Joulukalenteri 5: Piraattipuolue Live!

Piraattiliike perustuu ruohonjuuritason toiminnalle. Puolueilla ei ole vahvaa hierarkiapyramidia, eikä kaikkeen tarvitse odottaa hallituksen päätöstä. Puolueen ei edes oleteta olevan elin, joka päättää piraattien virallisen kannan. Sen sijaan aktivismi lähtee yksittäisistä kansalaisista, ja luotamme siihen, että jokainen voi vaikuttaa yhteiskunnassa.

Koska esimerkiksi tulevia eduskuntavaaleja silmällä pitäen tällainen toiminnan ja kantojen ehdokaslähtöisyys on perinteisessä puoluepolitiikassa harvinaista, on itse kullakin ollut välillä vaikeuksia pysyä perillä piraattien mielipiteistä ja aktivismista. Puolueella on paljon annettavaa, mutta kattavan kuvan piraattiliikkeestä, kansalaisoikeusaktivismista ja uusimmista tapahtumista maailmalla saa vain seuraamalla useita piraatteja.

Lanseeraamme tänään Piraattipuolueen Live!-sivun, jonka tarkoituksena on helpottaa niin puolueen ja Piraattinuorten sisäistä kuin ulkoistakin tiedotusta. Palvelu tarjoaa reaaliaikaisen syötteen piraattiaktiivien blogikirjoituksista sekä Facebook– ja Twitter-päivityksistä. Live!-sivulle tulee myös puolueen, vaalipiiriyhdistysten ja nuorisojärjestön virallisten viestintäkanavien viestit. Tätä kautta on entistä helpompi myös seurata esimerkiksi eduskuntavaaliehdokkaiden kannanottoja Piraattipuolueen ohjelman ulkopuolisiin asioihin.

Automaattisesti seurattavat Twitterin hashtagit ovat tällä hetkellä #piraattipuolue, #piraattinuoret ja #piraatti.

Ei muuta kuin kokeilemaan:

live.piraattipuolue.fi

Palautetta palvelusta saa antaa esimerkiksi tämän kirjoituksen kommentteihin tai vaikkapa Twitterissä puolueen tilille @Piraattipuolue.

4 vastausta artikkeliin ”Joulukalenteri 5: Piraattipuolue Live!

  1. PP Live Betassa päiväysformaatti oli
    05.12.2010 15:27:00

    Ja nyt se on
    12/05/10 15:27:00

    Tuo KK/DD/YY formaatti on formaateista kaikista järjettömin ja lisäksi perin epäsuomalainen. Loogisuutensa puolestahan pidän ylivertaisena YYYY-MM-DD formaattia, joskin DD.MM.YYYY ei ole kovin paljoa huonompi ja on kuitenkin Suomessa yleisin käytetty formaatti.

    YYYY-MM-DD:n suurin etuhan on se, että kyseinen formaatti auttaa dokumenttien aakkostamisessa luontipäivän mukaan, ja ”/”-merkkien puuttuminen mahdollistaa formaatin käyttämisen tiedostonimissä.

    Koska meidän ei täydy aakkostaa aikajärjestykseen vaan aikajärjestyminen hoituu muutoin automaattisesti, suosittelisin käyttämään yleistä DD.MM.YYYY formaattia, koska Hitler ja ajatelkaa lapsia.

  2. Tuo live sivu on pirun hyvä! Pelkästään puolueen kotisivua seuraamalla tulee helposti sellainen olo, että aika vähän tapahtuu ja hiljaista on (mikä on tietysti vain harhakuva niille, jotka eivät istu irkin linkkitulvassa). Tuolta saa vähän laajempaa näkemystä :)

  3. Hyvähyvä!

    Vielä kun saisi sivulle vain yhden fiidin, ettei tarvitse seurata kolmea eri saraketta uusimpien juttujen löytämiseksi. RSS-lukijassakin harvemmin tulee tsekkailtua yksittäisiä fiidejä, vaan yhtä komposiittia, jossa kaikki on sekaisin mutta aikajärjestyksessä.

  4. Eikös tuon live.piraattipuolue.fi:n voisi laittaa etusivulle isolla, että saisi vähän näkyvyyttä kun muuten aika vaikea löytää ja se on ainoa paikka mihin oikeasti tulee juttua paljon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*