Tekijänoikeuden tulevaisuus — vastaus Hannu Oskalalle

Puoluekannaltaan vihreä muusikko Hannu Oskala on kirjoitellut blogissaan tekijänoikeuksista ja käynyt kommentoimassa kirjoituksia Piraattipuolueen blogissa. Viime helmikuussa keskustelu kiihtyi sen verran, että kerroin pitäväni Oskalan ajatusmaailmaa ”järkyttävänä”, johon tämä vastasi, että samat sanat! Maaliskuun alussa Oskala kirjoitti blogiinsa oman näkemyksensä tekijänoikeuksien uudistamisesta ja huomasin, että ajatusmaailmoissammehan onkin enemmän yhteistä kuin olin luullut. Vasta nyt löysin aikaa vastata kirjoituksessa esitettyihin huomioihin, joten tässä tulee.

Oskala esitteli teosten kaupallisen käytön osalta seuraavanlaisen mallin:

1. Oikeus korvaukseen kaupallisesta hyödyntämisestä
– Tekijän elinikä + 20 vuotta, kuitenkin vähintään 50 vuotta ensijulkaisusta

2. Oikeus määrätä samplaamisesta tai muusta uudelleenkäytöstä kuten sovittamisesta
– 20 vuotta ensijulkaisusta

3. Oikeus määrätä tallennusluvasta
– 20 vuotta ensijulkaisusta

4. Oikeus määrätä kaupallisesta käytöstä (esim. mainoksissa tai elokuvissa)
– 50 vuotta ensijulkaisusta

Yllätyin siitä, kuinka reippaasti tässä ehdotetaan lyhennettäväksi tiettyjä suoja-aikoja. Oskala selkeästi näkee jonkinlaisen reformin tarpeelliseksi, mutta kuten hän itse sanoo, pienen ongelman ratkaisemiseksi ei kannata ”tuhota muuten hyvin toimivaa järjestelmää”.

Oskalan esittämässä mallissa jätettiin kuitenkin muutama seikka huomioimatta.

Yksi näistä on orpojen teosten ongelma, eli niiden teosten, joiden tekijät eivät ole (enää) tiedossa. Pitkän suoja-ajan aikana tiedot monien teosten tekijöistä katoavat. Teosten oikeudet vaihtavat myös omistajaa yrityskauppojen seurauksena — kustantaja tai levittäjähän omistaa usein suurimman osan oikeuksista. On paljon teoksia, joiden tekijänoikeuksien haltija ei ole yleisesti tiedossa.

Ongelma korostuu internetissä, kun teoksia ei ole aina tapana signeerata, ja tiedoston nimeä voi muokata vapaasti. Teoksen alkuperäistä tekijää ei välttämättä juuri kukaan tiedä enää viikon kuluttua teoksen julkaisusta, jos se on levinnyt ympäri nettiä. Usein näissä tapauksissa tekijä itsekin haluaisi, että teosta uudelleenkäytettäisiin. Harva kuitenkaan uskaltaa ottaa riskiä ainakaan teoksen kaupalliseen käyttöön, ja teos jää hyödyntämättä, kun sen tekijältä ei ole mahdollista kysyä lupaa teoksen käyttöön.

Lisäksi Oskala jätti käsittelemättä teosten epäkaupallisen hyödyntämisen. Olisi vielä mielenkiintoista kuulla, miten kopiointi ja fanikulttuuriin kuuluva uudelleenhyödyntäminen olisi huomioitu Oskalan mallissa. Pitäisikö fanien odottaa 20 vuotta ennen kuin sen fani-remix-videon pistäminen YouTubeen olisi laillista? Pitäisikö fanien jättäytyä oikeudenomistajien armeliaisuuden varaan ja toivoa, ettei heitä haasteta oikeuteen?

Jos oletetaan, että epäkaupallisen uudelleenkäytön raja olisi 20 vuotta, mutta epäkaupallinen kopiointi ei vielä vapautuisi, törmätään ongelmiin. Esimerkiksi uudelleensovitettu kappale uudelleen esitettynä voi olla lähes samanlainen kuin alkuperäinen. Remix-versio voi olla hyvin samankaltainen alkuperäisen kanssa. Missä menee raja? Entä fanikulttuuri? Kuinka pitkän pätkän teoksesta saisi ottaa, jotta se menisi vielä uudelleenkäytön piikkiin eikä olisi pahaa piraattikopiointia?

