Tekijänoikeudet, onko niitä?

1986 perustin yhtiön nimeltä MultiArt, jonka toimialaksi tuli, kuten nimestä voi päätellä, monitaiteellisen (nyk. poikkitaiteellisen) työn, kuten äänitteet, kuvat, painotyöt, grafiikka yms. luovan suunnittelun yhtiö. Äänityksiä tehtiin studiossa ja yhteistyötä radioiden kanssa. Teattereiden kanssa äänitteitä ja elävää musiikkia, sekä julisteita ja mainoksia. Postikorteista aina yhtiöiden esittelykansioihin grafiikkaa ja käsintehtyihin papereihin painattamista. Kuvataidekoulu toimi samassa kiinteistössä.

Pankkilakko pysäytti kaiken. Asiakkaat eivät kyenneet maksamaan laskujaan, konkurssien tsunami pyyhki yli Suomen ja tyhjensi varallisuudet keinottelijoiden tileille ja pankeille maksettiin bonusta pankkitukien muodossa. Minulta jäi saatavat saamatta, sillä pankeilla oli etuoikeus velallisiin. Kummallista sekin. Onnekseni olin velaton ja taidelasin kysyntä riitti yhdelle miehelle ainakin. Kuinkahan monta pankkikriisiä pitää yhden elämän aikana kokea, ennen kuin kansa viisastuu? Sitä en kuitenkaan käsittele sen enempää, sillä minulta kysytään nykyään jatkuvasti, kuinka voin olla Piraattipuolueessa, vaikka olen taiteilija ja kuinka suhtaudun tekijänoikeuksiin.

Olen koko ikäni seurannut juristeja perheessäni, jotka kolmen sukupolven ajan ovat olleet tekemisissä patenttien ja tavaramerkkien, sekä tekijänoikeuksien parissa. ”Jossain meni vikaan”, kommentoi isäni aiheesta ennen kuolemaansa. Hän ajoi aina taiteilijoiden etuja ja kannusti minuakin taiteen tekemisessä. Koska Suomi on pieni maa ja Helsinki taiteemme keskus, taiteilijoita kävi meillä tuon tuosta kylässä. Tämä vain viitteeksi siitä, että taiteilijoiden asiat ovat olleet aina lähellä jokapäiväistä elämääni.

Ensimmäinen ”herääminen” Teoston kanssa tapahtui -80 luvun loppupuolella, kun ulkomaalaisen musiikin suosio kasvoi paikallisradioissa ja suomalainen kulttuuri alkoi amerikkalaistumaan. Olin juuri muuttanut Yhdysvalloista (-84) takaisin Suomeen ja tuntui niin hyvältä huomata, että meillä onkin omaa kulttuuria. Miksi siis suomalaisen musiikin tekijänoikeuskorvaukset olivat radioille suuremmat kuin ulkomaisen musiikin? Sitäpä saakin sitten ihmetellä, kun isojen levy-yhtiöiden megamarkkinoidut ja tuotteistetut artistit sai eetteriin edullisemmin, kuin omakustanteen tehneet paikalliset musiikin tekijät. Ei siis kelvannut vaikka ilmaiseksi olisi tarjonnut. Eikö se loukannut tekijän oikeutta saada tuotteensa eteenpäin samoilla ehdoilla kuin muut? En puhu makuasioista, vaan taloudellisista kustannuksista. Vanha totuus radioiden dj-korruptiosta ei myöskään tuo oikeutta taiteilijalle suurien levy-yhtiöiden kanssa painiskellessa. Kaiken lisäksi, jos halusi äänitteensä julkiseen esitykseen, oli pakollinen Teosto-jäsenyys edellytyksenä. Moni taiteilija on tuskin saanut edes jäsenyysmaksuaan vastaavaa summaa takaisin teostokorvauksina. Taiteilijan on siis maksettava mahdollisuudesta julkiseen esittämiseen pakkoliittymisen muodossa. Onneksi nykyään on internet ja julkaisutoiminta on vapautunut sen myötä. Suosio kertoo patoutuneesta tarpeesta ja median sekä hallituksemme nettivastaisuus vallan menettämisen pelosta.

