Vaihtoehto tekijänoikeuksien lyhentämiselle?

Keskustelin erään ystäväni kanssa Piraattipuolueesta, ja hän esitti ehdotuksen vaihtoehtoisesta tavasta vähentää tekijänoikeuksien tuottamia haittoja. Pitkän tekijänoikeuden pääongelmiahan ovat:

  1. Kasvaneet hinnat, kun yksittäinen taho voi vapaasti määrätä hinnan
  2. Orpojen teosten syntyminen, kun oikeudet omistavat firmat menevät nurin ja oikeuksien seuraava omistaja muuttuu epäselväksi
  3. Kulttuurin katoaminen, kun tekijänoikeudet keskittyvät suurille firmoille joita ei kiinnosta vähemmän myyneiden teostensa uudelleenjulkaisu

Ensimmäisen ongelman voi korjata vapauttamalla epäkaupallinen kopiointi: tällöin kaupallistenkin tahojen täytyy pudottaa hintojaan huomattavasti alemmas ollakseen kilpailukykyisiä. Kahden muun kohdan korjaamiseksi ystäväni ehdotti seuraavia lakimuutoksia:

  1. Orvot teokset vapautetaan tekijänoikeuden suojasta: jos jonkin teoksen oikeudenomistajaa ei voida löytää, ei sen maksuista tarvitse huolehtia (aloitteita tämänlaisiin lakeihin onkin jo meneillään)
  2. Oikeudenomistajat velvoitetaan pitämään kaikki omistamansa teokset myynnissä. Tämä on nykyaikana mahdollista print-on-demand -palveluiden ansiosta: julkaisija voi tehdä vaikka nettisivuilleen listan kaikista omistamistaan teoksista, ja sitten painattaa niistä kopioita sitä mukaa kun niistä tehdään tilauksia.

Lisäksi hän kritisoi pelkkää tekijänoikeusajan lyhentämistä sillä, ettei se antaisi julkaisijoille enää motiivia säilyttää esim. kaikkia master-nauhoja tekijänoikeussuojan loppumisen jälkeen. Tämä ongelma olisi tosin suurin, jos suoja-ajan lyhentämistä sovellettaisiin taannehtivasti – nykyaikana lähes kaikki julkaistut teokset on mahdollista digitalisoida ainakin kohtalaisella laadulla ilman alkuperäisnahojakin. On myös vähän kyseenalaista, hävittäisikö julkaisija alkuperäisnauhojaan merkittävästi enemmän tilanteessa jossa niiden suoja-aika umpeutuu, verrattuna tilanteeseen jossa niillä on suoja-aika mutta julkaisija ei aio tuoda niitä takaisin markkinoille, On kuitenkin silti totta, että hänen ehdotuksensa voisi varmistaa niiden säilymisen paremmin.

Näkisin hänen ehdotuksessaan muutaman ongelman. Orpojen teosten määrittely tyydyttävällä tavalla on vaikeaa – niiden määritelmähän on oleellisesti ”teos, jonka oikeudenomistajaa ei löydetä”. Kuka ei löydä, ja miten huolellisen etsimisen jälkeen? Yhdysvalloissa on koetettu saada vuodesta 2003 saakka läpi vähän tämänsisältöistä lakia – nyt käsiteltävänä oleva säätäisi tekijänoikeudellisille vahingonkorvauksille maksimikaton, jos teoksen uudelleenjulkaisija olisi ”kohtuullisen huolellisesti” pyrkinyt selvittämään alkuperäistä tekijää, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tämän epämääräisyys on nostanut monet etujärjestöt takajaloilleen.

Yksi lakiin liittyvä ehdotus on ollut luoda tekijänoikeusrekistereitä, joihin kaikki teokset tämän ongelman välttämiseksi rekisteröitäisiin, ja josta puuttuvia teoksia kohdeltaisiin orpoina. Tässä kohtaa ongelmaksi tulevat erityisen tuotteliaat tekijät, kuten esimerkiksi valokuvaajat tai piirtäjät, joilla saattaa olla oikeudet tuhansiin teoksiin – pitäisikö ne kaikki erikseen rekisteröidä? Ehdotusta on myös kritisoitu siitä, että rekisteri loisi myös mahdollisuuden etsiä ”varastettavia” teoksia. Katsotaan onko tietty teos rekisterissä, ja jos on, niin otetaan jokin muu teos ja kokeillaan sitä. Jatketaan kunnes otetaan teos jota ei löydy rekisteristä ja jota voi siis orpona teoksena hyödyntää. Tämähän ei olisi suoranaisesti ongelma jos rekisterissä tosiaan olisi valtaosa teoksista – tällöin tämänlainen käyttö olisi nimenomaan rekisterin oikeaa käyttöä – mutta voisi olla ongelmallinen, jos rekisteristä puuttuisi iso määrä teoksia jotka eivät olisi orpoutta nähneetkään.

