Ota kantaa suoraan demokratiaan

Oikeusministeriö kysyy Otakantaa.fi-sivustolla: Kiinnostaisiko sinua tehdä aloite eduskunnalle? Vastata pitää viimeistään 30.6.

Kysely on osa hanketta, jossa arvioidaan perustuslain uudistamistarpeita. Käykääpä kaikki kirjoittelemassa omia näkemyksiänne kansalaisaloitteiden käyttöönotosta ja kansanäänestysten lisäämisestä. Kyse on piraattiagendaan kuuluvasta asiasta, sillä kuten puolueohjelmamme sanoo, haluamme ”edistää demokraattisia periaatteita päätöksenteossa”.

Kannattaa lueskella Suoran demokratian käytäntöjen vertailu ja arviointi -muistiota.

Käykää kommentoimassa Piraattipuolueen kannanottoluonnosta.

Piraatit ylioppilaskunnan edustajistoon Helsingissä?

Helsingin yliopiston akateemiset piraatit H-YARR pitää vuosikokouksensa Helsingissä 30.6.2009 klo 17.30 Café Ursulassa osoitteessa Aleksanterinkatu 13, 5. kerros. Paikalle toivotaan viimeistään klo 18 alkaen kaikkia Helsingin yliopistossa opiskelevia, jotka voisivat kuvitella asettuvansa piraattiehdokkaaksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa, jotka pidetään marraskuussa 2009. Tapaamisen tarkoituksena on katsoa, saadaanko aikaiseksi piraattilista edustajistovaaleihin. Jos aika ei sovi, mutta ehdokkuus edustajistovaaleissa kiinnostaa, voit ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen (etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi).

Tekijänoikeusteollisuus saisi katsoa itseään peiliin

TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen kirjoitti Teoston asiakaslehdessä näkemyksistään siitä, että The Pirate Bay olisi osaltaan syyllinen Suomen digitaalisen musiikin myyntipalvelujen hitaaseen kehitykseen. Kirjoitimme vastineen Taloussanomille, kun se uutisoi aiheesta. Kirjoitustamme ei ainakaan vielä ole julkaistu, joten laitetaanpa se nyt kaikkien nähtäville tänne blogiin.

Taloussanomat raportoi 10.6. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen toiminnanjohtajan Antti Kotilaisen kirjoituksesta Teostory-lehdessä. Kirjoituksessaan Kotilainen luonnehtii Suomea laillisen digimyynnin kehitysmaaksi, mille hänen mukaansa ”yksi syy on Pirate Bayn tapaisten palvelujen toiminta”.

Niin The Pirate Bay kuin muutkin tiedostonjakopalvelut ovat globaaleja ilmiöitä, joita käytetään kaikkialla maailmassa. Ne eivät rajaa käyttäjäkuntaansa pelkästään Pohjoismaihin, vaan niillä on käyttäjiä jokaisella mantereella. Suomen kehittymättömyys musiikin Internet-myynnissä ei siis voi johtua erityisesti The Pirate Baystä. Todellisten syiden ymmärtäminen vaatii tekijänoikeusteollisuudelta omaan peiliin katsomista. Esimerkiksi Teosto sallii jäsenilleen vasta nyt, yli 10 vuotta Internetin vallankumouksen jälkeen, mahdollisuuden mainostaa musiikkiaan Internetissä yksittäisiä kappaleita jakaen. Internet-ajan kasvateille tällainen hidastelu on täydellisen käsittämätöntä.

Ihmiset haluavat kuunnella musiikkia. Tämä on tärkein syy sille, että ihmiset ostavat levyjä ja yksittäisiä kappaleita. Tämä totuus tai suomalaisen musiikin nettimyynnin surullinen historia ovat ilmeisesti jääneet Kotilaiselta huomaamatta. Suomalaiset Internet-kaupat ovat tarjonneet myyntiin tekniseltä laadultaan huonoa ja valikoimaltaan suppeaa musiikkia, joka on vielä sotkettu sellaisilla käytönestojärjestelmillä, jotka usein estävät musiikin kuuntelun. Musiikkiin laitetut käytönestojärjestelmät ovat sellaisia, ettei tavallinen kuluttaja välttämättä kykene kuuntelemaan musiikkia esimerkiksi omalla kannettavalla soittimellaan. Tämän jälkeen ei tarvinne ihmetellä, miksi suomalainen musiikin Internet-myynti ei ole menestynyt.

