Käräytä koulusi

Piraattinuoret kirjoittaa:

Koululaisten ja opiskelijoiden luottamuksellista viestintää puolustava sivusto koulu-urkinta.info aloitti toimintansa pari päivää sitten.

Sivusto tarjoaa tietoa ja valistusta kouluissa käytettävistä valvontaohjelmista. Se on suunnattu erityisesti koululaisille, opiskelijoille ja opettajille. Sivustolla painotetaan myös viestintäsalaisuutta, joka kuuluu kaikille Suomen kansalaisille. Opettajille koitetaan välittää tieto siitä, että urkintaohjelmat ovat perustuslain vastaisia.

Monessa oppilaitoksessa on jokaiselle oppilaspäätteelle asennettu valvontaohjelmisto, ja opettajat pystyvät ottamaan niiden kautta etäyhteyden oppilaan koneelle. Oppilaalle ei välttämättä ilmoiteta, että koulussa on tällaisia valvontaohjelmia käytössä, vaikka näytöllä voi olla auki luottamuksellisia sähköposteja, internetsivuja tai keskusteluja. Opettajat näkevät, mitä työpöydällä on, pystyvät liikuttamaan kursoria sekä hallitsemaan kokonaisuudessaan kyseistä tietokonetta. Oppilas ei huomaa, jos opettaja ottaa hänen koneeseensa yhteyden, jollei opettaja siirrä osoitinta tai tee muita näkyviä toimenpiteitä.

Koulu-urkinta.info-sivustolla listataan oppilaitoksia, jotka vakoilevat oppilaidensa tekemisiä. Siellä on myös mahdollisuus käräyttää oma koulunsa vakoilusta. Tämä niin sanottu häpeälista lähetetään 1.3.2010 tietosuojavaltuutetulle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Oppilaille tarjotaan myös neuvoja, miten toimia, jos koulussa tapahtuu urkintaa: “Tulosta ‘Koulu-urkinta pois!’ -kaavakkeemme, täytä se ja vie se rehtorillesi. Vaadi, että valvontaohjelman käyttö lopetetaan, koska se loukkaa viestintäsalaisuutta ja on siten perustuslainvastainen. Ilmoita asiasta oppilaskuntasi hallitukselle ja pyydä heitä puuttumaan asiaan.”

0 thoughts on “Käräytä koulusi

  1. On noi systeemit kyllä ihan käteviä kouluissa. Pitäisi tietty olla aina joku tarra näytössä jos opettajalla on etäkäyttö-/valvontamahdollisuudet. Niissä kouluissa joissa minä olen näihin ohjelmistoihin törmännyt on kyllä ollut ilmoituksetkin hyvin näkösällä.

    Oppituntien aikana olisi tarkoitus tehdä opiskeluun liittyviä juttuja eikä selata omaa henk koht sähköpostiaan tms. Välituntien aikana saa tehdä toki muutakin, ja teoriassa silloin ei saisi olla etäkäyttöoikeuksia opettajalla. Toisaalta miksi ei kun oppilas on kuitenkin tietoinen asiasta. Menkööt sitten toiseen luokkaan hoitamaan asioitaan. Luokkatilassa sitäpaitsi voi olla parikymmentä oppilastakin vieri vieressä, joten viestintäsalaisuutta ei luokassa ole vaikka urkintasoftat kiellettäisiinkin. Eikä tarvitsekkaan olla.

    Mitään haittaa en siis näe näistä softista olevan, mikäli niiden käyttö ei ole salaista. Hyötyjä sitten taas on moniakin. Opettaja voi avustaa koulutehtävissä etänä muutaman metrin päästä jos oikein laiskottaa. :P Toisaalta voi valvoa että oppilaat tekevät sitä mitä pitääkin ja puuttua asiattomaan käytökseen opetuksen aikana. Oppilaalla voi olla tehtävä ratkaistuna paremmin tai omaperäisemmin kuin opettajan malliratkaisu ja opettaja voi näyttää oppilaan version koko luokalle ottamalla etäyhteyden käyttöön, jolloin oppilaan työpöytä näkyy videotykin kautta. Minulla on tästäkin henk koht kokemusta. Opettaja kysyi toki luvan ensin ja kätevää oli.

  2. Vaikka tietosuojaa ja viestintäsalaisuutta kannatankin ylitse muiden, niin vähän voi tässäkin järkeä käyttää. Ainakin luokissa sijaitsevissa koneissa on iha hyvästä syystä valvontaohjelmistot. Ne ovat tarkoitettua opiskeluun/tuntityöhön, eikä niihin henkilökohtaisiin sähköposteihin sun muihin. Etuja ovat juuri esim Spiffin mainitsema etäkäyttö, näytönjakaminen jne.

    Eriasia on jos valvontaohjelmisto on koneessa, joka on tarkoitettu itsenäiseen opiskeluun/vapaa ajalla/välitunneilla käyttöön. Sillon on kyse jo ihan oikeasta urkinnasta ja sitä kautta rikoksesta.

  3. Valvontaa yleensä käsittääkseni tapahtuu riippumatta siitä mitä koneilla tehdään tai on annettu ohjeeksi tehdä. Jos oppilaalle on annettu vapaat kädet vaikkapa etsiä tietoa, ei ole käsittääkseni mitään lainsäädännöllistä perustetta, jolla opettajalla olisi oikeus valvoa miten oppilas etsii tietoa (vaikkapa lähettää sähköpostitse kysymyksen jollekulle asiasta).

