Egojen sota

Kolumni on julkaistu Purjeen numerossa 2/2010.

Miksi kulttuurin vallankumoukselle annettava aika kuluu turhaan riitelemiseen?

Toisia piraattiasiat kuohuttavat, ja toisia ne eivät kiinnosta lainkaan. Piraattiasioilla tarkoitan tässä muun muassa informaation vapautta, demokratiaa ja yksityisyydensuojaa. Vaikka piraattien päätoimi on laveasti kansalaisoikeuksien turvaaminen, tällä hetkellä kaikkein puhutuin piraattiaihe on varmasti tiedostonjako.

Nettilataamista vastaan taistelemiseen on käytetty miljardeja euroja ympäri maailman. Vapaa tiedostonjako on kuitenkin vain yksi näkyvä huippu tällä hetkellä vellovasta kulttuurialan uudistusvaiheesta. Ongelmia on niin lainsäädännössä, liikemalleissa, taiteentekijöiden elinkeinossa kuin kuluttajan oikeuksissakin.

Jos ulkopuolinen ja älykäs kulttuureihin erikoistunut tutkija pitäisi yhteisöämme viisaana, hän varmaankin olettaisi, että kuluttajajärjestöt, tekijöitä edustavat tahot ja viihdeteollisuuden pamput kokoontuisivat yhteen ajoissa keskustelemaan ongelmista. Hänelle lienisi selvää, että yhteistyö on paras keino hoitaa tärkeitä yhteisiä asioita ja että riitelystä seuraisi vain viivästyksiä ja harmia kaikille.

Tutkija olettaisi ehkä piraattien ja epäkaupallista kopiointia vastustavien järjestävän konferensseja yhdessä. Hän ajattelisi heidän kokoontuvan yhteen arvioimaan tiukan objektiivisesti ja tarkasti toistensa ehdotuksia päämääränään yhteinen hyvä. Kaikki malttaisivat mielensä ja tarpeettomalta loanheitolta vältyttäisiin.

Näin ei tapahdu.

Propagandakoneistot pyörivät. Tavallisilta ihmisiltä vaaditaan järjettömiä korvauksia tekemättömistä vahingoista. Lainsäädäntöä tiukennetaan pelossa ja paniikissa jokaisen kansalaisen yksityisyyden kustannuksella. Internetsivustoilla, keskustelupalstoilla ja blogeissa näkee taistelua ja vihaa, joka saa kaikki haluttomaksi yhteistyöhön.

Kehityksen hidastamiseen ja tilanteen pahentamiseen syyllistyvät niin he, jotka rinnastavat nettilataamisen perunoiden varastamiseen torilta, kuin hekin, jotka sylki pärskyen ilmoittavat suoraan haluavansa tuhota Teoston. Jokainen hyökkäävä, liioittelevan provosoiva ja sarkastinen blogikommentti on kulkemista pois tilanteen selvittämisestä. Käytöstavoissa on parantamisen varaa sekä piraateilla että piraattien vastustajilla.

Ongelmat ovat todellisia. Niiden ratkaisemiseen ei ole pakko osallistua, mutta se olisi toivottavaa. Mitä ikinä teemmekin, älkäämme ainakaan pahentako tilannetta haukkumalla toisiamme. Oikeus ja totuus kulkekoon ylpeytemme edellä.

32 vastausta artikkeliin ”Egojen sota

  1. On jotenkin kieroutunutta väittää, että piraattien päätoimi olisi kansalaisoikeuksien turvaaminen, kun todellisuudessa piraatit pyrkivät viemään osalta ihmisistä kansalaisoikeuksia pois ja ottamaan ne itselleen.

    Ihmislajin ulkopuolinen älykäs taho saattaisi ajatella miten vaan. Sitä emme voi tietää.
    Ihmiselle tyypillisillä moraalisilla tunteilla varustettu olento ei näkisi mitään mieltä seminaarissa, jossa ryöstäjä ja ryöstetty yrittäisivät löytää molempia tyydyttävän ratkaisun.

