auki aamusta iltaan ja esimerkiksi paistoimme muurinpohjalettuja muutamana päivänä vaaliviikolla. Puolueen nimi tuli näin monille tutuksi ja varmasti tällainen imagonrakennus parantaa puolueen kannatusta vähitellen, vaikkei se realisoitunutkaan vielä menestykseksi näissä vaaleissa.

Eurovaaleihin on nyt aikaa runsas puolitoista vuotta. Uskon että meillä on menestyksen avaimet, mutta puoluetta tulee tuoda yhä voimakkaammin yleiseen tietoisuuteen. Euroopan parlamentti on kuitenkin se areena jossa piraatteja kaikkein eniten tarvitaan, ja sen vuoksi nämä vaalit ovat erityisen tärkeät. Uskoisin että äänestäjille niissä vaaleissa Piraattipuolue on luontevampi vaihtoehto kuin paikallispolitiikassa.

Koko kampanjaväki ansaitsee joka tapauksessa kiitoksen aherruksestaan viime kuukausien aikana. Näissä vaaleissa monet saivat poliittisen tulikasteensa ja sen mukana tärkeää kokemusta vaalityöstä. Nyt on aika tutkia tuloksia, kehittää toimintaa ja vahvistaa rivejä.

Miten sinusta vaalit sujuivat omalla paikkakunnallasi? Mitä voisi tehdä paremmin? Onko puolueen suunta hyvä vai pitäisikö ruoria kääntää? Kommentoi vapaasti.

12 vastausta artikkeliin ”Kunnallisvaalien jälkipuintia

  1. Päivitysilmoitus: Nukkuvien puolue rökitti piraatit | Tiina Malinen

  2. Vaaleista jäi positiivinen raivo päälle! =D Kaikki mutta-, mitä-jos- ja pitäisi-varmaan -lauseet on heitetty helvettiin. Mielenkiintoni kohdistuu siihen, mitä strategisesti kannattaa tehdä ja mitä yhteiskunnan ja poliittisen järjestelmän ongelmia voidaan korjata tietoyhteiskunnan tarjoamien työkalujen avulla :P

    Edustuksellinen demokratia 2.0 – Idea ”vaaliliittokoneesta” ja hakkeroidusta populismista:

    http://hukkinen.jp/blog/post/HUKKINEN/2012/11/muukalaisvihaa-vai-hakkeroitua-populismia-edustuksellinen-demokratia-2-0-vaaliliittokoneen-idea-toisi-oikeasti-uutta/

    #PirateDemocracy

  3. Äänisaalis oli yllättävän hyvä, vaikka yksinäiselle Piraatille ei riittänyt satamaan saakka. Noh, förstin kanssa odottelemme seuraavaa koitosta sanan säilöjämme hioen ja kantta puunaten. Pohjois-Suomen valloitus on alkanut :)

  4. Päivitysilmoitus: Kutsu syyskokoukseen « Piraattipuolue

  5. Tosiasia on, että pienpuolueet eivät tule pärjäämään yksinään. Piraatitkin rynnistivät innolla valtuustoihin, lopulta saamatta yhtäkään paikkaa. Ainoastaan SKP ja Muutos 2011 saivat valtuutettuja pienpuolueista, Muutos vieläpä ensikertalaisena. Olisiko pienpuolueiden jo aika tehdä yhteistyötä eikä sokeasti luottaa omaan ohjelmaansa ja nousuun joskus vuosikymmenien päästä?

  6. Puolueen tulee tehdä voimakkaasti työtä nuorissa, opiskelijoissa ja 30+ äänestäjien keskuudessa koska kuitenkin äänestäjämme pohjautuu näistä. Salailu esim paikallisyhdistyksien jäsennissä käy kuitenkin puolueen toimintaa vastaan, esim tiedän omalla alueella olevan piraatteja mutta en saa heihin yhteyttä ja toimintamme on heikkoa. Kannattaisi myös keskittyä esim paikallisyhdistyksien toimintaedellytyksien parantamiseksi alueilla joilla toiminta ei ole keskittynyttä.

  7. Jos näkyvyyttä ei ole edes netissä, niin ei ole uskottavuuttakaan. Jos jokainen irkkipiraatti jaksaisi kirjoittaa edes yhden jutun nettiin joka kuukausi, niin näkyvyyttä olisi jo kohtalaisen hyvin. Niitä vaan ei ole riittänyt ketkä viitsisivät pistää sen vertaa tikkua ristiin ja se lienee PP:n suurin ongelma. Pienestä voi olla kiinni…

    • Toiminnan strategiaksi pitiäisi oikeastaan ottaa kaikkien mahdollisten yhteiskunnallisten vaikutuskanavien käyttö. Vaalit ovat vain yksi selkeä muiden joukossa. Vaikuttaa voi osallistumalla asioiden valmisteluun ja työryhmien toimintaan väkisin, kirjoittamalla lehtien toimituksille toimittajien tiedollista työtä helpottavia napakoita oikaisuja ja argumentteja, joita ei edes tarkoiteta julkaistavaksi, osallistumalla keskusteluun verkossa ja fyysisessä maailmassa, toimimalla asioiden puolesta siellä missä ihmiset ovat, päätöksiä tehdään ja asioita käsitellään sekä varmaan myös kirjoittamalla mielenkiintoisia (=lukijoita saavia) blogeja ja tuottamalla muita huikeita sisältöjä nettiin.

  8. Tosiaan, nykyisellä äänestysjärjestelmällämme näillä äänimäärillä pääsette sisään vain vaaliliittojen kautta. Kannattaisiko niitä luoda? Noiden kahden punaviherpuolueen luulisi teidät ottavan vastaan suuremmitta varauksitta.

  9. Päivitysilmoitus: Kohti eurovaaleja | Piraattipuolueen blogi

  10. Päivitysilmoitus: Nukkuvien puolue rökitti piraatit | Tiina Malinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*