Raporttia piraattipuolueiden kansainvälisestä konferenssista

27. – 29. Kesäkuuta järjesti Ruotsin Piratpartiet piraattipuolueiden kolmannen kansainvälisen konferenssin. Konferenssin tavoitteena oli laatia dokumentti joka kuvaisi yhteisiä tavoitteitamme sekä edistää piraattipuolueiden välisiä suhteita

Perjantaina kokoonnuimme vapaamuotoisesti sosialisoimaan paikalliseen pubiin, kataliiniin. Paikalle oli saapunut edustajia Alankomaista, Itävallasta, Saksasta, Suomesta, Tanskasta sekä tietysti isäntämaasta Ruotsista. Eri maiden edustajien kanssa keskusteleminen oli mainio tapa saada käsitys eri maiden piraattipuolueiden toiminnasta, eri maiden poliittisesta tilanteesta ja siitä, miten eri maiden kulttuurit vaikuttavat piraattipuolueiden toimintaan ja prioriteetteihin.

Lauantaina vuorossa oli työtä heti aamusta; aluksi edustajat pitivät esityksen oman maansa poliittisesta tilanteesta ja edustamiensa piraattipuolueiden toiminnasta. Tämän jälkeen seurasi pitkä keskustelu yhteisen linjavedon, ”alustan”, luonteesta ja siitä, mitä siihen tulisi sisällyttää. Lounaan jälkeen työstimme kannanottojamme eri aihealueisiin iltaan asti. Myöhemmin illalla illastimme Ruotsin piraattipuolueen nuorisojärjestön, ”Ung Pirat”:in kanssa. Keskustelu Ruotsin piraattipuolueen aktiivien kanssa oli varsin antoisaa.

Sunnuntaina jatkoimme edeltävän päivän työtä lounaaseen saakka, ja tämän jälkeen alkoi julistustilaisuuden valmistelut. Noin kolmen aikaan iltapäivällä julistustilaisuus pidettiin, ja konferenssi oli viralliselta osuudeltaan ohi.

Konferenssi oli mainio tapa jakaa ideoita edustajien kesken ja uskon, että konferenssin anti tulee näkymään myös Suomen piraattipuolueen toiminnassa.

Uppsalan julistus

Uppsalassa järjestetty piraattipuolueiden kansainvälinen konferenssi on saanut valmiiksi Euroopan piraattipuolueiden yhteisen EU-vaaliohjelman. Tulevina kuukausina tulemme varmasti paneutumaan asiakirjaan tarkemmin, mutta tässä pikainen yleiskatsaus. Dokumentin alkuperäisversio on ladattavissa OpenDocument muodossa.

Edit: suomenkielinen käännös Uppsalan julistuksesta. Kiitos, Puuhkaja.

Julistus ei ole tarkoitettu kansallisia puolueita sitovaksi, vaan pohjaksi kunkin maan PP:n omalle EU-ohjelmalle. Mukana on joitakin omia kommenttejani, kursiivilla kirjoitettuna.

Politiikka

Tekijänoikeudellinen suoja rajattava kaupalliseen käyttöön ja oikeudenhaltijan monopoli on lyhennettävä (tarkka kesto paikallisten puolueiden päätettävissä). Ei kasettimaksulle. DRM kielto. Johdannaiset sallittava aina.

Lääkepatenttijärjestelmää on arvioitava Euroopassa uudelleen ja tutkittava lääketutkimuksen vaihtoehtoisia rahoituskeinoja. Geenipatentteja ei tule sallia.

Demokratiaa vahvistettava koko EU:ssa. Demokraattisella yhteiskunnalla tulee olla läpinäkyvä hallinto ja läpinäkymätön kansa.

Mitään suoranaisia ristiriitoja Piraattipuolueen ohjelman kanssa ei ole, paitsi geenipatentit, joita ei omassa ohjelmassamme mainita.

Vaalistrategia

Keskittyminen ikäryhmään 18 – 30 organisoituen erityisesti yliopistojen ympärille. Keskityttävä aktivoimaan tämän ikäryhmän niitä jäseniä, jotka eivät yleensä äänestäisi ollenkaan. Paikallisille aktiiveille tulee tarjota ”rohkaisua, retoriikkaa ja sikäli kuin mahdollista, jaettavaa kampanjamateriaalia”.

Tämä vastaa suoraan omaa visiotani Piraattipuolueen strategiasta.

EU-strategia

Liittyminen meitä lähimpänä olevaan ryhmittymään. Asioissa joissa PP:llä itsellään ei ole kantaa, äänestämme ryhmän kannan mukaan ellei ole pakottavaa syytä toimia toisin. Lobbareiden lähestyessä meitä asioissa joihin PP:llä ei ole kantaa, ohjaamme heidät ryhmittymämme sopivimman henkilön puheille. Näin voimme keskittyä meille tärkeisiin asioihin.