    Ilman moraalia voisimme olla piraatteja, mutta emme voisi olla sosiaalisia laumaeläimiä.

  2. Tarkoitus ei ole omia itselleen, vaan vapauttaa käyttö kaikille. Missään kohtaa piraattipuolue ei ole sanonut siirtävänsä oikeudet itselleen.

    Kyseessä ei ole ryöstäjä/ryöstetty vastakkainasettelu. Moraalinen kysymys pätee niin aineettoman ”omaisuuden” kuluttajille kuin haltijoillekkin.

    Ihmisten toimeentulo keskenään ei ole riippuvainen siitä ollaanko piraatteja vai ei. Juuri tällaista kaksiulotteista ajattelua, ja ”trollausta” vastaan artikkelissa puhuttiinkin. Voidaan me olla sosiaalisia laumaeläimiä, vaikka joiltakin lauman jäsenistä puuttuu abstrakti ajattelukyky :)

  3. Juuri näin, ja juuri tälläisiä kannanottoja odotankin piraattipuolueelta. On pystyttävä nousemaan yksinkertaistusten yläpuolelle.

    Jos piraateilta löytyy ensi eduskuntavaaleissa ehdokkaita, jotka osaavat artikuloida tämän asian hyvin (ja tässä on jo hyvä alku), niin mahdollisuuksia eduskuntaan on.

  4. Maussa

    Kyllä piraattien todellinen motiivi on saada kaikki itselleen ilmaiseksi. Sitä vain ei kehdata sanoa suoraan, koska ajatus on niin perin pohjin itsekäs ja härski.

    Piraattien taktiikka on saada aikaan riittävän suuri ”massahysteria”, jonka turvin jokainen voi suhteellisen pienellä riskillä varastaa sen minkä ehtii.

    On tätä samaa taktiikkaa käytetty materiaalistenkin hyödykkeiden ryöstelyssä ja jopa kansanmurhissa.

  5. Janne

    Kun sellaista yksinkertaista asiaa, kuin tämä piraattien ajama kansalaisoikeuksien sosialisointi, ryhdytään tarpeettomasti monimutkaistamaan, niin ei ole noustu minkään yläpuolelle, vaan on vajottu piratismin pohjamutiin.

  6. Muistutettakoon jälleen kertaalleen, että trollikortin esiin veto on laajasti kopioitu tapa kertoa että keskustelijalta itseltään ovat argumentit päässeet loppumaan.

    Mikkoa kannattaisi ruokkia, sillä etenkin aivojen toiminnan kannalta on riittävä veren sokeripitoisuus tärkeä.

  7. ps.

    Kävin vilkaisemassa mihin linkkisi viittaa.

    Siellähän se Teemu ”napoleon” Mäkinen kertoi että vaikka hänen kaima oli kirjoittanut blogiini absoluuttisen totuuden, niin minä olin pitänyt sitä vain hänen henkilökohtaisena mielipiteenä. Hyi minä :(

    Muutenkin piraateilla on minusta hassu tapa pitää omaa, tai kaverilta kopioitua mielipidettä ”jumalan sanana”. Meille, joille keskustelu ei ole monologia, vaan dialogia, tämä ajatus on kovin vieras.

  8. Ketäs nämä Piraattipuolueen vastustajat oikeastaan ovatkaan? Keskustelufoorumeilla saattaa joitain huonosti argumentoivia tapauksia löytyä, mutta tuntuu että ongelma on pikemminkin sama kuin tässä PiPun maalaamassa kuvassa artistista joka taistelee, ei warettajia vaan tuntemattomuutta vastaan.

    Tai no siis, ison rahan lobbauskoneistot toki jatkavat jylläämistään ihan byrokratian hidasliikkeisen massan voimalla vielä pitkään, mutta itsellä ei ainakaan oikeastaan ole edes hajua että mistä sitä asiallista keskustelevaa vastapuolta voisi edes etsiä.

