Yksityisyys julkisilla paikoilla on tullut lähteäkseen

Törmäsin pari päivää sitten juttuun Looxcie-kuulokekamerasta. Noin kahdensadan dollarin hintaan saa handsfree-kuulokkeet, jotka kaikkien tavallisten ominaisuuksien lisäksi sisältävät pienen videokameran. Kenen tahansa mukana voi nyt kulkea pieni kamera, jonka muistiin mahtuu tällä hetkellä noin neljän tunnin verran videokuvaa. Firman virallisisissa promovideoissa laatu näyttää varsin hyvältä, joskaan kaikki arvostelut eivät anna aivan yhtä ruusuista kuvaa.

Kiinnostavaa ei kuitenkaan ole tämä laite itsessään, vaan se trendi jota se edustaa. Se maksaa nyt 200 dollaria, on saatavilla vain Yhdysvalloissa ja pystyy tallettamaan vain neljän tunnin edestä kuvia. Tuskinpa kuitenkaan menee kovinkaan kauaa, ennen kuin Suomessakin saa viidellä kympillä vastaavan laitteen joka tallettaa kaksi kertaa parempilaatuista kuvaa neljä kertaa pidempään.

Mitä tämänlaisella laitteella varsinaisesti tekee? Mahdolisuuksia on monenlaisia.

  • Luentojen ja oppituntien taltiointi. Ajoittainen huomiokyvyn harhailu ei enää haittaa, kun kaiken professorin kertoman saa talteen laitteen muistiin. Jälkikäteen voi sitten katsella luennon rauhassa uudestaan, pysäyttäen niissä kohdissa kun tarvitsee miettimäaikaa ja pikakelata ne kohdat jotka jo tuntee.
  • Hauskojen juttujen taltiointi ja jakaminen. Kun kamera on aina mukana, ei mitään kuulemaansa enää tarvitse unohtaa. Oletusasetuksena laite nauhoittaa jatkuvasti kuvaa, mutta säilyttää siitä vain viimeisimmät 30 sekuntia. Mikäli joku kertoo jonkun hauskan jutun tai tekee muuten jotain minkä tahtoisi muistaa, voi käyttäjä käskeä laitetta tallentamaan viimeisen puolen minuutin aikana nauhoitetun. Jos juttu oli tarpeeksi hauska, voi videon jakaa suoraan YouTubeen parilla napinpainannuksella.
  • Päiväkirjan pito, joko julkisena tai yksityisenä. Termi lifelogging viittaa kaiken ihmisen kokeman nauhoittamiseen siten, ettei mitään osaa elämästään tarvitse unohtaa ellei itse niin halua. Miksi tyytyä pelkkiin valokuviin, kun voi paljon vaivattomammin katsella lävitse parin tunnin nauhoituksen rantalomastaan, lapsensa ensimmäisistä vuosista tai omista lapsuudenhetkistään?
  • ”Hei missä sä oot?” Verkossa on jo nyt palveluita kuten Google Latitude ja Facebook Places, joilla ihmiset voivat päivittää fyysisen sijaintinsa lähes tosiaikaisesti verkkoon. Näitä palveluita hyödyntämällä voi esimerkiksi huomata kaverinsa olevansa parin korttelin päässä, ja mennä tervehtimään. Striimaamalla tosiaikaisesti verkkoon kaiken näkemänsä voi saada aikaan saman ja vielä paremman, kun kivat kuvat innostavat muitakin liittymään mukaan.
  • Viranomaisten toiminnan taltiointi. Suomessakin on jo ollut ainakin yksi tapaus, joissa vartijoiden tarpeeton väkivalta on tallennettu videolle ja laitettu verkkoon. Mikäli tulee arkipäiväksi että ihmiset tallentavat näkemäänsä ja lähettävät sen suoraan verkkoon, jäävät viranomaisetkin valtuuksiensa mahdollisesta väärinkäytöstä paljon herkemmin kiinni.

Koen tämänlaisen teknologian jossain määrin pelottavana, sen monista hyvistä puolista huolimatta. Mikäli kaikilla ulkona liikkuvilla on jatkuvasti nauhoittavat kamerat, tulee mahdottomaksi liikkua julkisilla paikoilla ilman että tulee samalla jonkun kuvaamaksi. Jo nyt on noussut kohua Facebookin Places-toiminnosta, joka sallii ihmisten tehdä julkisia merkintöjä siitä, missä he ovat nähneet kavereitaan*. Placesin merkinnät ovat kuitenkin kiistettävissä, sillä mikään ei takaa että sinne tehdyt merkinnät ovat paikkansapitäviä. Videokuvaa on vaikeampi kiistää.