Pysyäksemme perillä EU:n monimutkaisesta päätöksentekoprosessista, turvaamme Internet -yhteisön apuun. Piraattipuolue on ruohonjuuritason kansanliike, joka rakentuu suuren aktiivijoukon yhteistoiminnalle. Tämä on vahvuus, josta voimme hyötyä vaalien jälkeen.

Nimeni on Matti

Viimeistään tässä vaiheessa lienee syytä esittäytyä. Olen Matti Hiltunen, puoluehallituksen jäsen ja Piraattipuolueen puoluesihteeri. Tämän vuoden helmikuun lopulla avasin piraattipuolue.fi:n ja keskustelualueemme tuodakseni Suomen siihen asti melko hajanaiset poliittiset piraatit yhteisen parlamentaarisen työn ääreen. Kirjoitin myös yhdessä Pasi Palmulehdon kanssa yleisön kommenttien pohjalta ehdotuksen Piraattipuolueen ensimmäiseksi puolueohjelmaksi, jonka Perustuskokous hyväksyikin pääpiirteissään.

Suomenkielinen wikipedia sanoo minun olevan Piraattipuolueen perustaja, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Yksi ihminen ei voi perustaa puoluetta – Piraattipuolueen perustajia ovat sen jäseniksi Perustuskokouksessa liittyneet viitisenkymmentä henkilöä. Olen tietty yksi heistä, mutta se että ensimmäisen kuukauden aikana Piraattipuolue henkilöityi itseeni johtuu siitä, etten ollut varautunut puolueen samaan mediahuomion määrään. En myöskään tuonut piraattiliikettä Suomeen, vaan kunnia siitä kuuluu Piraattiliiton pelottomalle johtajalle Samuli Pahalahdelle. Lavakarismani ja elämänkokemukseni ovat riittämättömiä tekemään minusta ”Suomen Rick Falkvingea” aivan vielä, mutta ehkäpä se päivä koittaa joskus. Sillä välin odotan sinulta paljon, Carl ;)

Minulla on tällä hetkellä työn alla kaksi isoa puolueeseen liittyvää projektia, joista kumpainenkaan ei suoraan liity puoluesihteerin toimeen. Piraattipuolue on avoin kansanliike, jonka ensimmäinen sääntö on ”tee se”, tai englanniksi ”just do it”, eikä asioiden tekeminen tai vastuun ottaminen suomalaisen demokratian tulevaisuudesta edellytä hienoa titteliä.

Ensimmäinen on Itä-Suomen piraattien yhteistyön organisointi (huom. irc.piraattipuolue.fi #itasuomi), jonka tarkoitus on nostaa Pohjois- ja Etelä-Savo sekä oma kotiseutuni Pohjois-Karjala kilpailemaan maan eteläisten osien kanssa Suomen piraattikeskuksen tittelistä. Vapiskaa, Pirkanmaan piraatit :) Toinen on poliittisen piratismin kenttää suomalaisesta näkökulmasta tutkiva säännöllinen videoblogi, mutta siitä lisää myöhemmin.

Minua voi seurailla Jaikussa ja Twitterissä. IRCissä idlaan usein PirateNetin (irc.piraattipuolue.fi) kanavilla #piraattipuolue ja #itasuomi ja sähköpostisoitteeni on matti -piste- hiltunen -ät- piraattipuolue.fi . Parhaiten minut tavoittaa pikaviestimillä (Skype:piraattimatti, Windows Live: mattihiltunen -ät- live -piste- com), tosin vahvistan uusia kontakteja vain kerran parissa päivässä teknisistä syistä.

Tiedostonjakotutkimuksia: Hong 2004, Rob & Waldfogel 2004

Tähänastiset blogikirjoitukset ovat tehneet sen oletuksen, että levyteollisuuden väitteet pitävät paikkansa, ja tiedostonjakaminen vahingoittaa levyjen myyntiä. Pitääkö tämä kuitenkaan paikkaansa, ja onko asia ylipäätään niin yksinkertainen? Käyn aiheesta löytämiäni tutkimuksia läpi selvittääkseni asian – kirjoittelen niistä tänne yhteenvetoja muutaman kerrallaan.

Vuodelta 2004:

Seung-Hyun Hong: The Effect of Napster on Recorded Music Sales: Evidence from the Consumer Expenditure Survey on Stanford Institute for Economic Policy Researchin discussion paper, kommentointia varten levitetty alustava tutkimusartikkeli. Nimensä mukaisesti se pyrkii arvioimaan Napsterin vaikutusta levyjen myyntiin.