  9. Joni

    Eikö sinusta koskaan tunnu siltä, että on tylsää, tai jopa tylsämielistä, osallistua samaan keskusteluun sekä arvostelutuomarin, että osallistujan roolissa.
    Jos sinä et löydä ”asiallista” keskustelevaa osapuolta mistään, niin voisiko vika mahdollisesti olla sinussa itsessäsi?

  10. Hienoa että tulee vähän debattia Piraattipuolueen blogeihin, se on merkki siitä että myös vastustajat alkavat ottaa meidät vakaavasti.

    Muistellaan vaan että syntyy parempi dialogi kunhan:
    a) emme vaan syytä toisiamme moraalittomuudesta, ryöstelystä ja kanslaisoikuksien omimisesta ilman perusteluita.

    b) muistamme ettei vastapuolen edustaja automaattisesti ole trolleja eikä mediateollisuuden palkkaamia massapostaajia

  11. Johan

    Olet aivan oikeassa.
    Moraalittomuudesta ja kansalaisoikeuksien polkemisesta ei tulee syyttää ilman perusteluja.
    Ei ole myöskään syytä olla syyttämättä, jos syytöksille on perusteet.
    Minä olen mielestäni johdonmukaisesti perustellut syytökseni ja mielipiteeni, toisin kun vastapuoli, joka on toistuvasti ”hätäpaskan” netti-inkarnaationa vetänyt esiin trollikortin.

    Esimerkiksi tämä hra/rva ”-jatkoa edelliseen” voisi ensin määritellä termin massapostaus, ja sen jälkeen perustella sen käytön eksplisiittisesti.

  12. @Pekka

    Et oel ilmeisesti perustellut tarpeeksi, koska muut eivät näytä ymmärtävän. Kysyn siis nyt ääneen sitä, mitä muut ihmettelevät kenties sarkasmin takaa: Miksi puhut varkaista? Se nimike ei tunnu vastaavan kenekään käsitystä lainsäädännöstä. Varkaus on varkaus, mutta tekijänoikeusrikkomus on tekijänoikeusrikkomus. Ne ovat kaksi eri asiaa.

  13. Vastauksia kaipaava

    En käytä sanaa varkaus sen lainopillisessa merkityksessä, vaan sen arkikieleen vakiintuneessa merkityksessä.
    Näillä näkökulmilla on vissi ero, ja ehkä juuri siksi hyvin monen on vaikea hyväksyä esimerkiksi puhetta ”auton luvattomasta käyttöönotosta”, kun puhekielessä tapahtumaan kutsutaan autovarkaudeksi.
    Tekijänoikeusrikos on luonteeltaan hyvin monessa mielessä sellainen, että siitä voidaan puhua varkautena, vaikka juridisesti täsmällisempi ilmaisu voisi olla teoksen luvaton käyttöönotto.

    Yhtäläisyyksiä tekijänoikeusrikoksella löytyy toki muihinkin rikoksiin kuin varkauteen. Hyvä rinnastus voisi olla vaikka raiskaus, joka piraattien moraalikoodistoa soveltaen lienee täysin hyväksyttävä teko – siinähän uhrilta ei viedä mitään materiaalista esinettä tai asiaa.

    Tietysti on totta, että täysin yksiselitteisessä kielenkäytössä tekijänoikeusrikoksesta tulee käyttää termiä tekijänoikeusrikos. Näin blogossfäärissä sellaisen täsmällisyyden vaatimus ei minusta ole kohtuullinen.

  14. Tekijänoikeuslaki täytyy olla pystyssä.

    Mutta miten? Miksi?

    Tulee vain mieleen, että valtion olisi otettava hyvin tiukka asenne luovien tekijöiden eli yksilöiden oikeuksien puolustamiseen.