Kuvitellaanpa jotakin päivää ehkä kymmenen vuoden päästä, kun kuulokekamerat ovat yleistyneet. Moni välttää yhä sijaintinsa julkista tai edes puolijulkista kuvaamista. Kuitenkin etenkin nuorista tarpeeksi monet ovat ottaneet sen tavakseen jotta missä tahansa liikkuessa saattaa jäädä kameran muistiin. Kasvontunnistusohjelmistot ovat kehittyneet jo varsin hyviksi, ja netissä on palveluita jotka vertaavat niille lähetettyä videokuvaa suureen joukkoon nettiin ladattuja valokuvia ihmisistä. Seurauksena suuri osa kuvatuista ohitsekulkijoista voidaan luotettavasti tunnistaa, ja kun videokuva siirretään tosiaikaisena käyttäjänsä Facebook-profiiliin, tagitetaan siitä automaattisesti kaikki tunnistetut ihmiset. Vaikka ihminen ei omaa kuvaa lähettäisikään, voidaan hänen liikkeitään edelleen hyvällä todennäköisyydellä luotettavasti seurata.

Mutta haluammeko oikeasti sitä, että ne kaikki ärsyttävätkin tyypit tietävät jatkuvasti missä olemme? Tai sitä, että mahdolliset työnantajamme tekevät omia johtopäätöksiään siitä miten käymme katsomassa seksikaupan vieressä asuvaa isoäitiämme?

En tiedä, tuottaako tämä kokonaisuudessaan enemmän hyvää vai huonoa. Toivon että hyvää, mutta se jää nähtäväksi.

* Facebook-käyttäjät voivat halutessaan kieltää itsestään tehdyt merkinnät Places-palvelussa, ohjeet esimerkiksi täällä.

Olen Piraattipuolueen Helsingin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaana 2011. Jos tämä kuulostaa sinusta hyvältä idealta, liity toki kampanjani Facebook-fanisivulle.

Muotiala ei kaipaa tekijänoikeuksia

Tekijänoikeudet mielletään usein kulttuurialoille välttämättömiksi. On kuitenkin paljon luovia aloja, joiden tuotoksia tekijänoikeudet, tai muutkaan immateriaalioikeudet, eivät juuri suojaa. Muotiala on yksi tällainen.

Media-alaan keskittyvän Norman Lear Center -ajatushautomon varajohtaja Johanna Blakley kertoo mainiossa esitelmässään TED Talks -tapahtumassa aloista, joilla immateriaalioikeuksille ei ole nähty tarvetta.

Hän kertoo, että Yhdysvalloissa muotiala ei nauti juuri minkäänlaista tekijänoikeus- tai muutakaan suojaa. Muotisuunnittelijat saavat vapaasti kopioida aineksia toistensa luomuksista, ja halpakopioiden valmistajat saavat toimia vapaasti. Ainoa rajoitus on tavaramerkkisuoja, eli ei saa valmistaa sellaisia tuotteita, joissa on erehdyttävästi olemassaolevaa tavaramerkkiä muistuttava logo.

Blakley toteaa, että muotialan toimijoiden enemmistö ei kaipaa tekijänoikeussuojaa. Yhdysvalloissa on ollut vireillä laki, joka toisi tiukempaa säätelyä alalle, mutta Blakley ei usko esityksen etenevän. Muotialan sisällä on sille yksinkertaisesti liian paljon vastustusta!

Blakley huomauttaa, että EU:ssa sääntely on tiukempaa ja omalle vaateluomukselleen voi saada suojan (luullakseni kyse on niin kutsutusta mallisuojasta, jonka enimmäissuoja-aika on Suomessa 25 vuotta). Blakleyn mukaan mallisuojaa ei kuitenkaan kovin usein muotialalla haeta, sillä rima on asetettu niin alas, että selkeät plagiaatitkin saavat helposti suojan. Suojan hakeminen ei siis juuri hyödytä.

Blakley muistuttaa, että muotiala on erittäin menestynyt liiketoiminta-ala. Hänen mielestään ala on hyötynyt avoimen luovuuden ilmapiiristä, jonka immateriaalioikeuksien puute on mahdollistanut. Alalla vallitsee ”kopioinnin kulttuuri”. Ne alan toimijat, jotka eivät siitä pidä, tekevät sellaisia designeja, joita on mahdollisimman vaikea matkia. Muut kopioivat toisiaan vapaasti ja pärjäävät.

Sen sijaan, että jahtaisivat piraatteja, osa yrityksistä on todennut, etteivät vähävaraiset piraattiversioita ostavat kuluttajat olisi heidän asiakkaitaan kuitenkaan. Toiset taas ovat lähteneet mukaan leikkiin ja luoneet itse halpisversiot omista tuotteistaan.

Blakley mainitsee myös muita aloja, kuten ruokien reseptit, ruoka-annokset, pelien säännöt, koomikkojen vitsit, hajuvesien tuoksut, taikatemput ja kampaukset esimerkkeinä aloista, jotka voisi mieltää luoviksi, mutta joita immateriaalioikeudet eivät suojaa.

Lopuksi Blakley ottaa esille elokuva- ja musiikkiteollisuuden. Hän kehottaa mainittuja aloja harkitsemaan uudelleen tiukkaa asennettaan tekijänoikeuksiin. Teknologia on irrottanut monet teokset fyysisistä olomuodoista, ja koska ne ovat helposti kopioitavissa, käsitämme ne omistuksen suhteen ennemmin vapaasti leviäviksi ideoiksi kuin fyysisiksi esineiksi.