Taloussanomien uutisten kommenteissakin todetaan, että The Pirate Bayn lisäksi Ruotsista on tullut toinenkin innovaatio: Spotify. Jos Kotilainen väittää The Pirate Bayta syypääksi Suomen ontuvaan musiikin digitaaliseen kauppaan, miten sitten Ruotsissa kyetään kehittämään uusi ja menestyvä digimusiikin palvelumalli? Kotilainen sanoo, että on mahdotonta taistella ilmaista palvelua vastaan, ja tässä hän on täysin väärässä. Kansa maksaa, jos saa parempaa palvelua. BitTorrent-tekniikka on mitä mahtavin järjestelmä datan jakamiseen yleensä, mutta musiikkipalveluksi siinäkin olisi runsaasti parantamisen varaa. Toivottavasti Kotilainen käyttäisi vertaisverkkoja tarpeeksi ymmärtäkseen, että jos mediateollisuutta häiritsevät lähinnä musiikin ja elokuvien levitys, levy-yhtiöt ynnä muut tekijänoikeuksien omistajatahot voisivat tarjota paljon vertaisverkkoja parempaa palvelua. Spotify ei ole mikään ”ase nettipiratismia vastaan”, vaan yksinkertaisesti musiikin kannalta parempi vaihtoehto kuin vertaisverkot.

Todellisuudessa tekijänoikeusteollisuus on alusta alkaen tarjonnut Internetissä surkeaa tai olematonta palvelua ja musiikkia muodossa, joka on huomattavasti huonommin käytettävää kuin tavanomainen CD. Jo 80-luvulta asti käytössä ollut CD lähestyy elinkaarensa loppua, ja on kohtuutonta olettaa, että niiden myynti jatkuisi loputtomiin. Ilman vertaisverkkojakelua levy-yhtiöt eivät olisi kokeneet paikkaansa uhatuksi ja kuluttajan asema olisi nykyistäkin huonompi. The Pirate Bay on pakottanut konservatiivisen mediateollisuuden ottamaan kantaa muuttuvaan maailmaan ja luomaan kuluttajille uusia palveluja, jotka olisivat teknologisesti olleet mahdollisia jo yli kymmenen vuotta sitten. Pienten torrent-palvelimien sulkeminen ei ole positiivinen asia. Päinvastoin se edustaa huolestuttavaa kehitystä yhteiskunnassa, jossa iso raha voi pelotella pienet toimijat hiljaiseksi. Esimerkiksi monet kansalaisjärjestöt käyttävät Pirate Bayn kaltaisia palveluita oman materiaalinsa jakamiseen.

Erityisen huolestuttavaa ja varmasti paikkansa pitävää on TTVK:n Kotilaisen näkemys, että The Pirate Bay -tuomion jälkimainingeissa ”tulevaisuudessa nähdään enemmän kansallisia päätöksiä nettiyhteyksien rajoittamisesta”. Kotilainen ihannoi tulevaisuutta, jossa ihmisten perusoikeuksia rajoitetaan yksittäisen teollisuudenhaaran painostuksesta. Nyt onkin syytä miettiä hyvin tarkkaan, annammeko vallan yhdelle teollisuudenhaaralle katkaista keskivertokansalaisen nettiyhteys pelkän epäilyn perusteella, kuten Ranskassa olisi käynyt, mikäli perustuslakituomioistuin ei olisi todennut oikeuslaitoksen ohittamista perustuslain vastaiseksi. Valitettavasti Suomessa kansalaisilla ei ole vastaavaa perustuslakituomioistuimen suojaa tekijänoikeusteollisuuden ahneutta vastaan.

Piraattipuolue

Jukka Kemppisen vieraskirjoitus, julkaistu 22.6.2009. Alunperin julkaistu kirjoittajan omassa blogissa 16.6., uudelleenjulkaistu luvalla.

Viimeksi epäilin Ruotsin piraatteja peitellystä rahastuksesta ja olin myös vihainen virheellisten ja lapsellisten perusteiden käyttämisestä. Kyllä lakia on muutettu niin kiivaasti, että joka tapauksessa valmistajan mielestä luvattomien kopioiden linkkien listaaminen kotisivulle loukkaa tekijänoikeutta.

Olen nyt kuunnellut suomalaisten argumentteja, ja eräässä tilaisuudessa huomasin toistavani yhden niistä.

Puolueen tai ”puolueen” tarpeellisuutta tukee tekijänoikeuden haltijoiden ja järjestöjen ylivalta lainvalmistelussa ja valvonnassa. Käyttäjillä eli ihmisillä ei ole edustusta.