    Kokonaan toinen kysymys on sitten, pitäisikö opettajalla olla tällaisia valvontaoikeuksia. Nyt oikeuksia ei ole, ja valvonta lienee melko lailla laitonta. Laiton toiminta pitää lopettaa välittömästi. Jos laittomasta toiminnasta halutaan tehdä laillista, se on sitten kokonaan toinen keskustelu. Valvontaohjelmistojen mahdollinen hyödyllisyys ei oikeuta opettajia toimimaan lainvastaisesti.

  4. Näin lakikriittisenä puolueena tietenkin lisäisin Ahton tekstiin, että kyseessä ei ole vain lainvastainen toiminta, vaan perustuslainvastainen eli toisin sanoen kansalaisoikeuksien vastainen toiminta.

  5. Niin no eihän opettaja sitä etukäteen voi tietää härvääkö oppilas omiaan vai tekee koulutehtäviä. Toki on mahdollista että opettajan näytölle lävähtää oppilaan sähköpostit. Se on kuitenkin täysin oppilaan oma vika jos näin tapahtuu, koska hän on etukäteen tietoinen valvonnasta. Samalla voitaisiin sitten kieltää opettajaa kiertelemästä luokassa tehtävien teon aikana. Opehan voisi vaikka olan yli nähdä sähköposteja.

    Lainsäädäntö on usein tekniikan kehitystä jäljessä. Tuskin niitä softia nyt kannattaa poistaa ja asentaa uudelleen sitten kun laki niiden käytön opetuksessa sallii. Mitään järkevää syytä kiellolle ei ole, kunhan vaan oppilaat ovat tietoisia valvonnasta.

  6. Valvontaa tiettävästi harjoitetaan ainakin jonkin verran myös esim. välituntien aikana ja silloin kun oppilaat tekevät luvallisesti koneella omia juttujaan. Valvonnasta ei myöskään ilmeisesti aina kerrota kunnolla. Lisäksi Keravan tapauksessa oli epäilynä, että kaupungin tekniset ylläpitäjät voisivat vakoilla koneita milloin tahansa.

    Kouluissa tapahtuvan koneiden käytön valvonnan laillisuus pitää ehdottomasti selvittää ja laittomuksiin (joita todennäköisesti myös tapahtuu) pitää ehdottomasti puuttua. Koulu-urkinta.infon valitsema toimintatapa on varsin sopiva. Sillä keskustelulla, onko tällainen valvonta ylipäätään tarpeellista, ei ole suoraa yhteyttä tähän asiaan. Se on kokonaan toinen keskustelu.

  7. ”Valvontasoftat” on yleensä asennettu luokkakohtaisesti niin, että opettajan koneella on ohjelmisto joka ottaa yhteyden muilla koneilla pyörivään softaan. Kyllä sen välitunnillakin huomaa istuuko joku opettajan tuolilla vai ei.

    Jos jollain koululla on ongelmia tiedotuksessa niin sitä pitää lisätä, eikä lopettaa kyseisten ohjelmistojen käyttöä. Yksinkertaisesti näyttöön tarra jossa lukee lyhyesti, että tähän luokkaan on asennettu se ja se valvontaohjelmisto ja opettaja pystyy valvomaan koneen käyttöä. Ne on koulun koneita ja oppilaalle ei ole mitään syytä antaa oikeuksia käyttää niitä kuin omiaan.

    Kolmannen osapuolen etäyhteydet on sitten jo ihan eri asia. Mikäli keravalla oli kyseessä vain nettiliikenteen tarkkailu eikä etäyhteys niin sellainen saattaisi olla laillista jo Lex Nokian vuoksi. En kylläkään kannata tämäntyyppistä valvontaa, vaikka siitä ilmotettaisiinkin valvonnan kohteelle.

    Minusta hyvä lähestymistapa olisi pyrkiä päivittämään lakeja ajan tasalle ja järkeviksi, sen sijaan että keskitettäisiin voimavaroja hölmöjä lakeja rikkovien metsästykseen. Vähän sama homma kuin esim. waretuksessa.

  8. Spif valitettavasti ilmoituksella – tai edes sopimuksella – ei voida poistaa perusoikeuksia Suomessa, ilmoitukset luokassa eivät vaikuta asiaan mitenkään.

    Se mitä opiskelijat saavat tehdä koulun koneilla on ihan eri juttu, koulu ei kumminkaan voi valvoa lakia rikkoen, että heidän omia sääntöjään noudatetaan.

  9. Yksityisyyden suoja ja siihen sisältyvä viestintäsalaisuus on yksi keskeisimpiä kohtia Piraattipuolueen puolueohjelmassa. Totta kai puolueen tulee kannattaa puuttumista (mahdolliseen) viestintäsalaisuuden laajamittaiseen rikkomiseen.

    Henkilökohtaiseksi en näe valvontaohjelmistoja tarpeelliseksi. Itse olen käynyt kouluni sellaisissa oppilaitoksissa, joissa moisia ei ole (tietääkseni) ollut ja homma toimi hyvin.

    Työpaikoillakin pitäisi periaatteessa tehdä työtehtäviä, mutta sellainen laki ei menisi ikinä läpi, joka sallisi kenen tahansa työntekijän tietokoneen käytön reaaliaikaisen valvonnan milloin tahansa. On valitettavan yleinen asenneongelma, että alaikäisiä pidetään eläinten kaltaisina ali-ihmisinä, joiden kanssa ei muka pysty käymään järkevää keskustelua, joita pitää valvoa jokaisessa mahdollisessa käänteessä ja joille kerta kaikkiaan ei suostuta antamaan samoja ihmisoikeuksia kuin aikuisille. Tämä näkyy esim. lasten ruumiillisen kurituksen puolustelemisena ja tässäkin keskustelussa esitetyt kommentit ilmentävät osittain samankaltaista ajatusmaailmaa.