Jos joskus on vaikea vakuuttua parikymppisten piraattipuoluelaisten argumenteista, suunnittelen katsomaan tämän asiantuntijatädin esityksen. Sen jälkeen kannattaa katsoa professori Larry Lessigin kolmen vuoden takainen ytimekäs, elokuva- ja musiikkialoihin keskittyvä esitys tekijänoikeuksien ongelmista. Kumpaankin esitykseen on saatavilla myös tekstitys lähes 20 eri kielellä, jos englanti ei luonnistu.

Piratpartiet ja vaaleista oppiminen

Ruotsissa pidettiin sunnuntaina eduskuntavaalit joissa mukana oli myös Ruotsin piraattipuolue. Piratpartiet ei saanut edustajia Ruotsin parlamenttiin, mutta maakunta- ja kunnallishallituksien edustajien määrä ei ole vielä selvillä. Hyvä puoli tiettyihin asioihin keskittyneessä puolueessa on kuitenkin se, että pystyy vaikuttamaan ilman eduskunnassa olevia edustajiakin ja tämän Piratpartiet on myös näyttänyt. Ruotsin vaalit kuitenkin opettivat myös meille Suomen piraateille paljon, tai pikemminkin selvensivät jo olemassaolevaa kuvaa ja vahvistivat tuntemuksia.

Piratpartietin toiminta perustui kahden blokin vaa’ankieliaseman horjuttamiseen myymällä tukensa yhdelle blokille, joka ajaisi myös Piratpartietin tavoitteita. Suomessa ehdokkaiden ja edustajien mielipiteitä ei rajoiteta tai muutoinkaan pyritä hallitsemaan, eikä mielipiteitä myymään. Eduskuntaan valituilla edustajilla on täysi oikeus ja velvollisuus harjoittaa parhaaksi näkemäänsä politiikkaa.

Oma lyhyt analyysini, miksi Piratpartiet ei saanut edustajia parlamenttiinsä:

1. Ruotsin vaalijärjestelmä syrjii pienpuolueita rajusti. Uusien puolueiden on itse kustannettava ja levitettävä kaikki äänestyslipukkeet ja mainokset.
2. Ruotsissa vaalijulisteita saa vain tietyn määrän tiettyihin paikkoihin, valtion tuella ne olivat kokonaan suurien puolueiden hallussa.
3. Ehdokkailla ei ollut puolueagendan ulkopuolisia kantoja esillä.
4. Suomeenkin tulossa oleva äänikynnys, joka estää tehokkaasti uudet tulokkaat.
5. Gallupien epätasapuolisuus
6. Maahanmuuttokysymykset ovat Ruotsissa huomattavasti enemmän tapetilla kuin Suomessa ja veivät siten paljon huomiota.

Hieman tarkemmin vielä:

1. Vaikka Suomenkin vaalijärjestelmä on roimasti suuria puolueita suosiva, Ruotsissa valtio ei tarjoa Suomen tavoin kadunvarsien vaalimainoksille paikkoja kaikille, äänestyspaikkojen vaalilipukkeet on tulokaspuolueiden itse kustannettavana ja levitettävänä yli kuuteen ja puoleen tuhanteen äänestyspisteeseen. Vaikka ei yhtä voimakkaina, samat ongelmat ovat Suomessa ja ne korostavat Piraattipuolueen tarvetta kerätä rahaa kampanjointiin.

2. Tarkkaa tilastoa ei tietenkään saatavilla ole, mutta muun muassa Suomesta Ruotsiin vaalivalvojaisiin osallistuneet raportoivat kaduilta löytyvän vain suurien puolueiden mainokset, eikä Piratpartietille ollut paikkoja joihin julisteita olisi saanut kiinnittää.

3. Piratpartietin ehdokkailla ei ollut puolueohjelman tai puolueen vaaliohjelman ulkopuolisia mielipiteitä selkeästi esillä. Piratpartietin ajamat asiat saatetaan kokea todella tärkeiksi, mutta mikäli mielikuvaksi jää se, että kaikista muista asioista mielipide myydään jommalle kummalle valtablokille tai niihin ei oteta lainkaan kantaa, jää useimmilla ääni antamatta. Äänestäjät haluavat parlamenttiin jonkun edustamaan ja ajamaan hänen asioitaan kokovaltaisesti, ei vain yhdellä osa-alueella. Tässä kohtaa on kuitenkin tärkeä erottaa puolue ja ehdokas toisistaan, sillä puolueella ei missään tapauksessa ole tarvetta laajentaa agendaansa hillittömästi, vaan keskittyä tarjoamaan jotain paremmin kuin muut. Tätä kuitenkin vaikeuttaa lisää Ruotsin käyttämä puoliavoin listavaalijärjestelmä, joka ei edes motivoi äänestämään henkilöä vaan puoluetta.

