Allekirjoita.fi avattu

Kannattajakorttikampanjan vauhdittamiseksi on avattu erillinen sivusto, allekirjoita.fi, jossa Pekka Piraatti esittää tiivistetysti syyt kannattajakortin allekirjoittamiseen, ja jonka kautta voi veloituksetta tilata itselleen haluamansa määrän kortteja. Lähetys sisältää oletuksena valmiiksi maksetun palautuskuoren osoitteineen ja viisi tyhjää kannattajakorttia.

Ilmeisesti sivusto on iskenyt ihmisiin tavalla jolla pelkkä korttitilauslomake ei iskenyt, sillä sen kautta on vain muutaman päivän aikana tilattu yli tuhat korttia osoitteista ympäri maan. Siitä saattaa hyvinkin koitua suurin yksittäinen jymymenestys koko korttikampanjassa.

Suosittelemmekin, että kaikki jotka eivät ole vielä kortteja täyttäneet, tekevät sen nyt – meille olisi kriittistä saada kortit kasaan mahdollisimman nopeasti, jotta ehtisimme ajoissa eurovaaleihin. Ja riippumatta siitä, oletteko allekirjoittaneet vai ette, levittäkää linkkiä – korttien tilaaminen, täyttäminen ja palauttaminen on nyt helpompaa kuin koskaan ennen.

0 vastausta artikkeliin ”Allekirjoita.fi avattu

  1. Eniten siinä taitaa vaikuttaa helppous.
    Itsekin pystyn linkittämään mesestä tuonne sivulle, jossa näkyvät suurin osa perus-argumenteistä, ja kortitkin saa heti tilattua sivun reunasta, eikä tässä synny liian virallista vaikutelmaa ( ” entä jos en saakaan kaikkia täytettyä?”)
    Erittäin hyvä idea tämä sivu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*