Jos remix- ja fanikulttuurit halutaan oikeasti laillistaa, päädytään hyvin äkkiä myös kokonaisten teosten kopioinnin laillistamiseen (ks. Jokapiraatinoikeus-kirjan sivut 159—160). Muutoin asia jää tuomioistuinten tulkittavaksi ja suurimmat oikeudenomistajayhtiöt voivat oikeudenkäynneillä uhkailemalla pelotella ihmiset niin varovaisiksi, että uudelleenkäyttöoikeudesta ei olisi käytännössä juurikaan iloa. Vastaava tilannehan on nykyään sitaattioikeuden kanssa musiikin ja elokuvien kohdalla. Harva uskaltaa missään kovin virallisessa yhteydessä esittää edes muutamien sekuntien sitaattia jostakin Hollywood-elokuvasta tai hittibiisistä, minä en ainakaan.

Samplaukseen ja mashupiin ei oikeastaan pitäisi nykyisen järjestelmänkään puitteissa tarvita mitään lupia, sen luulisi menevän sitaattioikeuden piikkiin. Jostain syystä kuitenkin on tulkittu, ettei mene. Kyse on lähinnä, tässäkin, suurimpien levittäjäyhtiöiden harjoittamasta oikeudellisesta ahdistelusta. Suomessa Teosto ja tekijänoikeusneuvosto pyrkivät tulkitsemaan lakia hyvin tiukasti (ks. Jokapiraatinoikeus, s. 195—203).

Oskalan esittämä malli on itse asiassa eräs sovellutus piraattien piirissä pohditusta ”porrasmallista” (ks. Jokapiraatinoikeus, s. 245—246). Porrasmallissa kaikki Oskalan erottelemat tekijän neljä oikeutta olisivat kaupallisen hyödyntämisen osalta voimassa 5—10 vuotta teoksen julkaisusta (tosin useimmat piraatit varmaankin haluaisivat helpotuksia samplaamiseen). Tämän tiukan suoja-ajan jälkeen tekijällä olisi vielä pidemmän ajan oikeus korvaukseen teoksen kaupallisesta hyödyntämisestä (mutta ei siis oikeutta määrätä kaupallisesta käytöstä). Sitä on vaikea sanoa, mikä olisi sopiva aika tälle pidemmälle hyödyntämiselle.

Mielestäni tällainen porrasmalli voisi olla hyvä askel siirryttäessä kohti vapaampaa teosten käyttöä. Epäkaupallisen käytön täydellisestä vapauttamisesta en ole kuitenkaan valmis tinkimään.

Erilaisia malleja pohdittaessa olisi syytä miettiä, mikä pohjimmiltaan on tekijänoikeuden tarkoitus? Onko tekijänoikeuden tarkoitus yhteiskunnallinen, eli onko se tapa maksimoida kulttuurin tuotanto? Vai onko tarkoitus yksilöllinen, eli tapa ”taata tekijöille oikeus saada korvaus työnsä tulosten käytöstä”, mihin Oskalakin viittaa?

On syytä aina muistaa, että luovat alat ovat ainoita, joilla toimivilla on oikeus saada korvaus työnsä tulosten käytöstä hamaan tulevaisuuteen. Tätä selostetaan esimerkiksi minun ja Kaj Sotalan Jokapiraatinoikeus-kirjan sivuilla 129—132 ja 216—218. Tällainen erityisoikeus voidaan mielestäni perustella hyväksyttävästi korkeintaan sillä, että ilman sitä luovaa työtä tehtäisiin huomattavasti vähemmän. Näin voidaankin mielestäni melko hyvin perustella lyhyt, 5—10 vuoden suoja-aika, mutta ei enää muutamaa kymmentä vuotta pidempää suoja-aikaa.

Mielestäni ”ansaitseeko tekijä X saada rahaa vielä Y vuoden kuluttua” on väärä kysymys. Oikeammin olisi kysyä: ”olisiko maailmassa tehty yhtä paljon teoksia, jos suoja-aika olisi Y”. Jälkimmäisellä kysymyksenasettelulla päädytään varmasti lyhyempään suoja-aikaan kuin ensinmainitulla.

0 vastausta artikkeliin ”Tekijänoikeuden tulevaisuus — vastaus Hannu Oskalalle

  1. Heipparalla Ahto ja muut piraatit. vastaukseni löytyy täältä.

    Blogauksesssa esittelemäni ajatukset lähtivät liikkeelle ”piraattipuolen” mielestäni vahvimmasta argumentista. Eli siitä, että tekijänoikeudet eivät saisi kohtuuttomasti estää uuden kulttuurin luomista. Erimielisyyttä piraattien kanssa löytyy heti varmasti siitä kuinka polttava ongelma tämä itse asiassa on, mutta ainakin se on todellinen eikä keksitty. (Mielestäni piraatit suurentelevat sekä remix-kulttuurin vaikeuksia että merkitystä.)

    Mutu-tuntumalla sanoisin, että ainakin nuoremman polven musiikintekijöistä suuri osa ymmärtää esim. samplaamisen osaksi luovaa prosessia, ja pitää harmillisena sitä että nykyinen sääntöviidakko osittain estää uusien teosten kaupallista julkaisun, vaikka se ei luovaa työtä ja underground-julkaisua estäisikään.