4. Äänikynnyksen perustelu on ”estää puoluekentän sirpaloituminen”. Perustelu on huono jo siksikin, että sillä vaikeutetaan uusien puolueiden synty. Esimerkiksi Vihreät tai Perussuomalaiset eivät olisi päässeet eduskuntaan aikanaan, jos tällainen äänikynnys olisi ollut olemassa. Perustelusta tekee vielä huonomman se, ettei kukaan todellisuudessa pysty selittämään sirpaloitumisen haittoja. Totta kai sirpaloituminen vie valtaa suurilta puolueilta, mutta se on demokratialle tärkeää, että uusia mielipiteitä voidaan nostaa esille ja eduskunnassa jos jossain tarvitaan myös kohdistettua osaamista, puolueita jotka eivät koita toimia kaikkivaltiaana ja kaiken ymmärtävänä.

5. Ruotsin gallupit toimitettiin kuulopuheiden mukaan soittelemalla vain lankapuhelimiin. Onkin luonnollista, jos suurin kohderyhmä ei nykypäivänä tai ikinä ole omistanutkaan lankapuhelinta, Piratpartietin prosenttien jäävän tuolloin pieniksi. Mitä pienempiä prosentteja gallupit näyttävät, sen useampi alkaa epäröidä äänensä antamista.

6. Maahanmuuttoa pidetään tällä hetkellä Ruotsissa huomattavasti suurempana ongelmana kuin Suomessa. Ruotsin suurimpiin kaupunkeihin on huonon suunnittelun vuoksi muodostunut ghettoja ja aiemman hyötymisen sijaan Ruotsin on tällä hetkellä todettu kärsivän taloudellista haittaa maahanmuutosta. Aihe on ollut Ruotsin politiikassa kuuma sana ja vienyt paljon huomiota tietoyhteiskunnan aiheista.

Kaikesta tästä voidaan oppia ja omaan toimintaan voidaan vaikuttaa. Eduskunnan ulkopuolisena puolueena meillä ei ole vaikuttamismahdollisuuksia valtion tukiin tai vaalijärjestelmään, eikä Piraattipuolue ole myöskään lähdössä maahanmuutosta populistiselle linjalle. Tärkeintä siis onkin keskittyä kohtaan numero kolme, jolla itse uskon olevan ratkaiseva merkitys tulevissa eduskuntavaaleissa.

Toivonkin jokaisen Piraattipuolueen ehdokkaaksi lähtevän rohkeasti tuomaan omilla kotisivuillaan, puheissaan, blogeissaan ja tulevaisuudessa myös vaalisivunsa kautta esille itselleen tärkeitä vaaliteemoja, jotka ovat puolueen kantojen ulkopuolelta.

Meille piraateille lienee selvää piraattiaatteiden ajaminen, mutta suuri osa äänestäjistä ei ole niitä edes kuullut vielä ja siksi niitäkään ei saa unohtaa vaalikampanjoinnissaan. Puolueen vaaliteemoista löytyy varmasti jokaiselle ehdokkaalle tärkeitä aihepiirejä. Omat vaaliteemat kannattaakin suunnitella siten, että ne sisältävät selkeästi kohtia, jotka on johdettu puolueen vaaliteemoista, sekä lisäksi omat vaaliteemat. Näin jokainen piraattien kantoja tutkiva löytää helposti meitä yhdistävät aiheet, mutta ei koe henkilökohtaisten teemojen jäävän kertomatta. Piraattipuolueen ajamat aiheet ovat laaja- ja kauaskantoiset, mutta kansaa edustavan tulee edustaa kansaa kaikissa asioissa. Puolue tulee myös tulevaisuudessa tarjoamaan edustajilleen kanavan tiedustella ja kuunnella muiden mielipiteitä, joten taustatukea päättämiseen varmasti saa myös vieraampiin aiheisiin.

Meillä ei kenties ole yhtä monta itsestä riippumatonta ongelmakohtaa kuin Piratpartietilla, mutta piraateilta vaaditaan silti paljon panostusta tuleviin vaaleihin.

Äänikynnys ja demokratia

Suomeen on suunniteltu 3% äänikynnystä. Helsingin sanomien uutinen kannusti ottamaan kantaa asiaan. Pienpuolueet mukaanlukien Piraattipuolue on ottanut voimakkaan vastustavan kannan äänikynnykselle. Yleensä syyksi esitetään se, että äänikynnys sementoi eduskunnan olemassaolevien puolueiden reviiriksi, sillä uusien puolueiden on hyvin vaikeaa kerätä kerralla noin suurta äänisaalista. Tämä johtaa siihen, että perustuslaissa taattu yhtäläinen äänioikeus voi jäädä toteutumatta. Nykyinen vaalijärjestelmäkin on hankala tässä suhteessa, sillä pienissä vaalipiireissä on pienpuolueen kannattajan ääni on käytännössä merkityksetön. Ei siis mikään ihme, että pienissä vaalipiireissä äänestetään harvemmin pienpuolueita.

Äänikynnystä puolletaan yleensä sillä selityksellä, että liian pieni äänikynnys johtaa eduskunnan pirstoutumiseen pienpuolueisiin.

