Piraattipuolueen tutkintapyyntö Keravan valvontakäytännöistä

(Lehdistötiedote, julkistettu 23.2.. Tutkintapyyntö on sittemmin jätetty.)

Piraattipuolue tekee 23.2.2009 tutkintapyynnön Helsingin Sanomien 22.2. uutisoimasta Keravan kaupungin käytännöstä valvoa peruskoulujen ja lukioiden oppilaiden tietokoneenkäyttöä. Uutisen mukaan kaupungin ATK-tukihenkilöt pystyvät seuraamaan reaaliajassa mitä oppilaat tekevät tietokoneella, eli esimerkiksi näkemään kun oppilas kirjoittaa yksityistä sähköpostiviestiä. Piraattipuolue pitää todennäköisenä, että valvonnassa on kyse rikoslaissa tarkoitetusta törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta.

Piraattipuolue pyytää poliisia tutkimaan, ovatko Keravan kaupunki, kaupungin tietohallinto tai tietohallinnon henkilökunta syyllistyneet törkeään viestintäsalaisuuden loukkaukseen tai siihen yllytykseen. Piraattipuolueen tiedossa ei ole, että mikään laki sallisi viranomaistahon puuttua räikeästi yksityishenkilöiden viestintäsalaisuuteen Helsingin Sanomien uutisessa kuvatulla tavalla. Kyse on erittäin vakavasta asiasta, sillä mahdollinen viestintäsalaisuuden loukkaus koskee kaikkia Keravan peruskoululaisia ja lukiolaisia.

Piraattipuolueen tietoon on tullut, että Keravan ohella muillakin paikkakunnilla käytetään tai on ollut käytössä vastaavia valvontamenetelmiä, yleensä kuitenkin niin että opettaja on pystynyt valvomaan tietokoneenkäyttöä. Keravan tapauksessa vaikutelmaa valvovasta isoveljestä lisää se, että viestintää ei vakoile edes tunnilla läsnä oleva opettaja, vaan kaukainen tietohallinnon työntekijä. Myöskään opettajilla ei Piraattipuolueen käsityksen mukaan ole opetustilanteessakaan, saati muulloin, minkäänlaista oikeutta puuttua oppilaiden yksityiseen viestintään. Piraattipuolue katsoo, ettei asiaa voida selvittää muuten kuin poliisitutkinnalla.

– Viranomaisten tulisi kannustaa oppilaita luottamaan lakiin ja toimimaan lain puitteissa, eikä antaa vaikutelmaa siitä, että mitä arvovaltaisempi taho on kyseessä, sen vapaammin lakia saa polkea maahan, painottaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Piraattipuolueen puolueohjelman mukaan oikeus yksityisyyteen on perustuslailla suojattu, kansanvallan tärkeä kulmakivi. Yksityisyyden suojasta huolehtiminen muovautuvassa tietoyhteiskunnassa onkin aina ollut osa puolueen agendaa.

– Yksityisyyden suoja on syystä kirjattu lakeihimme, riippumatta iästä ja asemasta, Palmulehto tähdentää.

Helsingin Sanomat: Koululaisten internetin käyttöä vahditaan reaaliajassa Keravalla, 22.2.2009

Auta Musiquitousta!

Seuraavaa mainosta pyydettiin levittämään. Tarkempi tutkimustieto siitä, miten ihmiset oikeasti kulttuuria hankkivat, voi vain olla hyvä asia, joten välitetäänpä eteenpäin.

———-

Musiquitous on Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:n ubiikin musiikin tutkimusprojekti. Vuosien 2009–2012 kuluessa projektissa tullaan tutkimaan suomalaisen musiikinkäytön muotoja ja teknologian kehityksen vaikutusta näihin. Projekti alkaa teknologiakatsauksella, jossa selvitetään mistä musiikkia hankitaan ja millaisilla laitteilla sitä kuunnellaan.

Teknologiakatsauksen tueksi pyydämme apua digitaalisen musiikin lähteiden selvitykseen. Julkisten kanavien lisäksi musiikkiharrastajat käyttävät oletettavasti monia epävirallisia kanavia musiikin hankintaan. Alan harrastajien asiantuntemusta kaivataan täydentämään tutkimusryhmän puutteellisia tietoja tästä aiheesta.

Voit kantaa oman kortesi kekoon tarkistamalla, tiedätkö jotain enemmän kuin muut. Tätä varten olemme avanneet avoimen, anonyymin wikin tietojen keräämiseksi. Kerättyjä tietoja käytetään ainoastaan tutkimuskäyttöön. Wikiin pääset kirjoittamaan osoitteessa:

http://wiki.hiit.fi/display/MusiqOpen/Teknologiakatsaus+2009

ja sieltä alasivu Digitaalisen musiikin hankkimisen muodot 2009.

