Yksityisyyden merkityksestä

Muistutus: tähän blogiin kirjoitetut viestit eivät välttämättä kuvasta Piraattipuolueen virallista kantaa.

Yksi Piraattipuolueen päätavoitteista on ihmisten yksityisyyden suojaaminen. Ottaen huomioon että puolueella on myös tavoitteita joiden toteutuminen ravistelisi uudenlaisiksi lukemattomien ihmisten käsityksen siitä, miten markkinat toimivat, tämä vaikuttaa yksinkertaiselta ja suoraviivaiselta. Ihmisten yksityisyys pitää turvata vakoilevalta Isoveljeltä, ja se siitä. Palataanko takaisin puhumaan tekijänoikeuksista ja patenteista?

Vastaan tähän, että yksityisyysasiat ovat todennäköisesti vaikein kysymys, mitä Piraattipuolueella on edessään. Aiheena se on paljon vaikeampi kuin tekijänoikeus tai patentit. Asiaa ei helpota se, että puolueella on yhtenä tavoitteenaan päätöksenteon läpinäkyvyyden parantaminen.

Tästä saatiin vähän esimakua taannoin, kun keskusteltiin siitä, miten julkisia puolueelle tehtyjen lahjoitusten tulisi olla. Osa halusi kaikki lahjoitukset täysin julkisiksi, pitäen kaikkea vähäisempää puolueen ideaalien vastaisena ja vajoamisena valtavirtapuolueiden rahoitussotkujen tasolle. Toiset taas halusivat lahjoitukset salaisiksi, pitäen muita vaihtoehtoja puolueen ideaalien vastaisena ja lahjoittajien yksityisyyden loukkaamisena.

Usein unohdetaan, että vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen ei onnistu, ellei myös yksityisyyttä tavalla tai toisella kavenneta. Joskus tämä konflikti vältetään määrittelemällä yksityisyys pelkästään yksityiselämää ja läpinäkyvyys julkista päätöksentekoa koskevaksi – mutta silti molemmissa on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta, pääsystä jonkun tekoja koskevaan informaatioon. Eikä yksityselämää ja julkista päätöksentekoa ole aina mahdollista täysin erottaa toisistaan.

Teknologian kehitys on mahdollistamassa yksityisyyden kaventamisen vuosi vuodelta tehokkaammin, ja iso kysymys on, mitä asialle pitäisi tehdä. Jokainen meistä arvostaa yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Samaan aikaan on fakta, että mikäli jokainen tietäisi jokaisen muun kaikki teot, niin petokset, vuosikausia jatkuvat perheväkivallanteot ja tiedonpuutteesta johtuvat tapaturmat yksinkertaisesti vain katoaisivat. Mutta niin saattaisivat myös kadota seksuaalisten vähemmistöjen mahdollisuudet elää halumansa laista elämää. Tiedostonjakamisen kaltainen aluksi tuomittu mutta myöhemmin positiiiviseksi osoittautuva ilmiö voisi jäädä kehittymättä kokonaan.

Mitä enemmän yhteiskunnalla on tietoa yksilöiden käytöksestä, sen enemmän yhteiskunta rajoittaa yksilön käytöstä. Oleellinen kysymys on, mitkä teot ovat niin pahoja, että niiden esiintymistä halutaan yksityisyyttä kaventamalla rajoittaa, ja mitä asioita ollaan sen vuoksi valmiita uhraamaan. Miten paljon yksityisyyttä haluamme säilyttää, jottei harmitonta käytöstä estettäisi? Ja miten paljon mahdollisuus siihen harmittomaan käytökseen painaa vaa’assa, jos uhraamalla osa siitä voitaisiin estää vielä pahempaa ihmisille koituvaa vahinkoa?

Mutta vaikka yksityisyyden taso haluttaisiin vetää matalaksikin, se ei tarkoita sitä että nykyinen kehitys isovelivaltiota kohti olisi millään tapaa hyväksyttävä. Avainsana aiemmassa kappaleessa oli yhteiskunta. Läpinäkyvyys-termillä ja ”yksityisyyden kaventuminen”-konseptilla on sekin ero, että läpinäkyvyys antaa ymmärtää tiedon olevan kaikkien saatavilla. Nykyinen kehityskulku keskittää arkaluontoista tietoa vain pienen, valitun eliitin käsiin – ongelma ei niinkään ole se, että ihmisistä saadaan lisää tietoa, vaan se, että se tieto jää rajatulle ryhmälle joka voi käyttää sitä väärin, ja jolla ei ole tarpeeksi resursseja käsitellä sitä tasapuolisesti. Yhteiskunta kokonaisuutena ei pääse päättämään, mikä on hyväksyttävää vai ei – etenkään kun se pieni eliitti on valmis käyttämään tietoja myös puhtaasti poliittisiin tarkoituksiin. Isovelivaltion hyötyjä ei yksinkertaisesti vain ole tarpeeksi sen riskeihin nähden.

David Brin esittää kirjassaan Transparent Society (jonka alku luettavissa linkin takana, suosittelen vahvasti tutustumaan), että alati pienentyvien kameroiden ja muiden valvontateknologian myötä yhteiskunta joutuu tekemään valinnan. Vallanpitäjät saattavat ottaa teknologian omakseen ja luoda poliisivaltion, tai voimme koettaa kieltää teknologian ja päätyä tilanteeseen jossa sitä käytetään siitä huolimatta salaa – tai voimme luoda yhteiskunnan, jossa julkiseksi tehty informaatio virtaa pienen ryhmän sijaan mahdollisimman monelle, ja yksityisyyden puute suojaa vähintään yhtä paljon kuin vaarantaa.

Suhtautui yksityisyyteen miten tahansa, varmaa on, että se tulee tulevaisuudessa kapenemaan – jos ei kansalaisten vakoilun niin kansalaisten oman toiminnan kautta. Jo nyt kenen tahansa bilevalokuvat tai -videot saattavat muiden toimesta päätyä YouTubeen tai Facebookiin – Facebookin kohdalla vielä kätevästi haettavissa kuvaan päätyneen nimellä. Transhuman Space -roolipelin maailmassa kaikki ihmiset ovat jatkuvasti langattomasti verkossa kiinni, ja taskuun mahtuva ohjelmisto vertaa kaikkien vastaantulijoiden kasvoja maailmanlaajuisiin tietokantoihin ja piirtää automaattisesti käyttäjänsä verkkokalvolle näiden nimet. Yksityisyyttä ei ole edes valtaisassa väenjoukossa.

Sellainen päivä ei välttämättä ole mitenkään kaukana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*