    Totta kai lapset ja nuoret saattavat tunneilla tehdä tietokoneella jotain mitä ei pitäisi. Täysin vastaavalla tavalla aikuiset tekevät töissä tietokoneella muutakin kuin työtehtäviä. Miksi tähän kuitenkin halutaan puuttua vain nuorten osalta?

  10. Joo o, on se laitonta, en ole muuta väittänytkään. Moraalisesti siinä kuitenkaan ei ole mitään väärää. Voitaisiin mieluummin miettiä miten lakia voidaan muuttaa niin että tietotekniikkaa voidaan käyttää tehokkaasti opetuksessa hyväsi, eikä keinoja opetuksen hankaloittamiseksi.

  11. @Ahto
    No kun kyse ei ole ensisijaisesti valvonnasta. Itse olen ollut kouluissa joissa näitä järjestelmiä on käytetty ja käyttö on ollut poikkeuksetta opetuksen tehostamista. Ei mitään perusoikeuksien polkemista. En ole joutunut rajoittamaan koneen käyttöä etävalvonnan vuoksi yhtään sen enempää kuin viereisillä koneilla olevien opiskelijoiden vuoksi. Luokkatila nyt vaan ei ole lähtökohtaisesti sellainen tila, jossa voisi tehdä mitä tahansa yksityisasioita.

  12. Niin, kaipa sitä voitaisi. TÄLLÄ HETKELLÄ tilanne on kuitenkin se, että tuo on viestintäsalaisuuden loukkaamista. Sitten, jos tuollainen laki lobataan läpi, ei kyseessä ole enää OIKEUDELLINEN ongelma. Silloinkin tosin olisi kyseessä viestintäsalaisuuden kannalta ongelmallinen tilanne, mutta ainakin se olisi käynyt läpi parlamentaarisen prosessin.

    ”Ehkä lakiehdotus, joka mahdollistaisi kotietsinnän ilman erillistä lupaa, saisi tuulta siipiensä alle, jos poliisi harjottaisi tätä salassa tarpeeksi pitkään ja se todettaisiin jonkun mielestä tehokkaaksi.

  13. Pararin puhut käsittääkseni koulu-urkinta.infon puolesta. Ei minulla sinänsä ole mitään sitä sivustoa vastaan. Onhan se ihan selvä että laittomuuksiin pitää puuttua. Sitä minä vaan että Piraattipuolueen blogiin sopisi paremmin kirjoitus missä pohdittaisiin keinoja mahdollistaa nykytekniikan hyödyntäminen opetuskäytössä. Piraattipuolueen tulisi pyrkiä edistämään nykytekniikan suomia parannuksia vaikuttamalla lainsäädäntöön.

    Tuo analogiasi on kyllä virheellinen. Kotietsinnässä tunkeudutaan väkisin ihmisten yksityisalueelle, kun taas luokkatilan tietokone on lähtökohtaisesti koulun aluetta eikä oppilaiden yksityisaluetta. Oppilaiden ei ole mikään pakko hoitaa yksityisasioitaan sellaisessa luokassa jossa opetuskäyttöön suunnattuja ”valvontaohjelmistoja” on käytössä. Ymmärrän kyllä että nykyistä lainsäädäntöä voidaan tulkita niin että oppilailla pitäisi toteutua sähköinen viestintäsalaisuus myös luokkatilassa, mutta kannatan porsaanreiän lisäämistä lakiin tässä tapauksessa.

  14. Spif, miksi Piraattipuolue ei ottaisi asiaan kantaan tältä kantilta? Sen ydinarvoihin kuuluu kumminkin perusoikeudet, etenkin viestintäsuoja :>

    Eikö viestintäsuoja ole täysin verrannollinen omaan kotirauhaan, jokaisen tulisi saada itse päättää, että kuka kävelee asuntoosi, lukee sähköpostisi tai katselee millaista tietoa haet internetistä, myös koulussa. Olen lukenut tarinoita joissa opettajat suorastaan kiusaavat opiskelijoita siitä missä saiteilla he käyvät.

  15. Perusoikeudet ja viestintäsalaisuus tuntuu olevan joillekkin piraattipuoluelaisille samankaltaisia asoita kuin lapsiporno tai terrorismi joillekkin poliitikoille. Millään muulla ei ole väliä kunhan vaan perusoikeudet pidetään ennallaan. Eikä nyt pidä missään nimessä ymmärtää ettenkö itsekin pitäisi niitä asioita erittäin tärkeinä.

    Minusta vaan tässä tapauksessa viestintäsalaisuutta ei heikennetä käytännössä lainkaan. Luokassa on paljon silmäpareja jotka näkevät tekemisesi joka tapauksessa. Ei muuta asiaa mitenkään jos opettajalla on pääsy myös koneen kautta katsomaan mitä teet. Yhtä hyvin opettaja voisi kävellä selkäsi taakse etkä sitä välttämättä huomaa. Minun koulussani on sellaisia tietokoneluokkia joissa oppilaat istuvat selin opettajaan ja konepaikat on vielä järjestetty niin, että opettajalla on näköyhteys jokaiselle koneelle. Mielestäni tässä ei tapahdu mitään yksityisyyden loukkausta ja tilanne on hyvin samankaltainen kuin valvontaohjelmistoissa.