Sen sijaan en ole nähnyt käsiteltävän sitä vastakkaista ongelmaa, joka tuli nyt vastaan Ruotsissa. Yhtäkkiä Ruotsidemokraatit nousevat äänikynnyksen yli ja saanevat 20 paikkaa parlamentista, eli runsaat 5% kaikista paikoista. Tämä on jo merkittävän kokoinen blokki valtiopäivillä – puolueella, jolla ei ole minkäänlaista kokemusta parlamentaarisesta työskentelystä.

Ilman keinotekoista äänikynnystä, Ruotsidemokraateilla olisi jo tähän mennessä ollut kansanedustajia jo vuodesta 2002 alkaen (jolloin puolue sai 1,4% äänistä). Tuolla äänisaaliilla puolueella olisi saanut muutaman kansanedustajan ja vuonna 2006 joitakin lisää. Tämä olisi johtanut siihen, että ruotsalaiset puolueet olisivat joutuneet elämään Ruotsidemokraattien kanssa jo lähes 10 vuotta sen sijaan, että kuvittelivat ongelman olevan maton alle lakaistu. Ruotsidemokraatit taasen ovat kokemattomia parlamentaarisessa työskentelyssä, mikä aiheuttaisi ongelmia riippumatta siitä, mitä puolue ajaa. Politiikassa on paljon konkreettista opiskeltavaa, joka liittyy siihen, miten asioita tehdään.

Korkea äänikynnys johtaa siihen, että eduskuntaan on vaikeampaa päästä. Se tarkoittaa samanaikaisesti sitä, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä sementoidaan eduskunta nykyisten puolueiden toimintakentäksi. Pitkällä aikavälillä, mikäli olemassaolevat puolueet eivät kykene vastaamaan ajan haasteihin, se kärjistää yhteiskunnallista vastakkainasettelua ja tuo parlamenttiin kerralla suurehkon blokin, jolla ei välttämättä ole mitään käsitystä parlamentaarisista työskentelytavoista.

Lopuksi vielä disclaimer: tätä kirjoitusta ei tule pitää kannanottona Ruotsidemokraattien tai näiden ajaman agendan puolesta. Kansallismielinen autoritäärinen konservatismi on mielestäni vastakohta sille kansalaisoikeuksiin pohjaavalle yhteiskunnalle, jota Piraattipuolue ajaa.

EU:n Gallon raportti uhkaa kansalaisoikeuksia

Euroopan Unioni on jatkamassa tutuksi tulleella kansalaisoikeuksien vastaisella tietoyhteiskuntalinjalla, jos Gallon raportti (tai joku sen variaatioista) menee läpi keskiviikkona Euroopan Parlamentissa. Raportti perustuu virheelliseen tutkimukseen, joka oli mediateollisuuden sanelema, kuten oli myös koko Gallon raportti. Piratismin aiheuttamaa haittaa mediateollisuudelle ei ole osoitettu todeksi.

Raportissa tarjotaan samoja vanhoja oikeusvaltion vastaisia menetelmiä kuten internetin sensuuria ja kolmen hudin lakia. Ennakkosensuuri on perustuslain vastainen ja mikään määrä yrityksen tekemiä rikosepäilyjä ei tule olla perusteena rangaistustoimenpiteille.

Jos kansalainen tekee rikoksen, se pitää osoittaa tuomiostuimessa. Koska valtaosa kansasta rikkoo tekijänoikeuslakia, ei koko kansaa voida kuitenkaan viedä oikeuteen. Mediateollisuuden ratkaisu onkin ohittaa oikeusvaltion perusperiaatteet. Poliisien tehtävät halutaan ulkoistaa viihdeteollisuuden yrityksille.

Raportti vaatii Euroopan komissiota laatimaan laajan strategian ”immateriaalioikeuksien” suojelemiseksi, vaikka entisen IPRED-strategian vaikutuksia ei ole edes analysoitu. LaQuadrature vaatiikin koko Gallon raportin hylkäämistä ja edellisen strategian vaikutusten puolueetonta arvioimista. Meppien tulee kunnioittaa Euroopan Unionin kansalaisen perusoikeuksia ja äänestää vapaan internetin puolesta.

Laiton nettilatailu toimii kuin musta pörssi

Kevättalvella 1918 Suomen talous oli vaikeuksissa maailmansodan ja sisällissodan vuoksi, paikoin vallitsi vakava elintarvikepula. Elintarvikkeiden saanti oli säännösteltyä. Valtio ja kunnat hankkivat ostamalla ja pakko-otoin viljaa, josta tehtyjä jauhoja jaettiin kansalaisille tasaisina annoksina. Periaatteessa.

Käytäntö oli toisenlainen. Sisällissodan ajan Helsingissä virallinen annos pieneni nopeasti 20 grammaan jauhoja päivässä. Kyse ei edes ollut kunnon jauhoista, sillä niitä oli jatkettu pellavansiemenillä ja jopa selluloosalla. Selvää oli, ettei kukaan voi tulla toimeen tällaisella päiväannoksella. Väestön toimeentulo ei perustunutkaan virallisiin annoksiin, vaan mustan pörssin kauppaan.

