ACTA – viimeinen taisto lauantaina?

ACTAn käsittely on edennyt EU-parlamentissa, samaan aikaan kun useampi valtio unionissa on jo ilmoittanut, että ei tule sopimusta hyväksymään.

Kaikki neljä komiteaa, jotka ovat käsitelleet ACTAa viime kuukaudet, ovat antaneet selkeän kielteisen kannan. Kehityskomitea, kansalaisvapauksien komitea, teollisuuskomitea ja lakiasioiden komitea olivat kaikki yksimielisiä – EU ei voi liittyä tähän sopimukseen.

Voidaan vain ihmetellä, miksi niin monet Euroopan valtiot alunperinkään allekirjoittivat sopimuksen. Vastaus on, yksinkertaisesti, että sen piti ”vain mennä läpi”. Ilman että maiden yksityiset tai yhteiset lainsäätäjät, tai varsinkaan äänestäjät, olisivat ehtineet kiinnostua siitä. Sen piti mennä läpi ohi demokratian, ja sen tarkoitus oli kaapata demokratia.

Lisää salaisiin ACTA-neuvotteluihin liittyviä dokumentteja on saatu julkisuuteen, ja ne eivät todellakaan maalaa kaunista kuvaa Euroopan komissiosta.

Neuvottelukierroksella toisensa jälkeen, komissio kieltäytyi ajamasta Euroopan, eurooppalaisten, tai maailman etua, sen sijaan tukien Yhdysvaltain vaatimuksia joka asiassa. Tämä ei ollut edes mitään kompromissien tekemistä, vaan täydellistä rähmälläänoloa Yhdysvaltain, ja tarkemmin sikäläisen teollisuuden, edessä. Amerikassa yritykset kyllä saivat tietoa, ja pääsivät sanomaan sanottavansa – koko sopimushan on laadittu tilaustyönä nimenomaan niiden hyväksi.

Sopimusta on syytelty epämääräiseksi, mutta sitä se onkin tarkoituksella. Teksti jättää jopa ”väärennöksen” tulkinnan avoimeksi. ACTAn alaisuudessa näistä tulkinnoista eivät edes päättäisi lainsäätäjät tai oikeusistuimet, vaan epädemokraattisesti valittu ACTA-komitea. Kyseessä on harvinaisen suora yritys siirtää valtaa pois valtioilta ja äänestäjiltä, ja antaa se suuryrityksille ja lobbareille.

Vielä kerran kaduille

Me vastustajat siis olemme voitolla. Mutta me emme peräänny, vaan pidämme Suomen neljännen mielenosoituspäivän yhtaikaa kaiken Euroopan kanssa, ensi lauantaina, 9. kesäkuuta. Mielenosoitus järjestetään varmuudella Helsingissä, mahdollisesti myös Lahdessa.

Aikatauluja, kavereita ja kimppakyytejä voi etsiä vaikka Facebook-tapahtumasivun kautta.

Tällä kertaa me Helsingissä ajattelimme jättää marssimisen väliin, sillä tuskin kenellekään pääsee kylmä tulemaan tällä kertaa.

Kokoonnumme siis kello 14 Asema-aukiolle, missä pidämme pienimuotoisen infotilaisuuden ja kiinnitämme ohikulkijoiden huomiota. Halukkaat pääsevät toki myös puhumaan. Kun saamme tarpeeksemme mielenosoittamisesta, voisi olla hyvä ajatus siirtyä esimerkiksi Sinebrychoffin puistoon piknikille. Myös ilmaista musiikkia luvassa.

Jos lähialueellasi ei ole mielenosoitusta, järjestä sellainen! Mielen osoittaminen ei paljoa vaadi. Ripusta vaikka ikkunastasi STOP ACTA -lakana. Tai kerro ACTAsta mummollesi. Tai muista meppiäsi sähköpostilla?

 

Historiallista

Me, Euroopan unioni, olimme ensimmäinen alue joka ryhtyi asialliseen vastarintaan. Me, kansalaiset ja demokraattisesti valitsemamme päättäjät, pysäytimme vääryydellä neuvotellun sopimuksen ”varman” etenemisen. Pelkästään tietoa jakamalla, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, voi saada aikaan näinkin paljon.

Mutta tähän mennessä me vain pysäytimme ACTAn. Seuraavaksi tulemme ajamaan sen pois, tuhoamaan sen, hävittämään sen maan päältä. Tämä prosessi näyttää nyt olevan käynnissä Euroopan parlamentissa, ja sille me annamme vauhtia. Osoitamme, että emme ole unohtaneet, emmekä tule unohtamaan.

Parlamentin äänestyksen pitäisi olla heinäkuun alussa. Painetta on ylläpidettävä enää kuukauden ajan, niin tämä vuosien surullinen seikkailu saa vielä onnellisen päätöksen.

Sota ei tietenkään pääty tuohon äänestykseen. ACTAn perässä vyöryy uusia ostettuja lakeja, uusia lobbareiden ja ”diplomatian” ehdoilla solmittuja sopimuksia. Mutta nyt meillä on kokemusta. Meillä on aseet, tieto, kyky reagoida. Meillä on toisemme.

Tästedes tulemme voittamaan yhä useamman näistä taisteluista, aina vain suuremmalla ylivoimalla.