Törmäsin pari päivää sitten juttuun Looxcie-kuulokekamerasta. Noin kahdensadan dollarin hintaan saa handsfree-kuulokkeet, jotka kaikkien tavallisten ominaisuuksien lisäksi sisältävät pienen videokameran. Kenen tahansa mukana voi nyt kulkea pieni kamera, jonka muistiin mahtuu tällä hetkellä noin neljän tunnin verran videokuvaa. Firman virallisisissa promovideoissa laatu näyttää varsin hyvältä, joskaan kaikki arvostelut eivät anna aivan yhtä ruusuista kuvaa.
Kiinnostavaa ei kuitenkaan ole tämä laite itsessään, vaan se trendi jota se edustaa. Se maksaa nyt 200 dollaria, on saatavilla vain Yhdysvalloissa ja pystyy tallettamaan vain neljän tunnin edestä kuvia. Tuskinpa kuitenkaan menee kovinkaan kauaa, ennen kuin Suomessakin saa viidellä kympillä vastaavan laitteen joka tallettaa kaksi kertaa parempilaatuista kuvaa neljä kertaa pidempään.
Mitä tämänlaisella laitteella varsinaisesti tekee? Mahdolisuuksia on monenlaisia.
- Luentojen ja oppituntien taltiointi. Ajoittainen huomiokyvyn harhailu ei enää haittaa, kun kaiken professorin kertoman saa talteen laitteen muistiin. Jälkikäteen voi sitten katsella luennon rauhassa uudestaan, pysäyttäen niissä kohdissa kun tarvitsee miettimäaikaa ja pikakelata ne kohdat jotka jo tuntee.
- Hauskojen juttujen taltiointi ja jakaminen. Kun kamera on aina mukana, ei mitään kuulemaansa enää tarvitse unohtaa. Oletusasetuksena laite nauhoittaa jatkuvasti kuvaa, mutta säilyttää siitä vain viimeisimmät 30 sekuntia. Mikäli joku kertoo jonkun hauskan jutun tai tekee muuten jotain minkä tahtoisi muistaa, voi käyttäjä käskeä laitetta tallentamaan viimeisen puolen minuutin aikana nauhoitetun. Jos juttu oli tarpeeksi hauska, voi videon jakaa suoraan YouTubeen parilla napinpainannuksella.
- Päiväkirjan pito, joko julkisena tai yksityisenä. Termi lifelogging viittaa kaiken ihmisen kokeman nauhoittamiseen siten, ettei mitään osaa elämästään tarvitse unohtaa ellei itse niin halua. Miksi tyytyä pelkkiin valokuviin, kun voi paljon vaivattomammin katsella lävitse parin tunnin nauhoituksen rantalomastaan, lapsensa ensimmäisistä vuosista tai omista lapsuudenhetkistään?
- ”Hei missä sä oot?” Verkossa on jo nyt palveluita kuten Google Latitude ja Facebook Places, joilla ihmiset voivat päivittää fyysisen sijaintinsa lähes tosiaikaisesti verkkoon. Näitä palveluita hyödyntämällä voi esimerkiksi huomata kaverinsa olevansa parin korttelin päässä, ja mennä tervehtimään. Striimaamalla tosiaikaisesti verkkoon kaiken näkemänsä voi saada aikaan saman ja vielä paremman, kun kivat kuvat innostavat muitakin liittymään mukaan.
- Viranomaisten toiminnan taltiointi. Suomessakin on jo ollut ainakin yksi tapaus, joissa vartijoiden tarpeeton väkivalta on tallennettu videolle ja laitettu verkkoon. Mikäli tulee arkipäiväksi että ihmiset tallentavat näkemäänsä ja lähettävät sen suoraan verkkoon, jäävät viranomaisetkin valtuuksiensa mahdollisesta väärinkäytöstä paljon herkemmin kiinni.
Koen tämänlaisen teknologian jossain määrin pelottavana, sen monista hyvistä puolista huolimatta. Mikäli kaikilla ulkona liikkuvilla on jatkuvasti nauhoittavat kamerat, tulee mahdottomaksi liikkua julkisilla paikoilla ilman että tulee samalla jonkun kuvaamaksi. Jo nyt on noussut kohua Facebookin Places-toiminnosta, joka sallii ihmisten tehdä julkisia merkintöjä siitä, missä he ovat nähneet kavereitaan*. Placesin merkinnät ovat kuitenkin kiistettävissä, sillä mikään ei takaa että sinne tehdyt merkinnät ovat paikkansapitäviä. Videokuvaa on vaikeampi kiistää.
Kuvitellaanpa jotakin päivää ehkä kymmenen vuoden päästä, kun kuulokekamerat ovat yleistyneet. Moni välttää yhä sijaintinsa julkista tai edes puolijulkista kuvaamista. Kuitenkin etenkin nuorista tarpeeksi monet ovat ottaneet sen tavakseen jotta missä tahansa liikkuessa saattaa jäädä kameran muistiin. Kasvontunnistusohjelmistot ovat kehittyneet jo varsin hyviksi, ja netissä on palveluita jotka vertaavat niille lähetettyä videokuvaa suureen joukkoon nettiin ladattuja valokuvia ihmisistä. Seurauksena suuri osa kuvatuista ohitsekulkijoista voidaan luotettavasti tunnistaa, ja kun videokuva siirretään tosiaikaisena käyttäjänsä Facebook-profiiliin, tagitetaan siitä automaattisesti kaikki tunnistetut ihmiset. Vaikka ihminen ei omaa kuvaa lähettäisikään, voidaan hänen liikkeitään edelleen hyvällä todennäköisyydellä luotettavasti seurata.
Mutta haluammeko oikeasti sitä, että ne kaikki ärsyttävätkin tyypit tietävät jatkuvasti missä olemme? Tai sitä, että mahdolliset työnantajamme tekevät omia johtopäätöksiään siitä miten käymme katsomassa seksikaupan vieressä asuvaa isoäitiämme?
En tiedä, tuottaako tämä kokonaisuudessaan enemmän hyvää vai huonoa. Toivon että hyvää, mutta se jää nähtäväksi.
* Facebook-käyttäjät voivat halutessaan kieltää itsestään tehdyt merkinnät Places-palvelussa, ohjeet esimerkiksi täällä.
Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani Facebook-fanisivulle.