Mustan pörssin kauppaa katsottiin läpi sormien, koska viranomaisilla ei ollut haluja kärjistää tilannetta toteuttamalla tiukempia ja laajempia viljan pakko-ottoja maanviljelijöiltä. Toisen maailmansodan aikana musta pörssi kukoisti taas. Maaseudulta myytiin tarvikkeita ohi virallisen jakelujärjestelmän. Toisaalta tätä paheksuttiin, toisaalta ymmärrettiin. Huomattavan suuri osa ihmisistä osallistui touhuun enemmän tai vähemmän.

Kun viralliset markkinat eivät toimi, rinnalle syntyvät epäviralliset markkinat, joista voi kasvaa virallisia kanavia tärkeämpi keino hankkia hyödykkeitä. Näin juuri on tapahtunut teosten digitaalisten kopioiden markkinoiden suhteen.

Tilanne muistuttaa ironisella tavalla kevättalven 1918 Helsingistä. Siinä missä virallinen viljankulutus oli 20 grammaa per henkilö per päivä, todellinen kulutus oli varmasti moninkertainen. Vastaavasti on arvioitu, että 95 % verkossa liikkuvista musiikkitiedostoista liikkkuu laittomasti.

Normaalisti ”viralliset” markkinat toimivat, koska niiden toiminta on paljon tehokkaampaa, kuin millään epävirallisella järjestelyllä olisi koskaan mahdollista saada aikaan. Sama mikä tapahtui kriisiaikoina säännösteltyjen tuotteiden suhteen, on tapahtunut teoskopioiden digitaalisen jakelun suhteen. Viralliset markkinat eivät toimi, joten epäviralliset markkinat ottavat niiden paikan.

Syy siihen, mikseivät digitaaliset teosmarkkinat toimi, on selvä. Tekijänoikeus antaa (käytännössä) ikuisen yksinoikeuden eli monopolin yhdelle julkaisijalle kutakin teosta kohti. Kukaan muu ei voi kilpailla teoksen levityksessä julkaisijan kanssa. Tämä johtaa nurinkuriseen tilanteeseen. Mitä suositumpi teos on, sitä huonommilla ehdoilla julkaisijan kannattaa tarjota sitä kuluttajalle.

Jos teos ei ole suosittu, kannattaa tarjota erilaisia porkkanoita, jotta ihmisten kynnys maksaa siitä alenisi. Jos teos on erittäin suosittu, kannattaa nostaa hintoja ja vetää kuluttajan sietokyky äärirajoille. Kuluttajat eivät voi siirtyä hankkimaan teosta kilpailijalta, kun sellaista ei ole, kiitos tekijänoikeusmonopolin.

Tilannetta voi verrata vaikka nettiyhteyksiin. Jos meillä olisi vain yksi teleyritys, kituuttelisimme ökykalliilla ja huomattavasti nykyistä hitaammilla yhteyksillä. Katseet sopii suunnata Yhdysvaltoihin, jossa teleyritysten välinen kilpailu on paikoin huonosti kehittynyttä, ja mikseipä myös Suomen syrjäseuduille.

Tiukka tekijänoikeusjärjestelmä ei kannusta tarjoamaan teoksia kuluttajien ehdoilla. Tämän vuoksi epävirallinen levitystapa, vertaisverkot, on alkanut kukoistaa. Kuten mustan pörssin kaupan suhteen aikoinaan, osa paheksuu, osa ymmärtää. Monet ovat siinä mukana.

On arvioitu, että ennen pitkää virallisten markkinoiden kehitys nielaisee suurimman osan piratismista. Tämä skenaario esitellään tarkemmin minun ja Kaj Sotalan kirjoittamassa teoksessa Jokapiraatinoikeus (s. 120–122, linkki johtaa teoksen ilmaiseen pdf-versioon). Tämä skenaario on täysin mahdollinen – jos luovilla aloilla riittää kykyä uudistua. Epäilen, että uudistushalua ei löydy niin kauan kuin nykyisen kaltainen tiukka tekijänoikeusjärjestelmä monopolivaikutuksineen on pystyssä.

Lähde:
Haapala, Pertti. Kun yhteiskunta hajosi. Suomi 1914–1920. Painatuskeskus, 1995. s. 213–217.

3 000 jäsenen rajapyykki ylitetty!

Piraattipuolueen jäsenmäärä ylitti tänään kolmen tuhannen rajan. Kasvuvauhtia voi pitää todella kunnioitettavana, sillä käsittääkseni mikään muu puolue Suomen puolueiden historiassa ei ole noussut ja kasvanut näin huimaa vauhtia ilman taustalla valmiiksi olevia tukiorganisaatioita.

Kolmen tuhannen jäsenen rajan ylittäminen nosti Piraattipuolueen eduskunnan ulkopuolisista puolueista nyt myös jäsenmäärällisesti suurimmaksi. Pienien puolueiden toiminta on kaikkea muuta kuin helppoa; puoluetukea ei myönnetä puolueille joilla ei ole kansanedustajaa, lausuntoja ei pyydetä läheskään kaikista aiheista ja puolueen sanan painoarvo muutoinkin on heikko. Piraattien määrän kasvu kuitenkin sysää puolueen vihreiden ja perussuomalaisten rinnalle, molempien ollessa viimeisimpien tietojen mukaan noin neljän tuhannen jäsenen puolueita.