Artikkeli toteaa levymyynnin saavuttaneen huippunsa 1999 ja laskeneen sen jälkeen joka vuosi tarkastellulla aikavälillä (1999-2002) – joskin eri lähteet antavat erilaisia lukuja laskun suuruudesta. Kuitenkin artikkeli arvioi, että 80% myynnin laskusta on johtunut muista syistä kuin Napsterista. Yksi syy oli, että samaan aikaan tapahtui hinnanmuutoksia muissa tuotteissa: CD-levyjen hinnat pysyivät samana, mutta videoiden hinnat laskivat (jolloin kuluttajat käyttivät enemmän rahaa videoihin ja vähemmän CD-levyihin) sekä konserttien hinnat nousivat (jolloin myös konserteissa esiintyvien artistien CD:itä ostettiin vähemmän). Lisäksi CD-levyjen tultua markkinoille olivat kuluttajat 1990-luvun aikana konvertoineet olemassaolevia LP- ja kasettikokoelmiaan CD-kokoelmiksi: 2000-lukuun mennessä tämä muutos oli enimmäkseen valmis, ja CD:iden myynti laski vastaavasti. Tämä on nähtävissä vanhempien sukupolvien ostamien levyjen määrissä, jotka alkoivat laskea jo ennen vuotta 1999.

Rafael Rob & Joel Waldfogel: Piracy on the High C’s: Music Downloading, Sales Displacement, and Social Welfare in a Sample of College Students julkaistiin vuonna 2006 The Journal of Law and Economicsissa, mutta en pääse käsiksi sen lopulliseen versioon, joten pohjaan yhteenvetoni sen aiempaan versioon, 2004 julkaistuun National Bureau of Economic Researchin working paperiin joka arvioi tiedostonjakamisen vaikutusta ostamiseen college-opiskelijoille tehtyjen kyselyiden kautta. Se arvioi tiedostojen lataamisen vähentävän levyjen myyntiä ainakin 10 prosentilla, mutta toteaa myös, että merkittävää osaa ladatusta musiikista ei olisi ostettu muutenkaan. Tästä syntyvä kuluttujan ylijäämä on lähes kaksi kertaa suurempi kuin tuottajien kärsimät tappiot, tuottaen nettohyödyn. Tekijät painottavat, ettei college-opiskelijoiden otosjoukko ole edustava koko väestöön.

Immateriaaliteos vs. teoskappale

Kertauksena viime viestistäni, immateriaalisten teosten omistamiseen löytyy kaksi eri tulkintaa:

Teostulkinta: Tekijän henkisen työn tuote ei ole fyysinen teoskappale, vaan immateriaalinen teos. Teoskappale on luonteeltaan enemmänkin sivutuote, ja tekijä säilyttää omistusoikeuden itse teokseen, vaikka myisikin sen fyysisiä teoskappaleita. Teostulkinnassa tekijänoikeudet ovat sama asia kuin immateriaaliteosten omistusoikeus.

Teoskappaletulkinta: Tekijän luotua teoksen on tämän luomus ensisijaisesti fyysinen teoskappale, jonka hän omistaa. Myydessään tästä kopioita, säilyttää hän omistusoikeuden kaikkiin niihin teoskappaleisiin jotka hänellä itsellään on, mutta luovuttaa oikeutensa myymiinsä kappaleisiin aivan samalla tapaa kuin myydessään mitä tahansa muuta omaisuutta. Teoskappaletulkinta ei sulje pois (esim. muutaman vuoden) tekijänoikeutta, mutta pitää sitä poikkeustapauksena.

Kumpi näistä kahdesta tulkinnasta on järkevämpi? Tarkastellaan muutamia asiaan vaikuttavia seikkoja. Pelkään kuitenkin teostulkinnan olevan ajattelutavalleni sen verran vieras, että minun on vaikea saada otetta sen puolustajien argumenteista edes sen vertaa, että saisin ilmaistua ne kunnolla omin sanoin. Siksi tyydyn vain siteeraamaan niitä sanatarkkaan, ja toivoisin, että teostulkinnan kannattajat kirjoittaisivat tämän postauksen kommentteihin mahdollisesti missaamiani argumentteja kannalleen.

————–

Aluksi on hyvä noteerata, että teostulkinta on kohtalaisen uutta perua. Tekijänoikeus koski alunperin vain kirjoja, ja oli silloinkin rajoitettu 14 vuoteen. Yleinen käsitys omistusoikeudesta on valtaosan historiasta ollut lähempänä teoskappaletulkintaa.

Materiaalisen omaisuuden puolella taas vallitsee lähes puhtaasti teoskappaletulkinta: teostulkinnalle on olemassa vastine patenttien ja tavaramerkkien muodossa, mutta ne ovat poikkeustapauksia – erikseen anottavia suojia, jotka myönnetään rajoitetuksi aikaa ja joita säätelevät tarkat ehdot. Kuten aiemmin noteerasimme, teostulkinta on yhteiskunnalle jopa haitallinen, sillä se rajoittaa immateriaaliteosten käyttöä ja hyödyntämistä sekä pitää niiden hinnat korkeampina kuin tarvitsisi. Olisi siis perusteltua, että teostulkinta olisi patenttien ja tavaramerkkien tapaan rajoitettu erikoistapaus, eikä perusolettamus.