Aikoinaan SAK ilmoittautui erilaisiin komiteoihin ja toimikuntiin valvomaan asiakkaiden etua. Nyt taitaa järjestöllä olla muita kiireitä.

Kansanedustajien olisi edistettävä kaikenlaisia hyviä asioita, mutta ei se riitä. Piraattijoukko näyttää viehättävän nuoria, jollaisia sanottiin joskus nörteiksi. Ehkä suurkuluttaja oli suomennos sanalla ”poweruser”.

Ehkä ero EFFI:n joukkoon, jonka väkeä tunnen henkilökohtaisesti, ei sittenkään ole suuri. EFFI:n lähellä olevista hankkeista olen sekaantunut itse Creative Commonsiin, ja pidän sitä edelleen hienona ajatuksena.

Piraatit eivät julkisissa esiintymisissään tuo riittävän raivokkaasti esiin sitä tosiasiaa, että 90 prosenttia teoksista luodaan ajattelematta taloudellista hyötyä ja objektiivisesti vailla mitään toivoa sellaisesta.

Esimerkki on tiede.

Nuoren tutkijan uralla on tarpeellista julkaista review-artikkeleita, mutta ei se liity ansiotoimintaan, vaikka voi olla yksi tekijä virkaa täytettäessä. Kirjallisuudessa ja taiteessa näkyvä asiakkaiden kalastelu on kautta aikojen, todellisuudessa kautta vuosituhansien, leimattu ala-arvoiseksi toiminnaksi.

Vieläkään ”painosten kuningattaria” ei nosteta niiden rinnalle, jotka harjoittavat taiteellista toimintaa. ”Luominen” on itsensä ilmaisemista, joka puolestaan on sekä noloa että äärimmäisen vaivalloista.

Tauluja voi maalata sekä torilla myytäviksi että ihmisten iloksi. Moni panee rahansa tauluun tai pieneen veistokseen ja saa siitä vuosikymmeniä mielihyvää.

Jos siis piraattipuolueen ajatus on vastustaa sitä kehitystä, että tekijänoikeuden tuotteet rinnastuvat hillomunkkeihin, puoluetta on syytä kannattaa. Ostamisen ja myymisen aika oli historiallinen aikakausi, joka on ohi. Sekä ympäristö että sosiaaliset ongelmat osoittavat, ettei mikään ole sillä hyvä, että tuputetaan tavaraa ja siihen liittyviä palveluja.

Puolue voisi edistää tietokoneohjelmissa prekariaattihenkisiä ratkaisuja. Häpeä sellaisille henkiöille kuin minä, jotka käyttävät Mikkisoftan tuotteita. Adoben ohjelmat julistettakoon kerskakulutukseksi, koska ilmais- ja verkko-ohjelmilla tulee toimeen mainiosti. Ja on Open Office.

Maa oli hyvin kauan rikkauden ja siis tuotannon lähde. Suuret maareformit olivat inhimillisempään ja samalla tuloksekkaampaan järjestelmään siirtymisen edellytys.

Kun nyt arvioimme tietävämme, että informaatio on tuotannontekijä työn, maan ja pääoman rinnalla, ja kun keskeiset informaation muodot ovat monopolististen oikeuksien suojaamia, johtopäätös on ”maareformin” tarve ja ”maaorjuuden” lopettaminen.

Tältä osin piraatit ovat nähdäkseni aivan oikeassa. Informaatio-latifundiat ovat uhka. Näin ajatellen tekijä, esimerkiksi muusikko, on proletaari eli riistetty ja kurjistuva työläinen, jonka työstä joku toinen saa keskeisen hyödyn.

Reformeja on toteutettu rauhanomaisesti ja väkivaltaisesti. Kokemuksen mukaan etuoikeutettu joukko ei luovu asemistaan vapaaehtoisesti eikä vähällä.

Jos tässä esittämäni ajatuskuvio on oikean suuntainen, jokin osa asioitani ja opetustani on oikeaa vain tässä ja nyt eli toistaiseksi.

Miksi informaatioalustojen valmistaminen ja markkinointi ei voisi olla kokemassa jotain samanlaista kuin sijoitus- ja velkainstrumentit? Tapahtuihan maailmassa valtava murros muutama vuosikymmen sitten kun kaikenkarvaiset saamistodisteet irtautuivat tavaran ja palvelujen tuotannosta.

Edelle kirjoittamani ei ole mielipide, vaan ääneen ajattelua. En tiedä, mitä mieltä olla. Mutta nuo kysymykset halusin esittää ääneen.

