Demokratia 2.0 (Osa 1.) Taustaa

Hahmottelua demokraattisen päätöksenteon ja hallinnon avoimuudesta.

Demokraattisen päätöksenteon avoimuutta on kuulutettu oikeastaan koko elämäni ajan. Kukaan ei tunnu oikein tietävän mitä se täsmälleen ottaen tarkoittaa, joten sitä on mukavaa vaatia. Valitettavasti tämän myötä siitä on tullut korulause, joka lisätään kun halutaan suosia kaikkea hyvää tekemättä mitään konkreettista. Avoimuus voi olla paljon enemmän. Tämän artikkelisarjan on tarkoitus hahmotella se, mitä avoin demokratia voisi parhaimmillaan olla näin Internet-aikakautena.

Hahmottelemani muutokset olisivat merkittävä muutos siihen, miten edustuksellista demokratiaa on länsimaissa harjoitettu. Lukijan on kuitenkin tärkeää huomata, että nämä ovat hahmotelmia. En väitä ajatelleeni kaikkea loppuun asti ja toivonkin aktiivista keskustelua siitä, ovatko esittämäni tavoitteet ongelmallisia tai jättävätkö ne jotain tärkeää huomiotta.

Ajatukseni pohjautuvat seuraavaan havaintoon. Internet on tuonut ennennäkemättömät mahdollisuudet suurelle joukolle ihmisiä tehdä yhteistyötä keskenään. Wikipedia, Internetissä oleva tietosanakirja, jota kuka tahansa saa muokata, on erinomainen esimerkki tästä. Samoin se, että joukossa mielenosoituksia, joissa olen viime vuosina ollut (esimerkkeinä Lex Karpela ja Lex Nokia) mielenosoittajat ovat tunteneet lakiesityksen paremmin kuin kansanedustajat, jotka ovat tulleet siitä puhumaan.

Demokratia 2.0 tarkoittaa sitä, että virkamiesten tekemä lain valmistelu tapahtuu julkisesti verkossa siten, että ensi metreiltä asti lakihankkeita pääsee kuka tahansa kommentoimaan.

Demokraattisen päätöksenteon ja hallinnon avoimuus tarkoittaa tekstissäni ensisijaisesti kahta asiaa. Ensinnäkin virkamiesten tekemä päätöksenteon valmistelu ja kaikki siihen liittyvä mielipiteiden kerääminen ja lobbaaminen tapahtuvat julkisesti Internetissä siten, että ensi metreiltä asti kaikki pääsevät vaikuttamaan. Erityisesti tämä koskee virkamiesten tekemää lainvalmistelutyötä, mutta myös kunnissa virkamiesten tekemää kunnallista päätöksenteko koskevaa valmistelutyötä. Ajan myötä löytyy varmasti paljon muitakin asioita, jotka voidaan tehdä suoraan verkossa. Toisekseen poliittisten puolueiden ja poliittista vaikuttamista harjoittavien organisaatioiden rahoitus on julkista erityisesti yritysten ja muiden organisaatioiden antaman rahoituksen osalta.

Muutos on merkittävä ja odotettavissa oleva muutosvastarinta on myöskin merkittävää. Oletan, että osa virkamiehistä tulee vastustamaan muutoksia joko siksi, että he joutuisivat muuttamaan totuttuja työtapojaan, tai siksi että menettäisivät osan siitä vallasta, jota nykyään pääsevät käyttämään. Perinteiset puolueet saattavat myöskin vastustaa tällaista paljolti samoista syistä. Toivottavasti olen väärässä.

0 vastausta artikkeliin ”Demokratia 2.0 (Osa 1.) Taustaa

  1. Mikko, olet hämmästyttävän lähellä minun ajatusmaailmaani.

    Minä lisäisin ideana soppaan sen, että ei riitä, että hallinto (kunta- ja valtiotasolla) pistää nettiin asioita jo valmisteluvaiheessa, vaan kansalaisten on pystyttävä käyttämään näitä hyväkseen uusissakin sovelluksissa.

    Esimerkiksi: olisi mahdollista tehdä tiettyihin aihepiireihin kohdistuva hakurobotti, joka hälyttää, mikäli käyttäjää kiinnostaviin asioihin ollaan tekemässä jotain.

    Teoriassahan tästä on paljon mahdollista jo nyt, mutta järjestelmät ovat hajanaisia, kaikki omanlaisiaan, usein muuttuvia ja usein tehty typerillä teknisillä tavoilla jotka johtavat turhiin ongelmiin, kuten satunnaisiin ja muuttuviin urleihin.