    Eli tuotantofirmat eivät saa omia luovia tekijänoikeuksia vaan tuhti osa olisi maksettava suoraan luoville tekijöille. Musiikin voitto-osuudesta esim. 30% tuloista suoraan tekijöille.

    Luovuuttahan jokainen kannattaa? Hyvää musiikkia? Elokuvia?

    Esimerkiksi elokuvasäätiön olisi huolehdittava, että tuotantoyhtiöt sijoittaisivat ison osan tuotantokuluista luovasti, mm. käsikirjoituksen työstämiseen ryhmätyönä.

    Ja elokuvasäätiön tai mieluiten riippumattoman työryhmän (ei tuottajien sukulaisia tai naapureita) tulisi valvoa, että käsikirjoituksesta tehtäisiin usemman henkilön luova prosessi, jota tuotannoissa tuotantofirman käsistyöryhmä tekisi. Ja ettei siinä olisi tuottajan ystäviä ja sukulaisia. Suomen kaltaisten pienten maiden pikkuelokuvissa käsikirjoitusten huono laatu näkyy kauas.

    Valtion tuen täytyisi olla kokeilevampaa luoville aloille.

    Valtio voisi yleisesti tarkkailla torrentliikennettä tilastollisesti ja sitten verotuksen kautta ohjattaisiin rahoja ainakin ihmisten käyttämille kotimaisille taiteilijoille.

    Luova työ ja bisnes ei Suomessa kasva, ellei siihen panosteta.

    Oopperaan upotetaan yli 70 miljoonaa tukieuroa joka vuosi.
    Käsittämätöntä.

    Siinä olisi mesta, joka tulisi järjen rajoissa rajoittaa selvästi johonkin alle 10 miljoonan tukeen ja siirtää tukirahamassa mm. rock- ja alternative muusikoiden, teatteriryhmien, videotaiteilijoiden, omakustane-elokuvaryhmien ja remiksaajien tukemiseen. Yms.

    Luovuus tarkoittaa uutta taidetta.
    Ei sitä todella synny ilman rahaa.

    Oopperan paisuneista tukimeiningistä kannattaisi kaikkien lähettää jatkuvasti joka vuosi kriittistä emailia kansanedustajille ja Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenille.

    Se on lihavin käenpoika Suomessa, joka imee luovan alan osuuksilta rahoitusta itselleen.

    Ooppera alas.
    Sinne se raha nyt menee.

  15. Joni

    Useimpien piraattien kohdalla kompastutaan valitettavasti jo listan ensimmäiseen kohtaan.
    Tässäkin blogissa on tullut hyvin selvästi esiin, että useimmilla piraateilla ei ole halua, eikä niillä lopuillakaan kykyä, tunnistaa trollia. Trollikortti lyödäänkin pöytään vain silloin, kun omat argumentit loppuvat.

    Minun on vaikea ymmärtää, miksi ne, jolla ei ole mitään omaa sanottavaa, tahtovat kuitenkin säännöllisesti muuttaa tässä blogissa käytävät keskustelut trollikorteilla pelattavaksi pikkulasten peliksi? Eikö näille piraattipilteille ole mitään muuta paikkaa leikeilleen?

    Jos trollipelistä haluaa keskustella muutenkin kuin päiväkoteihin kuuluvalla lällättelyllä, niin joku näistä urheista merirosvoista voisi perustella miksi juuri minä olen trolli, mutta toistuvasti lapsellisia ja provokatiivisia postauksia blogiin kirjoittavat piraatit eivät ole?

  16. Arhi Kuittinen:

    Totta tuo että valtio voisi rahaa järkevästi sijoittamalla parantaa luovan työn syntymisen olosuhteita. Kannattaa kuitenkin huomioida http://lesswrong.com/lw/1ws/the_importance_of_goodharts_law/

    Vapaat kaupalliset toimijat lienevät kuitenkin se pääasiallinen rahoituslähde suurimmalle osalle toimijoista jos asiat kehittyvät Piraattipuolueen kannalta hyvin. En myöskään kannata että valtio pakottaa jonkin tietyn prosenttiosuuden tekijöille maksamaan, jos tekijät haluavat muusta sopia. Vapaa toiminta on se avainjuttu jota itse kannattaisin.

