Tietoverkkojen käyttäjien oikeudet: haasteet EU-tasolla

Anna Mikkolan vieraskirjoitus, julkaistu 30.10.2008.

Syyskuussa Euroopan parlamentti hyväksyi uuden telemarkkinapaketin. Kyseessä oli niin sanottu ensimmäisen lukemisen hyväksyntä, jonka jälkeen paketti lähtee vielä neuvostoon pompahtaakseen mahdollisesti takaisin parlamentin toiseen lukemiseen, mikäli jäsenmaiden ministerit eivät parlamentin muotoiluja hyväksy. Suomea kyseisessä ministerineuvostossa edustaa viestintäministeri Suvi Lindén.

Telemarkkinapaketin valmisteluprosessi paljasti kipeällä tavalla muutamia oleellisia tosiasioita tietoverkkojen käyttäjien oikeuksien turvaamisesta EU-tasolla.

Jos alkuperäinenkin komission esitys oli painotuksiltaan vääristynyt, oli sitä myös parlamentin hyväksymä muoto. Tekijänoikeuslobbarit työskentelivät parlamentaarikkojen kimpussa armottomasti saadakseen uuteen lainsäädäntöön välttämättöminä pitämänsä nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön laajennukset – käyttäjien oikeuksien kustannuksella.

Paketin lähtökohta oli väärä: lähdettiin liikkeelle teollisuuden eduista ja linkitettiin se suoraan Euroopalle välttämättömän uuden innovaation edistämiseen. Sen sijaan mielestäni lähtökohdan olisi pitänyt olla käyttäjien oikeuksien määrittely ja niiden turvaaminen.

Euroopan tietosuojavaltuutettu esitti asiaa koskeneessa raportissaan huolensa siitä, että uusi lakipaketti saattaa jättää oven auki palveluntarjoajien toimesta tehtävälle internetin laajamittaiselle monitoroinnille tekijänoikeusrikkomusten havaitsemiseksi. (Linkki, erityisesti kohdat 31-36.)

Ranskalais-saksalainen käyttäjien oikeuksia ajava La Quadrature du Net puolestaan piti mekkalaa siitä, että Ranska on ajamassa EU-tasolle niin kutsuttua kolmen kerran sääntöä (three strike approach), jossa palveluntarjoajat saisivat kahden varoituksen jälkeen katkaista tekijänoikeusrikkomuksiin syyllistyneen käyttäjän yhteyden.

Euroopan parlamentista neuvoston käsittelyyn lähti ehdotuksen laimennettu versio, johon oli lisätty muutama maininta kansalaisten perusoikeuksista ja tuomioistuimen roolista kaikissa vakavissa toimenpiteissä. Silti tämä laimennettukaan versio ei tietosuojavaltuutetun esittämällä tavalla suoraan kiellä verkon laajamittaista monitorointia.

Lisäksi laimennettuun versioon jäivät operaattoreille suunnatut velvoitteet rohkaista käyttäjiä ”laillisen sisällön” käyttöön. ”Laillinen sisältö” on termi, jota en aikaisemmin ole lakitekstissä nähnyt, ja joka saman tien heittää tietoverkon neutraaliuden käsitteen romukoppaan.

Omalla tavallaan samaa käyttäjien kontrollointiin keskittyvää filosofiaa heijasteli jonkinmoista kohua herättänyt virolaisparlamentaarikko Marianne Mikon mietintö, jossa blogeille ehdotettiin laatumerkintöjä ja kirjoittajien taustojen selvittämistä.

Teollisuudelle ja poliitikoille on valtavan hankalaa käsitellä sitä tosiseikkaa, että informaatioyhteiskunnassa kuka tahansa voi olla sisällöntuottaja. Asian vaikeus piilee mielestäni kahdessa seikassa.

Ensinnäkin perinteinen media on hallittavampi asia. Tällä en välttämättä tarkoita kontrolloitavaa, vaan vähemmän pirstaloitunutta. Vaikka tekijänoikeusteollisuus onkin jähmettynyt kiinni vanhakantaiseen sisällöntuotantomalliin, ja näin preferoi käyttäjien laajempaa kontrollia, monen poliitikon mielessä asia yhdistyy myös selkeästi verkon ja siellä toimimisen käsittämättömyyteen.

Toiseksi yksi aikamme suuri yhteiskunnallinen muutos on siirtyminen rahan tuottamisesta tavaroilla rahan tuottamiseen tiedolla ja kyvyillä. Sisällöntuotanto on siis myös suuri taloudellinen kysymys, jossa yhteiskunnilla on voitettavaa ja hävittävää siinä missä teollisuudellakin.

