Satunnaista satoa Tampere Kuplii -tapahtumasta

Harri Kivistö - Kuva: Santtu PajukantaViime viikolla Tampere Kupli 6713 kävijän ja usean sarjakuva-alan ammattilaisen, asiantuntijan sekä kaupallisen toimijan voimin. Minulla oli kunnia osallistua tapahtumassa kahteen keskustelupaneeliin, joista molemmat olivat varsin avartavia ja hauskojakin – toivottavasti yleisö sai hyvän kuvan puolueesta, vaikka tunnenkin välillä olevani tuuliajolla sarjakuvakulttuurin mittaamattomilla merillä.

Perjantaina Tampereen yliopiston Taloustieteiden laitos järjesti Tampere Kuplii Goes Academic -seminaarin, jossa paneelikeskustelu käsitteli tekijänoikeuksia. Oma alustukseni käsitteli tekijänoikeuslainsäädännössä olevia ongelmakohtia lähinnä kuluttajan ja käyttäjän näkökulmasta. Varatuomari ja KTT Juha Salosen alustus käsitteli tekijänoikeussopimuksia ja oikeuksien luovuttamista sopimusoikeuden näkökulmasta. Alustusten jälkeen keskustelupaneeliin liittyivät sarjakuva-alan tekijäpuolelta Timo Kokkila ja Jyrki Vainio.

Pyrin keskittymään Suomeen ja taidemuodoista sarjakuvaan, mutta se osoittautui varsin hankalaksi. Ensinnäkin Suomen sarjakuvamarkkinat ovat pienet ja sen vuoksi käytännön esimerkkejä tekijänoikeuslain vaikutuksesta kulutukseen ja erilaisiin tapoihin käyttää sisältöä (jakaminen ja uusiokäyttö mukaan lukien) on kovin niukasti; onnistuin itse löytämään niitä sitäkin vähemmän. Suomen kulttuurimarkkinoiden rajallisuus korostuu erityisesti sarjakuvataiteessa. Vain kourallinen päivälehdissä ilmestyvien sarjakuvan tekijöitä ansaitsee toimeentulonsa työllään. Hyvänä ilmentymänä alan marginaalisuudesta pidettiin paneelissa sitä, että suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden töitä on joko erittäin niukasti tai ei ollenkaan saatavana ’laittomasta lähteestä’ vertaisverkoista.

Paneeli pohti myös yleisemmältä pohjalta mahdollista laajakaistaveroa, jota on väläytelty mahdollisena ratkaisuna luvattoman jakamisen muodostamiin ongelmiin. Piraattipuolue on lähtökohtaisesti ottanut kriittisen kannan ehdotukseen, kuten myös kasettimaksuihin yleensä. Ensinnäkään ei ole näyttöä siitä, että yleisö syöttäisi vähemmän rajaa kulttuuriteollisuuteen laittoman jakamisen vuoksi, vaan pikemminkin tutkimusten mukaan laitonta jakamista harjoittavat kuluttavat kategorisesti enemmän kulttuurihyödykkeisiin kuin muut; tässä mielessä laajakaistavero olisi tarpeeton ja saattaisi ainoastaan rampauttaa tietoyhteiskuntaa sosiaalisessa mielessä. Toiseksi veron olemassaolo todennäköisesti vähentäisi teoskappaleiden ostoa sekä fanien halua tukea mieliartistejaan. Kolmanneksi tällaisilla institutionaalisilla maksuilla on tapana vain kasvaa; kun maksun motivaationa ovat mediateollisuuden esittämät hurjat ja lievästi sanottuna epärealistiset lukemat menetetyistä tuloista, ei ole mitään syytä olettaa maksun suuruuden riippuvan mistään muista tuloksista.

Laajakaistamaksun vastustaminen ei kuitenkaan ole puolueelle siinä mielessä periaatteellista, etteikö sitä ratkaisua voisi harkita muun lainsäädännön muuttuessa. Mahdollisimman järkevästi toteutettuna ja kaikista kysymyksistä huolimatta se voisi olla kompromissina paljon parempi vaihtoehto kuin tämänhetkinen tekijänoikeuslaki (saati kaavailut lainsäädännön kiristämiseksi), joka paitsi kriminalisoi täysin tiedostonjakamisen, kahlitsee myös teosten uusiokäyttöä aivan liian tarkasti. Voi tosiaankin olla, että poliittista tahtoa vapaan tietoyhteiskunnan kehittämiseen ei saada kokoon ilman moisia myönnytyksiä.

Nämä olivat vain yksittäisiä keskustelunjuonteita ja todellisuudessa varsin vähäisiä osia koko keskustelusta. Paljon kiehtovaa keskustelua oli varsinkin tekijöiden asemasta sopimuksia luotaessa sekä erilaisista uusiokäytön esimerkeistä ja niiden arvottamisesta.

Sunnuntain ”piraattipaneelissa” (”käsi poikki varkailta”) keskustelu pyöri lähinnä tuoteväärennösten ympärillä. Piraattipuolue on alusta pitäen suhtautunut kielteisesti kaupalliseen piratismiin, varsinkin fyysisiin tuoteväärennöksiin jotka eivät usein riko pelkästään tekijänoikeuksia vaan myös tavaramerkkisuojaa. Pohjimmiltaan tuoteväärennökset ovat valheellisia – kappaleiden laatu saattaa olla hyvinkin vaihtelevaa ja esimerkiksi väärennetyt figuurit saattavat sisältää aineita joita EU luokittelee myrkyiksi. Lisäksi on todennäköisempää että juuri väärennösten tuotannossa meille oletusarvoisia eettisiä standardeja ei ole toteutettu kunnolla tai lainkaan.

Tuoteväärennösten kitkemisessä on monia käytännön ongelmia. Keskustelussa tuli ilmi, että toisinaan oikeudenomistajat eivät juuri välitä asiasta (varsinkaan kun kyse on pienistä markkinoista Suomessa) jolloin paikallisten jälleenmyyjien on mahdotonta puuttua asiaan. Yhtenä ongelmana on fanien informoiminen. Vaikka valistus voi vaikuttaa auttavasti, se voi helposti kääntyä itseään vastaan, kuten on laajalti käynyt nettipiratismia vastaan käytetyn propagandan suhteen. Moralisoiva ja usein selvästi todellisuudenvastainen (hurjimmasta päästä väitteet että vertaisverkoista lataava tukee ihmiskauppaa) kampanjointi on saanut monet suhtautumaan kaikkeen tekijänoikeusjärjestöiltä tulevaan viestintään epäuskoisesti ja jopa vihamielisesti, mikä on sinänsä valitettavaa.

Olennainen askel kaupallisen piratismin kitkemisessä olisi onnistua kaikessa toiminnassa erottamaan se täysin luvattomasta tiedostonjakamisesta. Ne, jotka eivät lainkaan hyväksy ajatusta nettijakelun laillistamisesta, voisivat kuitenkin myöntää että tätä ilmiötä vastaan taisteleminen on kuitenkin yhteiskunnan kannalta toisarvoista kaupallisen piratismin rinnalla. Toisaalta ei pidä myöskään täysin jättää huomiotta sitä että kaupallinen piratismi saattaa useissa tapauksissa olla jopa hyödyllistä oikeuksien omistajille.