Onko musiikin tiedostokaupalla tulevaisuutta?

Antti Peisan (The Ground) vieraskirjoitus, julkaistu 20.10.2008.

Minä uskon näin. Minä tosin tienaan leipäni myymällä musiikkia tiedostoina, joten pakkohan minun on uskoa. On helppo kuitenkin väittää, että kun tiedostojen jakaminen entisestään yleistyy ja helpottuu, niin kukaan ei enää maksa musiikista. Jos jostain maksetaan, niin se on hienosta CD- tai vinyylipakkauksesta, jotka nekin kiinnostavat vain tosifaneja ja keräilijöitä. Toisaalta taas maksullisten latauspalveluiden suosio kasvaa tälläkin hetkellä globaalisti 40% vuosivauhtia. Yhdysvalloissa on päästy jo lähes kokonaan DRM:n kiroista eroon, ja on vain ajan kysymys, kun kopiosuojaamattomat kaupat tulevat rytinällä eurooppaan.

Digitaalisen musiikin myymisessä on ennenkaikkea kyse palvelusta. Pitää tarjota hyvä valikoima sekä käyttöliittymä joka auttaa kuluttajaa löytämään kiinnostavaa musiikkia ja on kaiken lisäksi vaivaton käyttää. Jos tällaisen palvelun voisi rakentaa siten, ettei kukaan maksa itse musiikista (ajattele Last.fm, josta saisi ladattua jokaisen biisin tai Mikseri.net, jossa olisi mukana isotkin artistit), niin sehän olisi kuluttajalle hieno asia. Mutta olisiko kauan?

Jos musiikilla ei ole hintaa, niin silloin juuri ne tahot jotka musiikin ovat tehneet ja maksaneet (yleensä artisti ja levy-yhtiö), jäävät ilman korvausta. Musiikin julkaisemisesta tulee nopeasti kannattamaton bisnes. Musiikkipalvelun ylläpitäjä varmasti ansaitsisi hyvin mainoksilla (kuten Torrent-sivustotkin nyt mainoksillaan), mutta syntyisikö jatkossa enää laadukasta ammattimaisesti tuotettua uutta musiikkia? Musiikia myydään ennen kaikkea yksityishenkilöille ja jos heillä on oikeus ladata ilmaiseksi kaikki musiikki – miksi ihmeessä kukaan tuhlaisi rahojaan uuden musiikin julkaisemiseen? Ei ainakaan bisneksen vuoksi.

Mutta ollaanko musiikkibisneksessä tällä hetkellä oikeasti valtavassa kriisissä? Äänitealan kokonaismarkkinat olivat vuonna 2005 98 miljoonaa euroa, kun taasen vuonna 2006 jopa hivenen korkeampi 99 miljoonaa euroa. Markkinat eivät siis laske Suomessa hurjaa vauhtia. Globaalisti digitaalisen musiikin myynti nousee 40% vuosivauhtia, mutta se ei riitä kattamaan CD-myynnin jyrkkää laskua. Itse näen tilanteen niin, että Suomessa useimmat musiikin kuluttajat pysyvät CD-levyissä, koska kunnollista laillista vaihtoehtoa digipuolella ei vielä ole (toki fyysisellä formaatilla on paljon ystäviä, nyt ja jatkossakin). Todennäköisyys todelliseen kriisiin on, jos laillisia digitaalisia musiikkikauppoja ei saada Suomessa pian kuluttajia miellyttävälle tasolle.

iTunes on jo nyt Yhdysvaltojen suurin musiikin myyjä. Siellä valitaan biisit ja levyt jotka itselleen haluaa ladata – maksetaan ja nautitaan musiikista. Sen voi nähdä digimusiikkikaupan perinteisenä mallina ja se toimii. Suomessa ei ole (onneksi) iPodien ylivaltaa, joten iTunesin kopiosuojaukset ovat täällä Yhdysvaltoja isompi jarru. Tarvitsemme vain parempia, edullisempia ja kopiosuojaamattomia musiikkipalveluita, jotta bisnes saadaan Suomessa oikeasti jaloilleen. On hienoa, että pohditaan uusia tapoja kuluttaa musiikkia, mutta haluan kuitenkin muistuttaa, ettei sitä perinteistä a la carte -malliakaan ole vielä Suomessa onnistuneesti totetutettu. Se on kuitenkin kuluttajille, etenkin suurille massoille, selkein ja helpoin tapa ostaa musiikkia. Suurin osa palveluista valitettavasti laahaa yhä Emma.Fm:n tasolla. Suomessa ei ole yhtäkään digitaalista musiikkikauppaa, josta saisi kaikkien suurten levy-yhtiöiden musiikkia ilman kopiosuojauksia.

