Kertauksena viime viestistäni, immateriaalisten teosten omistamiseen löytyy kaksi eri tulkintaa:

Teostulkinta: Tekijän henkisen työn tuote ei ole fyysinen teoskappale, vaan immateriaalinen teos. Teoskappale on luonteeltaan enemmänkin sivutuote, ja tekijä säilyttää omistusoikeuden itse teokseen, vaikka myisikin sen fyysisiä teoskappaleita. Teostulkinnassa tekijänoikeudet ovat sama asia kuin immateriaaliteosten omistusoikeus.

Teoskappaletulkinta: Tekijän luotua teoksen on tämän luomus ensisijaisesti fyysinen teoskappale, jonka hän omistaa. Myydessään tästä kopioita, säilyttää hän omistusoikeuden kaikkiin niihin teoskappaleisiin jotka hänellä itsellään on, mutta luovuttaa oikeutensa myymiinsä kappaleisiin aivan samalla tapaa kuin myydessään mitä tahansa muuta omaisuutta. Teoskappaletulkinta ei sulje pois (esim. muutaman vuoden) tekijänoikeutta, mutta pitää sitä poikkeustapauksena.

Kumpi näistä kahdesta tulkinnasta on järkevämpi? Tarkastellaan muutamia asiaan vaikuttavia seikkoja. Pelkään kuitenkin teostulkinnan olevan ajattelutavalleni sen verran vieras, että minun on vaikea saada otetta sen puolustajien argumenteista edes sen vertaa, että saisin ilmaistua ne kunnolla omin sanoin. Siksi tyydyn vain siteeraamaan niitä sanatarkkaan, ja toivoisin, että teostulkinnan kannattajat kirjoittaisivat tämän postauksen kommentteihin mahdollisesti missaamiani argumentteja kannalleen.

————–

Aluksi on hyvä noteerata, että teostulkinta on kohtalaisen uutta perua. Tekijänoikeus koski alunperin vain kirjoja, ja oli silloinkin rajoitettu 14 vuoteen. Yleinen käsitys omistusoikeudesta on valtaosan historiasta ollut lähempänä teoskappaletulkintaa.

Materiaalisen omaisuuden puolella taas vallitsee lähes puhtaasti teoskappaletulkinta: teostulkinnalle on olemassa vastine patenttien ja tavaramerkkien muodossa, mutta ne ovat poikkeustapauksia – erikseen anottavia suojia, jotka myönnetään rajoitetuksi aikaa ja joita säätelevät tarkat ehdot. Kuten aiemmin noteerasimme, teostulkinta on yhteiskunnalle jopa haitallinen, sillä se rajoittaa immateriaaliteosten käyttöä ja hyödyntämistä sekä pitää niiden hinnat korkeampina kuin tarvitsisi. Olisi siis perusteltua, että teostulkinta olisi patenttien ja tavaramerkkien tapaan rajoitettu erikoistapaus, eikä perusolettamus.

Teostulkinnan noudattaminen tuottaa myös hankalia tulkinnanvaraisuuksia: jos otan olemassaolevan teoksen ja työstän siitä uudenlaisen teoksen, missä vaiheessa se lakkaa olemasta vanhan omistajansa omaisuutta ja muuttuu minun omaisuudekseni? Teoskappaletulkinta ratkaisisi tämänkin siististi: omistamalleni fyysiselle medialle tekemäni teokset ovat minun omaisuuttani, riippumatta siitä mitä käytin pohjana.

Kannattaa myös huomata, että nykyinen lainsäädäntökin tuntuu välillä hyppäävän teoskappaletulkintaan: omistamastaan kappaleesta on sallittua tehdä yksityiseen käyttöön muutamia kopioita, eikä tekijänoikeuksin suojatun materiaalin epäkaupallista käyttöä pidetä yhtä pahana rikkomuksena kuin kaupallista. Kerran ostettuja teoskappaleita, esimerkiksi käytettyjä levyjä, on myös aivan luvallista myydä eteenpäin – mikä tuntuu ristiriitaiselta teostulkinnan kanssa.

Nimimerkki AM perusteli immateriaalisten ja materiaalisten teosten erilaista kohtelua seuraavasti: ”Mitä eroa on kirjalla ja täsmälleen samanlaisella kirjalla jossa on kaikki samat kirjaimet, mutta satunnaisessa järjestyksessä? Kirjailijan työ on merkitysten luomista tyhjästä, sinällänsä merkityksettömistä kirjaimista. Kirjailijan työn lopputulos on immateriaalinen teos, ja työn ohessa syntyvä teoskappale on vain sivutuote.” [1]

Tämä ei varsinaisesti tunnu teostulkinnan perustelulta – se vain kuvailee immateriaaliteosten eri piirteitä, ja hyppää siitä siihen johtopäätökseen, että immateriaalisen omistamisen pitäisi olla jollakin tapaa erilainen kuin materiaalisen.