    Pitää toki olla oikeus päättää kuka saa lukea sähköpostit ja kuka ei. (Tosin sitä oikeutta meillä ei enää ole, koska ruotsissa astui voimaan FRA-laki.) Koulussa tämä oikeus toteutuu siten, että henkilökohtaista sähköpostia ei tarvitse avata tai henk koht googlettamisia ei tarvitse tehdä opettajan silmien alla.

    Koulukiusaus on toki ikävää tapahtuu se sitten opettajan tai oppilaiden toimesta. Se ei kylläkään liity mitenkään näihin valvontaohjelmistoihin. Jos oppilas tietää valvonnasta niin hänen ei tarvitse vierailla sellaisilla sivuilla joista muut sitten myöhemmin kiusaavat. Sama juttu jos vieressä seisoo kaveri tai opettaja, silloinkin kannattaa miettiä mitä tekee.

  16. Hei mahtavaa!
    Tämänhän asian otin joskus esille tuon keravan tapauksen jälkeen. Hyvä että asiaan on tartuttu.

    Koen, että Spifillä ei ole käytännön näkemystä asiasta. Asiat kuten asiakirjojen tallentaminen omaan sähköpostiin, kun ei ole muistitikkua ja pikaviestikeskustelut tarkoituksena edistää esim. ryhmätyötä ovat sääntöjen sallimia asioita, usein käytettäviä asioita ja niitä on laitonta seurata. Kannattaa ottaa nämä esimerkiksi mukaan keskusteluun ;) Koen absurdina näkökulman jossa syy ei ole urkkijan vaan oppilaan.

  17. 3 §: Viestintäsalaisuuden loukkaus

    Joka oikeudettomasti

    1) avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin taikka suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä taikka
    ————————————————————–
    Ja muuten,

    Eikö se ole lakia tulkiten laitonta, että kaupungit seuraavat millä sivustoilla oppilaat käyvät. Tarkoituksena esim. estää sivusto kun oppilas löytää uuden kaupungin mielestä haitallisen sivuston. Itsellä omakohtaista, päivittäistä kokemusta asiasta Vantaan Kaupungissa.

  18. Tosin kun Keravan tapauksessa kokonainen valvontajärjestelemä katosi taivaan tuuliin päivässä.. eka sitä puolusteltiin eli myönnettiin samalla ja seuraavana päivänä sitä ei ollut ikinä olemassa; niin emme voi tietää mitä kaikkea kaupunkien atk luolissa tehdään! Sen toiminnon jos jonkun, pitäisi olla läpinäkyvää.

    Lisäyksenä vielä se, että en ymmärrä ihmisiä jotka puolustelevat koko tätä aihetta vetoomalla siihen ettei oppilas saisi käydä sähköpostissaan omilla asioilla koulussa. Ensinnäkin se ei ole useimmiten kiellettyä. Toisekseen sen EHDOTTOMASTI ei pitäisi olla kiellettyä. Voiko joku tosiaan nykytietoyhteiskunnassa kieltää sähköpostiin tarkistamisen? Kunpa kaupunkien hallinnot tajuaisivat sallia ja valistaa eikä kiristää ja tuhota.

  19. Niinkuin sanoin keravan tapausta en hyväksy. Minulla on omakohtaista kokemusta vain omasta koulustani, jonka käyttämiä ohjelmistoja olen jo kuvaillutkin. Mihinkään sitä laajempaan tai salaisempaan urkintaan en näe tarvetta.

    Koulut yleensä tarjoavat sähköpostin opiskelijoilleen, mutta vaikka ei tarjoaisikaan niin ilmaisia maileja löytyy kyllä netistä vaikka kuinka. Ei ole mikään ongelma käyttää eri osoitteita koulu- ja henk koht asioihin. Sama pätee muihinkin yhteydenpitotapoihin.

    Luokkahuone on julkinen tila eikä siellä tarvitse olla vastaavaa yksityisyyttä kuin kotona. Kännykällä soitettujen puheluiden salakuunteleminen on myös viestintäsalaisuuden rikkomista. Näillä kouluargumenteilla voisi yhtä hyvin väittää että bussissa pitää olla oikeus puhua puhelimeen niin ettei muut sitä kuule. Tämä on sitä käytännön näkemystä asiasta.

  20. Spif, onko sinulla nyt jotain sitä vastaan, että Koulu-urkinta.infon porukat pyrkivät tällä tavoin saamaan selvyyden tähän valvonta-asiaan, ja että Piraattinuoret ja Piraattipuolue tukevat tätä hanketta mainostamalla sitä? Jos on, niin mitä ja miksi? Onko jotain oikeaa syytä siihen, miksi tällaista valvontaa tarvitaan kouluissa ja se on niissä oikeutettua, mutta ei tarvita työpaikoilla (eikä juuri kukaan taitaisi kokea sitä oikeutetuksi, vrt. Lex Nokia -debatti)?

  21. Keravan tapaus toki muistuttaa Lex Nokiaa, ihan hyvä jos sellaiset tapaukset saadaan pois. Tosin nimenomaan Lex Nokia taitaa sallia kouluille ja joissain tapauksissa kaupungeillekkin urkinta-oikeudet.