Kaikkien orpojen teosten vapauttamisen sijaan voisi myös olla mahdollista vain muuttaa lainsäädäntöä siten, että teokset vapautuisivat helpommin. Esimerkiksi firman mennessä konkurssiin, kaikki sen omistamat julkaisuoikeudet joko vapautuisivat automaattisesti, tai palaisivat alkuperäiselle omistajalleen, jos ne oli joltain ostettu.

Ystäväni kakkosehdotuksessa on periaatteessa yhtenä ongelmana se, että pelkkä velvoite myydä teosta ei vielä sano mitään sen hinnoittelusta. Iso firma voisi käytännössä estää jonkin tuotteen hankkimisen pyytämällä siitä absurdin korkeaa hintaa. Lakiin voi kuitenkin myös kirjata jonkunlaisen vaatimuksen hinnan kohtuullisuudesta.

Suurempana ongelmana on valvonnan vaikeus. Jos firmat eivät välttämättä itsekään tiedä mihin omistavat oikeudet, niin miten ne voisi saada pitämään kaikki omistamansa teokset saatavilla? Kolmas ongelma syntyy tuotteliaista yksityishenkilöistä, jotka eivät ole myyneet oikeuksiaan pysyvästi kenellekään – isomman firman voi velvoittaa pitämään kaikki teoksensa saatavilla, mutta onko kohtuullista velvoittaa yksityishenkilöitä pitämään jatkuvasti saatavilla kaikki 500 000 valokuvaa, joita ovat elämänsä aikana ehtineet ottaa? (Jos lakia tulkittaisiin kirjaimellisesti, syntyisi tästä absurdi tilanne, jossa jokaikinen joutuisi pitämään kaikkien saatavilla minkään koskaan tuottamansa teoskynnyksen ylittävän asian.) Kohtuullisempi tulkinta olisi ulottaa vaatimus vain teoksiin, joita on joskus kaupallisesti julkaissut.

Molemmat näistä suuremmista ongelmista vaikuttaisivat sellaisilta, jotka olisi nekin mahdollista ratkaista tekijänoikeusrekisterin keinoin. Jos yritykset ylipäätään haluavat säilyttää tekijänoikeutensa, joutuvat ne rekisteröimään sen, jolloin astuu myös voimaan julkaisupakko. Oikeuksienomistajat voisivat myös halutessaan antaa rekisterille itselleen oikeuden toimia heidän teostensa jälleenmyyjänä: rekisteröidessään tuotteensa antaa valokuvaaja samalla kopion kuvastaan rekisterille, joka voi hoitaa sen myynnin valokuvaajan itsensä puolesta. Tästä ottamallaan pienellä provikalla rekisteri auttaisi rahoittamaan omia toimintakulujaan. (Mikäli rekisteri päätyisi tekemään voittoa, voisi voitto käyttää esim. taiteilija-apurahojen rahoittamiseen.) Mikäli kaikista rekisteröitävistä tuotteista tulisi antaa rekisteröinnin yhteydessä täydellinen kopio, toimisi rekisteri samalla kaiken kulttuurin säilytyspaikkana. Vaihtoehto sille, että firmat velvoitettaisiin itse uudelleenjulkaisemaan kulttuuriaan olisi, että rekisterillä olisi esim. 10 vuoden kuluttua teoksen rekisteröinnistä automaattinen oikeus ja velvollisuus alkaa itse uudelleenjulkaisemaan teoksia – mutta maksaen silti jatkuvasti rojaltit edelleen tekijälle.

Jokin tämänlainen menettely olisi lakiteknisesti monimutkaisempi kuin pelkkä suoraviivainen suoja-aikojen lyhentäminen, mutta se eliminoisi silti valtaosan tekijänoikeuden pahimmista haittapuolista (ainakin epäkaupallisen kopioinnin vapauttamiseen yhdistettynä). Koska se ei veisi tekijöiltä mahdollisuutta ansaita teoksellaan elinaikanaan, kohtaisi se huomattavasti vähemmän vastustusta suuren yleisön joukossa kuin suoraviivainen tekijänoikeusaikojen lyhentäminen.

Miltä kuulostaisi?

0 vastausta artikkeliin ”Vaihtoehto tekijänoikeuksien lyhentämiselle?