Jukka Kemppinen (fil. toht.) on tutkija, kirjailija, suomentaja sekä informaatio- ja teknologiaoikeuden professori. Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia kantojaan yksityishenkilöinä, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Vieraskirjoituksia julkaistaan epäsäännöllisin väliajoin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistoista. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.

Lex Nokia epäonnistui täysin

Lex Nokia tuli voimaan kesäkuun alussa, ja Helsingin Sanomat uutisoi, ettei kukaan ole vieläkään tehnyt tietosuojavaltuutetulle Lex Nokian mukaista ilmoitusta tunnistetietojen seurannan aloittamisesta. Tarkoittaako tämä sitä, että kukaan ei haluakaan valvoa ketään ja voimme olla rauhassa? Ei, vaan se tarkoittaa sitä, että Lex Nokia floppasi pahemman kerran.

Lex Nokian tarkoituksena oli säätää selkeästi tilanteista, joissa tunnistetietoja saa valvoa. Nyt valvonta mitä todennäköisimmin jatkuu samaan epämääräiseen malliin kuin ennenkin, eikä kukaan tiedä mikä on laillista ja mikä ei. Lex Nokiaa kovasti muka säädettiin vastaamaan yritysten tarpeita liikesalaisuuksien suojelemisessa, mutta yksikään yritys ei ole ottanut virallisesti käyttöön lain suomia valvontaoikeuksia. Ehkä syy tähän on se, että yritykset eivät tiedä, pitäisikö niiden tehdä valvontailmoitus vai ei, eivätkä tiedä mikä on laillista ja mikä ei. Tai ehkä ne katsovat, että valvonta on helpompaa kun ei tee mitään ilmoituksia.

Ainoat tahot, joilla ilmeisesti on riittävä asiantuntemus Lex Nokian tulkitsemiseen, ovat muutamat yliopistot, jotka aikovat tehdä ilmoituksen valvonnan aloittamisesta. Valvonta ei kuitenkaan ole kohdistumassa yrityssalaisuuksien vuotamiseen vaan, yllätys yllätys, piraattien jahtaamiseen.

Summa summarum, meillä on uusittu sähköisen viestinnän tietosuojalaki, jonka piti auttaa yrityksiä suojelemaan yrityssalaisuuksia, mutta yritykset eivät halua hyödyntää lakia, ja lain pääkäyttötarkoitukseksi näyttää muodostuvan piraattien jahtaaminen, vaikka siitä asiasta ei lakia säädettäessä keskusteltu juuri ollenkaan.

Tämä farssi nostaa kovasti mieleen lapsipornosensuurilain. Sekään ei edistä yhtään alkuperäistä tarkoitustaan, eli lapsipornon vastaista taistelua, ja sen olennaisimmaksi käyttötarkoitukseksi on noussut toisinajattelijoiden hiljentäminen lapsiporno.info-sivuston sensuroinnin myötä, vaikka sellainen ei virallisesti ollut suunnitelmissa lakia säädettäessä. Lex Nokia on jälleen kerran yksi epäonnistuminen surkean tietoyhteiskuntalainsäädännön pitkässä sarjassa.

Kannanotto mediamaksuun?

Hallitus on päättänyt alkaa ajaa pakollisen mediamaksun käyttöönottoa. Siitä lähtien, kun mediamaksu ensimmäistä kertaa nousi otsikoihin, monet ovat toivoneet Piraattipuolueelta kannanottoa asiasta. Kysymys on sikäli hieman hankala, että mediamaksu ei oikein asetu suoraan Piraattipuolueen agendaan. Mediamaksu liittyy kuitenkin tietoyhteiskunta-asioihin joten sikäli voisimme saada siihen jonkin sopivan piraattinäkökulman. (Kuitenkin se seikka, kohdistuuko maksu samansuuruisena kaikkiin, on minusta tulonjakokysymys joka ei kuulu Piraattipuolueelle.)

Kertokaapa mielipiteenne siitä, miten Piraattipuolueen pitäisi ottaa asiaan kantaa, joko keskustelupalstalla tai tämän kirjoituksen kommenteissa.

Ps. Mediamaksusta on keskustelupalstalla puhuttu aiemmin laajastikin, voitte sieltä katsoa mitä on keskusteltu, mutta vanhaan ketjuun on tuskin syytä enää kirjoitella, kirjoittakaa mielummin uuteen.