    Kyllä minä luulisin että Kerava oli poikkeustapaus ja valtaosa kouluista tyytyy avoimeen ja tarkoin rajattuun valvontaan oman kouluni tavoin. Kuten olen sanonut sellaisesta valvonnasta on pelkkää hyötyä eikä käytännössä mitään haittaa. Olen puolustanut vain opettajan luokkahuoneessa suorittavaa valvontaa. En ymmärrä mikä ongelma on siinä että opettaja näkee omalta koneeltaan halutessaan oppilaiden näytöt. Samassa huoneessa he ovat joka tapauksessa ja opettajan työhön nimenomaan kuuluu se, että hän pitää järjestystä luokassa yllä ja valvoo oppilaiden tekemisiä. Opettajan suorittamasta oppilaiden valvonnasta on siis se hyöty, että opettaja saa tehdä työnsä eli opettaa rauhassa ja oppilaille tarjotaan paras mahdollinen oppimisympäristö. Tämä ei siis edelleenkään ole millään tavoin verrannollista keravan tapaukseen, jossa valvontaa harrasti opetustilanteesta täysin irrallaan oleva kolmas osapuoli.

  22. Entäpä jos opettaja ilmoittaa tunnin alussa kaikille oppilaille, että aikoo käyttää etävalvontaohjelmistoa valvoakseen oppilaiden työskentelyä koulun tietokoneilla tunnin aikana. Missä on se ongelma?

    Jos joku siitä huolimatta avaa yksityisiä viestejään tietokoneella ei niiden sisältöä silloin ole ainakaan asiattomasti saatu selville.

  23. Idea hyvä mutta suullisissa ilmoituksissa on muutamia ongelmia. Kuunteleeko kaikki, muistaako opettaja ilmoittaa, entäs myöhässä oppitunnille tulleet, jne.

    Meidän koululla on tosiaan vain osassa luokista valvontaohjelmistot ja kyseisissä luokissa on teksti näyttöjen reunoilla, että valvontaa saatetaan harrastaa. Muistaakseni joskus koetilanteessa opettaja on ilmoittanut vielä erikseen tekevänsä satunnaistarkastuksia, ettei siellä sitten ole oppilailla ylimääräisiä ikkunoita auki.

  24. En edes viitsi alkaa agumentoida kun väitteenä on myöhään tulleet opettajat ja opettajan muisti.

    Mutta se tuli mieleen, että viestintäsalaisuushan pätee myös julkisissa tiloissa. Mitä tulee kännykkävertaukseen, niin ei bussissa puhuminen ole kiellettyä. Kännykkään tai ilman. Mutta puhelun kuunteleminenhan (vastapuolen kuunteleminen myös) ON laitonta. Ja lakihan määrittelee, että tiedon sisällöstä, lähettämisestä tai vastaanottamisesta HANKKIMINEN on laitonta. Myös yrityksenä. Tähän kun pohjustetaan ja lisätään tietoturvavaltuutetun tulkinta, jonka mukaan jopa netin selaaminen ylipäätänsä kuuluu viestinäsalaisuuden piiriin; asia on harvinaisen selvä.

  25. Ihan hyvä ettet argumentoi sitä asiaa kun näytti menneen koko pointti yli hilseen.

    Sinäkö nyt tosissasi olet sitä mieltä, että on laitonta istua bussissa puhelimeen puhuvan henkilön vieressä? Se kyllä selittäisi osittain myös halusi kieltää opettajia valvomasta oppilaitaan opetuksen aikana.

  26. Miksi ylipäätään luokassa, jossa opettajalla on tarvittaessa mahdollisuus kävellä oppilaan tietokoneen luokse katsomaan mitä siellä tapahtuu tarvitaan etäyhteyttä? Itselläni on jo 90-luvun lopulta kokemusta näistä softista, mutta niitä käytettiin aikoinaan vaan koneiden etälukitsemiseen. Opettaja ilmoitti, että nyt omat hommat seis, koneet laitetaan lukkoon ja seurataan opetusta. Sitten koneilla hommia tehdessä jos tarvitsi apua opettaja käveli koneen viereen neuvomaan. Ei siinä samassa luokassa, vaikka iso olikin mitään etäyhteyksiä avustukseen tarvittu.

    Onko nämä urkinnat nyt jotain koulusurmahysteriaa? Opettajista tulee salapoliiseja, jotka yrittävät seuloa nuorista mahdollisia sekopäitä tonkimalla niiden yksityiselämää?

  27. Spif: Viikku Juwaisir ilmiaisi itsensä vähän epäselvästi, joten oikaisen tähän mitä ilmeisesti ajettiin takaa: Siis kiellettyä on kuunnella puhelun molempia osapuolia, jos se jollain ilveellä onnistuu. Pelkästään toisen osapuolen (eli sen bussissa/junassa asioitaan kaikelle kansalle kailottavan) kuuntelu taas ei ole.

  28. Taalenilta hyvä pointti. Valvonta koskee myös viestinnän toista osapuolta, joka ei esim. välttämättä mitenkään voi tietää chattailevansa sellaisen henkilön kanssa, joka istuu luokassa jossa on käytössä valvontaohjelmisto.

  29. @Spiff

    Lähdet liikkeelle olettamuksesta, että koulussa PITÄÄ valvoa oppilaiden koneita, koska koulu EI ole sosiaalista mediaa varten. Monet koulut, esimerkiksi se missä itse olen, pyrkii edistämään sosiaalista käyttäytymistä verkossa ja sallii täysin rinnoin niiden käytön. Yhteiskunnan pitäisi omasta näkökulmastani lähteä liikkeelle juuri tästä; koulu on hyvä paikka opettaa oppilaille sosiaalisen median käyttöä ja varustaa heitä tulevaisuutta varten. Voin omasta kokemuksestani sanoa, että tällainen vapaus toimii enkä näe syytä antaa kouluille mitään vapaaehtoista oikeutta sanella oppilaiden perustuslaillista oikeutta yksityisyyteen.