  2. Toki, avoimet rajapinnat taustalla oleviin tietokantoihin, tai muuten sopivien avoimien järjestelmien käyttäminen on yksi asioista, joista haluan kirjoittaa kirjoitussarjassani.

  3. Ihmiselle on täysin luonnollista pelätä uutta, olla huolissaan muutoksesta. On selvää, että avoimempi demokratia on raju muutos ja muutosvastarinta on täysin luonnollista.

    Näenkin, että Demokratia 2.0:n mietinnöissä on myös mietittävä vastauksia ja lääkkeitä ihmisten muutosvastarintaan. On helppo haukkua se lapselliseksi ja irrationaaliseksi peloksi, mutta riippumatta siitä miksi sitä kutsuu, se on tosiasia joka on myös käsiteltävä.

    Teksti on mainio, ajatukset loistavia. Kenties kun itse metodeista ja mahdollisuuksista saadaan asiat kasaan, olisi aiheellista käyttää hieman aikaa myös miettimään muutosta ja tapoja keventää stressiä eri osapuolilta. Olivat nykypoliitikot kuinka väärässä tahansa, he tulevat yhä olemaan maamme kansalaisia, todennäköisesti aktiivipoliitikkojakin vielä pitkän aikaa.

  4. Joo, huomasin saman ongelman kirjoituksessani pian kirjoitettuani. Uskonhan minäkin, että moni poliitikko ja virkamies on avoin ja innostuu uudistuksista. Turhaa maalailla tässä vaiheessa piruja seinille; niistä yleensä on vain haittaa kuitenkin.

  5. Timo Kuronen esittää joitakin aiheeseen liittyviä tutkimustuloksia ja ajatuksia kirjassaan ”Kansalaiskeskustelun edellytykset ja mahdollisuudet tietoverkkojen aikakaudella” (http://acta.uta.fi/pdf/951-44-4814-6.pdf). Uuteen julkisuuslakiin (1999) viitaten, Kuronen kysyy:

    Jos viranomaisen asiakirja on julkisuuslain mielessä julkinen mutta se ei
    ole Internetin kautta saatavissa, onko se silloin vielä kuitenkaan todella julkinen? (m.t., sivu 101)

    Edellyttääkö suurempi avoimuus laajempaa osallistumista? Mielestäni edellyttää, ja omat ajatukseni osallistumisen kehittämiseksi ja kasvattamiseksi ova lähellä Kurosen. Paitsi internet, myös (perinteinen) kirjastolaitos on siinä keskeisessä asemassa. Kirjastoissa työskentelevät kirjastoalan alan ammattilaiset ovatkin jo alkaneet puhua Kirjasto 2.0:sta.

  6. Näen avoimuudessa kaksi mahdollista suurta ongelmaa. Ensimmäinen ongelma on se, että johtaako se siihen, että valtion toiminnan kannalta keskeiset instituutiot muuttuvat sisäiseltä toiminnaltaan tehottomiksi. Avoimuuteen pakottaminen lisää byrokratiaa, koska pienintäkään toimenpidettä ei voi tehdä ilman raporttien kirjoittamista verkkoon. Jos jonkin instituution sisäinen toiminta järkkyy syystä tai toisesta tarkoittaa se yksinkertaisuudessaan sitä, että yhteiskunnan kannalta tämä instituutio muuttuu merkityksettömäksi tai negatiiviseksi.

    Toinen ongelma on se, että miten jonkun asiantuntijat saavat avoimessa valmistelussa äänensä kuuluviin kaiken taustakohinan keskeltä. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa rikoslain uudistukset, joissa pudotetaan rangaistuksia ja nostetaan rikoksesta tuomitsemisen kynnystä. Jos kansan enemmistö itse saisi päättää, rangaistukset olisivat mahdollisimman korkeita, sekä rikoksesta tuomitsemisen kynnys mahdollisimman matala. Kansan enemmistö ei tunnu syystä tai toisesta hahmottavan samalla tavalla kuin asiantuntijat, että käytännössä tällaisen järjestelmän toteuttaminen tarkoittaisi viranomaisten vallan nostamista lähes äärettömäksi. Tavallinen kansa haluaa kiduttaa sen murhaajan tänään tajuamatta, että huomenna näillä samoilla valtaoikeuksilla kun ne kerran on annettu viranomaiset voivat tehdä hallaa henkilöille jotka ovat uhka heidän omalle virassa pysymiselle esim. väärinkirjoittaville lehtimiehille, poliitikoille tai toisinajattelijoille tms. Siitä huolimatta kansa huutaa kokoajan kovempia rangaistuksia ja pienempää tuomitsemisen kynnystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*