Mediamaksua koskeva adressi: http://www.adressit.com/mediamaksu

Piraattipuolueen vuosikokous nähtävillä netissä

Puoluerekisteriin pyrkivä Piraattipuolue piti vuosikokouksensa 14.6. Vantaalla. Mitä ilmeisimmin ensimmäistä kertaa Suomen puoluehistoriassa puoluekokouksen voi katsoa kokonaisuudessaan jälkikäteen internetissä ja sitä saattoi myös seurata suorana lähetyksenä. Puoluekokousta edelsi kaikille avoin nettikeskustelu kokousalotteista. Piraattipuolue pyrkiikin toimimaan päätöksenteossaan mahdollisimman avoimesti. Myös talousasiat hoidetaan avoimesti. Puolueen kirjanpito on nähtävillä internetissä lähes laskun tarkkuudella.

- Piraattiaatteeseen kuuluu avoimuus päätöksenteossa ja raha-asioissa, toteaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto. Haastamme rahoitussotkuissa rypevät vanhat puolueet ottamaan meistä mallia.

Suoran videolähetyksen ansiosta reaaliaikaisessa nettikeskustelussa esille nousseita näkökulmia pystyttiin myös ottamaan huomioon kokouspaikalla. Vaikka laki ei suo vielä mahdollisuutta viralliseen etäosallistumiseen, epävirallinen etäosallistuminen oli tätä kautta mahdollista.

- Piraattipuolue on ottanut aktiivisesti kantaa yhdistyslain uudistamishankkeeseen, jonka tarkoitus on helpottaa etäosallistumista kokouksiin ja näin lisätä yhdistysten jäsenten keskinäistä tasa-arvoa. Toivomme, että oikeusministeriö kiirehtisi tätä erittäin tarpeellista uudistusta, kertoo Palmulehto.

Puoluekokouksessa hyväksyttiin Piraattipuolueen sananvapauskanta. Piraattipuolue on huolestunut sananvapauden tilasta. Internetin vapaudesta pelästyneet vanhan polven poliitikot vaativat keskustelupalstojen ylläpitäjiä ja blogaajia vastuuseen sivustoille kirjoitetuista viesteistä ja kommenteista. Piraattipuolue toteaa, että valtion tehtävä ei ole suojata kansalaisia mielipahalta. Myös herkistä yhteiskunnallisista kysymyksistä tulee voida esittää kärjekkäitä mielipiteitä sekä yksityisesti että julkisesti ilman pelkoa rangaistuksi tulemisesta.

- Yhteiskunnallisia erimielisyyksiä on mahdoton sovitella ilman vapaata keskustelua. Kaikkien yhteisenä kahvilana toimiva internet on tähän tehokas apuväline, muistuttaa Palmulehto.

Ei vain tekijänoikeuksia

Nyt kun Piraattipuolue on saanut kannattajakorttiurakan loppuun, on hyvä aika lähteä miettimään seurauksia. Puolueeksi rekisteröinti kertoo vaaleihin lähdöstä, minkä johdosta puolueen on ryhdyttävä etsimään ehdokkaita. Ehdokasasettelu nostaa esille monenmoisia aiheita, persoonia ja näkökulmia. Piraattipuolueen avoin aatemaailma pitää varmasti huolen siitä, että Perussuomalaisten ympärille noussut kohu oman porukan värikkyydestä jää kirkkaasti kakkoseksi. On hyväksyttävä ja opittava arvostamaan sitä, että puolueen parista löytyy hyvin monenlaisia ihmisiä. Ehdokasasettelussa näkisin, että tähän on myös voimakkaasti pyrittävä.

Kun puhuin tervetulopuheen isännöidessäni Piraattipuolueen perustuskokousta, totesin tarjoavani apuani siksi, että uskon itse ja yritykseni myötä omaavani jonkin asteen vihjeen tietoyhteiskunnan asioista. Vihjeellisyydellä tarkoitan perustietoa asioista, enkä missään nimessä halua implikoida olevani minkään asteen IT-guru. Pointti onkin, että ei tarvitse ollakseen guru ymmärtääkseen vaikkapa nettisensuurin ongelmia tai valtionhallinnon sähköistämisprojektien epäonnistumisia. Luonnollinen logiikkaketjun jatke on todeta, että valitettavasti edes tätä perustietämystä ei ole kovin laajalti tarjolla julkishallinnossa – tai kun sitä on, sitä ei käytetä. IT-projekinhallinnan koukeroiden käsittely on aihe, josta toivon näkeväni vielä runsaasti keskustelua Piraattipuolueen parissa.