  1. Varsin mielenkiintoinen ehdotus.

    Meillähän on käytössä jo äänilevystö, kansallinen audiovisuaalinen arkisto (ent. elokuva-arkisto) ja kansalliskirjasto. Niiden pohjalle olisi varmasti mahdollista perustaa jonkinlainen teosrekisteri.

    Teoksen kaupallisen hyödyntämisen tekijänoikeudet häviäisivät 5-10 vuoden kuluttua teoksen julkaisusta, ellei tekijä toimittaisi teoskappaletta teosrekisteriin. Teosrekisteri olisi velvollinen pitämään teokset maksua vastaan saatavilla, ja ostetuista kappaleista menisi rojaltteja tekijöille.

    En kyllä hinkua mitään uusia rekistereitä, mutta tämä olisi nykytilannetta parempi. Orpoja teoksia ei syntyisi, vaan kaikki rekisterin ulkopuolella olevat teokset olisivat vapaasti hyödynnettävissä 5-10 vuoden kuluttua julkaisusta.

    Ongelmana ehdotuksessa on vain se, että jos tähän yhdistetään epäkaupallisen kopioinnin vapauttaminen, niin suuri yleisö ei välttämättä näe rekisteristä olevan tekijöille mitään hyötyä. Riittäisi, kun yksi henkilö maksaisi teoksesta ja voisi sitten levittää sitä eteenpäin ilmaiseksi.

    Oikeastihan tämä ei olisi mikään ongelma, varsinkaan jos rekisteri toimittaisi nimenomaan fyysisiä teoskappaleita digitaalisten kopioiden lisäksi. Moni kuitenkin pitäisi sitä ongelmana. Toisaalta epäkaupallisen kopioinnin vapauttaminen on tietoyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta minimivaatimus, eikä siitä voida luopua.

  2. Lain kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisesta mukaisesti Kansalliskirjaston ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston velvollisuutena on estää tuo kulttuurin kokonaan katoaminen ja kulttuurin tekijöiden ja julkaisijoiden velvollisuutena toimittaa teoskappaleet näille organisaatioille arkistoitaviksi.

    Eli kulttuurin katoamisen ei pitäisi varsinaisesti noiden teostyyppien osalta olla suomessa ongelma ja se on paremminkin turvattu tällä hetkellä kuin sillä mallilla jossa tekijät vain velvoitettaisiin itse ikuisesti säilyttämään teoksensa myynnissä.

    Ongelmansa toki tässäkin mallissa. En tiedä miten helppoa tekijöiden on laiminlyödä tuo kappaleen toimittamisvelvollisuutensa tällä hetkellä. Jos mitään rekisteröintiä ei nykyisellään vaadita julkaisemiseen, niin sitten sen avulla voitaisiin tätä vapaakappaleidenkin toimittamista valvoa.

    Hämmästyttävämpi aukko tuossa laissa on, että siinä ei sanallakaan mainita musiikkia jonka luulisi olevan jo melko vakiintunut osa kulttuuria, verkkoaineistot kun ovat kyllä sisällytetty sen piiriin.

  3. Toinen mielestäni varteenotettava vaihtoehto olisi MrHUU:n täällä: http://bbs.piraattipuolue.fi/viewtopic.php?f=6&t=282#p3156 esilletuoma mahdollisuus, että tekijänoikeusajan päättyessä 5-10 vuoden kuluttua tekijänoikeudet muuttuisivat CC-lisenssin alaisiksi. Eli kaikki kaupallinen käyttö sallittaisiin korvausta vastaan.

    Tätä voitaisiin jatkokehittää esimerkiksi suuntaan artistin 5-10 vuoden kaupallinen yksinoikeus, sekä teoksen yläpuolella mainitun mallin mukainen arkistointi myöhempää käyttöä varten. + 20-40 vuoden CC-lisenssinalaisuus (tai vastaava), jossa mistään käytöstä ei tarvitse sopia erikseen, mutta kaupallisesta käytöstä maksetaan korvausta. + 25-50 vuoden jälkeen arkistoidut teokset päästettäisiin täysin vapaaseen levitykseen.

    – Näin mm. radiosoitosta saisi korvausta, mikä toimikoon myös artistin eläkkeenä, kunnes heille kehitetään joku oikeasti toimiva eläkejärjestelmä.
    – Kaupallisia palveluita voitaisiin yhä kilpailuttaa, näin saataisiin toteutettua entistä halvemmat ja tehokkaammat jakelukanavat sekä kannustettaisiin teknologista kehitystä.