Palvelu toimii myös salatun yhteyden yli,
https://wiki.hiit.fi/display/MusiqOpen/Digitaalisen+musiikin+hankkimisen+muodot+2009.

Koska käyttämämme sertifikaatti on toistaiseksi Helsingin yliopiston allekirjoittama, voi se aiheuttaa selaimessa suojausvaroituksen. Yksityisyytesi maksimoimiseksi suosittelemme käyttämään Tor– tms. anonymisoivaa välityspalvelinta.

Kiitos vaivannäöstäsi jo etukäteen!

Musiquitous-tutkimusryhmän puolesta,
Lassi A. Liikkanen,
projektipäällikkö

Piraattiradio ja piraattivideoita!

Piraattipuolue on saanut oman podcast-lähetyksensä ja esittelyvideonsa. Piraattiradion ensimmäisessä jaksossa keskustellaan The Pirate Bay -oikeudenkäynnistä, Lex Nokiasta ja muista ajankohtaisista asioista. Keskustelijoina on Piraattipuolueen aktiiveja. Piraattiradiossa kuullaan myös Creative Commons -lisensoitua musiikkia.

Piraattipuolueen esittelyvideot
ovat kätevä tapa selventää kiireiselle kaverille, mikä Piraattipuolue on, mitä asioita se ajaa ja miksi kannattaa allekirjoittaa Piraattipuolueen kannattajakortti.

Palautetta toivomme erityisesti Piraattiradiosta! Oliko lähetys liian pitkä/lyhyt/sopiva? Olivatko keskustelut tylsiä/mielenkiintoisia? Oliko laatu hyvä/huono? Oliko keskustelu sujuvaa/kangertelevaa? Oliko lähetyksen rakenne hyvä? Minkälaisia osioita toivoisit? Mitä aiheita toivoisit käsiteltävän? Jätä palautetta tähän tai Piraattiradion osalta Piraattiradion sivulle tai keskustelupalstallemme.

Ps. Jos joku voisi väsätä Piraattiradiolle tunnusmusiikin ja/tai paremman logon niin olisimme kiitollisia. Siitä vain tekemään! Samaten jos esittelyvideot herättävät halun tehdä parempia videoita jossakussa, jolta löytyy alan osaamista harrastelijana tai ammattilaisena, saa suorittaa.

Onko internet villi länsi? Miksi ”piraatti”?

Monenlaisiin kysymyksiin törmää ruotsalaisen torrentsivusto The Pirate Bayn oikeudenkäynnin yhteydessä. Osa niistä koskee torrentsivustoa, osa piraattipuoluetta. Ensinnäkin piraatti herättää kummastusta. Miksi puolueen nimeen liitetään näin voimakkaasti laittomuuksiin assosioituva termi, ja eikö termin käyttö jo sinänsä kerro syyttettyjen ylläpitäjien olevan tietoisesti lain väärällä puolella? Toisaalta ihmetellään, miksi internetilmiöt vaativat poliittisen puolueen. Lyhyesti: miksi internetiin tulisi soveltaa toisenlaista lainsäädäntöä kuin normaaliin elämään? Ensimmäisessä kysymys on luonnollinen ja siihen ei ole sinänsä hankala vastata. Toisen taustalla on perustavanlaatuinen väärinkäsitys, ja sen vuoksi asian ymmärtäminen edellyttää kysyjältä näkökulman vaihtamista sekä osittain ennakko-oletusten kriittistä korjaamista.

Miksi piraatti?

Itse asiassa nimitystä piraatti alettiin laajentaa tekijänoikeusrikkomuksiin ja osittain myös täysin lailliseen (mutta silti tekijänoikeusjärjestöjen tuomitsemaan) kopiointiin nimenomaan tekijänoikeuksien haltijoiden taholta. Ainakin jo 1800-luvulla eurooppalaiset kirjailijat kutsuivat amerikkalaisia kirjojensa kopioijia piraateiksi, vaikkei tuolloin tämä kopiointi aina lainvastaista ollutkaan. Pirate-sanan huolettomalta vaikuttava käyttö tulee nähdä pikemminkin vastareaktiona tekijänoikeusteollisuuden vuosikymmeniä vanhalle demonisoivalle retoriikalle. Ruotsissa termi pirat onkin jo laajalti menettänyt pejoratiivisen merkityksensä nuoren sukupolven keskuudessa. Syynä on ollut suurelta osin Piratpartietin vaikutus poliittisessa keskustelussa. Samoin tulee täälläkin käymään. Nämä Ruotsin The Pirate Bayn piraatit tulee nähdä tietynlaisina kapinallisina. Ripaus anarkiaa on joka tapauksessa ollut aina tarpeen, kun kansanliikkeet ovat muuttaneet historian kulkua parempaan suuntaan.