Piraattipuolueen ns. ykkösaihe on tänä päivänä harvalle epäselvä. Mielestäni saman katon alle mahtuu kuitenkin paljon muutakin. Julkishallinnon IT-asiainhoidon kyvyttömyys on jo itsessään aihepiiri josta irtoaisi blogiteksti jos kymmenenkin. Omalta osaltani haluan korostaa edellä mainitun lisäksi nuorten harrasteita ja monenlaisia kulttuuriaiheita. Ounastelin jo pitkään, että nuorten kulttuuriharrasteissa tapaamani tietotekniset ja juridiset haasteet eivät ole vain nuorille uniikkeja. Asia vahvistui äskettäin, kun aloitin tehtäväni Pispalan Sottiisin päätoimikunnassa ja pääsin tutustumaan tämän perinteikkään tapahtumaorganisaation toimintaan. Ensivaikutelman pohjalta väittäisin, että ensimmäisestä poliittisesta luottamustoimestani ei ole tulossa lainkaan tylsä. Tämä on sanoma, joka on hyvä muistaa ruohonjuuritason politiikassa.

Vaan hittoakos kansantanhuilla on tekemistä piraattien kanssa? Väittäisin että paljonkin, sillä piraattiaatteen tärkeä ominaisuus on kulttuuriperimän suojelu, jakelu ja kunnioittaminen. Monenmoiset perinteitä ja traditioita suojelevat yhdistykset kamppailevat näkyvyydestä Internet-aikakaudella. Aktiivinen netinkäyttäjä ei halua sivuilta vain tekstimuotoista puisevaa historiikkia, vaan kuvia, videoita ja musiikkia. Nykytekniikalla on täysin turhaa jättää multimediasisältö käyttämättä – miksi kirjata vain resepti kun kakkuakin voi tarjota? Usein kyse on resurssien puutteesta, ajoittain nettitaitojen vajauksesta, mutta väittäisin pahimman ongelman olevan juridinen.

Omalla pienellä kokemuksellanikin olen huomannut, kuinka moni audiovisuaalinen otos on jäänyt virallista julkaisua vaille vain TO-mafian epäinhimillisten taksojen vuoksi. Ajoittain tilanne on kahta pahempi, sillä tarpeellisia lupia ei ole edes mahdollista hankkia ilman huomattavan monimutkaista, montaa eri tahoa käsittävää prosessia. Monesti toki julkaisu tehdään juridisesta ongelmasta huolimatta, siinä toivossa että seurauksia ei tule. Tällainen tuuripeli ja pelossa eläminen on kuitenkin kotoisin idealistan häntäpäästä.

Piraattipuolueen voimallisesti puolustama kulttuuri ei ole alle kolmekymppisten nörttipoikien yksinoikeus. Esimerkkien löytäminen läheltä jokaista sukupolvea ei ole vaikeaa. Toivon ja uskon, että pystymme herättämään tällä tavoin laajaa kiinnostusta kaikille tärkeään aiheeseen – tarvittiin siihen sitten kansantansseja tai vaikka iskelmää.

Kirjoittaja on tamperelainen Tietovelhot Oy:n toimitusjohtaja, Japan Pop -lehden toimituspäällikkö sekä Säätöyhteisö B2 ry:n puheenjohtaja. Myös monenlaista muuta aktiviteettia yhdistysten, kulttuurin, sananvapauden ja paikallispolitiikan parissa tulee harjoitettua. Terveydellisistä syistä viimeisen vuoden ajan toiminta on ollut passiivisempaa, mutta uskoa julkisen hoitojonon lyhenemiseen on ilmassa. Varsinainen blogini löytyy Aamulehdestä.

Ei pelkkiä netti-ilmiöitä

Kalevan pääkirjoituksessa (3.6.) kerrottiin Piraattipuolueen puoluerekisteriin pyrkimisestä ja epäiltiin piraattiliikkeen jäävän lyhytaikaiseksi ilmiöksi.  On totta, että vain aika näyttää, kasvaako ja jatkuuko piraattiliikkeen menestys. Aina silloin tällöin uudet poliittiset suuntaukset jäävät pysyviksi. Näin on käynyt vihreille Suomessa ja Ruotsissa.

Ahtaalla yleispuolueiden täyttämällä poliittisella kentällä ei kannata alkaa taistella yhtä laajalla agendalla, vaan keskittyä siihen minkä osaa muita paremmin. Perinteisille puolueille on aikojen saatossa kertynyt paljon osaamista esimerkiksi sosiaali- ja talouspolitiikan alalla. Tietoyhteiskunnan kehittämisestä ne sen sijaan eivät ymmärrä tuon taivaallista ja uhkaavat jatkuvasti epäonnistua perustavanlaatuisten kansalaisoikeuksien suojelemisessa. Avoimen kansalaiskeskustelun arvostus on niiden piirissä usein vähäistä, eikä demokratian kehittämiseen löydy intoa.

