Piraattipuolue mukana perustamassa kansainvälistä piraattien yhteistyöjärjestöä

Viikonloppuna 16.–17.4. piraatit ympäri maailman tapasivat Brysselissä tarkoituksenaan perustaa piraattipuolueille kansainvälinen yhteistyöelin. Islannin Eyjafjallajökull -tulivuoresta huolimatta konferenssiin osallistui edustajia 26 piraattipuolueesta. Osa piraateista otti osaa perustamiskokoukseen etänä IRC:n ja videolähetyksen avulla. Lentojen peruuntumisesta johtuen muun muassa Suomen edustajat (Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Harri Kivistö ja Piraattinuorten varapuheenjohtaja Joonas Mäkinen) hoitivat äänestämisen netitse. Brysseliin päässeet piraatit kävivät myös Euroopan parlamentin esittelyssä, jota johti Piratpartietin meppi Christian Engström. Kokousviikonlopun päätteeksi 22 eri maiden piraattipuoluetta, Suomi mukaanlukien, allekirjoitti uuden järjestön säännöt. Suomen allekirjoitus annettiin sähköisesti. Piraattipuolueita on tällä hetkellä yli 40 maassa.

Piraattiliike on kansainvälinen, ja kansainvälistä organisaatiota on suunniteltu jo vuosia. PPI, Pirate Parties International, on ollut epävirallisesti olemassa jo ainakin vuodesta 2007, jolloin kokoontunut tiimi on järjestänyt kansainvälisiä tapaamisia sekä yhteistyötä lopullisena tavoitteena perustaa virallinen kattojärjestö, jolla olisi eri maiden puolueiden tuki. Tämä saatiin aikaan viikonlopun kokouksessa.

Perustetun PPI:n tehtävänä on edistää jäsenpuolueiden pääasiallisia tavoitteita, levittää piraattiaatetta ja vahvistaa siteitä eri maiden puolueiden välillä. Toimenkuvaan kuuluu muun muassa kommunikaatioyhteyksien ylläpitäminen ja parantaminen, perustettavien uusien piraattipuolueiden tukeminen sekä kansainvälisten kampanjoiden ja tapahtumien koordinointi. PPI:n tarkoitus ei ole millään muotoa vaikuttaa itsenäisten piraattipuolueiden politiikkaan tai toimintatapoihin.

Erilaisista toimintatapoihin liittyvistä erimielisyyksistä huolimatta lopulliset säädökset saivat laajan tuen. Olennaista hyväksytyissä säädöksissä on, että niiden pohjalta PPI tulee toimimaan demokraattisesti ja avoimesti. Sen toiminta ei rajoitu ainoastaan jäsenpuolueisiin, vaan tarkoitus on tarvittaessa tarjota tukea kaikille piraattipuolueille. Vaikka PPI:iin voi varsinaiseksi jäseneksi periaatteessa liittyä useampi piraattipuolue samasta maasta, jokaisella valtiolla on antaa äänestyksissä ainoastaan yksi ääni.

Kansainvälisen järjestön hallitukseen oli ehdolla niin tohtoreita, yrittäjiä kuin opiskelijoitakin. Puheenjohtajiksi valittiin luxemburgilainen Jerry Weyer (lakitieteen opiskelija) sekä Gregory Engels Saksasta (yrittäjä). Muut hallituksen jäsenet tulevat Ruotsista, Tsekistä, Saksasta sekä Serbiasta: Nicolas Sahlquist, Joachim Mönch (tekniikan tohtori), Bogomil Shopov (ICT-asiantuntija), Jakub Michálek (lakitieteen opiskelija) ja Aleksander Blagojevic (urheiluvalmentaja).

0 vastausta artikkeliin ”Piraattipuolue mukana perustamassa kansainvälistä piraattien yhteistyöjärjestöä

  1. Pitkä ja kivinen tie ollaan tultu PPI:n osaltakin eteenpäin, vaikka se onkin perus jäseniltä ja sivusta seuraajilta ollut hieman piilossa ainakin tähän asti. Hieno homma, sillä yhteistyötä tosiaan tarvitaan tulevaisuudessa.

  2. Ihan pieni ja turha huomautus vain: Eyjafjöll on siis purkautunut tulivuori ja Eyjafjallajökull sen päällä oleva jäätikkö.

  3. Ei se turha huomautus ole. Tulipa taas esimerkki, miten mainstream-tiedotusvälineiden mokat jäivät henkilökohtaisesti tarkastamatta. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*