Salaperäinen muistio paljastaa rajut sensuuriaikeet

Olemme saaneet haltuumme Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisessa tekijänoikeustoimikunnassa pyöritellyn muistion, joka paljastaa järkyttävän luonnoksen tekijänoikeuslain muutokseksi. Asiakirjaa ei ole tiettävästi virallisesti julkaistu aiemmin, mutta se löytyy nyt Piraattipuolueen sivuilta: http://www.piraattipuolue.fi/images/muistio-27-5-11.pdf .

Lakimuutoksen jälkeen teleyritykset voitaisiin uhkasakolla pakottaa estämään pääsy tekijänoikeusrikkomuksiin liittyville verkkosivustoille. Tekijänoikeustoimikunnan piirissä havitellaan siis merkittävän uuden sensuurijärjestelmän pystyttämistä Suomeen. Tekijänoikeustoimikunta on tekijänoikeusjärjestöjen lobbausareena, jonka tehtävänä on muun muassa ”valmistella mahdollisten [tekijänoikeuslain uudistusten] suuntaviivoja ministeriölle”. Nyt sieltä on pyöräytetty käytännössä valmis lakiehdotus, jota epäilemättä aiotaan viedä lähiaikoina eteenpäin.

Muutama päivä sitten musiikkiteollisuus yllätti vaatimalla Elisaa sensuroimaan The Pirate Bayn jo olemassaoleviin pykäliin perustuen. Nyt esille tulleessa muistiossa ehdotetaan vietäväksi kaikki tulkinnanvara asiasta, ja todettaisiin selvästi, että teleyritykset joutuvat edesvastuuseen, mikäli eivät sensuroi ”piraattisivustoja”. Tällaisten sensuurijärjestelmien rakentelu on todellinen uhka sananvapaudelle ja viestinnän välittäjien neutraliteetille. Teleyritysten on noustava vastustamaan näitä suunnitelmia.

Mielenkiintoisen lisäjuonteen asiaan tuo se, että EU-tuomioistuin antoi hiljattain alustavan päätöksen, jossa teleyrityksille asetettavat velvollisuudet suodattaa verkkoliikennettä todetaan EU-lainsäädännön ja ihmisoikeuksien vastaisiksi.

Muutamia vuosia sitten suomalaisen nettisensuurijärjestelmän kritiikkinä esitettiin sensuurin hivuttavaa etenemistä kohti uusia muotoja. Harva uskoi, että järjestelmää käytettäisiin vertaisverkkosivustojen sensurointiin. Nyt on kuitenkin käynyt varsin selväksi, että verkkosensuurin tielle ollaan menossa pysyvästi.

Odotamme mielenkiinnolla tekijänoikeustoimikunnan ja opetus- ja kulttuuriministeriön kommentteja. Effi ry vaatii muistion virallista julkaisua.

Kunpa lait olisivatkin samat netissä ja sen ulkopuolella

Taas tätä.

TTVK, IFPI ja kumppanit yrittävät saada käräjäoikeuden määräämään, että internetoperaattori Elisa estäisi asiakkaidensa pääsyn The Pirate Bay -tiedostonjakopalveluun. Kaikki tämä vaiva (ja luovan alan rahat), vaikka estot voidaan kiertää vaivatta, ja esimerkiksi Tanskassa TPB:n blokkaamisen jälkeen palvelun käyttäjämäärä vain nousi.

Tehdään näin alkuun selväksi, mitä TPB tekee ja mitä se ei tee. The Pirate Bay on indeksointipalvelu ja hakukone – kuten Google. Aiemmin TPB:n ohjasi lataajan torrent-tiedostojen avulla muiden käyttäjien luokse, joilta haluttu tiedosto löytyi. Nykyään palvelu viittaa vain tiedostoihin, ja seurantapalvelin on kuopattu. Käyttäjien keskenään jakamia tiedostoja ei ole missään välissä The Pirate Bayn omilla palvelimilla.

The Pirate Bayn oikeusprosessi on Ruotsissa vielä kesken, eikä sivuston toimintaa ole todettu Suomessa laittomaksi. TPB ei enää edes tarjoa sitä palvelua, josta sitä alunperin oikeudessa syytettiin.

Sivuston estämisvaade aiheutti jälleen kerran sananvapauskeskustelun. Sananvapaus on kuitenkin yksi huonoimmista tiedostonjakoargumenteista, vaikka suuri osa eri kommenttipalstojen kinastelusta ja ihan perinteisten yksisuuntaisten tiedotusvälineidenkin jutuista siihen keskittyykin. Näin piraattiaktiivin näkökulmasta keskustelun ongelma näyttää lähinnä olevan, että luullaan piraattien olevan sitä ja tätä mieltä – ihan kuin kyseessä edes olisi yksi täysin homogeeninen, samaa mieltä oleva ryhmittymä.