    Mutta hienoja ehdotuksia kuitenkin valtion toiminnan järkevöittämiseen

  17. ”Käytännössä trollausta voi olla äärimmäisen vaikea erottaa pelkästä syvästä tietämättömyydestä tai tyhmyydestä, joskin säännölliset trollaajat yleensä oppii tunnistamaan. Toisaalta se ei ole yleensä tarpeenkaan, koska kummassakin tapauksessa on yleensä fiksuinta olla välittämättä koko jutusta. Varo joutumasta koukkuun, ”trollaantumasta”. Enintään voi joskus julkisesti varoittaa muita trollaajiksi tietämistään kirjoittelijoista.”

    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.4.html#trolli

  18. JJ siteerasi:
    “Käytännössä trollausta voi olla äärimmäisen vaikea erottaa pelkästä syvästä tietämättömyydestä tai tyhmyydestä”

    Tämä on juuri se syy, miksi en itse tohtisi kutsua JJ:tä tai muitakaan tänne kirjoittavia trolleiksi. Erottaminen on todellakin vaikeaa, kun ei todellisuudessa tunne ihmistä.

    Sinänsä on aika tragikoomista, että piraattipuolue pitää blogia, johon se sallii kommentit, mutta ei sitten kuitenkaan pysty asiallisesti keskustelemaan kommentoijien kanssa. Jos piraattipuolue joskus tulevaisuudessa pyrkii äänestysikäisten keskuudessa vakavasti otettavaksi puolueeksi, niin sen kannattaa ehdottomasti pyrkiä eroon näistä trolli- ja röllikorteilla pelaavista hännystelijöistä.

  19. Oikeasti tragikoomista on, että Raukko vaatii asiallista keskustelua, vaikka itse tupaan tullessaan on haukkunut talonisännät varkaiksi ja samaan hengenvetoon verrannut heitä raiskaajiin ja murhaajiin.

    Asiallista keskustelua? Noh, Pekka. Mitä eroa on tekijänoikeusrikkomuksella ja tekijänoikeusrikoksella? Se ei taida olla ihan selvää sinulle?

  20. Pekka, jos nyt olet huolissasi dialogista, niin ei tässä tarvitse vain paikallaan istua ja voivotella. Piraatit kyllä haluavat keskustella.

    Teenpä siis kolumnini hengessä tarjouksen: tapaa minut.

    Tapaa piraatti. Kyllä me puolueaktiivit ainakin mielellämme juttelemme, eikä meillä ole mitään syytä piileskellä. Puhumisella välttää monia nettikirjoittelun sudenkuoppia ja tahattomia väärinkäsityksiä, joten olisi mukava tavata sinut kasvotusten. Käyn noin viikoittain Kouvolassa, joten tapaamispaikka lienee helppo löytää. Kävisikö lounas? Kenties maanantaina 22.3.? Keskiviikko 31.3.? Minulle käy oikeastaan mikä kellonaika hyvänsä. Olet myös tervetullut kotiini, ja suosisinkin tätä tapaamispaikkana.

    Olisiko sinulla mitään sitä vastaan, että tästä tekisi isommankin jutun, ja haastattelisin sinua Piraattiradioon?

    Puhelinnumeroni on 040 700 5190, ja sähköpostia voi laittaa osoitteeseen joonas.makinen@piraattinuoret.fi. Ilmoitathan pian, mitä mieltä olet tapaamisesta ja mihin aikaan sellainen sinulle kävisi.

    … ja kaikkien viestit tästä eteenpäin, koskivat ne ketä hyvänsä, voisivat olla luonteeltaan ei-mollaavia, kiitos!