Tavaramerkeistä: laman jälkeisessä elämässä virittelin yhtiötäni uuteen nousuun ja hain uusia osakkaita mukaan yhtiöön. Asiakkaita olisi ollut valmiina ja vain osaavaa ryhmää puuttui. Löydettyäni henkilöt tippui uusi pommi pöydälle. Yksi osakasehdokkaista perääntyi vihaisena kertoen, että yhtiöni nimi oli Enso-Gutzeit yhtiön omistama tavaramerkki! Äimistykseltäni lähdin patentti ja rekisterihallitukseen ottamaan asiasta selvää. PRH oli myöntänyt yhtiöni nimen ja virallisen logon toiselle yhtiölle. Pari päivää istuskeltiin sitten PRH:n tiloissa ihmettelemässä tilannetta. Juristit ja johtajat sanoivat, ettei kyseisen päätöksen tehnyt virkailija ole enää heillä töissä ja pyysivät minua ”säälimään” häntä. Asiaa ei saatu oikaistua vaikka isäni vielä vei asian hallinto-oikeuteen, josta se tuli bumerangina takaisin. Virheeseen ei siis puututtu. Minulta loppui yksinkertaisesti jaksaminen valtionyhtiön kanssa painimiseen.

Taiteilijat on tarkoitushakuisesti nostettu marttyyreiksi tekijänoikeus keskusteluissa. Immateriaalikysymykset ovat kuitenkin paljon suurempi kysymys kuin humppa ja poppi. Taiteilijoiden ”puolesta” puhuvat suuret oheistuotteitaan myyvät mediayhtiöt, jotka uhraavat miljoonia protektionismiin siinä ohessa. Miksi he eivät vahvista taiteilijoiden asemaa/määrää varallisuudellaan? Bulkkitaiteilijoiden kulttuuriarvoa sopii samalla ihmetellä, jos yksilölliset ja ainutkertaiset taiteilijat jäävät siinä sivussa huomioimatta. Kun yhtiö hallitsee idolia, se hallitsee myös massoja ja siksi idoleita tehtaillaan jo ihan tuotteistetusti. Historiasta on helppoa havaita, että uusia ideoita eivät massat helposti sisäistä, joten mestareiksi aletaan kutsumaan niitä, jotka ovat jo haudassa ja joiden teokset ja keksinnöt ovat toisten omistuksessa ja niille haetaan rahallista hyötyä. Kulttuuri ei saa olla rahassa mitattavaa ainakaan minun mielestäni.

Nyt olen Piraatti ja ylpeä siitä. Olen edelleen myös taiteilija, mutta teen vain kopiovapaata tuotantoa. Jos joku kysyy kannattaako se, niin voin sanoa, että tekijänoikeudet ovat ainakin minulle käyneet liian kalliiksi rasitteiksi. Maailma muuttuu ja minä sen mukana.

Lisään tähän linkin Suomen epäselvimmistä laeista, eli tekijän”oikeuksista”.

http://tkvk.org/tekol.html

3 vastausta artikkeliin ”Tekijänoikeudet, onko niitä?

  1. Osuva linkki lopussa. Lex Karpelaa valmisteltaessa professori Tuomas Ojanen valitteli lausunnossaan lakiehdotuksen sekavuutta ja mainitsi juuri sisäisten pykäläviittauksien määrän yhtenä ongelmana:

    ”Voimassaoleva tekijänoikeuslaki on vuodelta 1961, mutta sitä on sen jälkeen muutettu useita kertoja eri aikoina. Yleisellä tasolla on todettava, että lain systematiikka ja ymmärrettävyys ovat jo ennen nyt käsillä olevaa lakiesitystä hämärtyneet hyvin paljon toistuvista ja eriaikaisista muutoksista johtuen.

    Käsillä oleva lakiehdotus vain pahentaa tilannetta: se on sisällöltään ja
    systematiikaltaan lukijalle kaikkea muuta kuin vaivattomasti aukeava ja helposti ymmärrettävä. Osittain – mutta toisaalta vain ”osittain” – vaikeaselkoisuus saattaa selittyä sääntelyn kohteeseen liittyvillä teknisillä yms. erityispiirteillä. Lakiehdotuksessa on myös lainsäädäntöteknisiä ongelmia. Erityisesti lakiehdotuksen runsaat sisäiset pykäläviittaukset ovat omiaan hankaloittamaan lakiehdotukseen perehtymistä.”

    Kun juristiprofessorilla on vaikeuksia perehtyä lain sisältöön, kuinkahan vaikeaa se on tavallisille ihmisille!

  2. Olen vaikuttunut! Todella informatiivinen blogikirjoitus täällä ystäväni. Halusin vain kommentoida ja sanoa pysyä laatutyötä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*