Piraattipuolueen kasvu jatku tasaisesti ja vakaasti. Jokainen voi myös itse mainostaa liittymistä ystävilleen ja kannustaa heitä hankkimaan puolueesta lisätietoa.

Seuraavan kerran juhlimme jäsenmäärän merkeissä vihreiden ja perussuomalaisten ohittamista.

Lehdistötiedote aiheesta

Lordin paheksunta ei osu maaliinsa

Heppoisesti informoitu Lordi ”raivostui Piraattipuolueelle” Iltasanomissa. Lordi on aivan oikein ymmärtänyt, että Piraattipuolue kannattaa musiikin luvattomankin nettijakelun laillistamista, mutta yksinkertaistaa kannan perusteita suorastaan älyllisen epärehellisesti. Ei voi olla saamatta mielikuvaa, ettei hra. Lordi kumppaneineen ole todellisuudessa jaksanut tutustua vastustamaansa asiaan lainkaan, vaan turvautuu yksinkertaisesti refleksiiviseen paheksuntaan.

Se, että vapaa kopiointi on teknisesti mahdollista, on toki ennakkoedellytys laillisuuskeskustelun relevanssille. Varsinaisena argumenttina se on aivan yhtä kehno, kuin Lordi antaa ymmärtääkin — ja siksipä kukaan ei sitä sellaisena käytäkään. Lordi sortuu epärehelliseen retoriseen taktiikkaan laittaessaan koetun vastustajansa suuhun typeryyksiä voidakseen siten helposti ohittaa tämän todelliset argumentit.

Todellisuudessahan kyse on tiivistettynä siitä, että yksityiskopioinnin vapauttamisesta ei ole alalle osoitettavissa olevaa haittaa siinä missä yhteiskunnalliset hyödyt kulttuurin laajemman levinneisyyden ja hyödyntämisen muodossa ovat ilmeiset. Vieläkin oleellisemmin tämä turha kielto ja sen valvonta rapauttaa pahasti kansalaisoikeuksia. Tulilinjalla ovat esimerkiksi sellaiset pikkujutut kuin yksityisyydensuoja, syyttömyysolettama ja sananvapaus. Rangaistukset ja muut seuraamukset eivät myöskään tyypillisesti ole missään suhteessa todellisiin aiheutettuihin vahinkoihin — eikä ihme, eihän tekijänoikeusjutuissa todellisia syntyneitä vahinkoja tarvitse edes osoittaa! — ja hingutaanpa asiassa soveltamaan myös perinteiselle länsimaiselle oikeuskäsitykselle vieraita kollektiivisia rangaistuksia kokonaisten talouksien verkkoyhteyksien (l. perusoikeuden) katkaisun muodossa.

Amenin autovarkausvertaus taas on niin väsynyt retorinen kikka, että se kilpailee eloisuudessa tasaväkisesti miehen maskin kanssa. Argumenttia on vaikea kunnioittaa tarpeeksi formuloidakseen sille jälleen uutta vastausta, joten tyydyn viittaamaan Kaj Sotalan huomioon, että koko väite on keskustelua epäproduktiiviseen suuntaan vievä kehäpäätelmä.

Lordin Tsekkitarinan opetus jää myös hieman epäselväksi. Olisiko ollut parempi, että keikalla olisi ollut 40 ihmistä sen sijaan, että bändiä tuli kuulemaan ihmisiä jäähallin täydeltä? Kuvittelisi, että Lordille edes raha kelpaisi, mutta tällainen faniensa — ja konserttiasiakkaidensa — halveksunta on erittäin kummallista käytöstä.

Pienimuotoisena Lordi-fanina olisin toivonut bändiltä rakentavampaa suhtautumista asioihin. En ole tosin tähän mennessäkään voinut ostaa yhtyeen levyjä tämän levy-yhtiön takia — suurilta levy-yhtiöiltä ostaminen kun on kansalaisoikeuksien vastaisen liikehdinnän tukemista ja sikäli eettisesti arveluttavaa toimintaa. Keikalle olisin saattanut eksyäkin, mutten enää.

Ei kuitenkaan hätää, en ole asiassa paha piraatti. Lordi-materiaalini on nimittäin kopioitu laillisesti kirjaston CD-levyiltä ja digi-TV-lähetyksistä. Patologisenkin legalistisesta näkökulmasta olen siis täysin puhtoinen fani!

Rock on!

ACTA paha, piraatit hyvä

Kaisa Rastimon tuoreet kommentit ACTAsta herättävät varmasti äärimmäistä myötähäpeää koko Vihreän liiton keskuudessa, kun hänen aikaisemmat kirjoituksensa olivat ainoastaan tyhmiä ja sivistymättömiä. On huvittava seurata kuinka elokuvateollisuuden työntekijä itsekeskeisesti hyväksyy sokeasti kaikki epädemokraattiset ja moraalittomat mediateollisuuden toimintatavat, koska kyseinen politiikka sattuu hyödyntämään Rastimon henkilökohtaista etua.