    – Joonas Mäkinen
    varapuheenjohtaja, Piraattinuoret ry

  21. Joonas

    Lounas maanataina käy hyvin. Olen tosin tällä hetkellä flunssan kourissa, mutta eiköhän siitä viikossa pääse eroon.
    Onko hyviä ehdotuksia paikasta?

  22. JJ

    Jos ei tahdo tulla kutsutuksi varkaaksi, ei kannata varastaa ja puhua varastamisen puolesta.

    Se, että olen verrannut piraatteja raiskaajiin, ei tarkoita että olisin väittänyt piraatteja raiskaajiksi, tai piratismia yhtä vakavaksi rikokseksi kuin raiskaus.
    Olen verrannut niitä siksi, että piratismia puolustellaan hyvin usein sillä, että piraatti ei vie uhriltaan mitään, joten uhrille ei aiheudu piraatin arvomaailmaa vasten tarkasteltuna raiskauksesta mitään haittaa.
    Jos tätä puolustuksen logiikkaa ja arvoja sovelletaan raiskaukseen, ei raiskausta voi pitää edes rikoksena, vaan seksuaalisen nautinnon vapaana jakamisena, joka tulee sitä hyväksyttävämmäksi, mitä suurempi on raiskaajien joukko.

  23. Monessa tutkimuksissa on todettu ettei piratismi olekaan vähentänyt sisältöteollisuuden bisnestä, päinvastoin ne jotka jakavat musiikkia ja elokuvia netissä käyttävät myös enemmän rahaa muita enemmän
    Joten ei piraatti vie mitään ns uhrilta koska uhri on jopa jäänyt voitolle piraatin toimesta.
    Ja puolustus menee näin ”tekijänoikeusrikkomus ei ole VARKAUS koska keltään ei viedä mitään”, ei puhuttu raiskaudesta eikä muista rikoksista, vaan nimenomaan varkaudesta.

  24. -Johan kirjoitti:
    ”Monessa tutkimuksissa on todettu ettei piratismi olekaan vähentänyt sisältöteollisuuden bisnestä, päinvastoin ne jotka jakavat musiikkia ja elokuvia netissä käyttävät myös enemmän rahaa muita enemmän”

    Yllä oleva argumentaatio ei edusta tieteellistä argumentaatiota, eikä sen tuottanut tutkimus siten tieteellistä tutkimusta.
    Kerrottu korrelaatio on varmasti todellinen, mutta se ei osoita kausaliteetin olemassaoloa.
    Se kertoo oikeastaan vain sen, että ihmiset, joille esimerkiksi musiikki on elämässä hyvin merkittävä asia, sekä varastavat, että ostavat sitä enemmän kuin ne, joille musiikilla ei ole sanottavaa merkitystä.
    Se ei kerro mitään tilanteesta, jossa varastaminen ei olisi helppoa tai mahdollista.

    Ajatus sisältää lisäksi sen ylimielisen oletuksen, että piratismin uhrin arvot voisi määritellä piraatti, jonka arvot esittämäsi ajatuksen mukaan rajoittuvat pelkkään euron ja materian palvontaan.

    “tekijänoikeusrikkomus ei ole VARKAUS koska keltään ei viedä mitään”

    Tästä samasta syystä autovarkaus ei tarkkaan ottaen ole varkaus, vaan luvaton käyttöönotto, koska auto on edelleen omistajansa omaisuutta, vaikka hän ei voikaan itse päättää sen käytöstä.

    Mutta olennaista ei ole se termi, jota tekijänoikeusrikkomuksista ja -rikoksista käytetään puhekielessä, vaan se tapa, jolla rikoksia ja rikkomuksia puolustellaan.
    Tekijänoikeuksien loukkauksia puolustellaan ja selitetään hyväksyttäviksi juuri tällä ”raiskauslogiikalla”, eli tekoa pidetään hyväksyttävänä sillä perusteella, että uhrilta ei viedä mitään materiaalista.