Yritys estää pääsy jollekin internetsivustolle on paljon vakavampi tapaus kuin ”pelkkä sananvapausasia”. Piraattipuolue puolustaa yksityisyydensuojaa ja viestintäsalaisuutta, ja tähän kuuluu olennaisesti viestinviejän – tässä tapauksessa Elisan – riippumattomuus. Puolueen tavoitteet eivät ole oudot: vaadimme, että valtiot ja yksityiset tahot eivät yritä kontrolloida nettiä ja siellä tapahtuvaa tiedonvälitystä eri tavalla kuin offline-viestintää.

Jos pidät The Pirate Bayn kaltaisen palvelun sensurointiyritystä harmittomana, niin mietipä vertailun vuoksi, miten postiliikenne toimii. Kyllähän internetissä ja sen ulkopuolella pitäisi päteä samat lait. Sähköposti, fyysinen kirje ja bittorrent-protokollan alainen yhteydenotto toiseen käyttäjään ovat samanarvoisia, henkilökohtaisia ja kirjesalaisuuden piiriin kuuluvia viestintätapoja. Rick Falkvingeä mukaillen tällä hetkellä tilanne on seuraavanlainen:

Kirje: Minä päätän, kirjoitanko omat tietoni kuoreen tai sen sisälle.
Internet: Lähetystiedot tallentuvat palveluntarjoajalle, joka Suomessa joutuu arkistoimaan niitä 12 kuukautta.

Kirje: Kun lähetän kirjeen, minun ei tarvitse ilmoittaa siitä kenellekään, eikä mikään etujärjestö, yhtiö tai hallitus voi vaatia minua niin tekemään.
Internet: EU:ssa vaaditaan palveluntarjoajia tallentamaan koko ajan enemmän tietoa käyttäjistään ja säilyttämään niitä kauemmin. Vanhat tekijänoikeusjärjestöt haluavat internetoperaattorit valvomaan käyttäjiensä tekemisiä.

Kirje: Postivirkailija ei tiedä eikä saa tietää, mitä lähetän.
Internet: Internetoperaattori pystyy käytännössä (joskin ei aukottomasti) erittelemään tietoliikennettä sen tyypin perusteella, ja nytkin TTVK arvelee: ”Operaattori pystyisi varmasti jakamaan sivulta laittomat ja lailliset tiedot.”

Kirje: Kirjesalaisuus on loukkaamaton. Kirjeeni saa avata vain poliisi, ja sekin vain, kun kyseessä on vakava rikos ja minuun on kohdistettu ennakkoepäilys. Ei hakuammuntaa.
Internet: Jopa Gramexin kaltaiset yksityiset järjestöt ovat olleet mukana ratsioissa.

Kirje: Jos otan osaa rikolliseen toimintaan kirjeitse, niin kynää, paperia tai muita työvälineitäni ei takavarikoida.
Internet: Poliisi voi takavarikoida tietokoneen, jota on käytetty tiedostojen levittämiseen tai lataamiseen. Tekijänoikeusjärjestöt ovat omineet takavarikoituja tietokoneita.

Hyväksyisitkö, että yksityisten etujärjestöjen painostuksesta postilaitoksen pitäisi lukea läpi jokaisen kirjeen osoitetiedot ja pysäyttää tiettyyn paikkaan menevät kirjeet? Tällaisen käytännön puuttuminen ei johdu siitä, etteikö sitä olisi voitu ennen tietoliikenteen digitaalista murrosta toteuttaa, vaan siksi, että meillä kunnioitetaan yksityisyydensuojaa.

Kiinalainen sananlasku:
”Kun muutoksen tuulet puhaltavat, toiset menevät suojaan ja muut rakentavat tuulimyllyjä.”

Tässä tapauksessa sieltä suojasta yritetään ampua muiden tuulimyllyt kumoon, eikä välitetä, jos joku jää alle.

Piraattien Assembly-ryhmätilaus!

On taas sen aika!

 

Piraatit ovat perinteisesti ottaneet yhdessä osaa Assembly-tapahtumaan. Digitaalisen kulttuurin festari järjestetään tänä vuonna torstaista sunnuntaihin 4.–7.8. Hartwall Areenalla, ja kuten tavallista, partyt ovat käynnissä kellon ympäri!

Piraateilla on ollut menestystä erilaisissa peli-, musiikki-, grafiikkakilpailuissa, ja olemme järjestäneet assyjen aikaan paljon omaa aktiviteettia. Myös tapahtuman seminaarit ovat usein olleet hyvin mielenkiintoisia piraattiagendasta kiinnostuneille. Esimerkiksi kesällä 2010 Assemblyilla esitelmiä pitivät Electronic Frontier Foundation EFF:n hallituksen puheenjohtaja John Buckman ja The Pirate Bayn perustaja ja Flattr-mikromaksupalvelun kehittäjä Peter ”brokep” Sunde. Ehtivätpä miehet piraattienkin haastateltaviksi.