Monelle nettiaktiiville verkon reguloiminen eli sääntely laeilla on itsessään kirosana. Monet ovat sitä mieltä, että täysin regulaation ulkopuolelle jätetty verkko toimisi ihanteellisen markkinatalouden sääntöjen mukaan, ja kysynnän ja tarjonnan laki pitäisi huolen käyttäjien oikeuksista. Ymmärrän tätä näkökantaa, mutta en pidä sitä realistisena.

Läheskään kaikki käyttäjät eivät ole hyvin perillä omista oikeuksistaan ja vaihtoehdoistaan, saati mahdollisuuksistaan verkossa. Verkkomaailma on ajat sitten lopettanut olemasta kohtuullisen rajoittuneen asialle omistautuneen ryhmän maailma.

Teoriassa reguloimaton verkko tarkoittaa palveluntarjoajien rajoittamatonta valtaa siltä osin kun käyttäjillä ei ole tietoja tai taitoja sitä vastustaa. Käytännössä fyysisessä maailmassa olemme huomanneet, että ainoa tapa todella taata kansalaisten oikeudet on kirjata ne sitoviksi velvoitteiksi lakiin.

Toisekseen verkossa tapahtuvan toiminnan taloudellinen merkitys yhteiskunnille tarkoittaa väistämättä sitä, että valtiot ja poliitikot kokevat nyt ja tulevaisuudessa tarvetta asettaa sille sääntöjä.

Kun poliitikot haluavat laatia sääntöjä, ja laativat niitä tekijänoikeus- ja teollisuuslobbareiden näkökulmasta, ei ole poliittista realismia vaatia reguloimattomuutta. Sen sijaan on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia ne säännöt ovat. Hyvä esimerkki mielestäni positiivisesta regulaatiosta EU-tasolla on matkapuhelinoperaattoreille asetetut katot roaming-hinnoissa. Näihin operaattoreille asetettuihin rajoituksiin on tulevaisuudessa tulossa laajennuksia ja tiukennuksia.

EU:n on siis mahdollista ajaa käyttäjän ja kuluttajan oikeuksia, ja tehdä niin sangen tehokkaasti. Tämä jo siksikin, että sisämarkkinasäännöt ovat EU:n lainsäädännön ydin. Silloin kuluttajien oikeudet ja suoja ovat yksi EU:n vahvinta lainsäädäntöaluetta. Juuri siihen on verkon käyttäjien oikeuksia ajavien kansalaisliikkeiden iskettävä.

Anna Mikkola työskentelee europarlamentaarikko Esko Seppäsen (vas) avustajana Brysselissä ja on Vasemmistonuorten ehdokas kesäkuun 2009 europarlamenttivaaleihin. Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia henkilökohtaisia kantojaan, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Vieraskirjoituksia pyritään julkaisemaan kerran viikossa aina torstaisin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistoista. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.

0 vastausta artikkeliin ”Tietoverkkojen käyttäjien oikeudet: haasteet EU-tasolla

  1. Oli ihan myönteistä nähdä, että paketti ei ollut niin paha kuin olisi voinut olla. Erityisesti tuomioistuinten roolin korostamista pidän tärkeänä, sillä se voi parhaimmillaan torpata sisältöteollisuuden älyttömimmät hankkeet. He kun eivät yleensä halua sotkea tuomioistuimia asioihin, eikä tuomioistuimia kiinnosta piraattien jahtaaminen.

    Kuluttajien oikeuksien selkeä määrittely olisi ehdoton lähtökohta hyvälle tietoyhteiskuntalainsäädännölle. Mitä pidemmälle tietoyhteiskunnan kehitys etenee, sitä tärkeämmäksi tulee saada kuluttajien oikeudet nopeasti selviksi. Muuten voi olla, että kuluttajien oikeuksia korostavat rakenteet jäävät kokonaan syntymättä.

    Internetin sääntelystä puhuttaessa sääntelyn pitäisi minusta koskea vain selvästi kaupallista toimintaa. Yksityishenkilöiden ei-kaupalliseen toimintaan ei pidä puuttua.

    ”Laillinen sisältö” -termi on tosiaan hieman pelottava. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa takaportin aukaisemista uusille sensuurivaatimuksille, eli että operaattoreiden tulisi estää pääsy tiettyjä aineistoja sisältäville sivuille. Onneksi kuitenkin sisältöjä on käytännössä mahdoton oikeasti estää. Kotimainen sensuurisysteemimme on tästä surkuhupaisa esimerkki.

    Todella silmiinpistävää vanhan poliitikkosukupolven ajatusmaailmassa on juuri tuo ymmärtämättömyys internetin luonteesta ”kaikilta kaikille” -mediana verrattuna perinteisiin ”harvoilta monille” -medioihin. Vuosisatoja on puhuttu kauniisti kaikille kuuluvasta sananvapaudesta, mutta nyt kun se on vihdoin toteutumassa ennennäkemättömällä tavalla, se ei valtaapitäville ja tietylle moraalipaniikkiselle kansanosalle kelpaakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*