The Pirate Bay on joutunut tietyssä mielessä samaan asemaan kuin ensimmäisen varteenotettavan mp3-soittimen Rio PMP300:n markkinoille tuonut Diamond Multimedia, jonka RIAA haastoi oikeuteen 1998, koska soitin mahdollisti laittomien kopioiden toistamisen. The Pirate Bay:n kaltainen torrentsivusto antaa käyttäjilleen mahdollisuuden jakaa vapaasti ja tehokkaasti keskenään informaatiota ja kulttuuria ilman että sivustolla itsellään on varsinaisesti mitään materiaalia. Kyseessä on mahdollistava teknologia – se toki mahdollistaa tekijänoikeuksien loukkauksia jossain määrin suuremmalla skaalalla, mikä monista on ikävää, mutta sen vastustaminen vain tästä syystä olisi kapeakatseista. Se, että osa käyttäjistä valitsee tekijänoikeusrikkomukset on tosiasia, josta itse tekniikan tarjoajaa ei tule syyttää. Rahan (potentiaalisesta) menetyksestä syytettiin vuorollaan ääninauhureita, videonauhureita, mp3-soittimia, nyt jopa lukulaite Kindle 2:n automaattista ääneenlukutekniikkaa (äänikirjat menettävät muka kuulijoita).

Miksi internet?

Mitä tulee ajatukseen netin laittomuudesta yleensä, ei oikeastaan täysin päde se, mitä monesti uskotaan nettisukupolven suhtautumisesta internetiin jonkinlaisena villinä läntenä tai lain harmaana alueena. Toki käsitykset netissä sovellettavasta lainsäädännöstä ovat usein hataria (semminkin kun lainsäädäntö ei aina ole ajan tasalla), mikä on omiaan ruokkimaan mainittua suhtautumista. Suuri osa nettinatiiveista kuitenkin tietää pääsääntöisesti, miten Suomen tekijänoikeuslainsäädäntö suhtautuu internetin tiedostonjakamiseen. Välinpitämätön suhtautuminen arkipäiväisen toiminnan laittomuuteen ei toki johdu siitä, että uskottaisiin netin olevan jotenkin erityistä laitonta aluetta, vaan siitä, että ei uskota lakia kyettävän toimeenpanemaan siten, että yksilöt itse joutuisivat toiminnastaan edesvastuuseen. Kun kaikki tekevät sitä, ajatellaan, todennäköisyys joutua syntipukiksi on todella pieni.

Internet ei siis ole laitonta maaperää, vaan asia on lähinnä päinvastoin: internet ei ole mikään erillinen maailma. Sukupolvien välisessä kuilussa onkin kyse siitä, että nousevalle sukupolvelle netti on aivan luonnollinen osa elämää, samoin kuin vanhemmalle sukupolvelle vaikkapa kännykät, autot ja televisio. Kehityksen perässä kulkeville internetin kommunikaatio on suurelta osin vain jotain ”extraa”. Kärjistettynä: miksi internetissä tapahtuvaan kommunikaatioon tulisi soveltaa kirjesalaisuutta, kun kerran kirjeitäkin voi lähettää? Todellinen ongelma syntyykin siitä, että koska netissä on mahdollista suorittaa tekijänoikeusrikkomuksia tehokkaammin ja laajemmin, halutaan sitä suitsia ankarammalla lainsäädännöllä. Tällöin periaatteet kuten sananvapaus, yksityisyyden suoja tai viestinnän salaisuus uhrataan paljon alttiimmin kuin jos kyse ei olisi internetistä.

Internet ei siis ole muusta yhteiskunnasta irrallinen yhteisö vaan olennainen osa yhteiskuntaa, yhä enemmän ja enemmän. Juuri siitä syystä kontrolloivampi lainsäädäntö (ja tiukempi lain tulkinta), jota esimerkiksi tekijänoikeusteollisuus lobbaa, on vaarallinen ja kaikin puolin kohtuuton. The Pirate Bay on osa liikettä, joka haluaa valjastaa internetin suomat valtaisat mahdollisuudet vastustaen samalla sen tuomia valvontayhteiskunnan uhkia, sillä nämä mahdollisuudet ja uhat todellakin koskevat koko yhteiskuntaa eivätkä vain jotain kummallista ryhmää piilossa tietokoneidensa äärellä.