Vielä on huomiseen asti aikaa ilmoittautua Piraattinuorten ryhmätilaukseen tosin vara- ja peruutuspaikkoja voi kysellä vielä jälkikäteen.

Osallistumisohjeet lötyvät täältä:
http://assembly.steptail.com/assembly2011_tietoja.php

Facebook-tapahtuma:
http://www.facebook.com/event.php?eid=153421214724562

Keskustelua irkissä: #assembly @ irc.piraattipuolue.fi

Tilauksesta vastaa Oliver ”Zele” Molini, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa ryhmätilausta koskevissa asioissa. Käytännön järjestelyitä paikan päällä hoitaa myös Piraattinuorten varapuheenjohtaja Joonas Mäkinen. Mietitytti mikä hyvänsä, heihin voi ottaa yhteyttä:

oliver@steptail.com
joonas.makinen@piraattinuoret.fi

Piraattinuorten ryhmätilaukseen osallistuvat saavat hyvät paikat katsomossa hyvässä seurasssa ja pääsyn piraattien jääkaapille. Älä jätä väliin, ja ota kaverikin mukaan!

Kopiointi ei ole varkaus

STT:n eilen julkaiseman uutisen mukaan Suomessa varastettiin viime vuonna 146 miljoonan edestä ohjelmistoja. Uutinen perustuu Business Software Alliancen (BSA) tutkimukseen.

Uutisessa rinnastetaan varkaus ja kopiointi. Varkaudessa alkuperäisen tuotteen omistaja menettää jotain, kun taas kopioinnissa alkuperäinen tuote kahdennetaan, eikä osoitettavaa haittaa synny. Myös suomalainen lainsäädäntö tekee selvän eron tekijänoikeusrikkomuksen ja varkauden välille.

Vaikka ohjelmistojen nettilatailu on verrattain yleistä, lienevät varsinaiset ohjelmistovarkaudet melko harvinaisia. En ainakaan osaa kuvitella ketään tunkemassa uusinta Microsoft Officea takin alle Anttilan hyllyjen välissä, kun saman ohjelmiston voi saada vahinkoa aiheuttamatta ja pienemmällä vaivalla internetistä.

BSA:n ilmoittama rahasumma perustuu arvioon kaikkiin suomalaisiin tietokoneisiin asennettujen ohjelmistojen kaupallisesta arvosta. Tämä tarkoittaa sitä, että BSA on laskenut jokaisen ladatun ohjelmiston olevan arvonsa verran pois myynnistä, vaikka todellisuudessa läheskään jokaista ladattua ohjelmistoa ei oltaisi ostettu, jos ne eivät olisi olleet saatavilla kopioina.

Vaikka ohjelmistojen kopioiminen aiheuttaisikin ohjelmistoteollisuudelle tulonmenetyksiä, on BSA:n ilmoittamaa 146 miljoonaa euroa roimasti ylimitoitettu. BSA:n lehdistötiedotteesta toimitettu uutinen on virheellinen.

Sinänsä koko tappelu siitä, onko piratismi varkautta vai ei, on todella typerä ja kopioinnin varakudeksi rinnastaminen on pelkkää keskustelun pois raiteilta viemistä. Kopioinnin varkaudeksi leimaavat pyrkivät seuraavanlaiseen päättelyketjuun: ”Koska varkaus on aina väärin ja kopiointi on varkautta, kopiointikin on väärin.” Ikävä kyllä kumpikaan premissi ei pidä paikkaansa.

Se, onko piratismi varkautta vai ei, on tietenkin vain määrittelykysymys. Nykyisen varkauden määritelmän mukaan se ei ole (katso kuva). Varkauskaan ei ole absoluuttisesti väärin. ”Koska varkaus on yleensä väärin ja kopiointi ei ole varkautta, kopiointikin on väärin.” Päätelmä vaikuttaa järjenvastaiselta, kun premissit on korjattu.

Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että pelkkien varkausleimojen heittelemisen sijaan piratismia vastustavat henkilöt alkaisivat oikeasti esittämään perusteita kopiointia vastaan. Ylinopeutta vastaan ei voi argumentoida kertomalla, että humalassa auton ajaminen johtaa kolareihin. Ylinopeutta vastaan on esitettävä täysin omat argumenttinsa.

Jos oikeasti haluatte koittaa vakuuttaa ihmiset tiedostonjaon vahingollisuudesta, koittakaa olla aliarvioimatta heidän älykkyyttään lähtemällä keskustelemaan pelkällä vastapuolen leimaamisella todellisen perustelemisen sijaan.