Musiikki&Media -tapahtuman piratismipaneelin satoa

Osallistuin juuri Jone Nikulan erotuomaroimaan paneelikeskusteluun, johon osallistui lisäksemme Scandinavian Music Groupin rumpali Antti Lehtinen, IFPI musiikkituottajat ry:n Lauri Rechardt, varapormestari Olli-Poika Parviainen (vihr), joka tuurasi Outi-Alanko Kahiluotoa sekä Teliasoneran edustaja Kimmo Kivisilta, jolla on työhistoriaa levybisneksessä.

Lähdin paneeliin altavastaajan asemasta. Kaikki alkuperäiset panelistit olivat jollain tavalla tekemisissä musiikin kanssa. Alanko-Kahiluotokin on eduskunnan musiikkikerhosta vetovastuussa. Minulta kysyttiin piraattipuolueen näkemyksiä mm. siitä, miten turvata artistien ansainta, kun on piratismia.

Lauri Rechardt halusi enimmäkseen tähdentää, ettei piratismiongelmaan voida puuttua muuten kuin palveluntarjoajia kiusaamalla ja palveluita sulkemalla. Keskustelussa pelattiin tosi pitkään vanhan tiedon varassa ja puhuttiin siitä, onko oikein, kun ihmiset hakevat musiikkinsa ilmaiseksi netistä.

Kiitos Olli-Poika Parviaiselle tähän väliin hänen terävistä kommenteistaan. Hän oli varmasti asiantuntevampi panelisti, kuin kautensa aikana kaksi aloitetta muusikoiden eteen tehnyt Kahiluoto, joka vetää eduskunnan musiikkikerhoa. Parviainen totesi välikommenttina Rechardtin Internetsensuurivaatimuksiin: ”Miksi luoda lakeja, joita ei voi valvoa?”

Itse keskityin tarjoamaan ratkaisumalleja muusikoiden/musiikintuottajien taloudelliseen itsenäistämiseen.

Huomautin yhdessä vaiheessa, että Suomen rahankeräyslaki estää joukkorahoituksen toteuttamisen.

Kickstarter.com -palvelussa voi luoda oman joukkorahoitetun projektin. Homma toimii siten, että ihmiset lähtevät mukaan rahoittamaan projektia ennen kuin se on valmis. Raha vaihtaa omistajaa sitten kun määrätty summa on täyttynyt. Tällöin rahoittajat / asiakkaat saavat vastikkeensa.

Mikäli meillä olisi vastaava, se muuttaisi (myös osaltani) kaiken. Voisin tuottaa pelejä ilman lainaa tai sijoittajaa. Käytännössä Euroopassa ei voi toimia tuon tyyppistä palvelua, mutta USA:ssa voi. Lisäksi kickstarteriin pääsee mukaan vain, jos Amazon payments toimii sinulla ja sillä voi vastaanottaa rahaa vain USA:n kansalainen.

Huomauttaisin, että tuotimme yrityksellämme juuri Duudsonit -lautapelin (tulee joulumarkkinoille) sijoittajan rahalla ja vuonna 2008 julkaisin Bilekuosi -korttipelin Finnverasta saamallani lainalla, jota makselen vieläkin takaisin. Olisin mieluummin joukkorahoittanut projektin, kuin ollut valtion tukeman lainayrityksen armoilla.

Yhtenä argumenttina paneelissa kuulin, että levy-yhtiö ottaa artistin puolesta riskin ja siksi niitä tarvitaan. Tosiasiassa usein tämä tarkoittaa sitä, että artisti jää levy-yhtiölle velkaa ns. ”recoupable” -tyylisesti, eli siten, että levy-yhtiö rahoittaa levyn ja maksaa artistille rojalteja pitkällä hännällä takaisin ja artisti pääsee voitolle, mikäli levy myy tarpeeksi. Levy-yhtiöt eivät siis käytännössä aina ota riskejä artistin puolesta ja artisti voi jäädä velkaa levy-yhtiölle. Artisti maksaa.

Syy siihen miksi rahankeräyslaki on sellainen kuin on ja joukkorahoitusta ei voi toteuttaa vielä meillä, on minulle tuntematon. Tajuan kuitenkin sen, että mikäli voisin julkaista demon tuotteestani netissä ja kerätä rahaa varsinaisen tuotteen toteuttamiseksi, olisi se pois lähinnä mahdollisilta julkaisijoilta, sijoittajilta ja lainaa antavilta yrityksiltä, kuten pankeilta. Eli iso raha puhuu rahankeräyslain nykymallin puolesta.

Lauri Rechardt lupasi ajaa joukkorahoituksen mahdollistamista tulevaisuudessa, mikäli Piraattipuolue tekee lausunnon siitä, että ihmisten tulisi maksaa musiikistaan. Melkoinen kädenojennus. Mielestäni ihmisten olisi hyvä tukea lempiartistejaan taloudellisesti, mutta sitä varten on luotava mahdollisuus projektin joukkorahoittamiselle. Jokaisella ei ole takataskussa kahtakymmentä tuhatta euroa projektin aloittamiseen ja riskinotto itsessään nostaa kynnystä julkaista mitään.

Joukkorahoituksella jokainen kykenevä voisi tuottaa:

  • Elokuvia
  • Pelejä
  • Musiikkia
  • Graafista taidetta
  • Oppikirjoja
  • Lähes mitä tahansa, mitä startup-yritys voi tuottaa

Malli toimii etenkin digitaalisissa julkaisuissa, joissa ei ole varastoriskiä ja jotka ovat esimerkiksi ilmaisia julkaisun jälkeen.

Jos haluamme kehittää suomalaista kulttuurituotantoa, meidän on lähdettävä joukkorahoituksen mahdollistamisesta. Piraattipuolueen Pasi Palmulehto on työstänyt rahoita.net -palvelua, joka toimii käytännössä kuin kickstarter, mutta on Suomalaisille tarkoitettu. Laittakaahan joukkorahoitusprojektinne sinne, sitten kun saamme yhdessä artistien kanssa vietyä lakialoitteen rahankeräyslain muuttamisesta läpi.

Kaikkien odotusten vastaisesti löysimme paneelissa yhteisen sävelen ja haluan kutsua tällä keskustelunavauksella kaikki kynnelle kykenevät kampanjoimaan tämän asian puolesta pian, sillä se vaikuttaa merkittävästi Suomen kilpailukykyyn, sekä ihmisten mahdollisuuksiin toteuttaa itseään täällä ja menestyä.

Rahoituslaki pitää ensisijaisesti saada kuntoon. Katsotaan vasta sitten yksittäisen kulttuurikuluttajan tai palveluntarjoajan artistille aiheuttamaa ”haittaa”.

Lisää joukkorahoituksesta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joukkorahoitus

http://mesenaatti.me/

http://betabeat.com/2012/01/these-guys-built-a-crowd-investing-platform-even-though-its-not-legal-yet/

https://wefunder.com/

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/joukkorahoitus-kompastui-suomessa-lakiin-ei-ole-tulossa-muutoksia

http://lassemannisto.fi/2012/09/crowdfunding-on-laillista-2/

http://senjaopettaa.fi/2012/09/10/poliisihallitus-ei-ilmaissut-kantaansa-joukkorahoitus-peruutetaan/

Suomiräppäri Steen1 yritti joukkorahoittaa levynsä – todettiin laittomaksi

 

Loppukevennys: Mitä IFPIn tiedottaja kuunteli ennen LP-levyjä? – No CD:itä.

 

Olen ehdolla kunnallisvaaleissa Tampereella. Ehdokasnumeroni on 402.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*