Yhteis- ja antiyhteismaan ongelmat

Toinen ajaa totalitääristä kontrollia omaisuudelleen, toinen taas uskoo täydelliseen vastakohtaan. — Nimimerkki Daishin mediateollisuudesta ja piraattiliikkeestä, aiemman viestin kommenteissa.

Piraattipuoluetta syytetään aina silloin tällöin yrityksistä lakkauttaa kokonaan omistusoikeus aineettomiin hyödykkeisiin. Jos ei aivan näillä sanoin, niin ainakin annetaan ymmärtää, että piraatit haluavat tehdä kulttuurista täysin yhteistä. ”Piraattipuolue ajaa tiedon kommunismia maailmassa joka perustuu yksityisomistukseen”, kirjoitti HS-raadin Jyrki Kiiskinen.

Kirjoittaessani tekijänoikeusteollisuuden aivopesusta, tiedostin että oli olemassa yksi mahdollinen vasta-argumentti, jota siihen saatettaisiin pyrkiä soveltamaan. Yhteismaan ongelma (Tragedy of the Commons) on tilanne, jossa omistusoikeuden puute johtaa vastuuttomuuteen ja kaikkien kärsimykseen. Klassisessa esimerkissä on kylän yhteisesti omistama laidunmaa, jolle karjanomistajat voivat viedä lehmiään laiduntamaan ja syömään ruohoa. Jokaisen karjanomistajan intressinä on viedä laitumelle mahdollisimman paljon omia lehmiään, koska näin hän saa laidunmaasta mahdollisimman suuren hyödyn. Koska kenenkään intressinä ei ole rajoittaa yhteismaalle viemiensä lehmien määrää – se antaisi vain muiden lehmille lisää tilaa – yhteismaa täyttyy äkkiä kokonaan ja kuluu käyttökelvottomaksi. Lopputulos on, että kaikki kärsivät.

Yhtenä ratkaisuna on pidetty omistusoikeuden lisäämistä. Kun yhteismaa jaetaan eri karjanomistajien omistamiin pienempiin paloihin, onkin heillä yhtäkkiä intressinään vahtia, ettei se maa kulu olemattomiin. Vahvojen tekijänoikeuksien puolestapuhuja voisi vedota tähän argumenttiin. Hän väittäisi, että vahvat tekijänoikeudet ovat kulttuurin syntymiselle ja hengissäpysymiselle olennaisia. Kyse ei ole vain tietyn teollisuudenalan voittojen suojelemisesta, hän sanoisi, vaan itsekkään käytöksen vaarantaman yhteismaan suojelemisesta.

Omistusoikeus on kuitenkin kaksiteräinen ase. Columbia Law Schoolin professori Michael Heller on esittänyt termin sille, mitä tapahtuu kun omistusoikeutta laajennetaan liikaa: siitä seuraa antiyhteismaan ongelma. Ajatellaan, että muutaman omistajan sijaan yhteismaa jaettaisiinkin tuhansille eri omistajille, jotka kaikki saisivat yhden neliönsentin kokoisen palan maata. Karjanomistajat joutuisivat pyytämään luvan sadoilta eri maanomistajilta, jotta saisivat lehmiään laidunnettua. Kyseessä olisi massiivinen operaatio, ja sadoista omistajista kuka tahansa saattaisi kieltäytyä antamasta lupaa. Urakka olisi niin valtaisa ja hankala, että yhteismaat jäisivät käyttämättömiksi. Tilanne olisi vielä huonompi kuin jos maita ei olisi jaettu lainkaan. Jos ne olisivat pysyneet yhteismaina, olisi niitä edes saanut hyödynnettyä rajatun ajan ennen kuin ne olisivat kuluneet pois.

Kyseessä ei ole puhtaasti teoreettinen ongelma. Yhdysvaltojen viestintätaajuuksista 90% makaa käyttämättöminä, koska maa on jaettu 734 eri alueeseen, joista jokaiselta pitää erikseen hakea lupa taajuuksien hyödyntämiseen. Kansallisen verkon rakentaminen olisi liian iso urakka, jotta juuri kukaan yrittäisi sitä. Uusia kiitoteitä on maassa rakennettu vain yksi sitten vuoden 1978, vaikka 25 uutta lopettaisi maan kaikki lentokenttäruuhkat. Maanomistajat ja ehdotettujen uusien lentokenttien tai kiitoteiden lähellä asuvat torppaavat kaikki yritykset rakentaa uusia. Alzheimerin tautiin lääkettä kehittänyt firma joutui vastahakoisesti hyllyttämään sen kehityksen, vaikka oli varma lääkkeen toiminnasta, potentiaalisista voitoista ja kyvystä vähentää ihmisten kärsimystä. Bioalan patentit olivat niin levällään useilla eri omistajilla, että kävi mahdottomaksi hankkia kaikkien suostumusta. (Esimerkit ovat peräisin Hellerin kirjasta The Gridlock Economy.)