    Pyrkimykseni oli siis tekijälähtöinen. Ehdotukseni parantaisi mahdollisuuksia luoda uusia ja toivottavasti omaperäisiä teoksia mm. sämpläämällä, mutta ei kuitenkaan tuhoaisi samalla nykyistä (ja mielestäni hyvää) kaupallista suoja-aikakäytäntöä. Kulttuurilla on oltava oikeus kehittyä ja kulttuurin tekijöillä oikeus korvaukseen työnsä tuloksien käytöstä!

    Apajalahden lähtökohta on toinen. Hän myös ilmaisee sen selvästi:

    Mielestäni tällainen porrasmalli voisi olla hyvä askel siirryttäessä kohti vapaampaa teosten käyttöä. Epäkaupallisen käytön täydellisestä vapauttamisesta en ole kuitenkaan valmis tinkimään.

    (Lihavointi minun.)

    Koko suoja-aika -keskustelu ja ”remixaajien” näkökulma on piraateille siis vain mukava keppihevonen, jonka avulla omaa pääagendaa, nettilatailua, edistetään.

    ”Epäkaupallisen käytön” ytimessä kun ei ole kyse luovasta uudelleenkäytöstä, mashupeista, remixeistä tai edes ”fanikulttuurista”. Epäkaupallinen käyttö tarkoittaa digitaalisten kulttuurituotteiden ilmaisuutta. ”Koska tiedostoja voidaan jakaa, niitä on saatava jakaa.” Vähät välitetään siitä että tuhotaanko samalla kokonaisia kulttuurin aloja.

    Toisin kuin Apajalahti ilmeisesti ymmärsi, blogaukseni ei ollut kokonaisehdotus ”tekijänoikeuden uudistamiseksi” – se oli kirjoitus tekijänoikeuden suoja-ajoista. Ja siksi en käsitellyt siinä lainkaan esim. orpoteoksia tai ”epäkaupallista käyttöä”, joiden puuttumisen kirjoituksestani Apajalahti nokkelasti heti huomasi. (Olen kirjoittanut molemmista aiheista aiemmin.)

    ”Suoja-aika” -blogaukseni ydinajatus oli se, että tekijänoikeudet sisältävät erilaisia oikeuksia, jotka vaikuttavat erilaisilla tavoilla teosten käyttöön. Ja osa käyttötavoista on kulttuurisesti hyväksyttävämpiä kuin toiset – siksi niitä kannattaisi mielestäni kohdella eri tavoin myös lainsäädännöllisesti. Tätä erilaisten oikeuksien erilaista suojaa Ahto ei vastauksessaan käsittele, vaan tarjoaa vain piraattien standardivastauksen kaikkiin tekijänoikeuskysymyksiin:

    Ahto kirjoitti:

    On syytä aina muistaa, että luovat alat ovat ainoita, joilla toimivilla on oikeus saada korvaus työnsä tulosten käytöstä hamaan tulevaisuuteen. Tätä selostetaan esimerkiksi minun ja Kaj Sotalan Jokapiraatinoikeus-kirjan sivuilla 129—132 ja 216—218. Tällainen erityisoikeus voidaan mielestäni perustella hyväksyttävästi korkeintaan sillä, että ilman sitä luovaa työtä tehtäisiin huomattavasti vähemmän. Näin voidaankin mielestäni melko hyvin perustella lyhyt, 5—10 vuoden suoja-aika, mutta ei enää muutamaa kymmentä vuotta pidempää suoja-aikaa.

    Mielestäni markkinatalouteen perustuvassa yhteiskunnassamme voidaan koko eliniän kestävä suoja-aika perustella erinomaisesti sillä että jos joku muu kuin tekijä saavuttaa teoksen avulla taloudellista hyötyä, tulee osa edusta ulosmitata alkuperäisen teoksen tekijälle. En ymmärrä mikä hinku piraateilla on edistää mm. soittolistaradioiden tai Poptorin kaltaisten kaupallisten toimijoiden asemaa suhteessa tekijöihin! Ehkä Piraatit eivät vain pidä ajatuksesta että kulttuurillakin voi tienata. Ja että menestyvät tekijät tienaavat enemmän, jopa kymmeniä vuosia.

    Melkoinen kuilu ajattelumme välillä on. Minun on erittäin vaikea ymmärtää piraattien ”binäärilogiikkaa”: heille tuntuu kelpaavan vain musta tai valkoinen. Ja jokaisen ongelman patenttiratkaisu on aina sama: nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän täydellinen tuhoaminen. Mielestäni fiksumpaa on purkaa vaikeilta vaikuttavat vyyhdit pureskeltavan kokoisiksi paloiksi ja ratkoa ne yksi kerrallaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*