Korkein oikeus on päättänyt, että joukko nuoria harrastelemassa verkkoliikenteen parissa aiheuttamatta mitään osoitettavissa olevaa haittaa kenellekään on niin paha mörkö, että rangaistuksenomaisesti heidän on maksettava satunnaisille mediateollisuuden edustajille yhteensä satoja tuhansia euroja hyvityksiksikin kutsuttuja suojelurahoja.
Oikeuden mielivaltaista laintulkintaa ja päätöksen seurauksia Suomen tietoyhteiskuntakehitykselle on jo reposteltu Turre Legalin blogissa, oikeusavustajan haastattelussa ja Piraattipuolueen lehdistötiedotteessa. Itse keskitynkin täten enemmän asian moraalisiin aspekteihin ja implikaatioihin kulttuurintuotannon tulevaisuudelle.
Mikään uusi teknologia tähän asti ei ole onnistunut mediateollisuuden jatkuvasta voivottelusta huolimatta tappamaan sitä. Nykyiset jatkuvat oikeusjutut nuoria harrastelijoita vastaan sen sijaan vieraannuttavat asiakaskuntaa eivätkä edistä teollisuudenalan elinkelpoisuutta. Jos teollisuus itse ei kykene muuttumaan nykyisestä esikoisiamme alttarillaan uhrattaviksi vaativasta seitsenpäisestä lohikäärmeestä positiiviseksi yhteiskunnalliseksi voimaksi, on sen kuolema jopa toivottava. Ehkäpä kivulias kulttuurialan uudelleensynty tuhkasta onkin ainoa tie perusoikeuksia kunnioittavaan kulttuurituotantoon.
Jos tähän asti joudutaan kuitenkin menemään, ehtii nykymuotoinen mediateollisuus vielä vetää koko kulttuurituotannon imagoa yhä syvemmälle lokaan mukanaan. Tämä ei ole hyväksi kenellekään, kaikkein vähiten tuottaville taiteentekijöille. Toisin kuin mediamahdit haluaisivat kaikkien uskovan, eivät he saa pohjimmiltaan leipäänsä tekijänoikeuksista, vaan siitä, että ihmiset ovat kuin ovatkin valmiita maksamaan heille palveluistaan. Yleisöään suoraan tai edustajiensa välityksellä lyövä taiteentekijä ei pitkällä tähtäimellä tee itsellensä hyvää.
Alan hallitumman muutoksen, jos se vielä on mahdollista, on selvästi lähdettävä tekijöistä. Jonkin verran tällaista liikehdintää jo onkin, mutta todelliseen rakennemuutokseen on vielä pitkä matka. Peräänkuuluttaisinkin kulttuurintuotantoon osallistuvia tahoja – taiteilijoita, laulajia, näyttelijöitä, ohjaajia, kirjailijoita, säveltäjiä, tuottajia – tuomitsemaan teollisuuden tavallisiin ihmisiin kohdistamat voimatoimet julkisesti. Hiljainen vastustus ei riitä: alan etujärjestöt laajalti tulkitsevat tämän päinvastoin hiljaiseksi hyväksynnäksi propagandassaan, jota poliitikot lusikoivat sellaisenaan innolla. Valitettavasti tässä tapauksessa jos et ole yleisösi tallomista vastaan, sinun katsotaan usein olevan sen puolella.
Kaikilla taiteentekijöillä ei ole käytännön mahdollisuutta tekemiensä sopimusten takia halutessaankaan tuoda ilmi edistyksellisiä mielipiteitään julkaisemalla teoksiaan samantien avoimilla lisensseillä, joten ehkäpä voisi olla hyödyksi luoda jonkinlainen ”sympaattisen taiteilijan teos”-merkki tai -lista. Olisi mukavaa pystyä helposti tunnistamaan tekijät, joita voi tukea rahoittamatta samalla kansalaisoikeuksien vastaista lobbausta, kiristyskirjeiden lähettelyä ja satunnaisten syntipukkien ristiinnaulitsemista oikeudessa.
Nimittäin nykyisellään laiton kopiointi on todellakin myös moraalikysymys: maailman kulttuurillisen rikkauden jakaminen on vain solidaarista, kun taas monen kulttuurituotteen laillisesta ostamisesta jää likainen olo.