Ja argumentti soveltuu suoraan myös tekijänoikeuksiin – joista Heller antaakin runsaasti esimerkkejä kirjansa alussa. Eyes on the Prize on 14-tuntinen dokumentti tummaihoisten tasa-arvoliikkeen historiasta Yhdysvalloissa. Sen tekemiseen käytettiin videomateriaalia 82 eri arkistosta, 275 valokuvaa 93 arkistosta, ja noin 120 eri musiikkikappaletta. Teoksen muutaman alkuperäisen näyttökerran jälkeen sitä ei enää nähty televisiossa eikä uudelleenjulkaisuna, koska alkuperäiset sopimukset materiaalin käytöstä olivat joko rauenneet tai eivät kattaneet DVD-julkaisuja. Teos saatiin lopulta takaisin julkisuuteen, mutta siihen vaadittiin 600 000 dollarin lahjoitus Fordin säätiöltä, 20 vuoden neuvottelut ja paljon vapaaehtoistyötä. Nykypäivänä samankaltaisen teoksen tekeminen olisi lähes mahdotonta.

Kyseessä ei ole mikään yksittäistapaus. Dokumenttien tekemisen kustannukset ovat nousseet radikaalisti viime vuosina – ja usein tekijät saatettaisiin vetää oikeustupaan vaikka teknisesti ottaen noudattaisivatkin lakia. Televisiossa aikoinaan näytettyjä sarjoja ei voida uudelleenjulkaista DVD:llä, koska oikeuksia niissä alunperin käytetyn musiikin käyttöön on hankala löytää. Monien sarjojen kohdalla on lähes varmaa, että niissä käytettyä musiikkia on uudelleenjulkaisuissa jouduttu korvaamaan huonommin istuvalla. 1988 julkaistiin musiikkialbumi It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back, jonka musiikki rakentui sadoille muista teoksista lainatuille sampleille. Se on sittemmin pääsyt useille eri listoille parhaista koskaan tehdyistä albumeista, mutta sen kaltaisia teoksia ei nykyään juuri enää tehdä – oikeuksien turvaaminen kaikille käytetyille sampleille olisi liian vaikeaa. Google Book Search on projekti, joka onnistuessaan mahdollistaisi välittömän hakemisen kaikesta koskaan julkaistusta kirjallisuudesta. Sitä kuitenkin hidastavat lukemattomat eri tahojen käynnistämät oikeusjutut, ja oikeuksien neuvottelu kaikkien omistajien kanssa olisi mahdotonta.

Antiyhteismaan ongelma on siitä pirullinen, että sen seuraukset ovat pitkälti näkymättömiä. Kun tekijänoikeudet tai patentit estävät jonkin teoksen synnyn, ovat teoksen tekijät ainoita jotka koskaan saavat tietää siitä, mitä tapahtui. Uudelleenjulkaisujen kanssa teoksen alunperin nähneet fanit saattavat myös tiedostaa ongelman, mutta hekään eivät näe sen koko laajuutta. Ylivahvat tekijänoikeudet tuottavat kulttuurille laajaa, vakavaa ja pysyvää vahinkoa, mutta asia pysyy kokonaan poissa tavallisen ihmisen silmistä.

Piraattipuolueen ehdotukset tekijänoikeusjärjestelmän muuttamisesta asettuvatkin nätisti yliomistus/aliomistus -jatkumon keskivaiheille. Tekijöille ollaan valmis takaamaan esim. 5-10 vuoden monopoli teostensa kaupalliselle käytölle. Valtaosa useimpien teosten voitoista saadaan tällä ajanjaksolla. Vielä oleellisempaa on, että he saavat edelleenkin säilyttää aivan normaalin omistusoikeuden alkuperäisteoksiinsa. Kukaan ei edelleenkään voi millään tapaa valmistaa kopioita heidän alkuperäisteoksistaan ilman heidän lupaansa, ja he voivat milloin tahansa edelleen tienata näitä kopioita myymällä, myös suoja-ajan rauettua.