Rastimon ”keinolla millä hyvänsä” periaatteella voi yritysten tavoitteiden ajamiseksi ohittaa kaikki demokratian ja oikeusvaltion periaatteet, ja jopa julkisesti tukea tälläistä toimintatapaa. MPAA:n (Motion Picture Association of America) varapresidentti kommentoi aikoinaan että piraattiliikkeessä ei ole mitään ”legitiimiä tai filosofista taustaa”. Totuus on käännetty päälaelleen.

Mediateollisuus valmistelee lakisopimuksia suljettujen ovien takana, ilman että parlamentit pääsevät keskustelemaan asiasta, kansalaisista puhumattakaan. Eduskunnassakin asiakirjat ovat salaisia, joka on Jyrki Kasvin mukaan varsin poikkeuksellista. He lahjovat tuomareita saadakseen sopivat ratkaisut oikeudenkäynneissä. He palkkaavat hakkereita sulkemaan internetsivustoja ilman oikeudenkäyntejä. He myös painostivat Ruotsin poliisin takavarikoimaan The Pirate Bayn serverit, ilman näyttöä että koko sivusto edes rikkoisi lakia. Mediateollisuuden toimintatavoissa ei ole siis mitään legitiimiä.

Piraattiliikkeen toiminta on sen sijaan hyvin demokraattista, avointa, lakien mukaista ja siten legitiimiä. Kuka tahansa voi tulla seuraamaan Piraattipuolueen kokouksia, ja puolueemme ei tietenkään yllytä rikoksiin. Demokratian idea on antaa kansalaisille mahdollisuus omiin mielipiteisiin ja lainsäädännön vaikuttamiseen. Demokraattista vaikuttamista vähätellään haukkumalla piraatteja varkaiksi ja rikollisiksi, ilman että mediateollisuus edes osallistuisi keskusteluun piraattien kanssa.

Piraattipuolueiden PirateNet IRC-verkko laajeni jälleen.

Useat piraatit käyttävät PirateNetin IRC-verkkoa tekniikan noupeuden ja realiaikaisuuden vuoksi yhteydenpitoon toisiinsa. Suomenkin kanavilla käyttäjiä on parisen sataa, joten keskustelukumppaneita löytyy helposti.

Nyt PirateNet-verkko on laajentunut jälleen. Suomen ylläpitämä keskuspalvelin sijaitsee Saksassa nopeiden yhteyksien päässä, varsinainen irc.piraattipuolue.fi-osoite taas Virossa. Tämän lisäksi jo aiemmin verkkoon on liitetty eri piraattipuolueiden palvelimet muun muassa Ruotsista, Itävalloista ja Hollannissa. Suomi ei myöskään ole maista ainoa, jolla on verkossa useampi palvelin. Nyt viikonloppuna liitettiin verkkoon mukaan irc.pirateparty.org.uk, joten tästä lähtien Iso-Britanniastakin yhteydet verkkoon ovat vaivattomat.

Se, miksi verkkoon liitetään useita palvelimia, ei suinkaan perustu haluun näyttää suurelta, vaan vikasietoisuuteen ja viiveiden minimointiin. Koko maailman kattavaksi tarkoitetussa verkossa kaukana toisistaan olevien maiden keskustelijoiden välille syntyy väkisinkin sekunnin osien tai jopa sekuntien viiveet, jolloin vauhdikkaampi keskustelu voi käydä hieman hankalaksi. Kun sopiva palvelin löytyy omasta maasta tai läheltä sitä, kaikilla samaan palvelimeen läheltä yhdistäville keskustelu toisilleen on nopeaa ja sujuvaa ja viiveestä joudutaan kärsimään kaiken keskustelun sijaan vain pitkän matkan keskusteluja käytäessä. Myös pitkän matkan keskustelujen viiveet pienenevät.

Lisäksi usean palvelimen käyttö tuo vikasietoisuutta, joka tuli hyvin todistettua muutamia viikkoja sitten. Yksi Saksan suurimmista datakeskuksista, johon Piraattipuolueenkin palvelin on sijoitettu, kärsi massiivisesta katkoksesta. Tuollaiset katkokset ovat harvinaisia eivätkä siten yleensä aiheuta ongelmia. Tällä kertaa kuitenkin puoluehallituksen IRC-kokous oli alkamassa muutamien tuntien päästä. Ongelma ylitettiin helposti lähettämällä sähköpostia osallistujille, että ottavat Piraattipuolueen oman palvelimen sijaan yhteyden Ruotsin piraattipuolueen palvelimeen. Katkos käytettiin samalla myös hyödyksi ja suomalaisten käyttämä irc.piraattipuolue.fi siirrettiin Viroon, jättäen vanha Saksassa oleva palvelin ensisijaisesti keskuspalvelimeksi yhdistämään muut palvelimet toisiinsa. Halutessaan sitäkin voi kuitenkin käyttää osoitteella ircd.piraattipuolue.fi.

PirateNetin palvelinten määrää on myös suunniteltu kasvatettavan, joten ehdotuksia palvelimen tarpeessa olevista maista otetaan vastaan.