Latauspuolella musiikin hinta varmasti hakee vielä paikkaansa. Itse uskon, että viiden vuoden kuluttua käytämme rahaa musiikkiin vähintään yhtä paljon kuin nytkin, mutta saamme sillä rahalla enemmän vastinetta. Tulemme näkemään myös paljon erilaisia liiketoimintamalleja, kuukausimaksulliset palvelut yleistyvät, mutta perinteisten levyjen myynti sekä a la carte -lataukset pysyvät rinnalla. Itse näen suurimpana syynä kuluttajien turhautumiseen ja laittoman lataamisen suosioon sen, ettei laillisia vaihtoehtoja yksinkertaisesti ole ollut – eikä vieläkään ole siinä määrin kuin pitäisi olla. Suurin osa musiikin ystävistä ovat valmiita musiikista myös maksamaan. Niin nyt kuin jatkossakin.

Antti Peisa on yksi The Ground -musiikkipalvelun perustajista. Ellei toisin erikseen mainita, vieraskirjoittajien kannat edustavat vain heidän omia henkilökohtaisia kantojaan, eikä heillä ole kytköksiä Piraattipuolueeseen.

Vieraskirjoituksia pyritään julkaisemaan kerran viikossa aina torstaisin. Aiemmat vieraskirjoitukset ovat saatavilla arkistoista. Muita halukkaita vieraskirjoittajia pyydetään ottamaan yhteyttä.

0 vastausta artikkeliin ”Onko musiikin tiedostokaupalla tulevaisuutta?

  1. Eräs pieni juttu jäi häiritsemään. Olet sitä mieltä, että kukaan ei ”tuhlaisi rahojaan” uuden musiikin julkaisemiseen, jos musiikin yksityiskopiointi olisi sallittua. Tästä herää kysymys, miksi ihmeessä sitten vielä nykyäänkin julkaistaan musiikkia? Musiikin laiton kopiointihan rehottaa valtoimenaan. En edes usko, että kopiointi juuri lisääntyisi vaikka se laillistettaisiinkin. Niin välinpitämättömästi ihmiset suhtautuvat nykyisiin tekijänoikeuslakeihin.

  2. Jotta itse siirtyisin hankkimaan mp3-musiikkini isohuntin sijasta kaupallisia reittejä pitäisi hinnan olla naurettavan halpa. Puhutaan siis ennemmin senteistä kuin euroista per kappale. Jos albumin saisi eurolla, voisin jo harkita. Vaikuttaa pikkusummalta, mutta toisaalta julkaisukulutkin ovat lähellä nollaa joten…

    (Mainitaan vielä tähän väliin että käytin omalta osaltani hiukan enemmän arvostusta kerääviin älppäreihin viime kuussa n. 50€)

  3. Puuhkaja: Jos saan rakentaa verkkopalvelun, josta kaiken musiikin saa kuka tahansa yksityishenkilö haettua itselleen korvauksetta – ilman että eurot liikkuu mihinkään suuntaan – niin se vetää kyllä musiikin julkaisemisella leipänsä tienaavilta maton alta. Palvelun ylläpitäjälle ja kuluttajallehan malli olisi kiva – ylläpitäjä ansaitsisi vaikkapa mainoksilla ja kuluttaja saisi kaiken ilmaiseksi. Harmi vain, että muusikot ja levy-yhtiöt jäisivät ilman rahaa – ja se ei voi olla vaikuttamatta laadukkaasti tuotetun musiikin määrään. Miksikö nykyäänkin julkaistaan musiikkia myyntiin? Koska siitä vielä osa ihmisistä ovat valmiita maksamaan. Toki muitakin syitä on, mutta elät fantasiamaailmassa, jos uskot että musiikkia (ja yhtä laadukasta) syntyisi yhtä paljon, jos se kaikki olisi ilmaista. Se että sinä ja lähipiirisi suhtautuvat ”niin välinpitämättömästi” tekijänoikeuslakeihin, ei tarkoita sitä, että kaikki suhtautuisivat. 3/4 suomalaisista tuomitsee kaiken piratismin ja 21% sallii imuroinnin. Lähteenä Taloustutkimuksen tuoreehko tutkimus: http://www.taloustutkimus.fi/?x1538426=1716248

    En usko kuitenkaan, että tuosta edes olisi kysymys. Jos yksityinen lataaminen laillistettaisiin, se tarkoittaisi helpokkäyttöisiä ja luotettavia palveluita niille, jotka nyt ostavat musiikkinsa laillisista latauspalveluista. Se tekisi musiikin kaupallisesta julkaisemisesta entistä haastellisempaa.