Epäkaupallista käyttöä Piraattipuolue ei ole valmis rajoittamaan – ei ole kohtuullista, että ihminen joutuu maksamaan tehdäkseen teoksen jolla ei tienaa rahaa. Se ei ole kohtuullista yksilölle, eikä myöskään yhteisölle, jonka kulttuurin määrä vain köyhtyisi seurauksena. Lisäksi epäkaupallisen käytön rajoittaminen olisi muutenkin mahdotonta, ellei perustavista kansalaisoikeuksista sitten tingittäisi rajusti.

Tämän aseman ottaessaan Piraattipuolue on itse asiassa konservatiivisempi kuin eräät tahot. Esimerkiksi taloustieteilijät Boldrin ja Levine argumentoivat, ettei suoja-aikaa tarvittaisi lainkaan, ja että pelkkä normaali omistusoikeus alkuperäisteoksiin olisi tarpeeksi. Emme aja liiallista omistusoikeuden puutetta, emme myöskään sen liiallista olemassaoloa.

Piraattitoimintaa: Turku, Assembly Winter

Nyt sunnuntaina 22.2.2009 on tapaaminen Turussa Proffan kellarin kabinetissa, alustavasti varattu sunnuntaiksi kello 16.00 alkaen. Joitakin suunnitelmissa olevia puheenaiheita: FRA (Ruotsi vakoilee meitä) … Lex Nokia (me vakoilisimme toisiamme? mielenosoitus oli mutta laki on edelleen tulossa käsittelyyn 24.2.) … Pirate Party International Suomessa … The Pirate Bay Ruotsin oikeudessa nyt … Piraattipuolue kirii kannattajakortteja … Piraattinuoret perustettu … Paikallistoiminta …

Lisäksi Piraattipuolueesta on osallistumassa Assembly Winteriin (20.-22.2.) ainakin kolme henkeä. Piraatit tunnistaa PP-paidoista, mitään kiinteää paikkaa ei ole. Keräävät kannattajakortteja ja myyvät kannatustuotteita.

Tiedostonjakamista vastustetaan kaksinaismoralistisesti

Sattuipa kerran, kun vielä olin ala-asteella, että olin tullut kopioineeksi ystävältäni erään tietokonepelin. Sitä tulikin sitten pelattua. Niin paljon, että aloin miettiä sen ihan aitoa ostamistakin. Kyllähän alkuperäisille tekijöille piti niin hyvästä kokemuksesta jotain maksaa.

Lähdin siis kaupungille kiertämään pelikauppoja. Löysinkin eräästä kaupasta käytetyn kopion, ja harkitsin sen ostamista. Tässä kohtaa alkoi päässäni kuitenkin raksuttaa – jos halusin maksaa tekijöille jotain takaisin pelin tekemisestä, miksi ihmeessä ostaisin sen käytettynä? Eiväthän he siitä enää mitään saisi. Päädyinkin siis olemaan ostamatta sitä. (Pieneksi häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten myöskään sitten tullut ostaneeksi sitä uutena. Toisaalta ostin kylläkin sen kaksi lisäosaa, sen henkisen jatko-osan, sen henkisen jatko-osan lisäosan, sen virallisen jatko-osan, sen virallisen jatko-jatko-osan, ja sen virallisen jatko-jatko-osan lisäosan. Mikä osoittaa taas, ettei se luvaton kopiointi sittenkään ehkä niin paha asia ole.)

Tästä tullaan mielenkiintoiseen ristiriitaan. On ihmisiä, jotka kovaan ääneen tuomitsevat tiedostonjakamisen ja pitävät sitä moraalittomana. Samaan aikaan heillä ei ole minkäänlaisia ongelmia ostaa viihdettään – tai ylipäänsä mitään muutakaan – käytettynä. Tätä saatetaan puolustella sillä, että käytettyjen tuotteiden kauppa on kokonaan eri mittakaavan toimintaa kuin tiedostonjakaminen. Käytetyn teoksen voi vain uudelleenmyydä, siinä missä tiedostonjakamisessa voidaan valmistaa lähes äärettömästi kopioita jostain teoksesta. Tämä argumentti on jossain määrin toimiva jos puhutaan tiedostonjakamisen laillisuudesta – mutta ei silloin, jos puhutaan omista teoista. Jos ihminen pitää tiedostonjakamista moraalittomana ja kieltäytyy harrastamasta sitä, tulisi hänen johdonmukaisuuden nimessä myös kieltäytyä käytettyjen teosten ostamisesta. Tekijän näkökulmasta tilanne on täsmälleen sama: joku muu nauttii hänen tekemästään viihteestä, hän itse ei saa penniäkään. Kuitenkaan kukaan ei moralisoi käytetyn tavaran kaupasta – ehkä koska sen suhteen tekijänoikeusteollisuuden aivopesukaan ei enää pystyisi päihittämään maalaisjärkeä. Kukaan ei ole niin aivopesty, että pystyisi johdonmukaisesti soveltamaan samaa logiikkaa kaikkeen toimintaan, ja pitämään käytetyn tavaran kauppaa moraalittomana.