Teostulkinnan noudattaminen tuottaa myös hankalia tulkinnanvaraisuuksia: jos otan olemassaolevan teoksen ja työstän siitä uudenlaisen teoksen, missä vaiheessa se lakkaa olemasta vanhan omistajansa omaisuutta ja muuttuu minun omaisuudekseni? Teoskappaletulkinta ratkaisisi tämänkin siististi: omistamalleni fyysiselle medialle tekemäni teokset ovat minun omaisuuttani, riippumatta siitä mitä käytin pohjana.

Kannattaa myös huomata, että nykyinen lainsäädäntökin tuntuu välillä hyppäävän teoskappaletulkintaan: omistamastaan kappaleesta on sallittua tehdä yksityiseen käyttöön muutamia kopioita, eikä tekijänoikeuksin suojatun materiaalin epäkaupallista käyttöä pidetä yhtä pahana rikkomuksena kuin kaupallista. Kerran ostettuja teoskappaleita, esimerkiksi käytettyjä levyjä, on myös aivan luvallista myydä eteenpäin – mikä tuntuu ristiriitaiselta teostulkinnan kanssa.

Nimimerkki AM perusteli immateriaalisten ja materiaalisten teosten erilaista kohtelua seuraavasti: ”Mitä eroa on kirjalla ja täsmälleen samanlaisella kirjalla jossa on kaikki samat kirjaimet, mutta satunnaisessa järjestyksessä? Kirjailijan työ on merkitysten luomista tyhjästä, sinällänsä merkityksettömistä kirjaimista. Kirjailijan työn lopputulos on immateriaalinen teos, ja työn ohessa syntyvä teoskappale on vain sivutuote.” [1]

Tämä ei varsinaisesti tunnu teostulkinnan perustelulta – se vain kuvailee immateriaaliteosten eri piirteitä, ja hyppää siitä siihen johtopäätökseen, että immateriaalisen omistamisen pitäisi olla jollakin tapaa erilainen kuin materiaalisen.

Sana ”immateriaalinen” on kuitenkin harhaanjohtava, tavalla joka näkyy ensimmäisessä perustelussa: se puhuu teoskappaleesta pelkkänä ”sivutuotteena”, siinä missä itse teos on jollakin tapaa aineeton ja epäkäsinkosketeltava. Mutta teokset eivät ole jossakin vaihtoehtoisessa ulottuvuudessa (Platonin ideoiden maailmassa, ehkä?) leijuvia olemattomia asioita, jotka vain väliaikaisesti kutsutaan meidän maailmaamme teoskappaleiden kautta. Teos on sen fyysinen kopio, oli tämä fyysinen kopio sitten tietokoneen kovalevyllä, tekijänsä aivosoluissa tai kirjan sivuilla. Jos kaikki fyysiset kopiot tuhotaan, teosta ei enää ole. Nimestään huolimatta immateriaaliset teokset eivät ole immateriaalisia: ”immateriaalinen” teos tarkoittaa vain sitä, että sitä on helpompi ja halvempi kopioida kuin ”materiaalista”, koska riittää toisintaa teoskappaleen oleellinen informaatio eikä tarkkaa fyysistä rakennetta tarvita – mutta informaatiokin vaatii silti aina jonkin fysikaalisen alustan. Oleellisesti prosessi on edelleen teoskappaleen kopioimista ja uuden teoskappaleen valmistamista, suoraan verrattavissa materiaalisen tuotteen kuten kengän monistamiseen tehtaassa. ”Mitä eroa on kirjalla ja täsmälleen samanlaisella kirjalla, jonka kirjaimet ovat satunnaisessa järjestyksessä” on merkityksetön kysymys – sama kuin kysyisi, mitä eroa on kengällä ja täsmälleen samanlaisella kengällä, jonka atomit ovat satunnaisessa järjestyksessä.

Kysynkin nyt siis – onko meillä yhtään mitään syytä noudattaa oletuksena teostulkintaa, kun vaihtoehtona on selkeämpi, yksinkertaisempi ja yhteiskunnalle hyödyllisempi teoskappaletulkinta?

Osittain lakisääteinen kesäloma

Piraattipuolue on tällä hetkellä byrokraattisen käytännön sanelemalla kesälomalla. Kuten monet tietävätkin, ensimmäinen askel matkalla lainvoimaiseksi puolueeksi on rekisteröityminen yhdistykseksi. Tämä prosessi on ollut liikkeellä jo useiden kuukausien ajan, sillä se aloitettiin jo hyvän aikaa ennen Perustuskokousta Piraattipuolueen nimen suojaamiseksi. Kulisseissa on viime kuukaudet tehty kovasti työtä puolueen sääntöjen säätämiseksi viranomaisia miellyttävään muotoon.