Sananvapaus, yksityisyys ja viestintäsalaisuus eivät ole ”nettimaailman ilmiöitä”. Ne ovat demokratiamme kulmakiviä, joiden arvostus kumpuaa vainottujen toisinajattelijoiden kärsimyksistä. Merkittävimmät taikasanat, joilla niiden rapauttamista perustellaan, ovat terrorismi ja tekijänoikeudet. Don Quijoten innolla teknologisen kehityksen tuulimyllyjä vastaan taistelevan miljardibisneksen piratismin vastainen sota lainsäädännöllisine oheisilmiöineen on osoitus demokratian taudista. Suljettujen ovien taakse kätkeytyvä kansainvälinen lobbauskulttuuri vie lainsäätäjää mennessään.

Piraattipuolue on ottanut kantaa sormenjälkirekisteriin, Lex Nokiaan ja sähköisen osallistumisen mahdollistavaan yhdistyslain uudistukseen. Siinä sivussa ovat kulkeneet tekijänoikeusasiat. Uskomme tiedon ja kulttuurin mahdollisimman laajan leviämisen takaavan parhaiten ihmiskunnan henkisen ja materiaalisen tulevaisuuden.

Tämä kirjoitus julkaistiin Kalevassa 10.6.2009 otsikolla Piraattipuolue ei aja pelkkiä netti-ilmiöitä. Kirjoitus oli vastine Kalevassa 3.6. julkaistuun pääkirjoitukseen Hentoinen piraattiaate.

Eduskunta rajoitti sormenjälkirekisterin käyttöä

Eduskunta hyväksyi 1. käsittelyssä passilain muutoksen, jonka myötä kaikkien passinhaltijoiden sormenjäljet tallennetaan kansalliseen sormenjälkirekisteriin. Sormenjälkien kerääminen aloitettaneen uuden passin hakijoilta 1. heinäkuuta.

Aiemmin perustuslakivaliokunta lyttäsi lausunnossaan yllättävän kovasanaisesti passilain kiistellyimmän kohdan, joka olisi antanut poliisille oikeuden sormenjälkirekisterin käytännössä hyvin laajaan hyödyntämiseen. Perustuslakivaliokunta kyseenalaisti jopa koko rekisterin perustamisen tarpeellisuuden.  Hallintovaliokunta, joka teki lakiehdotusta koskevan varsinaisen mietinnön, päätyi ottamaan perustuslakivaliokunnan kritiikin huomioon ja rajoitti sormenjälkirekisterin käyttötarkoituksia. Poliisi voi käyttää sormenjälkitietoja ainoastaan, kun se on välttämätöntä luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden tai muun katastrofin taikka rikoksen kohteeksi joutuneen tai muuten tunnistamattomaksi jääneen uhrin tunnistamiseksi.

SDP ja vasemmistoliitto tekivät kumpikin hallintovaliokunnan mietintöön omat vastalauseensa, joissa ehdotettiin, että sormenjälkirekisteriä ei perusteta lainkaan. Vaikka EU-asetus velvoittaa tallentamaan sormenjäljet passiin, se ei velvoita muodostamaan niistä kansallista rekisteriä. Esimerkiksi Ruotsi ja Tanska eivät perusta sormenjälkirekisteriä. Vastalause-ehdotukset hylättiin hallituspuolueiden voimin. Samalla vihreät tulivat jälleen kerran osoittaneeksi, etteivät yksityisyyskysymykset ole heille kovinkaan tärkeitä. Lain yleiskeskustelussa vihreiden edustajat käyttivät vain kaksi parin lauseen puheenvuoroa, eikä vastalauseiden puolesta äänestänyt heistä yksikään. Mitä mietti Jyrki Kasvi painaessaan nyt ”JAA”?

Sormenjälkirekisteri perustetaan, mutta sen käyttö on  toistaiseksi rajatumpaa kuin mitä alun perin suunniteltiin. Tulosta voidaan pitää ihmisoikeuksien laimeana voittona. Voitosta tekee laimean ensinnäkin se, että olisi naiivia kuvitella, ettei sormenjälkirekisterin käyttötarkoituksia pyrittäisi laajentamaan lähitulevaisuudessa. Ensimmäinen tilaisuus tähän tulee meneillään olevan, eduskunnan käsittelyyn mahdollisesti ensi vuonna tulevan esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakien kokonaisuudistuksen yhteydessä. Kun sormenjälkirekisteri kerran perustetaan, paine sen hyödyntämiseen laajasti kansalaisten kontrolloinnissa tulee pian olemaan valtava.