Monet tiedostonjakamisen nimelliset vastustajat harrastavat sitä itsekin, ja siinä tapauksessa kaksinaismoralismi lienee selkeä. Mutta jos joku tuomitsee tiedostonjakamisen ja kiistää koskaan harrastavansa sitä itse, kysykää häneltä onko hän koskaan ostanut mitään käytettynä. Useimmat todennäköisesti ovat.

Tekijänoikeusteollisuuden aivopesu

<@faster> mäki aattelin kahtoa jade soturin, joka on laillisesti kopioitu lailliselta dvd:ltä
<@faster> ja ajattelin syödä samalla vaikkapa leipää ja jugurttia.. mutta en tiiä onko se moraalisesti oikein ku se on popcornin tekijöiltä pois :(

Olemme useampaan otteeseen käsitelleet tiedostonjakamisen todellista vaikutusta kulttuurin myyntilukuihin. Olemme nähneet, että sen vaikutus myyntiin on varsin rajallinen, ja että monet pienet artistit itse asiassa hyötyvät tiedostonjakamisesta. Olemme nähneet sen kannustavan kaupallisia tahoja kehittämään kilpailukykyisiä palveluita, ja olemme nähneet kaupallisen kulttuurin kukoistavan tiedostonjakamisen aikakautenakin.

Mutta aina välillä on aiheellista muistuttaa itseään myös siitä, miten vähän merkitystä tällä loppujen lopuksi on. Kulttuurin myynnin kukoistus tiedostonjakamisesta huolimatta – tai kenties jopa sen ansiosta – on loistava asia ja tekee tiedostonjakamisen laillistamisesta entistäkin itsestäänselvempää. Mutta asia ei silti muuttuisi mihinkään, vaikka vaikutus olisi puhtaasti negativiinenkin. Se, että nettilataamisen mahdollista haitallista vaikutusta myyntiin voidaan vakavissaan käyttää argumenttina sen kieltämisen puolesta, on merkki siitä että ihmiset on perustavanlaatuisesti aivopesty.

Unohtakaa hetkeksi kulttuuri ja ajatelkaa tekijänoikeusteollisuuden argumentointia minkä tahansa muun teollisuudenalan kannalta. Missä tahansa muussa tapauksessa ajatus kansalaisoikeuksien rajoittamisesta tietyn teollisuudenalan voittojen suojelemiseksi olisi täysin absurdi. Mitä sanoisitte siitä, jos eduskuntaan vietäisiin ehdotus polkupyörien kieltämisestä, koska ne vähentävät autojen myyntiä?

Tiedostonjakamisen vastustajat koettavat luoda jonkinlaisen oleellisen eron tämän esimerkin ja tiedostonjakamisen välille, mutta sellaista ei ole. Kopiointi ei ole varkautta vaan kopion luomista. Jos joku päätyykin olemaan ostamatta netistä kopioimansa tuotteen, on hän vain tehnyt päätöksen olla ostamatta jotain. Ostamattomuuteen kannustava toiminta ei voi olla rikollista, tai boikottikampanjatkin olisivat sitä. Tässä tapauksessa hän sai muualta tuotteen joka oli yhtä hyvä tai parempi kuin kaupassa myyty. Myyjän kyvyttömyys tarjota palvelua jota potentiaalinen asiakas olisi halukas hyödyntämään on myyjän virhe, ei asiakkaan.

Saivarteluun taipuvaiset vastustajat saattavat myös sanoa jotain liikunnan positiivisista terveysvaikutuksista ja autojen saastuttavuudesta. Se jättää kätevästi huomiotta, että myös tiedostonjakamisella on hyviä puolia, jotka aivan vastaavasti katoaisivat jos se kiellettäisiin. Tiedostonjakaminenkin vähentää saasteita, etenkin kannustaessaan kaupallisia toimijoita kehittämään puhtaasti elektronisia palveluita. Se myös tekee jäljellejäävistä ostajista valikoivampia, palkiten perinteisiä malleja paremmin oikeasti laadukkaan viihteen tekijöitä. Puhumattakaan siitä syystä, miksi se ylipäätään on niin suosittua: se levittää kulttuuria tehokkaammin kaikille, moninkertaistaen sen saatavuuden.