Suurin muutos on ollut itseäni henkilökohtaisesti kummastuttava vaatimus siitä, että puolueella on oltava muodollinen vaalipiirijako. Piraattipuolueella tulee siis jossakin vaiheessa olemaan jokaisessa vaalipiirissä muodollinen paikallisyhdistys, joskaan näiden yhdistysten ei tarvitse olla rekisteröityjä. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että paikallisyhdistyksillä tulee jossain vaiheessa olla minimaaliset muodollisuusvaatimukset täyttävät säännöt ja kokoukset pöytäkirjoineen, mutta tästä tiedotetaan erikseen kun asia tulee ajankohtaiseksi.

Sääntöjä on jo hyvän aikaa lähetelty edestakaisin puoluehallituksen ja Patentti- ja rekisterihallinnon välillä. Rekisteröintihakemus on edennyt jo ministeriöön asti, mutta ilmeisesti asianomaiset virkamiehet siirtyvät kesälomalle niin, että hakemuksemme pääsee lopulliseen käsittelyyn vasta elokuussa.

Onko tämä viivästys huono asia? En usko niin. Helmikuussa liikkeelle sysätyn energian oli alkujaankin tarkoitus kantaa ainoastaan Perustuskokoukseen asti ja tämä tapahtuikin erittäin onnistuneesti. Liikkeemme ei kuitenkaan ole mikään yksittäisen ihmisen ailahtelevalla intohimolla ratsastava viuhahdus, vaan aivan oikea ruohonjuuritason kansanliike, jota ajaa syvä huoli yksityisyyden suojan nykytilasta Suomessa, EU:ssa ja maailmalla. Naapurimaamme Ruotsin valtiojohdon päivä päivältä huolestuttavampi suhtautuminen perusoikeuksiin ja EU-johdon jatkuva välinpitämättömyys unionin demokraattista prosessia kohtaan ovat asioita, jotka todella tekevät selväksi piraattiliikkeen tarpeellisuuden nykyaikaisessa yhteiskunnassa.

Ensi viikonloppuna järjestetään Pirate Parties Internationalin kansainvälinen konferenssi Uppsalassa, Ruotsissa. Piraattipuolueen kansainvälisistä suhteista vastaava puoluehallituksen jäsen Tuisku Tamminen edustaa tapahtumassa Piraattipuoluetta. Eräs konferenssin tavoitteista on yhteisen ohjelman hahmottelu Euroopan piraattipuolueille vuoden 2009 EU-vaaleja varten.

Ruotsin salakuuntelulaki uhka myös suomalaisille

Ruotsissa kansan vastustuksesta huolimatta täpärästi hyväksytty salakuuntelulaki sallii Ruotsin viranomaisten valvoa 80% Venäjän kansainvälisestä viestiliikenteestä ja lähes kaiken Suomen kansainvälisen viestiliikenteen. Faktat voi lukea Piraattiliitosta, joten en plagioi niitä tähän.

Suomalaisen Piraattipuolueen edellytykset kommentoida toisen maan sisäisiä päätöksiä ovat rajalliset, mutta ihmisenä olen syvästi huolissani siitä, että jokainen ulkomaanpuheluni saatetaan kuunnella ja nauhoittaa, että jokainen ulkomaille lähettämäni sähköposti saatetaan lain turvin lukea ja arkistoida ja että joku ruotsalainen virkamies mahdollisesti lukee pikaviestejäni ja pitää kirjaa nettisivuista joilla vierailen.

Minulle tämä on todellinen ongelma vain siinä määrin kuin nettisensuuri ja kopiosuojaukset. Ei kestä pitkään salata sähköpostit ja ohjata web- ja pikaviestiliikenne VPN-yhteyden läpi keskieurooppalaisen välityspalvelimen kautta maailmalle. Näin pystyn helposti ja melko halvalla ohittamaan kaikki viestejäni Ruotsin etapilla vaanivat ajatuspoliisit. Sama onnistuu keneltä tahansa jolla on taitoa ja halua käyttää sitä, olivatpa he sitten kaltaisiani nörttejä, oppositiopoliitikkoja tai jotakin huomattavasti pahempaa.

Veikkaisin kuitenkin, että suurimmalta osalta suomalaisia tämä ei onnistu aivan yhtä helposti. Kysynkin: haluammeko yhteiskunnan, jossa kansalaisoikeuksien eteen pitää nähdä erityistä vaivaa? Ovatko sananvapaus ja yksityisyys (ja kuluttajansuoja jos kopiosuojauksista puhutaan) nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeuksia, joihin vain teknisesti erityisen valistuneilla kansalaisilla on pääsy? Onko verorahojemme ostovoima niin huonossa tilassa, että ennen rikkomattomina pidetyistä kansanvallan periaatteista pitää maksaa ekstraa?