  4. Vielä tarkennukseksi voisi sanoa, että:

    Tämä siis eroaisi alkuperäisestä ehdotuksesta lähinnä siinä, ettei (lähes) kaikkea jakeluvastuuta kasattaisi kerralla yhdelle taholle, mikä voisi johtaa huonoon toteutukseen tai pahimmassa tapauksessa jopa väärinkäytöksiin. Sen sijaan kilpailutettaisiin bisneksiä, antaen heidän ottaa hoidettavakseen se suurin taloudellinen taakka ja kehitystyön tarve joka massiivisesta levityksestä koituu, antaen yhteiskunnan lopulta kerätä kaikki se hyöty mitä tästä järjestelystä seuraa.

    Arkistointia voitaisiin mielestäni käyttää levityksen apuna jo sen 5-10 vuoden yksinoikeuden jälkeenkin, mutta suora arkistosta kuluttajalle jakaminen, jonkun ’teknisesti rajoittuneen’ tai kehittämistyöstä kiinnostumattoman toteuttamana aiheuttaisi yhteiskunnalle huomattavasti vaadittavaa suuremmat kulut, jopa torrent levityksessä.

    Toisin sanottuna arkisto arkistointiin, jakelukanavat jakeluun.

  5. slux:

    Eli kulttuurin katoamisen ei pitäisi varsinaisesti noiden teostyyppien osalta olla suomessa ongelma ja se on paremminkin turvattu tällä hetkellä kuin sillä mallilla jossa tekijät vain velvoitettaisiin itse ikuisesti säilyttämään teoksensa myynnissä.

    Mutta nämä eivät varsinaisesti myy kuluttajille kopioita niistä teoksista. Onhan se toki parempi kuin ei mitään että muutamasta arkistosta löytyy lainattavia kopioita teoksesta, mutta ei se silloin ole vielä kovin hyvin yleisesti saatavilla kuitenkaan.

    EDIT: Tai kyllähän KAVA:sta kai saa jotain elokuviakin ostettua, mut kansalliskirjastosta huonommin.

    Ja eihän tuo ehdotus mitenkään noita arkistoja lopettaisi. Päinvastoin laajentaisi niiden toimialaa.

    Nuihc88:

    ”CC-lisenssi” on vähän hassu termi tuossa, koska tuo ei käsittääkseni kuvaa mitään olemassaolevaa CC-lisenssiä, mutta joo, käsitän mitä tarkoitat (ainakin jos tarkoitat että rojalteja pitäisi edelleen maksaa mutta suoraan alkuperäiselle tekijälle eikä välikäsille). Tuossa on pienenä ongelmana valvonnan vaikeutuminen – jos tosiaan halutaan että alkuperäinen tekijä saa maksun, ja kuka tahansa voi vapaasti harrastaa kaupallista uudelleenkäyttöä, niin kuka tahansa voi aina väittää maksavansa tekijälle provikkaa riippumatta siitä, maksaako. Jos valtuutettuja jälleenmyyjiä on vain rajoitettu määrä niin asiaa saa paremmin vahdittua.

    En tosin tiedä, onko tällä käytännössä kovinkaan suurta merkitystä.

  6. Eikös epäkaupallisen kopioinnin vapauttaminen voisi noiden arkistojen kanssa jo mahdollistaa noiden arkistoitujen teosten levittämisen. Turhaa tuo minusta olisi kaikki velvoittaa varmistelemaan teostensa saatavuus ja asian valvominenkaan ei varmaan kovin helppoa olisi.

  7. ”“CC-lisenssi” on vähän hassu termi tuossa, koska tuo ei käsittääkseni kuvaa mitään olemassaolevaa CC-lisenssiä”

    Joo, ilmeisesti tulkitsin linkittämäni viestin väärin (kumma kyllä muistan joskus tulkinneeni sen oikeinkin). Ilmeisesti siinä siis viitattiin CC-lisenssistä muokattuun lisenssiin kyseisenlaisella kaupallisen käytön poikkeuksella. Olin itse asiasta epävarma koska olen perehtynyt vain yhteen CC-lisenssin muotoon, joten uskoin väärin lukemaani viestiä.

    ”kuka tahansa voi aina väittää maksavansa tekijälle provikkaa riippumatta siitä, maksaako.”

    Ei välttämättä, rekisteröityjen teosten jakelijat voidaan velvoittaa rekisteröimään yrityksensä, mikä puolestaan voisi edellyttää pääsyä yrityksen kirjanpitoon, mistä pitäisi olla kohtuullisen helppo tarkistaa maksavatko he vai vetääkö joku välistä, tästä nousee vain kysymys ”kuka sen tarkistaisi?”.

    Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että teosrekisteri, arkistointi, myyntitilastojen tarkistukset ja rojaltimaksut toimisivat vaikka kaikki saman virallisen tahon kautta, joka jopa rahoittaisi toimintaansa ottamalla pientä osinkoa sekä kirjanpidon tarkastuksesta että rojaltimaksujen käsittelystä. Kunhan toiminta olisi riittävän läpinäkyvää.

    En vain haluaisi antaa vastuuta sekä jakelusta että rojaltien jaosta samalle taholle koska…
    1. Massiivinen jakelu jopa oikein toteutettuna aiheuttaa paljon kustannuksia ja kilpailuttamattomat tahot harvoin toimivat tehokkaasti tai antavat vaatimalleen rahalle kunnollista vastinetta, eikä mikään estäisi kyseistä tahoa ennenpitkää vaatimasta kohtuuttoman suurta osinkoa, budjettia tai hintaa kuluihinsa vedoten.
    2. Aina on pieni riski, että myöhemmin kyseinen taho alkaisi pyrkiä suhteettomasti kasvattamaan omaa toimialaansa ja/tai lobbaamaan itselleen enemmän valtaa.

    Täten olisi siis tämänhetkisen näkemykseni mukaan parempi pitää nämä kaksi tahoa erilllään.

  8. ”Eikös epäkaupallisen kopioinnin vapauttaminen voisi noiden arkistojen kanssa jo mahdollistaa noiden arkistoitujen teosten levittämisen.”

    Olen leikitellyt ajatuksella, että meidän pitäisi lähteä ajamaan sitä että kirjastojen hallussa olevat teokset saatettaisiin todella kaikkien saataville, eli digitaaliseen muotoon maksutta kopioitavaksi. Nythän kirjastojen aineisto on periaatteessa vapaasti saatavilla, mutta koska aineisto on täysin tarpeettomasti sidottu fyysisiin tallennusvälineisiin (kirja, cd-levy jne.), kirjastojen potentiaalinen hyöty yhteiskunnalle jää murto-osaksi siitä mitä se voisi olla.

    Tällaista ehdotusta luulisi olevan kenen tahansa helppoa kannttaa, varsinkin jos kirjastot maksaisivat jonkinlaisia rojaltteja tästä verkkojakelusta. Ongelmana on se, että vaaditut rojalttimaksut olisivat käytännössä todennäköisesti niin suuria, ettei kunnilla olisi varaa maksaa niitä.

    Epäkaupallisen kopioinnin vapauttaminen toki käytännössä mahdollistaisi kopioiden levittämisen ilmaiseksi näiden kansallisten arkistojen kautta. Pointti ehdotuksessa oli varmaankin se, että haluttaessa tekijöille voitaisiin myös maksaa teosten levittämisestä kansallisarkistojen/teosrekisterin kautta. Tämä voisi olla yhteiskunnan yksi uusi tapa tukea kulttuuria.

  9. En ymmärtänyt sitä maksamista ehdotuksen pointiksi, koska heti alkuun siinä todetaan yhdeksi tehtäväksi ratkaisuksi epäkaupallisen kopioinnin salliminen. Sitäkään en näe miten se, että pakotetaan tekijät pitämään teoksensa kaupallisesti saatavilla myös niissä tapauksissa joissa se ei ole erityisen kannattavaa heille (ja jota ei siksi tänä päivänä tehdä), tukisi heitä taloudellisesti kuten oletan sinun tarkoittaneen. Eri asia jos esitetäänkin, että niistä kansallisarkistoista epäkaupallisesti kopioiduista teoksista maksetaan jokin per-kopio rojalti valtion toimesta tekijöille, mutta tuskin tuokaan missään määrin merkittäväksi tueksi muodostuisi.

  10. Nimenomaan puhuin tästä teosrekisteri-ajatuksesta, johon yhdistelin aiemman kommenttini idean siitä, että teoksen tekijänoikeudet lakkaisivat 5-10 vuoden kuluttua julkaisusta, ellei teosta ole rekisteröity teosrekisteriin. Pidän ideaa mielenkiintoisena. Mistään pakottamisesta ei tässä ole kyse. Tarkoitin juurikin tuota, että per-kopio rojalti. En uskalla heittää mitään arviota olisiko se merkittävä tuki. Toki yksi vaihtoehto olisi, että arkistojen kautta levitettäisiin teoksia täysin vapaasti ja ilmaiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*