Millään muulla alalla ei kukaan järjissään oleva ihminen hyväksyisi tiedostonjakamista vastaan käytettyjä argumentteja. Tehokkaammat maanviljelytekniikat jotka vähentävät maanviljelijöiden tarvetta, mutta lisäävät saatavilla olevan ruuan määrää ja vähentävät nälänhädän riskiä, ovat hyvä asia, eivät huono. Tekijänoikeusteollisuuden retoriikka kuulostaa uskottavalta vain ja ainoastaan siksi, että sitä on kuultu liian pitkään jotta sitä osattaisiin kyseenalaistaa. ”Nettilataaminen vähentää kulttuuriteollisuuden tuloja!” huutaa teollisuuden lobbari, ja kuulijan mieli täydentää automaattisesti tutun kuvion, pysähtymättä miettimään onko siinä mitään järkeä: ”Nettilataaminen pitäisi siis kieltää!”

Olin joskus itsekin aivopesty. Siihen aikaan tämänlainen retoriikka kuulosti minusta täysin järkevältä. Nykyään se kuulostaa vain absurdilta. Mikäli se kuulostaa sinusta vielä millään tapaa uskottavalta, muhii päässäsi edelleen aivopesun jäänteitä. Revi ne pois mielestäsi.

Varoitus: vääristä mielipiteistä tulee suosittuja

Mielipiteiden ilmaisu internetissä aiheuttaa jatkuvasti kohua. Uusin kohu alkoi siitä, kun Ylen iltauutisten 12.2. jutussa aiheesta mainittiin ilmeisesti erikseen ”Autetaan somali-ystävämme takaisin kotiin” -niminen Facebook-ryhmä. Aioin katsoa Areenasta kyseisen tv-uutisten jutun. Se alkoi sanoilla ”Internetin niin kutsutut viharyhmät…”. Oli pakko lopettaa katsominen heti alkuunsa, terveydellisistä syistä.

Kohun aiheuttanutta ryhmää voitaneen pitää vielä melko yleisenä tapana ilmaista mielipiteensä. Kun tällaiset ryhmät leimataan vaarallisiksi viharyhmiksi, niillä esitetyistä mielipiteistä tulee aiempaa suosittuja. Kukapa haluaisi antautua valtamedian määrittelemiin rajoihin siitä, mistä asioista saa puhua ja miten? Streisand-efekti puri taas tässäkin tapauksessa nopeasti. Ylen eilisen uutisen jälkeen Facebook-ryhmä on saanut 1 100 uutta jäsentä. Niin ikään vähemmän yllättäen ryhmää tukemaan on perustettu ryhmä ”Yhteisö ’Autetaan somali-ystävämme takaisin kotiin’ EI ole rasistinen!”.

Jos haluaa kitkeä rasismia internetissä, se on kaikkein järkevintä tehdä perustamalla kilpaileva yhteisö, jossa ollaan eri mieltä. Esimerkkinä tästä ”Autetaan rasisti-ystävämme avaruuteen” -ryhmä on saanut jo yli 7 500 jäsentä. Mutta eikö sitäkin voida pitää samoin perustein ”viharyhmänä”?

Internet ei istuta ihmisiin mielipiteitä, vaan ihmiset tuovat mielipiteensä internetiin. ”Viharyhmäksi” onkin yhtä relevanttia kutsua Facebook-ryhmää kuin paikallisen lähiöbaarin nurkkapöydän ääressä istuvaa ”maahanmuuttokriittistä” kaveriporukkaa.

Facebook-ryhmää voidaan pitää myös eräänlaisena virtuaalisena mielenosoituksena. Kyse on selkeästi mielipiteiden ilmaisemisesta ryhmänä, eli kokoontumis- ja yhdistymisvapauden käyttämisestä. Nyt kuitenkin selvitetään, syyllistyykö ryhmä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Varmaa on kuitenkin, ettei kaikkia 17 000 jäsentä haasteta oikeuteen. Kuinka hyväksyttävää on napata joukosta muutamia silmätikkuja?

Nyt sitten vain odotellaan nettisensuurin laajentamista ”lapispornosta” uhkapelisivustojen kautta ”vihayryhmiin”. Ei mitenkään kaukaa temmattua, ainakin Saksassa ja Ranskassa ne ovat jo sensuurin kohteena.