Sana ”immateriaalinen” on kuitenkin harhaanjohtava, tavalla joka näkyy ensimmäisessä perustelussa: se puhuu teoskappaleesta pelkkänä ”sivutuotteena”, siinä missä itse teos on jollakin tapaa aineeton ja epäkäsinkosketeltava. Mutta teokset eivät ole jossakin vaihtoehtoisessa ulottuvuudessa (Platonin ideoiden maailmassa, ehkä?) leijuvia olemattomia asioita, jotka vain väliaikaisesti kutsutaan meidän maailmaamme teoskappaleiden kautta. Teos on sen fyysinen kopio, oli tämä fyysinen kopio sitten tietokoneen kovalevyllä, tekijänsä aivosoluissa tai kirjan sivuilla. Jos kaikki fyysiset kopiot tuhotaan, teosta ei enää ole. Nimestään huolimatta immateriaaliset teokset eivät ole immateriaalisia: ”immateriaalinen” teos tarkoittaa vain sitä, että sitä on helpompi ja halvempi kopioida kuin ”materiaalista”, koska riittää toisintaa teoskappaleen oleellinen informaatio eikä tarkkaa fyysistä rakennetta tarvita – mutta informaatiokin vaatii silti aina jonkin fysikaalisen alustan. Oleellisesti prosessi on edelleen teoskappaleen kopioimista ja uuden teoskappaleen valmistamista, suoraan verrattavissa materiaalisen tuotteen kuten kengän monistamiseen tehtaassa. ”Mitä eroa on kirjalla ja täsmälleen samanlaisella kirjalla, jonka kirjaimet ovat satunnaisessa järjestyksessä” on merkityksetön kysymys – sama kuin kysyisi, mitä eroa on kengällä ja täsmälleen samanlaisella kengällä, jonka atomit ovat satunnaisessa järjestyksessä.

Kysynkin nyt siis – onko meillä yhtään mitään syytä noudattaa oletuksena teostulkintaa, kun vaihtoehtona on selkeämpi, yksinkertaisempi ja yhteiskunnalle hyödyllisempi teoskappaletulkinta?

Koska useat ihmiset tuntuvat sitkeästi sotkevan omistusoikeuden ja tekijänoikeuden, ajattelin parhaaksi siirtää omaksi viestikseen aiempaan kommenttiketjuun kirjoittamani kommentin.

Ketjun aiempi kirjoittaja käytti vertausta, jossa puuseppä tekee tuolin, mutta jota seppä ei voinut myydä eteenpäin eikä mikään estänyt muita ottamasta tuolia haltuunsa vaikka väkisin. Annettiin ymmärtää, että ilman tekijänoikeuksia henkisen työn tekijät olisivat vastaavassa asemassa, eli että tekijänoikeudet olisivat omistusoikeuden suora vastine. Näin ei kuitenkaan ole.

Yksinkertaistetaan asioita hetkeksi unohtamalla se ehdotettu 5-10 vuoden suoja-aika ja puhutaan tilanteesta jossa tekijänoikeuksia ei olisi lainkaan.

Oletetaan että meillä on vaikka kirjailija joka kirjoitaa kirjan. Nyt, huolimatta hivenen harhaanjohtavasta ilmauksesta “henkinen työ”, tilanne ei ole se, etteikö kirjaa olisi fyysisesti olemassa. Siitä on olemassa fyysinen kopio jossain muodossa, oli se sitten tietokoneen kovalevyllä tai paperisena käsikirjoituksena. Nyt jos hän teki käsikirjoituksensa omistamalleen tietokoneelle tai omistamelleen paperille, on hänellä aivan normaalisti täysi omistusoikeus siihen kopioon, eikä kukaan saa sitä häneltä luvatta viedä. Tähän ei tarvita tekijänoikeutta.

Tekijänoikeutta ei myöskään tarvita siihen, että tekijä saisi työnsä käytöstä korvauksen. Sitovia sopimuksia voi tehdä ilman tekijänoikeuttakin: kirjailija sopii kustantajan kanssa myyvänsä tälle käsikirjoituksen, ja kustantaja sitoutuu maksamaan tästä, joko kertakorvauksen tai provikan. Jos kustantaja ei suostu ehtoihin, ei tämä mitenkään (laillisesti) voi saada käsikirjoitusta kirjailijalta väkisin.

Omistusoikeuden tulisi olla täsmälleen sama sekä immateriaalisen että fyysisen työn tuloksille. Ja se olisikin sitä – jos tekijänoikeutta ei olisi. Tekijänoikeutta ei pitäisi verrata omistusoikeuteen, vaan patentteihin tai niihin monopoleihin, joita merkantilismin ajalla myönnettin: sillä estetään muita valmistamasta samaa tuotetta. Vaikka seppä myisi tuolinsa toiselle ihmiselle, ei tämä toinen saisi käyttää tuolia mallina omien tuoliensa tekemiseen. Sanoisimme ehkä, että tuolia ei ole myyty kokonaan: toinen on saanut siihen omistusoikeuden, mutta rajoitetussa muodossa.

Tästä johtuu se, että piraatit puhuvat tekijänoikeudesta omistusoikeuden rajoituksena, ei omistusoikeuden muotona. Materiaalisen ja “immateriaalisen” työn tekijä ovat “omistusoikeuksellisesti” samalla viivalla täsmälleen silloin, kun tekijänoikeuksia ei ole: silloin molemmat saavat omistusoikeuden tekemiinsä teoksiin (tai teoskappaleisiin, tarkkaan ottaen), eivät enempää tai vähempää.

Tätä tulkintaa on mahdollista vastustaa sillä, että henkisen työn tulos ei ole fyysinen teoskappale vaan immateriaalinen teos. Tässä tulkinnassa on kuitenkin joukko ongelmia. Koska minua on kehotettu pitämään blogaukseni lyhyempinä, palaan tämän tulkinnan ongelmiin seuraavassa kirjoituksessani.