Taistelu yksityisyyden suojasta ei onneksi ole vielä tällä rintamalla menetetty. Protestien etulinjassa kaiken aikaa ollut Piratpartiet on reagoinut päätökseen ainoalla mahdollisella järkevällä tavalla, eli viemällä asian Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimeen. Toivottavasti oikeus (ja järki) voittaa.

Tekijänoikeus ja omistusoikeus

Koska useat ihmiset tuntuvat sitkeästi sotkevan omistusoikeuden ja tekijänoikeuden, ajattelin parhaaksi siirtää omaksi viestikseen aiempaan kommenttiketjuun kirjoittamani kommentin.

Ketjun aiempi kirjoittaja käytti vertausta, jossa puuseppä tekee tuolin, mutta jota seppä ei voinut myydä eteenpäin eikä mikään estänyt muita ottamasta tuolia haltuunsa vaikka väkisin. Annettiin ymmärtää, että ilman tekijänoikeuksia henkisen työn tekijät olisivat vastaavassa asemassa, eli että tekijänoikeudet olisivat omistusoikeuden suora vastine. Näin ei kuitenkaan ole.

Yksinkertaistetaan asioita hetkeksi unohtamalla se ehdotettu 5-10 vuoden suoja-aika ja puhutaan tilanteesta jossa tekijänoikeuksia ei olisi lainkaan.

Oletetaan että meillä on vaikka kirjailija joka kirjoitaa kirjan. Nyt, huolimatta hivenen harhaanjohtavasta ilmauksesta “henkinen työ”, tilanne ei ole se, etteikö kirjaa olisi fyysisesti olemassa. Siitä on olemassa fyysinen kopio jossain muodossa, oli se sitten tietokoneen kovalevyllä tai paperisena käsikirjoituksena. Nyt jos hän teki käsikirjoituksensa omistamalleen tietokoneelle tai omistamelleen paperille, on hänellä aivan normaalisti täysi omistusoikeus siihen kopioon, eikä kukaan saa sitä häneltä luvatta viedä. Tähän ei tarvita tekijänoikeutta.

Tekijänoikeutta ei myöskään tarvita siihen, että tekijä saisi työnsä käytöstä korvauksen. Sitovia sopimuksia voi tehdä ilman tekijänoikeuttakin: kirjailija sopii kustantajan kanssa myyvänsä tälle käsikirjoituksen, ja kustantaja sitoutuu maksamaan tästä, joko kertakorvauksen tai provikan. Jos kustantaja ei suostu ehtoihin, ei tämä mitenkään (laillisesti) voi saada käsikirjoitusta kirjailijalta väkisin.

Omistusoikeuden tulisi olla täsmälleen sama sekä immateriaalisen että fyysisen työn tuloksille. Ja se olisikin sitä – jos tekijänoikeutta ei olisi. Tekijänoikeutta ei pitäisi verrata omistusoikeuteen, vaan patentteihin tai niihin monopoleihin, joita merkantilismin ajalla myönnettin: sillä estetään muita valmistamasta samaa tuotetta. Vaikka seppä myisi tuolinsa toiselle ihmiselle, ei tämä toinen saisi käyttää tuolia mallina omien tuoliensa tekemiseen. Sanoisimme ehkä, että tuolia ei ole myyty kokonaan: toinen on saanut siihen omistusoikeuden, mutta rajoitetussa muodossa.

Tästä johtuu se, että piraatit puhuvat tekijänoikeudesta omistusoikeuden rajoituksena, ei omistusoikeuden muotona. Materiaalisen ja “immateriaalisen” työn tekijä ovat “omistusoikeuksellisesti” samalla viivalla täsmälleen silloin, kun tekijänoikeuksia ei ole: silloin molemmat saavat omistusoikeuden tekemiinsä teoksiin (tai teoskappaleisiin, tarkkaan ottaen), eivät enempää tai vähempää.

Tätä tulkintaa on mahdollista vastustaa sillä, että henkisen työn tulos ei ole fyysinen teoskappale vaan immateriaalinen teos. Tässä tulkinnassa on kuitenkin joukko ongelmia. Koska minua on kehotettu pitämään blogaukseni lyhyempinä, palaan tämän tulkinnan ongelmiin seuraavassa kirjoituksessani.