Toiseksi, on mahdotonta iloita pienestä erävoitosta, kun koko yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttuu kertaheitolla huonompaan suuntaan. Ajatus, että valtiolla on oikeus kerätä käytännössä kaikilta kansalaisilta elinikäinen biotunniste, on äärimmäisen vastenmielinen. Lex Karpelat tai Lex Nokiat konsanaan eivät ole saaneet minussa aikaan samanlaista alakuloisuutta ja huolta tulevaisuudesta, kuin muutaman päivän päästä lopullisesti hyväksyttävä passilakiuudistus. Oma passini vanhenee vuoden 2012 kesäkuussa. Sen jälkeen täytyy tyytyä matkustelemaan Schengen-alueella.

Kärjistynyttä debattia
Eduskuntakeskustelusta 1. käsittelystä kannattaa lukea erityisesti Jacob Södermanin ja Ben Zyskowiczin välistä debattia. Natsi-kortit lentelivät, ehkä hieman herkkään paikkaan osuen, ottaen huomioon Zyskowiczin perheen kärsimykset natsihallinnon aikana. Debatti kuitenkin paljastaa paljon kahdesta erilaisesta ajatusmaailmasta, ja tässä yhteydessä ei liene epäselvää kumman keskustelijan ajatusmaailma on minusta parempi. Zyskowicz vetää todella törkeästi esiin ”raiskattu lapsi löytyy puistosta” -esimerkin, ja pyrkii sen avulla osoittamaan, että rekisterin käyttötarkoitusten laajentaminen olisi vallan mainio asia. Söderman yrittää siinä sitten selittää jotain perustavista oikeusperiaatteista, mutta tätä idealismia ei Zyskowicz ymmärrä:

En edelleenkään ymmärrä, miten se uhkaa ihmisoikeuksia, suomalaisten ihmisten oikeuksia, että tällaista rekisteriä voitaisiin käyttää törkeiden rikosten tekijöiden kiinni saamiseen.

Joo hei. Minusta kans jokaisen ihon alle voisi laittaa jäljityslaitteen ja hei jospa otetaan kidutus uudestaan käyttöön kuulustelukeinona. Kyllä varmaan saataisiin monta törkeää rikollista kiinni. Sopisko tällanen, Zysse? On se aika veikeää perustella mitä tahansa asiaa pelkästään sillä, että se voi auttaa rikosten selvittämisessä.

Jacob Söderman puuttuu erääseen kohtaan, joka aika koruttomalla tavalla osoittaa perustuslaillisuuden arvostuksen Suomessa:

Miksi minä suhtaudun tähän hallintovaliokunnan esitykseen erityisen kriittisesti, johtuu siitä, että perustuslakivaliokunnassa äänestyksen jälkeen 7-6 hylättiin seuraava kappale: ”Valiokunta ei näe edellä mainittujen edellytysten valossa estettä sille, että säännöstä täsmennetään kattamaan ainoastaan esityksen perusteluissa mainittujen tietojen käyttämistä luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden ja muun katastrofin taikka rikoksen kohteeksi joutuneen tai muun tunnistamattomaksi jääneen uhrin tunnistamiseksi.” Se siis hylättiin äänestyksessä, ja sitten kun vielä soviteltiin tätä mietintöä, niin se siitäkin jätettiin pois.

Eli sellainen sanonta, joka on hylätty perustuslakivaliokunnassa, nyt yhtäkkiä ilmestyy pykälämuodossa hallintovaliokunnassa.

Lopuksi lainaan vielä perustuslakivaliokunnan kantaa sormenjälkien tietoturvasta:

Sormenjälkirekisterin kaltaisen biometrisiä tunnisteita sisältävän rekisterin osalta on kuitenkin tärkeää, että korkeatasoiset väärinkäytön estävät tietoturvajärjestelyt ovat todellisuudessa valmiina heti rekisteröinnin alkaessa. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta katsoo, että riittäviä takeita tietoturvajärjestelyjen turvallisuudesta ei ainakaan tällä hetkellä ole olemassa.

Tämä ei tietenkään estä eduskuntaa perustamasta sitä rekisteriä.