    Kokeiden aikana valvonta on kuitenkin suotavaa.

  30. Lähden siitä olettamuksesta että koulussa on pidettävä kuria ja järjestystä yllä oppituntien aikana. Ei niitä koneita tarvitse valvoa jos siihen ei nähdä erityistä tarvetta, eli esim kokeet tai ehkä jatkuvasti häiriköivä oppilas tms. Opettajan pitää tietysti tietää koska on soveliasta kurkkia oppilaiden koneille. Minun koulussani ei ole mitään ongelmia ollut ja jos nyt Suomesta muutama opettaja löytyy jotka väärinkäyttävät näitä ohjelmistoja niin ei se minusta riitä syyksi kieltää ohjelmistoja kokonaan. Niistä on kuitenkin paljon hyötyjäkin ja opettajia kouluttamalla ongelmat saadaan ratkottua.

    Bussiesimerkissäni oli ideana se, että julkisessa pienessä tilassa jossa on kymmeniä ihmisiä on täysin mahdotonta turvata viestintäsalaisuutta 100 prosenttisesti. Sovitaan nyt sitten että bussissa on aina niin paljon meteliä ettei puhelun toista osapuolta kuule. Entäs kauppajonossa puhuvat huonokuuloiset ihmiset joiden puhelimen äänenvoimakkuus on korkeimmalla tasolla? Onko teistä jotenkin väärin että jonossa tämän henkilön takana oleva kuulee molempien osapuolten puheen? Sen sijaan että vaadittaisiin kauppajonojen kieltämistä, olisi fiksumpaa vain kauppajonossa miettiä, haluaako välttämättä viereisten ihmisten kuulevan puhelun. Jos ei niin soittaa sitten myöhemmin rauhallisemmasta paikasta.

    Samaa ajattelua toivoisin kouluihin. Jos haluaa selata pornosivuja tai jutella kaverille henkilökohtaisia asioita mesessä, niin miksei sitä sitten voi tehdä vaikkapa kotona tai välitunnilla kun luokassa on vähemmän ihmisiä? Tunneilla tekisi sitten vaan niitä asioita mitä siellä on tarkoitus tehdä. Jos tunneilla on nimenomaan käsketty tekemään henkilökohtaisia asioita netissä, niin opettaja voisi vaikka siirtyä pois siltä koneelta jossa valvontaohjelmistot ovat. Tosin edelleen väitän ettei siellä luokassa silti mitään yksityisyyttä ole 40 oppilaan keskellä.

  31. Tämä kuva mielestäni on hyvä esimerkki koulu-urkinta.infon argumenteista ja näiden järjestelmien todellisista hyödyistä.
    http://420.thrashbarg.net/turpaanvetoilmoitus-koulu-urkinta-vision-etahallintaohjelmisto-kokkolan-kauppaopisto-karleby-handelsinstitut.jpg

    Eli oikealla koulun ilmoitus hallintaohjelmista ja lueteltu monia käyttötarkoituksia jotka kaikki kuulostavat tosi näppäriltä opetustilanteessa.

    Vasemmalla koulu-urkinta.infon lappu, jossa lueteltu ensin viisi kohtaa joissa kaikissa sisältönä että tämä on laitonta. Kuudenteen kohtaan keksistty joku ontuva turpaanvetoanalogia.

  32. Kirjoitampa vielä esimerkin kautta faktaa siitä miksi etähallinnat ja näytönjakamiset ovat paitsi hyödyllisiä, myös käytännössä välttämättömiä nykyaikaisessa koulussa. Samoista syistä on tärkeää että opettaja pystyy tarkkailemaan oppilaiden näyttöjä. Kaikille ei näytä olevan selvää mikä näissä ohjelmistoissa on ideana. Pelätään vaan teoreettisia väärinkäyttömahdollisuuksia ja hyötyjä ei huomioida lainkaan.

    Mietitään ensin perinteisillä kynä, kumi ja vihko -varusteilla tehtyjä kotitehtäviä. Varsinkin matematiikan ja fysiikan tunneillani tehtäviä tarkastetaan usein niin, että luokasta valitaan oppilaita kirjoittamaan oma ratkaisunsa taululle ja esittelemään se sitten koko luokalle. Tällaisessa menettelyssä oppilas saa arvokasta esiintymiskokemusta ja mahdollisista virheistä oppii koko luokka. Kaikki osalliistuvat kollektiivisesti ja sosiaalisesti opetus- ja oppimisprosessiin. Jos jonkun muun oppilaan ratkaisu eroaa esitellystä niin hän voi vielä kommentoida ja kaikki oppivat. Tämä lienee ihan jokapäiväistä toimintaa missä tahansa koulussa.

    Nyt kun tietotekniikan käyttöä on lisätty kouluissa ja toivottavasti tullaan edelleen lisäämään, yhä enemmän tehtäviä tehdään tietokoneella. Tehokkaaseen opetukseen hyväksitodetuilla menetelmillä tarvitaan ihan oikeasti tietyissä tapauksissa yhteisöllistä toimintaa. Se ei välttämättä onnistu tietokoneluokissa ilman näytön jakamista ja etähallintaa mahdollistavia ohjelmia. Vaikka ei olisi koetilannetta eikä juuri sillä hetkellä tehtäisi koulutehtäviä, opettajalla voi olla tarve tietää mitä näytöllä oikeasti tapahtuu ennen kuin hän näyttää sen koko luokalle.