    Jhua: Olen samaa mieltä hinnoittelusta. Kokonaisista (MP3/Flac/whatever formaatti) levyistä jos puhutaan, niin hinnat pitäisi mielestäni olla eurosta sinne uutuuslevyn 5-9 euroon. Hinnoittelun pitäisi olla aggressiivista. Yksittäisissä biiseissäkin toivoisin hinnoittelun olevan skaalaa 10-90 senttiä. Sekä tietenkin reilut bulkkitarjoukset kk-maksulla jne… Naurettavaa on, etteivät levy-yhtiöt harrasta digipuolella vielä(kään) lainkaan midprice-hinnoittelua. Meidän kaupassa tuon eron huomaa selvästi, kun on CD ja MP3 rinnakkain. Fyysinen lätty lähtee 7,90€ hintaan kun digistä saa pulittaa 9,90€…

    Jos nyt katsoo tuota kakkua, niin onhan se naurettavaa, että valmistus-, rahti- ja varastointikulujen sekä varastotappioiden puuttumisesta huolimatta ladattavan levyn hinta on täällä 10-13 euroa…

    Jos nyt saan vielä täydentää kirjoitustani:

    En pidä piratismia syynä, että äänitealan kokonaismarkkinat ovat laskussa. Maailma on tekniikan myötä muuttunut. Ääniteala on aina hyötynyt useista fyysisistä formaateista (kovimmat tulokset on tehty 80- ja 90-lukujen taitteessa, kun markkinoilla oli LP, MC ja CD). Nyt vain kävi niin, että uutta fyysistä formaattia ei enää tullut, vaan tuli tiedostot ja niiden helppo liikuteltavuus, jotka tekivät fyysisistä formaateista tarpeettomat. Tottakai tämä leikkaa musiikkibisneksen kakusta ison siivun. Ei tiedosto ole yhtä arvokas kuin CD-levy tai vinyyli. Bisnes on pienempi ja tulee yhä pienenemään. Se pitää vain hyväksyä ja siihen pitää sopeutua. Ei itkeä ja jahdata yksittäisiä kuluttajia. Tässähän ääniteala ampuu jatkuvasti itseään koipeen, kuten tiedämme.

    Mutta se perustelu, että koska tiedostojen jakaminen on niin helppoa, sen pitäisi olla myös laillista… se ei ole oikein kantava. Ymmärrän toki turhautumisen täysin ja olen itsekin turhautunut: Napster tuli vuonna 1999 (siitä on kohta 10 vuotta!) eikä vieläkään suomalaisilla kuluttajilla ole vastaavaa laillista palvelua. Se on aika käsittämätöntä. 10 vuotta…

  4. Se että musiikki olisi ilmaista lataajalle ei välttämättä tarkoita että artisti jäisi ilman leipäänsä.

    Kuukausimaksullisessa palvelussa tämän näkee selvästi: asiakas maksaa kuukausimaksun, josta palveluntarjoaja jakaa osan artisteille esimerkiksi latauksien tai kuuntelukertojen perusteella. Sama voisi toimia myös täysin kuukausimaksuttomassa palvelussa, jos vaihtoehtoisia keinoja löydetään. Yllä mainitut mainokset ovat yksi esimerkki; myös oheiskaman (CD:t, t-paidat, julisteet…) tai lisäpalveluiden (HD laatu, lisää latauskaistaa…) myynti on mahdollista.

  5. Otus: ei tietenkään. Ehdottomasti hieno asia, jos ”ilmaisia” palveluita saadaan. Tästähän ei suinkaan yllä ollut kysymys, vaan laajemmasta periaatteesta. Jos palveluntarjoajan ei tarvitse maksaa mainostuloista/oheiskamasta/lisäpalveluista penniäkään musiikin tekijöille (tai tavaramerkkien haltijoille jos fanitavarasta on kyse), niin eihän se myöskään maksa. Tämä maksu on mielestäni turvattava, jotta jatkossakin saamme paljon hyvää musiikkia, ja sillä pystyvät osaavimmat/onnekkaimmat muusikot itsensä elättämään.

    Kyse on kuitenkin siitä, maksetaanko artistille/levy-yhtiölle korvaus, vai sallitaanko tässä koko ketjun tärkeimmän lenkin yli hyppääminen.

    Mainosrahoitteinen ei ole ilmaista. Siinä on kyse vain siitä, että mainostaja maksaa kuluttajalle musiikin. Vastineeksi kuluttaja vastaanottaa mainostajan kaupallisia tiedotteita. Sellainen bisnesmalli onnistuisi aivan hyvin jo nykyisellä lainsäädännöllä, eikä sen vuoksi tarvitse yksityishenkilöiden kopiointia vapauttaa. Näinhän kaupalliset radiotkin toimivat.