Tekijänoikeudet ja yhteiskunta

Minua on syytetty siitä, että minulla olisi jotain muusikoita (tai kulttuurintekijöitä yleisesti) vastaan tai tahtoisin viedä heidän toimeentulonsa. Eräässä kommentissa minulta kysyttiin, olisiko se mielestäni hyvä asia, jos ”artistit joutuisivat pakon edessä joko lopettamaan musiikin tekemisen tai alkamaan tekemään sitä ilmaiseksi”. Ei, minä en pitäisi sitä erityisen hyvänä asiana. Mieluiten tahtoisin nähdä yhteiskunnan, jossa jokaisella olisi mahdollisuus tehdä eniten rakastamaansa työtä elääkseen.

Valitettavasti vain sen perusteella ei voida lainsäädäntöä tehdä. Jos tätä periaatetta todella haluttaisiin soveltaa, pitäisi valtion perustaa eri alojen firmoja joiden ainoa tehtävä olisi antaa ihmisille sen alan työpaikkoja. Kukaan ei nähdäkseni kuitenkaan vaadi että näin tehtäisiin. Silti luovan työn tekijöille halutaan pitkien tekijänoikeuksien kautta varmistaa tapa tehdä kokopäiväistä työtä ammatissaan, vaikka pitkät tekijänoikeudet maksavat yhteiskunnalle samalla tapaa kuin valtion suojatyöpaikatkin. Tekijänoikeuksien vaikutus vain ei näy yhtä selvästi.

Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö kulttuurilla olisi merkitystä. Mutta se että kulttuurilla on merkitystä ei silti tarkoita sitä, että kulttuurintekijöiden palkat tulisi pyrkiä maksimoimaan. Taloustieteilijät Boldrin & Levine osoittavat kirjassaan Against Intellectual Monopoly, että tekijänoikeuksien pidentäminen 28 vuodesta (jossa mahdollisuus 14 vuoden jatko-aikaan) ei juuri lisännyt kulttuurintuotantoa. He huomauttavat myös, että tekijänoikeudettomissa Yhdysvalloissa saattoi kirja myydä 40 kertaa halvemmalla kuin sen Britanniassa myyty, tekijänoikeuksilla suojattu painos. Toisin sanoen tekijänoikeudet tekevät kulttuurista rajusti kalliimpaa kuin mitä se voisi olla, ja vaikka rajoitettu suoja-aika saattaisikin auttaa ylimääräisen kulttuurin luomiseen, ei niiden pidentämisestä ole yhteiskunnallista hyötyä. Pitkät tekijänoikeudet ovat vero joka kohdistuu kaikkiin kulttuuria ostaviin.

On toki totta, että pidemmät tekijänoikeudet saattavat tuoda tekijöilleen lisää rahaa. Tätä käytetään usein argumenttina: ”mutta teoksesta X saattaa tulla myyntituloja vielä 30 vuodenkin päästä!” Varmasti saattaa, mutta ei se ole silti mikään syy pitkille tekijänoikeuksille. Vai mitä mieltä olisitte seuraavanlaisesta argumentista: ”siivoojat saisivat enemmän rahaa jos heidän palkkansa olisi kaksinkertainen, joten heidän palkkansa tulisi kaksinkertaistaa”? Tai ”kaikkien ammattiryhmien edustajat saisivat lisää rahaa jos heidän palkkansa kymmenenkertaistettaisiin, joten kaikkien palkka pitäisi kymmenenkertaistaa”?

On myös kysytty, miksi muiden pitäisi pystyä hyötymään jonkun toisen tekemästä työstä. Jos emme tahtoisi muiden hyötyvän luovan työn tekijän työstä, ei tekijänoikeuksia olisi lainkaan – onhan tekijänoikeuksien tehtävä kannustaa tekemään ja julkaisemaan uutta kulttuuria, niin että muutkin hyötyisivät siitä. Hyvän talouspolitiikan tehtävänä on kannustaa kaikki toimimaan siten, että heidän toimintansa hyödyttää koko yhteiskuntaa – sen tehtävänä ei ole maksimoida jonkin tietyn ammattiryhmän potentiaalisia voittoja. Miksi muiden pitäisi hyötyä artistin työstä? Siksi että hän asuu yhteiskunnassa jossa itsekin hyötyy muiden työstä. Aivan samalla tapaa kuin optimaallinen lainsäädäntö tähtää siihen, että terveydenhuollosta palkkansa saavien työ hyödyttäisi mahdollisiman monia, tulee sen tähdätä siihen että kulttuuria tekevien työ hyödyttäisi mahdollisimman monia. Jos muut pääsevät tekemään rahaa artistin työllä maksamatta, niin mitään ongelmaa ei ole, kunhan tämä ei vähennä sitä miten paljon artisti itse tuottaa kulttuuria.