    Edellisessä esimerkissä toki olisi mahdollista toteuttaa asia niinkin, että oppilaan pitää erikseen ohjelmallisesti hyväksyä etäyhteys ja näin yksityisyyden loukkausten mahdollisuus pienenisi. Tällä tavoin kuitenkin menetettäisiin esimerkiksi opettajan puuttumiskeinot häirikkötapauksiin.

    Koulujen käyttämät ohjelmistot ovat vielä melko uusia eikä niitä ole kauaa käytetty. Voi olla että ohjelmat tarvitsevat vielä parannuksia ja opettajat tarvitsevat koulutusta. Sellaista toimintaa kannatan ilman muuta. Oikea suunta ei kuitenkaan missään nimessä ole vedota oikeuksiin joita oppilailla ei muutenkaan ole ja kieltää ohjelmat täysin. Luokkahuoneissa käytettävien valvontaohjelmien rinnastaminen täysin erilaiseen keravan kaupungin järjestelmään tai Lex Nokia -lakiin on ihan turhaa propagandaa.

  33. Bussiesimerkki ja vastaavat ovat melko huonoja olkiukkoja. Kotirauhakaan ei ole absoluuttinen sellaisissa taloissa joissa seinät ovat ohuita. Kirjoituksesi alkavat muutenkin karata käsistä. Oppilailla on oikeus yksityisyyteen, yhteiskunnallinen kasvattaminen (lue: sosiaalinen media) on yksi koulun tehtävistä ja viestintäsalaisuus on lapselle yhtä tärkeä kuin aikuiselle. Jos opettaja tarvitsee oppilaiden huomion, niin hän voi pyytää pistämään näytöt pois päältä. On kaksi täysin eri asiaa lukea toisen viestintää omalta näytöntään kuin huomata jonkun selän takaa, että nyt ei olla halutuilla sivuilla. Kyllähän luokassa ja käytävillä näkee hyvin millä sivuilla ihmiset pyörivät mutta tämä ei tarkoita, että ihmiset hiipivät selän taakse lukemaan varsinaista viestintää.

    Tekninen kehitys on tietysti hieno asia mutta kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että valvontateknologian kehittäminen on absoluuttisen hyvä asia. Valvontateknologialla on paikkansa yhteiskunnassa, oli kyse sitten rikoksen torjunnasta tai opetustilanteesta, mutta se tapaa olla kaksiteräinen miekka. Tietokoneet eivät ole mitään pikkuleluja. Niillä käydään ihan oikeaa yksityistä viestintää ja kouluilla ei omasta näkökulmastani ole varaa tehdä sellaisia rajanvetoja, että niiden tietokoneet eivät ole tällaista viestintää varten. Eivät opettajat lue niitä tekstiviestejäkään luokassa, vaan kännykät pyydetään pistämään pois.

    Hups, tunti alkaa. En ehdi oikolukea tekstiä :p

  34. Oppilailla on tietysti oikeus yksityisyyteen, mutta se ei kertakaikkiaan toteudu silloin jos vieressä seisoo toinen oppilas. Samoin se ei toteudu jos opettaja tarkkailee oppilaan toimintaa. Nämä ovat ihan täysin verrannollisia asioita. Koita nyt ymmärtää että se valvontaohjelmisto ei ole käytössä 24/7, vaan opiskelija tietää tasan tarkkaan koska hänen tekemisiään mahdollisesti tarkkaillaan ja koska ei. Välitunneilla ja miksei tunneillakin opettajan ollessa poissa koneelta on ihan sataprosenttisen varmaa että kukaan ei valvontaohjelmistoa käytä ja silloin voi tehdä niitäkin asioita joita ei halua muiden näkevän. Viestintäsalaisuutta ei vie pois kukaan muu kuin oppilas itse jos tämä varoituksista huolimatta avaa henk koht sähköpostejaan juuri silloin kun opettaja on vahtimassa. Tässä mielessä puhelinvertaukseni ovat 1:1 toimivia.

    ”Kyllähän luokassa ja käytävillä näkee hyvin millä sivuilla ihmiset pyörivät mutta tämä ei tarkoita, että ihmiset hiipivät selän taakse lukemaan varsinaista viestintää.”

    Se on epätodennäköistä mutta ei mitenkään mahdotonta. Samoin on epätodennäköistä että opettaja lukisi viestejäsi etäyhteydellä, vaikka siihen onkin mahdollisuus. On melko vainoharhaista väittää että opettaja lukisi kaikki viestit mitä näytöllesi avaat. On niillä opettajilla vähän muutakin tekemistä ja luokassa on yleensä vähintään parikymmentä opiskelijaa joiden koneista opettaja saa yhden kerrallaan valvontaa. Mutta ei siinä mitään, itsekin olen yhtä vainoharhainen enkä tee tiettyjä henk koht asioita luokassa, jossa on muitakin ihmisiä.

    ”kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että valvontateknologian kehittäminen on absoluuttisen hyvä asia.”

    Vastustan kaikkea tarpeetonta, jatkuvaa, pakotettua ja/tai valvottavalle kohteelle näkymätöntä valvontateknologiaa. Koulujen valvontasoftat eivät täytä näistä yhtäkään kohtaa.