  6. ”Kyse on kuitenkin siitä, maksetaanko artistille/levy-yhtiölle korvaus, vai sallitaanko tässä koko ketjun tärkeimmän lenkin yli hyppääminen.”

    Aivan, minkä takia kaupallisen kopionnin kieltäminen ylipäätään voi olla perusteltua.

    Pointtini oli että ilmaisen kanssa *voi* kilpailla. Niinpä yksityisen kopioinnin laillistamista ei pitäisi vastustaa perustellen vain äänitealan kärsimisellä. Yksityisestä kopioinnista huolimatta artisteille löytyy korvaus, jos se halutaan löytää. Toistaiseksi uutta mallia ei ole löydetty koska ei ole tarvetta etsiä.

    Joka tapauksessa hieno kirjoitus, joka korostaa mielestäni oikeaa asiaa: haasteena kopioinnin laillistamiselle on löytää oikea tapa maksaa artisteille. CD levyjen myynti tai vanhojen liiketoimintamuotojen tukeminen ei saa olla pääasiallisena tavoitteena copyright lakeja uudistettaessa; tavoitteena tulee pitää musiikin tekemisen tukeminen.

  7. Jos sivuston pitäjä ansaitsee mainoksilla ja jakaa musiikkia ilmaiseksi maksamatta artistille penniäkään, on kyse kaupallisesta toiminnasta, jota edes Piraattipuolue ei ole sallimassa.
    Toisaalta hyväntekijöitäkin maailmassa on sen verran, että kyllä niitäkin palveluita löytyisi, jotka vain kattaisi serverikustannuksensa mainoksilla tekemättä voittoa, jolloin kyse ei olisi kaupallisesta toiminnasta.
    Edellisessä vieraskirjoituksessa oli tämä kirjastohomma, joka liippaa yllättävän läheltä tätä aihetta. Omassa visiossanihan kirjasto voi toimia tällaisena luotettavana ilmaisena jakelulähteenä ja kerätä tarvittavaa dataa, jotta valtio voi tukea musiikin ja muiden teosten tekemistä siinä määrin, kuin se on tarpeellista. Lisäkustannusta siis verojen kautta, mutta aika lailla kaikki nykypäivän ja varsinkin tulevaisuuden ongelmat tulisi kierrettyä. Tämä siis yhtenä ideana miten voisi osaltaan rahoittaa teosten tekijöitä JOS nyt kävisi niin, ettei kukaan muka maksaisi enää mistään mitään (eikä kävisi keikoilla eikä leffateattereissa eikä radiot soittaisi ja niin edelleen).

  8. Ehdotus: Last.fm-tyyppinen palvelu jossa on kaikki maailman biisit kuunneltavina ja josta artistit saavat Teoston ja Gramexin taksojen mukaiset korvaukset / soittokerta verorahoista ja jokaisella kansalaisella on henkilökohtaukset tunnukset palveluun, joilla taataan soittotilastojen autenttisuus (bändi ei voisi laittaa vaikka koulun tietokoneita yöksi pyörittämään biisejä ilmaisen rahan saamiseksi tms.). Tulisi pitkällä tähtäimellä halvemmaksi kuin piratismin kanssa pelaaminen. Peruswarettajat siirtyisivät tuohon aika pian kun tajuaisivat ettei se suoraan maksaisi heille mitään ja he saisivat kaiken haluamansa helpommin kuin manuaalisesti warettamalla.

    Tähän tarvittaisiin vain vähän teknistä osaamista, paljon neuvottelutaitoa levy-yhtiöiden kanssa ja ihan helvetisti poliittista tahtoa. Ongelmaksi muodostuisi varmaan itse organisaation luonne: yhteistä hyvää palvelevia verorahoin toimivia elimiä ei nykyisen markkinaideologian aikana mielellään perusteta (tuohan saattaisi olla vaikka kilpailulainsäädännön vastaista!). Ehkä Teoston ja Gramexin itse pitäisi luoda tällainen palvelu, jossa jokainen heidän asiakkaansa pääsisi esille tasa-arvoisesti samoin ehdoin, pääasia ettei koko homma jäisi mediamoguleiden ja kvartaalikapitalistien toteutettavaksi (jolloin systeemistä kärsii varmasti joko artisti, kuuntelija tai molemmat.)

  9. Päivitysilmoitus: Digitaalisen musiikkikaupan sudenkuopat « Vierityspalkki.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*