  25. Olet oikeassa että nimike ei ole tärkeä. Se mikä tärkeämpi on että jos mikäli korrelaatio on totta, niin viihdeteollisuus ei ole kärsinyt rahallisesti piratismista, ja silloinhan koko asia on ainoastaan hyvä asia eikö?

    Yksittäiset artistit arvostavat varmaan muuta kun rahaa ja materian palvomista, ne todennäköisesti haluavat musiikkinsa tavoittavan mahdollisimman suuri yleisö ja siinä fanit auttavat tietokoneidensa avulla.
    Nykyään artistit saavatkin enemmän ja enemmän kasvavasta kakusta joten he hyötyvät myös rahallisesti lisääntyneestä piratismista.

    Joten tekijänoikeuksien loukkauksia pitäis laillistaa koska niiden harjoittaminen hyvä asia kaikille osapuoleille. Ja kun niiden poiskitkeäminen tarkoittaisi DDR tyyppistä kansalaisten valvonta on mun mielestä helppo ymmärtää mitä pitäisi tehdä.

  26. -Johan

    Korrelaatio ei kerro mitään muuta kun sen minkä edellisessä viestissäni kerroin. Piratismin todellisten vaikutusten arvioiminen vaatisi vertailuaineistoksi rinnakkaistodellisuuden, josta piratismi puuttuu.

    Artistin näkökulmasta teosten vapaa jakaminen ei edellytä tekijänoikeuksiin mitään muutoksia. Tekijä saa aina laittaa kaikki teoksensa täysin vapaasti jakoon, mikäli ne eivät sisällä mitään laitonta materiaalia.
    Siksi tekijä, joka vaatii tekijänoikeuksia poistettavaksi, vaatii niitä tosiasiassa poistettavaksi muilta tekijöiltä, ei itseltään.

  27. Pekka, ihmisen ruumiin koskemattomuus on absoluuttinen oikeus, kun taas teokseen myönnetty tekijänoikeus on määräaikainen. Miten voit verrata kyseisiä oikeuksia toisiinsa?

    On myös tärkeää ymmärtää että immateriaalioikeus on todellakin lakien myöntämä, omistusoikeuden _kaltainen_ oikeus. Lakeja voidaan muuttaa ja pitääkin muuttaa. Se että ajaa lakimuutosta taas ei tee kenestäkään rikollista, muun kuin provosoijan mielestä.

    Myös haluaisin nähdä missä tämä varkauden arkikielinen termi on sanottu? Tiedät varsin hyvin että piratismin vastustajat käyttävät sitä ja taas piraatit itse eivät käytä ja arkikielen todellisuus on jossain välimaastossa. On huvittavaa argumentointia väittää omaa näkemystä ”yleisesti hyväksytyksi totuudeksi”, kun edes laki ei määrittele piratismia varkaudeksi.

  28. VM

    Lähes kaikkea voi verrata johonkin muuhun, ilman että väittää niitä identtisiksi.

    Ihmisen ruumiillinen koskemattomuus ei ole mikään absoluuttinen oikeus, vaan kulttuuriin ja lainsäädäntöön sidottu, aivan kuten tekijänoikeuskin. Myöskään määräaikaisuus ei tee oikeudesta yhtään vähempää ”absoluuttista” sinä aikana kun se on voimassa.
    Monissa barbaarisissa valtioissa, kuten Kiina ja USA, on muuten voimassa kuolemantuomio, joka lienee ruumiilliseen koskemattomuuteen kajoamisen äärimmäisin muoto.

    En oikein ymmärtänyt mitä halusit varkaus -termin käytöstä sanoa.
    Minä en kuitenkaan väittänyt omaa näkemystäni ”yleisesti hyväksytyksi totuudeksi”, vaan kerron ainoastaan näkemykseni sanan ”varastaa” semanttisesta sisällöstä arkipuheessa.

  29. Your style is really unique compared to other folks I’ve read stuff from. afdccbdffekf

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*