Minulta on kysytty, tiedänkö paljoakaan siitä, mistä vaikka muusikkojen tulot koostuvat. En mitenkään erityisen tarkkaan. Eikä minun tarvitsekaan, sillä se ei ole oleellista. Toisin kuin tekijänoikeuspropagandassa on annettu ymmärtää, luovan työn tekijät eivät ole mitenkään erityisasemassa muihin nähden. Ei heihin ole syytä soveltaa sellaisia standardeja, jotka vetäisivät yhteiskunnan vararikkoon jos niitä sovellettaisiin muidenkin ammattien edustajiin, tai rajoittaa muiden ansaitsemismahdollisuuksia jotta heidän ansaitsemismahdollisuutensa olisivat paremmat.

Vapaus vs. Ilmaisuus

Kävin eilen antamassa haastattelun ruotsinkielisen Radio Vegan Radiohuset-ohjelmalle. Kauan eläköön mediateollisuus ja heidän imperatiivinsä tuottaa viihdyttävää kuunneltavaa vaikka faktojenkin kustannuksella: monessa kohtaa haastattelua esiintynyt pienehkö ”mikäs tämä sana taas ruotsiksi olikaan”-takelteluni oli hyvin pitkälti leikattu pois, tuottaen kokonaisuuden joka kuulosti siltä kuin olisin vastannut lähes kaikkeen nopeasti. (Mainokseni Piraattipuolueen taloudellisesta läpinäkyvyydestä ja selitykseni lunnasmallista tosin jäivät myös leikkauspöydälle.) Nauhalle jääneistä kohdistaan lähinnä siinä ”mitä rangaistuksia Suomessa on ollut”-kohdassa en saanut haluamaani ilmaistua fiksusti.

Nauhoitus on kuunneltavissa netistä RealAudio– sekä OGG Vorbis-muodoissa.

———-

Piraatteja syytetään usein siitä, että tahtoisimme saada kaiken ilmaiseksi. Vegankin haastattelussa minulta kysyttiin, miksi näin on, ja minua on jo ehditty myös syyttää kaksinaismoralismista, koska en ole laittanut kirjoittamaani kirjaa ilmaislevitykseen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa: haluamme asioiden olevan vapaita. Kuten puolueen sivujen Kysymykset-osiossa sanotaan: ”Vapaata ostaa tekijältään, vapaata käyttää, vapaata remiksata ja luoda siitä uutta, vapaata muuttaa formaatista toiseen, vapaata antaa kavereille ja tuntemattomille.” En ole kaksinaismoralisti vain koska en ole uppinut kirjastani kopiota verkkoon: olisin kaksinaismoralisti vain, mikäli joku muu olisi näin tehnyt ja koettaisin estää häntä levittämästä sitä.

Asiat voivat olla ilmaisia olematta vapaita, ja asiat voivat olla vapaita olematta ilmaisia. On totta että elektronisessa toiminnassa vapaat asiat herkästi päätyvät ilmaisiksi ja ilmaisia asioita usein kohdellaan kuin ne olisivat vapaita, joten sekaannus on ymmärrettävä. Sama asia nämä eivät kuitenkaan ole. Otetaan esimerkkejä.

Ilmainen mutta ei vapaa: Monia freeware-ohjelmia levitetään tällä periaatteella. Niitä saa kyllä käyttää ja kopioida miten haluaa, mutta ohjelman lisenssiehdoissa kielletään tekemästä ohjelmaan minkäänlaisia muutoksia. Käyttäjä ei ole vapaa hyödyntämään ohjelmaa rakentaakseen siitä jotain uutta. Toinen esimerkki voisi olla tekstimuotoinen materiaali, jota saa lukea pelkästään tietyltä nettisivulta. Esimerkiksi lopetetun Crusade- TV-sarjan filmaamattomien jaksojen käsikirjoitukset olivat aikoinaan näkyvillä bookface.com -sivustolla, Flash-muotoisessa lukijassa jotta niitä ei saisi helposti kopioitua ja jotta niitä pystyisi lukemaan vain Bookfacessa. (Nykyään niitä ei enää ole saatavilla, koska Bookface lopetti – vapauden puute on kulttuurille vahingollista, kuten näemme.)

Vapaa mutta ei ilmainen: Tästä voisi olla esimerkkinä vaikka vasara. Tavallinen, geneerinen halpisvasara, jolla ei satu olemaan minkäänlaista tavaramerkkisuojaa eikä siinä ole edes valmistajan nimeä. Olen täysin vapaa tekemään tällä mitä haluan – antamaan kaverille, purkamaan osiin, tekemään siitä kopioita. Tämä ei kuitenkaan tee vasarasta ilmaista, sillä olen joutunut ostamaan sen kaupasta (tai se joka sen on minulle antanut on joutunut sen ostamaan). Jos valmistaisin vasarasta kopioita, joutuisin maksamaan kopioihin tarvittavista raaka-aineista sekä mahdollisuudesta käyttää sopivaa työpajaa (ja olemattomat käsityöläisen taitoni huomioonottaen myös palkkaa ihmiselle joka sen varsinaisen kopion tekisi).