  35. Yksityisyys ei edelleenkään ole absoluuttinen mutta vakoilu on kuitenkin kiellettyä ja epäkohteliasta. Älä kailota -kampanja kuvaa hyvin sitä perusjärkeä mitä henkilökohtaisessa viestinnässä voi käyttää. Muista toki, että opettajan tehtävä on opettaa eikä pelkästään valvoa. Tarkoitan tällä sitä, että tuollainen valvonta ei välttämättä tehosta opettamista sillä tavalla kuin toivotaan. Googlettaminen, sosiaalinen viestiminen ja sähköpostien lukeminen ovat omalla alallani pakollisia toimia päivittäisessä oppimisessa. Monesti kiireet saattavat tehdä henkilökohtaisesta viestinnästä pakollista tuntienkin aikana. Tässä törmää juuri siihen ongelmaan, että miksi opettajalle pitäisi antaa oikeus tarkkailla kun käyttötarkoitus, säännöt ja yksityisyys hämärtyvät heti alkuunsa. Tällaisessa ympäristössä pelon ilmapiirin luominen henkilökohtaiselle viestinnälle ei mielestäni edistä tavoitetta opettaa sosiaalista mediaa, eikä se välttämättä tehosta opiskeluakaan.

    Tässä keskustelussa törmää vähän samaan ilmiöön kuin sensuurikeskustelussa. Sensuuria ei käytetä väärin, sensuuri toimii ja sensuuri on pakollinen toimi tulevaisuuden haasteita vastaan. Itse olen opiskellut kolmessa koulussa missä valvontaa ei ole ollut ja opiskelu on silti sujunut. Ylimääräinen surffaaminen on rohkaissut käyttämään Internetiä enemmän ja koulut ovat mielestäni onnistuneet sosiaalisen median opettamisessa, koska ne eivät rajoita koneiden käyttöä. Älä kuitenkaan ymmärrä väärin, väärinkäytöksiin puututtiin ja puututaan edelleen kaikissa.

    Olen varmaankin sanonut jo kaiken mitä minulla on annettavaa tälle keskustelulle, joten hyvää päivän jatkoa.

  36. ”Tällaisessa ympäristössä pelon ilmapiirin luominen henkilökohtaiselle viestinnälle ei mielestäni edistä tavoitetta opettaa sosiaalista mediaa, eikä se välttämättä tehosta opiskeluakaan.”

    Ei varmaan voida puhua pelon ilmapiirin luomisesta, jos sinulla on esim pari tenttiä vuodessa joissa opettaja käyttää vakoiluohjelmistoaan. Jos oikein kyylä opettaja sattuu kohdalle niin vakoilua voi tapahtua peräti pari kolme 45 minuutin pätkää viikossa. Siihen asti kunnes opettaja saa potkut epäasiallisen käytöksensä vuoksi.

    Joops alkaa olemaan aika kaluttu aihe. Vinkkinä vielä: jos oikein kovasti vanne kiristää päätä niin ainakin minun koulullani vakoiluohjelman voi sulkea omalta koneelta tehtävienhallinnasta.

  37. Tosiaan Spif, kirjoituksissasi ei ole enää järkeviä pointteja. Emme elä minkään natsivallan allan. Koulutus ja perustuslailliset oikeudet ovat tärkeempiä kuin kuri ja valvonta.

    ”Vastustan kaikkea tarpeetonta, jatkuvaa, pakotettua ja/tai valvottavalle kohteelle näkymätöntä valvontateknologiaa. Koulujen valvontasoftat eivät täytä näistä yhtäkään kohtaa.”
    Valvontasoftat ovat A) Jatkuvia B) Pakotettuja C) Näkymättömiä. Tiedän kokemuksesta.

  38. Itse harrastan tämän tyyppisen valvontaohjelman käyttöä. Teen oppilaille hyvin selväksi, että teen sitä koko ajan ja sen, että en tee mitään tämän tyyppistä valvontaa välitunteina. Enkä teekkään.

    Opetan työkseni atk:ta ja voin sanoa suoraan, että helppoa se ei nykyoppilaiden kanssa yläasteella ole. Jos minulla ei olisi käytössä ohjelmistoa, millä voin kätevästi lukita oppilaiden koneet, katkaista oppilaiden nettiyhteyden, näyttää oppilaille omaa tai jonkin muun oppilaan näyttöä (ajaa näyttöni kaikkiin koneisiin) tai monitoroida oppilaita, kun he tekevät koetta, niin opetus vaan olisi paljon vaikeampaa. Se on jo valvontaohjelmien kanssa tarpeeksi hankalaa. Jos oppilas haluaa mennä asiattomalle sivustolle ja pistää pornon siellä pyörimään, niin millä sen estää? Nykyoppilaat voivat hyvinkin estää opettajaa pääsemästä fyysisesti koneen lähelle ja estää sulkemisyritykset. Ja mitään ei voi tehdä. Minusta on naurettavaa, että piraattipuolue kannattaa joidenkin asioiden laillistamista, mutta toisissa asioissa ei voida edes keskustella jonkin asian järkevyydestä, vaan argumentoidaan vain sillä, että ”on laitonta”. On samantekevää onko laittomuus perustuslain vastaista vai rikoslain vastaista vai jonkin muun lain vastainen.

    Ihmisoikeuksien vastaisuus olisi toinen juttu ja nämä ohjelmat eivät ihmisoikeuksia riko (muuten ne eivät olisi niin laajasti käytössä maailmalla).